Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 

< Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Seuraava >

Kirjoittaja Kauan teette biisiänne? vaiheet?


Serge Spira
3 viestiä

#281 kirjoitettu 03.11.2010 15:31

No yleensä on niin, että jammatessa keksii jonkun jutun tai jonkun tunnetilan, minkä ympärille haluaa sen biisin rakentaa. Sitten erilaisia osia ja kohtia, joita on saattanut veivata jo aiemmin.

Sen jälkeen alan pyörittää sitä biisiä ja miettiä mihin siinä pyritään ja mitkä on keinot millä se asia tulee selväksi. Tässä voi tulla mieleen joku mieletön idea mitä haluaa kokeilla.

Joskus soitellaan jo tässä vaiheessa bändin kanssa ja idea saattaa muuttua, kun soittajat eivät aina ymmärrä biisiä samalla tavalla.

Tärkeä kohta biisiä on tietynlainen läpimeno. Kelaan sitä mielessä niin kauan, että kaikki asiat tuntuvat tärkeiltä. Jos joku ei ole, tipautan sen pois. Tarkistan äänialan laulajalle ja voin muuttaa sävellajeja joissain kohtaa tai sitten muutan melodian niin, että se optimoituu laulajalle sopivaksi. Usein tärkeää on minulle se, että laulajan paras saundi (ns. "sweet spot") hyödynnetään biisin dramaattisimmassa kohdassa.

Yritän saada jonkinlaiset järkevät sanat aikaan. Usein keksin muutaman rivin, rutiinilla saan biisin melkein loppuun, mutta usein jää joku kohta avoimeksi. Joskus keksin loput sanat vasta keikalla tai studiossa.

Ei ole mitään kaavaa. Voin kelata biisiä vaikka kymmenen vuotta ja etsiä oikeita ratkaisuja. Oikein hauskaa on ottaa jo oma valmis biisi, laittaa palasiksi ja koota siitä jotain ihan muuta.

En silti suhtaudu tähän vakavasti. Ihan sama onko ne jonkun mielestä hyviä vai huonoja.

Jotain peruspoppia jota kuulee radiosta säveltää vaikka vessassa käydessä. Ei tarvi edes istua pöntölle.

^ Vastaa Lainaa


Anna La Mirla
5 viestiä

#282 kirjoitettu 04.11.2010 13:49

Teen juuri biisiä tiukimmalla aikataululla ikinä. Bändini -- www.bajoceroband.com -- kanssa mentiin lupaamaan, että julkaistaan uusi biisi joka toinen viikko netissä sivuillamme ja FB:ssä sekä Myspacessa. Nyt alkaa valmiit biisit olla julkaistuna ja kaikki ulos tuleva on täysin uutta. Tämä tietenkin aiheuttaa luovuudelle tiettyjä paineita, varsinkin kun myös bisiien kirjoittaminen tapahtuu sattuneista syistä espanjaksi. (Bändi on sellainen hullu yhdistelmä arktista melankoliaa ja espanjalaista flamencoa...)

Biisin teossa yleensä on huomattavana kolme vaihetta.
1. Uutuuden viehätys kun kaikki on vielä mahdollista
2. Hirveä angsti kun mikään ei sittenkään toimikaan
3. Ihmettely että mikä siinä olikaan niin vaikeaa, biisi valmis!

Anna,
www.bajoceroband.com
www.facebook.com/bajoceroband

^ Vastaa Lainaa


Anti-K
86 viestiä

#283 kirjoitettu 06.11.2010 14:49

Mulla on mennyt kappaleisiini, mitä olen kehitellyt, todella pitkän aikaa. Jotkut pikkuprojektit tosin saattavat tulla valmiiksi 1-4h sisällä.

Kitaralla jos koitan luoda, niin ensin vain rämpytän sekalaisesti. Jos alkaa tulemaan ihan sopivaa menoa, niin hetken aikaa samaa toistoa, jotta varmasti jää muistiin, sitten "nuotitan" FL Studioon.
Sitten koitan keksiä jatkoa ja hieman koitan muokata, jos saisin paremmaksi luotua.
Yleensä biisin teko loppuu tähän kohtaan, koska en ole kovinkaan hyvä jatkamaan, mutta joskus saattaa kyllä tulla aika hyvinkin sopivaa jatkoa.
Kun olen varmasti saanut sopivasti aikaan yhdeltä päivältä, lisään FL Studioon kaiken ja koitan lisätä rummut ja mahdollisesti joitain muita instrumentteja, jos mahdollista.

Aika usein kuitenkin menee tällä metodialla. Inspikset saan yleensä musiikkia kuunnellessa tai jos päässä soi jonkinlaisia melodioita ja/tai riffejä.

^ Vastaa Lainaa


Jkill
110 viestiä

#284 kirjoitettu 27.11.2010 20:04

Vaihtelee aika reippaasti, nopeimmat biisit on tullut tehtyä parissa tunnissa, riippuu tietysti vähän miten paljon on soittimia. Suurelta osin improvisaatio sanelee koko prosessia ihan viimesee asti, jos kämmään jotain, niin teen sen uudestaan ja siitä tulee osa biisiä. Konehevibiisin (rummut koneella, kitarat, basso, sanat, laulut, samplet ja pari synajuttua ja miksaus) tuli tehtyä kahdeksassa tunnissa kokonaan valmiiks. Ylipäätään tämä soolona biisien tekeminen on alkanut mulla käytännössä lokakuussa, ja mä olen nyt tehnyt 18 biisiä (koittanut filtteröidä paskat pois, eikä noista nyt voi ainakaan sanoa, että ne itseään toistais.) mutta on tässä ollut syytä inspiraatioonkin kun on sukulaisia kuollut ja silleen.

Sanojen kirjoittaminen on mulle luonnollista ja helppoa, koska tekstiä tulee aina muutenkin niin paljon, joskus otan vaan valmiita pätkiä tai sitten kirjotan koko jutun just ennen kuin alan laulaa. Vaihtelee, niin kuin kaikilla varmasti aina. Keskimääräinen kesto prosessilla on varmaan tuollainen 12 tuntia.

^ Vastaa Lainaa


DJ able
14 viestiä

#285 kirjoitettu 02.01.2011 19:13 Muok:02.01.2011 19:14

Kun noita jäljennöksiä, eli "remake"ja tulee tehtyä, enkä edes täydellisesti softaani (FL Studio) osaa käyttää, niin voin sanoa että yhden remaken tekemiseen meni kerran vain PUOLI TUNTIA!

Mutta omiin projekteihin menee aina muutama päivä.

^ Vastaa Lainaa


EmissariesOfEvil
3 viestiä

#286 kirjoitettu 15.01.2011 15:59

No joku päivä kun ensin teen sanat ja sävelen (2 tuntia) sitten basso ja kitarajutut (2 tuntia) (muuten itte olen rumpali)
sitten teen tarpeeks vaikeen (ja hienon ) rumpukompin (2 tuntia) sitten miksaan (3 tuntia) sitten suunnittelen äänen voimakkuudet (2-3 tuntia)sillee niinku jos ymmärsitte ja inspiraation saan vaan kuuntelemalla musaa

^ Vastaa Lainaa


Supikoirapensas
87 viestiä

#287 kirjoitettu 15.01.2011 16:07

Tunnista pariin päivään. Nykyään meno on toinen. Vaihdettuani toiseen projektiin on tahti hiukan toisenlainen. Oon väsännyt yhtä biisiä kolmisen kuukautta ja valmiina on puolisentoista minuuttia. Intro ja vähän a-osaa.

^ Vastaa Lainaa


Jonathan Rose
8 viestiä

#288 kirjoitettu 17.01.2011 01:39

Joskus menee puol vuotta, toisinaan taas 3 tuntia.Riippuu vähän mistä kappale koostuu...Pelkälle pianolle tarkotettu sävellys menee tohon 3 tunnin kategoriaan, mut jos lisäilen muuta nii sit prosessi venyy ja venyy.

^ Vastaa Lainaa


Shell D-7
31 viestiä

#289 kirjoitettu 25.01.2011 02:20 Muok:25.01.2011 02:21

Yleensä kertarysäyksellä on tullut tehtyä, 1-12 tuntia putkeen. Jos en pysty tekemään noin pitkään yhtä biisiä putkeen, ei minulla ole tarpeeksi inspiraatiota. Nykyään tulee yhä enemmän ja enemmän tehtyä biisejä kahdessa osassa, ensin teen tuntikausia putkeen biisiä, sitten saan sen "valmiiksi", kuuntelen parin päivän päästä ja teen sen oikeasti valmiiksi.

Olen saattanut apinoida tähän ketjuun aikaisemminkin, en jaksa tarkistaa.

Tapzaa muokkasi viestiä 02:20 25.01.2011

EDIT: Joskus ne "oikeasti" valmiit biisit makaavat jossain roskakorissa jopa vuosia kunnes teen yhtäkkiä jonkun inspiraation kautta biisistä remixin.

^ Vastaa Lainaa


Cylenth Vision
18 viestiä

#290 kirjoitettu 26.01.2011 16:28 Muok:26.01.2011 16:31

Tännehän on tullut keskustelua, lisätään tänne nyt vielä omatkin kokemukset musanteosta.

Yleensä kun aloitan kappaleen, se jää kesken. Harvemmin tulee aloitettua sellaista kappaletta, jonka teen heti alusta loppuun. Kesken jääneitä kappaleita joskus jatkan ja joskus en, aina välillä joku niistä päätyy kokonaiseksi kappaleeksi. Hyvin usein saatan työskennellä yhden biisin parissa helposti jopa 15h ja muutamien kymmenien tuntien jälkeen saatan todeta biisin "valmiiksi" ja kun kuuntelen sen seuraavana päivänä, se ei olekaan valmis ja saattaa muuttua hyvinkin paljon ennen kuin saan sen oikeasti valmiiksi.

Yksi hyvä esimerkki on viimeisin kappaleeni "Far Beyond" jonka aloitin 24.11.2010 ja sain valmiiksi vasta pari viikkoa sitten eli tammikuun puolella. Tämän aikana en työstänyt muita biisejä vaan pidin välissä pieniä taukoja jotka saattoivat olla yhdestä päivästä jopa viikkoihin. Sitä samaa kun joutuu jankkaamaan tuntitolkulla ei meinaa enää kuulla niitä "virheitä" ja puutteita.

Sitten tulee lopuksi aina tämä hirvittävä masterointi vaihe joka vie usein kymmeniä tunteja (ainakin minulta) ja tämänkin kanssa on pakko pitää väh. yhden yön mittaisia taukoja. Jostain syystä ihmisen korva kuulee taas aamulla kappaleen hieman eri tavalla. Lisäksi kuuntelen kappaletta masteroinnin aikana myös muistakin laitteista kuten esim. iPhonellani, muutamalla mp3-soittimella, eri kaiuttimilla, autossa jne.

Joskus kun vielä aloittelin musiikin parissa saatoin saada kappaleen valmiiksi muutamassa päivässä, mutta niitä kun kuuntelee nykyisellä sävelkorvalla kuulostavat nämä aivan hirveiltä

Cylenth Vision muokkasi viestiä 16:29 26.01.2011

^ Vastaa Lainaa


Mikki stikki
101 viestiä

#291 kirjoitettu 26.01.2011 17:10

Underground tyylillä eli melko nopeesti...

Päivästä riippuen.. Riimit suunittelen 1pvä-1vk
Sit etin biittii jostai ja kokeilen ilma äänityst vähä rytmittää niit siihe hyvi
Sit äänitän, tietyst verseet eka.. miksaan ne Tutulla samalla tavalla ku muutki (meinaa en muuta osaa)
sit jos Kuulostaa hyvält, Kelailen miten saan kertsist kiinnostavan ja äänittelen pari kertaa..
sit tuplaukset tietty!
ja sit junnaan biisii alust loppuu, säädän EQ ja kuuntelen kuulokkeil ja kajareil eriksee että äänet on kohillaa

^ Vastaa Lainaa


SignsOfLife
93 viestiä

#292 kirjoitettu 26.01.2011 17:56

arsi kirjoitti:

Eli (suluissa ajankäyttö prosentteina)
1. Keksimisvaihe (1%)
2. Rakennusvaihe (5%)
3. Copypastevaihe (1%)
4. Feik.. siis soittovaihe (50%)
5. Tyttöystävä laulaa vaihe (1%)
6. Lisää mattoja (21%)
7. Vähemmän mattoja (21%)


voisin tuohon 5. kohtaan vaihtaa: vaimon valitusta iänikuisesta koneella nyhräyksestä (miksaamista) 57,4%

^ Vastaa Lainaa


alibi.
24 viestiä

#293 kirjoitettu 26.01.2011 21:08

Ittelläni voi mennä 1tunti-1kuukausi
1.saan inspikset ja kirjotan ku hullu
2.Sovin tuottajan (zetan) kanssa äänityksestä
3.äänitän biisin häslään
4.Himas mainostan biisiä
5.Biisi jää mikseriin muhimaan ja odottamaan kommentteja ja arvosteluja

siinäs olikin

^ Vastaa Lainaa


deekk
293 viestiä

#294 kirjoitettu 26.01.2011 22:47 Muok:26.01.2011 22:48

Riippuu aivan biisistä, motivaatiosta, inspiraatiosta sun muusta :O 1-24h aikavälillä pitäs tulla jotakin
1.Biisin pointti ja rakenne
2.Lyriikoiden kirjoittelu
3.biitin tekeminen/hakeminen
4,sanojen sovitus bittiin
5.äänitysvaihe
6.järkyttävä miksaus eikä siltikää tuu hyvää miksausta aikaseks
7.tuhat kertaa biisin uudelleenkuuntelu ja korjauksia miksauksiin
8.import to mp3
9.id3-tagien teko
10.valmiina uunista ulos ja mikseriin sisälle

deekk muokkasi viestiä 22:47 26.01.2011

^ Vastaa Lainaa


Rambleon
454 viestiä

#295 kirjoitettu 26.01.2011 23:39

Jos puhutaan pelkästä äänitys/ohjelmointivaiheesta, niin 6-20 työtuntia voisi olla aika kohdilleen osuva haarukka.

Itse laulunteko etenee yleensä näin:,

SÄVELLYS
1.Puhelimen tai mp3-soittimen muistiin tulee hyräiltyä/soiteltua mieleen tulevia pikkupätkiä
- Tämä on muuten melko varma tapa saada ihmetteleviä katseita esim. bussissa....

2. Äänitetyt pätkät alkavat ajatuksenjuoksun virrassa löytää toisilleen sopivia kavereita toisistaan.
- Vaihe, joka kestää joidenkin juttujen kohdalla vuosia.

3. Näitä suurempia palikoita yhdistelemällä löydetään riffit ja melodiat kohdilleen.
- Nyt on aika tehdä ensimmäinen varsinainen demoäänitys biisistä

4. Kulmia hioen, ja heikkoja lenkkejä korjaillen lopputuloksena tekstiä vailla oleva sävellys.

TEKSTI
1. Mukana kulkevaan muistivihkoon kasautuu ajan kuluessa hajanaisia rivejä, joskus myös yksittäisiä säkeistöjä.
-Raakamateriaalin kerääminen. Vaihe, jonka väliin jättäminen on monesti syynä teksti-ideoiden puutteeseen.

2. Vihkoa selatessa löytyy rivejä/ säkeistöjä, jotka tuntuvat kuuluvan samaan kokonaisuuteen
- Teksti alkaa saada muodon, ydin hahmottuu.

3. Kirjoitetaan jatkoa tietoisesti työstäen, ja tarkentaen.
- Tiedetään, mistä tekstissä on kyse.

4. Edellisen vaiheen päätyttyä on ensimmäinen kriittisen tarkastelun paikka
- Onko teksti yhtenäistä, välittääkö se ajatuksensa, onko siinä tahattomia ristiriitaisuuksia.

5. Siivotaan heikot lenkit pois
- Lopputuloksena sävellystä vailla oleva teksti.

Lopuksi yhdistetään teksti, ja sävellys toisiinsa. Arkistoja penkomalla saattaa, ja melko varmasti näin käykin, löytyä vanhoja tuotoksia jotka löytävät parinsa jostain tuoreesta. Joskus sävel ja sanat tulevat yhtäaikaa päällekäin, mutta vuodet ovat osoittaneet ylläolevan metodin ehkäisevän "kuivia kausia": Koko ajan löytyy työstettävää ilman, että tarvitsee keksiä aina jotain uutta asioiden edistymiseksi.

^ Vastaa Lainaa


karman hardon
1994 viestiä

#296 kirjoitettu 26.01.2011 23:56

Tuoreesta Carved In Ashes-bändiblogista voi käydä lukaisemassa erään biisin syntytarinan. Blogikirjoitus löytyy helposti sivua hieman alaspäin rullatessa, nimeltä The winner aches it all...

tästä.

^ Vastaa Lainaa


MKDELTA
11907 viestiä

#297 kirjoitettu 27.01.2011 12:42

Nykyään menee noin 2kk-2 vuotta

Kronologia on suunnilleen tälläinen

- kyrpäilen jotain fruity loopsissa, vaikuttaa iha OK
- jatkan ideaa 2 viikkoa
- taukoa
- palaan biisiin, jos se ei oo täyspaska niin alan nauhottamaan soundeja
- taukoa
- jos biisi onkin tästä huolimatta paska niin lisää säätöä
- taukoa
- päänsisäiset demonit kiusaa ja tuskailen biisin kanssa
- taukoa
- jos pitäisi nauhottaa vokaalit lisää taukoa
- tuskastelua
- nauhoitan vokaalit
- taukoa
- OVERPRODUCE FURIOUSLY, tähän yleensä menee jotain 2 viikkoa
- biisi on ehkä valmis tai sitten mätänee kovalla vuoden jollain yleensä aloitan uudestan noin tämän prosessin keskivälistä

