Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja "Olet kirjoittamassa yli x päivää vanhaan ketjuun!"


veezay
bassofriikki
7643 viestiä
Luottokäyttäjä

#1 kirjoitettu 03.03.2008 09:37

muusikoiden.netin forumissa ilmeisesti käytössä oleva ilmoitus, joka voisi omasta puolesta ilmestyä myös mikseriin. joskus itsellekin sattuu niitä tilanteita, jossa selailee jonkun aihealueen threadeja, ja löytää jostain sivun alalaidasta mielenkiintoisen ja vastaa siihen, mutta huomaa vasta jälkeenpäin, että koko threadi olikin jo muutaman vuoden ikäinen. joskus vanhojakin keskusteluita on tietysti hyvä nostaa, mutta välillä unohtaa selaavansa ikäloppuja ja luulee, että ehtii vielä mukaan keskusteluun, kun se onkin ehtinyt loppua jo vuosia sitten.

vastaussivulle voisi johonkin väliin ilmestyä tuo huomautusteksti, mikäli ketju on ollut epäaktiivisena esimerkiksi vähintään puoli vuotta. mikserin perseilyrinki saisi tästä luultavasti hyvin kaipaamansa lisäponnen vastata juuri niihin ketjuihin, mutta näin mattimeikäläisen näkökulmasta vaikutus voisi hyvin olla päinvastainen.

^ Vastaa Lainaa


Gotton Noo
54 viestiä

#2 kirjoitettu 03.03.2008 11:39

Hyvä ehdotus mun mielestä.

^ Vastaa Lainaa


odkid
3343 viestiä

#3 kirjoitettu 03.03.2008 12:17

Joo, hyvä ehdotus. Ite mietin vähän aikaa sit että x-päivää vanhat ketjut vois automaattisesti lukittuakin, mutta tajusin asian hölmöyden aika äkkiä.

^ Vastaa Lainaa


Goatsemencommando
18200 viestiä

#4 kirjoitettu 03.03.2008 16:22

Kunhan ne vanhat ketjut pysyvät kuitenkin auki ja sellaisina että niihin pystyy vielä kirjoittamaan tuosta varoituksesta huolimatta, niin sitte on aivan sama minulle.

Goatsemencommando muokkasi viestiä 16:27 03.03.2008

Enkä kyllä ymmärrä että miten tuo vanhojen threadien nostaminen voi joitakin vituttaa niin kauheasti. Enkä nyt viittaa aloitusviestiin, vaan sanon ihan yleisesti. Jos keskustelu on jäänyt avoimeksi tai galluppi on kiintoisasta aiheesta, niin kai sen nyt voi nostaa ylös ettei tarviste uutta aina tehdä. Jos aloittaa uuden threadin jostain jo joskus käsittelyssä olleesta aiheesta, niin jostain kuitenkin tulee joku "OON KÄYTTÄNY MIKSERINETTIÄ VUDOESTA 2000 JA PISTÄN NYT SINULLLE LINKIN TÄHÄN VANHAAN KETJUUN!!!" -tyyppi, ja sekös vituttaa.

^ Vastaa Lainaa


KSalmela

#5 kirjoitettu 03.03.2008 18:34

Goatsemencommando kirjoitti:
...jostain kuitenkin tulee joku "OON KÄYTTÄNY MIKSERINETTIÄ VUDOESTA 2000 JA PISTÄN NYT SINULLLE LINKIN TÄHÄN VANHAAN KETJUUN!!!" -tyyppi...

Näitä täytyisi kanssa yrittää jollakin estää. Tietyissä tilanteissa ja asiallisesti ilmoitettuna tämä on vain hyväksi, mutta mikäli ketjun aihe on esimerkiksi Äänestä tämän hetken huonoin hittibiisi. ja viimeisin viesti on jostain muutaman vuoden takaa, niin edellä mainittu tyyppi saisi kyllä pari kertaa harkita viestiään.

^ Vastaa Lainaa


MKDELTA
11907 viestiä

#6 kirjoitettu 04.03.2008 21:27

Kannatan vain jos viesti on muotoa:
"HUOH!
...eiku
HUOM!

Olet kirjoittamassa yli x päivää vanhaan ketjuun!"

^ Vastaa Lainaa


Nevermind
2882 viestiä

#7 kirjoitettu 04.03.2008 21:44

MKDELTA kirjoitti:
Kannatan vain jos viesti on muotoa:
"HUOH!
...eiku
HUOM!

Olet kirjoittamassa yli x päivää vanhaan ketjuun!"


joo, toi toimis, vaan ton huomautuksen takia alkaisin kaivella vanhoja ketjuja eloon xD

^ Vastaa Lainaa


veezay
bassofriikki
7643 viestiä
Luottokäyttäjä

#8 kirjoitettu 05.03.2008 13:14

Nevermind kirjoitti:
joo, toi toimis, vaan ton huomautuksen takia alkaisin kaivella vanhoja ketjuja eloon xD

no sit sun äiti raiskattais ja sun perseeseen tungettais ydinpommi etkä tietäis koska se räjäytettäisiin.

^ Vastaa Lainaa


Chadonna
Lesbian Pain
5655 viestiä

#9 kirjoitettu 05.03.2008 13:21

ihan jees. vois toimia, riippuu toteutuksesta. Ei tuo nyt kauheeta ois, jos tohon pikkunen palkki ilmestys, jossa lukee: "tämä threadi on vanhentunut, haluatko varmasti nostaa sen uudestaan pinnalle?"

ei tarpeellinen tosin. varmaan sitä osaa idioottikin katsoa päiväyksen. Mutta nohhhhhhhhhhhh, kerta sokeat ihmiset ovat sokeita, niin tehdään heille palkki, jota he eivät näe kuitenkaan.

^ Vastaa Lainaa


veezay
bassofriikki
7643 viestiä
Luottokäyttäjä

#10 kirjoitettu 05.03.2008 18:31

Chadonna kirjoitti:
ihan jees. vois toimia, riippuu toteutuksesta.

viestinkirjoitusboksin yläpuolelle lihavoituna tekstinä, esimerkiksi. ei voi olla huomaamatta mutta ei myöskään ole mitään toyotamainostasoa.

Ei tuo nyt kauheeta ois, jos tohon pikkunen palkki ilmestys, jossa lukee: "tämä threadi on vanhentunut, haluatko varmasti nostaa sen uudestaan pinnalle?"

no ei oiskaan?

ei tarpeellinen tosin. varmaan sitä osaa idioottikin katsoa päiväyksen.

ei sitä tule katottua.

Mutta nohhhhhhhhhhhh, kerta sokeat ihmiset ovat sokeita, niin tehdään heille palkki, jota he eivät näe kuitenkaan.

ymmärsit ainakin osittain idean.

^ Vastaa Lainaa


Goatsemencommando
18200 viestiä

#11 kirjoitettu 07.03.2008 19:35

Jypâ kirjoitti:
Ei olekaan, mutta "vääränlaisessa" threadnekrofiliassa on, esim. nostetaan ketju näkyviin sen takia, koska siellä sanotaan hauskoja juttuja tai jos ketju samasta aiheesta on jo perustettu.


Kyllä hauskojen juttujen vuoksi saa ja pitääkin nostaa vanhoja ketjuja ylös, ainakin minun mielestäni.

Tuo samoja asioita sisältävien ketjujen nostaminen on tyhmää, kyllä vain. Paitsi jos sen tekee hapou. Ehkä.

^ Vastaa Lainaa


veezay
bassofriikki
7643 viestiä
Luottokäyttäjä

#12 kirjoitettu 08.03.2008 08:12

BVR kirjoitti:
Ja threadnekrofiliassa ei ole mitään vikaa, perkele.
Jypâ kirjoitti:
Ei olekaan, mutta "vääränlaisessa" threadnekrofiliassa on, esim. nostetaan ketju näkyviin sen takia, koska siellä sanotaan hauskoja juttuja tai jos ketju samasta aiheesta on jo perustettu.

uskomatonta, jo toinen asia jossa olen samaa mieltä Jypân kanssa. threadnekrofiliaakin on hyvää (hyödyllistä), hauskaa (huvittavaa mutta silti ajankohtaista) ja paskaa (suurin osa) sorttia.

sen lisäksi huomautan, että ehdotuksesta olisi eniten hyötyä niille (minulle), jotka eivät huomaa vastatessaan tarkistaa threadin ikää. tällä ei siis ole varsinaisesti tarkoitus estää perseilyä tai muuta vastaavaa homoilua (vielä vähemmän teknisesti estää, mun mielestä vastaamismahdollisuus pitää säilyttää vaikka ketju olisi 100 vuoden ikäinen), vaan vain muistuttaa hajamielistä mikseröijää, että ketjun aihe ei välttämättä enää ole ajankohtainen.

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu