Mikseri.net

#2 kirjoitettu 14.02.2013 16:21 Muok:14.02.2013 16:22

En omista, vielä. Vasenkätisyys rajoittaa vintagekamojen hamstrailua siinä määrin että on käytännössä pakko tähyillä ulkomaille. Mutta toisaalta, tämän päivän käyttöpelit on huomisen vintagea ja toi tän hetken pääasiallinen kirves, Ibanez SR500, on lakkaamattomana meikäläisen käsittelyssä jo viidessä vuodessa relikoitunut siinä määrin, et luultavasti se on mulla vielä 30 vuoden päästäkin koska mitään jälleenmyyntiarvoa sillä ei tässä vaiheessa ole.

Rickenbackerin olen ihan oikeasti päättänyt hankkia vielä jonain päivänä, koska Geddy Lee, Chris Squire ja Mike Rutherford. Jazzinkin ehkä, koska Geddy Lee. Fenkut ei oo toisaalta sytyttäneet ikinä ihan samassa määrin kuin Rikut. Walit ei varmaankaan tule monellekaan ensimmäisenä mieleen kun puhutaan vintagebassoista mutta ihan vakavasti olen ajatellut vielä joskus sellaisenkin omistaa, koska, no...Geddy Lee.

Uskoisin et tulevaisuuden vintagea on lähinnä Ibanezit ja Warwickit. Ja miksei muutkin normaalit käyttökeihäät, niitähän jazzit ja presaritkin aikanaan oli.

Itse asiassa vanhemman pään Iboilla (80-luvun alku) alkaa jo nyt olla tietyissä piireissä jotain arvoa. Ja jossain määrin jopa 90-luvun SR-sarjalla.

#3 kirjoitettu 14.02.2013 16:26

Vessajono kirjoitti:
Rickenbackerin olen ihan oikeasti päättänyt hankkia vielä jonain päivänä, koska Geddy Lee, Chris Squire ja Mike Rutherford.

Tämä.

#4 kirjoitettu 14.02.2013 20:57

Veikkaanpa, että vanhin omistamani keikkakäytössä kulkeva soittopeli on kolleegalta ostettu Nord Stage Classic. Soitin, joka kerää vintage-runkkareilta lähinnä paheksuvia katseita. Itselleni toistaiseksi ihan riittävän hyvä.

"Tavallaan" omistan myös 60-luvulta peräisin olevan ensirakkauteni: kiiltävän mahonginruskean Hellas-pystypianon, jota ei ilman perusteellisia huoltotoimenpiteitä saisi edes vireeseen (yritetty virittää viimeksi vuonna 2004). Onhan sillä toki jonkinasteista tunnearvoa kun sillä olen tuntikausia treenannut, mutta en silti väitä nauttivani sen soinnista nykyisin.

#5 kirjoitettu 14.02.2013 21:27

Vessajono kirjoitti:
En omista, vielä. Vasenkätisyys rajoittaa vintagekamojen hamstrailua siinä määrin että on käytännössä pakko tähyillä ulkomaille.

Käsittämätön ilmiö tosiaan nyt kun mainitsit, kun tuntuu et jo ruotsissa tulee vastaan ihan eri tavalla vanhempaa vasurikalustoa. Joskus jopa hieman vastaavaa oikeakätistä edullisemmin, ainakin pari presaria on tullut sillee vastaan. Siisti kunto ei nosta hintaa samalla lailla kuin suuremmat markkinat omaavilla oikkareilla? Hämärää.

Mutta toisaalta, tämän päivän käyttöpelit on huomisen vintagea ja toi tän hetken pääasiallinen kirves, Ibanez SR500, on lakkaamattomana meikäläisen käsittelyssä jo viidessä vuodessa relikoitunut siinä määrin, et luultavasti se on mulla vielä 30 vuoden päästäkin koska mitään jälleenmyyntiarvoa sillä ei tässä vaiheessa ole.


Kuulostaa vähän samalta ku toi mun Gibson. Tarpeeks kauan kun soittaa samalla vehkeellä niin se tuntuu tutulta ja hyvältä vaikka ei edustakaan mitään keräilyharrastus/historiallisesti merkittävää. Eikä kulu kalsareiden tapaan puhki ainakaan ihan heti.

Rickenbackerin olen ihan oikeasti päättänyt hankkia vielä jonain päivänä, koska Geddy Lee, Chris Squire ja Mike Rutherford. Jazzinkin ehkä, koska Geddy Lee. Fenkut ei oo toisaalta sytyttäneet ikinä ihan samassa määrin kuin Rikut. Walit ei varmaankaan tule monellekaan ensimmäisenä mieleen kun puhutaan vintagebassoista mutta ihan vakavasti olen ajatellut vielä joskus sellaisenkin omistaa, koska, no...Geddy Lee.


Rickenbackerit kiinnostaa kyllä muakin. Kenties tällä hetkellä kitarat enemmän kuin 4001, mut ois sellainenkin hieno. Mulla on ihme perversio 12-kieliseen kokopunaiseen mustilla osilla varustettuun. Tai miksei samalla värillä se bassokin. Joskus teininä näin semmoisen kanissa ja ajattelin että maailman rumin kitaraväritys. Nyt just se kiinnostaa eniten.

[kuva]

[kuva]

Uskoisin et tulevaisuuden vintagea on lähinnä Ibanezit ja Warwickit. Ja miksei muutkin normaalit käyttökeihäät, niitähän jazzit ja presaritkin aikanaan oli.


Mitähän ne "muut normaalit käyttökeihäät" nykyään on? American standard fenkkuja ja faded gibsoneita? Vai jotain edullisempia?

Itse asiassa vanhemman pään Iboilla (80-luvun alku) alkaa jo nyt olla tietyissä piireissä jotain arvoa. Ja jossain määrin jopa 90-luvun SR-sarjalla.

90-luvun SR:t ei ainakaan kärsi siitä, että niissä saa suht halvalla huomattavasti uutta vastaavaa jämerämmän oloisen soittimen. Niistä uusista on vähän flimsy tunnelma mielestäni. Vanhemmilla japanilaisilla kai on jo tosiaan ihan omat piirinsä. Tukholmassa on niihin erikoistunut liikekin.

#6 kirjoitettu 14.02.2013 21:35

tahtila kirjoitti:
Veikkaanpa, että vanhin omistamani keikkakäytössä kulkeva soittopeli on kolleegalta ostettu Nord Stage Classic. Soitin, joka kerää vintage-runkkareilta lähinnä paheksuvia katseita. Itselleni toistaiseksi ihan riittävän hyvä.


Hyvin vähän kosketinpuolta tuntevana en tätä varmaksi tiedä, mutta jotenkin näen kehityksen kulkeneen siellä aikamoisin harppauksin verrattuna vaikka sähkökitaraan, joka on pikku hienosäätöä vaille samanlainen ja samantyyppisiä ääniä päästelevä kuin 50 vuotta sitten. Akkareista puhumattakaan. Nykyään löytyy varmaan laitteita, joita vastaavaa 10v sitten ollut. Saati 50v. Vai olenko ajatuksissani ennakkoluuloinen ja/tai väärässä?

#7 kirjoitettu 15.02.2013 00:36

Snacke kirjoitti:

Käsittämätön ilmiö tosiaan nyt kun mainitsit, kun tuntuu et jo ruotsissa tulee vastaan ihan eri tavalla vanhempaa vasurikalustoa. Joskus jopa hieman vastaavaa oikeakätistä edullisemmin, ainakin pari presaria on tullut sillee vastaan. Siisti kunto ei nosta hintaa samalla lailla kuin suuremmat markkinat omaavilla oikkareilla? Hämärää.


Ehkä se on vaan se ikiaikainen totuus et Ruotsissa on kaikki paremmin ja ruohokin vihreämpää. Vintagesoittimien ohella tarjontaa tuntuu olevan melko paljon paremmin myös studioromujen ja autojen saralla, mitä nyt oon itse seuraillut.

Rickenbackerit kiinnostaa kyllä muakin. Kenties tällä hetkellä kitarat enemmän kuin 4001, mut ois sellainenkin hieno. Mulla on ihme perversio 12-kieliseen kokopunaiseen mustilla osilla varustettuun. Tai miksei samalla värillä se bassokin. Joskus teininä näin semmoisen kanissa ja ajattelin että maailman rumin kitaraväritys. Nyt just se kiinnostaa eniten.



Mulla on ehdottomasti kiikarissa 4003, koska siinä saa erotettua talla- ja kaulamikit eri lähtöihin. Ja kyseisellä metodilla pääsee askeleen lähemmäs täydellistä bassosoundia. Eli siis Geddy Leen bassosoundia.

Kaikista pähein vehje - ja mun tapauksessani jopa ihan oikeasti tarpeellinen - ois toisaalta 4080 mutta niitä nyt ei saa mistään edes oikeakätisinä.

Mitähän ne "muut normaalit käyttökeihäät" nykyään on? American standard fenkkuja ja faded gibsoneita? Vai jotain edullisempia?


Aika pitkälti varmaan tota osastoa, jotenkin en jaksa uskoa Harley Bentonien arvonnousuun.

90-luvun SR:t ei ainakaan kärsi siitä, että niissä saa suht halvalla huomattavasti uutta vastaavaa jämerämmän oloisen soittimen. Niistä uusista on vähän flimsy tunnelma mielestäni. Vanhemmilla japanilaisilla kai on jo tosiaan ihan omat piirinsä. Tukholmassa on niihin erikoistunut liikekin.


Riippuu sarjasta ja kyllähän kaikki Ibanezit on jo lähtökohtasesti aika flimsyjä jos vertaa johonkin presariin tai warreen. Ne halvemman pään vehkeet, GSR-sarja ja SR300 ja nykyään vissiin myös 500 tehään Indonesiassa. Sit on ne välimallin korealaiset kamppeet ja Prestige-sarja, joka tehdään Japanissa.

Toi mun 500 on sitä vanhempaa erää, jolloin ne tehtiin vielä Koreassa ja en oo oikeastaan tässä viiden vuoden yhteisen taipaleen aikana hirveesti löytänyt mitään mainittavaa ongelmaa. Kerran oon joutunut takalevyn ottamaan auki ja kolvaamaan, yks potikka on lähtenyt irti ja yks vähän heiluu. Kaulaa nyt saa Suomen olosuhteissa joka tapauksessa säätää kahdesti vuodessa niin kauan kuin se kaula on puuta ja noi pintanaarmutkin selittyy ihan sillä että en vaan osaa pitää lakkaamatonta soitinta sen vaatimalla kunnioituksella.

#8 kirjoitettu 15.02.2013 00:41

Snacke kirjoitti:
Hyvin vähän kosketinpuolta tuntevana en tätä varmaksi tiedä, mutta jotenkin näen kehityksen kulkeneen siellä aikamoisin harppauksin verrattuna vaikka sähkökitaraan, joka on pikku hienosäätöä vaille samanlainen ja samantyyppisiä ääniä päästelevä kuin 50 vuotta sitten. Akkareista puhumattakaan. Nykyään löytyy varmaan laitteita, joita vastaavaa 10v sitten ollut. Saati 50v. Vai olenko ajatuksissani ennakkoluuloinen ja/tai väärässä?


Kehitys on tapahtunut aika pitkälti lähinnä softapuolella ja läppäreiden integroitumisessa soittajien keikkasetteihin. Hardiskamoissa ei oikeastaan oo hirveen merkittäviä saavutuksia tehty ton viimeisen kymmenen vuoden aikana, virtuaalianalogeja on ollut olemassa 90-luvulta asti ja samplepohjaisissa laitteissa ei oo tapahtunut juurikaan muuta kuin että samplemuistit on kasvaneet.

Sinänsä nurinkurista, että oikeastaan ainoa kehitys mitä kymmenessä vuodessa on tapahtunut, on se, että perinteikkäitä, 70- ja 80-luvun hengen mukaisia analogisyntikoita on nykyään saatavilla ihan kiitettävä määrä useammalta valmistajalta ja vieläpä varsin kohtuulliseen hintaan.

#9 kirjoitettu 15.02.2013 01:16

Vessajono kirjoitti:
Ehkä se on vaan se ikiaikainen totuus et Ruotsissa on kaikki paremmin ja ruohokin vihreämpää. Vintagesoittimien ohella tarjontaa tuntuu olevan melko paljon paremmin myös studioromujen ja autojen saralla, mitä nyt oon itse seuraillut.

Ja siellä on varmaan vasenkätisyyteen suhtauduttu amerikkalaisia soittimia soitinkaupassa 60-luvulla valitessa vapaamielisemmin kuin täällä samaan aikaan. Täällä ei varmaan ollut oikeakätisiäkään jenkkisoittimia kovin paljon tarjolla. Esimerkiks sellasia kotikokoluokan pikku fenkkuvahvareita on ruotsalaisilla joka paikassa, in the meantime täkäläinen ostovoima ja idänkauppa johti siihen et putkiradiot tais olla kotivahvareina validia kamaa pitkälle 70-lukua.

Mulla on ehdottomasti kiikarissa 4003, koska siinä saa erotettua talla- ja kaulamikit eri lähtöihin. Ja kyseisellä metodilla pääsee askeleen lähemmäs täydellistä bassosoundia. Eli siis Geddy Leen bassosoundia.

Uuh kuulostaa turhan monimutkaiselta mun makuun. Tosin multa löytyy tolla ominaisuudella varustettu kitara, -87 Höfner Nightingale. Se on jopa punainen-mustat osat kombolla. Se on muutenkin mun hifein laite, sen saa ilman kikkailua länsisaksalaiseen hienovireeseen ja se vois kelvata jollekin jazzukoillekin. Tommonen mut ilman master volumea.

jotenkin en jaksa uskoa Harley Bentonien arvonnousuun.

Niin, mitä onkaan vaiks 15% vuodessa nollasta?

Riippuu sarjasta ja kyllähän kaikki Ibanezit on jo lähtökohtasesti aika flimsyjä jos vertaa johonkin presariin tai warreen. Ne halvemman pään vehkeet, GSR-sarja ja SR300 ja nykyään vissiin myös 500 tehään Indonesiassa. Sit on ne välimallin korealaiset kamppeet ja Prestige-sarja, joka tehdään Japanissa.

Kunta osti jonkun tuommoisen koulusoittimeksi, veikkaan siis että edullinen, ja siitähän putoili osia jo ekana päivänä. Sähköt on toimineet jotenkuten, mutta ihan joka mutteri ei säädöissä pysy kovinkaan pitkään. Bassotuotteet jotka ei kestä omaa tärinäänsä ei oo mun suosiossa.

Toi mun 500 on sitä vanhempaa erää, jolloin ne tehtiin vielä Koreassa ja en oo oikeastaan tässä viiden vuoden yhteisen taipaleen aikana hirveesti löytänyt mitään mainittavaa ongelmaa. Kerran oon joutunut takalevyn ottamaan auki ja kolvaamaan, yks potikka on lähtenyt irti ja yks vähän heiluu. Kaulaa nyt saa Suomen olosuhteissa joka tapauksessa säätää kahdesti vuodessa niin kauan kuin se kaula on puuta ja noi pintanaarmutkin selittyy ihan sillä että en vaan osaa pitää lakkaamatonta soitinta sen vaatimalla kunnioituksella.

Korealaisista on ihan hyviä kokemuksia mullakin. -87 Sheraton on ihan soiva peli, senkin saa säätöihin ja on persoonallinen soitin verrattuna moneen uudempaan vastaavaan. Ekat (alle monen tonnin) Burns reissuet oli kans koreasta ja semmoinenkin tuli kerran matkamuistoks ostettua. Toimiva laite sekin, kaikkia ihme brittijuttuja ei olis kyllä tarvinnut toistaa aasialaisella pieteetillä (kuten maailman puukointa vibratallaa tai brittityyliin monimuotoisia sähköjä). Burns Bison Bass vois olla ihan kiva jonnekin vintille maatumaan odottamaan jotain keski-iän kriisin garagesurfbändiä. Toisaalta ne joittenkin nykyään käsittämättömästi hehkuttamat 80-l lopun ja 90-l alun korea-squierit oli ihan totaalista kuraa uusiinkin verrattuna.