Horror

Enteinen 17.05.2014

2:31

Tämän biisin sävelsin jo viime vuoden puolella, mutta muut kiireet ja sovitukselliset propleemat venyttivät äänitystä tälle keväälle asti. Biisi loksahti kohdillleen nyt huhtikuussa kun sain Riikan soittamaan kappaleeseen sellot sooloineen ja laulamaan kertsin niceäänen. Sanoituksellisesti tyypillistä meikäläistä surrealismia tämäkin, sen kun vain antaa tunnelman viedä. Sävellys on mielestäni yksi parhaistani, siispä ja ajallansa Christoart Ltd menee talviunille Enteisen myötä. Muut projektit ja rästit meikäläistä jo odottavat. Kiitos kuuntelijoilleni!

Ripa

-   0 690 kuuntelua
Folklore

Meikä 03.08.2013

0:53

Näinhän se on.

-   0 439 kuuntelua
Akustinen

Kohti ohi 29.07.2013

4:15

Laitan tämän tammikuussa kehittelemäni demodemodemon toivomuksesta listalle väliaikaisesti, teen kipaleesta paremman version kun tässä illat pimenevät, muitakin biisejä on rästissä odottamassa äänittämistä.

Ripa

10   0 445 kuuntelua
Minimalism

Iloitse siitä mitä on 04.01.2013

1:00

Vuosi 2013 lähti sitten tällaisella kappaleella. Aika erikoinen olo tästä ainakin minulle tulee.

Ripa

-   0 441 kuuntelua
Blues Rock

Moraalitalkoot 12.12.2012

3:13

Hähhäh! Tämän vuoden toiseksi viimeinen kipale on tässä. Jonkin verran sovituspuolta mietittyäni päädyin tällaiseen livenomaiseen ratkaisuun, kitara vetää bluesahtavan rytmin omasta puolestaan ja valittavassa laulussa on koukkua ilman taustasälääkin. Aika hyvä biisi minun mielestäni.

Ripa

-   1 804 kuuntelua
Valssi

Hengestä 14.09.2012

3:08

Kaunista ja outoa samassa kappaleessa. Toveri Antti Lainas äänitti, pianotti ja miksasi, siitä iso kiitos! Kommentoida saa tietysti niin kuin aina.

Ripa

-   0 526 kuuntelua
Live

Irti 02.05.2012

4:18

Tämä biisi piti tempovaihteluiden ja laulujohtoisuuden takia soittaa yhdellä mikillä livenä purkkiin, mutta aivan hyvän eli traagisen tunnelman sain omasta mielestäni aikaiseksi. Teen kyllä tästä biisistä virallisemmankin version kunhan tässä harrasteiltani ehdin.

Ripa

9   0 699 kuuntelua
Industrial Metal

Unet, ne käskyt 12.04.2012

4:48

Tästä biisistä on olemassa akustinenkin versio, mutta antaa nyt tämän metallinmakuisemman olla tässä. Livenä soi tietysti akustisena.

Ripa

-   0 438 kuuntelua
Jazz Noir

Katso pientä ihmistä 23.02.2012

3:53

Tämä on aika erikoinen kappale.

-   0 589 kuuntelua
Power Electronics

Varoitus 23.02.2012

3:58

Tässäpä alkuvuoden ensimmäinen tuotos, vähän erilaista taas kerran. Saa nähdä ajan kanssa, allekirjoitanko itse tämän. Meikä kaikissa välineissä. Laulut vedin kuumeessa tammikuussa tauolla kun äänitettiin Lonkku-Ilen kanssa niitä sen projektin biisejä. Täytyy sanoa että oli aika hankala vanhalla läppärillä miksata. Mutta joo, jos kuuntelet niin kommentit kiinnostavat minua tietysti!

Ripa

9   1 574 kuuntelua
Isolationism

Ristin sielu 23.02.2012

4:00

Kuuntelin tämän biisin tänään poiston sekä parin vuoden pölytyksen jälkeen ja ihmettelin, miksi olin poistanut tämän täältä. Sori, Ristin sielu.

9   1 411 kuuntelua
Laulaja / lauluntekijä

Talviaamu 16.12.2011

4:09

Tämän biisin tulkinta vaatii hieman Oulun paikallismaantieteen tuntemusta, voi toimia tietämättäkin toki. Synttäripäivänä eli 10.11.2011 tämän tein, seuraavana aamuna soitin. Pistäkäähän palautetta jos kuuntelette vai mitä!

Ripa

9.5   2 557 kuuntelua
Emo

Nukke ja korppi 04.05.2011

4:15

Tässäpä vähän feminiinimpää puolta Christoart Ltd:stä. Ton alun riffin pöllin itseltäni (ks. projektini Nimim. Soita tää perässä!), muutenkin tämä biisi on minun asteikollani hieman rylliosastosta ulkona, mutta on tässä mielestäni jotain melodisella tavalla kiehtovaa. Laulukin vähän falskaa, mutta enpä siitä ainakaan itse jaksa ressiä repiä. Hintsalan Hene taas rummuissa, meikä muissa värkeissä. Nämä miksaukset ovat sitten muuten kesän pintaan loppuun viilattuja, cd-muodossa niitä voi niillä main kysellä minulta.

Ripa

9   1 578 kuuntelua
Gospel

Joulupukin joulu 07.03.2011

3:18

Tämä kappale ei ole ehkä tällä hetkellä ajankohtainen, mutta tulee se joulu tänäkin vuonna. Joillekin. Hintsalan Hene rummuissa, meikä muissa välineissä.

Ripa

9.5   1 676 kuuntelua
Easy Listening

Nainen 02.03.2011

3:59

Tämä biisi on ehkä uuden demon härskeimmästä ja skitsofreenisimmästä päästä. En aina oikein itsekään tiedä, mistä nämä sekopäiset viinahuumeetnaisethulluus-aiheiset kipaleet tulevat. Ensin muka naurattaa, mutta sitten ei nauratakaan enää yhtään. Onneksi on välillä muutakin tekemistä.
Ripa

10   2 638 kuuntelua
Horror

Muiston paino 01.03.2011

3:53

Tässä kappaleessa on aika omituinen tunnelma minun mielestäni, en tiedä miksi.

9.67   2 490 kuuntelua
Ballad

Lähtö 01.03.2011

2:48

Pieni ja aika sievä kappale minun mielestäni. Laitan tänne sivulle lisää kappaleita uudelta demolta tänään ja lähipäivien aikana, olkaahan kuulolla! Kommentoida saa niin kuin haluaa.

Ripa

9   2 644 kuuntelua
Polkka

Anteeksi 10.03.2010

3:45

Tälle biisille oli vaikea keksiä nimeä, mutta olkoon nyt tuo. Paakkolanvaaran Olli hienosti pianossa, meikä muissa välineissä. Palaute olisi taas tervetullutta!
t. Ripa.

Paras sijoitus listalla: 10.

9.2   9 1623 kuuntelua
Children's Music

Kummitukselle 14.02.2010

1:39

Keväällä 2010 (ehkä!) valmistuvan Enteinen -kokonaisuuden avausraita. Aika himmiän tunnelman sain mielestäni aikaiseksi. Muutenkin on tulossa melko sairas kolmentoista biisin levy.

9.33   4 745 kuuntelua
Akustinen

Riston harharetket 08.05.2009

3:39

Jei.. Tämä biisi minulla soi päässä jo maaliskuun nurkilla, mutta sanojen tekemisessä meni oma aikansa. Olen aina halunnut tehdä kolmen soinnun biisin ja tässä olen jo melko lähellä tavoitettani: vain neljä sointua! Kiitos vielä tovereille Jari Hasaselle (basso) ja Olli Paakkolanvaaralle (piano)! Palutetta jooko..

T. Ripa

9.78   9 3011 kuuntelua
Isolationism

Tietäjä 03.03.2009

5:02

Öhhöh. Tämän tekemiseen meni jonkin verran kaljaa ja tupakkia, mutta itse olen aika tyytyväinen lopputulokseen. Iloista meininkiä siis näin kevättalven kynnyksellä! Kommenttiahan se taas ois kiva saada jne junou..

Ripa

9.8   5 1623 kuuntelua
Isolationism

Sydäntalviystävä 31.01.2009

3:46

Joo, tämä biisi oli jäädä pöytälaatikkoon, mutta ajattelin kuitenkin loppujen lopuksi pistää sen esille. Eipä tästä itsellä ole sen kummempaa sanomista, kommentoikaas te kuulijat jos ajatuksia herää. T. Ripa

10   3 1314 kuuntelua
Gospel

Rukous 19.11.2008

4:53

Nyt menee kyykkyyn... Sori, tuli taas melankolista! Sain eilen jonkin ihme kohtauksen, jonka voimalla vedin tämän purkkiin. Riikka soitti välisellon, itse soitin muut. Kertokaapa ihmiset, mitä mieltä olette tästä rallista.

T. Ripa.

Paras sijoitus listalla: 19.

9.6   6 2021 kuuntelua
Isolationism

Ero 07.11.2008

3:27

Jeps.. Värkkäsin illan pimetessä tällaisen haikean kipaleen kun siltä tuntui. Lopun soolon jammasin laiskasti kun en keksinyt mitään kummoisia ideoita. Itse pidän tätä kuitenkin yhtenä parhaista sävellyksistäni, vaikka biisi meneekin suht perinteisin soinutukuluin ja muutama törttöily jäi väsymyksen ja kyllästymisen takia narulle. Kommentithan ne taas kerran kiinnostavat tekijää! T. Ripa

9.8   8 1347 kuuntelua
Gospel

Pieni kiitosvirsi 04.07.2008

2:42

Örgh! Keskityin muutaman päivän ankeuden maksimointiin, ja pitkän putken päästä tuli väkisin tämä kipale, vaikka miten yritin estellä. Laitoin rallin suoraan narulle kun vielä jotain muistin. Palaute olisi taas tervetullutta!

9.5   8 1607 kuuntelua
Orchestral

Verisisko 07.10.2007

6:23

Jesh, tässäpä lokakuun taideralli! Tämä kappale oli aika hankala työstettävä, mutta lopputulokseen olemme itse aika tyytyväisiä. Riksu soitti kellot ja sellot, meikä soitti muut. Palautetta olisi mukava saada tuohon laatikkoon taas! T. Ripa ja Riksu

9.92   13 2344 kuuntelua
Ballad

Tuonen lehto palaa 19.07.2007

3:54

Iloisia kesäterveisiä taas! Tehtiin vähän erilaista nocturnea kun on niin huonot lomailimat.. A. Kivelle kiitokset inspiraatiosta. Vaimoni soitti sellot tähän kappaleeseen. Lainakselle vielä kiitokset miksausavusta. Palautetta saapi laittaa!

9.75   13 2440 kuuntelua
Tango

Tango tuberculosis 17.03.2007

3:55

Joo että taas.. astetta dekadentimpaa Unto Monosta kai tämä biisi edustaa. Vituttaa oma laiskuus, ralli lojui nauhurin uumenissa keskeneräisenä useamman kuukauden kun ei vain jaksanut työstää. Seuraavan taidan tehdä jo tietokoneella, luomunysvääminen on vähän liian hankalaa. Kiitos vaimolleni urkujen soitosta ja duetosta! Biisi parani ihan helvetisti. Kiva kun on musikaalinenkin ihminen talossa. Niin joo, laittakaas kommentteja jos kuuntelette, kiitti!

9.58   8 2221 kuuntelua
Ballad

Roku 13.11.2006

4:08

Hahhah! Tää biisi kannattaa sanoitusten takia kuunnella kokonaan. Oikeastaan mitään muuta erikoista tai selittelemistä tässä ei ole. Niin no joo, nuo välimelodiat jamitin, mutta omasta mielestäni tuli aika kaunista.
Kommentti ois mukava kiitos kuuntelusta!

9.4   10 2107 kuuntelua
Ballad

Saattaja 15.06.2006

4:33

Terveisiä mökiltä! Tässä kesäkuun taidepläjäys. Laulut heitin krapulapäissäni ykösellä muistiraidaksi, mutta siihenpä jäivät; virheet tekevät persoonan, hähhäh! Soittoteknisesti tämä oli (meikälle) aika hankala: välillä tuli sellaisia levityksiä ettei peukkua voinut pitää kitarankaulalla. Ihan leuhka olen siitä miten biisi kasvaa loppua kohti; sisällöltäänhän tämä on perinteistä ilokilleriosastoa. Nauhurin ääressä enin aika meni vtu virittelemiseen. Pistäkeehän kommentteja jookostajoo! t. Ripatti

9.47   13 2651 kuuntelua
Valssi

Valse Christo 24.06.2006

3:50

Tässä kesäfiilistä parhaimmillaan! Biisi pukkasi juhannusaattona parissa minuutissa sanoineen päivineen. Seuraavana päivänä laitoin narulle. Tragikomiikka tässä biisissä minusta on parasta. Koska komppi menee Am - Dm - E7 -osastolla, en ota mitään vastuuta mistään plagiointisyytöksistä. Kaikki venäläiset biisit menee tolla kompilla. Kommentoikaa ihmeessä! P.S. Jos joku haluaa tämän hautajaisiinsa niin saa käyttää ilmaiseksi.

9.91   7 3062 kuuntelua
Pop

Et sinä unohdu 06.05.2006

2:49

Alun perin meinasin tilutella ton kompin päälle,mutta rupesinkin sitten sievistelemään. Aika kauniita melodiankulkuja vai mitä hä. Kommenttia saa laittaa! t. ripa

9.6   14 2855 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.