Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja ylösen alku


burnerman
157 viestiä

#1 kirjoitettu 31.08.2015 12:25 Muok:01.09.2015 10:23

yhteenvetona voidaan sanoa että ylönen syntyi -90 kun lammikko levisi sitä ympäröiviin taloihin ja jokke joka oli juurakon talossa jo vuosia sitten ensimmäisenä joutunut lammikon valtaan pääsi niiden talojen pihoille ja latasi itsensä muuntajista.
Soundin toimitus on kasvin ulkomuotoa virtuaalisesti matkivan tynnyrin sisältämän kaasun valtaama eli siitä puuttuu kuusi ja siinä on muut kasvit paitsi puskat ja se on siltä korkeudelta sisäänpäin yksiulotteinen, lisäksi se sisältää ankeriaan joka on ladannut siitä itsensä. Ylönen ei ole yksin mukana on koko maailman väestö mutta ylönen voi olla ladannut siitä itsensä.

Valot ovat jakaantuneet kahteen osaan niinkuin sähkökin lehtipuu ja mänty ja kuusi puu joita matkimaan on tehty tynnyri kumpaankin.
Lehtipuu mänty tynnyri on yksiulotteinen heijastumaton ympäristöstä ja kuusi tynnyri ulottuvampi ja kirkkaampi ja heijastuvampi.
Tynnyrit suodattavat sähkön jossakin ilmeisesti rautatie asemalla ja katulamput ja sisälamput valaisevat kummallakin tavalla riippuen alueesta.
Jos ankerias on ladannut itsensä sähköstä se olisi lehtipuu tynnyri ja voisi sisältää ankeriaita vaikkapa puistossa katulampuissa jotka ovat ilmestyneet metsikköön tyhjästä. jossakin vaiheessa kun olin poissa tehtävistäni ruotsissa täällä muuttui jokin ja se vei mukanaan kaikki ruotsalaiset naiset ja kaikkiin liikkeisiini ilmestyi outoa vastahakoista porukkaa. Se voi olla tapahtunut tynnyreiden avulla. Samoin tapahtui ylella kun avasin sen viimeisenä lähetysketjussa japanista lukien ja silloin johtajan toimistooni ilmestyi epämiellyttävää porukkaa joka oli muistaakseni sähkölatautuvaa ja asui usa-kanada alueella ja kuului niihin jengeihin vaikka näytti aivan tutuilta kavereilta ja on paljon mahdollista että ne olivat sen alueen mm-kisaohjelmointien muokkaamia sähkölatautuvia olentoja jotka voivat muuttaa ulkonäköään sähköisesti. Eli ne iskivät heti valojen kautta.
Kun kuuntelee uusia äänitteitä niistä kuvastuu yksiulotteisuus ja samalla rähinä ja ne ovat ikäänkuin sisäänpäin olematta kuitenkaan siellä, aivan kuin lehtipuut ja mänty mutta metallisesti niinkuin tynnyri ja virtuaalisesti muttei melodisesti.

burnerman muokkasi viestiä 10:23 01.09.2015

^


HW
ärsyttävä
7222 viestiä
Luottokäyttäjä

#2 kirjoitettu 01.09.2015 14:36

Jospa keskittyisimme varsinkin tässä osastossa keskustelemaan musiikista järjellisellä tasolla. Kiitos.

^

Ketju on lukittu.

Aloita uusi keskustelu