Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Arvostelut

4/5

Onmyo-zan heinäkuun 2007 albumi on yhtyeen seitsemäs kokopitkä. Edellisestä olikin vierähtänyt yhtyeelle epätavallisen kauan - kaksi vuotta.
Levy alkaa syntikkaintrolla Yokyoku, joka tarkoittaa suunnilleen alkusoittoa.
Kakkosraita Maoh on sitä vauhdikkaampaa varianttia molempien laulajien laulaessa. Välissä kuullaan myös örinää. Kappaleena tämä on varsin tyypillistä Onmyo-zaa vibraattoineen kaikkineen.
Kokui no Tennyo on levyn edellä julkistettu sinkkukappale. Levyn kannessa lukee että Maoh-version, mutta en itse kuule mitään eroa sinkku- ja levyversioiden välillä. Joka tapauksessa hyvä ja tarttuva biisi ekstensiivisehköllä vibraatolla.
Fugutaiten on hevimpi tapaus kummankin laulajan suorituksilla ja turhan lyhyellä kitarasoololla.
Hadou Ninpocho on tämän levyn Ninjatarina. Jää herkästi päähän soimaan rytmittelevine säkeistöriffeineen ja melkein tuttuine kertosäkeineen. Molemmat laulavat.
Hiyousube on taas sellainen vähän vänkyttävämpi tapaus. Tällaisilla erikoisilla biiseillä osakalaiset erottuvat edukseen. Molemmat laulavat ja taustahuudahtelujakin kuullaan.
Ookubi on levyn pisin biisi (6:30). Jälleen on pakko nostaa hattua yhtyeen taidolle yhdistellä heviriffejä ja melodisia, jopa popahtavia melodioita. Molemmat laulavat.
Mukuro on vauhdikas ralli molempien laululla. Heviriffit ovat tässä kappaleessa melko yksinkertaisia, mutta yhtä kaikki toimivia. Kappale ei ole ihan niin tarttuva, mutta on mukavaa vaihtelua pienemmällä ambituksellaan ja muutenkin vähemmän vaativalla olemuksellaan.
Kuchizuke on levyn ensimmäinen rauhallisempi kappale syntikkajousilla ja Kuronekon laululla. Silti tässäkin kuullaan särökitarariffittelyä. Kertosäe jää päähän soimaan.
Levyn päättää Shokirukototo Mitsuketari. Amerikkalaispunkpoppinen kappale on ehkä vähän epätyypillinen Onmyo-zalle, mutta hyvin tuntuu taittuvan sekin. Matatabi laulaa tämän energisehkön kappaleen.
Kokonaisuutena levy rokkaa lähes koko kestonsa. Jonkilaisiksi miinuspisteiksi voisi laskea kunnon kulkusballadin puuttumisen sekä hieman vaisuiksi ja lyhyiksi jääneet kitarasoolot. Ehkä yhtye ei halua toistaa itseään liikaa, ja se heille sallittakoon.
Limited edition ei sisällä lisäbiisejä, vaan paksuhkolle paperille painetun tyylikkään kuvalehtisen, jossa on kuvia kustakin bändin jäsenestä, sekä kiiltävän kartonki-sleeverin, johon sekä levy että lehtinen mahtuvat nätisti. Jee!

Arvostele levy

Rekisteröidy tai kirjaudu sisään arvostellaksesi Onmyo-za - Maoh-Taiten.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: