Mikseri.net

#2 kirjoitettu 15.09.2005 17:16

Ensimmäiset oli mitä kuuntelin Toto ja Genesis eli ne varmaankin.

#3 kirjoitettu 15.09.2005 18:02

Kuuntelin pienenä paljon Synthetisizer Greatests -kokoelmia, joissa oli mm. Vangelista ja Jarrea. Myös Prodigy oli kovassa huudossa, etenkin 'Music For the Jilted Generation'. Tottakai kuuntelin skidinä myös hitosti kaikkea über-kökköä ysärimusaa 2Unlimitedin ynnä muiden malliin. Nirvanan 'Nevermind' ja Offspringin 'Smash' kulutettiin puhki silloin kun ne ilmestyivät, mikä sai aikaan totaalisen kyllästymisen niihin ja niiden kaltaisiin orkestereihin. Ensimmäinen itse ostamani CD (huom. CD, kasetit olivat joskus kova sana) oli Prodigy Fat of the Land heti sen ilmestyttyä, ja sitähän kuunneltiinkin sitten ihan helvetisti.

Isä on kova rokkenroll-mies, äiti ei kuuntele kuin pelkkää klassista, joten kaiketi se rock-innostus on kuitenkin sieltä tullut. Fiftari- ja muulle perusrokille on kyllä muodostunut melkoinen inhotus, kun sitä on niin hemmetin paljon saanut pienen elämänsä aikana kuulla.

Veli kuunteli itseni ollessa pieni lähestulkoon pelkkää heviä, joten sille tuli altistuttua aika hiton paljon, mikä sai aikaan sen, ettei perinteinen hevi ole ikinä pahemmin napannut, kun sitä on jo pienestäpitäen kuullut. Musiikissa hienoimpia juttuja on kuitenkin se "ahaa"-elämys ja sellainen yllätyksellisyys, ennenkuulemattomuus ja tuoreus, mitä ei tuolloin tietenkään pääse lainkaan syntymään. Toki tuli käytyä pieni hevivaihe läpi At the Gatesin ja tuolloisen In Flamesin muodossa.

Kyyllä omastakin musiikista ja ainakin itseni kuuntelemasta musiikista on varmasti siis kuultavissa jutut joiden kanssa on kasvanut ja joihin on jo pienestä pitäen kasvanut sellainen puutuminen.

Synadiggailu on ainakin ihan suoraan Vangeliksesta, kun sitä jo skidinä tuli kuunneltua ja tulee edelleenkin.
__

Minusta musiikkimaku kehittyy pitkälti ympäristön voimasta, etenkin musamaun kehittyessä nuoressa ihmisessä. Media(t), kaveripiiri ja lapsuus yms. vaikuttavat tuohon ihan hiton paljon. Musiikkidiggailu voi olla ihan yhtä paljon vastaisku lapsuudessa kuullulle musiikille kuin juontua lapsuudessa kuullusta musiikista.

Tietty vanhemmaksi elettyään musiikkimaku (toivottavasti) laajenee, pässi genrefakkiintuneisuus hälvenee edes jonkin verran ja musiikkiin suhtautuu ennakkoluulottomammin ja järkiperäisemmin.

Itselleni musiikki on melkeinpä puhtaasti intohimoa, tunnetta ja vahvaa tunnelmaa. Jos jossain musiikissa ei edes jotakin edellä mainituista löydy, minun on hyvin vaikea saada musiikista mitään ihmeempiä irti.
__

Jaijot'lla on alla olevassa viestissään paljon erinomaisia pointteja, vaikka osa vahvassa ristiriidassa omiin ajatuksiini ovatkin.

#4 kirjoitettu 15.09.2005 22:13

Oon aina tykänny Deep Purplesta. Ihan taaperosta lähtien. Mut kai se olis sitten 70s hard-rock tai Fröbelin palikat. En muist aikaa kun en oo kuunnellu DP:tä joten: Deep Purple says I

#5 kirjoitettu 16.09.2005 01:51

Meillä kotona ensimmäiset musiikkielämykset lastenlauluosaston jälkeen (ja sen rinnalla) olivat osastoa: Elvis, Jerry Lee Lewis, Blondie, Fats Domino...varhaisteininä hankin Diana Rossin vinyylisinkun ja huonettani koristi naikkosen minihameessa poseerattu posteri Suosikista. Sen parissa toki kului aikaa myös opetellessa asioita kukista ja mehiläisistä. Kim Wylde kolahti myös. Lapsuuteni ja varhaisteiniyteni oli siis yhtä helvettiä.

Joskus 14-vuotiaasta lähtien alkoi sitten Hurriganes-Van Halen-Whitesnake -rymistely tehdä tehtäviään. Tässä ajanjaksossa kiteytyy ehkä paremmin ne musiikilliset juuret, koska ennen tätä oikeastaan mikä vain meni täydestä.

Giraldo päätti ottaa yhteyttä terapeuttiinsa ja sitä ennen lasin rakia 02:00 16.09.2005

#6 kirjoitettu 17.09.2005 01:02

Hmm. Minulle jäisi varmaan ihan vain sellainen primitiivinen räiske ja kauhea paatos. Jotain Mesuggah hengessä kulkevaa. Sellaista kivan letkeäänotkeaa luolamies meininkiä. Ja tietenkin osittain Doom.

#7 kirjoitettu 17.09.2005 11:46

quafka kirjoitti:

Mutta asiaan. Podin tässä, että erittäin suuri osa kuuntelemastani musiikista on sellaista, johon olen jossain vaiheessa tottunut, vähitellen omaksunut. Jos kaikki tähän liittyvä ei-intuitiivinen tieto resetoitaisiin aivoistani, mitä jäisi jäljelle musiikkimaustani?


Itse olen tullut siihen tulokseen, että pidän hidastempoisesta musiikista. Luulen, että se on vähemmän opittua ja enemmän sisätyntyistä. Muusta en niinkään osaa sanoa.

Miytä tuohon resetoimiseen tulee, niin näen sen absurdina ajatuksena siinä mielessä, että jos minusta pitäisi resetoida musiikkimaku täydellisesti, niin samalla pitäisi resetoida se ihminen joka minä olen nyt. Eli jos minusta resetoidaan VAIN se musiikki tietämys, niin pääpiirteittäin samat perusajatukset musiikissa viehättäisivät minua varmasti edelleen, koska olen se kuka olen. Sosialis-fysiologinen kokonaisuus, jota kutsutaan täällä mikserissä Haavaksi.

Jatkokysymyksiä: Miksi ihmisten musiikimieltymiksissä on samankaltaisuuksia?


Koska ihmisissä on rotuna ylipäänsä samankaltaisuuksia.

Miksi niissä kuitenkin on myös eroja?


Koska jokainen ihminen on silti "yksilö".

Onko jokaisella valmiudet "tottua" ja oppia pitämään millaisesta musiikista tahansa?


Riippuu vähän mitä tarkoitetaan "tottumisella", mutta väitän kivenkovaan, että ei. Käytännössä musiikki välittää tuntemuksia, ja toiset ihmiset ptävät tietynlaisista tuntemuksista ja toiset tisenlaisista. En nyt väitä, että pystyisi jotenkuten opettelemaan itseeni tietyllä tavalla hermostuneesti vaikuttavan musiikin kuuntelusta, mutta väitän, että nykyien minäni ei siitä helposti oppisi tykkäämään. Luulen, että oppiakseni siihen fiilikseen mitä sentyyppinen musiikki aiheuttaa minussa, niin itseni pitäisi myös muuttua ihmisenä. Eli lähinnä näen, että täläisenä ihmisenä kuin minä olen nyt en voi oppia kuuntelemaan kaikenlaista musiikkia OIKEASTI tykäten siitä paljon. Jos taas muutun ihmisenä, niin se taas todennäköisesti vaikuttaisi taas siihen mistä pidän.

En usko ihmisiä, jotka sanovat, että musiikkimaussaan kaikkiruokaisia. Olettaen, että he todella tarkoittavat sitä.

Onko koko threadi täyttä puppua siksi, että ihminen ei pidä luonnostaan mistään muusikista/pitää luonnostaan kaikesta musiikista, ja musiikkimaun voi saada vain oppimalla?


Ei. Sekä fysiologia, että se millaisia ihmisiä meistä on fysiologisesti kasvanut pienen ikämme vaikuttaa siihen mikä meihin helpommin kolahtaa ja mikä ei.

#8 kirjoitettu 17.09.2005 12:03

Haava kirjoitti:
En usko ihmisiä, jotka sanovat, että musiikkimaussaan kaikkiruokaisia. Olettaen, että he todella tarkoittavat sitä.


En minäkään. Tekee mieli ampua aina kun joku pässi ilmoittaa kuuntelevansa musiikkia "laidasta laitaan", sillä tuo tarkoittaa lähes poikkeuksetta oikeasti "kuuntelen mitä tahansa trendi-paskaa välittämättä siitä sen kummemmin, sillä en juuri kuuntele musiikkia saati ymmärrä siitä".

#9 kirjoitettu 17.09.2005 15:04

quafka kirjoitti:

Ehdottakaahan siis fraasia, millä ilmaista sivistyneesti todellakin kuuntelevansa kymmeniä eri genrejä.


"Kuuntelen melko monenlaista musiikkia aika monistakin erilaisista gereistä" ?

Siihen voi sitten täsmennellä vielä perään mistä erityisesti tykkää ja mistä ei.

#10 kirjoitettu 17.09.2005 15:25

quafka kirjoitti:

Ei tuo silti minusta eroa merkittävästi "Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan" -lauseesta.


Eroaapas. Tuo on absoluuttisempi ilmaisu. Tosin ei niin huono, kuin se, kun sanoo kuuntelevansa kaikkea ja vielä todistelee olevansa kaikkiruokainen musiikkimaunsa suhteen.

#11 kirjoitettu 17.09.2005 16:18

quafka kirjoitti:
(Aluksi anteeksipyyntö termin mahdollisesta huonosta käytöstä otsikossa. En edes tiedä voiko intuituion käsitettä käyttää tuolla tavalla. Saa korjata.)

Mutta asiaan. Podin tässä, että erittäin suuri osa kuuntelemastani musiikista on sellaista, johon olen jossain vaiheessa tottunut, vähitellen omaksunut. Jos kaikki tähän liittyvä ei-intuitiivinen tieto resetoitaisiin aivoistani, mitä jäisi jäljelle musiikkimaustani?

Mihin musiikkimakuun sinä olet syntynyt? Mistä musiikista pitäisit, jos sinulle tehtäisiin yllä kuvattu musamaku-formatointi?

Jatkokysymyksiä: Miksi ihmisten musiikimieltymiksissä on samankaltaisuuksia? Miksi niissä kuitenkin on myös eroja? Onko jokaisella valmiudet "tottua" ja oppia pitämään millaisesta musiikista tahansa? Onko koko threadi täyttä puppua siksi, että ihminen ei pidä luonnostaan mistään muusikista/pitää luonnostaan kaikesta musiikista, ja musiikkimaun voi saada vain oppimalla?

ps. Threadiin vastaaminen vaatii myös jonkinasteista itsetutkiskelua ja pohdintaa, joten tämä ei ole jälleen toinen "Mistä musasta pidät eniten" - ketju.


Jos pää formatoitaisiin nykyisestä musamaku-informaatiosta, varmaan tykkäisin jostain ihan keskitie-rockista, ehkä jopa kornista hevistä ja laadukkaasti tehdystä dance-hittimusasta --> pohjaan nämä siihen, että kolme ensimmäistä bändiä/artistia mitä kuuntelin olivat Queen, Michael Jackson ja Metallica.

#12 kirjoitettu 18.09.2005 12:44

quafka kirjoitti:
Ehdottakaahan siis fraasia, millä ilmaista sivistyneesti todellakin kuuntelevansa kymmeniä eri genrejä.


Itse olen ilmaissut ottavani musiikin vastaan yksi kappale kerrallaan, eli jos biisi on hyvä niin sillä siisti. Ja sitten saattanee olla helpompi mainita muutama yleislinjaus josta ei välitä jos kuuntelee useampaa tyylilajia kuin on kuuntelematta.

Esim. itse en pidä oletusarvoisesti kantrista, iskelmästä tahi suomirokista - mutta kun kaikista noistakin genreistä hyviä kappaleita on tähänkin mennessä löytynyt, niin ihan turha sitä on mennä rajaamaan omaa musiikkimakuaan. Minulle lause "laidasta laitaan" kelpaa erittäin hyvin selitykseksi kuuntelutottumuksista. Jos joku ei usko sitä, niin ihan sama, mitäs kyselee sitten.

#13 kirjoitettu 18.09.2005 13:27

quafka kirjoitti:
Mihin musiikkimakuun sinä olet syntynyt? Mistä musiikista pitäisit, jos sinulle tehtäisiin yllä kuvattu musamaku-formatointi?

Jos tuollainen on edes mahdollista, olen varmaankin syntynyt "helppoon" ja melodiseen, lähinnä elektroniseen musiikkiin.

Jatkokysymyksiä: Miksi ihmisten musiikimieltymiksissä on samankaltaisuuksia? Miksi niissä kuitenkin on myös eroja?

Maailmassa on niin paljon ihmisiä, että samanlaisen maun omaavia on luonnollisesti paljon. Samasta syystä on myös toisistaan eroavia makuja.

Onko jokaisella valmiudet "tottua" ja oppia pitämään millaisesta musiikista tahansa?

Ehkä. Ehkä ei. Olen itsekin miettinyt joskus tätä samaa. Olen yrittänyt saada erään vannoutuneen radiopop-fanin tutustumaan Immolationiin, mutta ei häntä vaikuta edes kiinnostavan musiikkimakunsa ja maailmankatsomuksensa laajentaminen nihilistis-filosofisella musiikilla.

Onko koko threadi täyttä puppua siksi, että ihminen ei pidä luonnostaan mistään muusikista/pitää luonnostaan kaikesta musiikista, ja musiikkimaun voi saada vain oppimalla?

Enpä tiedä.

#14 kirjoitettu 18.09.2005 18:44

Oon erilainen ja totean että kiinnostuin klassisen musiikin (ja ehkä bluesin ja sen semmoisen) jälkeen (joita ei voi laskea kun on tottunut jo pienenä) varsinaisesti ihan tosissaan kun kuuntelin aikanaan Avaruusromua ja muuta rauhallista synteettistä musiikkia. Myös vanha Jean Michel Jarre iski aika suoraan.

Rytmisempi musiikki alkoi innostaa vasta myöhemmin, ja kyllä se varmaan siinä vaiheessa sinne jonnekin heavyrock/metal linjalle aika nopeasti painui. Tästä tosin varmaan syytän teini-ikää ja sitä että "pitää olla rankkaa" tai jotain. Ei siinä mitään, pidän varsinkin progressiivisesta rokista ja metallista edelleen.

Nykyaikaiseen elektroniseen technojumputukseen ja muuhun taas kiinnostus heräsi vasta kun satuin kuulemaan jotain nyt jo vanhanaikaista goa-tyylistä induktiivista filtterinrääkkäystä ja efektointia. Sitä samaa avaruusromua, mutta tälläkertaa tanssittavassa muodossa. Herää tosin kysymys että vaikuttiko tuo aikaisempi synainnostus.

Jotenkin siinä että elektroninen piiri (tai sen digitaalinen vastine) kykenee tuottamaan ääntä, joka on samalla sekä luonnollinen että luonnolle täysin vieras, on jotain hävyttömän viehättävää.

#15 kirjoitettu 18.09.2005 19:38

En koe syntyneeni mihinkään musiikkimakuun, mutta aika pienestä pitäen altistunut jazzille, josta ehkäpä kiitokset menee faijalle. En taas tiedä mistä faija on jazzista innnostunut, osasyy saattaa olla digelius, faija asui nuorena merimiehenkadulla ja digelius oli sopivasti vieressä, joka ehkä selittää faijan jonkunverran yli parituhatta vinyyliä, jotka ehkä sitten joskus perin

En itse muista kyseistä tapahtumaa, mutta faija kertoi että me oltiin joskus kun olin aika pieni, Heikki Sarmannon konsertissa Lahden kansalaisopistolla, ja ilmeisesti hyvä keino saada kersa pysymään hiljaa on viedä se jazzkonserttiin, olin kuulemma istunut koko konsertin ajan haavi auki ihan lumoutuneena sielä, ja kun faija oli sanonu jotain, olin ollu että oo hiljaa mä yritän kuunnella. Faija kertoi tän mulle vähän sen jälkeen, kun löysin(näköjään uudestaan) Sarmannon musiikin, tosin huilisti Juhani Aaltosen kautta,lähinnä innostuin Aaltosen soitosta ensin, joka innoitti minut myös poikkihuilun hankintaan.

Mikään muu genre ei ole vielä ainakaan koskaan antanut mulle sellasia kicksejä kuin jazz. Varsinkin nopeampitemposissa biiseissä, tulee vastaan joskus sellaisia sooloja että niitä kuunnellessa itsekin hengästyy, enkä nyt ole siis missään rapakunnossa, enkä aineissa Hyvää biisiä kuunnellessa todella joskus menettää kontrollin, ja tulee pakonomainen tarve hyppiä seinille. sillai hyvällä tavalla, ihan kun olis voittanu ässäarvasta viiskyttonnia.

#16 kirjoitettu 18.09.2005 21:42

quafka kirjoitti:
Ehdottakaahan siis fraasia, millä ilmaista sivistyneesti todellakin kuuntelevansa kymmeniä eri genrejä.
"Kuuntelen mitä vain genreen katsomatta – itse asiassa en haluaisi käyttää koko genre-käsitettä, mutta ihmisellä on sellainen pirun fiksaatio kategorisointiin – kuitenkin mielipiteeni kappaleista asettuvat ikään kuin normaalijakaumalle; siellä on marginaalinen Paska, marginaalinen Jumaluus, ja kolossaalinen Yhdentekevyys/Neutraalius. Tarkempi syyni tietysti osoittaa, että eri "genrejen"; puhutaan mieluummin yksittäisistä artisteista, jotka eittämättä jakavat samankaltaisuuksia, mutta se kuulukoon tähän nyt kuin lakimiehet Schmuck & Sons antisemitistien vuosikokoukseen; välillä on poikkeavia painoarvoja. Tapauksessani Jope Ruonansuu painottuu vahvasti hävyttömänhuononvisvan häntäpäähän, Prokofiev lähentelee toista kärkeä. Tunnustan, saman genren edustajien mieltymyskerrointen (?) keskiarvot tapaavat olla yhteneväisiä siihen, mikä on mielipiteeni – tarpeettoman yleistetty mielipide – ko. genrestä. Ja se siitä kaikkiruokaisuusmanifestista, jonka tieten tahtoen vesitin omalla ammottavaa, pohjatonta onttoutta kaikuvalla sammalluksellani; tämä on identtinen sille vastenmieliselle fraasille, joka oli määrä korvata; ja varmistin vielä että lainauksessa sanottiin "sivistyneesti", ei "tiivistetysti". Hyvä hyvä. Käyttäkää jo sitä hävitätuonkusipäänolemassaolo-pyyhekumia, minusta ei jäisi kuin kulahtanut kauluspaita."

#17 kirjoitettu 19.09.2005 02:44

quafka kirjoitti:
Toisaalta jos kuuntelee aktiivisesti kymmeniä genrejä, seuraa artistien tekemisiä ja ei mitenkään sovi tuohon trendi-paskan kuuntelijajoukkoon, niin on helpompaa sanoa "kuuntelen musaa laidasta laitaan", kuin lähteä erikseen luettelemaan jokaista lempparigenreään.


Niin onkin, mutta tuo aiemmin mainitsemani paskaväki on ominut tuon termin, eikä sitä voi enää uskottavasti käyttää.

#18 kirjoitettu 19.09.2005 02:50

zood kirjoitti:
Hyvää biisiä kuunnellessa todella joskus menettää kontrollin, ja tulee pakonomainen tarve hyppiä seinille. sillai hyvällä tavalla, ihan kun olis voittanu ässäarvasta viiskyttonnia.


Hyvän levyn tunnistaa siitä, että levyn kuuntelun jälkeen on pakko käydä suihkussa.

#19 kirjoitettu 19.09.2005 14:04

Minun kohdallani ei välttämättä ole kyse genreistä, vaan tuntemuksista joita musiikki ja sen sävel herättävät.
Mutta jos nyt lähdetään lokeroimaan, niin nykyisen minäni rakentaneiden aikakausien soundtrack olisi varmaankin tällainen:

Nintendo -ja Sega-musiikki
Klamydia
Suomirock
Iron Maiden
Korn
Metalli yleensä
Ramonesin "Mondo Bizarro" -levy, joka iski erittäin kovaa, sillä huomasin vahvan musiikillisen yhteyden aiemmin mainittuun Klamydiaan.
Punk-musiikki yleensä.

Joka tapauksessa mikä tahansa musiikki voi kuulua intuitiiviseen musiikkimakuuni, jos sen sävel onnistuu luomaan positiivisia ja minulta itseltäni tuntuvia tuntemuksia. Ja surullinenkin musiikki voi aiheuttaa positiivisia tuntemuksia, nimittäin itse musiikkia kohtaan.

#20 kirjoitettu 20.09.2005 02:15

Varmaan alusta asti on kiinnostanu kaikki musiikki missä on voimakas rytmi, rokkiahan minulle lapsena kuuntelutettiin, ja eniten tykkäsin sellasesta selkeän mieluiten vähän jumputtavan tai hakkaavan tai jonkun yksinkertaisen hiphop -tyylisen rytmin omaavista kipaleista. Biisit, joissa ei ollu rumpuja tai ne ei ollu tarpeeks kovalla ja selkeät ei kuulemma pikku-Juusoon tehonnu, piti katos saaha heilua mukana.

Ja nyt jälkeenpäin oon kyllä huomannu saman omissa pienemmissä sisaruksissa. Oli musiikkityyli sitten metallia, trancea tai hiphoppia, niin se kelpaa jos mukana pystyy tanssaamaan, sävellyksille ja sanoituksille ei ole niin justiinsa. No, 6- ja 7 vuotiaat sisarukset on jo oppinu arvostamaan muitakin seikkoja, tuo rytmin tärkeys on ollu korostetuimmillaan siinä 2-4 vuotiaana. 14 vuotias siskoni taas ei todennäköisesti omaa musiikkimakua, koska kuuntelee sitä, mitä NRJ tjsp. (mitä kaikkia niitä hittilistaradioita onkaan) soittaa.

#21 kirjoitettu 20.09.2005 03:26

90-luvun ~loppupuolen jumitekno ja kiksu à la gouryella (walhalla, eka kiksubiisi jonka kuulin, joka vei sydämmmen sadalla ämmällä ekojen above & beyond -remixien kanssa) silloin 2000 joka oli kokonaan uutta mut niin kovaa settiä että viidenkään vuoden jälkeen kiinnostus ei o lopahtanut. kiksuun! kelatkaa sitä!

(+ tietysti house siinä salaa huomaamatta dancemob liten siivellä teknon kanssa samoihin aikoihin)

ikinä ennoo tykänny rock-/punk-/metalli-/younameit-osastosta joten tää thread on mulle ihan sama ku kysyis mikä on mun musiikkimaku. jännittävää, eikö. ei.

kavereitten mielipiteet on aika lailla samantekeviä, ihan turha yrittää tykätä kavereiden takia paskasta jos ei itelle iske. kivahan se on jos tykkää samoista biiseistä, mut taitaa olla paskoja kavereita jos jonkun toisen eri musamaku muodostuu niille ongelmaksi. en mäkään auo päätäni niille jotka kuuntelee dubbia (terkut mankelille :-----D). pakkovaikutteet on tietysti eri asia, vanha taikapeili on todennäkösesti hyvää sen takia kun isosisko sitä kuunteli mut eipä siinäkään "rock-juttuja" sen pahemmin ole akustista saksofonia lukuunottamatta (joka on akustisista se ehkä toiseks eniten yli-ihkuin instrumentti).



[toivottua pohdintaa]

njaa. mulla on aika soundikeskeinen genremaku, joka on joittenkin mielestä huono, toisten mielestä paska juttu, mut mikäs tässä ollessa. sähkökitara sen natiivissa ympäristössä (akustiset rummut, ehkä basso, jotain kerronnallista/angstista/rääynnällistä mieslaulua) ei vaan mene. epäilemättä se meininki ja asenne vaikuttaa kans vahvasti. suomirock-baarissa on vittumaista oleilla niiden kaljaa juovien idioottien seassa jotka laulavat täysillä jonkun typerän viinanjuonti-/muijannaintireissubiisin mukana. paljon mieluummin sinne nrj top 20 -puolelle jonka kansotuksesta reilusti yli puolet on 18-vuotiaita meikkikasoja, ja nimenomaan sen musan takia, kuka jostai ällöist tytöist niiq välittää ??++

ja sitäpaitsi koneet on kivoja. eritoten ku niistä lähtee ääniä. ja jos sattuu vielä käymään niin että ne äänet on jostain syystä kivoja, ni hellanlettas ku ollaan paradiissiossa.


lisää soundikeskeisyyttä tukevia pointteja:
en ikinä kuuntele sanoja tai pohdi niitten merkitystä biisissä kovinkaan syvällisesti. musiikki on sitä musiikkia varten, ei sitä varten että se ois joku helppo ja huono tekosyy kertoa maailmalle millasta juustoa tänään ostin tai kuinka mä taas eilen menin baariin josta pokasin naisen ja hommasin sille 24 sukupuolitautia jotka sain viime viikolla äidiltäni epäonnistuneen lomareissun jälkeen. ei vaan kiinnosta. painu vittuun tarinoines. musiikki toimii mulle paremmin kun sen on tarkotus liikuttaa mua, joko fyysisesti (enim. house), tai sit henkisesti (enim. trance (tai no, tää vois mennä kumpaankin kohtaan, breakdowneissa on niin kiva itkee tonni kyyneleitä ja pyyhkiä ne jammauksesta johtuvalla tuulenvireellä pois kun 4/4 alkaa)) eikä siihen tarvi mitään helen tarinaa. niinkin imelää ja siirappista ja kliseistä kun joku kiksu voikin olla, harvat valitut biisit vaan toimii niin.

tietysti jos biisissä on sanat, se ei ole automaattisesti paska. en mä sentään idiootti ole. (silloin on vaan suht tärkeetä, että ne sopii biisin soundimaailmaan. enkä tietenkään tarkota kerronnallista näkökulmaa, vaan sitä - oo äm niinku gee - soundia. se ei tietysti oo niin vaikeeta kuin ehkä annan ymmärtää. ässät, kovat konsonantit, pitkät vokaalivenytykset ja vastaavat oikeisiin kohtiin niin se tukee biisiä juuri mukavasti (ja sillä saattaa säästää pahimmat sahavingutukset, kixunvihaajat huom.). mukava haaste sit biisintekijälle jos niissä sanoissa on jotain järkeäkin, mutta mulle se on yks (1) ja sama. jos housessa toistetaan kahden sekunnin looppia jossa hyvin heikosti erotettavissa kuullaan sanottavan esim. "my tree climbed the goodies" ja se toimii, niin biisi on onnistunut. jos siihen on pakko kiinnittää huomiota, niin korkeintaan siinä vaiheessa kun laahustaa sydänkohtauksessa tanssilattialta takaisin pöytään ja nauraa kavereiden kanssa että mitä helvettiä tossa äsken laulettiin. 10 sekuntia ja puhutaan jo jostain muusta, ja jos biisi on muistamisen arvoinen, se muistetaan todennäköisimmin sen melodian tai rytmin takia. tai ehkä melodia ja rytmi on niin nokkela että siihen ei voi muuten viitata kuin sanomalla "se biisi jossa on ne absurdit sanat", eikä niitä sit edes yritetä muistaa.

lisäksi, ilman sanoja biisin assosiointi johonkin mukavaan tilanteeseen, muistoon, tapahtumaan tai paikkaan on vapaampaa. 106% ihmisistä minut pois lukien on varmaan eri mieltä ja kuolen huomenna kirveeniskuun, mut jos biisissä lauletaan hiekkarannasta, mulle tulee ekana mieleen hiekkaranta. outoa, vai mitä? jos sen kuulee ekana sodassa, tietysti siitä tulee sota mieleen, mutta silti siinä lauletaan hiekkarannasta, joka on aika lahjakkaasti ristiriidassa sodan kanssa, ja nää asiat vois kyllä suosiolla pitää toisistaan erillä. tietysti on näitä biisejä joiden sanotukset on aika lailla vapaata riistaa, että coco jamboosta voi hyvin tulla mikä tahansa juttu mieleen, mutta onko niillä sanoilla mitään MERKITYSTÄ? eini. ja nyt kaikki ajattelee, onko sillä nyt mitään vitun väliä, onko biisissä sanat vai ei, kun ihan helposti jonkun biisin voi assosioida oman elämän tapahtumiin riippumatta siitä, mitä niissä lauletaan, mutta musta on kivempaa kun biisi antaa kuulijan vaan virrata rytmin ja fiiliksen mukana ja muodostaa omat mielikuvat ja vaan kuunnella, ja kuunnella, eikä tarvi jotenkin tietosesti yrittää miettiä sanoja ja niiden merkityksiä. tietysti hyvin harvat biisit varustetaan sanotuksilla jotka häiritsee tolla tavalla edes vähän, mut nää onkin ehkä 100% tapauksista just näitä suomirock-biisejä joilla on oma tarinansa joiden taustalla on se musa. voisitte lausua runoja ja tehä niistä levyn. ei se musa kuitenkaan kiinnosta mua.

tää tietysti sai homman kuulostamaan enemmän siltä, että vihaisin rock-osastoa lyriikoiden takia. *909-snareroll&crash* wrong! yritän mahdollisimman tehokkaasti olla kuuntelematta sanoja (koska niillä ei ole mulle mitään annettavaa), jolloin huomio kiinnittyy siihen musiikkiin, joka taas ei soundiensa takia iske, syystä x. selittäkää tämä minulle niin mä olen yhtä tietoa rikkaampi. en kai oo itsekäs?



yritin keksiä järkeviä asenne-/meininkikeskeisyyttä tukevia juttuja mut ei pysyny ajatus niinkään paljoa kasassa kuin se tässä tunnin sisällä on tehny. jos koittas tiivistää niin, että särökitara housen seassa ei pahenna biisiä fataalisti, kunhan se on jotain muuta kuin perusriffejä rock-asenteella. that is, soundi ei häiritse liikaa house-meininkiä. ei kai tässä sen kummempaa jauhamista. ...ja mikä hitto mun pointti oli. soundistahan tossakin on kyse.

[/toivottua pohdintaa]



[ei niin toivottua pohdintaa /]

liikaa #mikseriä forumviestikirjottelun lomaan. tulipahan seliteltyä ainaki. melkein aiheen vierestäki. mutta oli kiva ku sai avauduttua tästäki aiheesta. kiitos. piste. period. kuukautiset. nainen. hyi. verta. punainen. ruusu. muumimamma. muumipeikko. söpö. raiskaus. sitominen. alistus. itku. vauva. maito. lehmä. paska. joulu. amiga. james pond.

tajunnanperkelevirtaa.

#22 kirjoitettu 20.09.2005 18:10

mieleen tuli eräs tapaus, kun olin 8-vuotias, silloin kuuntelin musiikkia vain kun se oli muotia kaveripiirissä. Siinä meni ehkä noin kolme vuotta eteenpäin, kun sain käsiini jostain Metallican ..and justice for all albumin, kuuntelin sitä ja sain siitä aikamoiset väristykset.

Omalla kohdallani musiikkimieltymys on todella valikoivaa, eli on tämä metallica esimerkki ja samoin on käynyt black/deathmetallin kanssa, jopa joihinkin beatlesiin ja tom jonesin biiseihinkin olen rakastunut ilman totuttelua, mutta esim. klassiseen musiikkiin olen joutunut todella paneutumaan pidemmänkin aikaa ennen kuin olen alkanut todella pitää siitä.

Tämä on aika vaikea aihe vastata, koska musiikkia voi suunnata moneen eri tarkoitukseen: luomaan tunnelmaa, rauhoittamaan, vihan ja surun purkamiseen, oikeastaan lista on loputon. Ehkä tietyssä mielentilassa tietynlaista musiikkia ei voi sietää, vaikka se vielä eilen oli niin rentouttavaa. Luulisin, että musiikkimieltymyksien samankaltaisuudet ainakin osittain johtuvat näistä ihmisten tunnetiloista ja muoti-ilmiöistä.

Loppuihin kysymyksiin voi vastata omassa päässään miettimällä kysymyksiä: Entäpä jos musiikkia ei olisi olemassa? Mitkä asiat elämässä/maailmassa olisivat toisin?

#23 kirjoitettu 20.09.2005 18:14

[ei niin toivottua pohdintaa /]

liikaa #mikseriä forumviestikirjottelun lomaan. tulipahan seliteltyä ainaki. melkein aiheen vierestäki. mutta oli kiva ku sai avauduttua tästäki aiheesta. kiitos. piste. period. kuukautiset. nainen. hyi. verta. punainen. ruusu. muumimamma. muumipeikko. söpö. raiskaus. sitominen. alistus. itku. vauva. maito. lehmä. paska. joulu. amiga. james pond.

tajunnanperkelevirtaa.