luonteeni ei todellakaan sovi musiikin tekemiseen

^ Vastaa Lainaa


karman hardon
1994 viestiä

#298 kirjoitettu 27.01.2011 13:22

MKDELTA kirjoitti:
Nykyään menee noin 2kk-2 vuotta

Kronologia on suunnilleen tälläinen

- kyrpäilen jotain fruity loopsissa, vaikuttaa iha OK
- jatkan ideaa 2 viikkoa
- taukoa
- palaan biisiin, jos se ei oo täyspaska niin alan nauhottamaan soundeja
- taukoa
- jos biisi onkin tästä huolimatta paska niin lisää säätöä
- taukoa
- päänsisäiset demonit kiusaa ja tuskailen biisin kanssa
- taukoa
- jos pitäisi nauhottaa vokaalit lisää taukoa
- tuskastelua
- nauhoitan vokaalit
- taukoa
- OVERPRODUCE FURIOUSLY, tähän yleensä menee jotain 2 viikkoa
- biisi on ehkä valmis tai sitten mätänee kovalla vuoden jollain yleensä aloitan uudestan noin tämän prosessin keskivälistä

luonteeni ei todellakaan sovi musiikin tekemiseen


Hieno metodi! Tästähän voisi kirjoittaa manuaalin, tyyliin "How to Construct a Killer Song in Just 2 months!" - eihän sitä tarvitsis kenellekään kertoa, että aikaa voisi tärvääntyä kaksikin vuotta. Tuo synopsis voisi olla suoraan kirjan sisällysluettelo!

^ Vastaa Lainaa


karman hardon
1994 viestiä

#299 kirjoitettu 27.01.2011 15:18

karman hardon kirjoitti:
MKDELTA kirjoitti:
Nykyään menee noin 2kk-2 vuotta

Kronologia on suunnilleen tälläinen

- kyrpäilen jotain fruity loopsissa, vaikuttaa iha OK
- jatkan ideaa 2 viikkoa
- taukoa
- palaan biisiin, jos se ei oo täyspaska niin alan nauhottamaan soundeja
- taukoa
- jos biisi onkin tästä huolimatta paska niin lisää säätöä
- taukoa
- päänsisäiset demonit kiusaa ja tuskailen biisin kanssa
- taukoa
- jos pitäisi nauhottaa vokaalit lisää taukoa
- tuskastelua
- nauhoitan vokaalit
- taukoa
- OVERPRODUCE FURIOUSLY, tähän yleensä menee jotain 2 viikkoa
- biisi on ehkä valmis tai sitten mätänee kovalla vuoden jollain yleensä aloitan uudestan noin tämän prosessin keskivälistä

luonteeni ei todellakaan sovi musiikin tekemiseen


Hieno metodi! Tästähän voisi kirjoittaa manuaalin, tyyliin "How to Construct a Killer Song in Just 2 months!" - eihän sitä tarvitsis kenellekään kertoa, että aikaa voisi tärvääntyä kaksikin vuotta. Tuo synopsis voisi olla suoraan kirjan sisällysluettelo!


Hitto, repeilin tuolle kronologialle niin paljon että oli pakko hieman soveltaen kirjoittaa siitä omaan blogiini. Sen voi lukea täältä!

^ Vastaa Lainaa


Funereal
2858 viestiä

#300 kirjoitettu 27.01.2011 19:03

Pääprojektini biisit yleensä lähtevät yleensä rakentumaan alla olevalla kaavalla. Muiden projektien biisiprojektit noudattelevat karsittua versiota alla olevasta, osassa vain vaihe 1 pätee.

1. vaihe (kesto n. 1-2 vrk):
Saan jonkin erittäin hyvän inspiksen ja kasaan sävellyksen ja nauhoitukset äkkiä kasaan. Jos biisi kuulostaa tässä vaiheessa (tai missä tahansa jälkimmäisessä vaiheessa) paskalta, hyppään suoraan vaiheeseen 5.

2. vaihe (kesto alle vuorokaudesta muutamaan viikkoon):
Tuskailen, kun en keksi sanoituksia, vaikka todellisuudessa kukaan kuuntelija ei saa mitään selvää, mitä mikkiin mölisen. Sitten sopivan tilaisuuden tullen huudan muutaman minuutin, ja vokaalit ovat purkissa.

3. vaihe (kesto muutamasta tunnista muutamaan viikkoon):
Miksaus ja soundien hinkkaaminen. (Kitara)äänivallin lisääminen biisiin, huonojen soundejen korvaaminen paremmilla ja tuskailu siitä, kun ei ole enää mitään hajua, miten minkäkin saundin on saanut aikaan.

4. vaihe (kesto suhteettoman pitkään):
Fiilistely, kun biisi kuulostaa pirun kovalta.

5. vaihe (tulee aikaisintaan vuoden kuluttua):
"Tää biisi ois voinut olla hyvä, jos ois tehnyt tän ja tän asian eri tavalla." Paluu vaiheeseen 1.

^ Vastaa Lainaa


MKDELTA
11907 viestiä

#301 kirjoitettu 27.01.2011 20:15

karman hardon kirjoitti:
Hieno metodi! Tästähän voisi kirjoittaa manuaalin, tyyliin "How to Construct a Killer Song in Just 2 months!" - eihän sitä tarvitsis kenellekään kertoa, että aikaa voisi tärvääntyä kaksikin vuotta. Tuo synopsis voisi olla suoraan kirjan sisällysluettelo!


Joo. Kaikkien oleellisinta on kuunnella helvetisti erilaista musiikkia ja sitten aina INSPIROITUA ja palata säätämään jotain hienoja juttuja vanhoihin biiseihin. Myös sellainen asenne että "nyt tehdään jotain tosi mullistavaa ja eeppistä" on erittäin tärkeää tässä lähestymistavassa. Albumien &c tekoprosessien venyttäminen äärimmilleen auttaa tuottamaan tässä prosessi oleellista turhautumista ja LUOMISEN TUSKAA jolloin voi sitten sen kahden vuoden jälkeen todeta että ainakin tuli tehtyä jotain eikä vaan oltu että nyt soitetaan jotain, ai toi tuottaa, k lol tää o ok.

^ Vastaa Lainaa


Dj Wastelander
18 viestiä

#302 kirjoitettu 28.01.2011 14:09

Joskus pari päivää välillä saattaa mennä kuukaus tai pari
- pääasiallisesti suuri osa ajasta menee oikeiden instrumenttien löytämiseen (bass, synth, hihats, kick, yms)

^ Vastaa Lainaa


Jkill
110 viestiä

#303 kirjoitettu 30.01.2011 03:15

Vaihtelee, parhaat biisit tulee yleensä hillittömällä flowlla alle tunnissa, joidenkin kanssa saa vääntää pitempäänkin. Yleensä sanoituksia ei tarvitse kauan vääntää, mulla on seitsemän vihkoa vuoden aikana tullut täyteen tavaraa josta löytyy joka lähtöön tavaraa. Soittopuoltakaan en osaa turhaan stressata, koska sellainen inhimmillisyys ja hetken kuva kuuluu mun mielestä musiikkiin olennaisena osana.

^ Vastaa Lainaa


Izgoroth
150 viestiä

#304 kirjoitettu 30.01.2011 18:20

Ite en osaa sanoa että kauanko menee ja näin koska jotkut biisit valmistuu toisiaan nopeammin ja en tee musiikkia pakosta vaan teen kun siltä tuntuu/joku hyvä idea tulee päähän.

^ Vastaa Lainaa


milo05

325 viestiä

#305 kirjoitettu 30.01.2011 20:40

riippuu ihan fiiliksistä välillä syntyy jopa pari päivässä välillä voi olla taukoa pitempään ei se väkisin tule.luin tossa kerran että joku on tehnyt jo 4 vuotta biisiä eikä vieläkään ole valmis,noh.

^ Vastaa Lainaa


t.jones
2 viestiä

#306 kirjoitettu 30.01.2011 22:33

tähän mennessä lyhin:texteineen valmiiksi sovitettuna 15.min
tosin täysin kaoottisessa tilassa.

^ Vastaa Lainaa


Lunar Vegetarian
1109 viestiä

#307 kirjoitettu 30.01.2011 22:40

säveltäminen, sovittaminen, ideonti, improilu ja yleinen luominen vie yleensä sen 1 - 3 päivää.

Siinä samalla yleensä miksailen jo alustavasti raitoja kuosiin, ja testailen efektiketjuja.

Luomisen jälkeen miksauksen finalisointi/hienosäätö, päivästä ikuisuuteen, jos biisin miksaus ei nappaa tarpeeks, jätän sen hautumaan, ja voin palata sen pariin sitten kun vaikkapa on keikka tiedossa, se yleensä motivoi miksaamaan soundit kuosiin.

Koe kuuntelua, kavereilla, porukoilla - mahdollisimman monista eri stereoista yms.

Teoksen "hylkääminen"

"Done" <- uus biisi tulille.

En oo laskenut paljon tunteja yhteensä kuluu yhen biisin tekoon, mutta yleensä päivättäin ruuvailuun käytän sen vähintään 4 tuntia, yleensä lähemmäs 6 tuntia.

^ Vastaa Lainaa


Istharium The Foe
845 viestiä

#308 kirjoitettu 30.01.2011 22:58

Uuden kappaleen kanssa on nyt mennyt noin viikko kappaleen alkuaskelista. Nyt kappaleelle on kasvanut pituutta n. 5min eikä ole lähellekään valmis. Pääosin olen kirjoittanut kappaletta Guitar Pro 6:lla ja sillä saa hyvin luotua visionsa suhteellisten hyvien soundien ja efektien kanssa. Mahdollisesti tämän kappaleen kanssa menee vielä seuraavat 1-2 viikkoa, jonka jälkeen 1-2 viikkoa kappaleen treenaamista omilla instrumenteilla ja lyriikoiden sovittamista.

^ Vastaa Lainaa


Komaveli
310 viestiä

#309 kirjoitettu 31.01.2011 00:07

Biisin tekemisen kesto vaihtelee 3h:sta - kuukauteen.

1. Inspiraatio, jonkillainen visio siitä minkälaisen biisin sitä tekis.

2. Biitti. kuunnellen, kokeillen eri asioita ja päätä nyökytellen muutama tunti.

3. kahvitauko ja kysyn jonkun mielipidettä biitistä.

4. Biitin kuuntelua monta tuntia ja miettimistä että mikä aihe sopisi sanoituksiin.
(Tästä syystä tulee hylättyä muutama biitti koska en keksi tai kyllästyn siihen aihetta keksiessä
mutta kääntöpuolena siinä on se että yleensä vain mielestäni parhaat biitit pääsevät jatkoon)

5. Lyriikat. Kattelen jos ois säilössä vanhoja jotka kelpais ja jos niitä on niin muokataan vähän
ja jos ei niin menee kirjotellessa taas muutama tunti/päivä.

6. Äänittäminen. joskus vaivalloisin ja v*tuttavin urakka
koska koneella ja ohjelmalla jolla äänitän on joskus ikävä taipumus lagaa kesken prosessin.

7. miksailu ja vääntely, itku ja hammasten kiristys.
Joskus sitä tuppaa julkasta miksaamattomat setit koska yleensä äänittämisen
jälkeen on nii poikki henkisesti. joskus taas ei ole mtn ongelmia ja kaikki sujuu kuin tanssi.

8. Julkaisu ja biisin fiilistely.
Aluksi "Whoah! Tää on v*tun hyvä!"
2pv myöhemmin, hillitön itse kritiikki. "Tän ois voinu tehä paremminkin"

Ja tämän prosessin jälkeen joko heti tekee toista biisiä
tai sitten tulee muutaman päivän tauko.

^ Vastaa Lainaa


walkaway
59 viestiä

#310 kirjoitettu 31.01.2011 16:02

Biisit tulee kun on tullakseen,yleensä kirjoitan san. pöytälaatikkoon ikään kuin varalle, kitaraa rämpytellessä tulee riffit yms. äänittäessä menee sit mikä menee 1-4 sipaletta per/pv .äänittessä sovitus tulee kuin itsestään mitä se niinku tarttee. Bändin kans touhumiinen paljon nopeempaa,jamitellessa biisi aihiot sit vaan sanat ja se on siin..

^ Vastaa Lainaa


buranaC
5116 viestiä

#311 kirjoitettu 01.02.2011 07:03

Ei ole oikeastaan mitään toistuvaa step-by-step-prosessia miul tässä. Jokainen kappale syntyy vähän miten sattuu ja millaisilla aikaväleillä sattuu.

^ Vastaa Lainaa


Ketjukuula
17 viestiä

#312 kirjoitettu 13.02.2011 09:35

Itelläni vaihtelee hyvinkin suuresti. Jotkut biisit on syntynyt yhdessä illassa. Esim eilen tein omasta mielestä todella onnistuneen akustisen kappaleen muutamass tunnissa. Nauhottelin vaan suoraan soittimet. Taas joitain biisejä tulee tehty kuukausia tai yli vuoden. Monta biisin raakiletta on ollut jo toistavuotta odottelemassa jatkamista.

^ Vastaa Lainaa


DarthPena
14 viestiä

#313 kirjoitettu 13.02.2011 12:16

Liian kauan

^ Vastaa Lainaa


Kivinäätä
1526 viestiä

#314 kirjoitettu 13.02.2011 20:01

Tapaan jättää sävelaiheeni melko luonnosmaisiksi, joten harvemmin siihen enempää kahta tuntia menee.

^ Vastaa Lainaa


Juhgu
94 viestiä

#315 kirjoitettu 19.02.2011 15:11 Muok:19.02.2011 15:15

Mulla menee ihan tuskaisen kauan. Tykkään että biiseissä on paljon sisältöä, ideat eivät ole aloittaessa mitenkään valmiita vaan biisi hahmottuu siinä tehdessä, ja tuotantotavatkaan eivät ole mitään raudanlujan kiireisen ammattilaisen metodeita, vaan sellaista näpräämistä ja kokeilua. Ja lopussa joudun renderöintiloopiin; luulen biisin olevan jo ~valmis, mutta rendaamisen jälkeen kuulen siinä jonkun pienen virheen tai keksin jonkun lisäyksen, ja eihän sitä voi sitten korjaamatta jättää, vaan teen muutokset, rendaan uudestaan, kuuntelen uudestaan ja taas löydän/keksin jotain, jne. Rinse and repeat liian monta kertaa.

Tuohon kun yhdistää sen että päiväduunit/opiskelut eivät liity musiikkiin vaan musiikki on harrastus, ja inspistä ja aikaa on vaihtelevasti, niin lopputulos on se että biisejä syntyy vain muutama vuodessa.

Tuon biisien loputtoman hieromisen takia olen välillä vähän katsovinani nenänvartta pitkin niitä ihmisiä jotka tekevät kokonaisen biisin muutamassa tunnissa tai yhdessä illassa, ja koitan kovasti löytää niistä kappaleista jotain vikaa tai sisällön puutetta, mutta monesti joudun myöntämään että hyviä ne kuitenkin on.

^ Vastaa Lainaa


Juhgu
94 viestiä

#316 kirjoitettu 19.02.2011 15:24

karman hardon kirjoitti:
Hitto, repeilin tuolle kronologialle niin paljon että oli pakko hieman soveltaen kirjoittaa siitä omaan blogiini. Sen voi lukea täältä!


Hyvää tekstiä, aika moneen kohtaan pystyi samaistumaan.

^ Vastaa Lainaa


Ynz
340 viestiä

#317 kirjoitettu 19.02.2011 16:34 Muok:19.02.2011 16:43

Kokoon kaiken paskan mikä tulee siltä istumalt mielee ja toimii omasta mielestä. Sit pidän pari päivää taukoo ja palaan kuuntelemaan onko siinä sittenkää mitää järkeä vai onko se vaa järkyttävää paskaa. Jos miellyttää vieläkin korvia niin korjailen ja lisäilen. Pari päivää taukoo ja palailen takas laittelee sitä kasaan.

Ynz muokkasi viestiä 16:42 19.02.2011

niijoo. tuli viel mieleen se, että aina ennenkun avaan softan niin kuuntelen ATB - Trilogy albumin tai vaihtoehtoisesti Mobyn Little Idiot albumin. AINA.

^ Vastaa Lainaa


Rübert
24 viestiä

#318 kirjoitettu 21.02.2011 08:54

Mä yleensä vaan näppäilen jotakin soitinta tarpeeksi kauan että löytyy jotain kakofoniaa jännempää, ja sitten kirjoittelen vaan peräkanaa alas kaikki mitä mieleen tulee. Yleensä muokkailuja tulee vasta viimeisillä harjoitus vaiheilla ennen nauhottamista

^ Vastaa Lainaa


veezay
bassofriikki
7641 viestiä
Luottokäyttäjä

#319 kirjoitettu 21.02.2011 09:39

Ynz kirjoitti:
niijoo. tuli viel mieleen se, että aina ennenkun avaan softan niin kuuntelen ATB - Trilogy albumin tai vaihtoehtoisesti Mobyn Little Idiot albumin. AINA.

kokonaan skippailematta?

^ Vastaa Lainaa


Burple
63 viestiä

#320 kirjoitettu 21.02.2011 10:40

Mulla kestää yleensä päivän saamaan biisi valmiiksi

^ Vastaa Lainaa

< Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Seuraava >

Vastaa Aloita uusi keskustelu