Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja United Flames vanhaa ja uutta


UnitedFlames
2 viestiä

#1 kirjoitettu 10.04.2017 07:15

Olen tässä kierrellyt nyt mikseriä mielenkiintoisen, erikoisen ja aikalailla kaikenlaisen musiikin parissa ja on tullut paljon mielenkiintoisia projekteja vastaan. Ajattelin nyt linkittää tänne omaakin demomatskuamme vähän ihmisten kuultavaks, kun ei oikein ole omalle musiikille "eksynyt" kuuntelijoita. Monta illan viettoa on mennyt ihan tuota etusivun "arvontaradiotakin" kuunnellessa!

Biiseistä kahdesta on tehty sitten ihan viralliset sinkut studiolla ja tuottaja on myös kelkassa, eli eteenpäin on pyrkimys lajissa. Tosiaan tälle vanhemmalle ja uudemmalle materiaalille haluttaisiin, jotain arviointeja nimenomaan musiikin tekijöiltä tai sitä mielellään kuuntelevilta. Musikkityyli kallistuu enimmiltään Metalliin.

United Flames Demo

Tietty pilke pitää tietysti silmäkulmassa olla kun kyseessä kuitenkin demo materiaali eikä miksaukseen ole juuri aikaa käytetty. Jossain enemmän jossain vähemmän. Osa rummuista on myös tehty ihan vaan ohjelman sisäisellä rumpukoneella. Sen kuulee.

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu