Viimein aamuun herään

4:21

Demo

8.50   211 kuuntelua

Kappaleen sanat

Mä tiedän sen sanomattakin,
Aina sanomaani ei luottaa voi,
Mutta en sitä tahallani tee,
Se on vaan peikko joka niskaani jäytää

Siis aloin juoda murheeseen,
Hukuttaa huurteiseen tuskaani,
Pinnan päälle pirut silti jäi,
uimamaisterin arvon saivat kai.

Turhaa materiaa haalin ympärille,
Tekemään itsestäni kai jotain,
Indolentti, introvertti, hedonisti
Kaikki vaikutti minuun huonosti.

Opin kuitenkin koko ajan,
Oikeasta ja väärästä,
Mielen ja kehon hädästä,
Otin lopulta kuuleviin korviini.

Nyt viimein aamuun herään, mutten vielä sille täyttä arvoa anna
Ehkä selän sille vielä käännän, mutten yöllekään enää kumarra
Tuuli pohjoisesta kääntyy, ei kai silti vielä etelään pääsekään
Veden käynti hiljenee, tyrskyt sielun hälvenee
Ehkä uutta puuskaa puhaltaakseen

Monet tarinat siitä kertoo,
piirtää toivonkuvia tulevaan
Kun joku kerran voitti itsensä,
Tajusi elämän ainoan kalliikseen.

On se minussa syvällä niin,
talletettu nukleiinihappoihin,
Ensiaskeleista lähtien,
kasvoin niin huonoihin tapoihin

Helppo siihen vedota on,
elät kuin automaattiohjauksella
sukurasitteen ja itsesäälin,
tummanpuhuvalla johdatuksella

Voi kun sä vielä voisit,
onnesi ahjoon puhaltaa
huuhtoa elon purosi kultaa
ennen kuin kuolo maahan suistaa

Nyt viimein aamuun herään, mutten vielä sille täyttä arvoa anna
Ehkä selän sille vielä käännän, mutten yöllekään enää kumarra
Tuuli pohjoisesta kääntyy, ei kai silti ei vielä etelään pääse.
Laineet pienemmiksi käy, tyrskyt sielun hiljenee
mutta kai taas vain hetkeksi.

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Neemu 16.09.2011
Ihan ok kamaa. Osaat soittaa ja laulaa ihan hyvin. Vähän ismo alankomainen fiilis jäi. Kuunneltavaa.
0   +1 +2
 
Henkkasetä 13.09.2011
tästä sais varmasti hyvän biisin mut henkilökohtaisesti en jaksa kuunnella mies/kitara yhdistelmää...
0   +1 +2
 
8
MP-Art 11.09.2011
Mukava kipale hyvin soitettu ja hyvin tehty muutenkin, hyvät sanat ja hyvä lauluääni
0   +1 +2
 
9
walkaway 08.09.2011
Kaunis akustinen saundi,erittäin kuunneltavaa.Hienosti esitetty,toimii kaikin puolin
0   +1 +2
 
Soundcraft 06.09.2011
Genre: Laulaja / lauluntekijä <--- mikä vittu tommonen genre on?

Lauluhan kuulostaa hyvältä ja ilmeisesti sitä tässä nyt esitelläänkin. Sanoituksetkin on tosi jees. En voi väittää että liiaks biisitä ylipäätään tykkäisin, mutta eihän tää ihan se mun ominainen "genre" ookkaan.
0   +1 +2
 
Elintasokas 05.09.2011
Hyvältä kuulostaa minun korvaani. Sointukulut ovat hyviä, lyriikoista en tiedä, kun tapoihini ei erityisemmin kuulu kiinnittää niihin huomiota.
0   +1 +2
 
Snacke 01.09.2011
Vähän tällasta nyyh nyyh - osastoa, mulle ois uponnut paremmin, jos edes viimeinen säkeistö olis ollut jotenkin häiriintynyt, jotain kullia pilluun tms. juttuja vaikka. Se olis yllättänyt. Nyt tää on tällasta elämän valttikortit - höttöä melko voimakkaasti käsitellyin soundein.
0   +1 +2
 
9
Kostiainen 29.08.2011
Suurinpiirtein samat sanat kuin edelliseenkin artistin biisiin. Virheetöntöntä ja valmista musaa. Sen verran tekstipitoista ja ajatuksia herättävää kamaa, että sanat voisi olla näkyvissä. Tämmönen perusjunttikin ymmärtäisi kokonaisuuden. Kun on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia. :)
0   +1 +2