|
kelaaja
2 viestiä
|
#11 kirjoitettu
15.01.2010 21:58 Muok:15.01.2010 22:22
Kosketan sinua unessa, sinäkin olet siellä, kultaisessa unelmassa.
Silmäsi valaisevat kohtaamisemme, unessa herään sielusi iloon.
Vartalosi salaisuus avautuu minulle, kätesi on minun käteni.
Älä vielä lopeta, tämä on meidän ainutlaatuinen hetkemme.
Silmäni avautuvat suuriksi, suutelen sinua.
Miksi tämä on sitä, mitä se on? Ehkä tätä ei pitäisi olla ja kuitenkin on.
Kanssasi vielä hetki, sillä tätä en voi koskaan unohtaa.
Tämä on kaunista kui unessa...unessa.
kelaaja muokkasi viestiä 22:21 15.01.2010
|
|
Metapaste
66 viestiä
|
#12 kirjoitettu
15.01.2010 22:19
Kuin kaukainen katse, haikea huokaus
Jätän sen taakse, toisaalla on paremmin
En edes yritä herätä, kaikki vain olisi karummin
Nojaan pääni tyynyyn, en luitani tahdo ylös kerätä
Hengityksen ääni rauhoittaa, ajattelen olevani luolassa
Vieraassa maassa, kaukana kaikista massoista
Yksin kanssa keihään, jonka mammuttiin sinkoan
Saalistani nälkäisenä paistaen herään,
sen maun maistaen virkoan,
tiedän jääkaappini tyhjänä hurisevan
|
|
kelaaja
2 viestiä
|
#13 kirjoitettu
15.01.2010 22:19
Ne tulivat ratsastaen metsän sisältä tummilla hevosilla.
Niillä oli valkoiset vaatteet ja ne tulivat lähemmäksi.
Ne olivat kaikennäköisiä ja kaikenikäisiä, kuin ihmisiä,
ja vaikka ne olivat erilaisia, olivat ne kuitenkin samanlaisia,
vaikka ne eivät olleet yksilöitä.
Ne pysähtyivät hetkeksi ja alkoivat huutamaan: "olemme osa
ihmisten rakkautta ja seksuaalisuutta".
Ne ottivat vaatteet pois yltänsä ja laskeutuivat alas ratsailta
mutta ne eivät olleet alastomia.
Taivaasta leimahti valo ja ne polvistuivat valon hohteen eteen
ja sanoivat: "miksi teitte meistä tällaisia ja miksi meitä ei luotu mistään
emmekä ole syntyneet koskaan eikä meitä ole olemassakaaan".
Ja ne huusivat: "kuka voisi meitä auttaa, sillä olemme tuhoutuneita.
Emme voi elää emmekä kuolla. Näemme elämästä vain unia ja tunnemme tuskaa".
Taas ne huusivat: "meitä ei rakasta kukaan emmekä me voi rakastaa ketään
sillä meitä ei ole mielikuvituksessakaan. Meitä ei ole sillä kukaan ei ole meitä koskaan nähnyt
paitsi unissa".
|
|
Fitz
15364 viestiä
Luottokäyttäjä
|
#14 kirjoitettu
15.01.2010 22:24
Viimeinen bussi kotiin,
olen ollut matkoilla
Kaupunki kylpee keltaisissa valoissa
Minä kuuntelen sitä
Ikkunassa on vesipisaroita
Tuntuu, että kaikki nuo ihmiset
ovat kuin nuo pisarat lasissa
En tiedä miksi
Kaupungilla on sielu
olen varma siitä
Kuulen kuinka se hengittää raskaasti
Hengittää kuin ei koskaan enään
Vaivun uneen
Kaupungin tuudittamana
Ei sillä, että sen tarinat minua tylsistyttäisivät
Kaikki se paniikinomainen eläminen on vain niin hengästyttävää
|
|
Epoche
5248 viestiä
|
#15 kirjoitettu
15.01.2010 23:01
Käytävä kaareutuu kuin vino kikkeli,
sen päästä loistaa valo.
Olen kuin Ville ihmemaassa,
hieman horjahdan, tuken haen seinästä,
en tahdo olla pelkkä kyrpä, tahdon löytää oven ulos.
Maadun arkussa, onko nyt hyvä olla?
Linnut lentävät, mutteivät pysähdy kohdallani,
näkevätkö ne minut, vai olenko vain möykky niille?
Kartan kaikkea purppuraista, muistan lukeneeni sen liittyvän kuolemaan.
Elefantteja ja sieniä, enkai ennen kun nukahdin?
Sumuisen näkökenttäni raoilla näen, kyllä minä sen tein,
ruisku on tyhjä, ellei se ollut norsu, mutta eihän norsuja ole olemassa..
Kiihtyvään tahtiin maisema liikkuu, horjun puolelta toiselle.
Pahoinvointi lisääntyy, otan oksennuspussin sänkyni alta - hetkonen,
olenko vankina lentokoneen?
Sininen matto, siniset penkit - joko tai, ehkä joku outo lahko.
Puren hampaani huuleeni, jos nyt heräisin - heräisinkö?
Veren maku, ei punainen - ehkä sininen,
olenko trumpetti, vai miksi se tuli mieleeni.
Outo väri ympäröi, se ejakuloi.
Kouristuksia, tämä ei ole hyvä - on kuin maksassani olisi kynä.
Taputan rintataskuani, hyvä - minulla ei ole pyjamaa päällä,
eihän koskaan ole, en käytä mietin hermostuen.
Miksi en pysty keskittymään, muuhun kuin särkyyn jatkuvaan,
pääni on kuin takomo, ohimossani suonet pullistuvat..
Sydämeni kuin kolibri, onko nyt hyvä?
Tiedän jotain josta olisi hyötyä, mutta en tiedä sitä nyt,
kammoksuen katson itseäni, hikoileva raato kuolemaisillaan.
Mielessäni lyön lyötyä, itseäsi paska säikyt,
teit sen itse, katso itseäsi aavemaisillaan.
Kun herään, jos,
tee päätös,
anna olla - kaikki saa olla,
tutkimusmatkat kehosi tappavat, kemikaalit maksasi syövyttävät,
aivosi sekoavat, inspiraatiosi joita arvostat muuttuvat tuhkaksi.
Jonain päivänä arkkuun päädyt, jättäen taaksesi surevat omaiset.
|
Ladataan
