ei tässä ole ennää mitään järkeä, nää on liian hyviä.
tässä äänen voimakkuudella tehdyt aallot kera yksinäisen pianon, on vaan niin toimivaa.
ja se tumma aalto hyökyy lopussa vahvasti yli, häipyen pikkuhiljaa taka-alalle ja sit se pudottava piano...ah.
"slow music for fast times"

Hmm... En tiedä minkä takia alun pianon jälkeen itselleni tulee olo kuin olisi psykologilla? No en tiedä... Mutta jos sitä on taiteilija tässä hakenut niin sitten en tiedä mitä teen suuren kateuden takia...

Sen jälkeen matkaamme johonkin syviin luoliin jossa ääniä tulee viereiseltä ystävältä, valitettavasti ystäväni on jo muuttunut joksikin muuksi...

Ääniä jossain... En tiedä missä... Olenko vai kuulenko olevani? En halua enään... Pois täältä... Matkustaminen... Ei...

Tuntuu kauhua painostusta sekaannusta... En tiedä olenko ranskalaisen prostituution luona vai olenko kuolemassa... Ehkä kumpaakin...

Biisi on ahdistava ja kaunis... Painajasmainen ja kaaottinen... Itse en ymmärtänyt biisistä mitään... Joka oli itseni mielestä tällä kertaa ainoastaan positiivinen asia... Todella mahtava mestari teos...

Jatkaa sarjaa hyvin.
Tunnelmaltaan myös erittäin visuaalinen. Kuvakavalkadi oli antoisa, kaikkea en julkea edes kertoa, mitä mieleeni nousi, mutta nousi ja paljon.

Biisissä on rajattomuuden leima, ruostuneet portit vinksallaan, samoin maailmankuva muotoutuu uusiksi, vinoksi ja lainehtivaksi.

Lapsuus voi olla lyhyt, sanoisi lapsi, jolla ei ole lapsuutta muistikuvina.