Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
quafka kirjoitti:
Onko mielekästä erottaa "aito tuntemus" ja "epäaito tuntemus"?
Eli vaikka lauseessa: "Kun ihminen ottaa lumelääkettä, hän kuvittelee tuntevansa jotain, vaikka ei oikeasti tunne."
Kaikki tuntemukset ovat aina aitoja tuntemuksina. Yleensä tuolla termillä voisi viitata ihan validisti todellisuuden ja tuntemuksen ristiriitaan. Esim. jos ihminen tuntee että hänen jalkansa on poikki vaikka se ei ole, niin kyseessä olisi epäaito tuntemus. Samoin jos skitsofreenikko kuulee ääniä, vaikka todellisuudessa hän ei kuule ääniä, vaan "tuntee" niitä päänsä sisällä. Tuo oma esimerkkisi on jo niin rajatapaus, että en puutu siihen.
En itse tykkää tuosta ilmaisusta, koska se tuntemus nimeomaan on aina aito, vaikka olisikin ristiriidassa todellisuuden kanssa.
Kai jossakin relativistisessa, objektiivisen tarkastelijan näkökulmasta tällaisella erottelulla jotain tekeekin? Eli jos tuossa lumelääke-esimerkissä tiedetään vaikka, että lääkkeen ottaja luulee saavansa lääkettä jonka tietää aiheuttavan vaikka sokeutumisen. No, nappaa siinä lääkkeen ja sokeutuu oman tunte(koke?-)muksena mukaan. Mittausten mukaan näkökyky on kuitenkin ennallaan. Syntyy siis kaksi tuntemusta: mittailijat sanovat että aito tuntemus lumelääkkeen nappaamisesta on "ei mitään", epäaito tuntemus on sokeutuminen. Lääkkeen ottajalla tämä menee varmaankin sitten päinvastoin.
Mitä hyötyä tästä sitten on? Eh. Kenties havainnollistaa kokemuksen ja havainnoinnin subjektiivisuutta?