Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Aloita uusi keskustelu

1 2 Seuraava >

Kirjoittaja Olen Jouko Piho

Jouko Piho
15 viestiä

#1 kirjoitettu 06.03.2011 02:40

Minulle kävi seuraavasti.

Googletin omaa nimeäni ja huomasin eräällä Googlen sivulla, että siellä oli linkki Mikserin sivuille.
No, klikkasin sivua ja huomasin, että Mikserin sivuilla oli keskustelua politiikasta, jossa minutkin mainittiin monta kertaa, varsinkin viime vuoden loppupuolella.

En nyt kuitenkaan löytänyt enää sitä keskustelua.

Ja toisaalta kun kerran nyt olen täällä, voisin mieluummin aloittaa uuden keskusteluketjun.

Joten tässä nyt ollaan.

Minä olen Jouko Piho, eläkkeellä oleva 64-vuotias luokanopettaja. Olen Itsenäisyyspuolueen kansanedustajaehdokas Uudenmaan vaalipiirissä.

Minä kirjoitan paljon eri nettifoorumeissa, esim. Uudessa Suomessa, mutta myös minun omilla kotisivuillani ( http://www.kolumbus.fi... ) on runsaasti lukijoita ( n. 2000 vuorokaudessa).

Mutta olen valmis keskusteluun tällä foorumilla, minkä nyt sattumoisin löysin, mikäli täältä löytyy siihen halua. Olen kaikesta kiinnostunut. Olen uskova ihminen, kiinnostunut politiikasta ja maailmantapahtumista, teen itsekin musiikkia, sanoituksia ja sävellyksiä ja soitan niitä kitaralla tai pianolla.

Jouko Piho
Itsenäisyyspuolueen
kansanedustajaehdokas
Uudenmaan vaalipiiri

^

Valium for Van Gogh
11142 viestiä

#2 kirjoitettu 06.03.2011 03:22

Jouko Piho kirjoitti:
myös minun omilla kotisivuillani ( http://www.kolumbus.fi... ) on runsaasti lukijoita ( n. 2000 vuorokaudessa).

Huomatkaa paavin oikean käden sormien asento: kyseessä on vapaamuurarien luciferistinen tervehdys. Huomatkaa myös paavin pirullinen kasvojen ilme, kun hän "siunaa" ihmisiä saatanallisin merkein.

Öh... jaa...

Syy on se, että suuri osa suomalaisista on geneettisesti israelilaisia eli Jaakobin pojan Isaskarin jälkeläisiä. Suomalaisissa on myös Joosefin, Gadin ja Simeonin jälkeläisiä. Me olemme siis osa niistä 10 kadonneesta Israelin sukukunnasta, jotka tulevat lopunaikana palaamaan oikeaan isänmaahansa, jolloin Juuda ja Efraim yhdistyvät jälleen.

Riiiiight...

Karjalan palautuksessa ei ole kyse siitä, tapahtuuko se. Kyse on vain siitä, milloin se tapahtuu.
Luultavasti viimeistään vuonna 2014.

Öh...

Kerään tähän Eloonjääminen (survival) -osioon aineistoa siitä, miten lopunajan vaikeuksissa voi parhaiten selvitä hengissä, sekä hengellisesti että aineellisesti.

Edessä on valmistautuminen sotien, tautien, ruokapulan, talousromahdusten, luonnonmullistusten ja uskovien vainojen varalta.

Sota merkitsee Kolmatta maailmansotaa. Uskovien vainot viittaavat ennen kaikkea tulevan Pedon eli Antikristuksen aikaan.

...

^

Funereal
2858 viestiä

#3 kirjoitettu 06.03.2011 05:43

Kaikenmoiset taulapäät sitä pyrkiikin eduskuntaan. Niin kovasti toivoisin, että tämä on vain hyvin tehty trollaus... mutta kun tiedän, ettei ole, niin alkaa myös kaikki muu älyvapaa tuntua yhä todellisemmalta. Apua, sekoan kohta tässä todellisuudessa, jossa ei ole trolleja, vaan oikeasti tyhmiä ihmisiä!

^

Pohjois-Korea
10911 viestiä

#4 kirjoitettu 06.03.2011 10:12 Muok:06.03.2011 10:14

jeaaah... tätä tänne nyt ollaan vähän kaivattu. jäi silleen pikkasen tyhä olo tuon Futuristin totaalituhon jälkeen

Hyppymiina muokkasi viestiä 10:13 06.03.2011
Ja miust tuntuu et Niilo Paasikivi voi oikeasti lopettaa jo trollailunsa kun näitä pellejä löytyy ihan tosielämästäkin.

^

Kaurismaki
1141 viestiä

#5 kirjoitettu 06.03.2011 10:19

Minulle kävi seuraavasti.

Kirjauduin mikseriin ja pääsin todistamaan mikserin historian mahtavimman ketjun syntyä.

^

GxBx
4644 viestiä

#6 kirjoitettu 06.03.2011 10:40

Hiljaseks vetää

Tee yhteisbiisi boyofsatanuksen ja teemujazzin kanssa.

^

Chadonna
Lesbian Pain
5655 viestiä

#7 kirjoitettu 06.03.2011 11:09

Jouko Piho on sukua varmaan eräälle Henrille..

^

BVR
20337 viestiä

#8 kirjoitettu 06.03.2011 11:28

Vähän liikaa raamattua miun makuun, mutta muuten kyllä vaikuttaa pätevältä ukolta!

^

hapou
21350 viestiä

#9 kirjoitettu 06.03.2011 12:49 Muok:06.03.2011 12:50

Jouko Piho kirjoitti:
En nyt kuitenkaan löytänyt enää sitä keskustelua.

Voisiko ko. keskustelu olla vaikka tämä?

hapou muokkasi viestiä 12:49 06.03.2011
Koitatko muuten kalastella ääniä pianolla ja kitaralla?

^

har
7706 viestiä

#10 kirjoitettu 06.03.2011 12:50

En minä halua olla mikään ilonpilaaja, mutta eikös yksittäisistä käyttäjistä perustetut ketjut ole tällä foorumilla kiellettyjä?

Hauskaa varmasti olisi tämän uuden toverin kanssa keskustella, jos keskustelunaiheeksi saataisiin jotakin yleisempää..

^

hapou
21350 viestiä

#11 kirjoitettu 06.03.2011 12:52 Muok:06.03.2011 12:54

har kirjoitti:
En minä halua olla mikään ilonpilaaja, mutta eikös yksittäisistä käyttäjistä perustetut ketjut ole tällä foorumilla kiellettyjä?

Muistaakseni milon kalastusketju sai olla "vapaana". Hänellä kun oli oikein oivat ideologiat maahanmuuttajien suhteen.
Muistaakseni.

hapou muokkasi viestiä 12:52 06.03.2011
Juu.
http://www.mikseri.net...

Erityisen mielenkiintoista oli tämä

"että minulla on kyllä sanat hallussa", sitten mies vetää kaikki takaisin kun kyselee jotain ja "lopetan koko idean.oli aika tyhmä veto loppupeleissä."

hulvaton miekkonen kyllä.

^

Disintegr8
11309 viestiä

#12 kirjoitettu 06.03.2011 12:57

Vai että semmosta.

^

hapou
21350 viestiä

#13 kirjoitettu 06.03.2011 13:00

Disintegr8 kirjoitti:
Vai että semmosta.

tiukka kysymys: Milo05 vai Jouko Piiho?

Uskoisin, et jouko suostuu edes vastaamaan kysymyksiin eikä heitä valkoista pyyhettä heti, kun ei osaa perustella väitteitään.

^

Disintegr8
11309 viestiä

#14 kirjoitettu 06.03.2011 13:28

hapou kirjoitti:
Disintegr8 kirjoitti:
Vai että semmosta.

tiukka kysymys: Milo05 vai Jouko Piiho?

Uskoisin, et jouko suostuu edes vastaamaan kysymyksiin eikä heitä valkoista pyyhettä heti, kun ei osaa perustella väitteitään.

Se voi olla, onhan Jouko politiikan rautainen ammattilainen.

^

MKDELTA
11907 viestiä

#15 kirjoitettu 06.03.2011 13:34

Tervetuloa joukkoon! Haluaisin kuulla mielipiteesi ydinvoimasta? Uskotko että on olemassa hengenvaarallista ns. kanavasäteilyä jonka olemassaolo on pimitetty kansainvälisen salaliiton toimesta?

^

hapou
21350 viestiä

#16 kirjoitettu 06.03.2011 14:02

ossi kirjoitti:
Kaikista forumeista joita oon seurannu, tämä on kevyesti vajaa-älysin, sisäsiittosin ja suppeakatseisin. Mikä tosin voi sopia itsenäisyyspuolueen edustajalle hyvin.

Ja silti haluat hengailla täälä?

^

Disintegr8
11309 viestiä

#17 kirjoitettu 06.03.2011 14:07

MKDELTA kirjoitti:
Tervetuloa joukkoon!

Joukossa tyhmyys tiivistyy.

^

Klaus H
2496 viestiä

#18 kirjoitettu 06.03.2011 14:45

Jouko Piho on joku toiviomatkalainen, matkalla luvattuun maahan. Nää on niin nähty...

^

Valium for Van Gogh
11142 viestiä

#19 kirjoitettu 06.03.2011 14:49

Funereal kirjoitti:
älyvapaa

Tästä syystä kaikki Suomen kaupungit on tuhottava ja käytettävä raaka-aineeksi ns. kehäkaupunkien rakentamiseen.

^

Goatsemencommando
18200 viestiä

#20 kirjoitettu 06.03.2011 15:09

Minä oon kyllä Jouko (jos olet Jouko etkä joku törkeä trolli mikseristä) eri mieltä kanssasi tästä. Minusta on turhaa alkaa myönnyttelemään tässä asiassa lainkaan vastapuolta. En kyllä omaakkaan tuollaista raamatullista katsomusta tähän asiaan kuten sinä. Mutta minkäänlaista pelkoa en tunne ko. ihmisryhmän takia nyt enkä vastaisuudessakaan.

^

JM
18460 viestiä

#21 kirjoitettu 06.03.2011 15:40

JyRSiä kirjoitti:
Goatsemencommando kirjoitti:

Mä en oo koskaan tajunnu tota homofobia / homofoobikko juttua. Pelkääkö niitä oikeesti joku? Vai onko se vaan ilmasu siitä että ei hyväksy sitä tms.

Ei vaan että se suvaitemattomuus johtuu siitä, että pelkää homoutta jokaisessa ihmisessa asuvana ilmiönä. On van tietty rajapitnta, joiden jälkeen ihminen luokitellaan joko hetero- homo- tai bi-seksuaaliksi, mtuta todellisuudessa jokaisessa on ainakin biseksuaalisia piirteitä ja jos ei nyt,nini voi joskus tulla olemaan, koska tämä "seksuaalisuus-skala" vaihtelee elämän eri vaiheissa. Jotkut ihmiset sitten kanavoivat pelkonsa omaa homouttaan kohtaa vihana homoutta kohtaan. Siksi sitä sanotaan fobiaksi. Monikin homo on huomannut olevansa homo vasta esim. 40 vuotiaana perheellisenä ihmisenä, joten kaikki on elämässä mahdollista ja se nyt homofoobikoja pelottaa, että entä jos joku päivä minäkin...? He pelkäävät sitä ja tahtovat todistaa sitä että "olen yhä ihan hetero" karttamalla kaikkea vähänkin homoudelle haiskahtavaa.

^

Kaurismaki
1141 viestiä

#22 kirjoitettu 06.03.2011 15:43

Mä en oo koskaan tajunnu tota homofobia / homofoobikko juttua. Pelkääkö niitä oikeesti joku? Vai onko se vaan ilmasu siitä että ei hyväksy sitä tms. Mut onhan toi nyt vähä harhaajohtava ilmasu, homofoobikko.
Meikä on hernekeittofoobikko.

