Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Sähkörumpuja ostamassa


Teloitus
3 viestiä

#1 kirjoitettu 05.10.2010 21:33

Olisi tuollaiset sähkörummut hankinnassa ja on jo hieman tullut itse soiteltua oikeita, mutta koska asun kerrostalossa, en akustisia voi hankkia. Millaiset hyvät (kerralla hankinnassa hyvät)?

Rolandin rummut eivät ole hintansa eivätkä laatunsakaan suhteen oikein vakuuttaneet. Olen ajatellut D-drum:eja, mutta en ole merkin sähkörumpuja löytänyt. Ystäväni on ehdottanut minua hankkimaan rummut, joissa rumpukalvot ovat oikeat. En ole löytänyt tosin sellaisia. Apua! Mistä löydän sellaiset?

Rummut tulossa pääosin metallin soittoon ja olennaisena osana ovat tuplabasarit (/-pedaalit). Kooltaan myös haluaisin että setissä olisi muutama lautanen raidin lisäksi.

^ Vastaa Lainaa


Patrick Park
480 viestiä

#2 kirjoitettu 06.10.2010 04:54

Teloitus kirjoitti:
Kooltaan myös haluaisin että setissä olisi muutama lautanen raidin lisäksi.

Useimpien valmistajien sähkörumpusetteihin on yleensä saatavina ylimääräisiä padeja/muita triggereitä joilla sitä settiä voi laajentaa.

Kannattaa katsella myös Yamahan tarjontaa. Milleniumin halpissetti oli mulla joskus ja sitä merkkiä en voi kyllä suositella. Voisit kertoa myös siitä budjetistas jotain, paljonko olet valmis investoimaan.

^ Vastaa Lainaa


Teloitus
3 viestiä

#3 kirjoitettu 06.10.2010 21:44

Katselin kyllä mutten löytänyt budjetilleni ja kiinnostukselleni vastaavaa keskustelua.

Niin BUDJETTI on siis 1000=> (aina 3000 € saakka)

Riippuen tietenkin miten kannattaa laajentaa; ostaakko kerralla suuri setti vai ostaa pikku hiljaa lisää osia.

^ Vastaa Lainaa


Teloitus
3 viestiä

#4 kirjoitettu 06.10.2010 21:58

Hieman lelu, jos saan sanoa... ja hieman kallis noin pieneksi paketiksi. Vaikka äänet olisivatkin nyt "niin" paremmat kuin sähkörummuissa yleensä, en näe järkeä pulittaa tuosta sen vertaa mitä pyydetään

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu