Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 

< Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 Seuraava >

Kirjoittaja Kenen keikalla olit viimeksi? Tykkäsitkö? Oliko suosikkiartisti?


Goatsemencommando
18200 viestiä

#201 kirjoitettu 20.10.2007 00:17

Johannes Rojola


Turussa keikalla olin katsomassa. Voi saakele kun olikin aivan älyttömän tiukka keikka!

Yleisöä oli tupa täynnä, fanit haki Rojolalta nimmaria ja yhteiskuvaa ennen keikkaa (ja puoliks keikan aikanakin) ihan solkenaan. Kovimmiksi livehiteiksi osoittautuivat Meat from boers, Great day for me sekä tietenkin setin päättänyt Lennetään avaruustanssiin.

Ja voin muuten sanoa, että siinä jää kaikki vitun säälittävät Iron Maidenin yhteislaulatukset kakkoseksi kun Rojola vetää livenä Avaruustanssin, musiikki peittyi laulun alle kun yleisö lauloi niin kovaa koko biisin! Ja kun keikka loppui, niin artistilla oli hankaluuksia päästä pois areenalta kun yleisö kerääntyi eteen laulamaan Avaruustanssia vielä useiksi minuuteiksi keikan jo päätyttyä!

Tämän keikan todistaminen oli kyllä eräänlainen tiukkuuden multihuipentuma, siitä ei jää epäilystäkään!

^ Vastaa Lainaa


Airola
6416 viestiä

#202 kirjoitettu 20.10.2007 00:56

Goatsemencommando kirjoitti:
Johannes Rojola


Turussa keikalla olin katsomassa. Voi saakele kun olikin aivan älyttömän tiukka keikka!

Yleisöä oli tupa täynnä, fanit haki Rojolalta nimmaria ja yhteiskuvaa ennen keikkaa (ja puoliks keikan aikanakin) ihan solkenaan. Kovimmiksi livehiteiksi osoittautuivat Meat from boers, Great day for me sekä tietenkin setin päättänyt Lennetään avaruustanssiin.

Ja voin muuten sanoa, että siinä jää kaikki vitun säälittävät Iron Maidenin yhteislaulatukset kakkoseksi kun Rojola vetää livenä Avaruustanssin, musiikki peittyi laulun alle kun yleisö lauloi niin kovaa koko biisin! Ja kun keikka loppui, niin artistilla oli hankaluuksia päästä pois areenalta kun yleisö kerääntyi eteen laulamaan Avaruustanssia vielä useiksi minuuteiksi keikan jo päätyttyä!

Tämän keikan todistaminen oli kyllä eräänlainen tiukkuuden multihuipentuma, siitä ei jää epäilystäkään!


No tämä!!


Häntä naiset rakastivat ja miehetkin rakastivat häntä!

www.johannesrojola.com/mfb

www.mikseri.net/rojola


KYLLÄ!

^ Vastaa Lainaa


Hei-mo

#203 kirjoitettu 20.10.2007 18:18

Hybrid Childrenin.
Eilettäin.
Kyllä pidin hyvin paljon.
Kyllä on yksi niistä monista suosikeistani.

^ Vastaa Lainaa


jamo89

#204 kirjoitettu 20.10.2007 18:55

Cheekin
Kyllä
Kyllä

^ Vastaa Lainaa


Goatsemencommando
18200 viestiä

#205 kirjoitettu 20.10.2007 19:04

jamo89 kirjoitti:
Cheekin
Kyllä
Kyllä




Kai se oli ilmainen keikka?

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#206 kirjoitettu 22.10.2007 07:59

Perjantaina Snipe Drive.
Todella energinen ja taitava bändi, josta varmaan tullaan kuulemaan vielä enemmänkin. Hyviä biisejä, tiukkaa soittoa, karismaattinen laulaja ja kova meininki lavalla. Kannattaa mennä katsomaan jos vastaan tulee.

Lauantaina Apulanta.
Hyvä keikka Apulannalta vaikka yleensä herrojen livet ovat olleet vähän niin ja näin. Itse en ainakaan ole ollut kovinkaan vakuuttunut. Nyt pojat kyllä soittivat helvetin hyvin ja soundit oli kohdallaan. Jonniin verran soittivat myös ihan alkuaikojen kamaa joka oli ihan piristävää. Aika paljon viljelivät Forssa-läppää, joka alkoi jo jopa puuduttamaan lopussa. Mutta ihan hauskaa oli joka tapauksessa.

^ Vastaa Lainaa


jamo89

#207 kirjoitettu 22.10.2007 10:41

Goatsemencommando kirjoitti:
jamo89 kirjoitti:
Cheekin
Kyllä
Kyllä




Kai se oli ilmainen keikka?


Ei ollut. Iisoppiin taisi olla sisään 8 egeä.

^ Vastaa Lainaa


JamesMercy
1690 viestiä

#208 kirjoitettu 22.10.2007 10:49

Tuo lauantaina Klubilla. Husky Rescueta, Tuomoa ja Rinneradiota erityisesti katsomassa. Tuomo veti ihan älyttömän hyvin ja Rinneradion loppupuoli oli mainio. Poomakin vakuutti tällä kertaa.

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#209 kirjoitettu 26.10.2007 16:28

Eppu Normaali

Tykkäsin! On suosikkiartisti!
Oli se vaan hienoa nähdä livenä ehkä tärkein bändi itselle. Epuista pitkälti on kuitenkin itsellä kaikki alkanut ja Eput ovat aina olleet yli muiden. Voisi jopa jonkinasteisiksi musiikillisiksi idoleiksi sanoa. Mahtavuutta oli, että soittivat sellaisia vanhoja stygejä kuin Poliisi pamputtaa. Myös klassikot olivat hyvin edustettuna ja Kitara taivas ja Tähdet suorastaan räjäytti pään. Uusia biisejä tuli melko paljon, mutta nekin toimivat hienosti livenä. Mahtavaa nähdä että äijät ovat vielä näin pitkän uran jälkeen noin kovassa kunnossa. Ei voi toivoa kuin pitkää ikää vielä heille. Kylmät väreet menee vieläkin. Kokonaisuutena keikka oli elämys itselle. Olen myyty.

Niin joo ja tupakkapaikalla joku vanha Sleepy Sleepersin jäsen tuli esittelemään meille munaansa. En tunnistanut kyllä miestä, vaikka hän väitti tunnistavan meidät. Oli aika puli-kunnossa. Ilmeisesti kokopäiväinen juoppo.

Mutta Eput oli mahtava!

^ Vastaa Lainaa


Goatsemencommando
18200 viestiä

#210 kirjoitettu 28.10.2007 17:22

Flame, Root, In Aeternum @ S-Osis, Turku

(Jätin bändeistä Ancestors Bloodin mainitsematta kun siinä soitin itse, ja oltiin kuulemma paskoja.)

Flame nousi AB:n jälkeen lauteille. Bändin olemassaolosta olen kyllä ollut tietoinen, mutta ennen en ole tutustunut tuotantoonsa. Helvetin hyvää brutaalia rässiähän ne veikot väänsivät. Ja soittivat vielä hyvän setinkin verrattuna siihen ettäkuinka perkeleen humalassa he olivat ennen keikkaa. Kyllä Flamen tuotanto meni hankintalistalle tämän keikan nähtyäni, se on vissi!

Seuraavana olikin sitten Root. Taru Sormusten Herrasta-trilogian Gimliltä näyttänyt laulaja oli kyllä vahva lavapersoona. Paljon heilutti kieltään vissiin pimpinnuolentaa demonstroiden, se on aina tiukkaa. En ole Rootinkaan tuotantoon juurikaan tutustunut, mutta toimi livenä vallan mahtavasti, varsinkin vanhempi thrash-tyylinen materiaali. Aloin olemaan tässä vaiheessa iltaa melkoisen humalassa ja meinasin vetää jotain nappulaa kuonoon kun tuli pihalla vittuilemaan. Aikamme sanailtuamme hän alkoi mamistelemaan ja ehdotti sovintoa. Vittu.

In Aeternumia en nähnyt, koska minua ja Flamen tyyppejä ei päästetty katsomaan keikkaa koska meillä kenelläkään ei ollut housuja jalassa. Mutta oli kuulemma hyvä setti. En sitten tiedä.

^ Vastaa Lainaa


Goatsemencommando
18200 viestiä

#211 kirjoitettu 28.10.2007 18:01

Progenius kirjoitti:
Olisi kiinnostavaa tietää, miten ja miksi housunne ajautuivat pois jalasta..


En oikein muista tapahtumaketjun alkua. Ilmeisesti oleminen vaan tuntui mukavammalta kun ei ollut housuja jalassa.

Goatsemencommando muokkasi viestiä 18:01 28.10.2007

Takahuoneessa oli myös kurkku, joka rituaalinomaisesti tuhottiin illan päätteksi. En tiedä onko sillä jotain tekemistä housuttomuutemme kanssa.

^ Vastaa Lainaa


har
7706 viestiä

#212 kirjoitettu 08.11.2007 13:55

Eilen olin Kosmisen Duon keikalla. Olin toinen esiintyjistä.

Ei ole lempiyhtyeitäni.

Keikan tilannut ja baarinpitäjä onneksi pääsi osallistumaan rytmisoitantaan rytmimunallaan.

^ Vastaa Lainaa


sipulipekka
1367 viestiä

#213 kirjoitettu 08.11.2007 14:30

Saako tästä tehdä "Kenen keikalla et ollut viimeksi? Tykkäätkö? Oliko suosikkiartisti? -ketjun"

-Au Revoir Simone @ Tavastia eilen illalla
-Tykkään tykkään tykkään
-Yksi niistä


itqvinqvonqparq

^ Vastaa Lainaa


rawhead
3117 viestiä

#214 kirjoitettu 08.11.2007 15:14

Pari biisiä ehdin kuunella rautalankabändiltä nimeltään Rakkauden Ammattilaiset.
En ollut kuullut aikaisemmin. Mutta tykkäsin kyllä, hyviä oli ne muutamat biisit, mutta ei ehkä suosikkia tule.

Jos laulajaa olisi nähnyt, olisi voinut luulla että itse Topi Sorsakoski on lavalla.

rawhead muokkasi viestiä 15:14 08.11.2007

^ Vastaa Lainaa


Krista
4618 viestiä

#215 kirjoitettu 12.11.2007 15:29

Eilenpä olin Ismon keikalla Tavastialla. Oli se Teholla joten oli aikas mielenkiintosta kateltavaa. Tää teho-äijä veteli esiin jos jonkinlaista toinen toistaan ihmeellisempää soitinta (olikohan ne ees kaikki oikeesti soittimia ) ja Ismo sitten lauleskeli ja pimputteli pianoo ja rämpytteli kitaraa. Tällä kertaa oli suht paljon piisejä joita n tunnistanu, mutta esitteessä luvattiinkin harvinaisempia sekä tulevalta levyltä piisejä. Tunnelma alko kohota loppua kohden ja sitten se loppukin liian nopeasti. Vaatetus oli tällä kertaa (mulla) oikein sopiva, ei tullu kuuma niinkun viimeks ja oli sikälikin oikein hyvä olla. Hyvä ilta, hyvä Ismo!

^ Vastaa Lainaa


Lemmiwinks
1149 viestiä

#216 kirjoitettu 12.11.2007 15:45

Jimi Tenor. Tykkäsin todellakin ja kuuluu suosikkeihin. Oli synttärit samana päivänä, ei olis niitäkään kyl paremmin voinu viettää

^ Vastaa Lainaa


accent
10929 viestiä

#217 kirjoitettu 13.11.2007 17:43

Olin omalla keikalla yksinään. :( Tykkäsin. Oli suosikkiartisti.

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#218 kirjoitettu 13.11.2007 17:52

Olin myös omalla keikalla. Mutten yksinäni. Ja tykkäsin myös. En kyllä ole nyt sentään itseni suosikkiartisti sentään.

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#219 kirjoitettu 23.11.2007 21:03

Viimeksi Wrecking Queens. Rakastuin! (ainakin sen basistin bassokamoihin...)

http://www.myspace.com...

^ Vastaa Lainaa


Hombre Muerto
3489 viestiä

#220 kirjoitettu 25.11.2007 01:37

Jackie-O Motherfucker. Vitun jees.

^ Vastaa Lainaa


Coivisto
8780 viestiä

#221 kirjoitettu 01.12.2007 23:57

Seukkarit ilmaiskeikka

Esiintyjät järjestyksessä:
-Klamydia
-Teenagers Gone Wild
-Kaihoro
-Deep Insight
-Cheek

Saavuin paikalle about juuri kun Klamydia aloitti keikkaansa. Vissiin pari biisiä jäi kuulematta. Oli aika iloinen yllätys kuinka innolla ja hyvillä fiboilla bändi jaksoi vetää. Yllätti minut ihan täysin.
Suorastaan huokui positiivista energiaa.
Materiaali lähes täysin tuntematonta mutta silti kappaleisiin pääsin nopeasti sisälle. Ihan jees fiilis jota latisti ainoastaan kaksi asiaa.

Jouduin olemaan noin kymmenen ihmisvallin takana kun tulin vähän myöhässä koska kaverin piti tulla mukaan mutta sitten se ei tullutkaan..
Jos olisin tiennyt tuon aikaisemmin olisin mennyt katsomaan bändiskapaa.
Olisi se voinut vähän aikaisemmin sanoa Zim0 kun teillä oleskelin koko sen ajan.
Korvasta taisi mennä kuulo vähäksi aikaa koska olin mahdollisimman lähellä lavaa mutta sivussa missä kaikki isot äänentoisto pötikät oli.

Toinen asia oli se että about kaikilla oli mikki liian hiljaisella.

Teenagers Gone Wild viime vuoden bändiskapan voittaja oli positiivisin yllätys koko tapahtumassa(sen lisäksi että limsat olivat vain 2€)
Energisesti esitettyä melodista punk musiikkia.
Laulaja hoiti osansa todella tyylillä kotiin mutta vitutti laulajan puolesta kun sen mikki meni heti alussa jonkin takia niin että ääntä ei meinannut tulla yhtään.
Koko keikan ajan oli vaikeuksia kuulla tytön laulusta yhtään mitään.
Ne kohdat mitä sain korviini asti oli suorastaan loistavaa punk vääntöä.
Hieno nais punklaulaja jonka kirkaisut oli rautaa.

Kaihoro.
Tätä minä olin oottanut vesi kielellä ja en todellakaan pettynyt.
Karhula Scenen kuningkaat hoitivat homman kotiin paremmin kuin mikään muu bändi tapahtumassa.
Hieman vaikeuksia oli tässäkin erotella ääntä mutta ei todellakaan niin paljon ongelmia kuin TGW:illa.
Solisti Markku loisti ja runttasi eteenpäin vitun hyvällä draivilla ja soitto kuullosti bändiltä todella yhtenäiseltä.
Jos huomenna ovat niskat kipeät tiedän mitä bändiä pitää syyttää.
Moshaus oli kyllä siitä peestä ku piti varoa muita..
Ei siinä muuten jos olisin jollain klubilla kuuntelemassa mutta edessäni vain yksi rivi aitaan(vitutti olla niin lähellä eturiviä) edessäni oli itseäni juuri rintaan asti ylettyviä Deep Insight faneja, ja selän takana sama asia.
Siinä kynnyksellä kun seisoi ja moshasin sydämmen kyllyydestä meinasi tasapaino pettää muutamat kerrat.
Parhautta tässä oli sekin asia että yleisö oli selvästi paremmin mukana kuin missään muussa noista keikoista.
Aivan loistavaa.

Jos joku ei tuohon Kaihoroon ole tutustunut tehkää se ihmeessä nyt.

Deep Insight.
Ajattelin että ihan ok poprock jyystöä olisi luvassa ja vähän kauempaanta kattelin keikkaa mutta...
Taustanauha on ystävämme.
Ja siihen päälle vitunmoista riehumista lavalla ja muuta julkiapinointia. Tuon taustanauhan käyttä ja esiintymisellään Deep Insight teki minusta itsestään vain pellen.
Vitutus oli taattu.

Juontajan kommentti *Haluatteko vielä kuulla lisää DI:tä!?* 'Joooooo!' Encore homo paskat. Cheekille ajattelin käydä myös nauramassa mutta tuon DI:n jälkeen ei tehnyt yhtään enää odottaa ja lähdin kävellen kotiin.

Lopputulos on sitten se että minua vituttaa ihan suunnattomasti kun hyvä keikka pilataan kahdella paskalla artistilla.

Nyt vituttaa ankarasti

^ Vastaa Lainaa


Zim0
470 viestiä

#222 kirjoitettu 02.12.2007 00:01

Coivisto kirjoitti:
kaverin piti tulla mukaan mutta sitten se ei tullutkaan..
Jos olisin tiennyt tuon aikaisemmin olisin mennyt katsomaan bändiskapaa.
Olisi se voinut vähän aikaisemmin sanoa Zim0 kun teillä oleskelin koko sen ajan.


et kysynyt missään vaiheessa ^^ mietin kokoajan lähteäkkö vai ei. päätin että ei jaksanutkaan

^ Vastaa Lainaa


Coivisto
8780 viestiä

#223 kirjoitettu 02.12.2007 00:42

Zim0 kirjoitti:
Coivisto kirjoitti:
kaverin piti tulla mukaan mutta sitten se ei tullutkaan..
Jos olisin tiennyt tuon aikaisemmin olisin mennyt katsomaan bändiskapaa.
Olisi se voinut vähän aikaisemmin sanoa Zim0 kun teillä oleskelin koko sen ajan.


et kysynyt missään vaiheessa ^^ mietin kokoajan lähteäkkö vai ei. päätin että ei jaksanutkaan




Mä olin saanu jossaa vaiheessa sellasen kuvan että tavallaan ainakin olisit maininnut meneväsi Yyääääää! *snif* no ei se mitää.

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#224 kirjoitettu 02.12.2007 04:39

N.I.B.
Mean Idols
Cosmic Goblins

Joo, tyykäsin.

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#225 kirjoitettu 02.12.2007 04:40

Rääväsuu kirjoitti:
Meillä oli koulussa semmoinen kuin "Hooker's Blues & Glen Terry " soittamassa. Tuolla se lukeekin, "Trum Klassikon lukio".


Ja se muuten on Hooter, ei Hooker. Mahti ukko. Olen saanut kunnian olla herran kanssa jakamassa keikkaa.

^ Vastaa Lainaa


Marre
355 viestiä

#226 kirjoitettu 02.12.2007 18:42

Yön keikalla eilen, en tykännyt yhtään!
Vietimme pikkujouluja siellä, eli oli niinku pakko-mennä-keikalle

^ Vastaa Lainaa


Coivisto
8780 viestiä

#227 kirjoitettu 08.12.2007 13:47

En voi sanoa että on suosikki artisti mutta käypää hupia Tiktak on aina tarjonnut.

Keikka paikka
-Kotkan Amarillo

Tila
-Lievästi wiskinen

Saundit
-Ihan ok. Paljon huonompaakin kuullut

Esiintyminen
-Tytöt osaa vetää liveshow todella hyvin.
Ei kyllä hudin hutia tainnut tulla keikan aikana.
Koko ajan bändi pumppasi energiaa lisää yleisölle ja yleisö taas pumppasi böndiltä sitä energiaa.
Kaikilla oli hauskaa. Minulla, yleisöllä ja bändillä.

Soittivat Tänä yönnä taivaaseen viimeisenä kappaleena ja hyvähän se paras sinkku on sinne jättää. Jää ainakin mahtava fiilis keikan jälkeen.
Ainoa asia mikä jäi saivartelemaan oli että Kyyneleet joka on saanut kultti maineen Sähkö B05 luokalla ei ollut settilistassa.

Todella hyviä live-esiintyjiä nämä tikkarit ovat

^ Vastaa Lainaa


Airola
6416 viestiä

#228 kirjoitettu 11.12.2007 10:20

Vesa-Matti Loiri Mikaelin kirkossa.


Oli kyllä ja ja ja ja

Tykkäsin vallan mahdottomasti

^ Vastaa Lainaa


hapou
21350 viestiä

#229 kirjoitettu 15.12.2007 16:18

heviä isänpäivään tapahtumassa olin.
En muista ketä kaikki siellä oli soittamassa. Mut tarjosin yhelle bändin basistille savukkeet.
jees!
siellä muuten oli Curimus!

^ Vastaa Lainaa


Coivisto
8780 viestiä

#230 kirjoitettu 16.12.2007 04:18

Progerunkkareille jo tän kirjoitin joten lukekaa täältä - http://www.mikseri.net...

Hidria Spacefolk, Porcupine Tree.

Helsingin Jäähallissa

Joo oli suosikkiartisti, ja on myös edelleen *heh heh*

Joo ja oli elämäni paras keikka näin lyhyesti. Hidria lämppäsi hiton hyvin.

^ Vastaa Lainaa


Jules Varjola
2537 viestiä

#231 kirjoitettu 16.12.2007 07:26

Oliskohan niin, että viimeisin näkemäni liveshow oli Cantata sangui. Siitä on kyllä pirusti aikaa, mut en muista nähneeni sen jälkeen mitään. Ainakaan mainittavaa, jos kerran en muista.

Joo, oli suosikkiartisti ja pienistä soundiongelmista huolimatta täydellinen elämys. Pysyy suosikkiartistina edelleen.

^ Vastaa Lainaa


Sombercoil
3371 viestiä

#232 kirjoitettu 16.12.2007 16:14

Porcupine Tree

Oli aivan vitun loistava.

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#233 kirjoitettu 17.12.2007 08:56

Balls!

Tykkäsin vitusti. Marjo Leinonen on ihQ!
Ja saatanan hyvin ne veti. Hienoja biisejä ja hyvä tunnelma.

Ja vielä kerran: R.I.P Tipi!

^ Vastaa Lainaa


Lapsi_ajassa
2467 viestiä

#234 kirjoitettu 17.12.2007 09:34

Sombercoil kirjoitti:
Porcupine Tree

Oli aivan vitun loistava.


Open carin kompilla komppaan

^ Vastaa Lainaa


Tuominki

#235 kirjoitettu 17.12.2007 17:30

Muun muassa Machine Headia, Triviumia ja Arc Enemyä olin kattomassa perjantaina Black Crusadessa. Yksikään näistä ei oo suosikkiartistini, mutta Machine Head potki persettä.

^ Vastaa Lainaa


Lemmiwinks
1149 viestiä

#236 kirjoitettu 31.12.2007 14:32

Huoratron!!!! Loistava muuten, mutta soitteli liian vähän aikaa. Mut silti jeeee!

^ Vastaa Lainaa


katala84

#237 kirjoitettu 31.12.2007 14:35

Nightwishin keikalla. Tykkäsin todella paljon.. en tiiä onko ihan suosikkiartisti mutta tosi hyvä kumminkin..

^ Vastaa Lainaa


sipulipekka
1367 viestiä

#238 kirjoitettu 01.01.2008 01:17

SAKARIN!!!!

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#239 kirjoitettu 16.02.2008 22:50

Eilen Downstairs.

Ihan tiukka oli livenä. Laulaja veteli asenteella kyllä ja soittelipa aina välillä urkujakin. Hjuva meininki. Ainoa vaan että kun oli pieni paikka niin luukuttivat niin perkeleesti, että meni välillä vähän mössöksi kun mitään korvatulppia tietenkään ollut mukana. Saatto kyllä johtua humalan asteestakin.

Levyn kyllä aattelin hakea kun tilipäivä koittaa.

^ Vastaa Lainaa


Teoreetikko
86 viestiä

#240 kirjoitettu 16.02.2008 22:54

Elastinen & Timo Pieni Huijaus 16.2.2008 M/s Galaxy. Loistava keikka!

^ Vastaa Lainaa

< Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 Seuraava >

Vastaa Aloita uusi keskustelu