Hyvä sana-assosiaatio

#24 kirjoitettu 20.09.2005 19:28

veezay kirjoitti:
*vaikka mitä*


Tuo oli kyllä parhaita pointteja sisältävä viesti mitä tuun varmaan seuraavaan 20 minuuttiin lukemaan, hyviä ajatuksia. Ite tunnen kyllä toisaalta olevani vähän välimaastossa tuon sanoitusjutun kanssa, toisaalta, jos instrumentaali ei ole täysin toivoton, voi hyvät sanat vielä pelastaa biisissä jotain, vaikka lähinnä ko. tilanteessa vituttais kun on hyvät sanat menny huonoon biisiin. Ja huonot sanoitukset on ärsyttäviä sillon jos ne kuuluu selkeästi, vaikak laulaja ois kuinka hyvä laulamaan, niin ite en osaa 100%:sti sivuuttaa sanojen sisältöä, ehkä 70% pystyy sietämään, jos biisi on muuten hyvä.
Mulle kyllä käy se suomirokki tai NRJ hittipuoli baarissa ihan miten vaan, kun molemmat kuullostaa musiikin kannalta huonoilta vaihtoehdoilta.

#25 kirjoitettu 20.09.2005 21:12

Luultavasti musiikkimakuni olisi
paljaimmillaan/tuoreimmillaan jonkinoloista
kevyehköä groovea kamaa, tosin melankolialla
ja munaskuukkelilla varustettuna.

Raskaaseen ja angstiseen musaan olen vuosien
saatossa pikku hiljaa vajonnut ja kasvanut...
siitä ei todellakaan ole lähdetty liikkeelle.

#26 kirjoitettu 20.09.2005 21:45

enpäs muuten tiedä!

Taitaa vähä kaikki mun kuuntelema musa olla sellasta josta en "oikeasti" tykkää, oon vaan totuttautunu. En kyllä muista että millasesta sitä on joskus ihan pienenä tykänny.

#27 kirjoitettu 20.09.2005 22:00

Melkeimpä ensimmäistä jota kuuntelin oli toi Irwini.. ja tommoset suomalaiset ja siitä on muokkautunu aika rajustikkin

#28 kirjoitettu 20.09.2005 22:30

Kylhän noi kaikki mahtavimmat bändit menee niin, et oon niiihin junnusta asti tottunu (kuten joku ehkä muistaa, Battery oli eka biisi jonka kuulin JA myös eka biisi jonka kuulemisen muistan ja Metallican lisäks kuunneltiin vaan Maidenia)

Mut ihan ilman totuttelua varmaan uppoo eniten;
emo
mulletcore
yleisesti punkrock/skatepunk
tanssittava rock
trance
hyvä hip-hop/rap
ja perusrockia nyt ei voita mikään, varsinkaan pienillä emo tai mulletcore vaikutteilla.

Musikkimieltymyksien samankaltaisuutta ei kyl hirveesti oo näköpiirissä. Vähintään yhessä laajemmassa genressä tulee mielipideraja vastaan, ihan kenen kanssa tahansa. Mut ei se mitään, kyl mä silti tykkään mun kavereista vaik ne ei musiikista mitään ymmärräkään

Luultavasti jokaisen vois saada totutettua ihan mihin tahansa. Jopa mut saattas joskus saada kuuntelemaan jotain taiteellista fuusiojazzia, ihan vaan sillä, et soittais sitä mulle päivittäin..

Ehkä kaikki on loppupeleissä opittuu jostain. Kavereilta, "musiikillisilta auktoriteeteilta", (jotka mulla ainaki sisältyy kavereihin), uskon jopa käänteisreaktioon paljon, opin vihaamaan fuusiojazzia, koska oksettavin ihminen maailmassa on sitä mieltä, että fuusiojazz on niin rantouttavaa ja ah. (minäpassiivin käyttö ei varmaan oo suomea, mut kärjistetty esimerkki, ei oikeesti tapahtunu mun kohdalla noin), himasta, sisaruksilta... Aina joltain.

Joskus tein huomion, et mitä pienempi joku skidi on, ni sitä pienemmästä osasta musiikkia se pitää. Tyyliin kun sä oot kolme, ni ainut mistä sä tykäät on fröbelin palikat, kun sä oot 10, ni menee poppi, ehkä iskelmäki ja suomirock. Helposti voisin uskoa et kun sä oot 10, sä oot tottunu useempiin juutuihin, sä pystyt ymmärtää juttui vähän laajemmin...

#29 kirjoitettu 20.09.2005 23:15

Mä en kyllä oo sietäny iskelmää (tai mitään sen suuntaista oikeastaan) pienenä, enkä siedä yhtään sen paremmin nytkään. Ja mitä poppiin tulee niin joko se on muuttunut kauheammaksi, tai sitten minusta on tullut nirsompi, kun en enää sitäkään voi sietää. Lähinnä ehkä on oppinut sulkemaan paskan musiikin aivojensa ulkopuolelle niin että voi juuri ja juuri oleskella tuon saasta täyttämissä tiloissa.

#30 kirjoitettu 21.09.2005 01:02

Cerende kirjoitti:
ja perusrockia nyt ei voita mikään, varsinkaan pienillä emo tai mulletcore vaikutteilla.


Haluaisitko hieman selventää minulle tietämättömälle, mitä näillä mulletcore-vaikutteilla oikein tarkoitetaan? Tai oikeammin sanottuna haluaisin tietää, mitä sinä niillä tarkoitat ja millaista musiikkia mulletcore juuri sinun mielestäsi on.

#31 kirjoitettu 21.09.2005 11:16

Cerende kirjoitti:
mulletcore

Mikä!?

Hombre Muerto huomasi, että tuotahan juuri kysyttiinkin 11:23 21.09.2005

#32 kirjoitettu 21.09.2005 21:37

quafka kirjoitti:
Olen ymmärtänyt mulletcoren jonkinlaiseksi punk-rokiksi, mutta en ole siitäkään varma kun olen kuullut elektronisia biisejä joita väitetään mulletcoreksi. Ehkä kyseessä on samanlainen venyvä kategoria kuten "hardcore".

Mä en ite elektronista musiikkia sais missään ikinä mahtumaan mun mielipiteeseen mulletcoresta, enkä tiedä mitä jotku asioista mua paremmin tietävät sanois siitä, että mun mielest kaiken mulletoren saa tungettuu tonne skatepunk-osastolle..
Mut se on vaan kaikenkaikkiaan niin kiva sana, et sitä on kiva käyttää ja kaikki musa jonka joku muu on luokitellu mulletcoreks ja mitä mä oon kuullu on ollu hyvää.

#33 kirjoitettu 21.09.2005 22:03

Mä en ite elektronista musiikkia sais missään ikinä mahtumaan mun mielipiteeseen mulletcoresta, enkä tiedä mitä jotku asioista mua paremmin tietävät sanois siitä, että mun mielest kaiken mulletoren saa tungettuu tonne skatepunk-osastolle..
Mut se on vaan kaikenkaikkiaan niin kiva sana, et sitä on kiva käyttää ja kaikki musa jonka joku muu on luokitellu mulletcoreks ja mitä mä oon kuullu on ollu hyvää.


Itse olen saanut käsityksen että mulletcore olisin grindcoren suuntaan vivahtavaa, eli ei ihan skatepunkkia, mutta en ole täysin varma, joten se siitä

#34 kirjoitettu 21.09.2005 22:29

performanssi kirjoitti:

Mä en ite elektronista musiikkia sais missään ikinä mahtumaan mun mielipiteeseen mulletcoresta, enkä tiedä mitä jotku asioista mua paremmin tietävät sanois siitä, että mun mielest kaiken mulletoren saa tungettuu tonne skatepunk-osastolle..
Mut se on vaan kaikenkaikkiaan niin kiva sana, et sitä on kiva käyttää ja kaikki musa jonka joku muu on luokitellu mulletcoreks ja mitä mä oon kuullu on ollu hyvää.


Itse olen saanut käsityksen että mulletcore olisin grindcoren suuntaan vivahtavaa, eli ei ihan skatepunkkia, mutta en ole täysin varma, joten se siitä

Oot itseasias nyt ku rupesin ajttelee, ni varmaan aika oikeessa. Mut toisaalt, ne voi must molemmat niputtaa (jos nyt suurpiirteisiä ollaan ja mä ainaki oon ) punkrock-osastoon.

Menipäs taas offtopiciksi...

#35 kirjoitettu 21.09.2005 22:33

Oot itseasias nyt ku rupesin ajttelee, ni varmaan aika oikeessa. Mut toisaalt, ne voi must molemmat niputtaa (jos nyt suurpiirteisiä ollaan ja mä ainaki oon ) punkrock-osastoon.

Menipäs taas offtopiciksi...


Ai grindcore puncrock osastoon äläs kiroile, joku saattais suuttua tuosta väitteestä. Mutta asiaan, vastaavanlainen threadi löytyy http://www.mikseri.net...
Tuosta noin

#36 kirjoitettu 21.09.2005 22:37

performanssi kirjoitti:
Mutta asiaan, vastaavanlainen threadi löytyy http://www.mikseri.net...
Tuosta noin


Täh? Täähän on ihan utopistista!

#37 kirjoitettu 21.09.2005 22:39

Täh? Täähän on ihan utopistista!


Sitä sattuu

#38 kirjoitettu 21.09.2005 23:20

ai prkl tämähän olikin samainen threadi tyhmä minä, tyhmä tyhmä..

#39 kirjoitettu 22.09.2005 00:33

Cerende kirjoitti:

Joskus tein huomion, et mitä pienempi joku skidi on, ni sitä pienemmästä osasta musiikkia se pitää. Tyyliin kun sä oot kolme, ni ainut mistä sä tykäät on fröbelin palikat, kun sä oot 10, ni menee poppi, ehkä iskelmäki ja suomirock. Helposti voisin uskoa et kun sä oot 10, sä oot tottunu useempiin juutuihin, sä pystyt ymmärtää juttui vähän laajemmin...



Tähän haluan kommentoida sellaisen omakohtaisen empiiriseen kokemukseen nojaavan huomion, että kyllä ne lapset saattaa tykätä, ainakin nykyään, ihan mistä tahansa musiikista. Rokki ja hip-hop on ainaki ollu kovassa huudossa tietyissä tapauksissa. Ja uskoisin itse, että rytmikäs musiikki on se mikä saa lapset tanssimaan mukana... onhan monet lastenlaulutkin todella svengaavia. Ja nimenomaan rytmien pitää olla (uskoakseni) sellaisia helposti omaksuttavia ja toistuvia. Ja siis ei toi rytmiikka tietenkään ainoa asia oo joka vaikuttaa lasten pitämiseen tai ei pitäämiseen musiikin suhteen. Mutta joo... meni pikkasen off-topic...

#40 kirjoitettu 22.09.2005 05:47

Kuuntelin todella pienenä mm. Tina Turneria, Mozartia, Louis Armstrongia, Edith Piaffia, Beatlesia, Täti Monika -lastenlevyä, jotain gregoriaanista kuoromusiikkia minkä nimeä en muista, Händeliä..

Tottahan se, että nuo olivat peräisin isin ja isoveljen levyhyllystä, mutta musiikista diggailin aidosti. Tunnelman aistii pienikin, merkitykset ym. analyyttisempi lähestymistapa on täysin kateissa. Mihin niitä sitten tarvitseekaan.

Kasvattakaa lapsistanne sellaisia, jotka kuuntelevat musiikkia, eikä pelkästään sitä lastenrenkutusta. Monet kakarat eivät muusta tiedä koska eivät ole muuta kuulleet, antakaa heidän itse valita.