Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 299 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mirzadeh - Aino 08.04.2014

Mirzadeh - Aino
Ei ollut mitään äärimmäisen vahvaa muistikuvaa aijemmasta tuotannostanne, mutta ainakin jonkun verran tähän tyyliin muistin muisiikkinne olevan, jota tämäkin kappale edusti. Hyvin tuotettu kappale, joka toisaalta ei ole mikään "uusinta uutta" genressään, joten saa minulta "ok" mielipiteen. Toisaalta oli ihan hauskaa kuulla jälleen tämän tyyllistä musiikkia, kun ei aikoihin ollut tullut kuultua. Saattaa olla että uusi levy tulee kuunneltua :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Deathproof - Slowly but Surely 20.03.2014

Deathproof - Slowly but Surely
Joo'o, ei hullumpi :) Ei mitään multi-erikoista ja uutta mutta ihan miellyttävä näin tähän aamu heräämiseen, kertosäe kohta miellytti eniten, jossa ilmeisesti naislaulua tai sitten ainakin puhtaita miesvokaaleja örinän ohella.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Good ol' 13 - Gimme my booze! (demo) 10.03.2014

Good ol' 13 - Gimme my booze! (demo)
Nyt mentiin ja uskonkin että tarkoitus olikin hieman rujommalla ja räkäisemmällä otteella. Mahdollisesti bändille oma tällainen teemabiisi? :) Pidin kahdesta ensimmäisestä kyllä enemmän mutta varmasti tällekin on oma paikkansa, esim jos rankkoja kotibileitä lähtee väsäämään. Ka<ppale pysyi kyllä melko hyvin kasassa!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Good ol' 13 - The diary of a hollow man (demo) 10.03.2014

Good ol' 13 - The diary of a hollow man (demo)
Tässä mentiin "...Moonshiner" kappaleesta hieman synkemmälle tunnelmalle. Vokaalit alkoivat kuullostaa vokalistilta itseltään! Meno soundit ja kappale k9okonaisuudessaa kuullosti mielestäni laadukkaalta!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Good ol' 13 - Legend of the moonshiner (demo) 10.03.2014

Good ol' 13 - Legend of the moonshiner (demo)
Kyllä kappale oli kokonaisvaltaisesti hyvän kuuloinen ja laatuinen! Ja mitä enemmän kappaletta kuunteli, sitä jylhäisemmksi ja tarttuvammaksi se mielestäni muuttui! Ei mitään tolkuttoman omaperäistä, mutta jos sen seikan jättää toisarvoiseksi, meno pysyy mukavana :) Vokalistin äänestä tuli mieleen Janitor Muurinen ainakin noilta Mannhain ajoilta (se vähä mitä olen sitä kuunnellut) Tosin tässä vokalistillia oli asteen pari "Äijämäisempi". Soitto ja soundit mielestäni hyvät näin kertakuuntelun jälkeen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele AUBERGINE - Spring Remix 2014 09.02.2014

AUBERGINE - Spring Remix 2014
Mukava poljento! Hieman jopa diskohtava! Laulut vaikuttivat hieman oudoilta, kun olivat aika monotoniset, eivätkä hirveästi menneet korkealle tai matalalle, mutta se olikin vain hyvä asia! Oikeassa paikassa oikeaan aikaan ihan varmasti mahti kappale!

Kommentti kappaleesta Kuuntele AUBERGINE - Feel 2014 26.01.2014

AUBERGINE - Feel 2014
Hyvä kappale! Vokaalisuoritukset ja niiden saundi erittäin hyvä ja sopi hieman kuiviin rumpusoundeihin! Niistä välittyi itselleni hyvä kontrasti huippu hyvän ja todella kehnon äänen yhteispelistä :P Miellyttävä silti ei mikään maailmaa mullistava teos!

Kommentti kappaleesta Kuuntele AUBERGINE - What I need I want to keep 24.01.2014

AUBERGINE - What I need I want to keep
Näin taustamusiikkina kuunneltuna ihan kelpotaustamusiikki kappale. Toki varmasti lisäsyvyyttä ilmenisi, jos kappaleeseen ja sen sanomaan keskittyisi paremmin, näin kun kappale oli tekijälleen kumminkin melko merkityksellinen. Aubergineksi silti tunnisti vaikken kunnolla keskittynytkään :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele AUBERGINE - Heart takes over 16.01.2014

AUBERGINE - Heart takes over
Ihan kelpo kappale! Kyllä kun nnäitä kappaleita on kuullut, niin alkaa tyyli nivoutumaan aika vankasti, eli oma saundi on jäänyt elämään! Juha Tapion Rock versio :D

Kommentti kappaleesta Kuuntele AUBERGINE - Fool 2014 25.11.2013

AUBERGINE - Fool 2014
Tämä oli hieman nopeatempoisempi, mutta kyllä tämän Aubergineksi tunnistaa! Se että kappaleessa oli kone/syntikka rummut sai kappaleen kuullostamaan positiivisessa mielessä erinlaiselta ja mielenkiintoiselta ja luulempa että se olisi ollut vielä enemmän "tylsempi" oikeilla rummuilla. Eli ihan ok :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Munakoisolaari - LOWLIFE (Rock) 25.11.2013

Munakoisolaari - LOWLIFE (Rock)
Ihan miellyttävä kappale. Ei mitenkään mullistavan erityinen/ omaperäinen, mutta taattua Aubergineä. Mukava arki-illan vietto kappale!

Kommentti kappaleesta Kuuntele AUBERGINE - It´s you 29.09.2013

AUBERGINE - It´s you
Noniin, ei mitään kummosta mutta vahvasti ehtaa Aubergineä! Näissä on sellainen raikas syksyn fiilis kyllä, että näitä on ihan mukava kuunnella! Selalinen leppoisan meiningin hyvä menobiisi!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kuro_ - Mitä vittua tapahtuu 02.06.2013

Kuro_ - Mitä vittua tapahtuu
Löyttäydyin sivuillesi, kun pidin profiilikuvaasi hienona! Joten päätin tutustua musiikkiisi jos samainen lupaava meno jatkuisi musiikissasikin :) Taustalla olevat jousimatot toivat mieleen burzumin 90 luvulta hvis lyset tar oss nimikappaleen, mutta komppi muine äänineen toi mieleen jonkin 70-80 luvun jännärielokuvan tunnarin/lopputekstimusan. Eli siltä pohjalta koin tämän "MItä vittua tapahtuu".n!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Violencer - Chosen Life 11.05.2013

Violencer - Chosen Life
ihan kelpoa. Ei mitään erityistä mutta vieraskirjaa lukiessani, sain hyvinkin negatiivisen käsityksen musiistanne! Tämä ei kylä todellakaan ollut niin huonoa kuin v-kirja antoi ymmärtää. joitain ihan ekseliäitäkin sovituksia, mutta kokonaisuudessan valitettavan kuulun kuuloista!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaarnekorpi - Nocturnal Chase 29.04.2013

Kaarnekorpi - Nocturnal Chase
Tämä lipsahti tunonne mitäänsanomattoman puolelle. menoltaan päästin jälleen tuonne Doom / Wolf maalle, ei mitään erityitä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaarnekorpi - Raven Blood 29.04.2013

Kaarnekorpi - Raven Blood
Kappaleen alussa ja taisi olla tuossa keskivaiheillakin ihan mielenkiintoista soundimaailmaa, muuten rummutuksen ja sen kansssa soineet riffit toimieleen vanhan immortalin! Itseäni kiinnosti lähinnä nuo muutamat kohdat joissa oli mielenkiintoiset soundit. Jollei lihamyllyä olisi jo keksitty, se olisi saattanut tulla keksityksi tämän kappaleen menosta!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaarnekorpi - Crowning of the Ravenlord 29.04.2013

Kaarnekorpi - Crowning of the Ravenlord
Rankinta materiaalia tähän mennessä. Rummuista tuli mieleen Doom.it ja Wolfenstain tietokone pelit. Ei itselleni mitään säväyttävää, mutta varmasti oli aikoinan bändille kova juttu :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaarnekorpi - Lumen syliin 29.04.2013

Kaarnekorpi - Lumen syliin
Tämöä oli mielestäni hyvä biisi, tarpeeksi tarttuma pintaa, että sitä jäi musiikinsa puolesta kuuntelemaan. Soittolistalle pääsi :)sopivan rauhallinen ja soundit sopi hyvin tunnelman luontiin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaarnekorpi - Hurmesammalet 29.04.2013

Kaarnekorpi - Hurmesammalet
Tämä oli niin demo materiaalin kuuloista, että on pakko sanoa että PERKELE :) Ajatus riipaisi mieltä, että en iolisi uskonutkaan kuulevani näin demon kuuloista materiaalia. En oikein muuta osaa sanoa kappaleesta. perinteistä linjaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaarnekorpi - Pohjoiseen 26.04.2013

Kaarnekorpi - Pohjoiseen
No joo,ei ihan minun juttuni. Soundit eivät puhuttele. Turviääni toisaalta toi mieleen vanhat Mortiisit joka loi nostalgisuutta ja mukavaa tunnetta, mutta muuten erittäin demo kappale. Vokaalit puhuttelevat vähiten. Akustinen kohta oli mieleeni tosin!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaarnekorpi - Saattaja 26.04.2013

Kaarnekorpi - Saattaja
Tämä kappale puhutteli enemmän! menee kyllä lataukseen :P Tunnelma oltiin saatu hyvin pakettiin ja se riittää minulle :) jylhää ja kaihoisaa!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaarnekorpi - Unohdus 26.04.2013

Kaarnekorpi - Unohdus
Ihan ok sanoisin, ei mitään erityistä oikeastaan. Hyvin kappale oli tuotettu ja naislaulukin oli hyvä mauste! Mutta olen varmaan liikaa kuullut tämän kaltaista meininkiä, niin sen vuoksi ei lähde laukkamaan sen lujempaa itselläni.

Kommentti kappaleesta Kuuntele AUBERGINE - The Road 26.04.2013

AUBERGINE - The Road
Tuotetuimman kuuloinen sivun kappaleista ja hyvä oli biisikin! Kyllä näissä kappaleissa on selvä merkki kenen tekemiä kappaleita ja että kappaleet ovat saman tekijän. Uskoisin että tällaiselle musiikille löytyy kyllä jonkin verran kysyntää!

Kommentti kappaleesta Kuuntele AUBERGINE - In my veins 26.04.2013

AUBERGINE - In my veins
Hieman liian samankaltainen kahden edellisen kappaleen kanssa. 90 luvun metalli kuuluu jälleen ja itseasiassa sen saa kyllä tongittua jokaisesta kappaleesta halutessaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele AUBERGINE - Spring 26.04.2013

AUBERGINE - Spring
Kappaleet paranee toisensa jälkeen :) tähän mennessä paras, johtuen lähinnä siitä että soundit miellyttää ja kappaleessa on oikean tempoista menoa ja melodiat ovat hyvät. Kappale tuntuu valmiilta ja persoonalliselta! Hyvä!

Kommentti kappaleesta Kuuntele AUBERGINE - Say Goodbye 26.04.2013

AUBERGINE - Say Goodbye
Tämä oli hyvä kappale myös! pidin erityisesti siitä että kappaleessa säilyi tempo samana ja se oli jotenkin puolitehoinen, eikä lähtenyt kaahailmenaa, se vetosi minuun. Toimi itsenäisenä parhainten tähåän mennessä kuuntelemistani ja näillä saundeilla vieläpä!

Kommentti kappaleesta Kuuntele AUBERGINE - Next Step 26.04.2013

AUBERGINE - Next Step
Tässäkin selkeästi metallisiin raskausasteisiin kun kappale olisi rakennettu, niin varmasti uppoisi ihmisiin, tosin ehkä turhan samanlainen my life 2013 kanssa, että uudelleen polkeminen saattaa toisaalta tapahtua. Hyvä meininki, että jos vaan kappaletta saisi maustettua tarpeeksi persoonalliseksi, niin jättipotin tai vähintäänkin suurempien voittojen tiellä oltaisiin :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele AUBERGINE - Words in me 26.04.2013

AUBERGINE - Words in me
Pirteän oloinen kappale, jota jäi kyllä kuuntelemaan! sai miettimään asioita! Hyvä draivi ja laulusuorituksista päästiin jälleen jonnekkin 90 luvun metallimaisemiin. Erittäin miellyttävä!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Vitus Castor - The Ego Has Landed 07.11.2012

Vitus Castor - The Ego Has Landed
Pidin kyllä kappaleesta! Kapple sopisi mielestäni jonnekkin diskoon, vaikka oli tunnelmaltaan hieman tummempi sävytteinen. Tämän kuuloista musiikkia, joskin siis hieman duurivoittoisempaa kuulee kuntoilu-ohjelmissa ja kaikenlaisissa "huvila & huussi" -ohjelmissa TV.ssä. Olettaisin tämän toimivan myös tanssiessa tai muuten kuntoillessa, että pelkästään istuen kuunneltavaksi tämä kappale oli hieman väritön ja tapahtuma köyhä. Enemmän äänimaisemia, niin tätähän kuuntelisi ihan vain musiikin ilosta!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rokres - Hevi äs mai haart (keskeneräinen) 22.10.2012

Rokres - Hevi äs mai haart (keskeneräinen)
Tässä oli ihan hyvää ideaa, tosin miksaus oli kyllä hurjasti rempallaan! Harmitti kun jäi kesken!

Kommentti kappaleesta Kuuntele f-state - Adebiisi 20.10.2012

f-state - Adebiisi
heh, joo'o. sanoisin, et kohtuullisen tyypillinen, tosin oli ehkä hieman positiivisempi tunnelmaltaan, kuin Adebisin hahmo. "Vokaalit" sopi hyvin musiikkiin :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Maisemia - Syysaurinko 12.10.2012

Maisemia - Syysaurinko
Toimi kyllä! Kappaleen nimi antoi mukavasti aiheen! Kyllä tässä pääsi hienosti syksyiseen maisemaan, jolla koleus ja pelkistetty haaleen vaalea ilma on läsnä kappaleen edetessä. 100% Santtu käsialaa :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele ÄKÄ - No Grace 30.09.2012

ÄKÄ - No Grace
No juu, meno jatkuu samana. Ihan laadukkaan kuuloista meininkiä, mutta valitettavasti JO-tehtyä matriaalia, niin se hieman syö intoa kuunnella. Promon kappaleet mielestäni parani kerta toisensa jälkeen, joten omasta puolestani voin sanoa että suunta on oikea. Ei muuta kuin hyviä jatkoja ja innovatiivisuutta mukaan!

Kommentti kappaleesta Kuuntele ÄKÄ - Throne Of Cocaine 30.09.2012

ÄKÄ - Throne Of Cocaine
Tässä oli reipasta menoa, tosin edellämainitun mukaan, niin The Crown pyörii visusti läsnä. Soittotaito oli tässä selvemmin esillä. Soundit ovat hieman suttuiset, mutta kun kyseessä on promo ja aikaisemmin on tehty vain demoja, niin asian ymmärtää. Ehkä jos olisi julkaistu "Live" -nimellä, niin arvo nousisi entisestään. (Soundit samanlaiset siis edellisessäkin kappaleessa, unohdin vain mainita!)

Kommentti kappaleesta Kuuntele ÄKÄ - Of Straws And Fire 30.09.2012

ÄKÄ - Of Straws And Fire
No juu, tuossa näkyi idoleissa "The Crown". Itse olen tuota Deathrace Kingiä kuunnellut, aikoinaan enemmänkin... Niin yhtäläisyydet ovat suuret! Voisin kai luonnehtia, että on yhtä paljon on eroa The crowniin, kuin northerilla bodomiin. Eli ihan menevän kuuloista ja suhteellisen taidokkaasti soitettua ralliheviä, mutta valitettavasti jo keksitty.

Kommentti kappaleesta Kuuntele f-state - Where Winds Born 29.09.2012

f-state - Where Winds Born
Kapaple oli kaikin puolin hyvän kuuloinen, mutta koukut jäi puuttumaan. Olisikohan tauko rauhoittanut sen verran, ettei rima vain lennä tolppien välistä. Hyvä rauhallinen tunnelma tosiaan, mutta se toimii myös mahdollisena kompastuskivenä jäädessään varjoon. Keep UP the good work ;P

Kommentti kappaleesta Kuuntele Munakoisolaari - Heat 18.09.2012

Munakoisolaari - Heat
Kappale vei minut Tibetin vuoristoihin, jossa purot solisevat kasveja peittoavassa mäessä ja pilvet kelluu vuorten seassa. Sauhaus sopi hyvin tunnelmaan, ei vienyt illuusiota muualle ja sama tunnelma säilyi koko kappaleen ajan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele f-state - Havanna House 27.08.2012

f-state - Havanna House
Erittäin svengaava kappale! Itselleni Havanna ei sanonut mitään sen kummempaa, kuin jotain "Etelän matkakohteita varmaan, leit ja kaislahamenaiset ja trooppiset drinkit sanibiitsillä" yms., kunnes tarkistin että Kuubassa sijaitsee. Tuo ei loppujen lopuksi hirveästi muuttanut käsitystä kappaleesta, vaan aurinkoisuus ja leppoisuus säilyi loppuun saakka! Jazzimmat kohdat kuullostivat "Santun tekemältä" musiikilta, muu olikin sitten melko uutta mitä olen sinulta kuullut! Sellainen ihan mukava kappale, jolla on kumminkin mielestäni yksitoikkoisuuden takia taipumusta jäädä enemmänkin taustamusiikiksi. Ainoa asia, joka mieltä jäikin kiinnostamaan, että kun oli niin poikkeava kappale sinulta! Kesän rantahengauksille sopiva kappale ja hieman haikeaksi jää, kun kesä alkaa olla jo ohi...

Kommentti kappaleesta Kuuntele f-state - Jääportit 23.08.2012

f-state - Jääportit
Tässä oli sellaista elokuvan lopputeksti fiilistä. Nimestä tuli hieman kylmä :) Juurikin sellaista taustamusiikki musiikkia, jonka tehtävä on vain pitää tiedostamaton jännitys päällä!

Kommentti kappaleesta Kuuntele f-state - Between Breaths 23.08.2012

f-state - Between  Breaths
Rummutuksesta tulee mieleen kovassa huudossa oleva dubstep, mutta tässä mielestäni muidenkin instrumenttien/äänien tulos tuottaa todellisen tuloksen. Tässä on käytetty sellaisia ääniä, jotka herättävät itsessäni nostalgisia tunteita ja mielikuvia, joista ei voi olla pitämättä. Kappale on tunnelmaltaan melko paikoillaan junnaava ja uskoisin, että sen takia se laittaa mielikuvituksen laukkaamaan, eikä toisin päin. Sopii hyvin aamutuimaan, varmasti iltaankin tai muuten vaan tyhtyyteen tuijottaessa!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tales of the North - 04 22.08.2012

Tales of the North - 04
Alku oli hieman poikkeava ja jäinkin kuuntelemaan mielenkiinnolla, jos jokin hitaampi kappale sieltä on tulossa, mutta kyllä se "remutus" sieltä sitten alkoi! :) Jäin alussa miettimään, josko siinä lähti rummut hieman aikaisin liikkeelle ja lähtivät hetken päästä uudestaan, jolloin biisin lähtikin vauhtiin, että jos olisi jäänyt vahingossa tallenteelle se ensimmäinen komppirykelmä? Vokaaleista ja menosta tuli hieman Bodom mieleen, mutta kappaleen soundit pitävät tunnelman viilltävässä black metal maisemassa. Loppupuolella olevasta soolosta tykkäsin! Muutoin hieman keskinkertainen sävel.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tales of the North - 03 22.08.2012

Tales of the North - 03
No tämä meni mielestäni edellisen kappaleen vanavedessä, eli ei mitään erityistä sanottavaa. Ne muutamat rumputulitus kohdat oli ihan mukavaa kuunneltavaa :) kappaleen lopetussa nousevat otteet oli ihan mukava yksityiskohta myös! Materiaalin pitäisi minun mielestäni olla hieman intuitiivisempaa monelta osin, jottei hukkuisi massaan, koska potentiaalia tässä silti on!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tales of the North - 02 22.08.2012

Tales of the North - 02
Tämä kuullosti korviini ikään kuin "Third song".in huonommalta versiolta. Vokaaleista tuli mieleen Mikko kotamäki Funeris Nocturnumin "Code 666..." albumilta ja sitten varhaisemman Imapled Nazarenen vokaaleilta. Ihan tällaisena mielenkiintoisena huomiona, johon mieleni tämän kappaleen vokaalit alitajuisesti liitin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tales of the North - 01 22.08.2012

Tales of the North - 01
Heh, uskompa, että tämä kappale kuullosti todella mielenkiintoiselta ja sen vuoksi, että soundit eivät olleet menneet ihan kohdilleen, niin se sai riffit kuullostamaan todella monimutkaisilta ja taidokkailta. vastaavanlaista riffittelyä olen kuullut Emperorin "Anthems", albumilla, mutta tässä tunnuttiin ottaneen askel eteenpäin myrskyriffien kehittelyssä! Tämä kappale lähtisi lataukseen, jos se olisi mahdollista! Ilmeisesti vahingossa hyvän kuuloinen biisi :) Kitarat mielestäni väpättivät jonkin verran, mutta ei niin paljon kuin kahdessa edellisessä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tales of the North - Intro - Walking from the Woods 22.08.2012

Tales of the North - Intro - Walking from the Woods
Hmm, kuullosti tuollaiselta "metsä black metallin" introlta, jossa tosin innostuttiin loppupuolella juomaan (varmaankin!) kaljaa ja jotai puhettakin sieltä kuulu. Tästä nyt oli vaikea sanoa vielä mitään, Kasetti aikainen musta metalli tuli kyllä välittömästi mieleen. Pimeää talvista yömyrskyä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Eensio - Risteys 22.08.2012

Eensio - Risteys
PS. Joskin kappale mielestäni loppui hieman tylysti, kuin ilmat pihalle konsanaan! :D

Kommentti kappaleesta Kuuntele Eensio - Risteys 22.08.2012

Eensio - Risteys
Tämä meni melko henkilökohtaisuuksiin, koska itsellänikin vasen jalka on olljut kipeänäja muutenkin aiheet osuvat elämän tilanteeseeni todella hyvin! Kappaleesta tuli hyvinkin merkityksellinen! Kiitos kappaleesta, kiitos koko levystä (lataukseen meni koko albumi!) Toivottavasti saan kuulla lisää musiikkia sinulta tulevaisuudessa! Kiitos!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Eensio - Ysikolme 22.08.2012

Eensio - Ysikolme
Kyllä! Materiaali jatkuu hyvänä ja pysyy vankkana kuin etenevä juna! Tunnelma on katossa jatkuvasti ja musiikkimateriaali vaihtuu jatkuvasti, eikä tylsistytä ollenkaan!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Eensio - Usko 22.08.2012

Eensio - Usko
Hieno kappale tämäkin! :) Ehkä menoltaan ja tunnelmaltaan tavanomaisempi räppikappale, mutta kun ajattelee asian niin, että tämä kappale kuuluu samalle albumille, kuin edelliset kappaleet, niin voittokulkue jatkuu! Ihan koskettavaa materiaalia tunnelmataan!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Eensio - Pala musta 22.08.2012

Eensio - Pala musta
Tähänastisten huomioiden summana on itselläni se, että musiikin vaihtelevaisuus on ehdoton valtti koko hommassa. On todella ärsyttävää, kuunnella yhtä kappaletta ja sen 12 eri variaatiota. Todella hieno homma, että kokoajan vaihtuu musiikki! Tämän kappaleen musiikki oli kuin suoraajn jostain saippuasarjan tunnarista :) Mutta toimi silti todella hyvin! Laatu on hyvä myös!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Eensio - Magneetti 22.08.2012

Eensio - Magneetti
Taso jatkuu hyvänä edelleen. Pidin siitä, että musiikki vaihtui yllättävän paljon edelliseen kappaleeseen, jolla välttyy siis siitä, että kappaleet olisivat samanlaisia. Sanoitukset oli ihan ok tavaraa. Hyvä!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Eensio - Mitä me tehdään ft Miqu & Eddy 22.08.2012

Eensio - Mitä me tehdään ft Miqu & Eddy
Ihan kelpo kappale! Omaan korvaani kolahtaa kovaa juurikin se, että materiaali kuullostaa ajan kanssa työstetyltä (oli se sitä sitten tai ei!) Sanoitukset nyt taisi olla aiheiltaan hieman itseltäni pois, tosin en niitä sen tarkemmin kuunnellutkaan. Kokonaistunnelma ihan täyden arvoista!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Eensio - Intro 22.08.2012

Eensio - Intro
Ihan hyvän kuuloinen intro ja siinä mielessä mielenkiintoinen, että ensimmäistä kertaa kuuleen tällaisen levyyn johtavan räppäys intron. Soundit ja vokaalit kuullostivat olevan hyvin tasapainossa, joten kappale kuullosti kuunneltavalta kappaleelta, joskin räppäys tyyli ja ne sanat, joista sain selvää, tuli hieman tavanomainen olo, että tällaista on kyllä kuultu aikaisemminkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele NewGeneration - Taivaan kyyneleet. 21.08.2012

NewGeneration - Taivaan kyyneleet.
Tässä oli hyvin paljon potentiaalia ja ehkä eri vokalisteilla kappale olisi ollut meikäläiselle täysin oma. Hieno musiikit ja lyriikatkin vaikuttivat hyviltä, joten ei voi kun olla tyytyväinen kuulemaansa. Jatkakaa samaan malliin!

Kommentti kappaleesta Kuuntele NewGeneration - Vuodatettu Raita 21.08.2012

NewGeneration - Vuodatettu Raita
Taso nousee roimasti. Tästä en löydä muuta valituksen sanaa, kuin että joitain sanamuunnoksia olisin itse tehnyt ja joissakin kohdissa vokaalit pulpahtavat musiikin edelle + joissakin kohdissa kuuluu selkeästi räppääjän/ tai räppääjien nuori ikä, joka jo itselleni alkaa kuullostaa jo hieman teennäiseltä, jos kuuntelen kappaleita, jotka itseeni koskettaa. Erittäin hyvää materiaalia ja lataukseen lähtee! Hienoa!

Kommentti kappaleesta Kuuntele NewGeneration - Sky is falling. 21.08.2012

NewGeneration - Sky is falling.
No tässä oltiin onnistuttu melkoisen hyvin! Tämä oli ikäänkuin parempi versio tuosta "Kirjoitettu tähtiin" kappaleesta. Musiikki oli rennompaa ja miellyttävämpää ja kertosäettä lukuunottamatta räppäykset kuullostivat hyvältä musiikinrinnalla ja olivat tasapainossa soundin kanssa. Tämän yksityiskohdan, kun olisi saanut kertosäkeeseenkin, joka tuli liikaa pinnalle musiikkin nähden, niin kappale olisi lähtenyt lataukseen välittömästi. Lopun ihme äänet olisi omasta puolestani saanut jättää pois. Muutoin tämä olisi ollut yksi parhaimpia räppikappaleita, joita koskaan olen kuullut!

Kommentti kappaleesta Kuuntele NewGeneration - Kirjoitettu tähtiin 21.08.2012

NewGeneration - Kirjoitettu tähtiin
Hei! Sain mainoksen sinulta johonkin biisiin, mutta kyseisessä linkissä ollut kappale oli poistunut mikseristä, joten klikkasin suoraan profiiliisi ja huomasin että sinulla oli muuatamat projektit, niin kävin nyt tätä kuuntelemaan. Tämä kappale ei nyt ollut ihan minun suosikkini, jotenkin tuntui että itse musiikki olisi ihan hyvin voinut olla jokin syntikan demo kappale ja räppäystyyli vaikutti hyvin tavanomaiselta, kuin varmaankin myös laulunaiheet, joita en nyt sana tarkasti kuunellut. Kertosäkeessä pidin räppääjän/räppääjien äänestä, hieman punkmainen, kuten vanhassa Offspringissä aikoinaan. Ihan ok idea laittaa kertosäe englanniksi, vaikkakin nyt ei ole mikään uusi tempaus musamaailmassa. Omasta mielestäni paljon olisi tehtävä saadakseen tästä sellainen, jota kuuntelisi useamminkin. Lopun pommit paukahteli melko lujaa, että melekin vasta tuolloin heräsi miettimään että mitähän nyt alkaa tapahtua :) Rimaa ylöspäin, jotta minulle kelpaisi!

Kommentti kappaleesta Kuuntele SPIT - The Monster Jam Products 21.08.2012

SPIT - The Monster Jam Products
Noniin, tässä alkoi löytyä jo poikkeavuutta materiaaliin! Tunnelma kappaleessa oli kuin olisi ajellut jollakin viritetyllä rantakirpulla jossain autiomaan helteessä, tai hiekkarannikolla! Soittotaito riffeineen makeaa, mutta kyllähän se Bodom siellä tiukasti pysyy, jota ihan vain Bodomin JO olemassa olemisen vuoksi toivoisi olevan vähemmän. Olen kyllä tyytyväisempi tähän kuuntelureissuun sitten edellisen kerran. Suunta on teillä oikea, mutta omaperäisemmäksi materiaali on tehtävä, jotta meikäläisen ja mahdollisesti muidenkin kiinnostusta herättää entisestään. Kiitos!

Kommentti kappaleesta Kuuntele SPIT - Drunk Driving Killer (re-recorded) 21.08.2012

SPIT - Drunk Driving Killer (re-recorded)
Aika lailla samoin reseptein edetään tässä, kuin tuossa "All Fools..." kappaleessa. Riffit tässä toimii itselleni parhainten, tuo jopa hymyä kasvoille kun kuullostaa niin hyvälle! :) Hieman toisenlaista olisi silti voinut olla, jottei ihan "kahta samaa kappaletta" tunnelmaa synny. Soittotaito kyllä ihailtavaa! Tämä oli ilmeisesti uudelleen nauhoitus jostain vanhemmasta kappaleesta, mutta etse en ainakaan tietoisesti ollut kuullut sitä ensimmäistä, että siihen en voinut vertailla, joskin olisi ollut ihan mielenkiintoista!

Kommentti kappaleesta Kuuntele SPIT - ALL FOOLS FALL DOWN 21.08.2012

SPIT - ALL FOOLS FALL DOWN
Noniin, siinä oli aamuksi vauhtia :) Soittotaito on kyllä huikea, mutta innovatiivisuutta vaatii ehdottomasti, jotta pääsisi pois bodom-järven laineilta. Mukava oli kuulla hieman monimutkaisempia riffejä pelkän runttauksen sijaan, mitä esim Bodom nykyään harrastaa, tai ainakin sen mitä itse olen kuullut yhtyeeltä viimeaikoina. Kappaleen voima ja mielenkiinto keskittyy minun kohdallani erityisesti riffien ja yleisen soittotaidon ympärillä. Vokaaleista en saanut sen koommin selvää, joskin en niiätä tarkemmin kuunnellutaa, vaan pidin enemmänkin soittimena muiden joukossa. Hieman kuullostaa teinin uhkumiselta, tosin jos oikein muistan, niin testosteronia löytyi hieman enemmän kuin edellisiltä kappaleilta ("Drop, Dead & Down..." yms.) Soundit laimeahkot, sellaiset mitä demoilla yleensä on, tai ainakin mitä demoilla joskus 10 vuotta sitten on ollut (kun niitä vielä satuin kuulemaankin) Muutamia tosi hienoja riffejä ja sovitukset hyviä, eikä miksauskaan hullumpi!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Munakoisolaari - Every Day 21.08.2012

Munakoisolaari - Every Day
Tässä periaatteessa sama meininki, kuin My life.ssäkin. Samalla reseptillä liikkeellä. Biisi on hyvä kaikin puolin, mutta antaa epäilyksen jo kahden samanlaisen olemassaolosta, että loppu levykin olisi samalla kaavalla tehty. Nostalgisuus edelleenkin läsnä, edellisen kappaleen tavoin!

Kommentti kappaleesta Kuuntele AUBERGINE - My Life 2014 21.08.2012

AUBERGINE - My Life 2014
Hei! Olin saanut sinulta mainoksen jostain kappaleesta, joka informaation mukaan ei sitten enää löytynyt täältä mikseristä. Päätimpä silti kuunnella projektisi musiikkia, kun sinulla sellainen oli. Tämä oli hyvä kappale! Biisistä jäi minulle mieleen jotkin 90 -luvun lopun ja 2000 -luvun alun hevibändit, joilta tämä olisi voinut ihan hyvin kuullostaa, jos runttauskitaran bassoineen ja rumpuineen olisi vielä yhdistänyt kappaleeseen! nostalgisuutta löytyi siis tuolta kantilta. Hyvin iättömän kuuloinen kappale oli muutenkin, ei hirveästi vaihtoja suuntaan tai toiseen vaan perus elementillä pärjäiltiin. miksaus ja masterointi onnistunut hyvin myös, eli ehjä kokonaisuus. Sellainen ok kappale itselleni.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Deathproof - Too Far To See 20.08.2012

Deathproof - Too Far To See
Kokonaisuutena demon kantavin kappale. Alusta tuli Enslaved (Norjasta) mieleen. B-järvimaisema säilyy vankasti. Soittotaito on kyllä kehuttavan arvoista!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Deathproof - Bloody Beauty 20.08.2012

Deathproof - Bloody Beauty
Tämän kappaleen valtti on ehdottomasti kitarasoolo! Soittotaito muutenkin potkii rutkasti! Vokaaleista kuulee selkeästi (edelleenkin) nuoren pojan/miehen äänen, joka omaan korvaan kalskahtaa hieman negatiivisessa mielessä, kun itsellä puolestaan alkaa jo kyseiset vaiheet olemaan ohi. B-järvellä pystään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Deathproof - Punch Me 20.08.2012

Deathproof - Punch Me
Samoilla linjoilla avausraidan kanssa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Deathproof - You're Not My God 20.08.2012

Deathproof - You're Not My God
Muutama ihan hyvän kuuloinen riffi/sovitusosio. Muutoin soudellaan edelleenkin Bodom järvessä. Suurta erkautumista niiltä maisemilta toivoisin!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Deathproof - Pray For The Death 17.08.2012

Deathproof - Pray For The Death
Tämä oli hieman omaperäisemmän oloinen kahteen aikaisempaan. Kappaleen loppuosa oli todella hyvän kuuloinen ja pidin menosta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Deathproof - Teretulemast Monttubile 17.08.2012

Deathproof - Teretulemast Monttubile
Noniin, soundit olivat hieman muuttuneet ja riffipuolella oltiin päästy myös hieman jonnekkin surffirannalle. Tuli melko selkeesti mieleen jotkun 80 luvun hevibändien glam.ahtavat sointikuviot. Bodom-rannan viikatemies seisoo kyllä silti vankasti paikoillaan ja läsnä. Soundien selkeys ensimmäiseen demoon verraten antaa vaikutelman soittotaidon kehittymisestä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Deathproof - Hate Is Only A Feel 17.08.2012

Deathproof - Hate Is Only A Feel
NO NYT TULI SUORASTAAN PANKINRÄJÄYTTÄJÄ! Hieno "Slovari". Alku lupailikin jo, mutta kappale piti tunnelmansa loistavasti loppuun saakka. Ehkä uudelleen nauhoitettuna toimisi vielä paremmin, tai että kappaleesta voisi tehdä vieläkin efektiivisemmän, mutta tämä oli kyllä todella mainio. Lataukseen meni :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Deathproof - Deathproof 17.08.2012

Deathproof - Deathproof
Ensimmäisten sekuntien aikana reaktioni olivat, että "huh-huh, kun kuullostaa demomaiselta!", mutta kappaleen päästyä vauhtiin taso muuttui hieman paremmaksi! Aikoinaan paljon Bodomia ja Northernia kuunelleena, en löytänyt tästä juurikaan mitään uutta ja mielestäni kappaleen potenttiaalisuus piilesi riffeissä, jotka olivat mielestäni keskinkertaiset. Ehkä siltikin demo-julkaisuksi taidokasta ja yllättävän moitteetonta meno.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kujanjuoksu - Kaada loppuun se juoma 16.08.2012

Kujanjuoksu - Kaada loppuun se juoma
Kyllähän tämä pintansa piti, joskus mielestäni tunnelma niin "Jos vain..." -kappaleessa ja tässä alkoi kallistua hieman alaspäin (mutta se on toki täysin hyväksyttävää) Miellyttävä kokonaisuus koko ep! Toivottavasti teiltä on tulossa lisää materiaalia!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kujanjuoksu - Jos vain seuraatte meitä 16.08.2012

Kujanjuoksu - Jos vain seuraatte meitä
Melko kiero ja jokseenkin paikoillapysyvän oloinen meininki! Hyvä tämäkin silti ja taso pysyy korkealla! Toivottavasti seuraavakin kappale pitää pintansa, niin kyllä on kova ep käynyt korvista sisään :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kujanjuoksu - Sä värit mulle annoit 16.08.2012

Kujanjuoksu - Sä värit mulle annoit
Huhhuh! Hienoa meininkiä! Kappaleessa tuntui olevan vuorokaudentuntuinen kierto, alkoi hitaasti temmon silti kokoajan hiljalleen noustessa ja vaihtiin pääsyn jälkeen oli taas aika vetää peitto hitaasti ylle! Madot olivat täälläkin mukana, onkohan tässä jokin teema meneillään :) Soittotaito ja sovitukset ovat ensiluokkaista!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kujanjuoksu - Maan pimeillä piireillä 16.08.2012

Kujanjuoksu - Maan pimeillä piireillä
Samoilla linjoilla ensimmäisen kappaleen kanssa, hieman toisesta kohtaa tai kuvakulmasta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kujanjuoksu - Matoja parittelemassa 16.08.2012

Kujanjuoksu - Matoja parittelemassa
Kiitos mainostuksesta! Tämä ensimmäinen kappale toimi tunnelmaltaan todella hyvin! Ensimmäisissä kitaraotteissa menmi itsellä hieman pasmat sekaisin, koska niin riffin tyyli kuin äänikin kuullosti eräältä riffiltäni, jonka aikoinaan keksin! Sanoituksia en kuunnellut tarkoin, annoin yleistunnelman ottaa ohjat ja tuli todella hieno ajaton kesä/syystuokion tunto! Onkohan Opeth ollut kuuntelussa? :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tappoterapia - Pieré Verta! 30.05.2012

Tappoterapia - Pieré Verta!
Hahhaha! En nyt kuunnellut sanatarkasti saati keskittynyt tähän muutenkaan digitaalintarkasti vaan enemmänkin siltä pohjalta, että muistin Mirzadehin takavuosilta ja että jotain rankkaa materiaalia sieltä varmaan tulee, kun punkista oli kyse. Kun kappaleen nimeä alettiin kesken kaiken huutamaan kappaleessa, niin tämä nauratti yllätyksellään :D Soundit kuullostivat melko konemaisilta ja vokaalit kuulostivat crowbarin, ainakin Equilibrium albumin "Things you can't undesrstand" kappaleen vokalisoinnilta (voi olla että muissakin kappaleissa on vastaavanlaiset vokaalit, mutta en ole kuullut albumilta muita kappaleita). Ei tämä nyt mihinkään soittolistoilleni jää, mutta omien alkuasetelmieni vuoksi ennen kappaletta kuunnellessa se herätti hyvitusta älyttömyydellään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele SPIT - Drop, Dead & Down 13.04.2012

SPIT - Drop, Dead & Down
Kyllä tämä on ehdottomasti musiikin puolesta suurta riemuvoittoa :) Ja itseasiassa vokalistikin alkoi jo löytää kaipaamani astetta vokalisoinnissa! Äänestä kuuluu silti vokalistin nuori ikä, joka tietenkin vaikuttaa kuuntelukokemukseen, mutta suunta on mielestäni paranemaan päin!

Kommentti kappaleesta Kuuntele SPIT - The Floor 13.04.2012

SPIT - The Floor
Musiikillisesti tämä on todella mukaansa tempaavan kuuloista! Todella hyvää soitantaa, hyvät saundit ja kuullostaa ehjältä! Ainoa miinus on omaan mieleeni vokalistin persoonattomuus. Hän kuullostaa täysin samanlaiselta kuin 80-90 ja ehkä 2000 luvunkin puolella perinteiseltä suomalaiselta hevivokalistilta, jolta mielikuvitus puuttuu. Pidin sitä ihan hyvänä ratkaisuna, että vokaalit olivat melko selkeät, että sanoistakin saa melkein suoraan kuulemalla selvää, mutta jonkinlaista mielikuvitusta ulosantiin, niin sellainen tietynlainen nöyryys jäisi pois äänestä. Ehkä se olis sitä näkemystä, jota tarvittaisiin!

Kommentti kappaleesta Kuuntele SPIT - Rytmihäiriöcover feat. henkka 13.04.2012

SPIT - Rytmihäiriöcover feat. henkka
No juu :) nsiksi mieleeni tuli, että saako mikserissä julkaista koverieta nykyään? Tämä vaikutti tuollaiselta "nuoret pojjaat pitää hauskaa vloppuna soitellessaan suosikkiyhtyeittensä kappaleita", musiikillisisesti yllättävän tasokasta ja kitaristi kuullosti todella taidokkaalta! Tietäessäni alkuperäisen kappaleen, voin sanoa, että tässä oli alkuperäis tunnelmasta sen verran erkaannuttu, että tunnelma vaikutti enemmänkin hauskanpidon puitteissa soitetulta kappaleelta, kuin että esim olisi yritetty saada mahdollisimman angstista tunnelmaa, joka kappaleen sanoissa tulee selvästi ilmi! Sellainen ihan kelpo koveri.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Satrium Forceri - II 30.01.2012

Satrium Forceri - II
Ensimmäinen asia, joka tuli mieleen, että onkohan Herra Ellefsen aloittanut Cintecele Diavolui projektinsa uudelleen, myötäilen nykyistä menoansa Mortiisissa. Sitten taas toisaalta tuli mieleen enemmän metalliteollisuuteen eli mordenisempaan suuntaan edennyt joulupukinpajan melskettä. Tällaista musiikkia tapaa kuulla mitä luultavammin enemmän/vähemmän menestyneissä lyhytelokuvissa. Aika tumma yleiskuva ja ankea, lopussa päästiin ulos luontoon, mutta kyllä sielläkin nokista ja tahmeaa oli, eikä päivänpaiste tosiaankaan kirkauttaan loistanut! Hyvät selkeät soundit!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Iida Sams ja Kaihosaundi - On Se Niin 29.01.2012

Iida Sams ja Kaihosaundi - On Se Niin
Hyvä tunnelma! Elon toivetta ilmassa, näin kun alkaa jo aurinkokin näkyä, tuli hyvät fiilikset! Laulun sanojen teemat ei välttämättä oleet mitään yltipositiivisia, mutta tällä kertaa meiniki meni muun edelle! Näitä uusimpia on kyllä miellyttävä muunnella, kun soundit osuvat kohdilleen todella hyvin!

Kommentti kappaleesta Kuuntele 8bit BassDrumm - RAKKAUDEN TURVAMIES (demo) 26.01.2012

8bit BassDrumm - RAKKAUDEN TURVAMIES (demo)
Olin arvioinut tätä kyseistä kappaletta aikaisemminkin,mutta viime kuuntelusta kun oli jo vuosia, enkä kyllä muistanut laisinkaan millainen kappale oli kyseessä, niin päätin kerrata kiellon päälle :)! aika voimallinen, selkeästi oli paljon instrumentteja ja kappaleessa oli sekeästi teoksen tuntua! Taas meni enemmän tunnelmoinnin puolelle joten oli kyllä todella hyvä kappale!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Katya - Heikko ft. aRRtsi 17.01.2012

Katya - Heikko ft. aRRtsi
Huh huh, melkoisen rankka tarina! Ei minun juttuani, mutta musiikki oli mukavan letkeää ja soundit vokaalien/laulujen kanssa kohdillaan!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Satrium Forceri - I 17.01.2012

Satrium Forceri - I
Aluksi pilkahti mielikuva, että onkohan kakki ambientti tällaista (mitä olen kuullut!) Nimittäin vaikken mitään suuria määriä ambienttia olekkaan läpi kahlannut, niin alun puheosuus sai tuollaisen stereotyyppisen tunteen pulpahtamaan itsessäni, että onkohan tuollaisen jutun käyttö ambient musiikissa jokin ehdotottomuus! Tuskimpa varmaan, eli uskon että kyseessä on sattumaa. Tämä ei ollut mikään erityisen kuuloinen teos itselleni, vaikkakin erittäin hyvin kappale oli tehty soundien osalta, jäi hieman mitään sanomattomaksi. Ei parasta ambienttia mitä olen kuullut, mutta ei todellakaan myös huonointa. Soundtrack tavaraa ehdottomasti!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Katya - Luovutusvoitto 05.11.2011

Katya - Luovutusvoitto
Kuulin kappaleen sattumalta, kun eksyin sivullesi ja se alkoi soida Mikseriradiossa ensimmäisenä ja hyvin todennäköisesti kappaleen taustalla soiva (syntikalla tehty?) soittorasian kuuloinen soitin lumosi minut täysin! Hienosti käytetty, eli maltillisesti se pilkahtaa sieltä esiin ja häviää nopeasti häivyttäen! Tunnelmaltaan kappale on todella hieno! Keskityin vokaaleihin vain instrumenttina ja tunnelman luojana, joten en tiedä vieläkään vaikka monta kertaa olen jo kuunnellut, mistä kappaleessa oikein lauletaan :D! Todennäköisesti niistä muutamista sanoista jotka muistan, niin aihe liittyy vahvasti seurustelun tilanteisiin tai seurusteluun liittyvää, kuten tuolla listan alkupäässä olevissa kappaleissasi. Mutta se nyt ei ole olennaista näissä minun arvioinneissa, ainakaan pääpointti! Oli pakko lisätä tämä suosikkeihin, todella rauhallisen olon tästä sai! Negatiivisempia puolia tutkiessa, mielestäni laulunäänesi oli ehkä turhan vahva ja ehkä turhan voimallista tunnetta etsivän oloinen tässä, josta tuli mieleen että ehkä vähemmällä yrittämisellä olisi kappaleesta tullut vielä herkempi ja sitä kautta voimallisempi! En tiedä, mutta tällainen tunne milulle asiasta jäi. Silti hienoa kuulla tämä kappale! :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Maisemia - Keväästä 30.10.2011

Maisemia - Keväästä
Kyllä on miellyttävä kappale! Vokaalit sopivat hyvin, vaikka en seurannutkaan mitä niissä laulettiin, mutta äänimaisemana sopi hyvin! Rakenteet olivat todella kohdillaan ja kappale kuullosti edetessään luonnolliselta ja uusiin kohtiin mentiin joustavasti. Suosikkeihin meni että sujahti!

Kommentti kappaleesta Kuuntele 8bit BassDrumm - Hörst Mörkö (151011) 29.10.2011

8bit BassDrumm - Hörst Mörkö (151011)
Kyllähän tämä musiikki iskee todella lujaa! Ei nuo sanoitukset niinkään. Musiikin toimesta pääsin johonkin hienoon Suomalaiseen kesäilta tunnelmaa, jossa vain kaikki on kohdillaan ja toivoisi hetken säilyvän ajattomia aikoja. En tiedä oliko vokaalit suoritettu puhelimen kautta, mutta siltä se kuullosti ja sai hyvin etäisen tunnelman kappaleeseen omana suorituksesaan. Tämä kuullosti kaikessa positiivisuudessaan ja negatiivisuudessaan sellaiselta radiossa tulevalta, tilanteen taustalle jäävältä musiikilta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Maisemia - Herää 28.10.2011

Maisemia - Herää
Ihan jees! Aluksi kun akustinen alkoi soimaan, tuli sellainen karmaiseva fiilis jostain väkinnäisestä rippikoulu iltahetkestä, missä leirinjohtaja alkaa vetään jotain rokkiotteista kappaletta, missä ympärillä olevat nuorukaiset kokevat omalla tavallaa pientä myötähäpeää ja leirinvetäjä aistii tämän tunteen kaikkien kohdalla mutta ei kehtaa lopettaakkaan :D Onneksi tuosta kiusallisesta mielikuvasta pääsin silti pois melko nopeaakin ja pääsin kappaleen omaan tunnelmaa. Ehkä hieman yksitoikkoinen, mutta melko onnistunut jos ajattelee sen tällaiseksi nuotiojamiksi, missä yhtäkkiä loksahtaa palat kohdilleen läsnäolioiden kesken! Sellaiseen tilanteeseen sain tämän sopimaan parhaiten. Akhoustik boogie ;D

Kommentti kappaleesta Kuuntele 8bit BassDrumm - Lakana 27.10.2011

8bit BassDrumm - Lakana
Väsyneenä vielä tämä kommentti. Eli kahteen krtaan piti kuunnella, jotta kuva selkiintyi edes hieman. Kappale on hieman ristiriitainen, kun sanoitusten aiheet ovat melko julmia ja karuja, silti musiikki hyvinkin herkkää ja harrasta, joten ei tätä voi täysin tyrmätä, eikä toisaalta täysin rakastaakkaa. Todella koskettava kappale kyllä, varsinkin, jos unohtaa laulun aiheet ja keskityy vokaaleihin, kuin yhtenä soittimena muiden joukossa, niin juuri sellainen täydellinen illan viimeinen kappale.Hienoja sovituksia, raisi olla selloakin! tai sitten kontrabassoa jousella soitettuna? Kitaran sooloista kyllä erityis maininta, hyvää hillittyä soitantaa!

Kommentti kappaleesta Kuuntele KAIHO - Turpaan Veto 27.10.2011

KAIHO - Turpaan Veto
Ensimmäinen reaktio oli mieletön naurukohtaus, joka kesti ihan tuonne varmaankin kappaleen puoleen väliin, uskon että suuri tekijä tähän oli oma väsymystila ja aiheesta laulettiin niin ehdottomasti ja suoraan, että aiheen yhdistäminen väsyneeseen mieleen, aiheutti sen ettei tätä vakavasti voinut ottaa. Tietyn lausahdukset vain lisäsivät huvitustani, mutta puoleen väliin päästyäni alkoi tilanne tasaantua jo itsellänikin ja aloin ajattelemaan asiaa vakavasti ja kyllähän sieltä tuli esiin tuo karu ilta elämän meininki, etenkin kun itsekin sellaista elämää joskus vietti, niin nämä tällaiset teemat mitä tuolla ulkona esiintyi, oli kyllä naurusta kaukana. Musiikkiin mentäessä, en tiedä oliko taustalla ollut mökä aitoa, eli tämä olisi soitettu livenä jossain pubissa, vai onko sitten jostain nauhoitettu erikseen vastaavanlaista menoa ja liitetty tähän kappaleeseen tekoprosessin aikana studiossa (tai missä tämä sitten ikinä on tallennettu!?) Sopi todella hyvin kappaleeseen, ikäänkuin tarinan tunnelmanluojana, kohdentaakseen vielä selkeemmin tarnan juonen kuulijalle. Koska toisaalta jos kyseessä olisi olluit live versio baarissa, niin sen olisi voinut olettaa olevan piruilua juopoille siitä kuinka "hyvin" he asioitansa elämässä oikein hoitavat. Luultavasti joku olisi saattanut huomata tämän, tai sitten yhtye olisi päässyt asiakkaiden ollessa jo niin humalassa juuri viestin mukaan naureskelemaan näille reppanoille laulamalla tällaisen laulun heistä. En loppujen lopuksi ole hirveästi tällaista musiikkia kuunnelut, joten Tuomari Nurmio tuli vahvimpana mieleen. Tämä kappale ei meikäläiseen uponnut niin kovasti kuin tuo edellinen, mutta saman bändin tekeleiksi molemmat tunnistaa!

Kommentti kappaleesta Kuuntele 8bit BassDrumm - Köyhien Mieli 27.10.2011

8bit BassDrumm - Köyhien Mieli
Tässä oli tunnelmaa! Suosikkeihin meni! Äänitys laadukkan kuuloista, joskin banjo kuullosti, että se olisi nauhoitettu kappaleessakin lauletussa miljöössä, joka siis aiheutti itselleni sen, että muidenkin soittimien olisi kuulunut olla niin, ta vastaavasti banjo-osuudet olisi pitänyt soittaa huolellisemmin ja miksata ja mhadollisesti masteroida myös kuullostaakseen linjaan sopivalta muiden instrumenttien kanssa. En muista koskaan kuulleenni tällaista kappaletta, jossa on ikäänkuin kaksi kappaletta samassa joka teki tästä omaperäisen ja todella mielenkiintoisen! Vokaalit kuullostavat vahvasti teemaan sopivalta ja ankean tunnelman pystyi käsin tuntemaan sanoista! Miellyttävä ja mielenkiintoinen teos!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Hetkenlaulaja KAIHO - Leivos @ vapaa nekala 27.10.2011

Hetkenlaulaja KAIHO - Leivos @ vapaa nekala
Muistan muutama vuosi takaperin, niin kommentoittin joitain kappaleitasi ja nyt kun olen aktivoitunut hieman enemmän jälleen mikseriin, niin ajattelin tulla muistin virkistykseksi kuuntelemaan projektiesi tuotantoa. Tuossa sivun vasemmalla laidalla oli hieman kuvausta millainen viritelmä tämä P.A KAIHO ja keille se olisi (kaiketi teemojen ja yleisen kuvan perusteella) suunnattu, niin ja mitä tulee ainakin tähän kappaleeseen, niin sanoisin että -25 tai vielä paremmin -15 vuotiaille ainakin tämä kappale. Lähinnä sanoitustensa puolesta. Idea miesäänestä ja taustalla soivasta kitarasta on ihan hyvä, joskin erittäin klassinen. Henk.koht. tässä kappaleessa meininki pysyi tylsähkön perus asteella ja voisin kuvitella, että tällainen uppoaa baarin alkoholipitoisiin hetkiin. Ei minun kappale.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Maisemia - Hetket 26.10.2011

Maisemia - Hetket
Muistin tämän kappaleen alussa kuuluvien kitaroiden osalta (riffin perusteella) jo ilmestymisensä aikoihin! Nyt sai kuulla sen sitten ihan miten se jatkuu ja miltä se kuullostaa. Tämähän oli lähes täydellinen kappale! Joskin tuo kuvet itsekin kuvasit "härö" alkoi itsellänikin vetää hyvää tuulta purjeesta hieman väärään suuntaan, mutta onneksi kurssi palautui ja jatkui loppuun saakka mainiosti. Ei siis käy sen kummempi valitus, miellyttävä kappale kynttilöiden valossa kuunneltuna (niin kuin tein!) mutta toimii varmasti muunkinlaisissa ympäristöissä!

Kommentti kappaleesta Kuuntele ezekiel - punk1 26.10.2011

ezekiel - punk1
Melko tavanomaista, ja mielestäni enemmänkin metallia! kai tuosta jotain saisi kunnon rokotuksella!

Kommentti kappaleesta Kuuntele ezekiel - intro 26.10.2011

ezekiel - intro
Löysin tänne mikseri radion kautta! Alku on todennäköisesti jostain elokuvasta mutta sitten alettiin päästä tunnelmaan! Todella hienon kuuloista! Konerumpujen kylmä soundi ei toimi meikäläiseen (Onkohan konerumpujen käyttö ollut pakonsanelemaa?) Mutta se ei silti estänyt kuuntelemasta hienoa tunnelmointia, joka valitettavasti loppui kesken!!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Maisemia - Horrosunessa 25.10.2011

Maisemia - Horrosunessa
No kylläpäs oli mielenkiintoinen! Laitoin kappaleen soimaan ja oletin tästä tulevan sellainen pidempi "luonto" -painotteinen lähes vanhan tarinanomainen tuotos, mutta kappaleen ollessa puolessa välissä, huomasin, että tämähän loppuu ihan kohta(!), joka asetti ihan toisenlaisen asennoitumisen itselläni kappaleeseen. 44 sekunnin kohdalla alkava "korkeampi" vokalisointi aiheutti meikäläiselle lähes paniikinomaisen tilanteen, koska kyseinen ääni kuullosti niin tuskastuttavalta, ettei voinut olla olettamatta, että nyt on jokin hirveä hätä! Suorastaan panikoiduin! Tunne oli juuri sellainen kuin karmaisevimmillaan se voi olla, kun jotain kaunista ja herkkää on meneillään ja kaikki se katoaa kuin silmän räpäyksessä ja tuska ja helvetti on valloillaan! Tuo fiilis kuitenkin laantui kappaleen jatkuessa samanlaisena ja pääsin tajuihini, että kyseessä olikin tuskastuttava musiikkiesitys näin loppua kohden, eikä tässä voi tehdä asian suhteen eikä tarvitsekkaan tehdä, kuin kuunnella loppuun(jos haleaa ja kuuntelin nyt ainakin. Akustinen kitara kuullosti äärimmäisen kotinauhoitteiselta, mutta äänen taso tasautui muiden äänten tullessa kehiin. Tässäkin kappaleessa taustalla on hyvin tällainen syksyisen harmaan ja sumuisen oloisen maiseman tunnelma, joskin näiden vokaaliosuuksien toimesta hyvin ankean vanhanajan meiningin, jossa sitten perheen isä tai äiti olisi lähtenyt suolle syystä tai toisesta surmaamaan ja hautaamaan omaa lastaan. Epämiellyttävä maku tästä jäi, mutta jos jotain tällaista haettiin, niin siinä kyllä onnistuttiin todella vakuuttavasti! olin latautunut melko voimakkaasti kappaleeseen, kyllä tällä varmastikkin jotain elokuvan taustamusiikiksi tai ääni/tarina levyn äänimaisema materiaaliksi kelpaisi! Mut huh huh :D

Kommentti kappaleesta Kuuntele Katya - Give Up 24.10.2011

Katya - Give Up
Synkeys jatkuu! Alakuloisuus ja piinallisuus, (mitään miksaus suhinoita en kuullut ja jos sellaisia oli niin soljuitui kappaleeseen huomaamattomana!) Äänesi sopii todella vakuuttavasti tällaiseen rauhalliseen tempoon, oli sitten kyseessä tällainen alakuloinen tai vaikkapa hempeästä rakkauskappaleesta, mitä tässä nyt on saanut kuulla!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Katya - Kill Me With This Love 24.10.2011

Katya - Kill Me With This Love
Kun laitoin kappaleen päälle, ja alkoi kuulua itkun ääntä, niin löi automaattisesti sellaisen vaistonvaraisen reaktion ja kysynkin; onko tässä itketty ihan oikeasti? Todella vakuuttavan kuuloista tekoitkua täytyy sanoa jollei muuten! Sanoista en kaikista saanut selvää ja kuuntelinkin enemmän miltä laulunääni eri sanoista johtuvineen painioineen kuulostaa musiikin suhteeen ja kappaleesta jäi sellainen todellisen tuskan tuntuinen olo! Vokalisointisi on kyllä persoonallista joka luo erityisen tunnelman kappaleisiin!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Maisemia - Sielunmaisema 24.10.2011

Maisemia - Sielunmaisema
Kappaletta kuvaavat adjektiivit pitivät kyllä suuntaa-antavasti paikkaansa! Hyvin shamanistinen tunnelma, etenkin koska soundi oli hyvin sekainen, antoi hyvin selkeästi tällaisen kuvan, että kappale olisi nauhoitettu jonkun lappalaisleirin äärellä kokon polton ja ehkä jonkin shamanistisen menon yhteydessä. Liian piinaavaan ja ahdistavan oloinen kappale minulle, mutta ajatellen vaikka jotain elokuva soundtrackia kyseiseen lappalais menoon, niin sopisi kuin naulan kantaan! Suuri patarumpu peitti suurimman osan äänistä, mutta idea monen instrumentin käytöstä oli hyvä asia!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Katya - Katya- Damn Boy 24.10.2011

Katya - Katya- Damn Boy
No joo, kyllä ainakin vokaalit ovat löytäneet paikkansa. Musiikki oli tällä kertaa melko laaja, jonka koin positiiviseksi asiaksi. Itämainen äänimaailma sopii varmasti tietyssä mielssä teemaan! Ei ihan minun juttu.

Sivu: 1 2 3