Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Naislaulaja Haussa


witch king
47 viestiä

#1 kirjoitettu 19.01.2009 23:37

Nummelalainen fantasiametalliyhtye Avathar Etsii uutta naissolistia
entisen siirryttyä muihin tehtäviin.

Etsimme siis:

Täysi-ikäistä(Jotta baarikeikatkin onnistuvat), karismaattista ja hyvän lavapresenssin omaavaa naisvokalistia
jolla olisi suotavaa olla myös jonkinlaista näkemystä bändisoitosta ja keikkailusta. Työnkuvaan kuuluu siis jaettu
vokalisointi miesvokalistin kanssa. Tarkemman kuvan laulujen ns. jaosta saa sampleista www.myspace.com/avatharinvarjot .
Keikkoja on tarkoitus alkaa tekemään hieman tiiviimpään tahtiin ensi kesänä ja
pitkäsoitostakin on ollut puhetta, joten ohjelmaa ja haasteita riittää.
Myös instrumenttien soittotaidosta ja mahdollisesta rankemmasta ulosannista heruu plussaa.

Treenikämppä sijaitsee Nummelassa, n.45km Helsingistä Turkuun. Olisi suotavaa, että välimatka ei ole
aivan mahdoton, että treenaaminen onnistuu. Tosin treenaaminenhan on täysin omista kyvyistä kiinni.
Yhtyeeseen kuuluu siis tällä hetkellä laulaja, kaksi kitaristia, basisti, rumpali sekä syntikansoittaja
ja jäsenet asustelevat Nummela/Helsinki akselilla. Ikähaitari bändin porukalla pyörii 22-35:n välillä.
Bändi on perustettu vuonna 2000, tosin livekokoonpano kasattiin vasta vuonna 2005.


Mikäli musisointi ja keikkailu rennon, mutta määrätietoisen porukan kanssa kiinnostaa
niin laita mailia osoitteeseen avatharband@gmail.com

^ Vastaa Lainaa


Ceridwyn

#2 kirjoitettu 19.02.2009 04:19

Joko on vokalisti löytynyt? Jos ei, niin tarjolla olisi kaikki oopperasta lähes örinään taitava nainen.

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu