Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Kaksi äänikorttia?


KSalmela

#1 kirjoitettu 18.10.2008 11:41

Tulipa tänään jälleen mieleeni alkaa silmäillä uutta äänikorttia itselleni. Alesis MultiMix 16 Firewire tulee luultavasti hommattua, mutta sitä tulee mahdollisesti käytettyä myös oman "studion" ulkopuolella äänityksessä ja mikserinä. Haluaisin siis lisäksi jonkin muun äänikortin koneeseeni. Itselläni on jo M-Audio Ozone, jota voisi sitten käyttää ns. "kakkoskorttina" esimerkiksi mobiiliäänityksessä läppärin rinnalla. Lisäksi itseltäni löytyy ESI M4U (vanhempi malli) MIDI-Interface.

Ongelmana onkin tällä hetkellä se, että en varsinaiseen kotistudion äänikorttiin tarvitsisi kovinkaan montaa liitäntää, sillä tuo Alesis hoitaisi äänityspuolen. Haluaisin ennemminkin kortin, josta löytyisi tehoa pyörittää esimerkikis MIDIä sun muuta digitaalista. En haluaisi maksaa ylimääräisistä liitännöistä, sillä en niitä kuitenkaan tarvitse. Kitara tai mikrofoni olisi hyvä saada sisään ja kuulokkeet + kaiuttimet pihalle. Eli 2in/2out riittäisi vallan mainiosti.

Eikös jonkinlaisia "efektiprosessorejakin" ole olemassa? Jotain DSP-kortteja? En tosin niihin ole kauheasti perehtynyt.

Tämä EMU:n bundle näytti ensisilmäyksellä aika mielenkiintoiselta.

Budjetti saisi olla korkeintaan sellaisen 700-800€ (koko setti yhteensä). Kannattaisiko sillä rahalla ostaa yksi kunnollinen liikuteltava Firewire vai kaksi erillistä?

Vinkkejä, suosituksia, kokemuksia?

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu