Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 

< Edellinen 1 2

Kirjoittaja Stam1nan, kotiteollisuuden ja popedan heittaus.


ArchHeretic
643 viestiä

#41 kirjoitettu 20.11.2008 05:30

Vaikea selittää miksi Kotiteollisuudesta en pidä. Yhden keikan näin kun soittovivat Tuskassa tossa jokunen vuosi takaperin ja mietin pitkään että "miksi ne soittaa vieläkin tätä yhtä kappaletta". No olihan se biisi vaihtunut siinä välissä joku kolmisen kertaa mutta humalatilan ja samanlaisten junttariffien takia ei sitä oikein tajunnut. Tästä on jäänyt sellainen fiilis että sitä samaa ränttäntänttää jokainen biisi.

Stam1na on keikoilla helevetin siistiä ja tiukkaa vetoa. Gloriassa todistettu keikka joidenki parin muun bändin kanssa vakuutti tästä. Levyllä menettelee sellaisena pikkunäppäränä progeiluna. Sopivan äkkijyrkkää että jaksaa hymyillyttää. En siis "heittaa".

Popedasta en vaan välitä sanoa mitään.

Eli mielipiteet musiikkista muodostuvat musikaalisten ansioiden sekä keikkatunnelmien pohjalta.

^ Vastaa Lainaa


rawhead
3117 viestiä

#42 kirjoitettu 20.11.2008 06:52

Minä laikkaan Popedasta, samaten Kotiteollisuudella on joku ihan jees biisi, minkä ihan kuuntelee, jos sattuu olemaan vaikkapa Radio Rock auki.
Stam1na ei taas herätä kovinkaan kiinnostusta, en muista yhtään niiden biisiä vaikka olen ehkäpä jossain sattunut kuulemaankin.
Eipä ole mikään näiden bändien levy hankintalistallani, ainakaan tällä hetkellä.

^ Vastaa Lainaa


lovefactory

#43 kirjoitettu 20.11.2008 07:22

Kotiteollisuudessa yhdistyy kaikki, mitä vihaan suomalaisessa radiokamassa: Kliiniset paskasoundit, ärsyttävät lyriikat, teennäinen äijäasenne (-> Hynynen; Jee, se juo viinaa, tunkee naamaansa joka paikkaan, kiroilee ja murjottaa, on se hurja!), junnaavat riffit, tasapaksuus, "mukarankkuus". En voi edes sano, että "kuulematta paskaa", kun olen pari kertaa kokonaisen keikan katsonut, kuullut useita eri levyjä kokonaisuudessaan ja erillisiä biisejä (tod.näk. noin 3kpl Radio Rockin alati tuoreelta soittolistalta miljoonaan kertaan) ja kaverikin fanittaa kyseistä bändiä. Yrityksistä huolimatta, en voi sietää tätä bändiä!

Stam1nalta on tullut tutuksi tuo Uudet Kymmenen Käskyä -levy ja sitä voin jopa kuunnella. Se, että soitosta löytyy vähän muutakin koukkua, kuin pari sointua ja mahdollisesti JOPA jokin riffintapainen, ainakin omassa tapauksessa johtaa lisäpisteisiin. Sanoitukset ärsyttävät myös tämän bändin kohdalla, mutta laulajan tulkinnan ja muutamien hyvien kertosäkeiden takia, se ei häiritse samaan tapaan kuin Kotiteollisuuden kohdalla. Muovisoundit ärsyttävät, mutta livenä Stam1naa on ollut ilo katsoa. Keskinkertaista viihdettä satunnaisilla hyvillä hetkillä.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin kuinka moni täällä Popedaa mollaavista tyypeistä edes tuntee tältä bändiltä muita biisejä kuin Kakskytä Senttiä, Pitkä Kuuma Kesä (tai jotain sinne päin) ja Paten "äijäily" (vituttaa koko sanakin jo) sooloviritykset? Jep, niin arvelinkin...eipä juuri kukaan. Sen verran heikosti tunnen itsekin vanhempaa tuotantoa, että ei näillä eväillä voi juuri mielipidettä muodostaa. Jostain syystä minua ei ärsytä ollenkaan lippalakkikansalle suunnatut lyriikat tai huumorijunttimeininki. Ne tuntuvat jotenkin vain tulevan enemmän sydämestä kuin Hynysen paskanjauhanta. Kaasua on muuten loistava biisi!

Jostain syystä minua jotenkin korpeaa porukka, joka jauhaa tuota "kuulematta paskaa" -lätinäänsä. Koettakaa nyt vähän edes perustella kantaanne tai olkaa kommentoimatta. Informaatioarvo noilla kommenteilla on puhdas nolla.

Loppuun täytyy mainita, että Toto on ihan paskabändi (oon kuullu Afrikan ainaki neljästi radiosta) ja uus Metallica sux paitsi master of puppets on paras kun isoilla pojilla oli sillo teininä semmoset hienot paidat ja se neekeriräppi...PRKL!

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#44 kirjoitettu 20.11.2008 09:02

NORTON kirjoitti:
Stam1na ja kotiteollisuus ovat ihan helvetin tylsiä bändejä. Juuri sellaisia, jollaisia jokainen ketjuhousuteini pistää pystyyn. Niissä ei ole mitään muuta ideaa kuin se että vedetään suoraan särökitaralla.

Popedaa vastaan mulla ei ole mitään. Lähinnä huvittaa se porukka, mutta en kyllä jaksa kuunnella. Mutta niillä on kuitenkin vanhoja hittejä. Se on aina jotain.


Kiitos. Tässä aikalailla kärjitettynä se mitä mieltä olen noista bändeistä, mutta en ole vielä jaksanut kirjoittaa.

Silti pitää mainita, että Kotiteollisuuden sanoituksista tykkään joistakin.

^ Vastaa Lainaa


JM
18460 viestiä

#45 kirjoitettu 20.11.2008 14:15

Montin kirjoitti:
...


Joskus yleistäminen on kiva apuväline maailmanmenon ymmärtämiseen.. mutta tässä nyt on jo jotein aivan uskomattomiin sfääreihin menevää yleistämistä. Tuossa haetaan jotain sellaista keskivertoa ja 1+1 lainalaisuuksia joita ei tosimaailmassa esiinny. Ideatasolla varmaan kivaa, mutta käyttökelvotonta.

Spurgujen spurgumusa? Oon aika paljon keskustellut sellaisten henkilöiden kanssa, jotka suurin osa ohikulkijoista ihan ulkoisista syistä (olemus, mahdollinne päihtymystila) luokittelee "spurguksi" mutta edes heihin eivät yleistykset päde, vaan siellä on niin monta sekoitusta eri asioita kuin ihmistäkin.

Kyllä sinänsä on totta, että Kotiteollisuus ei ole musiikllisessa mielessä kovinkaan haastavaa tai nerokasta, mutta siinä se idea onkin, miksi Kotiteollisuus on joissain tilanteissa ihan sopivaa musaa.

JM muokkasi viestiä 14:16 20.11.2008
Montin varmaan nyt puhuu niistä perheistä joisssa on 1,7 lasta.

^ Vastaa Lainaa


JM
18460 viestiä

#46 kirjoitettu 20.11.2008 14:32

Naisten lentopallo kirjoitti:
Näillä ihmisillä on semmoinen "suomi-camp" -ote ja avoin kiinnostus suomalaiseen kulttuuriin siinä diggailussa.


Tältä kannalta Popedaa kyllä ymmärtää. Ja siinä mielessä kun Popeda kuitenkin on aika suosittu suomalainen bändi, niin minusta kuuluu kyllä suomalaisen ihmisen yleissivistykseen tietää ainakin millaista musaa Popeda soittaa, ehkä osata nimetä joku hittibiisikin.
Ja joo, ei se Popedan diggailu kenestäkään tyhmää tee. Ja varsinkin jos tollasta camp-henkistä juttua tahtoo joskus harjoittaa, niin kyllähän nuo Alabaman leipurit sun muut on siihen oikein käteviä biisejä.

JM muokkasi viestiä 14:32 20.11.2008
Ja Kersantti Karoliina oli toki hauska veto niinku noin ajankohtaiseksi hauskaksi biisiksi. Siitä tule mieleen sellaset komediat missä on naisia armeijassa ja yleensä se ysärin futurismi, niinku nyt naiset armeijassa. Että sellanen ihmettelevä ja irvaileva ote näitä nykyajan hömpötyksiä kohtaan.

Joskus 5 vuotiaana kyllä mun mielestä Popeda oli ihan ok. Jos vaan soitettiin tarpeeksi lujalla. Äiti ei tykänny, mutta isä kyllä laitto lujalle jos pyysi.

^ Vastaa Lainaa


KonZu

#47 kirjoitettu 24.12.2008 15:26

Popedaa en o kuunnellu joten en ossoo siitä sanoa.

Kotiteollisuus on yks henk koht feivoriitti. Tykkään niitten musassa siitä että se on jotenki rehellisen kuulosta. Yksinkertasta, suoraan ytimeen osuvaa riffittelyä ja äijämäistä meinkiä. Toisekseen sanotukset on mielestäni aivan mahtavia.
Kotiteollisuutta "heitataan" varmaa niiden yliäijäily ja vittuilu imagosta johtuen, mikä ei musta oo ees kovin ihmeellistä.

Stam1na on ihan kuunneltavaa. En oo tutustunu vielä kovin syvästi, mutta sen minkä olen ni ei mitää valittamista mun makuun. Stam1nan heittauksen syytä en osaa sanoo.

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#48 kirjoitettu 08.01.2009 18:11

Naisten lentopallo kirjoitti:
popedan tämmöisenä?


Eli suomen kärkipään ammattimuusikoiden hyvin soittamana rock-musiikkina?

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#49 kirjoitettu 08.01.2009 18:38

Naisten lentopallo kirjoitti:
Pastori kirjoitti:
Naisten lentopallo kirjoitti:
popedan tämmöisenä?


Eli suomen kärkipään ammattimuusikoiden hyvin soittamana rock-musiikkina?


johon on tupattu rekkalastillinen tamperetta pulisonkeja ja kainalohikeä, kyllä.


^ Vastaa Lainaa


differer
63 viestiä

#50 kirjoitettu 09.01.2009 10:19

Stam1na: "Paperilla" hyvää ja kiinnostavaa musiikkia, mutta kun ensimmäisen kerran kuulin, petyin suuresti. Hankala sanoa miksi, odotin vain jotain enemmän. En vihaa jos en tykkääkään.

Kotiteollisuus: Ärsyttävän teennäistä (mielikuva), surkeat sanoitukset, yliyksinkertainen musiikillinen anti (josta siis en pidä), köpö imago. En tosin voi sanoa vihaavani tätäkään. Ei vain kiinnosta.

Popeda: Aivan vanhimpia biisejä en tunne, rehellisesti sanottuna. Ainoat bändistä tosissaan pitävät tuntemani ihmiset ovat yli 40-v naisia, jotka käyvät keikoilla kuolaamassa Costellon perään. Parhaat päivänsä nähnyt bändi, jota pystyy kuitenkin tarpeen tullen huumorimielessä kuuntelemaan. Pate on tosin aivan SURKEA laulaja.

^ Vastaa Lainaa


Samuel Raggy

#51 kirjoitettu 09.01.2009 12:45

Stam1na

Innostuin aluksi bändistä ja ekaa lättyä tulikin hetki kuunneltua, sitten kiinnostus jotenkin lopahti... Ei tullut hetkeen kuunneltua lainkaan mitään metallimusiikkia ja sittemmin en olekaan Stam1naan palannut. Ihan hyvä bändi kuitenkin ja ihan hyviä biisejä, ei ärsytä enkä ainakaan vihaa. Voisi jossain välissä tsekata ne muutkin kiekot.

Kotiteollisuus

Eevan Perintö -levyn aikaan tutustuin ja taisi olla ensimmäinen kerta kun kuulin suomenkielistä metallimusiikkia. Silloin diggailin ja Tomusta ja Tuhkasta putosi myös hienosti. "Jos sanon" on vieläkin mielestäni yksi parhaista suomenkielisistä metallibiiseistä mitä olen kuullut. Aivan rautaa. Myöhemminkin on tullut hyviä biisejä vastaan mutta tuntuu että bändi on jäänyt pahan kerran toistelemaan maneerejaan ja pelaamaan niin varman päälle että alkaa vituttamaan. Aina sama jynttyntynttyn-säkeistö jonka päälle Hynynen mutisee perkeleistä ja sitten melodinen mitäänsanomaton kertosäe joka on aina samanlainen. Eli Kotiteollisuus kyllä vähän ärsyttää. Mutta Hynysen teksteistä tykkään kyllä edelleen ja luen miehen haastattelut, hauska äijä.

Popeda

Diggailu puhtaasti huumoripohjalta, jo aiemmin mainitussa Suomicamp-hengessä. En omista yhtään levyä enkä milloinkaan aio hankkia. Mustajärven tekstit naurattaa paikoin, toisinaan taas tulee sellainen juntti-ähky että enemmänkin itkettää. "Katsastuslaulu" on ehkä paskin koskaan tehty biisi. Mutta just sen takia kuitenkin periaatteessa hyvä.

^ Vastaa Lainaa


Nibbler
34 viestiä

#52 kirjoitettu 06.02.2009 22:25

Popeda on minusta hyvä bändi. En alussa siitä pitänyt, koska minulla oli siitä silloin tietty kuva, mutta nyt minusta biisit on hyviä. Kaveri lähinä opetti sitä kuuntelemaan

Stam1nasta en ole kuullut kuin yhen biisin ja sen musavideo oli tosi huippu ja pirun hauska. Muut biisit eivät oikein mennyt.

Kotiteollisuus on hyvä vaikka en ole paljon kuullut sitä. Pitää joskus kuunnella lisää.

^ Vastaa Lainaa


Modnar
106 viestiä

#53 kirjoitettu 13.02.2009 06:57

Popedasta en pidä, mutta silti se on mielestäni ihan asiallista äijärockia. Kotiteollisuus ei nykyisellään sytytä, mutta Kuolleen Kukan Nimi ja siitä taaksepäin yhtye teki kovaa kamaa. Viimeisin levy tosin on vielä kuulematta. Stam1na myös potkii porukan nuorimmaisena.

^ Vastaa Lainaa

< Edellinen 1 2

Vastaa Aloita uusi keskustelu