Mikseri.net

#82 kirjoitettu 24.05.2006 20:24

Tonkku kirjoitti:
Sorrow-eyed Child, aika parantaa haavat vaikka se järjettömän kliseiseltä kuullostaakin. Toki ne paskat muistot piinaa aika ajoin varsinkin jos näihin ihmisiin törmää esimerkiksi kadulla mutta jos niilläkään yhtään älyä ämpärissä laikkyy niin saattaavat jopa oma-aloitteisesti tulla asioita korjaamaan jotka ovat joskus hieman tai enemmän vituralleen menneet. Ainakin itselleni on käynyt niin, lopun elämääsi niitä asioita ei tarvitse murehtia, usko pois.


Sen verran täytyy tähän sanoa, että joillekin kiusaaminen jättää elinikäiset arvet. Totta on tosin se, että aika parantaa haavat, mutta kokonaan ei välttämättä vammat parane. Usein jää jotain sielun kopukoihin.

#83 kirjoitettu 24.05.2006 21:30

Kiusattu on useammaltakin kantilta aina ala-asteen alemmilta luokalta yläasteen loppuun. Annattikoulu ei ollut poikkeus eikä inttikään parin viikon jälkeen: sellaisesta tyypistä kun ei oikein pidetä joka pähkäilee liikaa ja sekoilee ajatuksissaan - Armeijassa kun on motto että "kun yks mokaa niin kaikki mokaa"! - Kiitti s**tanasti Suomen Armeija siitäkin puolen vuoden h*lvetistäni palveluksessanne! Tupani kun kuului siihen ryhmään jossa oli aina jaossa se "ei paha nakki" ja aina sitä vyöritettiin muille, vaikka kuinka pitkä matka ettei itse tehdä. Ja mää olin yks niistä "muista" jolle tuota hommaa usein tyrkytettiin. Intin aikoihin harkitsin todella pyyhkeen heittämistä kehään - En vaan heittänyt koska työn kannalta sen näin pakolliseksi ja en uskaltanut tehda mitään dramaattista.

Entisestä lapsuuden päivänsäteestä (niin äitini on minua kuvannut) olen muuttunut luuserin sekä myötäilijän kautta asenneongelmaiseksi mulkuksi joka käyttää paljon sanallista väkivaltaa, ja jonkinverran fyysistäkin ääritilanteissa kun sulake pettää koska joku kerjää sitä! Samasta kylästä mistä olen lähtöisin löytyy myös muita hulluja - potkitaan päähän, jahdataan kirveen kans viinarosvoja pitkin viljavia peltoja, tietysti ajetaan kännissä auto auton perään lunastukseen sekä joskus räjäytellään paappatunia. - Nykyisin asun muualla, mutta käydessäni edellisillä kotikonnuillani olen törmännyt myös vanhoihin tuttuihin/mulkkuihin ja joidenkin niiden mielestä olen edelleen "Luuseri!" ja joidenkin joidenki mielestä "Oon hyvä jätkä!" jonka olis mukava tavata uudelleenkin - Kaikki tapaamistani kuuluu edelleen siihen samaan ryyppäys ja röökipyörteeseen, missä olivat ennenkin melkein 10 vuotta sitten. Näyttää sielä olevan myös jokunen linnakundikin, ja tietenkin muutama viranomaisen uusi tuttavuus jolla on matka kaltereiden taakse hyvässä alussa. Toistaiseksi yhtään parantunutta tapausta ei ole tainnut vastaan tullut. Mahtavaa seuraa, juu...

Elämä on tälläkin hetkelläkin päin hanuria: järki on pettämässä sekä elintaso vaarantumassa lisäveron, mielialapillereiden ja KELA:n takina. Sairaseläkekin kun on jatkunut jo runsaan vuoden, ja sinnekkin jouduin vaan koska se yksityisen terapian tuki vedettiin pois eikä hinkinen puoli vaan enää jaksanut kaikkea paskaa mitä elämä ja ihmiset heitti tai oli heittänyt niskaan. Kiitoksia KELA:n ja sen typerien 3:men vuoden terapiarajoitusten! - Mikäli tukee olis yksityiselle saanut lisää, niin olisin varmaan vieläkin ainakin jotenkin kyvykäs kestämään paskan työpaikan ja elämän muut runkkarit, ja ainakin vähemmän tällä veitsen terällä. Nyt, mikäli olis enemmän munaa tehdä jotakin tälle paskalle elämälle, niin olisin varmaan jo heittänyt pyyhkeen kehään ja tuhonnut tämän muodostumassa olevan isäni peilikuvan, eli itseni. - Tuosta voitte lienee päätellä että isänikin on itse aika piru, jota en halua itsessäni nähdä, mutta jolle en vaan mahda mitään kaiken raivon ja huonojen henkisten voimavarojen takia. Oon saanut kuunnella tuhannesi ne liirumläärymit, viimeiset varsinkin nykypäivinä kun olen alkanut pistämään vastaan kun raivo katti. Terapiassa käy sekin nykyisin kun mutsi ei moista siedä nurkillaan - itse sentään asun jo muualla.

Ja, tupakkaa en vieläkään polta eikä viinaa juhlien maistiaisen sekä muutaman kirkkon viinin lisäksi ole mennyt ollenkaan... jälkimmäisen kohdalla on kyllä käynyt mielessä, että olis hyvä kenties aloittaa... näin sarkastisessa mielesä. Yllytystä ja ihmettelyä asian tiimoilta on kyllä ympärillä piisannut. Nain syvästi debressiosta kärsivä kun ei saa seurustelusuhdettakaan aikaiseksi, varsinkaan riman alittavan itsetuntonsa ja kokemuksen puutteen takia - vaikka ei paljoa piza-naama enää vaivaakkaan ja ulkonäkö on kutakuinkin katseenkestävä. Luonteessa olis kyllä paljon parantamisen varaa, ja se näkyy kyllä olemuksestakin. Lapsuuden ystäväpiiri on kadonnut ja uusimmat ystävät ovat ammattikoulu-ajoilta - kumma etten niitä oo saanut säikäytettyä pois.

Kuusi vuotta elämää kulunut terapian alusta, ja muistaakseni neljä sen lopusta - ja pois valunut on koko paska niiden kaikkien ansiosidonnaisten ja muiden omien rahojeni kanssa: niitä kun on mielenterveyden paikkaamiseen ja muuhun viralliseen lööperiin on tuhlattu huonoin tuloksin.

#84 kirjoitettu 24.05.2006 21:54

Juolahti tässä mieleeni, kun itseänikin on kiusattu aikoinaan, että kyllä se ihmistä katkeroittaa ja asettaa ennakkoluuloja, kun ei ole aina ollut se kovin jätkä.

Itse olen tapellut ja perseillyt muutenkin sen takian, että vielä tähänkin päivään asti jotkut pitävät minua itseään huonompana.

Iän myötä olen kuitenkin kasvanut sen verran, että ihan kaikki typerä lässytys ei hetkauta.

Mutta henkinen väkivalta on usein paljon kauaskantoisempaa kuin fyysinen väkivalta.

Offtopic.. myönnetään.

#85 kirjoitettu 25.05.2006 18:54

Itseä kiusattiin ala-asteella 2-4 luokilla suoraan haukkumalla. olen kärsinyt kolussa lyhyen pituuteni takia mutta nyt ylä-asteella se ei ole ollut ongelma paitsi jotkut asennevammaiset.
kiusaamis ongelmani on poissa ilman menneisyyden haavoja.
myönnän rehellisesti kiusanneeni yhtä oppilasta muuten pidän kaverieni puolia.

#86 kirjoitettu 27.05.2006 21:41

Ala-asteella oli kiusaamista, mutta se lopahti yleensä väkivallan käyttöön.
Ala-aste aikoina tapeltiin melkein joka päivä koulun takana, missä ei valvojat liiku ja monia kertoja veret lensi nenästä. Ei tajunnut pienenä sitä vaaraa.

Nyt menee loistavasti.

#87 kirjoitettu 29.05.2006 01:52

Kyllä minua syrjittiin ja pilkattiin ala- ja ylä- asteella, olin helppo kohde koska olin laiha ja aika lyhytkasvuinen. Ylä- asteella tuli keskivaikea akne mikä toi lisää epävarmuutta. Onneksi yksi lääke poisti sen periaatteessa kokonaan.
Oon myös aika herkkä ja en ole koskaan oikein yrittäny pönkittää itsetuntoani haukkumalla muitten ominaisuuksia. Olen mielummin itsekriittinen ja itsekeskeinen Hyvällä tavalla itsekeskeinen, otan kyllä muut osapuolet aina huomioon, tai ainakin yritän. Ylä-aste oli aika yksinäistä aikaa, oli mul välillä kavereita ja seuraa. Mutta viikonloppuisin pelasin pleikkaa ja kuuntelin rokkia yksin huoneessani. En kertonu koskaan vanhemmilleni mitään, halusin tietty suojella heitä. Eikä tilanne koskaan mitenkään ylimasentava ollut. Koulussa oli vaan ärsyttäviä tyyppejä. Musta tuli jonkilainen nonkonformisti, inhosin monia juttuja vain koska kaikki muut tykkäsivät niistä. Esim south park, vaikka aloin myöhemmin katso maikkarilta sitä koska oliha se iha hauskaa viihdettä. Nu-Metalia kaikki kuunteli, nauroin sille pelleilylle. Lou begasta sain ripulin.

Lukios tapasin pari uutta kaveria, onneksi! Mulla on jonkin sorttinen sosiaalifobia, aika mieto tosin. En osannu pitää esitelmää, esim. marxista luokan edessä. Ääni kuivui ja en oikein osannu ilmaista tietoja suullisesti, sit luin paperista ihan nolona. Välillä alko jopa naurattaa ku pidin esitelmiä kaverin kanssa, ei koskaan oikein panostettu niihin. Oon hyvä nauramaan itselleni, oon aika nolo jätkä. Oho offtopic?? whatever.. Pitäis kai mennä nukkumaan etten ala puhuu eevokeista.

#88 kirjoitettu 29.05.2006 03:33

Michael kirjoitti:

Sen verran täytyy tähän sanoa, että joillekin kiusaaminen jättää elinikäiset arvet. Totta on tosin se, että aika parantaa haavat, mutta kokonaan ei välttämättä vammat parane. Usein jää jotain sielun kopukoihin.


Kiusaaminen jättää aina jälkensä. Ainakin jos on pahasti kiusattu. Ajoittain ne valtaa mielen ja jatkuu koko elämän epävarmuutena joissakin tilanteissa. Se pitää vaan hyväksyä vaikkei kiusaaminen pidäkkään.

#89 kirjoitettu 29.05.2006 03:48

Jeesus4 kirjoitti:


Lukios tapasin pari uutta kaveria, onneksi! Mulla on jonkin sorttinen sosiaalifobia, aika mieto tosin. En osannu pitää esitelmää, esim. marxista luokan edessä. Ääni kuivui ja en oikein osannu ilmaista tietoja suullisesti, sit luin paperista ihan nolona. Välillä alko jopa naurattaa ku pidin esitelmiä kaverin kanssa, ei koskaan oikein panostettu niihin. Oon hyvä nauramaan itselleni, oon aika nolo jätkä. Oho offtopic?? whatever.. Pitäis kai mennä nukkumaan etten ala puhuu eevokeista.


Minä vihaan vieläkin esitelmiä. En oo koskaan tykännyt niistä, varsinkaan juuri yläasteella ja sen jälkeen. Mieluummin laulan luokan edessä kun puhun. Harva varmaan tuntee olonsa kotosaksi koulun pakko-esitelmiä pitäessä. Kertokaa, jos olen väärässä.

#90 kirjoitettu 29.05.2006 04:10

Sorrow-eyed Child kirjoitti:
Jeesus4 kirjoitti:


Lukios tapasin pari uutta kaveria, onneksi! Mulla on jonkin sorttinen sosiaalifobia, aika mieto tosin. En osannu pitää esitelmää, esim. marxista luokan edessä. Ääni kuivui ja en oikein osannu ilmaista tietoja suullisesti, sit luin paperista ihan nolona. Välillä alko jopa naurattaa ku pidin esitelmiä kaverin kanssa, ei koskaan oikein panostettu niihin. Oon hyvä nauramaan itselleni, oon aika nolo jätkä. Oho offtopic?? whatever.. Pitäis kai mennä nukkumaan etten ala puhuu eevokeista.


Minä vihaan vieläkin esitelmiä. En oo koskaan tykännyt niistä, varsinkaan juuri yläasteella ja sen jälkeen. Mieluummin laulan luokan edessä kun puhun. Harva varmaan tuntee olonsa kotosaksi koulun pakko-esitelmiä pitäessä. Kertokaa, jos olen väärässä.


Jos vaihtoehdot ovat laulu tai esitelmän pito, niin ennemmin laulan esitelmän. Olen paska esittelemään lauluja.

#91 kirjoitettu 29.05.2006 07:50

Sorrow-eyed Child kirjoitti:
Jeesus4 kirjoitti:


Lukios tapasin pari uutta kaveria, onneksi! Mulla on jonkin sorttinen sosiaalifobia, aika mieto tosin. En osannu pitää esitelmää, esim. marxista luokan edessä. Ääni kuivui ja en oikein osannu ilmaista tietoja suullisesti, sit luin paperista ihan nolona. Välillä alko jopa naurattaa ku pidin esitelmiä kaverin kanssa, ei koskaan oikein panostettu niihin. Oon hyvä nauramaan itselleni, oon aika nolo jätkä. Oho offtopic?? whatever.. Pitäis kai mennä nukkumaan etten ala puhuu eevokeista.


Minä vihaan vieläkin esitelmiä. En oo koskaan tykännyt niistä, varsinkaan juuri yläasteella ja sen jälkeen. Mieluummin laulan luokan edessä kun puhun. Harva varmaan tuntee olonsa kotosaksi koulun pakko-esitelmiä pitäessä. Kertokaa, jos olen väärässä.


Hui kamala! Esitelmänkin pito on jo tarpeeksi kamalaa. Laulaminen ei tulisi kuuloonkaan. Ala-asteella tosin olin yksi kahdesta tai kolmesta pojasta, jotka saivat laulukokeesta aina ysin, mutta se oli silloin se (eikä se laulaminen silloinkaan helppoa ollut). Esitelmän saa kyllä pidettyä, vaikka jännittäisikin. Kerran yläasteella en ollut yhtään valmistautunut mihinkään esitelmään, mutta pakko oli se pitää. Menin luokan eteen, olin hetken hiljaa, otin käteeni kynätelineen, jossa oli kuva B. Virtasesta (tai jostain muusta piirroshahmosta), joka piti kynää kädessä ja aloin pitää esitelmää kynästä.
Opettaja: "Eiköhän jo kannattaisi lopettaa...?"
Minä: "Ei."
Oli aivan helvetin paska esitelmä.