Epoche
Satusetä
41 viestiä

#1 kirjoitettu 14.04.2008 04:20

Tie oli pitkä ja tomuinen. Niin totta kuin nimeni on Tusina Töhöhaltija vannon kostavani ystäväni. Sydämettömät lohikäärmelaumat tuhosivat kotikyläni ja polttivat elävältä rakkaan vaimoni - Tenar Tuopintuojan. Onneksi metsään paettuani - kuin lakeuksien urho, tapasin uskollisen ystäväni Barf Harmaaparran. Oman puolimiekkani ja hänen mahtikirveensä avulla tulisimme kostamaan omaistemme kuoleman.

Päivien matkustuksen jälkeen saavuimme pahan lohikäärmeruhtinaan Balok the Mahtisalaman linnoituksen porteille. Matkalla olimme tavanneet yhden urhean, kostonhimoisen ötökän lisää. Uusi ystävämme oli Hashlekoff Takakorva, uljas puolituinen ammatiltaan Varjoisten Aurinkojen Ja Autiotalojen Ryöstäjä Iso - eli tutummin vajari. Hänellä oli paha tapa varastaa kanssamatkaajiensa juomat ja hukata ne nyytteihinsä. Hänen aseenaan oli vilkkaan mielikuvituksen lisäksi varsin loogisesti ruosteinen pitkätikari, tätä hän viuhtoi joskus jopa pelottavalla tarkkuudella - paitsi humalapäissään..

Balokin linnoituksen portti oli suuri ja epämääräinen, se saattoi johtua sienistä joita matkalla olimme syöneet, tai siitä että se kuitenkin oli pääpahiksen kotiovi - joka tapauksessa totesimme pian sisäänpääsyn haasteelliseksi. Ongelmanamme olivat lähinnä taivaalla kiertelevät murhanhimoiset lohikäärmeet, linnoituksen torneissa vartioivat jousiampujat ja Barf:fin mukanaan tuoma kiljupönikkä - josta olimme hieman maistelleet..

Juuri kun toivo tuntui menetetyltä kuin jalokivi Saharalaiseen juoksuhiekkaan, kuulimme kuiskintaa muurin luota. Hölkättyämme äänen lähteelle löysimme sieltä minun, Tusinan siskopuolen Kolinan - hän tosin ei ollut Töhöhaltia vaan Huor-Altia. Hän kertoi meille löytäneensä salaisen reitin linnoitukseen sisälle, jota varmaan edes linnoituksen rakennuttaja ei tiedä..

Vältettyämme kaikki vartijat Hashlekoffin varkaan taitoihin luottaen, päädyimme itse pääpirun makuukammarin ovelle. Pelokkaasti raotimme ovea nähdäksemme kostomme kohteen, erotimme hänen palavat silmänsä jopa pimeässä huoneessa - ja haistoimme palaneen lihan aromin. Tiesimme, että Balokin Liekehtivä Ruoska oli varmaan palanut jo tuhkaksi - mutta hänellä oli silti vaarallinen ase jäljellä: Hulluuden Sarvet. Hyökkäsimme verenhimoisesti huoneeseen piirittäen kohteemme ja taistelimme urheasti..

Herättyäni ihmettelin suuresti, olen sidottu ja huoneeni seinät ovat valkoiset ja pehmoiset. En pysty muistamaan taistelusta kuin sen, että Balokin sarvi viilsi minua kylkeen - toivottavasti en hulluudessani tappanut ystäviäni, toivottavasti aamupalaksi ei ole taas kaurapuuroa..