Kirjoittaja
|
Forum »
Parannusehdotukset »
Kappaleen lataus vapaaehtoiseksi
|
B-mies
Peruskäyttäjä

Offline
388 viestiä.

|
Olisi hyvä jos itse pystyisi valitsemaan jos haluaa kappaleeseen download mahdollisuuden (tämä tehdään kun mikseriin laitetaan uusi biisi). Lo-fina ja Hi-finä voisi tietenkin aina kuunnella biisiä.
Lähinnä biitintekijöiden kannalta tämä olisi hyvä parannus. Jos esimerkiksi myy biittejä niin silloin ei tietenkään halua kenenkään lataavan sitä ja käyttävän ilman lupaa. Yksi vaihtoehto olisi pistää vain joku minuutin clippi mutta silloin ei saisi kokonaiskuvaa biitistä (ja kuka tahansa osaa kopioda säkeistöstä vaikka 20sec pätkä ja liittä niitä peräkkäin ja siten käyttää biittiä). Esimerkiksi soundclick.com sivulla on tällainen mahdollisuus.
En tiedä kuinka vaikeata tämmöinen on toteuttaa mutta tuskin kovin vaativaa on? Miinuksena on että top40 algoritmissa lasketaan kai myös kappaleen latausmäärät ja silloin biiseillä ilman download mahdollisuutta on erittäin pienet mahdollisuudet päästä top-listaan. Minua tämä kuitenkaan ei haittaa ollenkaan.
|

|
|

|
accent
Peruskäyttäjä

Offline
5823 viestiä.

|
Mutta esim. Audacityssä pystyy nauhoittamaan ulostulon joten joku voi pistää biisin soimaan ja äänittää suoraan sen, jopa hyvin helposti onnistuu tämä. Eikä tuossa muutenkaan ole paljon järkeä mielestäni.
|

|
|

|
Electron
Peruskäyttäjä
Offline
1390 viestiä.

|
accent kirjoitti:
Mutta esim. Audacityssä pystyy nauhoittamaan ulostulon joten joku voi pistää biisin soimaan ja äänittää suoraan sen, jopa hyvin helposti onnistuu tämä. Eikä tuossa muutenkaan ole paljon järkeä mielestäni.
Tai jos oletussoittimena on Windows Media Player niin yksinkertaisesti: Tiedosto; Tallenna nimellä...
Että aika turha ehdotus. 
|

|
|

|
deebp
Peruskäyttäjä
Offline
646 viestiä.

|
Tästä on ollu jo aika monta ketjua. Jos mikserin perusidea on ilmainen musiikin levittäminen niin eikö se siinä voisi pysyä?
Ja niinkun on sanottu niin kyllä ne biisit jokatapauksessa saa koneelle jos haluaa. Ei sitä pysty millään estämään. Paitsi olla laittamatta sitä biisiä nettiin.
|

|
|

|
JM
Peruskäyttäjä

Offline
13902 viestiä.

|
Tästä on tosiaan ollut keskustelua aiemminkin ja minun muistaakseni ylläpidon kanta oli kielteinen, mutta todellakin muistellakseni.. eli en nyt astu heidän varpailleen jakelemalla mitään "varmaa tietoa.."
Ratkaisuja esim. biitin jakelijalle esitettiin myös. Itse muistan ainakin pari:
1. Klipit. Eli laita biitistä esim. 40sek. pätkä esille. Kyllähän se jo kertoo mahdollisille biitin tahtojille että millaisesta laadusta on kyse.
2. Huonolaatuinen versio. Laita biitti vaikkapa 64kbps versiona ja kirjoita kuvaukseen, että biitin tahtovalle senditään esim. sähköpostitse biitti sitten vaikak wav:na (mp3:n päällehän ei räppää kukaan, eihän?)
|

|
|

|
SaastanenHippi
Peruskäyttäjä
Offline
4119 viestiä.

|
accent kirjoitti:
Mutta esim. Audacityssä pystyy nauhoittamaan ulostulon joten joku voi pistää biisin soimaan ja äänittää suoraan sen, jopa hyvin helposti onnistuu tämä. Eikä tuossa muutenkaan ole paljon järkeä mielestäni.
kuinkas tuo Audacityssä oikein toimii? Itse olen Windows Ääninauhurilla joskus nauhotellu, mutta Audacity kyllä kuulostais vähän paremmalta nauhotusvälineeltä, jos joskus sattuu tarvitsemaan.
Ja Threadiin mielipide:
Minulle henkilökohtaisesti aivan sama, jos joku biittejäni käyttää ilman lupaa, kunhan ei julkaise lopputulosta missään. Eli en kannata, koska en näe mitään sen suurempaa hyötyä ideassa.
|

|
|

|
Lex_Talionis
Peruskäyttäjä

Offline
12 viestiä.

|
yks ehdotus vois olla et tekee biitteihis ns. vocal tagin. nauhotat looppaavan puhe-mainoksen ja heität sen piitin päälle mut ite en käytä vocal tageja koska ne on toisaalta vitun ärsyttäviä ja vie huomion pois piitistä. haluan kuiteski et ihmiset nyt voi ladata mu biittei ja kuunnella niit himas tai soittimissaan, mut jos kuulen et joku on räpänny mun biitteihi ja pistäny nettii tai ees demolle ilman lupaa ni vedän turpaan. LUPA PITÄÄ OLLA
|

|
|

|
Apo
Luottokäyttäjä

Offline
1170 viestiä.

|
Tässä yksi syy miksi kappaleiden latauksen poistosta ei ole hyötyä jos kuuntelumahdollisuus jätetään: http://streamripper.sourceforge.net/
... eri asia olisi tietysti jos biisit soitettaisiin flash-soittimella jolloin kappaleen urli olisi hankalampi kaivaa esille.
--
apo
|

|
|

|
Fakap
Luottokäyttäjä
Pedofiili

Offline
2875 viestiä.

|
96kbps puurouttaa sopivasti, muttei liikaa. Tai laita vaikka musaohjelmasta klikki päälle.
|

|
|

|
B-mies
Peruskäyttäjä

Offline
388 viestiä.

|
Kiitos kommenteista. Mietin itsekin että onko mahdollista nauhoittaa se biisi hifiltä ja näköjään on. Oon miettiny vocal tageja mutta ne on todellakin ärsyttäviä. Ei tarvitse enää tähän kommentoida mutta jos haluaa niin sano vaan.
|

|
|

|
Sunt1o
Peruskäyttäjä

Online
2876 viestiä.

|
Minusta olisi ihan hyvä idea tuommoinen että saa valita voiko niitä ladata tai ei. Toki sen voi helposti kiertää, mutta siinä on se ero että artisti ilmaisee että hän ei ole tarkoittanut näitä biisejä ladattavaksi omalle koneelle, ja tietysti toivoo että sitä noudatetaan.
Voihan tuon "ei saa levittää ilman artistin lupaa" jutunkin kiertää no problem. Minusta se on silti hyvä sääntö.
|

|
|

|
gebo modyo
Peruskäyttäjä

Offline
1263 viestiä.

|
MetroTVPlus kirjoitti:
Minusta olisi ihan hyvä idea tuommoinen että saa valita voiko niitä ladata tai ei. Toki sen voi helposti kiertää, mutta siinä on se ero että artisti ilmaisee että hän ei ole tarkoittanut näitä biisejä ladattavaksi omalle koneelle, ja tietysti toivoo että sitä noudatetaan.
Voihan tuon "ei saa levittää ilman artistin lupaa" jutunkin kiertää no problem. Minusta se on silti hyvä sääntö.
Ote jokaisen artistisivun alareunasta:
Copyright -huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.
Mitäpä tuohon enää voisi lisätä.
|

|
|

|
Kukkalapio
Luottokäyttäjä
Offline
4398 viestiä.

|
B-mies kirjoitti:
Olisi hyvä jos itse pystyisi valitsemaan jos haluaa kappaleeseen download mahdollisuuden (tämä tehdään kun mikseriin laitetaan uusi biisi). Lo-fina ja Hi-finä voisi tietenkin aina kuunnella biisiä.
Ei.
Tuossa unohtuu koko mikseri.net-palvelun perusperiaate. Musiikin levittäminen ilmaiseksi.
|

|
|

|
Infratuna
Peruskäyttäjä

Offline
826 viestiä.

