Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 99 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele AnzintrancE - Feast in the jungle 28.02.2009

AnzintrancE - Feast in the jungle
Ihan mukava fiilis tässä. Hieman ehkäpä tylsähkö pitemmän päälle. Eli rakenteellisia muutoksia lisää niin pysyypi mielenkiinto yllä. Ja jtn muuta soundia esim synaa olisi voinut vetästä myös tuohon päälle. Miksauksesta sen verran, että on aika tunkkaisen kuuloinen.. Kokeileppas vaikka leikata noin 150 alaspäin kaikki muut soundit kuin basso. Ja ehkäpä tuota bassoakin voisi hivenen leikellä?? Noita keskialueen bongoja voisi hivenen korostaa. jeb jeb..

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jiva! - android ventura 28.02.2009

Jiva! - android ventura
Nättiä settiä... Hieman tuo kikki pilas fiiliksen, ei toiminut itelle soundiltaan yhtään.. no. Nättejä soundeja muuten. Rakennekkin olis voinu kokea hieman vaihtelua, nyt looppaa hivenen liikaa. Mutta fiilikseltään ja tunnelmaltaan helmi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mental Flux - Astral Planes 13.07.2008

Mental Flux - Astral Planes
Ei kyllä pahemmin iskenyt. Kuuntelin 3 kertaa, kun on vbv ja en saa mistään mitään viboja(no ehkä tuo outro toimi), mutta ei vaan niin ei. Tossa 3:43 alkanut arpeggio pelasti hieman ja siitä tuonne loppuun olikin omalle korvalle hieman miellyttävämpää soundia. Miksaus ihan hyvin kuosissa. No mielipiteitä ja makuasioita.jeb jeb.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Queua - Älä aina kiellä 03.07.2008

Queua - Älä aina kiellä
jees... Intro ei toiminut itelle, mutta tossa reilun 2 minsan kohilla rupes tuleen oikein nami soundeja tommosilla semi kieroilla melodioilla, toimii. ehkäpä tuo intron rosoisuus/kaottisuus oli se miksi se ei iskenyt. Mutta siis tosta introsta etiäppäin oli kyllä herkkua. Hieman Cellua havaittavissa jossain osissa. Miksaus erittäin leveetä ja vaikka soundeja onkin paljon on myös tilaa. Hyvä setti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Suvanto - Ámás 26.04.2008

Suvanto - Ámás
Hmm aika perus sävelkierrolla liikkeelle, tulee etäisesti lambada mieleen noista alun soinnutuksista :D Saundeista en pitänyt yhtään, tulee liikaa 90luvun euro humpat mieleen ja hivenen kylmiä ja kliinisiä ääniä(efuja lisää ja hieman säätöä niin saa vähän lämpöä ). basson soundi oli kyllä oikein onnistunut. Miksaus ihan kohdallaan, mitä nyt ehkä kompuraa pumppaa liikaa näin chilliin menoon?? Lisää säätöä niin vois olla ihan ok kipale, näin jää aika tylsäksi ja kylmäksi

Kommentti kappaleesta Kuuntele Shamanic Elements - Moaning potato with strawberry-kind-of sunrise 09.05.2008

Shamanic Elements - Moaning potato with strawberry-kind-of sunrise
Mukavan kuuloinen setti... Miksaus kohillaan. Miinusta iskee vaan noista rummuista, varsinkin tosta snarefillistä,aikas hirvee :) Mut kitarointi toimii mainiosti, kuin muutkin elementit. Loppuu muuten hivenen seinään. jees.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dj Solosaukko - Entropy (4:09) 06.04.2008

Dj Solosaukko - Entropy (4:09)
Makoisan tuhtia soundia oot kyhäilly. Ehkä tosiaan toistaa liikaa, mutta eipä tuo nyt ihan älyttömiä haitannu kun soundi maistui näinkin hyvin. Hyvä setti, vaihtelua lisää niin bueno.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cosmic Delusion - N.S.W 2008 17.03.2008

Cosmic Delusion - N.S.W 2008
Hy-hyvä setti... Keep-it !

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mitä - Bot 03.01.2008

Mitä - Bot
Eipä huono kipale ollenkaan.. Tuleepi vain bunglen Disco volante liikaa mieleen tästä, varsinkin soundit. Mutta silti ihan maistuva setti.jep jep..

Kommentti kappaleesta Kuuntele North Vibes - Acceptance 14.12.2007

North Vibes - Acceptance
Hyvää taustamusailua, voksut nostas tän tuolta taustalta pois. Hieman harmaan sävyistä tunnelmointia joka käy ehkä hivenen tylsäksi paikoin. Tuo Tuo 3:22 alkava erittäin lyhyt breikki ja siitä tuolla viululla nouseva kohta oli erittäin mainio. Tekninen puoli erittäin hyvin hanskassa, eipä siitä mitään sanottavaa. Ihan hyvä kipale, pientä tylsyyttä lukuunottamatta. jees :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele TeaBeaT - Kaamos Kaaos 01.09.2007

TeaBeaT - Kaamos Kaaos
Hyyiii miten mainio raita !
Hieman sphonkkeli tuleepi mieleen.
kitarointi aivan mahtavaa samoin kuin muittenkin soundien sointukulut...
juu pidin ja kovasti .!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Arqumart - Cowbell Anthem 21.08.2007

Arqumart - Cowbell Anthem
Tuleepa ysäriluku mieleen ja tuommoinen artisti kuin Yves Deruyter ja kipale nimeltä calling earth :) ei huono veto ei ollenkaan ! oi ne vanhat hyvät ajat %D just just

Kommentti kappaleesta Kuuntele Metsäradio - Nibiru 12.08.2007

Metsäradio - Nibiru
ihan hyvää settiä. aika perus soundilla, mutta ei huonoa ollenkaan. miksaus ihan jees kuosissa, bassoa olis ehkä hivenen voinu tykittää lisääkin. ai että tykkäsin tuossa 2:15 kohilla alkavista piippailuista, efut muutenkin aikas maistuviA. jep jep keep up %)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Burma 2004-2008 - Advocatus Diaboli [Suicide Thang] 09.08.2007

Burma 2004-2008 - Advocatus Diaboli [Suicide Thang]
samaapa sanoisin kuin infra, eli kappale itsessään on erittäin maistuva, mutta miksaus on tosiaan hieman tasapaksu ja laimea.. pitääpä muutkin biisisi kuunnella läpi oli sen verran hyvää setttiä..

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tonton - Disco Fear (2nd Treatment) 22.08.2007

Tonton - Disco Fear (2nd Treatment)
Ei iske tää versio nii hyvin itseeni kuin tuo alkuperäinen.. tää ei oo ehkä ihan niin synkkä ja haikat hallitsee ehkä hitusen liikaa. ihan mukavastihan tääkin rullailee ja tuo bassolinjan pieni efutus on ihan veikeä, mutta ei vaan nappaa ihan niin hyvin kuin tuo alkkis.:)=

Kommentti kappaleesta Kuuntele Van der Phunck - Almost Human 21.06.2007

Van der Phunck - Almost Human
Nice track. Like the melodies and atmosphere especially! Mixing is quite ok and has enough space. The only thing what disturb me a litle was that bassline, because it was panned to right ? Yep but however very good work mate!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tr3oX - Unknown 21.08.2007

Tr3oX - Unknown
hyvä groove tässä ja etenkin nuo alapäät toimivat aika mallikkaasti. hiemän päämäärätöntä menoa, mutta niinhän sen tuo nimi kertookin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Digibath - Digibath vs Stabilo - Her 18.01.2007

Digibath - Digibath vs Stabilo - Her
Juu veti aika sanattomaks. En löydä mitään valittamista(mikä on harvinaista) Mahtavaa settiä. Tulee muuten soimaan monena iltana savun seassa tämä kipale. Kiitokset tästä..!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tonton - Disco Fear 07.01.2007

Tonton - Disco Fear
oi oi..! Ihan helvetin kova biisi.....! Nuo alun chantti spiitkit ja rumpu fillit mitkä iskevät aina välillä <3 Jos vähän nipoillaan niin kikki olisi voinut olla hieman tuhdimpikin, ja miksauksessa hieman säätämistä. :P Mutta menee kyllä kovolle tämä joka tapauksessa. Kiitos tästä! %)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Scytheceps -Boomerangs in the Sky- - 06_My 3rd Night 09.12.2006

Scytheceps -Boomerangs in the Sky- - 06_My 3rd Night
juu loistava kipale..
Pakostakin tulee sphonglen tuotokset mieleen,varsinkin nuo torvilla päräyttelyt...
olihan tuolla noita joitan pieniä pätkiä jotka eivät säväyttäneet erikoisemmin.
Ja noista voksu pätkistäkään en liiemmin lämmenyt..
Mutta muuten oikein maistuva tuotos..

Kommentti kappaleesta Kuuntele unikoi - Siluetti 26.05.2007

unikoi - Siluetti
ihan nättiä ja kaunista nitkuttelua.. muuten soundimaima on kyllä kohdillaan, mutta niin kuin rewind jo sanoikin tuo breikin jälkeen tuleva basso rikkoi ehkä maisemaa hieman.. miksaus ihan kohtuullisessa kuosissa, ehkä hivenen olisi voinut säästellä tuossa reverbin käytössä. mutta ei mitään, oiva ralli. keep up!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Xenopus - Jerusalem 03.07.2007

Xenopus - Jerusalem
diii diii di di di diii diii di di dii diii diii . . . mistäs tuo lead melodia on, ei vaan saa päähän joku ryssä taikka turkish homma ? saletti :). No jokatapauksessa ihan menevää settiä. Breikin äänimailma oli niin messevä että, ois voinut olla pidempikin tuo kohta. Aika perus perkoilla mentiin eteenpäin en liiemmin niille lämmennyt. Tuo hämyilevä voksu on kyllä niin kipaleen nimi että, oikein hieno ja maukas! Biisinä oikein mainio, mutta miksaus oli paikka paikoin hieman tuhnuista (alapää) ja puuroutti kokonaisuutta jonkun verran. Jep Jep

Kommentti kappaleesta Kuuntele Microtheft - The Last Days 21.09.2006

Microtheft - The Last Days
juu kova raita oli.. tykkäsin... minimaalista ja hyvin deeppiä.. toimii tuonne aamuisiin jumistuksiin kuin (vertauskuva) juu kovolle lähti .. kiitokset tästä..

Kommentti kappaleesta Kuuntele Syke - Kuka Kantele 28.09.2006

Syke - Kuka Kantele
juu.. sävellyksenä erittäin maistuva.. tykkäsin.. mutta tuo sivuilla klikkaava ääni häiritsi kuuntelua liikaaaa... poista tuo napsuttelu niin huomattavasti maistuvampi tekele. :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele psychedelic drop - gramofon 14.12.2007

 psychedelic  drop - gramofon
hmm... puhelimesta soittareita ??? Luvat kunnossa kjeh kjeh :) Diskantit raiskaa korvat varsinkin näin kuulokkeilla, on niin leveellä ja kovalla. Sanotaanko että ei pahemmin itelle iske. Ei pystyny kuunteleen ees kokonaan(en halua korvieni tuhoutuvan vielä).

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mentastic - Toast And a Cup Of Tea 08.08.2006

Mentastic - Toast And a Cup Of Tea
ihan mukavan kuuloista ja hyvää ideointia.. soundien yhteensopivuus parantunut huomattavasti aiempiin tuotoksiisi verrattuna. Miksaukseen kannattaa hieman panostella enemmän.. esim tuo matala basso särkee jonkin verran ja vie tilaa turhilla taajuuksilla, sitä voisi hieman ehkä leikellä,kompuroida/laskea volyymia. Toinen mikä hieman säristelee on tuo alusta asti soiva padi.. miksausta hiljemmalle ja masteroinnilla nostat sitä volyymia sitten :) hyvin rullailee eteenpäin kun tuo kikki astuu peliin. tässä olisi voinut olla joku pieni koukku esim joku täysin äänimailmasta poikkeava syna särähtelemässä siellä täällä..? mutta pidin tästä kipaleesta huomattavasti enemmän kuin noista muista tuotoksistasi.. :) miksaukseen/masterointiin hieman panostusta niin tulee enemmän kuuntelunautintoa.. jep jep :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dj Hand - Lahti 10.08.2006

Dj Hand - Lahti
juu sanoisin samaa että ehkä hieman liian särjetty omaan korvaan, mutta en sanoisi että huono ollenkaan.. Voisi toimia Eri aikaan Eri paikassa ja Eri olotiloissa paremmin.. %) hyvin kuitenkin jumittaa ja rulaa samaan aikaan ..

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nevsky Prospekt - Poppers 07.08.2006

Nevsky Prospekt - Poppers
...... M a h t i basso raita vielä kun resottaisi enemmän . no mutta M a h t i k u m m i n k i n . ! ! ! ! ¤)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cyanide Project - Unlimited Fear 10.07.2006

Cyanide Project - Unlimited Fear
%) Me like.. Erittäin mainion kuuloista materiaalia.. Soundit ovat puhtaita,kirkkaita ja melodiat ahditavia niinkuin nimi kertoikin.. Tuolla välissä käy aina välillä tuo vocaali syna ? lisäämässä ahdistusta(karkkia korville). Ainoa miinus tippuu tuosta kompituksesta, hieman tuollainen liian nykivä omaan makuun.. No se on pientä ja ihan maku asia. Erittäin hienoa työtä! Niin vielä piti sanomani noista Padeista, on niin naukkaita ja leveitä että ! :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rels - Renell - You're Not Beautiful (Preview) 19.06.2006

Rels - Renell - You're Not Beautiful (Preview)
ihan maukasta lattian kuluttajaa.. eipä tästä nyt irtoa oikeen mitään huonoa sanottavaa. ehkä pieni tunkkaisuus vaivasi, mutta sehän kuuluu vain meininkiin.. kyllähän tätä tamppailisi :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele F# and Chips - Nairobe 06.06.2006

F# and Chips - Nairobe
helmee..tuli mieeleen tuo beasty boysien: Sound From Way Out Tuolla oli pari ääntä ärsyttäväti liian kovalla, mutta groovasi kuin moose ... :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Creased Leaf - Nobody Had Ever Said Me So 19.06.2006

Creased Leaf - Nobody Had Ever Said Me So
juu..erittäin mainio tunnelma / melodiat tässä. ja niinkuin Aukikco sanoikin niin rummut ja kitara menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. jo pelkästään rumpujen muokkaus uuten uskoon antaisi tälle kappaleelle paljon. Melodiat ja sointukuviot ovat mielestäni erittäin onnistuneita ja pitävät kyllä kiinni koko kappaleen ajan vaikka nuo soundit ovatkin köpöt. :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electronic Reality - Just walking (clip) 29.06.2006

Electronic Reality - Just walking (clip)
oho... aikas makoisan kuuloista kamaa.. perkat juttelee erittäin mainiosti keskeneään.. hyvin groovaa eteenpäin .. teeppäs tämä valmiiksi.. nytkin oikein makoisa, mutta kyllä tätä olisi ainakin 5 minuuttia kuunnellut..

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aeiouaih - Cycles (luomudemo) 24.05.2006

Aeiouaih - Cycles (luomudemo)
Taidokasta soitantaa mukavan melankolisilla soinnuilla.. Mukava ääni sinulla joka toimii hyvin ja vähän vaikeampikin vääntö näemmä onnistuu. Lausunta kenties hieman väkinäistä välillä. Niinkuin tuolla jo joku sanoikin että olisi lisännyt tuosta 1:09 kohdasta taustalle lisää pontta muilla soittimilla..olisin itse tehnyt samoin.. Mutta jos demo vaiheessa vielä niin erittäin makoisa teos, joka olisi mukava kuulla vielä joskus master versiona.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Substance - Sunday Session Pt. 1 05.06.2006

Substance - Sunday Session Pt. 1
ihan jees veto.. Äänimailma oli tuosta breikistä asti niin maistuva että. Mukavia efektejä viljellään tarpeeksi eikä mikään kerkeä puuduttamaan, paitsi... Rummuista en liiemmin innostunut, vähän liian oldschool/junkka makuuni ja niissä olisi voinut olla vaihtelua reippaammalla kädellä. Nyt kuulostaa kuin yksi ja sama looppi vetäisi koko biisin läpi.. No mutta tuo äänimailma oli mikä iski tässä kipaleessa ihan kympillä.. Jees :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dj Hand - dikidii 22.04.2006

Dj Hand - dikidii
juu Dikidii :) tuolla tuon dikidiin välissä oli paljon hyviä kohtia mistä tykkäsin.. esim tuos 3 min paikkeilta alkanut osio... kikki toimi. Dikidii ei toiminut, mielestäni :) lähempänä viittä minuttia taas maistuva osio.. no ihan mielenkiintoinen veto kuitenkin :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Luoja - Pippuri (kivepyörittäjä) 22.06.2006

Luoja - Pippuri (kivepyörittäjä)
Aika jees veisu.. kuulee ainakin että circleä on kuunneltu :) noitten "kertsien" sointukulut ei oikein iskenyt ja miksaus oli hieman tunkkainen, mutta muuten oiken makoisa kipale..

Kommentti kappaleesta Kuuntele puuhäntä - Spök 22.07.2008

puuhäntä - Spök
Helmi!

Kommentti kappaleesta Kuuntele silence - Rhonda (2nd edit) 16.06.2006

silence - Rhonda (2nd edit)
juu.. tunnelmaltaan aika mainio kipale.. Tuo japaniflute on mukavan kuuloinen tosin poikkeaa muista soundeista aika rankasti.. kikissä olisi voinut olla hieman enemmän potkua, soundillisesti käy tähän kyllä kuin nenä päähän.. Rakenne hieman pätkivä ja noihin osien vaihdoksiin olisi voinut käytellä jotain pieniä kikkoja hyppivät vähän turhan äkkiä toistensa yli. pitemmän päälle rupeaa hieman puuduttamaan. miksauksesta sen verran että ei se nyt niin huono minusta ollut, alapäässä vähän tunkkaisuutta ja taasen ihan yläpäät vähän turhankin kirkkaat.. pannaukset ihan kohdillaan ei tunge toistensa päälle hirveästi ainakaan.. pienellä panostuksella voisi saada ihan menevänkin veisun nyt käy pitemmän päälle aika tylsäksi... :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele 0kcal - Brainstorm 07.06.2006

0kcal - Brainstorm
Ihan maistuvaa jumitusta.. Nuo efektoisut vocsut toimi hyvin .. Bassolinjat kuljetti hyvin tätä eteenpäin.. Tuo vinkuva padi mikä kuului melkein koko kipaleen ajan alkoi hieman ärsyttämään.. Hieman ehkä tasapaksu eli jtn. pientä muutosta olisi kenties voinut enemmänkin tapahtua, mutta ihan kelpo kamaa.. Niin juu tuo lopun "do somenthing else" oli kyllä niin irrallaan että sitä en oikeen kätsännyt ?

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ample - Sonic Transit 27.02.2006

Ample - Sonic Transit
ihan jees kipale.. nättejä filtteröintejä :) kikki potkii ihan jees ehkä hieman tuhdimpi voisi olla ja kompura taitaa jättää kikin taakse pienen jälki puhalluksen ? olisi hieman ehkä voinut olla vaihtelua enemmän, mutta upposihan tämä näinkin... hyvä raita :) ps. tuo genre taitaa olla lähempänä progetranssia kuin melodista ...

Kommentti kappaleesta Kuuntele cranial GORE - live patient autopsy 24.03.2006

cranial GORE - live patient autopsy
... mainio raita .. rikottua ja ehjää äänimaisemaa sekaisin.. melodia oli ehkä turhan friikki ? ainakin näin päivä kuuntelussa, toimisi ehkä paremmin tuolla yön hämyisinä tunteina. aphex twin tuli tästä mieleen, mikä nyt liene yllätys.. hyvin miksattu ja kaikki muukin kuosissa. pitänee kuunnella yöllä uudestaan.. :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Archaic - Temperature 04.07.2006

Archaic - Temperature
%) mukavan psykedeelinen meisinki päällä... Hieman nuo osio vaihdokset olisi ehkä voinut hoitaa hienovaraisemmin, mutta pientähän tuo.. Komppi ja basso linja käypi hyvin yhteen.. Tuota matalan basson soundia olisi voinut nostaa eteenpäin ja laittaa kumisemaan vielä rankemmin, oli sen verran messevän kuuloinen. Tuo zäkättävä ääni mikä ääntelee koko kipaleen pituuden ajan oli karkkia korville, hieman tosin olisi voinut varioida sitä? Pikku fiksauksilla erittäinkin maistuva teos, ei tosin jätä nytkään kylmäksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dura Mater - Neurohacker 17.09.2006

Dura Mater - Neurohacker
eipä tähän muuta sanottavaa oikein ole kuin että, olipahan törkeen hyvä kipale.. psykeä prodigy vivahteella tai toisinpäin :) ainoa mistä hieman voisi rokottaa oli tuo laatikkomaisuus miksauksessa ja rummut olisivat voineet potkia alapäätä hitusen enemmän. no pientä.. mahti kipale tykkäsin !

Kommentti kappaleesta Kuuntele Moods&Upbeats - Training to Death 16.01.2006

Moods&Upbeats - Training to Death
juu.. hyvin on soitettua kasari synailua sankari melodioilla ja miami vice rummuilla/filleillä.. :D ei vaan nuin kasari itseeni oikeen iske ... bassolinja oli mukavan tykittävä..siitä pidin.. miksaus on hyvin hanskassa.. kaikista soundeista en tosin pitänyt, mutta makuasioita nuo.. ihan mukava kipale :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Project E - Blueskierto 31.05.2006

Project E - Blueskierto
Rakenne ja soinnutu ihan meneviä, mutta nuo soundit on aika hirveet.. Kompittelua olisi voinut myös hivenen monipuolistaa.. ihan ok draivihan tässä on. mutta siis nuo soundit kuosiin niin voisi olla ihan mukava pläjäys.. rohkeemmin vain efuja kehiin ja ääniä muokkailemaan/kompuraa kehiin yms.. :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Syyllinen - Tohtorille ei 20.12.2005

Syyllinen - Tohtorille ei
eipä voi muuta sanoa kuin että, toimii taustana... odotin yli puoleen väliin että millon sieltä tulee voksua, mutta ei.. :( no taustana aika saata**n kova .. ´peukaloa ylös .

Kommentti kappaleesta Kuuntele Länä - Better Place 25.12.2005

Länä - Better Place
juu sanoisimpa melkein samaa kuin Jay... pieni tunkkaisuus paistaa kipaleesta tosin.. hieman kirkkaampaa olisin toivonut varsinkin auringon paisteesta laulettaessa... muuten erittäin ammattimaista jälkeä. rakenne erittäin hyvä.. voksujen rakentelusta/panostuksesta/tunteesta miinusta.. muuten aika jees kip-pale :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Netrakona - translucent safe 19.12.2005

Netrakona - translucent safe
uep .. tässä toinen mistä tykkäsin paljon.. nuo muut kipaleet aika samantapaisia/kuuloisia..tästä pidin.. ei jaksa nyt enempää jauhella .. hyvää musiikkia ..

Kommentti kappaleesta Kuuntele Netrakona - april blue 19.12.2005

Netrakona - april blue
olipas biisi suoraan tunnetiloihini sopiva :) Hyvin soitettu, mukavan löysä basso .. on letkeää.. nami :) kummatkin laulut vedetty helkutin hyvin ja tunteella... tykkäsin paljo.. pittäpäs kuunnella nuo muutkin kipaleet .

Kommentti kappaleesta Kuuntele DIRTY CLUB - Barbara Blonde: Mama 22.12.2005

DIRTY CLUB - Barbara Blonde: Mama
Heti lähti alusta asti hyvin rullaamaan. Kertsistä en liiemmin tykännyt,mutta muu kokonaisuus oli erittäin hyvin hallinnassa. Laulajalla oli kivan "shakiramainen" ääni. elä ota tuota pahalla.. hyvä biisi. :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Odjom - Triolio 11.12.2005

Odjom - Triolio
Erittäin avara ja ajatusvirran mukaansa tempaava äänimailama. Bassolinja kulusta en hirveämmin pitänyt vaikka se olikin miksattu hieman tuonne taka alalle. eEfuja ynnä kilinöitä riittää vaikka muille jakaa.. :) korvakarkkia löytyy paljon tästä kipaleesta. erittäin makoisa kappale öiseen mietiskelyyn.. hieman miinusta tuosta kestosta, tätä olisi kuunnellut pitempäänkin.......... :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Frozen Silence - Old House 22.12.2005

Frozen Silence - Old House
nättiä nättiä... kauniin haikea melodia. piano tippuu aina.. miinusta annan tuosta sateesta(kuulostaa aivan suihkulle) :/ ja pituudesta .. olisin kuunnellut pitempäänkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Saraste - Load - Scale (Saraste's Re-Scaled mix) 19.01.2006

Saraste - Load - Scale (Saraste's Re-Scaled mix)
Juu... ihan menevää mutta samalla laahaavaa rumpubassoa.. Tuo accordion oli hyvän kuuloinen, tuli mieleen punainen tori pakkastalvella??? Tuo piano melodia alko hieman ärsyttämään kun se veti samaa linjaa koko kipaleen ajan. Rummuissa olisi saanut olla huomattavasti enemmän breikkejä/fillejä/vaihtelua ja muuta mitä tuolta itg:eeltä voisi yleensäkkin odottaa + ne oli miksattu aivan liian hiljaiselle.. No tulipas taas jupinaa Ihan mukava biisi, mikä toisti itseään hieman liikaa .

Kommentti kappaleesta Kuuntele Hyväntuulinen Matkailija - Discoball 15.12.2005

Hyväntuulinen Matkailija - Discoball
.. hieman sekava vaikka ääniä ei olekkaan ympätty hirveästi.. .. snare on aika kammottavan laiska .. .. tuo leadi ääni siisti (tosin sitäkin ollllllisi voinut vielä viilailla aika lailla ... .. no mutta hyvän tuulistahan tämä oli :=)

Kommentti kappaleesta Kuuntele deafbase - Distortion 23.12.2005

deafbase - Distortion
juu.. kuuntelin tuon ylemmänkin biisin ja tässä on sama homma... vokaaleita kehiin. taustana toimivat kuin pukki jouluna, mutta ilman niitä jäävät puolikkaiksi.. hommaile joku m.elliotin tyylinen veteleen tähän päälle niin johan... :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Keefas - Meikä vaan Jeesusta palvoo (UUSI VERSIO) 17.11.2005

Keefas - Meikä vaan Jeesusta palvoo (UUSI VERSIO)
tota tota...? tuo funk bassolinja on aika helvetin kova..tausta toimii muutenkin erittäin makoisasti.. räpätys on miksattu hyvin ja eikä siinä muutenkaan ole mitään valittamista, mutta tuo sanoma vaan saa itsellä ihon nousemaan kanan lihalle :/ hrrr no mutta silti kipale pelittää oikein hyvin .. keep up :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cloom - Fairy Tale 25.11.2005

Cloom - Fairy Tale
Haikea kipale tämä..Suomalaista melankoliaa melodioissa... Mukavasti rullailee eteenpäin, tuo bassolinja tosin vaati hieman totuttelua tuon päällekäymisensä vuoksi.. :) Ei voi muuta sanoa kuin hyvä biisi joka herätteli ajatuksia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Substance - Trisodium EDTA 13.08.2006

Substance - Trisodium EDTA
h:n kovat kompit tässä.. hyvässä synkassa niin soundillisdesti kuin miksauksellistikin... mukavan laahaava ja laaja padimaisema.. basso vetää yllättävän korkeilla taajuuksilla, mikä tekee ilm. ? tuon noin laajan tilantunnun . ;) ehkä tuo basson urkumainen ja korkealta soiva ääni häiritsi jossain määrin , mutta näin parin kuuntelun jälkeen siihen alkaa tottua. hieno biisi eipä voi muuta sanoa .

Kommentti kappaleesta Kuuntele Legotron - Musica instrumentatis constituta 28.05.2006

Legotron - Musica instrumentatis constituta
juu tuo intro on kova.. Komppi looppi huutaa dynamiikan säätöä & kompuraa. Aika latteat ja tylsät pitemmän päälle. ihan mukavat padit sun muut kilkatukset.. Taustaksi ihan jees,jos tuoho vetäisi vocsut päälle ja tukevoittaisi tota kopittelua.. Nyt hieman lattea ja tylsä...

Kommentti kappaleesta Kuuntele amsterdamned - Bi-polar(city)bear 15.12.2005

amsterdamned - Bi-polar(city)bear
sanotaanko että . . . :) hieman liian lyjyt oli että olisi saanut enemmän kosketuspintaa... ja rummut selkeemmiksi niin dynamiikka olisi toiminut paremmin . . ?

Kommentti kappaleesta Kuuntele Olden Goldies - bikini island(ylläri edit) 24.01.2008

Olden Goldies - bikini island(ylläri edit)
Hyvä setti, imutti heti alusta mukaansa. Eipä oo deknoa tullut kuunneltua sitten Millsin jykylän vierailun, mutta nyt pitää varmaan alkaa kaiveleen noita vanhoja levyjä tuolta laatikoista. :) Eipä tästä oikeen mitään huonoa sanottavaa löydy. Kyllähän tätä mielellään tamppaisi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haute Cuisine - Demlad 09.01.2006

Haute Cuisine - Demlad
... ahdistavia maisemia ja taidokasta maalailua.. ...miksaus on varsin leveää, mistä pidän tässä erityisesti.. ...pientä särkyä havaittavissa tuolla 5.54-6.00 kohdilla :).. ...hieman enemmän vaihtelua ääniin olisin kaivannut, mutta upposi näinkin.. ihan maistuva keitos .

Kommentti kappaleesta Kuuntele Unique - Surusta voimaa 20.12.2005

Unique - Surusta voimaa
ihan toimiva.. tuo pan huilu oli erittäin mukavan kuuluinen.. hieman tuo luuppi pätkäsee .. ilmeisesti tarkoituksella, mutta itseä se jotenkin häiritsee.. no ihan jees tausta ?

Kommentti kappaleesta Kuuntele Länä - Rahim 25.12.2005

Länä - Rahim
tämä on huomattavasti kirkkaampi kuin tuo Better place.. arpit vetää hyvin eteenpäin rullaten.. perus bassolinja hyvällä ääneelä ..toimii aina.. kitara erittäin makoisa elementti lisä ..! ihan mukavaa melodiaa kehkeytyy..loppuun olisi ehkä tarvinnut jtn.enemmän kehittyvää. hieman ehkä junnaa paikallaan .. mutta ihan asiallinen kipale silti..

Kommentti kappaleesta Kuuntele Elina Pentti feat. Nipa - Bella 11.02.2006

Elina Pentti feat. Nipa - Bella
tausta on ihan helvetin kova...karaookkestapa en sano mittään :P

Kommentti kappaleesta Kuuntele Van der Phunck - Aamu 14.09.2005

Van der Phunck - Aamu
Nice tune man :)Baseline bounds wery well and those litle lead sounds what comes to talk the bass...were very nice... :) Vocal`s . . . i din`t like at all :( and mixing was litleabit powerless, but allthought good track :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele 336 PRODUCTIONS - Magic carpet 07.11.2006

336 PRODUCTIONS - Magic carpet
oikein muikeaa menoa.. saa kyllä pään nytkähtelemään.. itämaista menoa .. tykkään.. sanotaanko että kaikki muut soundit napis kympillä, murtta tuo "flute" olisi ollut voinut olla efektoidumpi(vit*u mikä sana) ;) no mutta kuitenkin mahtava kipale , pidin ja paljon.. :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele aeronao - admineral 23.12.2005

aeronao - admineral
Olipas kaunista.jätti sanattomaksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Efflorum - Efflorum . Terrafrost 17.08.2005

Efflorum - Efflorum . Terrafrost
Toimii kun kana pyllyssä ;D .. Erittäin maistuva tunnelma ja pieniä efuja kilistelee sielä täällä.. kikki ja bassolinja toimii erittäin hyvin yhteen ja miksaus on loistavaa jälkeä... pitääpä kuunnella nuomuutkin kipaleet ;)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mekanoenergy - Infiltrator 17.08.2005

Mekanoenergy - Infiltrator
oHO ! aika kova vääntö....:)) sanotaanko että kaikki muut osa-alueet miksausta myöten toimi ihan v*** hyvin paitsi tuo lopun tilitys kohta..... GOOOD WOORK !!