Juu. Se missä merkityksessä Jouko tuota kirjoituksessaan käyttää, on sinun caseesi yhdistettynä sellainen että sinä kartat ja pelkäät hernekeittoa koska sinulle on ilmoitettu uskontosi pyhässä kirjassa että hernekeiton syöminen on iljetys, ja kärsit iäisyyden tuskat jos syöt sitä. Tai vähintäänkin jos ymmärtämättömyyttäsi nauttien syötkin hernekeittoa niin sinun on luovuttava hernekeiton syömisen tavasta, kaduttava ja tehtävä parannus. Muuten tulee se tulijärvi. (Korjaa toki Jouko jos ymmärsin väärin).

^

BVR
20337 viestiä

#23 kirjoitettu 06.03.2011 15:56

Goatsemencommando kirjoitti:
Minä oon kyllä Jouko (jos olet Jouko etkä joku törkeä trolli mikseristä) eri mieltä kanssasi tästä. Minusta on turhaa alkaa myönnyttelemään tässä asiassa lainkaan vastapuolta. En kyllä omaakkaan tuollaista raamatullista katsomusta tähän asiaan kuten sinä. Mutta minkäänlaista pelkoa en tunne ko. ihmisryhmän takia nyt enkä vastaisuudessakaan.

Homofobian pystyyn helposti selittämään sillä että ihmiset muutekin "pelkäävät" sairauksia, joten tuo homofobia on ihan ymmärrettävää.

^

JM
18460 viestiä

#24 kirjoitettu 06.03.2011 15:58

ossi kirjoitti:
JM kirjoitti:
JyRSiä kirjoitti:
Goatsemencommando kirjoitti:
Minä oon kyllä Jouko (jos olet Jouko etkä joku törkeä trolli mikseristä) eri mieltä kanssasi tästä. Minusta on turhaa alkaa myönnyttelemään tässä asiassa lainkaan vastapuolta. En kyllä omaakkaan tuollaista raamatullista katsomusta tähän asiaan kuten sinä. Mutta minkäänlaista pelkoa en tunne ko. ihmisryhmän takia nyt enkä vastaisuudessakaan.

Mä en oo koskaan tajunnu tota homofobia / homofoobikko juttua. Pelkääkö niitä oikeesti joku? Vai onko se vaan ilmasu siitä että ei hyväksy sitä tms.

Ei vaan että se suvaitemattomuus johtuu siitä, että pelkää homoutta jokaisessa ihmisessa asuvana ilmiönä. On van tietty rajapitnta, joiden jälkeen ihminen luokitellaan joko hetero- homo- tai bi-seksuaaliksi, mtuta todellisuudessa jokaisessa on ainakin biseksuaalisia piirteitä ja jos ei nyt,nini voi joskus tulla olemaan, koska tämä "seksuaalisuus-skala" vaihtelee elämän eri vaiheissa. Jotkut ihmiset sitten kanavoivat pelkonsa omaa homouttaan kohtaa vihana homoutta kohtaan. Siksi sitä sanotaan fobiaksi. Monikin homo on huomannut olevansa homo vasta esim. 40 vuotiaana perheellisenä ihmisenä, joten kaikki on elämässä mahdollista ja se nyt homofoobikoja pelottaa, että entä jos joku päivä minäkin...? He pelkäävät sitä ja tahtovat todistaa sitä että "olen yhä ihan hetero" karttamalla kaikkea vähänkin homoudelle haiskahtavaa.

Sigmund Freud esitti psykoanalyysissään tämän teorian

Saattaa olla, en ole Freudia lukenut, mutta tuon järkeilin itse ja noin uskon. Koska kyllähän heteromiestä aina pikukisen pelottaa se pieni homo joka välillä huutelee sieltä taustalta unissa jne. Itse vain olen kyllä aika sinut sen kanssa, että vaikka olenkin mieltymyksiltäni hetero, niin se on siellä olemassa, nimenomaan taustalla huutelemassa.

^

har
7706 viestiä

#25 kirjoitettu 06.03.2011 15:59 Muok:06.03.2011 16:08

Kaurismaki kirjoitti:
JyRSiä kirjoitti:
Goatsemencommando kirjoitti:
Minä oon kyllä Jouko (jos olet Jouko etkä joku törkeä trolli mikseristä) eri mieltä kanssasi tästä. Minusta on turhaa alkaa myönnyttelemään tässä asiassa lainkaan vastapuolta. En kyllä omaakkaan tuollaista raamatullista katsomusta tähän asiaan kuten sinä. Mutta minkäänlaista pelkoa en tunne ko. ihmisryhmän takia nyt enkä vastaisuudessakaan.

Mä en oo koskaan tajunnu tota homofobia / homofoobikko juttua. Pelkääkö niitä oikeesti joku? Vai onko se vaan ilmasu siitä että ei hyväksy sitä tms. Mut onhan toi nyt vähä harhaajohtava ilmasu, homofoobikko.
Meikä on hernekeittofoobikko.

Juu. Se missä merkityksessä Jouko tuota kirjoituksessaan käyttää, on sinun caseesi yhdistettynä sellainen että sinä kartat ja pelkäät hernekeittoa koska sinulle on ilmoitettu uskontosi pyhässä kirjassa että hernekeiton syöminen on iljetys, ja kärsit iäisyyden tuskat jos syöt sitä. Tai vähintäänkin jos ymmärtämättömyyttäsi nauttien syötkin hernekeittoa niin sinun on luovuttava hernekeiton syömisen tavasta, kaduttava ja tehtävä parannus. Muuten tulee se tulijärvi. (Korjaa toki Jouko jos ymmärsin väärin).

Tulijärvihän tulee jokatapauksessa ja vieläpä seuraavan eduskunnan istuessa vallassa!
Eikä sitä voi estää hernekeiton syömättäjättäminenkään!

Toki illuminaateilla ja vapamuraareilla tai paavilla voi olla salaista tietoa siitä, miten pieni uskovien jouk(k)o saataisiin pelastettua tältä Ilmestyskirjan tietämältä tuholta. Meidän olisi siis kaivettava esim. wikileaksista tuo tieto ja ryhdyttävä nopeisiin toimenpiteisiin, jotta paras osa sivistyksestämme ja kulttuuristamme ja ihmiskunnan parhaat yksilöt saisivat jatkaa elämäänsä jossakin muodossa myöskin täystuhon jälkeen!

har muokkasi viestiä 16:08 06.03.2011

^

Goatsemencommando
18200 viestiä

#26 kirjoitettu 06.03.2011 16:05

JM kirjoitti:
Koska kyllähän heteromiestä aina pikukisen pelottaa se pieni homo joka välillä huutelee sieltä taustalta unissa jne.

Ei pelota kun ei sellaista näy tai kuulu. Sitten taas jos homon näkee tai kuulee niin alkaa kuvottamaan.

^

Kaurismaki
1141 viestiä

#27 kirjoitettu 06.03.2011 16:14

har kirjoitti:
Tulijärvihän tulee jokatapauksessa ja vieläpä seuraavan eduskunnan istuessa vallassa!
Eikä sitä voi estää hernekeiton syömättäjättäminenkään!

Toki illuminaateilla ja vapamuraareilla tai paavilla voi olla salaista tietoa siitä, miten pieni uskovien jouk(k)o saataisiin pelastettua tältä Ilmestyskirjan tietämältä tuholta. Meidän olisi siis kaivettava esim. wikileaksista tuo tieto ja ryhdyttävä nopeisiin toimenpiteisiin, jotta paras osa sivistyksestämme ja kulttuuristamme ja ihmiskunnan parhaat yksilöt saisivat jatkaa elämäänsä jossakin muodossa myöskin täystuhon jälkeen!

har muokkasi viestiä 16:08 06.03.2011

Ei helvetti. "esim. Wikileaksista." .rep.

Mutta joo. Jos maailmanloppua säestää tuollainen ulina, niin tahdon estää sen hinnalla millä hyvänsä.

^

har
7706 viestiä

#28 kirjoitettu 06.03.2011 16:47

Jouko, mikä seuraavista edustaa mielestäsi kauneinta suomalaista kulttuuria:

Uuno Kailas , Siiri Nordin vai Jari Sillanpää?

Tuli mieleen tuolta Persujen kulttuuripoliittisesta ulostulosta. Tämä kysymys vaikuttaa olennaisesti äänestyspäätökseeni.

^

Chadonna
Lesbian Pain
5655 viestiä

#29 kirjoitettu 06.03.2011 17:53

ossi kirjoitti:
Kaikista forumeista joita oon seurannu, tämä on kevyesti vajaa-älysin, sisäsiittosin ja suppeakatseisin. Mikä tosin voi sopia itsenäisyyspuolueen edustajalle hyvin.

Miusta tää lause on väärä. Mutta mikäli se olisi oikea, sopisit joukkoon vallan mainiosti.

^

Tusina Immonen
10508 viestiä

#30 kirjoitettu 06.03.2011 20:44

Onneks mä en äänestä uudenmaan vaalipiirissä, ni mua ei voi sit ainakaan syyttää mistään.

^

JM
18460 viestiä

#31 kirjoitettu 06.03.2011 21:45 Muok:06.03.2011 21:49

Goatsemencommando kirjoitti:
JM kirjoitti:
Koska kyllähän heteromiestä aina pikukisen pelottaa se pieni homo joka välillä huutelee sieltä taustalta unissa jne.

Ei pelota kun ei sellaista näy tai kuulu. Sitten taas jos homon näkee tai kuulee niin alkaa kuvottamaan.

No sitten sinussa ei todellakaan sellaista ole, tai sitten se toinen vaihtoehto - kieltämällä ja pälkäämällä olet saanut tämän puolen täysin tukahduksiin. Jos se toimii ja sinun on henkisesti ja seksuaalisesti ihan hyvä olla, niin ei siinä mitään. Minä tunnustan, että minulla on ollut myös homokokeiluja ja minussa on ehkä "jotain homoa" vaikka olenkin määritelmältäni ihan hetero, siis himoitsen seksuaalisesti naisia ja toivon seksikumppaneikseni naisia. Olenko sitten vähän bi - sitä en tiedä. Tuo homoilukokeilu oli kyllä mielestäni todellakin enemmänkin seksuaaliseen kehitykseen ja kasvamiseen liittyvä koeilu kuin varsinaista homoutta. kokeilin asiaa enkä nauttinut siitä, sen sijaan nautin suuresti seksistä naisten kanssa, joten olen todennut olevani hetero. Silti minua ei pelota tai inhota ajatus, että olen kokeillut seksuaalisia akeja myös miesten kanssa. Monia tällainen ajatus tällaiseen "sortumisesta" varmasti pelottaa ja inohttaa ja ehkä tämä on sitä homofobiaa - että joku aamu herää krapulassa ja muistaa yöllä ottaneensa suihin mieheltä. Sen asian kanssa täytyy olla sinut, että arilaiset kokemukset kiinnostaa ja miksi ei älykästä ihmistä kiinnostaisi kokeilla uusia asioita, eihän sitä kokeilematta tiedä tarkkaan mistä innostuu. Ihan ytä hyvin minusta olisikin voinut löytyä täysi homo. Eikä se olisi pelottanut tai hävettänyt minua. Kuten ei pelota tai hävetä heterous ja seksi naistenkaan kanssa.

JM muokkasi viestiä 21:46 06.03.2011
Ero oli ehkä siinä, että en itse saanut nautintoa seksistä miehen kanssa, mutta nautin aina kun näen aiheuttavani toisille nautintoa. Siltu homoilu ei minusta enää vastaisuudessa ole oikea tapa aiheuttaa nautintoa toisille, koska miellän seksin vastavuoroiseksi nautinnoksi. Lisäksi minulle tuli jotenkin morkkis ja huono olo homoilukokeiluista vaikka sinänsä en niitä häpeä tai pelkää. Jos tällainen olo tulee jostain seksiaktista, on aktissa jokin väärin. Näin olen järjkeillyt ja siksi todennut, että olen hetero.

^

Jouko Piho
15 viestiä

#32 kirjoitettu 06.03.2011 22:35 Muok:06.03.2011 22:36

Kysyttiin kantaani ydinvoimasta.
Kannatan ensisijaisesti uusiutuvan energian käyttöä, mutta olen myös sitä mieltä näin Loviisassa asuvana, että kun nykyiset Loviisan reaktorit vanhenevat, niiden tilalle voitaisiin rakentaa LO3-reaktori. Fortum on merkittävä työllistäjä ja veronmaksaja Loviisassa.

Jouko Piho muokkasi viestiä 22:36 06.03.2011

^

Jouko Piho
15 viestiä

#33 kirjoitettu 06.03.2011 22:37

Joku kysyi kantaani kannabiksesta.
En kannata kannabiksen laillistamista.

^

Jouko Piho
15 viestiä

#34 kirjoitettu 06.03.2011 22:39

Joku kysyi, pitäisikö meidän nukkua sammalmatoilla.
Ei pidä, mutta jos joku haluaa nukkua sammalmatoilla, niin nukkukoon.

^

Jouko Piho
15 viestiä

#35 kirjoitettu 06.03.2011 22:41

Kysyttiin, mikä seuraavista edustaa mielestäni kauneinta suomalaista kulttuuria:
Uuno Kailas , Siiri Nordin vai Jari Sillanpää?
No, ilman muuta Uuno Kailas.

^

Jouko Piho
15 viestiä

#36 kirjoitettu 06.03.2011 22:43

Joku epäili, että kun olen aloittanut ketjun myöhään yöllä, että se merkitsisi sitä, että olen trolli ja että tämä olisi rölliketju.
En ole trolli.
Olen eläkkeellä ja olen tottunut valvomaan, kun ei ole aamulla töihin menoa.

^

Jouko Piho
15 viestiä

#37 kirjoitettu 06.03.2011 22:45

Totta kai jokainen halukas voi äänestää minua.
Sitä paitsi JM on hetero.

^

Jouko Piho
15 viestiä

#38 kirjoitettu 06.03.2011 23:06

Trolli on nettislangissa henkilö tai keskusteluviesti, jonka tarkoituksena on provosoida ja häiritä muita keskustelijoita. Usein trolli voi esittää muka tosissaan joitakin väitteitä, vaikka olisikin aivan toista mieltä, vain kiihottaakseen esiin raivoisia vastaväitteitä. Niitä lukiessaan trolli nauraa makeasti partaansa.

^

Jouko Piho
15 viestiä

#39 kirjoitettu 06.03.2011 23:28

Ei minulla ole mitään erityistä mielipidettä tanskalaisista.
Miksi pitäisi olla?
Parempi kun lopetat tyhmien kysymysten teon ja selvän vedättämisen.

^

hapou
21350 viestiä

#40 kirjoitettu 06.03.2011 23:32

Jouko Piho kirjoitti:
Joku epäili, että kun olen aloittanut ketjun myöhään yöllä, että se merkitsisi sitä, että olen trolli ja että tämä olisi rölliketju.
En ole trolli.
Olen eläkkeellä ja olen tottunut valvomaan, kun ei ole aamulla töihin menoa.

Mun mielestä tämä oli tän päivän hauskinta antia : )

Mut mimmonen sun myyntipuheesi olisi äänestäjille? Ja kui paljon mielistelet äänestäjiä?

^

Ketju on lukittu.

1 2 Seuraava >

Aloita uusi keskustelu