|
Luin tämän ehdotuksen tuolta "Ei näillä näkymin toteuteta" otsikon alta. Itse juuri ajattelin tälläistä toimintoa. Voisihan sen biisin äänittää kuitenkin, mutta se siirtäisi "laittoman" käyttämisen rajaa jo huomattavasti. Tällä hetkellä äpäräräppäri voi selitellä että "en mä huomannu ettei tätä biittii sais käyttää ilman lupaa". Jos biisi pitäis jollain raiturilla äänittää erikseen ei tälläistä selittelyn mahdollisuutta olisi. Moni ei myöskään osaa äänittää "Rec Masteria".
Syy kaksi:
Kun biisi ei olisi ladattavissa kuuntelijat joutuisivat tulemaan sivuille kuunnellakseen sen uudelleen. Täten artisti tietäisi biisiensä TODELLISEN kuuntelukertojen määrän. Haitta tälläisestä toiminnosta en pienen miettimisen jälkeen löydä.
Mikseristä huomaa, että monet hyvät ideat on jätetty toteuttamatta kapeakatseisuuden tai jonkin muun huonon syyn johdosta. Etsitään kaikin voimin syitä miksi ehdoitusta EI pitäisi toteuttaa ja jätetään idean eteenpäin vieminen kokonaan pois. Epäluovaa ja kyynistä toimintaa sanon minä.
Suntion ajatuksia lainaten; pitäisikö kaikkia biisejä saada käyttää täysin vapaasti, koska se on teknisesti mahdollista? Kyllä osa teistä osaa välillä olla sitten tyhmiä.
Prkl

|

|
|

|
kikson
Peruskäyttäjä

Offline
179 viestiä.

|
no johan on vedetty herneitä nenään. eikö sun poloisen hienoa ehdotusta ole otettu mieluisasti vastaan? :(
|

|
|

|
Infratuna
Peruskäyttäjä

Offline
826 viestiä.

|
kikson kirjoitti:
no johan on vedetty herneitä nenään. eikö sun poloisen hienoa ehdotusta ole otettu mieluisasti vastaan? :(
Ehdoitus ei ollut mun ja rakentava kritiikki on ehkä hienointa tässä maailmassa. Tuollainen kapeakatseinen ajattelu sen sijaan pitäisi polttaa napalmilla. Ja ehkä hieman huonosti itseäni ilmaisin. Tälläistä toimintaa on esiintynyt mikserissä alusta asti. Vasta luovuus kirjallisuutta luettuani olen täysin ymmärtänyt missä täällä mennään. Näin ollen kaikki tämä vuosien varrella teistä epäluovista kyynikoista ammennettu vitutus purkautuu näihin viesteihin . Voin sitten poistaa ne myöhemmin, kun mieleni hieman lauhtuu.
|

|
|

|
Salminen
Blueborn
Ylläpito
Koodaaja


Offline
2407 viestiä.

|
Infratuna kirjoitti:
Mikseristä huomaa, että monet hyvät ideat on jätetty toteuttamatta kapeakatseisuuden tai jonkin muun huonon syyn johdosta. Etsitään kaikin voimin syitä miksi ehdoitusta EI pitäisi toteuttaa ja jätetään idean eteenpäin vieminen kokonaan pois. Epäluovaa ja kyynistä toimintaa sanon minä.
Ei se ole lainkaan epäluovaa. Epäluovaa on se, ettei ehdoteta keinoja, joilla ongelmat saadaan kierrettyä tai muita vaihtoehtoisia toimintamalleja. Tämäkin ehdotus vaikuttaisi suoraan koko Mikseri.netin toimintaperiaatteeseen, kun yhtäkkiä kappaleet eivät olisikaan kaikki enää välttämättä vapaasti ladattavissa. "Estä downloadaus" -rukseja tulisi Mikserin biiseille aivan takuuvarmasti iso määrä, vaikkei oikeita syitä latauksen kieltämiselle välttämättä edes olisi.
Hyötypuolella on toistaiseksi mainittu ainoastaan se, ettei biittejä käytettäisi enää vahingossa ilman lupaa. Onko ongelma tosiaan niin suuri, että se vaatisi näin järeitä muutoksia? Väärinkäytöksistä voi aina ilmoittaa ylläpidolle "Laiton biisi"- lomakkeen avulla.
Parannusehdotus on toteuttamiskelpoinen, mikäli parannuksen tuottamat hyödyt ovat merkittävämpiä kuin sen mahdollisesti mukanaan tuomat haitat. Tässä niin ei ole. Jos olette eri mieltä, kertokaa ihmeessä, miten muutokseen liittyvät ongelmat saataisiin ratkaistua! 
|

|
|

|
d fast
Peruskäyttäjä
Offline
826 viestiä.

|
jos on kammo siitä, että omia biisejään käytetään väärin ja ilman lupia, niin ei niitä biisejä kannata laittaa tänne ollenkaan.
huonompi mp3-laatu, muutaman minuutin tynkäversio, ehkä joku hassu ei-kuultavissa oleva tempo-automaatio (kuvittele räppäri etsimässä oikeaa bpm:ää.. hähä) tai joku muu kikka ämpäriin niin tuskinpa väärinkäytöksiä ilmenee.
|

|
|

|
Infratuna
Peruskäyttäjä

Offline
826 viestiä.

|
Ei se ole lainkaan epäluovaa.
Juuh se ei ole luovaa ja toivottavasti en niin väittänytkään. Epäluovaa on kylläkin vain tyrmätä ehdotus pelkästään etsimällä siitä virheitä ja syitä miksi se ei ole hyvä idea.
Hyötypuolella on toistaiseksi mainittu ainoastaan se, ettei biittejä käytettäisi enää vahingossa ilman lupaa.
Itseasiassa esitin tuolla hieman ylempänä juuri toisen syyn. Jos muutos olisi järeä ei tätä ehdoitusta varmastikaan kannata toteuttaa.
joku hassu ei-kuultavissa oleva tempo-automaatio (kuvittele räppäri etsimässä oikeaa bpm:ää.. hähä) tai joku muu kikka ämpäriin niin tuskinpa väärinkäytöksiä ilmenee.
Itse ilkeyksien ilkeys 
|

|
|

|
1005
Peruskäyttäjä

Offline
872 viestiä.

|
Tää osaksi liittyy suomalaiseen kankeaan "teosto on jumala jota vastaan emme voi toimia" käytäntöön, mutta esim. myspacessahan on mahdollista valita onko biisi vapaasti ladattavissa vai vain kuunneltavissa.
Kyseisessä systeemissä on myös osaksi tästä johtuen kaupallisesti julkaistuja biisejä ihan isoiltakin nimiltä ja fanit voivat tsekata miltä se uus biisi nyt kuulostaa, levy-yhtiöille taas merkkaa toi sen biisin lataamismahdollisuus paljon jolloin on helppo vaan estää sen biisin lataaminen. fani on tyytyväinen, yhtiö on tyytyväinen.. teosto ei ole (palvelussahan on esim. suomalaisiakin bändejä joilla on kuunneltavana ja HUI! ilmaiseksi ladattavana KAUPALLISIA biisejä, KAMALAA ja RIKOLLISTA!) mutta kuka niistä välittää?
Suomessa toimivista musasaiteista esim pleissi.fi :llä on käytössä musanlataustoiminta jossa ei pysty lataamaan biisejä suoraan, mutta kuuntelemaan pystyy. ja btw, tuolta kuvakkeen kauttahan ei voi ladata mikserin biisejä, vai missasinkos jotain?
Myös soundclickissä on ollut AINA mahdollisuus estää biisin suora kopioiminen.
vai oisko tosi tylsää kun esim. HIM:n uusi sinkku olisikin kuunneltavissa HIM:n mikserisivulta ensimmäisenä maailmassa? vaan noin esimerkkinä mitä voisi olla mahdollisuutena...
|

|
|

|
Apo
Luottokäyttäjä

Offline
1170 viestiä.

|
d fast kirjoitti:
huonompi mp3-laatu, muutaman minuutin tynkäversio, ehkä joku hassu ei-kuultavissa oleva tempo-automaatio (kuvittele räppäri etsimässä oikeaa bpm:ää.. hähä) tai joku muu kikka ämpäriin niin tuskinpa väärinkäytöksiä ilmenee.
tää kyl selvensi miks sun musa kuulostaa semmoselta kuin se kuulostaa
Ei mut kyl fläshiplayer ois ihan jees, varsinkin kun sellainen on tehty jo esim. kuvakkeeseen.
--
apo
|

|
|

|
Aquarium Shark
Peruskäyttäjä
Offline
37 viestiä.

|
Kyllä ne viestit kuitenkin jollain konstilla saadaan kovalevylle ongittua tai äänitettyä. Lisäksi Mikseri.netin tarkoitukseen kuuluu ilmaisen musiikin jakaminen.
|

|
|

|
Kukkonen
Peruskäyttäjä

Offline
2175 viestiä.

|
Neurophiliac kirjoitti:
Ei.
Tuossa unohtuu koko mikseri.net-palvelun perusperiaate. Musiikin levittäminen ilmaiseksi.
Höh, miksi ihmeessä niin absoluuttinen mielipide? Kyllähän tuollaisen uudistamisen jälkeenkin suurin osa antaisi varmasti ladata vielä ihan ämpärinkin. Eikä Mikserin idea kaadu, vaikkei suoraan koneelle saisikaan kaikkia biisejä ladattua, kuunteleminen ja musiikista nauttimen toimisi kuitenkin.
|

|
|

|
1005
Peruskäyttäjä

Offline
872 viestiä.

|
mutta uudistuksen myötä mikseriin saattaisi myös eksyä isompiakin bändejä.
|

|
|