Mikseri.net

#2 kirjoitettu 06.08.2005 07:31

Otan osaa.

#3 kirjoitettu 06.08.2005 10:50

1. Tällainen "sano mitä tahansa"-threadi on jo olemassa.

2. Angstin purkamiseen on paljon parempiakin keinoja.

3. Jos sinulla on oikeasti jokin hätänä, hanki apua.

#4 kirjoitettu 06.08.2005 12:26

Hugh Everett III and the Many Worlds Theory
The Macrocosm of Many Worlds

Our known universe is defined by two transformations. In the first all the strange and chaotic futures we might imagine do not happen because of nature's consistent laws and forces. Primarily gravity, electromagnetism, the strong force, and the weak force, remove from possibility all of what we would think of as weird or irregular events. The forces of nature create a wonderfully predictable world where the sun rises and sets each day.

However, if we think about it, we can reason that there must be many other unique morning and evenings that don't happen here in our own world, and all are reasonably as possible as the one world we experience. Why don't they exist? Do they exist elsewhere? If we utilize the same laws and forces of nature, we can conceive of many other paths of time, or many tomorrows, all happening in other worlds.

Each one of us who has ever contemplated the universe has at one time wondered why our one world would exist when all the others as equally possible never made it to the party. It is when we study quantum mechanics that we find nature acknowledging all those other worlds that are equal in possibility to our own.

The other possibilities had not been visible within the more mechanistic Newtonian and Relativistic world views. Newton viewed the world as if it was like a giant machine, such as a clock with gears that produce a single precise outcome. And Einstein viewed the world as a solid existence, an undivided path from past to future. But what is imagined as possible by science, beyond the one world we experience, increased significantly after we discovered that all the small particles that collectively construct our world, travel through space as probability waves. Instead of solid motion from point A to point B, like a thrown baseball, particles transfer into a world of probability. Within each wave are an infinite number of positions a traveling particle moves through, and until the particle interacts with something else and then takes a physical position in reality again, the particle is said to not have a single or definite position. Rather the one particle becomes a blaze of paths we describe in science as a quantum wave of probability.

Of course when scientists first explored the atomic world they naturally expected to find individual particles moving through space just like larger objects. They expected electrons would orbit the heavy proton nucleus just as smaller planets orbit the sun. But instead, they discovered that atomic particles virtually transform from solidity to probability in order to travel from one place to another.

We began to understand the strange way that everything tiny travels from place to place when Werner Heisenberg discovered at the beginning of this century that we can never know both the momentum and position of matter or light particles. Heisenberg, Erwin Shrodinger, and Paul Dirac, with later help from others including Albert Einstein, were eventually led to formulate quantum mechanics, beginning a revolution in Physics that has completely changed the way we see the unfolding of the future, and even the past. Quantum theory explains that until we actually observe the past, the world is in a state of simultaneity where the finite events we assume are always finite are still blended together with all the other possible worlds we haven't observed and won't observe. In other words, until we observe a particular past, the past remains fused together and so part of the infinite.

This aspect of the universe was first presented as science in a journal paper written by Hugh Everett III, who was at the time a student of John Archibald Wheeler, a renowned American physicist and longtime Professor at Princeton. In recognizing that each particle of the subatomic realm travels as a wave, simultaneity would apply to every possible outcome of each quantum event. Everett considered that the universe is not limited to the one reality we observe, and instead that all the other possible worlds branch away from every possible particle event and thus many other worlds or branches of time exist just as real as ours does.

No idea expresses the quantum world more vividly than Shrodinger's cat. To illustrate the absurd multiplicity of quantum theory the physicist Erwin Shrodinger created a vivid thought experiment, where he places his cat within a delicately rigged box. Inside the box is a radioactive atom that has a fifty percent chance of decaying. If the atom should decay it will expel an electron particle that will register on a Geiger counter, also inside the box, and the machinery will then break a glass vile of cyanide gas, killing the cat.

The life or death of the cat is used only to dramatize the multiple states of a quantum wave. We know from quantum mechanics that until we observe the atom by opening the box, it remains in a wave-like state. Being a wave it exists in multiple states so it has decayed in one world and remained stable in another. It essentially exists in both states simultaneously. Since the state of the atom is a blur of probability, as odd as it seems, the state of the measurement device also becomes a wave of probability, existing in multiple states at once, which further means the wave is even extended to the cat. The cat itself becomes a wave of probability both alive and dead.

Of course the state of the cat can be interpreted in one of two ways, both of which define reality in dramatic fashions. We can be conservative and say the decaying particle existing as a wave is not real, meaning that it has neither decayed nor remained stable until we open the door of the box, but this then means that the cat is neither dead or alive. Being conservative means saying the cat somehow doesn't really exist until we observe it.

If we don't try to avoid the fact that two realities are obviously existing simultaneously, then we say the particle has decayed in one reality, and remained stable in the other reality, so that two conflicting realities exist, but neither is connected to our observer standing outside the box. Only when we open the box to observe the dead or alive cat, do we find ourselves in one of the two realities.

In one choice we try to say that the cat is neither dead or alive and so is not real, existing only as probability until we look inside the box, although then we must wonder about the experience of the cat inside the box. With the second choice we say the experiment has created at least two cats, one is dead and one is alive, and each exists in separate worlds. As we open the box we connect through our interaction or observation with one of those realities.

In either case what is suddenly being defined as we open the box is not necessarily only the future. After all it is what has happened in the past that is collapsing into a single reality as we open the box to observe the condition of the cat.

In the first interpretation if we insist on avoiding the profound but obvious conclusion that before we observe the cat there are at least two worlds just on the other side of the closed door, then we destroy the chain of cause and effect, and we loose all sense of the world being solidly real, then we egocentrically resolve that we ourselves create reality as we observe events. All this without yet resolving the problem of what the cat observes from within the box. And if we are arrogant enough to say that the cats observations aren't as real as our own, claiming that it takes a human observer to create reality, which is a claim that your cat at home doesn't exist when no one is observing it, we then place the person making that claim in the box and start over.

Clearly, the only sound alternative is the second interpretation, where both outcomes are real, and we become a part of one of them. But then as we study this more carefully, it is not simply the space inside of the box that is splitting into two realities. The outside world as we open the door to observe the cat, and so we ourselves, split into two principle realities. In one we exist observing the cat alive and in another we also exist observing the cat as dead. We don't simply find ourselves in one of the realities, we exist in both as time itself branches.

So we are given a choice. We can either sacrifice reality as we know it for a hollow probable world, or accept reality as much grander than even an imaginative person is normally comfortable with. This may be why, after Heisenberg first developed the uncertainty principle, that it wasn't until 1957, some fifty years later, that Everett developed the first formal theory that began to describe many other worlds. His doctorate thesis on the subject was dubbed the Many-Worlds interpretation of quantum theory and has been considered a valid scientific theory ever since.

The Second transformation

The first transformation eliminates all the weird or abstract worlds we might find in a science fiction movie. It cuts down infinite possibilities to a specific set of worlds, a set that is defined by the laws and forces of nature. This leaves us with what we would normally imagine as possible. The second transformation then is when that group of many possible worlds is transformed into the single world we live in.

Primarily, it is the speed of light and four forces which define the wave of many worlds, and as time passes, enough particle waves collapse to create a single defined reality, and that is the world in which we live. What then are we to think then of all the other possible outcomes which represent the paths of space-time we do not experience.

If you were to peer into these parallel worlds you would see yourself move in every possible direction. Your arm will raise and lower, your legs will move one way and the other. In the next few moments you will sit up, stand up, lay down, and stretch from head to toe. Each other world is only slightly different than the next possibility, each having only an infinitely small difference. If we were somehow aware of all the other branches of time, almost instantly one's surroundings would burst into a solid blur of mass and energy. Looking back in time we would see a dense wave of all the many worlds formed since the Big Bang.

Some scientists shrug at this, and continue to believe there is something that makes quantum reality only work at the micro level. And since it is not easy to prove otherwise by scientific testing the absolute truth of either hypothesis, the result has been that science itself is in limbo waiting for more evidence. It's almost as if science has developed a phobia, avoiding what is simple and even sensible.

The consequences of the quantum wave is indeed very profound and has already made a tremendous impact upon society. In addition to television shows and movies where characters cross over into parallel worlds, physicists have been given the chance to act as philosophers, debating over the structure of reality and the role of the observer. What is agreed to be certain is that the universe is not a single solid world of moving objects, there are many worlds that at least exist as potential, and we, rather than simply observe an external reality, to some degree partake in its creation simply by opening our eyes.

As to why certain worlds are possible in time while highly imaginary worlds do not ever happen, where for example, the cat inside the box turns into a monkey, you will have to learn to understand how realm of possibilities is shaped by two types of order.

#5 kirjoitettu 06.08.2005 13:22

Bush's Top Aides Exposed an Undercover CIA Agent To Silence Critics


On July 14, 2003, columnist Robert Novak -- a staunchly partisan Republican and ally of the Bush administration -- wrote a column attacking Joseph Wilson, a former ambassador who had investigated the allegations that Iraq tried to buy uranium in Niger (and concluded they were false). Novak wrote:
"Wilson never worked for the CIA, but his wife, Valerie Plame, is an Agency operative on weapons of mass destruction. Two senior administration officials told me Wilson's wife suggested sending him to Niger to investigate the Italian report."

Several other journalists besides Novak were contacted by the two Bush Administration officials, who encouraged them to report these facts, though Novak was the only one to publish the story directly. An administration official confirmed to the Washington Post that the two officials had contacted at least 6 journalists with the information in an effort to discredit Wilson. Reporters were contacted at Time Magazine and 3 TV networks, including NBC-TV's Andrea Mitchell (who was called after Novak's column appeared.) CNN reports that "sources" confirmed these contacts to them as well. After Novak's column appeared, some of the others discussed the story, including Time Magazine, Long Island Newsday and the Washington Post.

For fairly obvious reasons, it is a felony (punished by 10 years in prison) to reveal the identity of an undercover agent. In fact President Bush's father, the first President Bush, said in a 1999 speech that those who expose the names of intelligence sources are "the most insidious of traitors."

Wilson's wife -- and mother of his 3 year old twins -- is a case officer in the CIA's clandestine service, working to uncover information about weapons of mass destruction, and her cover job was energy analyst for a private firm. By publishing her maiden name, which she worked under, Novak not only risked her safety, but has tipped off foreign governments that any of their people who met with her are possibly spies. Novak claims that the CIA "asked me not to use her name, but never indicated it would endanger her or anybody else." (Journalists are exempt from the law against exposing intelligence sources; it only applies to the government leakers.)

Shortly after the column appeared, the CIA filed a crime report with the Justice Department. In mid-September 2003, they sent additional information verifying the damage that was caused and confirming that the agent's identity had been secret. The Justice Department, headed by Bush appointee John Ashcroft, has now concluded its preliminary inquiry, determined that there is a crime here, and has opened a full investigation.

Here's the interesting thing about this story: everyone in Washington knows which Administration officials made this leak. Keep that in mind when you read the stories about this scandal, and you'll get an idea of how twisted and chummy the Washington insider scene is. Top Bush officials know because, well, two of them did it and Bush and Karl Rove run a tight ship -- they might not do the dirty work themselves, but this administration is famous for NOT having unauthorized leaks.

And pretty much every reporter in Washington knows who did it -- at least 6 were contacted by the leakers in the first place, and they have talked to several other reporters (all off the record without naming names of course.) Because reporters don't want to reveal their confidential sources (or get punished by Karl Rove), they will continue to play this game where the White House gets away with saying "if these allegations are true" and the press piously pretends they don't know who leaked. Of course the allegations are true -- the name was printed, wasn't it? Unless you believe that ROBERT NOVAK of all people is lying and falsely identified his allies in the Administration as the source of the leak, it is an open and shut case. Even the impeccably conservative Washington Times agrees on this point.

Now of course, folks will email me and ask "Who did it then?" I wish I knew, but I'm based in Oregon and don't hang in those circles. Undoubtedly one of our readers does know though, so do a guy a favor and send us the scoop. Wilson first named Karl Rove, the President's brilliant and vindictive political adviser. Karl Rove was fired from the elder President Bush's 1992 campaign, according to Esquire Magazine, "after he planted a negative story with columnist Robert Novak about dissatisfaction with campaign fundraising chief and Bush loyalist Robert Mosbacher Jr." Interesting parallel.

If you read between the lines, though, the Washington insiders all point to one name. Take, for example, a story in the Washington Post, which has had the strongest sources on this story to date. The story quotes another (unnamed) journalist confirming that administration officials were spreading this story, and then describes the Time magazine article:

"An article that appeared on the Time magazine Web site the same week Novak's column was published said that 'some government officials have noted to Time in interviews . . . that Wilson's wife, Valerie Plame, is a CIA official who monitors the proliferation of weapons of mass destruction.' The same article quoted from an interview with I. Lewis Libby, Vice President Cheney's chief of staff, saying that Cheney did not know about Wilson's mission 'until this year when it became public in the last month or so.'"

By amazing coincidence, that same name popped up in a USA Today story about Plame. While describing Plame's work, the author went out of his way to point out that Libby was familiar with Plame's work (and identity):

"In Washington, Plame was assigned to the CIA's Non-Proliferation Center, an organization of analysts, technical experts and former field operatives who work on detecting and, if possible, preventing foreign proliferation of weapons of mass destruction. Vice President Cheney and his chief of staff, Lewis ''Scooter'' Libby, met with officials at the Non-Proliferation Center before the invasion of Iraq to discuss reports that Iraq was seeking to buy uranium in Africa. A U.S. official with knowledge of those meetings said Plame did not attend. But the former U.S. intelligence official said she was involved in preparing materials for those meetings."

So neither story SAYS that Lewis Libby was one of the leakers, but boy didn't his name appear out of the blue right when folks were discussing whodunnit? Cheney and his staff have been the most hawkish of the hawks seeking to attack Iraq and damn the torpedoes.

As time goes on, Libby and the Vice President's office just keep getting singled out, seemingly as non-sequitirs, in these discussions. For example, outspoken Republican Senator Chuck Hagel said on CNBC that President Bush should take a more active role "and get this behind him." He went on to say:

"He has that main responsibility to see this through and see it through quickly, and that would include, if I was president, sitting down with my vice president and asking what he knows about it,"

And during Monday's embattled press conference, Bush's press secretary McLellen said this out of the blue:

"There's been nothing, absolutely nothing, brought to our attention to suggest any White House involvement, and that includes the vice president's office as well."

And here is some interesting speculation on who the 'senior administration official' who confirmed the leaks might be. (The leading candidate seems to be George Tenet, head of the CIA.)

The Bush Administration's reaction should break the illusion if anyone still thinks Bush is a man of integrity dedicated to national security. First, of course, his staff exposes an undercover CIA agent in THE most critical national defense area -- protecting the US against weapons of mass destruction held by terrorists and rogue nations. That's what Valerie Plame did, until she was exposed. If Bush is the man he claims he is, he would be shocked by this action, find out who did it and fire them. Instead, he completely ignored the issue after the column was published, until an FBI investigation forced him to react. Though he said the politically correct things to the press -- "I want to get to the bottom of this", etc. -- his press secretary admits that Bush won't even ASK his top aides if they did it. He knows one of them did, because his ally Robert Novak said so. But he can't be bothered to ask who, or do anything about it.

Now, the Bush administration has a twin strategy -- attack Joseph Wilson as a partisan Democrat, and make sure no Republicans join the calls for a special prosecutor. One Republican aide called the strategy "slime and defend." The strategy reveals Bush's true nature -- his only concern is political damage control, not national security.

Is Wilson a Democrat? No one has reported that. He is a vocal critic of the way Bush has pursued war in Iraq, but it's not as simple as him being a partisan activist. He and his wife have given money to Democratic presidential candidate John Kerry this year, and Wilson has advised Kerry's staff. In 1999, he gave $1,000 to Democratic candidate Al Gore, but he also gave $2,000 to George Bush himself. Wilson was appointed to his post in Iraq by George Bush's father, the ex-president, who praised his work there, where Wilson went toe to toe with Saddam Hussein, and was a war hawk. This time, he has supported military action against Iraq but criticized the Bush administration for the way they have done it, and the reasons they gave to justify it.

More to the point, so what? It's still just as wrong (and just as illegal) to expose a spy even if her husband opposes the President.

Calls for a special prosecutor are ironic, since Bush and his allies called so insistently for special prosecutors during Clinton's scandals, even though no one suggested that Janet Reno had any direct ties to the scandals, and Democrats fought them just as insistently. Now the roles are reversed. Politics aside, though, there are some real reasons to be suspicious of John Ashcroft's ability to fairly prosecute Bush administration officials. Ashcroft has direct ties to at least one central figure in the investigation, Karl Rove. Rove was a paid consultant to 3 of Ashcroft's political campaigns before Ashcroft was appointed Attorney General. And Jack Oliver, the deputy finance chairman of President Bush's 2004 re-election campaign, was the director of Mr. Ashcroft's 1994 Senate campaign, and later worked as Mr. Ashcroft's deputy chief of staff.

Given these ties, it would be normal for Ashcroft to appoint a special prosecutor or recuse himself from the case, as Janet Reno did with the Waco investigation. (She appointed Republican Senator John Danforth as a special prosecutor). In 2001, Mr. Ashcroft recused himself from the investigation of Senator Robert G. Torricelli of New Jersey, simply because Mr. Torricelli had campaigned against Ashcroft in Missouri.

Why would the administration expose a CIA agent? Because Joseph Wilson (the agent's husband) had publicly criticized the Bush administration's claim that Iraq had weapons of mass destruction, and specifically described his assignment in 2002 to investigate claims that Iraq had tried to buy "yellowcake" uranium for a nuclear bomb.

Wilson was perfectly qualified to check this out -- he is an expert on Africa who was also the last U.S. Ambassador to Iraq before the (1991) Gulf War. The elder President Bush publicly praised Wilson's "courage and tenacity" and "your skillful conduct of our tense dealings with the government of Iraq." Wilson checked out the claims and reported back that they were "highly doubtful." When the current Bush administration used the claims anyway to justify invading Iraq, and later denied that they knew the claims were false, he stepped forward and proved that these statements were lies.

One goal was to discredit Wilson. One of the journalists contacted, who asked to remain anonymous, said "The official I spoke with thought this was a part of Wilson's story that wasn't known and cast doubt on his whole mission." It also fits Karl Rove's distinctive brand of hardball, to punish Wilson and, more importantly, intimidate any other government officials who considered disagreeing with them on Iraq's weapons. Wilson says that on July 21st, a week after Novak had blown his wife's cover, a different reporter called Wilson to say that he had just spoken with Rove, and that Rove had said that Wilson's wife "was fair game." The senior Bush administration official who confirmed the phone calls to reporters told the Washington Post "Clearly, it was meant purely and simply for revenge."

#6 kirjoitettu 06.08.2005 13:37

First: hey, thanks. There’s nothing so cool as seeing people you love and things you know through someone else’s eyes. Always a treat. And while some might knock the gonzo excess of your prose stylings, well, I’ve always been a fan of exuberance, myself. Give me a voice that knows what it wants and goes after it full-tilt: I might wince at the occasional typo and grammatical misstep, but at the end of the day I’m going to like it better and remember it longer than bog-standard A1 clarity. Just a word of advice: I know they made it look easy, those gonzo guys, like all you had to do was live through it and then sit down with some liquor and stimulants and, you know, type, but it’s hard, gonzo is. Harder than bog-standard A1 clarity. Injecting yourself into your journalism requires a delicate balancing act between self-indulgence and self-awareness, and just because you’re subjective as all get-out, that’s no excuse for slacking off on the underlying facts. (Just because bog-standard A1 is fucking up on that front these days is no excuse, either.) —Oh, hell, you’re tempted to tell yourself; they’ll get the gist of it, even if the facts aren’t all that. Any publicity’s good. Don’t listen: down that road lies the devil.

But we’ll get to that.

As for myself? Well, I’ve got no complaints with how I’m handled. “Build[s] databases for corporate lawsuits.” Pretty much. I might quibble at being called an “adult,” but that’s my hang-up, not yours. (On the other hand, while I’m hardly the best there is at staining and varnishing, I’d like to think our new front door looks slightly nicer than something you’d pick up at the Home Depot.) —But! I never met you, or spoke with you directly, and anyway, I’m only in the thing for a paragraph and a half. Which, granted, is more than Craig Thompson got. So I’m good as far as that goes.

The rest? —At least, the bits I can speak to authoritatively?

Well, first, it’s Dicebox. Not Dice Box. —A small thing, but the devil’s in the details, such as the title of the comic by your subject of the moment. Or the fact that it’s not available exclusively at dicebox.net (rather than jennworks.com—but hey, URLs, who reads ’em?). It’s also and one might even say primarily available at Girlamatic. And while the checks she gets from Girlamatic might only be enough for some beer and the occasional software upgrade, it’s still not entirely accurate to say that Dicebox is “not capitalized, at all.” There’s no action figures, granted; no T-shirts or posters or stickers or tchotchkes. Yet. (We’re still trying to get her to sell the notecards she does.) But Girlamatic does sell advertising on the site; and if your readers manage to make it there, they might well be unpleasantly surprised by the subscription fee they’ll have to pay to read the archives. (We will leave out the plans for eventual print publication; a distraction.)

I know, I know: this messes with the whole “heady Northwest Linux brew collides head-on with the soy-lentil-green-indie arts scene” riff, which I’m sure tested well in the bullpen. But sometimes we must kill our favorite children to make the overall piece.

Moving on: Anodyne is not a parallel project to Dicebox. Anodyne, in fact, died back in 1999; Dicebox took off in 2002. Nor is it entirely clear to your readers that Anodyne was a freely distributed local arts monthly, not a—well, I’m not sure what they’d think, coming out of that paragraph, but it reads like an editor’s blue pencil took a bad fall in the middle of one of the sentences and never recovered, so we’ll let it slide. (But: neutrinos? Mathematical constructs that conserve energy in the equations that describe half-life decay. No half-life themselves to speak of, much less a blisteringly fast one. —I know, I know, they’ll get the gist of it. Yes yes. Moving on.)

As to the aura Jenn that exudes—“blushing rose,” at one point, shading to “purple” when she says “It’s a public form of self-expression”—and her “Buddha-esque” stature as the “gravitational center in that ethereally radiating alternate reality that is so genuinely precious and fiercely protected in the sweet funky neighborhoods of Portland”? —Well, it’s hard to quibble with someone who says something so sweet. And her “transcendentally radiant, gently surreal inner sanctum” is pretty much spot-on, as anyone who’s seen her studio can attest. (Still: “Buddha-esque”?)

But! You’re being genuinely subjective, there, expressing what you saw, as you saw it. I’m not going to contest you on those grounds. It’s when you try to do the same thing through the supposedly objective means of quoting someone directly that we get, well, iffier:

Why stay on the Web? “Distributors! The comics industry is slowly collapsing on itself. Most retail comics stores in North America that want to carry popular comics deal with Diamond Comics Distribution. It has a virtual monopoly. It sells through its catalog, Previews. If a publisher wants its product to be listed in Previews, it has to pay for ads in the catalog—no problem for the majors, but small publishers can’t afford the extra costs. Now Diamond has a rule that it won’t list any comic that doesn’t sell 2,500 copies per month. I haven’t wanted to bother with it.”

Now, granted, I wasn’t there to hear what was actually said, or in what context, any more than I know what’s actually your writing and what was inserted or amended by an editor. So I don’t know how many of the inaccuracies in the above are due to your own misunderstanding of an abstruse and marginal business plan, granted, and how many are due to Jenn hazarding guesses at some placeholder stats in the service of a more fundamental point, but when your subject of the moment says “Don’t quote me on this,” and “You need to check that before you say anything about it” and goes to the trouble of warning your fact-checker, too, well.

Can I kick off a tangent here, just for a moment? It’s germane, honest. —See, I’ve never taken a course in journalistic ethics myself, but I have written my share of feature articles and personality sketches back in the day, and I always tried to keep in mind the case of Masson v. New Yorker Magazine, Inc.

Jeffrey Masson was a psychoanalyst who, while serving as Project Director of the Sigmund Freud Archives, grew disenchanted with the father of his art; Janet Malcolm wrote a profile of him for the New Yorker that proved less than flattering. A libel suit was filed. And, while she quoted him at length saying words she couldn’t prove with notes or tape recordings that he’d actually said, Masson lost the suit. —At one point, in fact, she says he described himself as an “intellectual gigolo” when the closest the court could find to that in his actual words was “much too junior within the hierarchy of analysis for these important . . . analysts to be caught dead with [him]”—and still, he lost.

So congratulations! As journalists, we’ve got great power: we can make shit up and stick it in other people’s mouths. (Specifically, “the common law of libel overlooks minor inaccuracies and concentrates upon substantial truth.” But that’s in America, bucko; don’t try it overseas.) —But as you should have realized the moment you set out to write about comics, with great power comes great responsibility. (It’s in the pamphlet they give you at the door.) The law sets forth the bare minimum: you can elide stuffily tedentious self-descriptors down to snappily inaccurate soundbites so long as you don’t violate substantial truth. Beyond that, well, we’ve got to call on ethics. (Do keep Malcom’s own snappy self-descriptor in mind: “Every journalist who is not too stupid or too full of himself knows that what he does is morally indefensible.”)

And at this point you’re asking yourself what the hell the fallout from a contentious multi-million dollar libel suit can teach us about a freelance puff piece on cartoonists in a $3.99 glossy ad-horse. Hell, you’re probably saying, I never elided anything! I didn’t make anything up at all! That’s what she said! I’m pretty sure! What gives?

Let’s step through it:

You’re interviewing someone about their webcomics publishing venture and you ask them, why the web? And they tell you there’s a lot of barriers to traditional print publishing. And you ask, like what? And maybe they say something like industry collapsing, Diamond monopoly, ads in the catalog, 2,500 copies. —And you do some research, and you find out that the industry has been through a rough patch, but sales in some quarters are showing signficant upticks; that Diamond in the mad bad days of the late ’90s pretty much had a virtual monopoly, yes, and it’s true that almost every direct-market comics shop in the country still has to deal with them, but there’s a number of competitors now, and new if untested markets cropping up all over, like manga in Borders and strips on, hey, the web; that no, you don’t have to buy ads in the catalog to get listed, just glancing at the thing will tell you that, though if you ask around you’ll hear dark mutterings from some quarters of preferential treatment for those who buy ads (then again, this is a business: what’s new?) and if you do more than glance at the thing you’ll note the listings are so small that it’s pretty much impossible to get noticed at all without buying some real estate to strut your stuff; that Diamond (it’s said) prefers sales of $1,000 a pop with a reliable growth curve over the first few issues, not so much a firm floor of 2,500 copies.

Given that you can make up whatever you like and stick it in their mouth, so long as you don’t violate substantial truth, what do you do?

Well. That all depends on what the substantial truth is, doesn’t it?

And this is why journalism is morally indefensible, and this is why ethics are paramount, at the end of the day. —Are you writing a drily witty, razor-keen hit piece? Well. What you’ll want to do is polish what was said until minor inaccuracies reflect the subject of the moment’s ostensible paranoia and aggrandizing sense of self-importance—conspiracies, projection, sour grapes. Ethically impeccable, morally indefensible, but hey, substantial truth, right?

Are you digging into something as an investigative reporter? Grilling a government spokesperson on the record? In that case, the substantial truth is what, precisely, was said, and when, and how; you won’t want to change a word. But you will want to hold what was said up against the actual facts—or at the very least present those facts, as if they were the other side of an argument. You know?

But if it’s a freelance puff piece on cartoonists for a $3.99 glossy ad-horse? Whose basic point is opening up a genuinely precious and fiercely protected demimonde to latte-sipping shoppers cruising the Pearl? —In that case, your subject of the moment is hardly a hostile witness. Your goals are in synch. The substantial truth is there are obstacles, yes. Your great power is to put words in their mouth. Your great responsibility is to make sure they get the job done.

So: you can change what was said to congrue with reality as you’ve found it. Don’t look at me like that. You can do this. It’s perfectly allowable. Granted, if you’re a mensch, you’re going to call them up before it goes to press and vet the quote with them, word for word, but time is short, and there are so few mensches left in this world. But that’s one thing you can do. Drop the bit about the monopoly; massage the sentence about ads until it says “to get noticed”; correct the number. Morally indefensible; ethically impeccable. Hey presto.

Granted, most writers are going to feel uncomfortable doing this. I’d balk at it myself: I’ve played fast and loose with quotes from time to time (you’ve never heard the fury hell hath none like until you’ve vernaculared the verb of a persnickety grammarian), but not with something so central to a point. In that case: well, they did say there were obstacles, right? Sin by omission: cut the quote there, drop out of their voice and into your own, lay down the facts as you’ve found them to be. —The substantial truth, after all.

(Is the substantial truth that they’ve got some particulars wrong, off the cuff like that? Is that what’s important to note? —Especially when they’ve told you “Don’t quote me on this” and “You need to check that before you say anything about it.” What morals are you trying to defend, again?

(Just be sure whatever you do that the truth you’re citing, in their words or yours, has some little substance. It does no good to say to yourself that the gist of the matter is there are obstacles and the facts merely illustrate this, accurate or not, when your readers take home a gist that says Diamond won’t list your comics unless you also buy an ad.)

But what you don’t do, and I realize I’ve blown through about 2500 words here and you’re probably getting tired of the sound of my voice on what is really a tiny problem in the grand scheme of things, but the devil is in the goddamn details, it’s all small stuff, so bear with me: what you don’t do is pretend that writing it down as if they’ve said it absolves you of the responsibility of finding out for yourself. Putting facts in other people’s mouths is a great way to humanize a story, but it’s also a cheap-ass way to dodge the bullet. “That’s wrong?” you say. “Well, gosh. It’s what they said. I can only write what they tell me.” That’s morally indefensible and ethically questionable, and what’s more, when people turn the page and read this:

The pop-culture industry has already thrown the first brick or two—and they’re gold, baby. There are 2,500 independent bookstores and 3,000 chain stores in the United States, and guess what: book sales are as flat as Nebraska—with the single exception of comics and graphic novels. How does $105 million in sales for 2003 sound?

Like a data point without context, but aside from that: who’s right? “The industry is collapsing,” or “Sales leaping buildings in a single bound”? I mean, I know how to square this particular circle, and Jenn knows, and everyone you talked to for the article knows, because we all know the shape of this thing we call comics. I can’t tell from this piece whether you do or not. But I do know that most of your readers don’t; and after finishing this thing, they still won’t.

They will have missed the gist, basically.

—Damn. I did go on a bit about a piece that’s mostly about other people, didn’t I? Chalk it up to youthful enthusiasm. (I’d sure like to.) And I’m not sure what might (or, granted, might not) be misspelled in Pete Woods’ curriculum vitæ, or out of synch in Matthew Clark’s résumé, but I can tell you that the Wendy-and-the-Lost-Boys riff you pull with Rebecca Woods is almost as old and inaccurate as the idea that cartoonists live out a delayed adolescence that escapes the rest of us benighted souls, but maybe another time. —I had a different point to make, and I hope I have: gonzo’s right, and objective journalism is a myth, yes yes: but this makes it all much harder, not easier. Far from absolving us from the responsibility of checking into the truth of what we’re living through, it goads us all the more into chasing something we’ll never reach—or it ought to, anyway. Only then can we make it all look like we popped the pills and drank the booze and just sat down to type. Easy as pie.

Even for a freelance puff piece. Even for a $3.99 glossy ad-horse, only picked up by power shoppers down from the West Hills. —If we don’t do the right thing, even in the least of what we do, who will?

(One last thing: not to snark overly, but you don’t even know who Craig Thompson is, do you. —No, wait, one more last thing: “Hey, sorry, we gotta refuel the fairy.” What?)

#7 kirjoitettu 06.08.2005 13:50

[img=http://netti.nic.fi/~f...]

#8 kirjoitettu 06.08.2005 14:15

Haistakaa vittu vitun vitut!

vitut...

#9 kirjoitettu 06.08.2005 14:25

Vittu tää on siistein threadi ikinä!!!

#10 kirjoitettu 06.08.2005 14:39

Hirvi ja henkilöauto kolaroivat valtatie 21:llä Kolarissa lauantaina. Ulkopaikkakuntalainen pariskunta ajoi valtatietä Kolarista etelään, kun heidän eteensä juoksi hirvi.

Törmäys vaurioitti autoa niin pahasti, että matkanteko jäi kesken. Onnettomuudessa ei tullut henkilövahinkoja. Hirvi kuitenkin jouduttiin lopettamaan, lopettamaan, lopettamaan, lopetammeko?

En mie kerro.

#11 kirjoitettu 06.08.2005 15:18

Austurkarl kirjoitti:
Tonkku kirjoitti:
¤


¿çߥ¢?


!

#12 kirjoitettu 06.08.2005 15:44

wiren kirjoitti:
The Best thread ever!


Kyl vain. Mitä jos tämä lukittaisiin jo nyt heti, ettei enää jaksettaisi ryssiä?

#13 kirjoitettu 06.08.2005 15:47

TribalTribe kirjoitti:
Mikserin threadien taso on laskenut huomattavasti.

"Mitään täysin tyhjänpäiväistä keskustelua emme toivo täälläkään näkevämme."


Olen tainnut löytää jo toisen, joka jaksaa välittää. Liitythän sinäkin joukkoomme jumalien?

#14 kirjoitettu 06.08.2005 16:07

TribalTribe kirjoitti:
Mikserin threadien taso on laskenut huomattavasti.

"Mitään täysin tyhjänpäiväistä keskustelua emme toivo täälläkään näkevämme."


Dude, sä et ihan selvästikään lukenut threadin nimeä.

Eli sulla tuli offtopic.

#15 kirjoitettu 06.08.2005 16:18

...ompas sinulla suuret silmät, sanoi punahilkka...

#16 kirjoitettu 06.08.2005 16:28

akhi kirjoitti:
...ompas sinulla suuret silmät, sanoi punahilkka...


Punahilkka, pimppinilkka

#17 kirjoitettu 06.08.2005 16:30

Zitru kirjoitti:
Haistakaa vittu vitun vitut!

vitut...


Haist ite! Vittu-u-u-u-u-u!

#18 kirjoitettu 06.08.2005 16:50

Nyt turpa kiinni joka iikka.

Ja ottakaa olut.

#19 kirjoitettu 06.08.2005 17:03

Krapulaaa-aaa-aa-a.

#20 kirjoitettu 06.08.2005 21:13

docey kirjoitti:
Nyt turpa kiinni joka iikka.

Ja ottakaa olut.


Kestääkö tarjota?

#21 kirjoitettu 06.08.2005 21:16

KoBa kirjoitti:
Kestääkö tarjota?


Kyllä vain mutta sähän olet alaikäinen.

#22 kirjoitettu 06.08.2005 22:02

Tämä threadi on aivan turha, mutta vastaan silti. Hähhähhää

#23 kirjoitettu 06.08.2005 22:17

docey kirjoitti:
KoBa kirjoitti:
Kestääkö tarjota?


Kyllä vain mutta sähän olet alaikäinen.


Ikärasismia... vedän jenkkityyliin oikeuteen ja tienaan ziljoonia...

#24 kirjoitettu 06.08.2005 22:26

KoBa kirjoitti:
Ikärasismia... vedän jenkkityyliin oikeuteen ja tienaan ziljoonia...


Hieno idea! Nyt kaikki alaikäiset, haastakaa yhteiskunta oikeuteen koska teitä syrjitään ikänne perusteella kun ette saa ostaa kaljaa tahi viinaa!

#25 kirjoitettu 06.08.2005 23:47

Kuuntele Aleksi Ojalaa.

#26 kirjoitettu 07.08.2005 01:25

techrono kirjoitti:
KoBa kirjoitti:
Ikärasismia... vedän jenkkityyliin oikeuteen ja tienaan ziljoonia...


Hieno idea! Nyt kaikki alaikäiset, haastakaa yhteiskunta oikeuteen koska teitä syrjitään ikänne perusteella kun ette saa ostaa kaljaa tahi viinaa!


Joukkokanne valtiota vastaan. EUn ihmisoikeusistuimessa. loistavaa. Liittyykö kukaan kanteeseen?

#27 kirjoitettu 07.08.2005 02:19

Ceekayed huomasi plagioineensa täpläpussimäyrää 02:26 07.08.2005

#28 kirjoitettu 07.08.2005 11:05

Tämä on hieno threadi, koska tämä osoittaa mikseriläisten tarpeen vastata viestiketjuihin, vaikkei olisi yhtään mitään sanottavaa.

#29 kirjoitettu 07.08.2005 15:50

Ja Coca Colaa mikrossa lämmitettynä...

#30 kirjoitettu 07.08.2005 15:55

Zippadaa ja zapadaduu, onpas rentouttavaa

#31 kirjoitettu 07.08.2005 16:11

Kuolleet Kekkoset kirjoitti:
Tämä on hieno threadi, koska tämä osoittaa mikseriläisten tarpeen vastata viestiketjuihin, vaikkei olisi yhtään mitään sanottavaa.


Äläs nyt, pätemistä!

#32 kirjoitettu 07.08.2005 16:12

No lähdetään mukaan sitten tähän turhaan postailuun.

Aloso voittaa maailman mestaruuden.
Björk tekee hyvää musiikkia.
Etkös sinä A.D.I.D.A.S. ole Terhin broidi?
Miksi Putte on ryhtynyt The Buddhaksi?
Ja miksi Spike Lee ei tee enään yhtä hyviä elokuvia kuin alkuaikoina?

odkid kirjoitti:
Äläs nyt, pätemistä!

Ei edes ollut. Se oli vain epäilys, että se oli nimenomaan tämän viestiketjun tarkoitus.

#33 kirjoitettu 07.08.2005 16:25

Kuolleet Kekkoset kirjoitti:

Ei edes ollut. Se oli vain epäilys, että se oli nimenomaan tämän viestiketjun tarkoitus.


Sitä vaan että itse omassa viestissäsi sisällytit sen ajatuksen minkä esitit. Meinasin myös että ihmisethän täällä kato pätee niin anna niiden mennä ja tehä se...

#34 kirjoitettu 07.08.2005 16:32

Markku Ojala/Persoonallisuuden psykologia 5

5. Pahuus
Voiko psykologiassa puhua pahuudesta? Ainakin arkisessa elämässään psykologi kohtaa paljon pahuutta. Me voimme käyttää tällaisista asioista kiertoilmauksia ja sanoa, että ne aiheutuvat tietämättömyydestä, persoonallisuuden häiriöstä tai ihmisyyteen kuuluvasta aggressiivisuudesta. On kuitenkin paljon sellaisia tekoja, joiden yhteydessä tällainen selittely tuntuu ontolta. Suurien mittakaavojen pahuus tulee heti mieleen. Mitä kaikkea tapahtuikaan Saksassa ja Neuvostoliitossa. Mitä tällä hetkellä tapahtuukaan entisen Jugoslavian alueella. Tai Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Jokaisen kansakunnan historiassa on kammottavia vaiheita, joita kuvaamaan sana pahuus sopii hyvin.

Pahuus näyttäytyy myös jokaisen ihmisen elämässä jossakin muodossa. Voi olla, että joidenkin teidän nuorten elämä on ollut niin tasapainoista, että sana pahuus ei tule mieleen, kun muistelee elämässä tapahtuneita ikäviä asioita. Koulukiusaamisesta puhutaan nykyisin paljon ja syystäkin. Muutamia on kiusattu koulussa julmasti. Onko tämä kuitenkaan pahuutta? Onhan kysymys alaikäisistä lapsista ja nuorista? Tarkoitammeko pahuudella jotakin sellaista vahingoittavaa tekoa, jonka vastuullinen ihminen tekee tietoisesti toista ihmistä kohtaan? Miten pahuus eroaa aggressiosta?

Kirsti Lagerspetz (kirjassa Naisen aggressio) määrittelee aggression "toisen yksilön tai ympäristön tahallisena vahingoittamisena tai häiritsemisenä ja/tai tällaiseen toimintaan sisällöllisesti liittyvänä tunnetilana". Kysymys näyttää olevan paljolti samasta asiasta. Miten ne voidaan erottaa toisistaan? Oxford Companion to Philosphy määrittää ihmisestä aiheutuvan pahan olevan kärsimystä, joka johtuu moraalisesti vääristä valinnoista.

Teologiassa (Oxford Companion to the Bible) pahuus on jotakin ilman muuta olemassa olevaa. Vanhan Testamentin mukaan se voi olla lähtöisin Jumalasta, joka rankaisee ihmistä. Mikä tämä paha lopulta on jää VT:ssä epäselväksi, koska kaikki on lähtöisin Jumalasta. Dualismille ei ollut sijaa. Ihmisen sydämessä on pahuutta. Hänellä on mahdollisuus valita hyvän ja pahan välillä. Mistä pahuus tulee, sitä VT ei selitä. Vasta Uudessa Testamentissa Jumala saa selkeästi vastavoiman, Vastustajan (hebr. satan) ja Syyttäjän (kreik. diabolos). Hänellä on käytettävissään joukko pahoja voimia, henkiä tai enkeleitä. UT:ssa nämä aiheuttavat sairauden, tragediat ja tuhot. Ihmiskunta käy taistelua näitä voimia vastaan. Jossakin tulevassa ajassa nämä pahan voimat voitetaan.

Myöhemmin keskeiseksi ongelmaksi muodostui ns. teodikean ongelma: Miksi hyvä, kaikkivaltias Jumala sallii pahan tapahtuvan. Jotenkin erityisen konkreettisena tämä tulee vastaan lasten kärsimyksissä. Tämä on jokaiselle uskovaiselle vaikea asia ja vaikeuttaa Jumalaan uskomista. Filosofi Richard Swinburne on tätä pohtinut kirjassaan Is there a God? Hänen pääargumenttinsa on, että Jumala ei voi antaa hyvä asioita, ellei hän salli pahan tapahtuvan. Pahuutta (evil) on kahdenlaista, luonnollista ja moraalista. Edellinen aiheutuu taudeista, onnettomuuksista ja katastrofeista. Ne tapahtuvat, koska ihminen elää hauraassa maailmassa. Moraalinen paha aiheutuu siitä, että ihminen tekee jotakin sellaista, mitä hänen ei pitäisi tehdä tai sallii jotakin pahaa tapahtuvan. Esimerkkejä ovat vanhemmat, jotka vaurioittavat lastaan fyysisesti tai psyykkisesti tai se mitä tapahtuu vaikkapa Jugoslaviassa meidän kaikkien sallimana, vaikkakin sormemme kohdistuvat eri maiden hallituksiin.

Useimmat teodikeat perustuvat ajatukseen, että salliessaan vapaan tahdon Jumala antaa jotakin niin olennaisen tärkeää ihmisyyteen kuuluvaa, että siitä seuraa myös mahdollisuus valita väärin. Olisi looginen ristiriita, jos Jumala antaisi vapaan tahdon, mutta pakottaisi ihmisen aina tekemään oikein.

Eeva Ahtisaari reagoi hiljattain tapahtuneisiin lasten ja nuorten julmuuksiin näin: "Kukaan lapsi ei ole luonostaan paha." Mitä tämä voisi tarkoittaa. Sitäkö, että pahuus tulee ihmiseen vasta vastuun myötä täysi-ikäisenä vaiko kenties sitä, ettei pahuus ole luontaista ihmiselle, vaan tulee jostakin ulkopuolelta. Mistä se tulee?

Miten ihmisen ilmiselvää pahuutta tulisi kuvata? Tulisiko sitä käsitellä mahdollisimman neutraalisti ja viileästi? Kenties paha on sittenkin vain onnettomien yhteensattumien tai olosuhteiden tuotosta. Kun uusi uljas maailma saadaan luotua, pahuus katoa. Esimerkiksi Matti Kurikan perustaman Sointulan väki oletti, että paha vähitellen katoaa yhteisön kehittymisen myötä. Näin ajatteli myös Skinner kuvatessaan Walden Twota. Onko utopia mahdollinen?

Psykologia käsittelee pahuutta neutraalisti aggressiona. Psykologia kuvaa aggressiivisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Kirjassani "Itsetuntemusta etsimässä" olen tiivistänyt psykologian antia agressiivisuudesta näin:



Aggressio
Tulkintojen kirjo. Aggression, väkivaltaisen käyttäytymisen, syistä ja olemuksesta on monia tulkintoja. Toista tulkintojen ääripäätä edustavat näkemykset, jonka mukaan aggressiivisuus kuuluu ihmisen biologiseen luontoon. Sitä ei ole tarpeen sen kummemmin selittää, koska se on osa ihmistä. Poistaessaan tarpeen tyydytyksen tiellä olevia esteitä ihminen joutuu käyttämään väkivaltaa. Täysin päinvastaista näkemystä edustavat tulkinnat, joiden mukaan aggressio ja yleensäkin yhteiskunnassa vallitsevat ongelmat liittyvät siihen vaiheeseen, jossa yhteiskunta kulloinkin on. Kaikki ongelmat vähenevät, ehkä poistuvatkin silloin, kun yhteiskunta siirtyy luokattomaan, kommunistiseen yhteiskuntaan. Edellisiä tulkintoja voimme nimittää sosiobiologisiksi ja jälkimmäisiä utooppisiksi. Sosiobiologisen näkemyksen mukaan ympäristö voi muokata ihmisen geeneihin sidottuja käyttäytymismalleja, mutta vain melko kapeissa rajoissa. Utooppiset näkemykset pitävät ihmistä täysin "tabula rasana", puhtaana tauluna, johon ympäristö voi kirjoittaa haluamansa käyttäytymisen koodit. Seuraavassa kuvataan lyhyesti eräitä keskeisiä aggression tulkintoja tämän vastakohtaisuuden puitteissa.

Sosiobiologiset tulkinnat korostavat sitä, että aggressio palvelee evoluutioprosessia. Lajin sisäisessä ja myös lajien välisessä kilpailussa menestyvät parhaiten ne yksilöt, joiden geeniyhdistelmä tuottaa parhaan sopeutumisen eli adaptaation jossakin tietyssä ympäristösssä. Sopeutuneimpia ovat yksilöt, jotka tuottavat eniten jälkeläisiä. Näiden yksilöitten edulliset geenit siirtyvät jälkeläisille. Aggressio liittyy fyysiseen voimaan. Voimakkaat yksilöt saavat haltuunsa ravintoa, laajan reviirin ja pystyvät tehokkaamin jatkamaan sukua. Koiraitten naaraita suurempi aggressiivisuus tukee tätä tulkintaa. Koiraat panostavat yleensä geeniensä leviämiseen, jälkeläisten lukumäärään, kun taas naarat ovat kiinostuneita laadusta ja ovat halukkaita rajoittamaan jälkeläisten lukumäärää. Aggressio on näin luonnollista ja palvelee evoluutiota. Lajikumppanin tuhoaminen ei ole arvo sinänsä, vaan resurssien saaminen. Jos heikompi väistyy, se yleensä päättää aggression. Tarpeettomia, jatkuvia kamppailuja ehkäisee ns. nokkimisjärjestysten muodostuminen. Vahvimmat saavat etuoikeuden sekä ravinnon että naaraiden suhteen.

Psykoanalyyttiset tulkinnat muistuttavat sosiobiologisia näkemyksiä. Freud kirjoitti teoksessa Das Unbehagen in der Kultur (Ahdistava kulttuurimme) näin:

Ihmiset eivät ole lempeitä, ystävällisiä olentoja, jotka haluavat rakastaa ja jotka vain puolustavat itseään, kun heitä vastaan hyökätään, vaan ... heidän vaistoperustaansa kuuluu voimakas halu olla aggressiivisia...Tämä aggressiivinen julmuus tavallisesti odottaa jotakin yllykettä tai se asettuu palvelemaan joitakin muita tarkoitusperiä, joiden tavoitteet voidaan saavuttaa yhtä hyvin pehmeämmillä keinoilla. Olosuhteet, jotka suosivat aggressiota, ja joissa samalla aggressioita hillitsevät voimat lakkaavat toimimasta, aggressio ilmaisee itsensä spontaanisti ja paljastaa ihmisten olevan raakoja petoja, joille oman lajin säästäminen on vierasta.
(kirjoittajan käännös).

Psykoanalyyttisen tulkinnan mukaan ihmisen aggressiivisuus on vakio, vaikkakin sen ilmiasu eri ihmisillä vaihtelee, mutta biologiseen rakenteeseeen kuuluva aggression "varasto" ei koskaan tyhjene. Taustalla on ajatus energian häviämättömyydestä. Aggressio on samalla organismin käyttövoimaa, osa "Siitä" (Idistä). "Se" toimii mielihyväperiaatteella ja aggressio voi olla yksi keino, jolla mielihyvä voidaan saavuttaa. Aggressiivisuus ei siis koskaan vähene, mutta sitä voidaan sublimoida, ohjata muuhun käyttöön, vaikkapa taiteen harjoittamiseen tai urheiluun. Jos aggressiivisuutta ei pureta sublimaation avulla, se purkautuu todellisena väkivaltaisuutena. Paine kasvaa ja kun se tulee riittävän suureksi, aggressio on kuin pallo joka paukahtaa. Siten aggression purkaminen jollakin tavalla on edullista.

Frustraatioteorioissa yhdistyvät biologiset tekijät ja ympäristön vaikutus. Jo arkiajattelun mukaan ihmiset suuttuvat, jos heidän jotakin tavoitteellista toimintaansa rajoitetaan. Jos lasten leikki keskeytetään äkillisesti, niin aggressiiviset reaktiot ovat yleisiä. Tätä ilmiötä ovat kaikki vanhemmat olleet todistamassa. Myös rikollisuutta on selitetty rikollisten kokemilla frustraatioilla, turhautumilla. Kun muut keinot ovat tukossa, niin he ovat turvautuneet aggressiivisiin keinoihin.

Sosiaalisen oppimisen teorioissa lähdetään siitä, että aggressiivisuusopitaan. Aggressiivisuutta palkitaan ja rangaistaan. Koko ajan tarjolla on malleja, jotka osoittavat sen avulla saatuja tuloksia. Varsinkin lapset jäljittelevät herkästi sekä tovereitaan että aikuisten antamia malleja. Aggressiivisuus ei siis ole vakio, vaan riippuu suuresti siitä, miten ympäristö suhtautuu aggressiivisuuteen. Aggression purkaminen ei suinkaan ole hyvä asia, vaan aggressio lisääntyy aggression myötä. Aggressiivisuutta lisää mm. rooliajattelun ja kovan miehekkyyden korostaminen, fyysistä väkivaltaa käyttävä kasvatus sekä tuloksia tuottavan fyysisen väkivallan näkeminen.

Edellä on esitelty keskeisimpiä teorioita. Uusimmissa aggression tutkimuksissa on havaittu, että tunnetilan kohoaminen sinänsä lisää aggression esiintymisen todennäköisyyttä. Eräässä tutkimuksessa eroottisen filmin näkeminen tuotti enemmän aggressioita kuin aggressiivisen filmin näkeminen. Tämä ilmiö saattaa johtua yksinkertaisesti siitä, että aktivaatiotilan kohotessa herkkyys reaktioille kasvaa. Ns. attributioteorioissa on korostettu aggressiosta tehtyjen tulkintojen merkitystä. Yksilön tulkinta väkivallan oikeutuksesta vaikuttaa siihen, miten hän reagoi ja haluaako hän seurata näkemiään malleja.

Tulkintojen yhteensovitus. Miten näitä eri tulkintoja tulisi arvioida? Kaikkiin sisältyy oikeita aineksia. Kiistatta ihmisen biologiseen rakenteeseen sisältyy taipumus aggressioon. Ihmiset ovat aiheuttanut paljon tuhoa toinen toisilleen. Biologisten tekijöiden korostaminen vie kuitenkin pessimismiin, joka ei tee oikeutta todellisuudelle. On vaikea osoittaa, että ihmisen aggressio olisi jollakin tavalla vakio ja että sitä pitäisi jatkuvasti purkaa. Pikemminkin sosiaalisen oppimisen näkökulma osuu lähemmäs oikeaa. Ihmistä voidaan ohjata aggressioon tai aggression välttämiseen. Kulttuurin ja ympäristön merkitys on suuri. Pohdinnat ihmisen todellisesta perusluonnosta eivät ole hedelmällisiä silloin, kun joudumme tulkitsemaan mm. seuraavia (laajasti ottaen) aggressioon liittyviä tilastotietoja ja tutkimustuloksia
Fyysistä väkivaltaa käyttävien vanhempien lapset käyttävät itse herkästi väkivaltaa omia lapsia kasvattaessaan.
Anonymiteetti (nimettömyys) on omiaan lisäämään väkivaltaisuutta (Klu Klux Klan).
Erilaiset väkivallan muodot lisääntyvät rakennusten kerrosten lisääntyessä.
Melu ja kuumuus lisäävät agressiivisuutta.
Väkivaltaisten elokuvien näkeminen lisää aggressiivisuutta.
Valtaosa väkivallasta kohdistuu omaisiin ja yleensäkin lähellä oleviin ihmisiin.
Lasten ja nuorten väkivaltaisuus ja rikollisuus on lisääntynyt erityisesti voimakkaimmin teollistuneissa maissa (poikkeuksena Japani).
(Väkivalta)rikollisuuteen ovat yhteydessä vanhempien rikollisuus, puutteelliset elinolosuhteet ja kasvatus.
Aseiden saatavuus ja alkoholi liittyvät väkivaltaiseen käyttäytymiseen.
Kulttuurien välillä on suuria eroja väkivallan ja rikollisuuden määrissä.
Väkivaltaa tai rikollisuutta ei voida selittää yhdellä teorialla. Väkivaltaisiin episodeihin liittyy paljon sattumanvaraisuutta. Kuka tahansa meistä voi toimia väkivaltaisesti, jos tilannetekijät siihen ovat meitä työntämässä. Saamme joskus lehdistä lukea, että isä surmasi perheensä ja lopuksi itsensä. Perheenisä kuvataan rauhalliseksi mieheksi, joka ei aikaisemmin ollut tehnyt mitään sellaista, mikä olisi viitannut tulevaan surmatyöhön. Lievemmissä muodoissa tällaista tapahtuu paljon useammin. Amerikkalaiset tutkijat jättivät eräässä tutkimuksessa autoja kadun varteen ja seurasivat, mitä niille tapahtuu. Jotkut jätettiin kokonaan rauhaan, mutta muutamista tehtiin täysin selvää. Kaikki vähänkin irtoavat osat vietiin. Puuhassa eivät suinkaan olleet mukana vain jotkut jenginuoret, vaan mukana oli koko joukko siististi pukeutunutta "juppiväkeä".

Käytännössä useimmat meistä säästyvät pahoilta väkivallan muodoilta. Meitä ei ole pahoinpidelty emmekä itse ole siihen syyllistyneet. Varmaankin eri yksilöitten aggressiokynnys vaihtelee. Joitakin ei saa aggressiivisiksi juuri millään, toiset taas ovat herkkiä raivostumaan.

Toistuva väkivaltaisuus ja rikollisuus onkin jo paremmin selitettävissä. Lupaavimmilta vaikuttavat teoriat, joissa enemmän tai vähemmän uraksi muodostuvaa rikollisuutta selitetään muun elämän ja rikollisuuden tarjoamien palkkioiden ja rangaistusten suhteella. Rikollinen ura on osin tietoisen, osin tiedostamattoman valinnan tulosta. Jos ns. normaali elämä ei anna myönteisiä asioita, vaan pikemminkin kielteisiä, ovat rikolliset keinot varteenotettava vaihtehto. Valinnassa ovat sisäistetyt arvot ja normit tärkeitä. Jos sisäiset esteet ovat vahvoja, ei epäonnistuminenkaan aja rikoksiin. Tässä juuri näyttäytyy toisaalta yksilön arvojen, toisaalta kulttuurin arvojen merkitys. Näin voidaan ymmärtää, miksi uskonnollisten kotien lapsilla esiintyy vähän rikollisuutta ja miksi esim. Japanissa rikollisuus on kansainvälisessä vertailussa hyvin vähäistä. Agressiivisuus ja rikollisuus ovat asioita, joita analysoitaessa on otettava huomioon biologiset, psykologiset, sosiaaliset, fyysiseen ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvät tekijät.

Minä-kirjassani olen kuvannut mm. Philip Zimbardon pahuuden psykologiaa (Psychology of evil). Siinä hän kyselee, miksi ihmistä syytetään pahoista teoista, kun kerran olosuhteet ovat sen aiheuttaneet. "Jokaisessa meissä on pysyvä arvojen, uskomusten, asenteiden ja persoonallisuuden piirteiden ydin, joka suuntaa ja rationaalisesti ohjaa käyttäytymistämme. Käyttäytymsien ongelmat ovat aina yksilön puutteita." Tämä Zimbardo siis haluaa torjua. Juutalaisten kärsimykset johtuivat pahoista yhteiskunnallisista rakenteista, ketään ihmistä ei niistä voida syyttää. Kun esimerkiksi armeijassa näin mieletöntä heikompien kiusaamista, tämänkin syynä oli armeijan valtarakenteisiin liittyvät tekijät.

Tämä tulkinta sinänsä on siinä mielessä oikea, että ympäristötekijät suosivat julmuutta ja toisen alistamasta. Missä toinen ihminen saa ehdottoman vallan toisen ihmisen yli, siellä pahuus näyttäytyy. Mutta se näkyy myös periaatteessa tasa-arvoisten ihmistenkin keskuudessa. Miten kauheita asoita tapahtuu esimerkiksi perheissä. Näissä tuskin on kysymys yksin vallankäytöstä.

Rikollisuus on melkoinen haaste yhteiskunnalle. Sitä on väitetty sairaudeksi tai geenien tai ympäristön determinoimaksi. Esimerkiksi Adrian Raine (The psychology of crime) perustelee rikollisuuden sairaudenkaltaisuutta (käyttäen tosin sanaa "disorder") seuraavasti.

Rikollisuus perustuu pettämiseen (cheating), jolla on evolutionaarinen perusta.
Kaksostutkimukset osoittavat että MZ-kaksosten konkordanssi on 52% ja DZ:n 21%
Epäsosiaalisia luonnehtii alentunut serotoniinin ja adrenaliinin taso.
Epäsosiaalistuuteen ilmeisesti liittyy aivojen etulohkon häiriöitä, mahdollisesti muitakin varuioita.
Aivojen kuvantatutkimuksista 8/14 on tuonut esiin aivojen poikkeamia.
Psykofysiologiassa tulee esiin alentunut lepopulssi. Tämä heijastaa pelottomuutta ja alentunutta reaktioherkkyyttä.
Monet traumat ja vammat ovat yhteydessä rikollisuuteen.
Kognitiiviset häiriöt ovat yleisiä (matala älykkyys, oppimishäiriöt, moraalinen päättelyky, ehdollistumisen häiriöt)
Perheeseen liittyvät traumat ovat yhteydessä rikollisuuteen.
Kielteiset ympäristötekijät ovat samoin yhteydessä rikollisuuteen.
Nämä tekijät siis predestinoivat tiettyjä ihmisiä rikollisuuteen. Vapaata tahtoa ei ole.

Keskeinen argumentti on se, että myös psyykkiset häiriöt vaihtelevat ympäristön ja kulttuurin mukaan. Silti ne ovat häiriöitä. Jos psyykkiset häiriöt perustuvat tulkintaan, silloin rikollisuuskin perustuu. Toinen tärkeä argumentti on se, että jos kyseessä on vain yhteisöllinen ilmiö, yksilötason muuttujien ei pitäisi korreloida rikollisuuteen. Rikollisuus häiriönä tulee lisäksi rajata vain vakavaan rikollisuuteen, ehkä noin 4-8%:iin kaikista rikoksista.

Raine kuitenkin toteaa, että rikollisuuden tahallisuus ei riitä poistamaan sitä häiriöiden joukosta (the volitional nature of crime does not exclude it as a disorder, s. 304). Tosin hän jatkaa, että vapaa tahto voi olla illusiota. Ainakaan kyse ei ole joko-tahi asiasta (s. 310). Yleensä rikollisuuteen taipuvan ihmisen tahto on jotenkin saastunut, jolloin hän oikeastaan ei voi olla tekemättä rikosta. Raine esittää kaksi esimerkkiä. Toisessa yksilöllä on taustassaan vain hyviä tekijöitä, toisessa pelkästään niin huonoja kuin kuvitella saattaa. Voiko jälkimmäisessä ihmisen tahto olla vapaa.

Kohtasin tämän kysymyksen monasti Yhdysvalloissa ollessani siellä 1966-67. Kuulin usein korostettavan käsitettä equal opportunities. Tässä ei tuntunut olevan mitään rajoja. usein käytetettin esimerkkinä henkilöitä, jotka olivat pärjänneet hienosti huonoista olosuhteista huolimatta. Sanoinkin joitakin kertoja, että usko yhtäläisiin mahdollisuuksiin, vaan yhtäläisiin olosuhteisiin.

Rainen mukaan "rikollisuuden tutkimus ainakin osoittain haastaa tulkinnan, jonka mukaan rikollisuus aiheutuu ulkoisista tekijöistä ja sensijaan esittää, että yksilölliset erot tulee ottaa huomioon ymmärrettäessä rikollisuuden syitä" (s. 312)

Mitä voisi seurata siitä väärästä tulkinnasta, että rikollisuus on moraalinen ongelma, eikä häiriö? Tämä ei käy selvästi esille, mutta oletettavasti jokin biologinen hoito voisi tarjota ratkaisun, kun myös Suomessa on esitetty.

#35 kirjoitettu 07.08.2005 23:11

jee

#36 kirjoitettu 07.08.2005 23:25

Miksu kirjoitti:
jee


höh.

#37 kirjoitettu 08.08.2005 00:33

0_o

#38 kirjoitettu 08.08.2005 00:41

Kuolleet Kekkoset kirjoitti:

Aloso voittaa maailman mestaruuden.


Et kai ala tahallasi vittuilemaan. Erittäin arka aihe minulle.

#39 kirjoitettu 08.08.2005 00:43

Ei kyllä ole tämän threadin keksijällä järki päätä pakottanut.

#40 kirjoitettu 08.08.2005 01:34

Smirgelin kirjoitti:
Ei kyllä ole tämän threadin keksijällä järki päätä pakottanut.


Look who's posting noo-o-ow!