Mikseri.net

#2 kirjoitettu 24.05.2021 19:33

"Blowin' In The Wind", joka oli ekoja biisejä johon pystyin soittamaan oikein soinnutkin. Vedettiin tämä pari vuotta sitten vanhojen bändikavereiden kanssa saunaillassa muutamaankin kertaan, tosin karaoketaustan päälle.

Blowin' In The Windin jälkeen onkin ollut hiljaisempaa Dylanin omien tulkintojen osalta. Henkat, Creamit jne. kolahtivat sen verran kovaa, että BD kuulosti ihan liian kesylle omaan makuuni enkä muutenkaan niihin aikoihin jaksanut syventyä sanoituksiinkaan pätkän vertaa. Muiden tulkintojen innoittamina muutamia Dylan-biisejä oli sentään bändin ohjelmistossa. Saavutukseni Dylan-rintamalla ovat yhtä mittavat kuin Italian sankariteot toisessa maailmansodassa.

PS: Luin pari päivää sitten jutun jommasta kummasta iltapäivälehdestä, jossa pidettiin Dylania aikamoisena valehtelijana mitä miehen omaan elämään tulee. Enpä osaa ottaa asiaan mitään kantaa kerrotuista esimerkeistä huolimatta, mutta aika erikoisellehan ko. juttu tuntui oli se totta tai ei.

#3 kirjoitettu 24.05.2021 20:01 Muok:24.05.2021 20:14

Ainakin nämä Dylanin biisit (nopeasti muisteltuna) on "uponneet kaaliin"..., nämä kai uppoaa puupäähänkin, tai umpiluuhun, ja nyt se on jopa todistettu.

Like a Rolling Stone
All Along the Watchtower
Blowin' in the Wind
Mr. Tambourine Man
Knockin' on Heaven's Door

#4 kirjoitettu 24.05.2021 20:05

Nimenomaan tuontyyppisistä tarinoistahan siinä jutussakin kerrottiin. Toinen avioliittokin paljastui vissiin kai vasta kun pari erosi.

Niin kummalliselta kuin tuntuukin, niin showbusineksessa uskottavuutta yritetään ja jopa voidaan rakentaa valheillakin. Eipä silti, olihan meillä Kotkassa kauan sitten eräs ulkomainen futari, jonka piti olla kovakin luu kun mies tuli testiin. Oli kuulemma oikein MM-kisakävijän veli ... vai olikohan serkku .... tai ehkä se oli joskus tavannut ko. nimimiehen ... tai ehkä kuullut puhuttavan siitä. Ei tullut takkia eikä lopunperin edes tuluskukkaroa; eihän äijä pärjännyt edes täkäläisille omille junnuille.

#5 kirjoitettu 24.05.2021 21:09

Pitääpä vielä vähän kaivella muistia noista BD:n biiseistä UA:n alkuun avittamana:

Mr. Tambourine man (kaveripiirissä tambuurimajuri kts. oviloikkari kts. portimo kts. ovimies) tuli tutuksi tietysti The Byrdsien esittämänä. All Along odotetusti Henkan versiona ja Knockin' on Heaven's Door aika monen muun artistin vetämänä. This Wheel's on Fire lähinnä Julie Driscolin versiona ja I Shall Be Released melkein vaikka kenen muun paitsi säveltäjän versiona.

#6 kirjoitettu 24.05.2021 22:50

En kovin kattavasti tunne Dylanin tuotantoa, mutta on kai ymmärrettävää, että mieleenpainuvimmat biisit ovat niitä alkuaikojen teoksia. Tässä muutama, jotka tulivat pienen kaivelun jälkeen mieleen (jonkinlaisessa paremmuusjärjestyksessä):

- Sad-Eyed Lady of the Lowlands
- Ballad of A Thin Man
- Positively 4th Street
- My Back Pages
- Just Like A Woman
- Desolation Row
- One of Us Must Know
- One More Cup of Coffee
- I Shall Be Released

Miehen merkitystä ei voi kiistää, mutta ovatko oikeat connoisseuritkin sitä mieltä, että viimeisimmät todella merkittävät juttunsa hän teki 45 vuotta sitten?

#7 kirjoitettu 25.05.2021 09:46

aRt074 kirjoitti:
Jos Dylanin suosion kultavuosien tekemisiä osaa arvostaa niin sen jälkeisen materiaalin arvostuksen puute johtuu yleensä siitä että noita parhaita albumeja ei ole koskaan kuullut.


Juuri näin on minulle käynyt. Alkuaikojen biiseissä se laulutyyli, fraseeraus, venyttely, whaddayacallit?, se oli vain jotenkin niin maagista, ja se kielifriikkiä pyörryttänyt huima runous oli vaan niin kiehtovaa. Kun sitten (sen motskarionnettomuuden jälkeen?) koko laulusoundi muuttui ja musiikistakin tuli jotenkin epäkiinnostavaa, sitten tuli vielä se born again christian -vaihe ym. niin ajattelin että kai se oli siten tässä. Vielä ”Desiren” aikaan sitä yritti kuunnella, mutta sitten se jäi. Aloin kaivata enemmän kipeitä kitarasooloja ja pahaa jatsia.
Vaikka suosikkikappaleeni ovatkin osittain valtavirran ulkopuolelta, näyttävät ne olevan kuitenkin siltä kaudelta, jota ns. suuri yleisö muistelee...

#8 kirjoitettu 02.06.2021 22:39

Oli se hyvä, että ennen vanhaan ei ollut Idols- ynnä muita etupäässä lauluääneen keskittyviä kilpailuja. Sai Bob ja monet muutkin laulaa (menestyksekkäästi) niinku haluaa ja ihmiset tykätä niinku haluaa. Oi niitä aikoja! Toki vanhoja honottajia, kähisijöitä, raakkujia, juttelijoita yms. tänäänkin arvostetaan, jotka uran jo aikoinaan loivat. Nuoremmilla vain on hankalampaa: Selvin päin pitäis olla aina ja lauluääni täydellinen, ja esim. nenään honotus on virhe pahimmasta päästä ...

#9 kirjoitettu 03.06.2021 07:38

Eikös honotus kuitenkin ole sallittu vähän tuoreemmiltakin artisteilta silloin kun se sopii artistin imagoon? Teineille suunnatulla Nylon Beatillahan se oli suorastaan tavaramerkki, josta kiisteltiin alkuvaiheessa duon taustajoukoissa ja levy-yhtiössäkin. Kun hittiputken pää oli saatu auki, ei kukaan olisi enää halunnut honotuksesta eroon. Arvaan, että jos kohderyhmä olisi ollut toinen, olisimme tuskin kuulleet nuorten naisten nasaalitulkintaa levyillä.

No, poikkeus tietysti vahvistaa säännön joka on juurikin tuo autotunella yhteen putkeen siistitty vokalisointi. Eipä tässä vanha oikein enää tiedä äänitysten perusteella kuka oikeasti osaa ylipäänsä mitään.

#10 kirjoitettu 09.06.2021 22:52

Covereista puheen ollen, lisään vettä myllyyn:

Yo La Tengo - It Takes a Lot To Laugh, It Takes a Train To Cry

#11 kirjoitettu 09.06.2021 23:02

Entäpä

Yo La Tengo - I Threw It All Away

No joo, toki nämä edustaa tietynlaista estetiikkaa... (whatever it is)