Mikseri.net

#2 kirjoitettu 09.10.2004 10:02

Joskus on ollu eukon hilloviikot hiukka myöhässä ja silloin on ollut... Ei vainenskaan. Kaverilla on tuota samaa vikaa, ei oo kivaa tosiaan.

#3 kirjoitettu 09.10.2004 12:12

Eipä oo mitään pelkotiloja taudeista tullu käytyy läpi,varmaan pitäis kyl..Moon sairas ihminen..Kuten viimeksi 6 aamulla kuulin parin jätkän suusta jotka heitin asunnosta pihalle..

#4 kirjoitettu 09.10.2004 12:38

tinu kirjoitti:
Eipä oo mitään pelkotiloja taudeista tullu käytyy läpi,varmaan pitäis kyl..Moon sairas ihminen..Kuten viimeksi 6 aamulla kuulin parin jätkän suusta jotka heitin asunnosta pihalle..


Toivottavasti ne ei puhunu sukupuolitaudeista....

#5 kirjoitettu 09.10.2004 21:49

Kerran kun lauantaiaamuna heräsin ja perjantaina tuli oltua viihteellä, niin talutin mopoa aikoja sitten pitkän matkaa. Sen jälkeen kävin hakemassa kaverilta vaatteita ja omia kamoja niin kerrostalossa vissiin oli viisi kerrosta ja tulitin ne ylös. Ja varmaan kaikki tietää että lauantaiaamuna ei saa itseeään rasittaa fyysisesti jos on pahassa jamassa. Sydän tykytti ku viimestä päivää ja ajattelin hetken, että jos tässä tulee kohtaus ni se on menoa sit....

#6 kirjoitettu 09.10.2004 22:03

Kerran kun ajoin yhtä mutkaa läpi pienessä sivuluisussa, pyörä otti ja veti itsensä aivan linkkuun. Siinä hetken aikaa ehdin ajatella että nyt lähettiin tästä maailmasta. Vauhtia oli tilanteessa aika paljon, mutta kuin ihmeen kaupalla pyörä oikeni takaisin keula menosuuntaa päin. Siinä vaiheessa tuntui että siinä vaikutti jokin näitä tunnettuja perusvoimia suurempi voima. En edelleenkään käsitä koko tapahtumaa, mutta sen opin että en yleisien teiden mutkissa enää kaksipyöräisillä pelleile.

#7 kirjoitettu 10.10.2004 10:52

Lääkäri kirjan lukeminen saa vaikka mitä aikaan...

#8 kirjoitettu 10.10.2004 14:39

tokkejo kirjoitti:
Lääkäri kirjan lukeminen saa vaikka mitä aikaan...


Hah. Toi on totta. Kun sen avaa saat nopeasti uusia sairauksia ja huomaat sairastavasi sairauksia josta et ennen tiennyt mitään.

#9 kirjoitettu 10.10.2004 16:19

mull on viime aikoin tullu ett esim. jos juoksen uimahalliss sit huomaan ett lattia on liukast. pysähdyn ja mietin ett mitä jos mä ny liukastun ja halkasen pääni. sit tulee semmone kylmä väristys. ja noit on usein

#10 kirjoitettu 11.10.2004 16:15

Kaikki kuolette sitten aikanaan... Voi kuinka ilkeä ja kyyninen ihminen olenkaan. Kuolemaa saattoi ehkä oikeasti pelätä joskus lapsena, tyyliin: "Voi hitsi, toivottavasti mä herään huomennakin, kun tää elämä on niin huisin hauskaa... Mä en nyt oikein haluis kuolla."

Mutta entä nykyään..? Kuolema tulee ja vie, entä sitten? Enää en pelkää kuolemaa, onhan tämä elämä muutenkin vähän yliarvostettua...

#11 kirjoitettu 31.10.2004 12:18

No jaa... olen ollut käytännössä koko ikäni suorastaan epätavallisen terveellinen, minulla ei ikinä ole edes päänsärkyä, ei vatsanväänteitä, ei mitään. Tosin pienenä minulla oli toistuvasti kroonista ärsytysyskää talvisin, kuivaa kakomista saattoi kestää kolmekin kuukautta, eikä mikään auttanut. Mutta sekin loppui, kun aloitin säännöllisen uimisen. Kaiken kaikkiaan voisi todeta, että kun ei ikinä ollut mitään vaivoja, niin ei sairauksia pahemmin edes ajattellut.

Pari vuotta sitten kävin flunssaisena vetämässä suht rankan hiihtolenkin. Seurauksena todella paha bronkiitti, viikko 40ºC kuumeessa, houreessa, horkassa. Sivuoireita kuten hengenahdistusta kesti vielä pitkään itse tulehduksen parannuttua. Pystyin rasittamaan itseäni vasta puolen vuoden kuluttua ilman vihlontaa hengitysteissä. Juuri kun olin saanut piiskattua itseni elämäni fyysiseen huippukuntoon, se romahti yhdellä rysäyksellä.

Sairastumisen yhteydessä keuhkoröntgen paljasti rintarangan skolioosin, joka on onneksi niin lievä, että sille ei tarvitse tehdä mitään. Tosin se aiheuttaa koko lopun ikääni kaikennäköistä selkävaivaa ja lihasjumitusta. Lisäksi bronkiitti laukaisi lukemattomia pienempiä oireita, jotka ovat vaivanneet siitä lähtien, muun muassa lievän tinnituksen.

Sen jälkeen on vähän tullut mietittyä, että prioritisoi terveytensä joka tilanteessa, jos kerran ihan tavallinen influenssaviruskin voi saada lähtemätöntä vahinkoa aikaan. Saati sitten pahanlaatuinen kasvain. Kunnonkohottaminen takaisin aiemmalle tasolle tosin oli yllättävän vaivatonta, kunhan elimistönsä antoi palautua riittävästi.

Mutta enää ikinä en itseäni sairaana rasita. Jos minulla on yhtään kipeä olo niin jään suosiolla punkan pohjalle hauduttelemaan itseäni terveeksi. Niin joo, anteeksi tämä tilitysluontoisuus.

#12 kirjoitettu 31.10.2004 12:36

jrnn kirjoitti:
...blaa...

Ehh, meni kyllä aika helvetisti ohi aiheen topicin huomioonottaen.

#13 kirjoitettu 01.11.2004 22:39

Ihan A kirjoitti:
Ajattele itsellesi aivokasvain.

Yritin tätä.

Aloitin kommunistisella manifestolla. Ei tuloksia.
Pettyneenä siirryin Amerikan Republikaanien puolueohjelmaan. Pientä solumuutosta oli havaittavissa.
Päätin ottaa esille järeämmät aseet ja siirryin Mein Kampfiin. Tämä alkoi jo tehota, kun kyrvänmuotoinen kasvain alkoi hitaasti pullistua otsaani.

Päätin viimeistellä urakkani:
Tilasin 7 päivää-lehden kestotilauksena ja aloin katsomaan TV:n keskusteluohjelmia. Kohtaloni oli sinetöity!

#14 kirjoitettu 01.11.2004 23:35

kyl sitä välil ku väsyneenä/juubas alkaa tommosii pohtii nii käy mieles kaikki maholliset...
keuhkosyövästä HIViin... mut ei mulla nyt jatkuvasti mitää pelkotiloja oo...kohtalaisen terve nuori olen, ei pitäis olla syytä pelätä noita kai?

#15 kirjoitettu 02.11.2004 10:45

Kun jollain ihmisellä on paniikkihäiriö, kuolemanpelko on melkeinpä ihan arkipäivää. Paniikkikohtauksiin yleensä liittyy hyvin voimakas kuolemanpelko. Et saa henkeä, kädet tärisevät, sydämentykytystä, menet hysteeriseksi. Ja siinä oli vain osa "oireista". Lisäksi saatat pelätä jotain asiaa mihin itsekin tiedät ettet voi kuolla, mutta pelkäät sitä silti. Esim. sitä että tukehdut omaan kieleesi. Tosin yleisempiä paniikkikohtaukset yleensä ovat yleisillä paikoilla.

Olen kärsinyt/kärsin paniikkikohtauksista, tosin nykyään enää niitä tulee todella harvoin. Muuten en osaa pelätä kuolemaa olenkaan missään mielessä. Se tulee kun tulee, eikä haittaisi vaikka vähän aikaisemmin.

cicatrix muokkasi viestiä 11:08 02.11.2004

Kirjoitusvirheet..

#16 kirjoitettu 02.11.2004 11:04

En pelkää kuolemaa koska tiedän että se tapahtuu jossain vaiheessa. Mutta kyllä tuollasia luulosairauksia on helppo lipsahtaa ajattelemaan. Se, että sitä kuolee kuitenkin, vaikka yrittäisi mitä tehdä, on jostain syystä lohduttava ajatus, joka loppujen lopuksi poistaa sen kuolemanpelon minulta.
Pelkään sitä, etten tee mitään sellaista mitä haluan ennen kuin kuolen... Että joku muu sittenkin ohjaa minun elämääni vaikka yritän/luulen olevani tosi itsenäinen ja omapäinen..

#17 kirjoitettu 02.11.2004 16:27

Mul on tällanen tilanne et mun isän puolelta melki kaikki on joutunut teholle sydänvian takia ja tottakai se periyty mullekkin..

eli vaikka oon nuori niin sydän heittää saksalaista polkkaa tosi usein, en tiedä mtn niin pelottavaa kun se että tulee paha rytmihäiriö(kerran kesti putkeen 10min)etkä pysty tekeen asialle mtn..

täytyy vaan psyykata ittensä tilaan että rauhottuis, mutta(toinen esimerkki)kerran olin menossa nukkuun enkä ollu tehny koko päivänä mtn fyysisesti raskasta niin sydän heitti sellatteel kierroksel et olo oli ku oisin juossu ainakin 20km lenkin..

tietenkin..jos mul olis vähä järkee pääs niin lopettaisin v-loppu rällästelyt ja muut tavalliset sydäntä rasittavat jutut mutta joo..kyl oon pelänny ja pelkään edelleen että saan sydänkohtauksen ennen ku täytän 30v.

#18 kirjoitettu 02.11.2004 18:03

Eipä oo tullu. Eikä tulekkaan...

#19 kirjoitettu 03.11.2004 12:11

Joskus on kyllä tullut ajateltua, et mitäs jos yht´äkkiä iskisi syöpä itselleen, kun sitä vähiten odottaisi,toivottavasti ei iske.Mutta kuolemanpelko on pari kertaa iskenyt kun on tietyissä tilanteissa ollut liikaa vauhtia ja homma on karkaamassa käsistä,esim kerran ajoin autolla noin satasen vauhtia jäisellä tiellä kolmen aikaan yöllä,ja tiellä ei edes ollut liikennettä kuin parin tunnin välein,niin auto alko heittelehtimään puolelta toiselle ja silloin ajattelin et se on menoa nyt..Sain auton takaisin hanskaan, onneksi.Mikä menetys se olisi teille ollutkaan!Niin ja tosiaan oli vissii toinen kerta kun auton rattiin kajosin.Kolmas jäi viimeiseksi ennen ajokorttia

#20 kirjoitettu 13.11.2004 00:47

Penskana tuli joskus öisin mietittyä kuolemaa, ja usein päädyin miettimään pelon vallassa sitä, miltä kuoleman jälkeen saattaa tuntua. Nykyään tiedän, eli toisin sanoen tiedeuskovaisena uskon siihen tieteelliseen todennäköisyyteen, ettei kuoleman jälkeen tunnu miltään.

Mutta pahin pelkoni kautta aikojen on herätä hauta-arkussa, hakata paniikissa itkien arkun kantta ja lopulta alkaa nälissäni syömään omaa lihaani. Siksi haluankin tuhkauksen, jos tulen saamaan mahdollisuuden valita.

En pelkää kuolemaa enää. Vaaratilanteissakin uskoisin pelkoni kohdistuvan fyysiseen kipuun.

#21 kirjoitettu 13.11.2004 12:23

En pelkää kuolemaa enää, mutta kuolemaa edeltävät mahdolliset vaivat puistattavat kyllä.

Veljeni kuoli viime Helmikuussa pahanlaatuiseen aivosyöpään. ei kerinnyt kolmeatoista täyttää. Siinä sitten ei lopussa pystynyt puhumaan, syömään eikä liikkumaan. Puhumattakaan normaalien tarpeiden suorittamisesta. Älykäs, urheilullinen, ystävällinen persoona kuihtui kuin vihannes.

Kieltämättä tulee välillä em. syystä diagnosoitua itselle ties mitä.

Eipä ole elämä minkään arvoinen.

#22 kirjoitettu 13.11.2004 14:04

Anthouse kirjoitti:
En pelkää kuolemaa. "Olisi se tietenkin sääli", mutta ei ole aihetta pelkoon. Kuolema on henkilökohtaisin asia mitä ihmiselle voi tapahtua. Tämä siksi, koska sinulta voidaan riistää vaikka mitä mutta kuolemaa ei kukaan ota sinulta pois. Se on juuri sinulle.


Hyvin sanottu. En pelkää minäkään. En osaa pelätä. Jos pystyisin sisäistämään täysin sen mitä kuolema on, saattaisin pelätäkin. Vaikka kuolema onkin käynyt lähipiirissäni turhankin usein viimeaikoina, ei sitä silti voi täydellisesti ymmärtää... pieni ihminen.

#23 kirjoitettu 24.11.2004 15:51

Yhdyn Platonin ajatukseen siitä, että kuolemanpelko on aivan turha tunne. Voihan meitä tuonpuoleisessa odottaa ikuinen paratiisi. Tällainen tuntemattoman pelkääminen on kuitenkin aivan normaalia ja luonnollista. Ihmisellä on eläimelliset vaistot, jotka varoittavat tuntemattomista tilanteista. Ja kun kuolema on näistä tilanteista pahin, en ihmettele jos paniikki iskee.

Itse en pahemmin pelkää tuonpuoleista vaan sinne siirtymistä. Noh, kerran se vaan kirpasee.


poppanaattori muokkasi viestiä 15:57 24.11.2004

#24 kirjoitettu 24.11.2004 16:15

En nyt halua ketään pelotella, mutta kuolema on ajankohtainen kaikille. Vaikka olisittekin nuoria ja terveitä, viikatemies saattaa kolkutella ovelle hetkenä minä hyvänsä. Pelottavaa, mutta totta.

#25 kirjoitettu 24.11.2004 19:08

No aina kun silloin nuorempana kuulin joistakin tappavista sairauksista, pelkästin, mutta enpä nykyään enää. Jos tulee jotain niin sitten tulee. Se pitää sitten koittaa kestää.

Ei ole pelkoa ilmennyt tämän threadin lukemisenkaan jälkeen

#26 kirjoitettu 24.11.2004 22:06

Mulla on sydänongelmia ts sydän tykyttää koko ajan ja överimeiningillä. Mä syön semmosta tasauslääkettä mutta epäilen että joskus 4kyumppisenä kuitenkin brakaa sydän ja se olis sitten kanttuvei.


Todellista kuolemanpelkoa olen kokenut pariin otteeseen. Pelkää että kuolee juuri sillä hetkellä tai sekoaa ja sitten kuolee. No, sehän on vain paniikkihäiriötä ja sen kanssa elettävä (lääkityksen kanssa tai ilman)

#27 kirjoitettu 23.03.2011 18:48 Muok:23.03.2011 18:49

Joo suvun miesten keskiikä on toi 60 ku aika nuorena saavat slaagin ja nyt oli iha pakko etsiä aiheesta kun 13 vuotiaana oli erittäin pahoja kuolemaan liittyviä paniikki kohtauksia ja juuri muutama minuutti sitten iski taas moneen vuoteen se.

Tulee tunne että miksi en saa lähteä vetämään ala-ikäisenä kylille rinkiä autroll ja pussailla jonku hyvännäkösen kanssa

Dfin9 muokkasi viestiä 18:49 23.03.2011

#28 kirjoitettu 23.03.2011 19:59 Muok:23.03.2011 20:01

haavanlehti kirjoitti:
parasympaattisia RYTMIHÄIRIÖITÄ
Miä googlasin parasympaattisen rytmihäiriön enkä löytänyt mitään. Ni epäilen hyvin vahvasti ettei semmoista ole olemassakaan. Sillä nimellä, nimittäin. Tottahan se on, että kun aikansa stressaa, ni sydänkin reagoi ja alkaa protestoida. Been there, done that. Ei niin kauheen nastaa.

Kaikkihan varmaan jo tietää, että miulla on se paniikkihäiriö. Son ihana, piNkki ja kimaltava. Anyways, täähän juontaa juurensa ihan suoraan luulosairaudesta. Miä aina silloin tällöin keksin, että hei, nyt miulla on aivokasvain/sydänvika/ihosyöpä. Sitä sit stressataan ja hermoillaan, ja joka päivä ollaan entistä varmempia siitä että aivoissa oikeasti kasvaa jotain kiellettyä tms. Stressi tietty ruokkii paniikkia, ja kun keho on koko ajan vähän ninku kovilla, ni ennenpitkää on ihan oikeasti kipeä. Tai siis tuntee olonsa ihan oikeasti kipeäksi. Oikeesti aika karseeta. Sitä kun ei siinä taudinpuuskan syövereissä edes tajua että hei tää on taas tää miun ihan oma paniikkihärö, ei suinkaan, vaan ollaan ihan vakaasti siinä uskossa että kohta lähtee henki.

Viimeksi miulla oli taas sydänvika, kun oli aina jotenkin niin huono olo. Sit miä vähän googlasin ja tajusin, että jos jois enemmän vettä ja koettais relata, ni vois parantua. Ja katso, sydänvika parani.

Onneksi on internet. Muuten miä ramppaisin ensiavussa viikon välein ja saisin hullun paperit alta aikayksikön

HW typoja korjaileskel @ 20:00 23.03.2011

#29 kirjoitettu 23.03.2011 20:04

Joskus öisin ku rintaa puristaa ja erilaiset lihakset eri puolilla kramppaa ja jalat tärrää ja kouristaa eikä enää jaksa valvoakkaan niin tulee sellanen ristiriitanen tunne että oishan se kiva lähteekki kuhan ei oo mitään iäistä elämää missään olosuhteissa, mutta toisaalta pelottaa eikä haluta kun on vielä niin paljon tekemättä.