#2 kirjoitettu 28.04.2008 21:49

Eikö postmodernismi ainakin hylkää jossain määrin tälläisen...syvällisyyden (mitä kai tarkoitit tuolla "substanssilla"?) käsitteen olemassaolon? Joten se, että onko jossain substanssia vai ei on...yhdentekevää. Tästä näkökulmasta.

luin näin äikän kirajsta joten sen täytyy olla totta. Eiku ihan oikeesti.

MKDELTA muokkasi viestiä 21:53 28.04.2008

#3 kirjoitettu 29.04.2008 10:13

impronen kirjoitti:
Postmoderniushan on käsitteenä minusta aika riemastuttava ja taidekäsityksenä harvinaisen viihdyttävä mutta onko sen käytännön merkitys ja toteutuminen pelkkää nypläämistä, lainailua ja nokkeluutta?


Tarkoitatko siis, että syntyykö postmodernina aikana (tai paremminkin postmodernismin keinoin) mitään todella uutta ja omaperäistä? Tosi vaikea puhua todella viimeaikaisista suuntauksista. Jos postmodernismi nähään nimenomaan modernismin kritiikkinä, mitä monet sanoo sen olevan, niin ehdottomasti siitä kumpuaa uuttakin.

Voiko postmodernismi olla lämmintä ja inhimillistä? Onko postmodernismi vain kylmää "kaikki on jo keksitty" -aatteen ilmentymää?


Jos taas tällasta suuntausta kutsutaan postmodernismiksi, niin sitä se on by definition. Mun mielestä se ei oo kuitenkaan koko viimeaikaisen, postmodernin ajan taiteen kirjo.

En taho leimautua hörhöksi, mutta esimerkiksi täysin uudenlaisena postmodernin ajan taiteen tyylinä vois esitellä vaikka psykedelian. tottakai seki on ismejä vanhempi vaikuttaja taiteessa, mut omana liikkeenään se on tullu vaikuttamaan vasta vajaan sadan vuoden aikana. Siihen liittyy ihmisen käytöksen sisimpien vaikuttimien etsiminen, joka tekee siitä imho hyvinkin lämmintä ja inhimmillistä. Silti se on kulttuuriltaan ja visuaaliselta ja auditiiviseltä ilmeeltään jotain uutta, jotain joka pyrkii olemaan erilaista, erottumaan. Siihen liittyy myös joo vanhojen ainesten käyttö, mutta sen tarkotus on kuvata uudenlaisia, erilaisia vastaanottamisen tiloja.

Eiks se riitä esimerkiks et postmodernina aikana syntyy vielä jotain uutta?

jos mietitään taas varhasempia taitoskohtia taiteen suuntausten välillä, nähdään et niit ei voida liittää mihinkään yhteen vuosilukuun tai kolmeen tiettyyn taiteilijaan, vaan kaikki on semmosessa liikkeen tilassa kokoajan. Se että valtavirta ei liiku niin nopee ku marginaalivirtaukset aiheuttaa sen et ku katotaan vaan sitä valtavirtaa ni näyttää että se tietty virtauksen suunta pysyis vallitsevana, josta on taas helppo sanoa et "nyt ollaan tässä ajassa ja suunta on tämä ja mihin tää tästä kääntyis"

Ja siitä nykyhetken tilanteeseen: Valtavirrassa on ollu pitkään vallalla vanhojen asioiden kritisoinnin kulttuuri, joka ehkä heijastaa meiän yhteiskunnan muutostarvetta laajemmin. On arvostettu älyllistä uutta näkökulmaa ja keskitytty uudelleenkeksimiseen. Nyt kuitenki on jo todettu että informaation liikkeen helpottuminen on aiheuttanu semmosta pitelemätöntä pirstoutumista valtaväestön, taiteen ja filosofian kentillä, että on vaikee enää erottaa mikä on valtavirtaa. Konsumerismi on nielly ajatuksen siitä, et tietty suunta pysyis vakaana ja tehny itestään sen suunnan. Valtavirran ympärillä syntyy kokoajan kuitenki kokoajan tiukempia ajatuksia, joista voi tulla lähitulevaisuudessa vaikuttaviaki suuntia taiteeseen ja filosofiaan. Mainittakoon vaikkapa vaihtoehtoiset yhteiskuntamallit, anarkososialistiset ajatusmallit ja ihmisen yksilöityminen siihen pisteeseen, että hierarkisia malleja ei välttämättä tarvita enää.

Kiitos ja anteeksi mul autokoulun teoriakoe tunnin päästä ja tää teksti kumpusi siitä jännityksestä ja tarpeesta saada jotain muuta ajateltavaa.

#4 kirjoitettu 03.05.2008 23:15

impronen kirjoitti:
Postmoderniushan on käsitteenä minusta aika riemastuttava ja taidekäsityksenä harvinaisen viihdyttävä mutta onko sen käytännön merkitys ja toteutuminen pelkkää nypläämistä, lainailua ja nokkeluutta?
Tässä ehkä tarvittaisiin tarkempaa määrittelyä siihen, että mikä on mielestäsi nypläämistä ja nokkeluutta? Lainaluhan kuuluu tähän tyylilajiin olelliisestil.

Esimerkkinä vaikkapa Quentin Tarantinon elokuvat, jotka ovat hienoja ja hyvin tehtyjä elokuvia mutta joissa on substanssia vähemmän kuin McDonaldsin tv-mainoksessa. Lainauksia, tyylittelyä ja muuta vastaavaa riittää ylitsepursuavasti ja elokuvasta voi nauttia ihan sen vuoksi. Onko tässä jotain järkeä?
Pitäisikö elokuvassa olla jotain muuta ns. "järkeä" kuin se, että siitä voi nauttia? Kuten jo sanoin, jonkinlainen "syvällisyyden" kielto käsittääkseni liittyy postmodernismiin. Ja kai se on järkevää jos se pystyy viihdyttämään ihmisiä, ehkä antamaan tälläisestä "nokkeluudelle" nojaamisesta huolimatta myös jotain ahaa-elämyksiä? Mikä järki on yleensäkkään elokuvissa?

Voiko postmodernismi olla lämmintä ja inhimillistä? Onko postmodernismi vain kylmää "kaikki on jo keksitty" -aatteen ilmentymää?
Sekä että, sanoisin. "Kaikki on jo keksitty" on lähtökohtaisesti rajoittuneneen inhimillistä epätoivoa. Mukavien nokkeluuksien harrastaminen kaveruspiirissä on varmasti inhimillistä. En tiedä onko ennakko-arvioni oikea, mutta minulle tulee aina mieleen postmodernismista jonkinlainen rempseä hipikäs taidepajameininki. Tehdään jänniä juttuja muiden itseään fiksuna pitävine/fiksujen tyyppien kanssa. Eikö se ole inhimillistä? Sanoisin, näin vuoden 1988-sukupolven edustajana, että asioiden halventaminen ja niistä "merkityksettömän" tekminen on kaikkein inhimillisintä...

Loppujen lopuksi, en keksi että miksi postmodernismi ei voisi olla lämmintä ja inhimillistä. Ennemminkin olen saanut sellaisen kuvan, että ns. oikean taiteen edustajat käyvät katkeraa viivytystaistelua postmodernismia vastaan. Tälläinen "oikea" taidehan on kylmää, hermeettistä, ja omien sääntöjen mukaan pelaava. Postmodernismi on syntynyt keoittain huumeita vetäneiden beatnikkien aivoista. Oikeat Taiteilijat halusivat promota hermeettisia krominkylmiä matemaattisen tarkkoja vanhoille mestareille kumartavia teoksiaan. Beatnikit halusivat vain elää ja pitää hauskaa ja nussia ja lausua hölmöhköjä runoja siitä, kuinka punk rock on heidän iso itkupilli. vissi ero. Postmodernimis ainakin lähtökohtaisesti viakuttaa elämää läheisemmältä...

MKDELTA muokkasi viestiä 23:15 03.05.2008

#5 kirjoitettu 07.05.2008 17:29

impronen kirjoitti:
Postmoderniushan on käsitteenä minusta aika riemastuttava ja taidekäsityksenä harvinaisen viihdyttävä mutta onko sen käytännön merkitys ja toteutuminen pelkkää nypläämistä, lainailua ja nokkeluutta?


Lyhyesti? Kyllä. Taidekäsityksenä se on nimeomaan sitä. Filosfisesti se on sitten enemmänkin.

Esimerkkinä vaikkapa Quentin Tarantinon elokuvat, jotka ovat hienoja ja hyvin tehtyjä elokuvia mutta joissa on substanssia vähemmän kuin McDonaldsin tv-mainoksessa. Lainauksia, tyylittelyä ja muuta vastaavaa riittää ylitsepursuavasti ja elokuvasta voi nauttia ihan sen vuoksi. Onko tässä jotain järkeä?


Riippuu Tarantonon elokuvasta. Vasta tämä DeathProof on minusta tuon kuvauksesi kaltainen. Muuyt hänen elokuvansa eivät.

Voiko postmodernismi olla lämmintä ja inhimillistä? Onko postmodernismi vain kylmää "kaikki on jo keksitty" -aatteen ilmentymää?


Taiteena vai filosofiana? "Kaikki on jo keksitty" ei minusta kuvasta post-modernsmia suoraan. Ei taiteessa, eikä filosofiassa. Kaiken epävarmuus ja subjektiivisuus filosofiassa ja kaiken lailainu ja sekoittaminen taiteessa ovat enemmänkin se asia.

#6 kirjoitettu 07.05.2008 17:32

MKDELTA kirjoitti:

Eikö postmodernismi ainakin hylkää jossain määrin tälläisen...syvällisyyden (mitä kai tarkoitit tuolla "substanssilla"?) käsitteen olemassaolon? Joten se, että onko jossain substanssia vai ei on...yhdentekevää. Tästä näkökulmasta.


Taiteellisesti ei hylkää. Filosofisesti jossain määrin kyllä. Ikäänkuin kääntää kaiken merkityksettömäksi ja subjektiiviseksi (--> Mistä seuraa helposti syvällisyyden katoaminen). Filosofisestikkaan se syvällisyyden hylkääminen on silti minusta enemmänm seuraus kuin syy. Makuasia toki.

Taiteellisesti näennäis-syvällisyys on melko postmodernia, mutta kyllä siinä yhdistelyssä saa ideaakin olla.