Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Aloita uusi keskustelu

< Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 Seuraava >

Kirjoittaja Pakko saada kertoa part.77

Vessajono
7993 viestiä

#1041 kirjoitettu 09.12.2011 17:29

Kävin eilen kattomassa Sielun veljiä. Eeppistä parhautta. Yleisö tosin vaikutti koostuvan lähinnä kadonnutta nuoruuttaan etsivistä keski-ikäisistä jotka tulivat muistelemaan sitä ainutta 80-luvulla nähtyä bändin keikkaa jossain peräköyriön seurantalolla. Silloin kun kuultiin Peltirumpu ja päässä oli kassillinen Light Beeriä.

Se olikin sitten melko hauska seurailla niitä venähtäviä naamoja kun ensimmäinen biisi ei ollutkaan Peltirumpu vaan Hovimestari ja hymyilevät käärmeet. Eikä helpottanut ihan heti sen jälkeenkään kun jatkettiin osastolla Emil Zatopek-Tuulelta vastauksen saan-Tango skitsofrenia. Setti ois saanu olla ehkä vähän vähemmän L'amourha -painotteinen, vaikka sillä kiekollahan ne on ne hitit jotka porukka haluaa kuulla. Siitä huolimatta ois kuitenkin vaikka voitu jättää Satujen julma taikayö ja Joosef, Joosef väliin. Also, Peltirumpu ja Rakkaudesta olivat ehkä hieman turhan ilmeisiä valintoja encoreiksi.

Mutta noin niinku kokonaisuutena iha vitun TIUAK veto, en ymmärrä miksi ne lytättiin Hesarissa. Ok, Jouko Hohko nyt oli melkoinen suolapatsas Alankoon ja Ormaan verrattuna mutta kyseinen parivaljakko hyppi kyllä ympäriinsä sikäli lahjakkaasti että nähdäkseni se kompensoi Hohkon jäykempää olemusta ihan hyvin. Ja eikö tuollainen pienehkö ukkoontuminen nyt ole ihan ymmärrettävääkin kun bändin kulta-ajasta on se 25 vuotta.

Illan kunniamaininnan saa kuitenkin se yksi ämmä joka ensin hyppi puolen setin ajan mun varpaille ja lopulta huitasi mua kyynärpäällä suoraan tauluun. Ärähdin asiasta niin arvon rouva sitten veti mulle ihan hirveät kilarit siitä että miksi mä tuun kattomaan bändiä jos en edes tanssi. No vittu, esim. sen takia että tuun kattomaan bändiä enkä häiritsemään muita keikalla olijoita.

^

hapou
21350 viestiä

#1042 kirjoitettu 09.12.2011 18:59

accent kirjoitti:
ammatinvalintatesti sanoi että mun pitäis olla arkkitehti, kirjailija, dramaturgi tai teollinen muotoilija

vaikka pornotähti sun pitäis olla

^

buranaC
5116 viestiä

#1043 kirjoitettu 09.12.2011 19:45 Muok:09.12.2011 19:55

Ai se kuoli

buranaC muokkasi viestiä 19:55 09.12.2011

No eiks?

^

buranaC
5116 viestiä

#1044 kirjoitettu 09.12.2011 20:03

quafka kirjoitti:
Vaikuttais vähän ankalta.

Joo, kieltämät viimeistään kun noteeras tuon olevan jonkun ensimmäinen iReport.

iReport...

^

BVR
20337 viestiä

#1045 kirjoitettu 09.12.2011 20:48

World of Tanksia, vodkaa ja olutta. Jee.

^

Bad Dog
5078 viestiä

#1046 kirjoitettu 09.12.2011 20:51 Muok:09.12.2011 20:53

BVR kirjoitti:
World of Tanksia, vodkaa ja olutta. Jee.

12 bisseä, BF42 OldSchool ja kessua. Jee. (Ei Feat. Pitbull).

Pitää vaan katsoa ensin miten narreille käy.

Bad Dog muokkasi viestiä 20:52 09.12.2011

Jes narrit voitti!...Joten nyt voin lähteä taistelu-alueelle.

^

BVR
20337 viestiä

#1047 kirjoitettu 09.12.2011 20:56

Puukkosaha kirjoitti:
Lasillinen viiniä, etusormi vekillä ja kusihätä.

Miksie sormen Vekille annoit? AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA.

Umfaffaa umfaffaa.

^

Bad Dog
5078 viestiä

#1048 kirjoitettu 09.12.2011 20:59

Puukkosaha kirjoitti:
BVR kirjoitti:
Puukkosaha kirjoitti:
Lasillinen viiniä, etusormi vekillä ja kusihätä.

Miksie sormen Vekille annoit? AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA.

Umfaffaa umfaffaa.

Iha hyvä oli.

Kuka on "vekki"?...Ei ainakaan täällä länsi-Helsingissä vaikuta.

^

BVR
20337 viestiä

#1049 kirjoitettu 09.12.2011 21:07

Bad Dog kirjoitti:
Kuka on "vekki"?

Veki.

^

Deadful
3813 viestiä

#1050 kirjoitettu 09.12.2011 21:24

No nyt on taas ehkä siistein soitin vähään aikaan!

^

HW
ärsyttävä
7228 viestiä
Luottokäyttäjä

#1051 kirjoitettu 09.12.2011 21:26

accent kirjoitti:
Hei vähän siistii, joku muuki ku miä käyttää tätä suomen seassa!
Maailman näppärin sana. Lisäksi se tarttui vahingossa frendeistä

PSK, että saunan päälle vaihdoin toiseen pyjamaan. Autuus

^

JM
18460 viestiä

#1052 kirjoitettu 09.12.2011 21:53

Kävin kiskalla ja baarissa näillä jaloilla ja ne vähän paraniki siinä, oon tosi ylpeä että kestin alkumatkasta sen kivun ja uskoin että siihen vaan tottuu tai se lientyy. Ja vähän se lienty ja vähän totuin. Mahtavaa.

Otin pari olutta, pari lonkkua ja baarissa tuopin ja sigle maltia ainoaa mitä oli, mitä lie, halpaa mutta ihan ok. Lähiöbaari.

Pelikoneeseen kyllä meni 15e mut tänään se ei ees niin just oo koska toissapäivänä voitin 70e. Nyt en vähään aikaan pelaa, enkä käy baareissa paitsi huomenna on pakko kun on sovittu, mutta se on hyvä erikois-olut -baari kaupungilla jossa voi tilata jonkun herkullisen oluen ootellessa tai jutellessa, on bisneksiä siellä päin.
Keskustassa.

Mietin että pystynkö sinne asti kävelee, mutta kyytiki ois ainaki päivällä, illalla pitäis ehkä kävellä tai ottaa taksi.

Ja voisin hakee taksilal Ullan kylään vaikka se syöki kaikki mun ruuat mut auttasin sitä tulee takas pois synneistä ja selväpäiseks hyvällä kasvisruoalla j alukemisella yhdessä ja ennustamalla ja kaikella rituaaleilla. Jos onnistun ja se alkaa huolehtii lapsistaan nii tunnen taas onnistuneeni, kesällä se onnistu vähäks aikaa mut sitten taas repes ku muutin pois keskustasta. Sormeton maalari, Ulla, opettelee maalaa niillä tyngillä mitä amputoiduista sormista on jälellä, aiemmin ihan myyvä maalari ja myy vieläki entisiää teoksiaan ja Hare Krishna
Hare RAma!

^

Snacke
Erityinen tuki
4473 viestiä

#1053 kirjoitettu 10.12.2011 00:28

Lupasin olla tyttöystävälle DJ:nä ja baarimikkona sen nimpparina. Naapurit odottanee innokkaana sen nukahtamista, nimittäin koko ajan toiveita satelee ja drinkit sakenee. Hauskaa.

^

Lassi Heiskanen
1695 viestiä

#1054 kirjoitettu 10.12.2011 00:41

olin vitun kovaa duo-keikkaa kuuntelemassa! Monkey Business - saksa-kunnas duo, vittu jätkät on pro.. Nautin! Ostin myös jannujen joululevyn ja se soi nyt taukoomatta, se on nerokasta musiikkia.. Suosittelen!

^

Bad Dog
5078 viestiä

#1055 kirjoitettu 10.12.2011 01:31

Toisaalta tekis mieli mennä nukkumaan. Toisaalta ei. Mitä mä teen?....Rupean kirjoittelemaan rakkausrunoja perkele sitten ilmeisesti.

^

Snacke
Erityinen tuki
4473 viestiä

#1056 kirjoitettu 10.12.2011 01:33

Bad Dog kirjoitti:
Toisaalta tekis mieli mennä nukkumaan. Toisaalta ei. Mitä mä teen?....Rupean kirjoittelemaan rakkausrunoja perkele sitten ilmeisesti.

Mä en mene. Juon vielä yhden. Ainakin. Juhlakalu nukkuu jo, vielä aikaa itselle.

^

Bad Dog
5078 viestiä

#1057 kirjoitettu 10.12.2011 01:44

herrah kirjoitti:
Bad Dog kirjoitti:
Toisaalta tekis mieli mennä nukkumaan. Toisaalta ei. Mitä mä teen?....Rupean kirjoittelemaan rakkausrunoja perkele sitten ilmeisesti.

Mä en mene. Juon vielä yhden. Ainakin. Juhlakalu nukkuu jo, vielä aikaa itselle.

Joo. Pari ois vielä kaapissa. Katselen tässä huvikseni (ja naapureitten iloksi)..."Nirvana-live at the paramount" vuodelta 1991. Tämä taisi olla kuvattu juuri silloin kun Nevermind alkoi hiipiä listoilla ylöspäin. Eli siis koko keikasta on huokuvissa että jotain isoa on tulossa. Nirvana oli iso bändi. Ei sille voi mitään. Metallica yritti pyytää Nirvanaa lämppäriksi 90-luvun alussa, mutta Nirvana oli että: "Ei kiinnosta". Tosin Axl Rose veti Kurttia nekkuun palkintogaalassa ja Kurt kaatui boolimaljaan.

^

JM
18460 viestiä

#1058 kirjoitettu 10.12.2011 01:45

En tiiä onko tää nyt joku addiktio mutta taas taein videon. Ei siinä mitään suurta pointtia ole, mutta ompahan yhteensopiva musa ja yhteensopiva video. Nii sellasta. Näin nää yöt menee.

^

Snacke
Erityinen tuki
4473 viestiä

#1059 kirjoitettu 10.12.2011 01:46

Bad Dog kirjoitti:
herrah kirjoitti:
Bad Dog kirjoitti:
Toisaalta tekis mieli mennä nukkumaan. Toisaalta ei. Mitä mä teen?....Rupean kirjoittelemaan rakkausrunoja perkele sitten ilmeisesti.

Mä en mene. Juon vielä yhden. Ainakin. Juhlakalu nukkuu jo, vielä aikaa itselle.

Joo. Pari ois vielä kaapissa. Katselen tässä huvikseni (ja naapureitten iloksi)..."Nirvana-live at the paramount" vuodelta 1991. Tämä taisi olla kuvattu juuri silloin kun Nevermind alkoi hiipiä listoilla ylöspäin. Eli siis koko keikasta on huokuvissa että jotain isoa on tulossa. Nirvana oli iso bändi. Ei sille voi mitään. Metallica yritti pyytää Nirvanaa lämppäriksi 90-luvun alussa, mutta Nirvana oli että: "Ei kiinnosta". Tosin Axl Rose veti Kurttia nekkuun palkintogaalassa ja Kurt kaatui boolimaljaan.

Ois ny ees Hetfieldiä siin tapaukses.

^

Bad Dog
5078 viestiä

#1060 kirjoitettu 10.12.2011 01:54

Hetfield rääkyy hyvin, mutta kurt paremmin. Varsinkin "Territorial Pissings"-Biisissä. Ainakin lopussa: http://www.youtube.com...

^

JM
18460 viestiä

#1061 kirjoitettu 10.12.2011 01:58

Bloodhound kirjoitti:
Kiitos, JM, kun olet olemassa. Hieno pohdinta taas! Ah!

ONko tässä jotain sarkasmia vai onko tuossa oikeasti jotain mikä vaikuttaa johonkin?

^

Snacke
Erityinen tuki
4473 viestiä

#1062 kirjoitettu 10.12.2011 01:59

Bad Dog kirjoitti:
herrah kirjoitti:
Bad Dog kirjoitti:
herrah kirjoitti:
Bad Dog kirjoitti:
Toisaalta tekis mieli mennä nukkumaan. Toisaalta ei. Mitä mä teen?....Rupean kirjoittelemaan rakkausrunoja perkele sitten ilmeisesti.

Mä en mene. Juon vielä yhden. Ainakin. Juhlakalu nukkuu jo, vielä aikaa itselle.

Joo. Pari ois vielä kaapissa. Katselen tässä huvikseni (ja naapureitten iloksi)..."Nirvana-live at the paramount" vuodelta 1991. Tämä taisi olla kuvattu juuri silloin kun Nevermind alkoi hiipiä listoilla ylöspäin. Eli siis koko keikasta on huokuvissa että jotain isoa on tulossa. Nirvana oli iso bändi. Ei sille voi mitään. Metallica yritti pyytää Nirvanaa lämppäriksi 90-luvun alussa, mutta Nirvana oli että: "Ei kiinnosta". Tosin Axl Rose veti Kurttia nekkuun palkintogaalassa ja Kurt kaatui boolimaljaan.

Ois ny ees Hetfieldiä siin tapaukses.

Hetfield rääkyy hyvin, mutta kurt paremmin. Varsinkin "Territorial Pissings"-Biisissä. Ainakin lopussa: http://www.youtube.com...

Nirvana, the Guns´n´Roses it´s OK to like

^

Bad Dog
5078 viestiä

#1063 kirjoitettu 10.12.2011 02:06

90`s...u gotta love it man!

^

JM
18460 viestiä

#1064 kirjoitettu 10.12.2011 02:14 Muok:10.12.2011 02:14

'Nevermind on kyllä täydellinen levy.

JM muokkasi viestiä 02:14 10.12.2011
Se on olul mulla ikuisesti (8v?) mp3 soittimessa.

^

buranaC
5116 viestiä

#1065 kirjoitettu 10.12.2011 02:19

Ihailen kyl VETOn laulajan skillejä. It was superfullnessness.

^

Bad Dog
5078 viestiä

#1066 kirjoitettu 10.12.2011 02:22

JM kirjoitti:
'Nevermind on kyllä täydellinen levy.

JM muokkasi viestiä 02:14 10.12.2011
Se on olul mulla ikuisesti (8v?) mp3 soittimessa.

Joskus teemalta tuli dokkari siitä miten tuota levyä oltiin työstetty. Kitarat ilmeisesti tuplattiin aika moneen otteeseen. Ja ilmeisesti Kurt halusi saman miksaajan In-Utero levylle mikä oli Nevermindissa. In-Utero on myös hyvä ja siitä löytyy helmiä, mutta muutaman biisin ois saanu jättää pois. Suosikkini on kuitenkin ekan levyn eli "Bleachin" "About A Girl"...Kertoo kurtin ex-heilasta.

^

JM
18460 viestiä

#1067 kirjoitettu 10.12.2011 02:29

JHoo katoin sen dokakrin. Tosi mihheitä juttuja heitetty taustalle kitaroiden kanssa onissa biiseissä....
Se on joku "classic albums ducumentaries series" tms. koska siinä oli jimi handrixinki levystä (joku oli vielöä ufompi taustoiltaa....) ja Bob Marleyn eka levy joka oli nhimellä The Wailers (ja se on vielä ufompaa ku Hendrix! tosi nättejä kikkoja tauastalla joita tuskin huomaa, mutta jotka varasti vaikuttaa).. Koska en ole nähnyt tätä sarjaa missään myytävänä, joudun sekä tunnustamaan että suosittelemaan että waretatte näitä ohjelmia ja seed myös jos saatte jonkun harvinaisemman kiini.

^

JM
18460 viestiä

#1068 kirjoitettu 10.12.2011 02:32

AI NIIN TÄÄÄ ILTA

^

Bad Dog
5078 viestiä

#1069 kirjoitettu 10.12.2011 02:36 Muok:10.12.2011 02:48

JM kirjoitti:
AI NIIN TÄÄÄ ILTA

HAHAHA!!!!! Sulla on sama känny kuin mulla!!!!

http://www.mikseri.net...

Ja oli aika kieroutunut video. Noin niinkuin positiivisessa mielessä. Jotenkin tuli Doors mieleen. En tiedä miksi.

^

Free-Soul
Soldier of Love
9011 viestiä
Luottokäyttäjä

#1070 kirjoitettu 10.12.2011 03:01

herrah

herrah on vaihtanut nimimerkkiä, herrah kuulostaa joltai juutalaiselta etunimeltä.

^

JM
18460 viestiä

#1071 kirjoitettu 10.12.2011 03:05 Muok:10.12.2011 03:06

Free-Soul kirjoitti:
herrah

herrah on vaihtanut nimimerkkiä, herrah kuulostaa joltai juutalaiselta etunimeltä.

MO miim OFS palauta mun kunnia, sanoit Dogille että "sinne meni eikä tks tuu" mikä oli aika törkeää aiinä tilanteesa kun itsekin ihmetteli kun kela ei anna ja sossu ei nna koska kla ei vielä tiedä jne. Kuka tahansa voi sairasatua ja jaoutua tällasiin ihme byrokratiakuoppiin jollion saattaa unohtua niinkin pieni elka kuin 20e kun kaikki mitä sasa on käteistä mitä saa lahjoituksina. Ja heti kun tilille tli oikeat nappulat pistin rahat manenmään takasin päin.

Nii, sanopas nyt kiltisti että Juuso Mikkoselle voi lainata - se saattaa viivästyä vähän jos onnettomuus sattuu, mutta tulee aina takasin ennemmin tai myöhemmin. Ja jos ongelmia on, tiedotan niistä velkojalle että sori nyt menee vähän kaemmin. Eli olen esimerkillinen velallinen.

JM muokkasi viestiä 03:05 10.12.2011
Helppoohan se on jos on aina ollu terve ja kaikki laput on menny niinku pitää. PAri lappua voi tuhota talouden pariks kuukaudeksi niin, että eletään sillä että' äiti tuo välillä leipäpussin...

^

Free-Soul
Soldier of Love
9011 viestiä
Luottokäyttäjä

#1072 kirjoitettu 10.12.2011 03:23

JM kirjoitti:
Nii, sanopas nyt kiltisti että Juuso Mikkoselle voi lainata.

Mistäs minä sen voin varmaksi tietää? Ei noin voi varmasti kenestäkään sanoa. Ei varsinkaan ihmisestä joka hirvittävän heikon fyysisen kuntonsa ja lääke- sekä huumeriippuvuutensa takia voi heittää veivinsä minä päivänä hyvänsä. Sillon olisi kenenkään turha odotella velkojaan takaisin. Joten enpäs sano mitään tuollaista.

^

Free-Soul
Soldier of Love
9011 viestiä
Luottokäyttäjä

#1073 kirjoitettu 10.12.2011 03:39

JM kirjoitti:
Kannattaisi sinunkin OFS miettiä...

...hetkinen ennenkuin menee toimimaaan mikserin virallsiena luottoluokittajana

Mikserin peruskäyttäjiä ei ole jaoteltu mihinkään luottoluokkiin. Kaikki ovat samaa käyttäjäkuntaa.

Omia ajatuksiani saan kirjoittaa tänne niinkuin kaikki muutkin mikserin käyttäjät. Tässä tapauksessa nyt vaan sattui olemaan yksi sarkastinen lause, jonka kirjoitin ihan itse yksityisenä mikserin käyttäjänä, enkä minään "luottoluokittajana".

Jos Juuso koet, että sinulta puuttuu luottamus, se tuskin johtuu yhdestä sarkastisesta lauseesta joka on kirjoitettu PSK-ketjuun jo hyvän aikaa sitten. Kukaan edes muista mitä PSK-ketjuun on kirjoitettu viime kuussa. Etköhän sinä itse ole vastuussa siitä pitävätkö ihmiset sinua luottamuksen arvoisena vai eivät.

^

JM
18460 viestiä

#1074 kirjoitettu 10.12.2011 04:14 Muok:10.12.2011 04:16

No, menit kuitenkin sanomaan ihan konkreettisesta tilanteesta, jossa toinen kyseli, että milloin velat maksetaan ja sinä puutuit asiaan sanomnalla "sinne meni eikä takas tuu", joten kyllä sinä jotenkiin "luottluokittelit" minut, nimenomaan ilman omakohtaisa kokemusta.Ymmärtäisin näkökulman, jos meillä olisi taustalla jotain yhteisia ristiriitoja kaupoisssatai muuten, mutta kun sellaista ei ole, niin sinä let aika jäävi sanomaan että en maksa velkojani, koska sitähän tuo yllä oleva lainattu lause merkitsee.

Se tuntui siinä vaiheessa elämää kun taisteli omasta elannostaan ja samalla mietti milloin on varaa maksaa noinkin mitätön velka kuin 20e todella pahalta, ikäänkuin potkia maasa olevaa (raha-asioiden suhteen) kun joutuu parilla viikolla vielä pitkittämään velkaaa, jonka antaja vielä oli itse sanonut, että älä hätäile sen asian kanssa, henkilökohtaisesti - ja sinä löysit kusipäisen raon siitä.

Tämä on siksi tärkeä asia, että olen tehnyt miskeri.neti:ssä suuntaan ja toiseen paljon kauppoja ja aion tehdä vastaisuudessakin ja tähän asti olen kaikki kauppahommani hoitanut, mitä sinäö taas et tiedä, niin tuolla tavoin noit jonkun uuden mikseriläisen silmissä saada minut sellaiseen valoon, etten hoida hommiani. Totta, ett vähän myöhässä tuli rahat - mutta sinun ennustuksesi ei pitänyt paikkaansa. Ja nyt joku voi ajatella että "se luottokäyttäjäkin on sitä mieltä, että JM:n kanssa raha-asiat ei oikein tahdo hoitua", koska sinulla on suurempi luotettavuus kuin minulla.

Käytit siis "valtaasi" väärin, kun menit tuolalista sanomaan. Ja se voi vaikeuttaa kaupantekoanitai muita aha-asioita myöhemmin, ajattelitko sitä?

btw. saan lääkkeeni kunnan ksutantamana, joten vaikka ruokalsitassa olisi vain kuivaa vanikkaa, makea rivfatril vilti sulaa kielen alla.. .

JM muokkasi viestiä 04:15 10.12.2011
suuri määrä kirjoitusvirheitä, muta tässä nyt on muutakin kirjoitettavaa, kuin muistuttaa OFS:ää siitä, että hän on toiminut törkeästi asemaansa väärin käyttäen.

^

Disintegr8
11309 viestiä

#1075 kirjoitettu 10.12.2011 06:45

Moro. Nukuin vähän.

^

Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#1076 kirjoitettu 10.12.2011 09:12 Muok:10.12.2011 09:12

JM kirjoitti:

suuri määrä kirjoitusvirheitä, muta tässä nyt on muutakin kirjoitettavaa, kuin muistuttaa OFS:ää siitä, että hän on toiminut törkeästi asemaansa väärin käyttäen.

Tavallinen keskustelu tavallisista asioista tapahtuu mikseri-net:issä käyttäjien omalla nimimerkillä. Free-Soulin:än mielipide on hänen omansa, eikä mikseri.net:in.

Free-Soul vastaa itse omista mielipiteistään, eikä aseman väärinkäyttöä ole tapahtunut.

^

Bad Dog
5078 viestiä

#1077 kirjoitettu 10.12.2011 09:58

Joo huomental. ....Heräsin siihen kun ikkunat rätisi aamuyöllä. Maailmanloppu tulee.

^

hapou
21350 viestiä

#1078 kirjoitettu 10.12.2011 13:33

Free-Soul kirjoitti:
herrah

herrah on vaihtanut nimimerkkiä, herrah kuulostaa joltai juutalaiselta etunimeltä.

pitäiskö munki olla hapouh? Tai hapoullah.

^

Free-Soul
Soldier of Love
9011 viestiä
Luottokäyttäjä

#1079 kirjoitettu 10.12.2011 14:02

JM kirjoitti:

suuri määrä kirjoitusvirheitä, muta tässä nyt on muutakin kirjoitettavaa, kuin muistuttaa OFS:ää siitä, että hän on toiminut törkeästi asemaansa väärin käyttäen.

Enpäs ole mitään väärinkäyttänyt, koska:

Haava kirjoitti:
Tavallinen keskustelu tavallisista asioista tapahtuu mikseri-net:issä käyttäjien omalla nimimerkillä. Free-Soulin:än mielipide on hänen omansa, eikä mikseri.net:in.

Free-Soul vastaa itse omista mielipiteistään, eikä aseman väärinkäyttöä ole tapahtunut.

Näin.

JM kirjoitti:
Ja se voi vaikeuttaa kaupantekoanitai muita aha-asioita myöhemmin, ajattelitko sitä?

Ei ole mun tehtävä mahdollistaa sun bisneksiä, varsinkaan kun ne useimmiten ovat laittomia. Sitäpaitsi yksi "sinne meni eikä takaisin tuu" - kommentti ei kenenkään mainetta pilaa. Jos elämänhallintataidot ovat niin heikot että täytyy kerjätä rahaa internet-tuttavuuksilta keskustelufoorumilla, puhuu se kyllä ihan omasta puolestaan.

Mutta ehkäpä minä ajattelinkin Bad Dogin parasta, ja tuumasin että sillä on suuremmat mahdollisuudet saada rahansa takaisin, jos minä vähän provosoin sua. Hyvin näytti toimivan.

^

Free-Soul
Soldier of Love
9011 viestiä
Luottokäyttäjä

#1080 kirjoitettu 10.12.2011 14:03

hapou kirjoitti:
Free-Soul kirjoitti:
herrah

herrah on vaihtanut nimimerkkiä, herrah kuulostaa joltai juutalaiselta etunimeltä.

pitäiskö munki olla hapouh? Tai hapoullah.

hapoullah

^

Ketju on lukittu.

< Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 Seuraava >

Aloita uusi keskustelu