Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Eurooppalaiset festarit -14


pastamonsteri
2 viestiä

#1 kirjoitettu 16.04.2014 15:53 Muok:24.04.2014 17:15

Osuin viime viikonloppuna Rock the South ”festareille” pienessä Marsascalan kaupungissa etelä-Maltalla, ja vaikka festarit eivät nyt ehkä festareita olleet ihan siinä merkityksessä kuin itse olen oppinut festareista puhumaan, niin pääosin paikallisista bändeistä koostunut kattaus oli ihan kuunneltavaa tavaraa.

Itsellä on tässä kesällä nyt harvinaisesti sekä aikaa että mahdollisuus matkustella ympäri Eurooppaa, niin kiinnostaisi kuulla kokemuksia eurooppalaisista festareista jonne kannattaisi lähteä katsomaan menoa. Ei ole käytännössä aiemmin ollut mahdollisuuksia käydä juuri missään. Toistaiseksi tuon viime viikonloppuisen lisäksi olen käynyt ainoastaan pari vuotta sitten Brixtonissa The Great Escape nimisessä tapahtumassa ja sekin oli varsin erityyppinen kuin kotimaiset festarit, kun kaikki keikat olivat eri baareissa ympäri kaupunkia.

Roskilden toki tiedän ja sille olikin oma topikkinsa, mutta löytyykö muita ”suomalaistyyppisiä” festareita, joissa paljon väkeä kokoontuu jonnekin pellon keskelle juomaan ja nauttimaan hyvästä musasta ja nukkumaan epämääräisissä teltoissa. Eniten kiinnostaa nimenomaan hyvät ja vähemmän tunnetut festarit.

Googlasin festareita äsken ja bändien puolesta kiinnostaisivat ainakin

Glastonbury http://www.glastonbury...
Leeds http://www.leedsfestiv...
Lowlands http://www.lowlands.nl/
JohnSlots http://www.johnslots.c...
Southside http://www.southside.de/
Primavera http://www.optimusprim...
Smukfest http://www.smukfest.dk/

Mutta ei tosiaan tietoa minkä tyyppisistä tapahtumista on kyse ja miellään otan lisää ehdotuksia vastaan. Lisäksi kiinnostaisi lähteä jonnekin Itä-Euroopan / Balkanin suuntaankin jos siellä on mitään menemisen arvoista. Joka paikkaan ei tietenkään pysty lähtemään mutta ainakin 3-4 eurooppalaista festaria olisi tarkoitus käydä läpi. Kiitos kaikesta avusta.

pastamonsteri muokkasi viestiä 17:12 24.04.2014

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu