Keskellä synkkää metsää
on puisto pimeä
Sen siimeksessä kartano
lepää ilman nimeä

On nähnyt loiston päivät,
nuo päivät haaveiden
Nyt tyhjillänsä seisoo
asuinsija aaveiden

Hiljaa kammarissa
pieni kehto keinahtaa
Muisto nuoren äidin
suree kuollutta lastaan

Hän lähti kerran sotaan
ei palannut milloinkaan
Nyt ikuista tuomiotaan
neito nuori suorittaa

Suolta nousee usvaa
haudoille puistoon
Käy nuori herra hukkumaan
taas joen suistoon

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu