Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja (taas) Ummikon halut aloittaa äänittäminen


Iibana
5 viestiä

#1 kirjoitettu 12.01.2014 21:01

Hei.

Useiden vuosien kitaran ja basson soitannan jälkeen ajatus (varsinkin omien sävellyksien) äänittämisestä on ruvennut kuumottelevasti houkuttelemaan.

Ideana olisi äänittää akustisella kitaralla flamenco -tyylistä folkkia ja laulua.
Asia mikä pidättelee suoraan tilaamasta äänityskamoja thomannilta on lähinnä tiedon puute - maksimi budjetti tähän olisi tuhat euroa.

En tiedä paljoakaan äänittämisestä ja sen vuoksi haluaisinkin kysyä näistä aloittelukamoista:

1. Millaisia mikkejä minun kannattaisi ostaa akkarin ja laulun äänitykseen ja mikäs audio interface siihen väliin kannattaisi lyödä?

2. Tulen saamaan keväällä enemmän rahnulia jolloinka tulen ostamaan aktiivikaiuttimet. Voinko siis äänitellä n. 2 kuukautta ilman monitoreita ennen kuin aloittaisin perehtymään miksaamisen maailmaan. Haluaisin nyt ostaa sillä tonnilla ''hyvät'' mikit ja sitten vasta perehtyä kaiuttimien hankintaa.

Kiitos vastauksista!
(en huomannut ketjua näille aloittelijoiden kamahankintoihin)

^ Vastaa Lainaa


Funereal
2858 viestiä

#2 kirjoitettu 12.01.2014 23:46

Meinasin aluksi laittaa joitain tarkkoja laitesuosituksia, mutta laitankin vain joitain näkökohtia laitteiden valintaan liittyen:

- Akustiselle kitaralle hankkisin stereoparin pienikalvoisia kondensaattorimikkejä, vaikka omakohtaista kokemusta tällaisesta setupista ei olekaan.

- Laululle puolestaan suosittelisin laajakalvoista kondensaattorimikkiä. Siinä sadan euron kummaltakin puolelta löytyy ihan perushyviä mikkejä laulukäyttöön. Voisi melkein sanoa, että mikä tahansa tuon hintaluokan mikrofoni hoitaa homman yhtä mallikkaasti, sillä olen ymmärtänyt ettei tuon hintaluokan laajakalvoisissa halpatuotetuissa mikeissä ole juuri mitään eroa toisiinsa nähden.

- Oletan, että haluat tehdä äänitykset moniraitaäänityksenä, jolloin tuo kaksi mikrofonisisääntuloa (ym. stereopari) on maksimimäärä raitoja, joita haluat äänittää. Audiointerfaceksi siis riittäisi varmaan hyvin jokin kaksi mikrofonisisääntuloa sisältävä etuaste. Kannattaa tsekkailla jostain foorumeilta / arvosteluista, mitä ihmiset ajattelevat äänirajapinnoista, sillä yleensä äänenlaatu ei ole kriittinen tekijä, vaan käytettävyys kuten ihmeelliset elektroniikkaan liittyvät "bugit" tai huonot ajurit.

- Lisäksi tietty piuhat, popfiltteri ja telineet, joista minulla ei ole muuta sanottavaa kuin että älä osta Milleniumin ständejä.

^ Vastaa Lainaa


Iibana
5 viestiä

#3 kirjoitettu 13.01.2014 00:28 Muok:13.01.2014 00:29

Funereal kirjoitti:

- Laululle puolestaan suosittelisin laajakalvoista kondensaattorimikkiä. Siinä sadan euron kummaltakin puolelta löytyy ihan perushyviä mikkejä laulukäyttöön. Voisi melkein sanoa, että mikä tahansa tuon hintaluokan mikrofoni hoitaa homman yhtä mallikkaasti, sillä olen ymmärtänyt ettei tuon hintaluokan laajakalvoisissa halpatuotetuissa mikeissä ole juuri mitään eroa toisiinsa nähden.


Tuo on huojentavaa kuulla. Tulen muutenkin painottamaan/ säveltämään enemmän kitarapainotteista musiikkia, jolloin halvempikin mikki vokaaleja varten riittänee.

Funereal kirjoitti:

älä osta Milleniumin ständejä.



Juuri tuollaiset vinkit ja huomiot voivat auttaa paljon näin tietämätöntä netistä kamoja tilatessaan

Iibana muokkasi viestiä 00:28 13.01.2014

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#4 kirjoitettu 13.01.2014 07:36

Funereal kirjoitti:

- Akustiselle kitaralle hankkisin stereoparin pienikalvoisia kondensaattorimikkejä, vaikka omakohtaista kokemusta tällaisesta setupista ei olekaan.


Tähän vielä täsmennys, että mikäli kitara on tarkoitus äänittää erikseen ja laulu erikseen, niin kannattanee hommata vaikka vain yksi pienikalvoinen ja yksi isokalvoinen siihen akustiseen. Ellei sitten tosiaan ole tarvetta sellaiselle akustiikan sisältävälle (esim. XY) stereonauhoitukselle joka tykkäisi siitä että mikit ovat samanlaisia. Tälläinen vaatii siis konserttitason akustiikan, että siinä olisi mieltä.

Iibana kirjoitti:

2. Tulen saamaan keväällä enemmän rahnulia jolloinka tulen ostamaan aktiivikaiuttimet. Voinko siis äänitellä n. 2 kuukautta ilman monitoreita ennen kuin aloittaisin perehtymään miksaamisen maailmaan. Haluaisin nyt ostaa sillä tonnilla ''hyvät'' mikit ja sitten vasta perehtyä kaiuttimien hankintaa.


Joo. Kunhan lähtösaundi on hyvä (eli se kitaran ääni ja se akustiikka) niin pitäisi päästä pitkälle. Todella läheltä mikittäminen sitten tietysti on ongelma sinäänsä, että etenin jos sitä välttää (akustisessa kitarassa välttäisin henkilökohtaisesti muutenkin, mutt makuasia), niin eiköhän niitä myöhemminkin miksaile ilolla.

^ Vastaa Lainaa


Iibana
5 viestiä

#5 kirjoitettu 15.01.2014 16:32

Haava kirjoitti:

Tähän vielä täsmennys, että mikäli kitara on tarkoitus äänittää erikseen ja laulu erikseen, niin kannattanee hommata vaikka vain yksi pienikalvoinen ja yksi isokalvoinen siihen akustiseen. Ellei sitten tosiaan ole tarvetta sellaiselle akustiikan sisältävälle (esim. XY) stereonauhoitukselle joka tykkäisi siitä että mikit ovat samanlaisia. Tälläinen vaatii siis konserttitason akustiikan, että siinä olisi mieltä.



Ja voin sitten käyttää sitä suurikalvoista mikkiä myöskin laulun äänitykseen?

Joo mutta näillä näkymin ostaisin tällaiset vermeet (+piuhat, pop filtteri ja muuta mukavaa) :

http://www.thomann.de/...

Laitan sittenkin ne monitorit tuohon samaan tilaukseen, vaikka ne syövätkin melkoisen osan tuosta budjetista.
Sain kuin sainkin massia hieman tienattua joten budjetin korotus ei tule ajamaan säästävälle paastokuurille


Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa ostan toisen BEYERDYNAMIC MC-930 konkan jos haluan paremmin äänitellä kitarointia.

^ Vastaa Lainaa


Funereal
2858 viestiä

#6 kirjoitettu 15.01.2014 16:57 Muok:15.01.2014 16:59

Näyttää muuten ihan ok:lta, mutta kuten sanoin, mikkiständiksi kannattaa hankkia jokin sellainen ständi, joka seisoo suorassa, pysyy pystyssä eikä mene rikki vuoden käytön jälkeen.

Funereal muokkasi viestiä 16:59 15.01.2014

Niin, ja äänittäessä ihan täysin suljetut kuulokkeet vois olla paremmat.

^ Vastaa Lainaa


Iibana
5 viestiä

#7 kirjoitettu 15.01.2014 17:34

ok jätän ne milleniumin tekeleet sinne saksanmaahan. Point taken.
Sen sijaan otin K&M 271/15 ja K&M 25400 mikki standit (kummatkin päälle 20 e OVH).

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#8 kirjoitettu 15.01.2014 19:45

Iibana kirjoitti:

Ja voin sitten käyttää sitä suurikalvoista mikkiä myöskin laulun äänitykseen?


Nimenomaan.

^ Vastaa Lainaa


Iibana
5 viestiä

#9 kirjoitettu 15.01.2014 20:32

By the way, kiitoksia vinkeistä!
Nytpä lähti tilaus thomannille päin ja näillä näkymin sävellyksien purkittaminenkin alkaa työstymään pikkuhiljaa

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu