Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 

1 2 Seuraava >

Kirjoittaja Kuinka monta biisiä olet eläissäsi tehnyt?


D-Vision
1947 viestiä

#1 kirjoitettu 21.06.2005 22:19

1) Montako kappaletta luulet noin suurin piirtein saaneesi valmiiksi elämäsi aikana? Mukaan lasketaan siis kaikki huonoimmat ja noloimmatkin tuotokset vuodelta kivi ja nakki.

2) Kuinka monta kappaletta luulet noin suurin piirtein aloittaneesi elämäsi aikana mutta jättäneeksi kesken myöhemmin? Mukaan ei lasketa yhtä riffiä jonka on kirjoittanut muistiin tai yhtä melodiaa joka on tallennettu koneen muistiin, vaan sellaiset joita on tosissaan lähtenyt alussa tekemään mutta myöhemmin hylännyt idean tai jättänyt hautumaan myöhempiä aikoja varten.

Omat vastaukseni:
1) Valmiita biisejä arvioin olevan noin parisen sataa.
2) Keskeneräisiä biisejä kerääntynyt ja hävitettykin varmasti ainakin 500-1000 ellei enemmänkin.

^ Vastaa Lainaa


D-Vision
1947 viestiä

#2 kirjoitettu 21.06.2005 22:42

Rääväsuu kirjoitti:
Voitinko pääpalkinoon?


Tämä ei ole kilpailu. Tämä on gallup. Kilpailut löydät täältä

^ Vastaa Lainaa


To1
177 viestiä

#3 kirjoitettu 21.06.2005 22:45

1) Montako kappaletta luulet noin suurin piirtein saaneesi valmiiksi elämäsi aikana?

-Ainakin sen verran mitä löytyy artisti sivultani

2) Kuinka monta kappaletta luulet noin suurin piirtein aloittaneesi elämäsi aikana...

-Kyllä taitaa yli tuhat jo olla.

^ Vastaa Lainaa


Twight
3600 viestiä

#4 kirjoitettu 21.06.2005 22:46

1) 100
2) 300

^ Vastaa Lainaa


JM
18460 viestiä

#5 kirjoitettu 21.06.2005 23:02

1. varmaan 450-550
2. n. 2,5 kertaa tuo valmiiden määrä, ehkä..

^ Vastaa Lainaa


Tusina Immonen
10508 viestiä

#6 kirjoitettu 21.06.2005 23:03

Swap GSJ kirjoitti:
1) Montako kappaletta luulet noin suurin piirtein saaneesi valmiiksi elämäsi aikana? Mukaan lasketaan siis kaikki huonoimmat ja noloimmatkin tuotokset vuodelta kivi ja nakki.

Pari sataa.

2) Kuinka monta kappaletta luulet noin suurin piirtein aloittaneesi elämäsi aikana mutta jättäneeksi kesken myöhemmin? Mukaan ei lasketa yhtä riffiä jonka on kirjoittanut muistiin tai yhtä melodiaa joka on tallennettu koneen muistiin, vaan sellaiset joita on tosissaan lähtenyt alussa tekemään mutta myöhemmin hylännyt idean tai jättänyt hautumaan myöhempiä aikoja varten.

Ehkä lähemmäs tuhat.

^ Vastaa Lainaa


Nectino
247 viestiä

#7 kirjoitettu 21.06.2005 23:03

1)Valmiita biisejä on varmaankin jotain 15-20

2)Aloitettuja kappaleita olen väsännyt 495 kappaletta.

^ Vastaa Lainaa


Zeip
1047 viestiä

#8 kirjoitettu 21.06.2005 23:05

Ehkä noin 80 kappaletta oon tehnyt valmiiksi asti. Tähän siis laskettu myös ejay-sekoilut. keskeneräisiä projektejä on noin tuplat enemmän kuin valmistuneita.

^ Vastaa Lainaa


SaastanenHippi
4225 viestiä

#9 kirjoitettu 21.06.2005 23:40

Vähän yli 200 tuotosta "valmiiksi" asti tehnyt. Aloitettuja projekteja/paskoja alkuja varmaankin saman verran ellei enemmänkin.

^ Vastaa Lainaa


Petu-_

#10 kirjoitettu 21.06.2005 23:40

100 valmista ja ehkä n. 200 eivalmista

^ Vastaa Lainaa


tammina
1230 viestiä

#11 kirjoitettu 21.06.2005 23:56

Ehkäpä n. 50 biisiä on tullut pyöriteltyä
sen verran että niitä biiseiksi on voinut
kutsua. Tuplaten raakileita jotka eivät
johtaneet mihinkään..

^ Vastaa Lainaa


Thr

#12 kirjoitettu 22.06.2005 00:11

1) Täysin siis valmiita ehkä joku 109
2) Kesken jääneitä 237

Luvut voivat toki heittää yhdellä tai kahdella.

^ Vastaa Lainaa


Mike H
1801 viestiä

#13 kirjoitettu 22.06.2005 00:22

1). 200?
2). 500-1000?

^ Vastaa Lainaa


Putte
6666 viestiä

#14 kirjoitettu 22.06.2005 00:52

1) 3 biisiä jotka on biiseiksi tunnustettu. Nekin on kuunneltavissa sivuiltani.

2) tsiljoona.

^ Vastaa Lainaa


Kalaforn
3112 viestiä

#15 kirjoitettu 22.06.2005 03:43

1) 40

2) 20

^ Vastaa Lainaa


KoBa
3919 viestiä

#16 kirjoitettu 22.06.2005 03:49

1. oisko vajaat 30
2. vain muutama, 3-4

^ Vastaa Lainaa


Bablo Diablo
727 viestiä

#17 kirjoitettu 22.06.2005 05:58

1. Oiskohan noita tollanen 100-150
2. keskeneräsiä biisejä on tällä koneella näkyy 138 ja toisella on about 30

^ Vastaa Lainaa


Monique Deés

#18 kirjoitettu 22.06.2005 10:35

1. Ehkä noin 100
2. Varmaan samanverran kuin valmiitakin

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#19 kirjoitettu 22.06.2005 13:30

IZZI THE SNAKE kirjoitti:
(Pyynnöistä huolimatta en lopeta)


Et vaikka rukoilisin polvillani?

^ Vastaa Lainaa


louis
670 viestiä

#20 kirjoitettu 22.06.2005 16:27

Ei hajukaan.. Mitka luokitellaan kappleeksi ja mitkä ovatkään hyvin keskeneräisiä yritelmiä.

^ Vastaa Lainaa


dödö
1100 viestiä

#21 kirjoitettu 22.06.2005 20:56

1) 150
2) 500

^ Vastaa Lainaa


Chemical Kim
1675 viestiä

#22 kirjoitettu 22.06.2005 22:06

1. En yhtään aivan yksin. Mutta vahvasti mukana neljässä omassa ja yhdessä coverissa (eli koko tämänhetkinen Saddam's Familyn tuotanto)

2. Vanhoilta ajoilta on ehkä yhtä paljon joskus kuviteltua valmiiksi mutta mistä varmasti varastan ideoita tai melodioita tulevia varten.

Ei sen enempää.. On muutakin tekemistä perkele!

Ei kun.. innostus on tullut vasta muutama vuosi sitten tekemään itse ja porukalla.

^ Vastaa Lainaa


Ray-Ska
280 viestiä

#23 kirjoitettu 23.06.2005 00:52

varmaan satoja koska noita edes jotenkin taltioituja on kaiketi sata vai onko ? pitääpi tarkistaa joskus...kesken jääneitä tai unohtuneita tai hylättyjä iso nippu..

^ Vastaa Lainaa


KoBa
3919 viestiä

#24 kirjoitettu 23.06.2005 03:32

Kalaforn kirjoitti:
1) 40



Varmasti enemmän. Et varmaankaan ole laskenut mukaan niitä, joita et ole tänne laittanut? Oletko edes laskenut kaikkia yhteisprojektiesi biisejä sekä vanhoja biisejäsi (mc shock, shock jne.) Tuo luku nousee silloin yli sadan.

^ Vastaa Lainaa


Salminen
I'm back!
2527 viestiä
Ylläpitäjä

#25 kirjoitettu 23.06.2005 10:11

1. Reilu satakunta, ehkä hivenen yllättävästi suurin osa on hoppia.
2. Viitisenkymmentä. Näistä taas suurin osa on elektronisempaa tavaraa.

^ Vastaa Lainaa


Zeerios^

#26 kirjoitettu 10.07.2005 22:10

niitä on tullu tehtyy nii paljo ettei ees ite voi muistaa.. aina penskana istuin koneella ja väänsin jollain paskoilla ohjelmilla biisejä. ensimmäiset biisit tein atarilla. siinä vasta legenda kone.

eli joku ~1000 biisiä tehny
kesken eräsiä ei hirveesti oo.. joku ~200, joista tallella viel joku 30..

^ Vastaa Lainaa


accent
10930 viestiä

#27 kirjoitettu 10.07.2005 23:35

Valmiita ehkä joitakin kymmeniä, aloitettuja mutta sittemmin unohdettuja taitaa olla jotain about 80-100.

^ Vastaa Lainaa


Ceekayed
420 viestiä

#28 kirjoitettu 10.07.2005 23:48

Valmiita n. 200 (joista ehkä 100 julkaistu jossain välissä)
Kesken: yli 500

Alotan joka aamu ainakin yhden uuden biisin, joten niitä sitten kasaantuu pikkuhiljaa. Olisi taas aika siivota keskeneräisten kansio, kun siellä on taas päälle sata biisiä joita en aio ikinä jatkaa loppuun.

^ Vastaa Lainaa


SleeperXxX
1023 viestiä

#29 kirjoitettu 11.07.2005 03:07

Argh... oon tehny musaa jässikästä asti, joten en oikein osaa sanoa...
valmiita on varmaan jokin 500 kpl... ehkä... ja keskeneräisiä on tuhansia, niitä en lähde edes veikkaamaan.

^ Vastaa Lainaa


Sandman
2360 viestiä

#30 kirjoitettu 11.07.2005 08:33

Swap GSJ kirjoitti:
1) Montako kappaletta luulet noin suurin piirtein saaneesi valmiiksi elämäsi aikana? Mukaan lasketaan siis kaikki huonoimmat ja noloimmatkin tuotokset vuodelta kivi ja nakki.

2) Kuinka monta kappaletta luulet noin suurin piirtein aloittaneesi elämäsi aikana mutta jättäneeksi kesken myöhemmin? Mukaan ei lasketa yhtä riffiä jonka on kirjoittanut muistiin tai yhtä melodiaa joka on tallennettu koneen muistiin, vaan sellaiset joita on tosissaan lähtenyt alussa tekemään mutta myöhemmin hylännyt idean tai jättänyt hautumaan myöhempiä aikoja varten.

1) Joku alle 100
2) Yli 300

^ Vastaa Lainaa


Ceekayed
420 viestiä

#31 kirjoitettu 11.07.2005 09:51

Tonkku kirjoitti:
2) alle kymmenen, biisit tehdään aina loppuun asti!


Tuosta nyt voidaan olla sinällään montaa mieltä. Itse en ainakaan ala väkisellä vääntämään biisiä loppuun asti jos vaikuttaa siltä että hommaa jumittuu johonkin vaiheeseen totaalisesti.

^ Vastaa Lainaa


tejeez

#32 kirjoitettu 11.07.2005 10:08

Öö.. epäilenpä että yli sata, en oo laskenu. Ainaki jos jokainen epämääränen pikkukokeilu lasketaan. Julkastujaki on ihan älyttömästi, en ees muista mitä kaikkea oon tehny. Kaikki aika huonoja tosin.

tejeez muokkasi viestiä 10:12 11.07.2005
Niinjoo, ja valmiiksi olen saanut.. Pitäiskö sanoa, että en mitään?

^ Vastaa Lainaa


Valium for Van Gogh
11142 viestiä

#33 kirjoitettu 11.07.2005 12:17

1) Jotain päälle 1000 ainakin.
2)aika monta

^ Vastaa Lainaa


Furry
237 viestiä

#34 kirjoitettu 11.07.2005 12:42

1.)
heviä on 3
tranceee on reilut 180

2.)
heviä on 5 (joista 4 työstetään)
trancee nolla. Fruityllä on aikas vaikeeta jättää väliin, kun ei voi siitä enää jatkaa. Kun aloitetaan, jätetään ikuiseksi ajaksi piiloon, tai sitten tehdään loppuun hamaan asti.

^ Vastaa Lainaa


Redfox

#35 kirjoitettu 11.07.2005 13:46

1.Oisko 40 biisiä.
2.300 versettä ja jokunen keskeneräinen tausta.

^ Vastaa Lainaa


Wavescale
503 viestiä

#36 kirjoitettu 11.07.2005 14:19

1. Hmm, pelkästään Fruityllä tehtyjä biisejä kertyy noin 70, ja siihen kun lisätään kaikki aiemmat tracker-biisit, niin kyllä tuosta sellaiset 120 kertyy...

2. Ei niitä hirveän paljon ole, kun yritän tehdä biisit aina valmiiksi, mutta ehkä 150-200? Vaikea sanoa kun on suurin osa poistettu.

^ Vastaa Lainaa


Lapsi_ajassa
2467 viestiä

#37 kirjoitettu 11.07.2005 18:56

1) yhden ja sekin on aika paska
2) 5 ja ne on ihan paskoja

^ Vastaa Lainaa


[ sam ]

#38 kirjoitettu 12.07.2005 14:09

1) Valmiita n. 150, joista 99% söi aikoinaan salama.
2) Keskeneräisiä n. 100, joista 99% söi aikoinaan samainen salama.

^ Vastaa Lainaa


spiritworld
550 viestiä

#39 kirjoitettu 09.09.2005 12:12

1) ~40
2) ehkä 5

Jossain välissä hajos kone joten en tiedä mitä biisinalkioita senkin kovolla mahtoi olla...

^ Vastaa Lainaa


spiritworld
550 viestiä

#40 kirjoitettu 09.09.2005 12:14

[ sam ] kirjoitti:
1) Valmiita n. 150, joista 99% söi aikoinaan salama.
2) Keskeneräisiä n. 100, joista 99% söi aikoinaan samainen salama.


Siinä luulis miestä vituttavan potenssiin kymmenen jos ei ole varmuuskopioita...

^ Vastaa Lainaa

1 2 Seuraava >

Vastaa Aloita uusi keskustelu