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Charming Stranger - Jump Start 11.03.2006

The Charming Stranger - Jump Start
jees.. alun kompitukset olivat oikein maistuvia, mutta sitten komppi jäi hieman junnaamaan - siihen liisää vaihteluja + haikalla kikkailuja niin bueno.. basso toimi hyvin, olisi voinut olla miksattu hieman ehkä pienemmälle ? mukavia,haikeita melodioita tolla plugi "rhodesilla" niistä pidin erityisen paljon.. nättejä kikkailuja myös efekteillä, varsinkin tuo reverse toimi mainiosti. mukavan tunnelmallinen raita, minkä taidan kovollekkin imauttaa.. :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haikaus - Aailma 18.08.2005

Haikaus - Aailma
oho ... nyt iski kyllä ja kovaa....! erittäin ammattimainen jälki.. Biitti oli ihan helmi ja toimi laulun kanssa yhteen niin makoisasti että sai karvat nousemaan ihollani :)))) erittäin makoisaa!!!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sound Industrial - Sheep Release 26.11.2005

Sound Industrial - Sheep Release
täähän oli oikein maistuva tekele...kaunista maalailua jykevällä elektro kompilla.. ja soppaan on heitetty vielä sopivasti melodiaa .... pidin tästä :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Okra - Kesäyön hämyiliä 22.08.2005

Okra - Kesäyön hämyiliä
ihan kaunista jep.. alkoi tuo kitara jossain määriin vain ärsyttämään?? tiedä sitten miksi??? oli jotenkin semmonen kipale joka ei vaan iskenyt, vaikka chillimpää materiaalia kuuntelen hyvinkin paljon ja vaikka tässä oli kuitenkin miksaus,rakenne ja muut kohdillaan...mutta ??? no .

Kommentti kappaleesta Kuuntele Vector Vision - Unimaailma 09.08.2005

Vector Vision - Unimaailma
ei huono .. hieman olisi tarvinnut jotain lisäjännitettä millä pitää mielenkiinto yllä koko kipaleen ajan... jotenkin ahdistava olo tulee tästä vaikka letkeillä mennään..?? tuo voksu käy tähän kuin nenä päähän ... piano ihan ok ,tosin sen ääni on makkuni hieman liian metallinen, mut´ta.... jees ihan mukava biisi josta puuttuu kenties se jokin....

Kommentti kappaleesta Kuuntele Syke - New life 15.08.2005

Syke - New life
erittäin maistuvaa maalailua..:) vähän ehkä väärä aika/olotila kommentoida tätä, mutta kyllä maistui nytkin :) tuolla kolmen ja puolen minuutin kohdilla tulleet piazzot ? olivat karkkia korvilleni..ei oikeastaan mitään pahaa sanottavaa tästä.. on vaan aika ajankohta/olotila musiikkia.... pitänee "vähän" myöhäisempänä ajankohtana kuunnella uudestaa :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dougray - Pleasure And Mostly Pain II (Remix) 23.12.2005

Dougray - Pleasure And Mostly Pain II (Remix)
Aikia jees veisu..tosin aika perus kamaa, mutta niin kuin näytätkin viittaavan tuolla music for the ... niin sitähän tämä on.. tuon voksun olisin itsekkin jättänyt pois taikka korvannut jollain muulla-en tykännyt- perus ibitza kitara toimi hyvin, kuin myös muut elementit.. rakennekkin kohdallaan.. eli niin kuin tuolla em. mainitsin - aika jees veisu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaiku - Casualties 01.09.2005

Kaiku - Casualties
Alku oikein makoisaa leijailuä pienillä rutinoilla ja kilinöillä.. Vaikka basson soundi onkin jo kuultu niin istuu tähän oikein hyvin.. Tuo beattiluuppi hieman ehkä "kulunut".. tai omasta mielestäni ei tähän oikein sopinut.. ja tuo kitara ehkä sotkee paikoittain liikaa(olisi toiminut paremmin jos selvempi beatti).. ihan mukava kappale jonka kyllä kuuntelee toiseenkin kertaan mielellään :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele förderband - the first of the last ones 01.07.2005

förderband - the first of the last ones
juu oli kyllä karkkia korville.. vei sen verran mukanaan että alkoi huojuttelemaan tässä tuolilla... :) yksinkertaista ,mutta maistuvaa...!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tuulen poika - Morning Star 22.07.2005

Tuulen poika - Morning Star
efectejä peliin , kun tuo kitara ei vielä ihan hallinnassa ole... ei pahalla.. tuota kun hiot.. niin ihan mukava kipale tuosta tulee.....

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dj NightWind - Pulse 03.06.2005

Dj NightWind - Pulse
kyllähän tässä ideaa on,mutta siihen se jääkin... bassolinjan puute hämää,äänet särkevät aika pahasti,melodia rupeaa puuduttamaan aikas pahasti tällä biisin pituudella ... 2 minuutin jälkeen alkaa aika sekava kohta joka rikkoo rakenteen kokonaan ?? osa äänistä on ihan kelpoja, jos hieman panostaisi tuohon miksaukseen ja variointiin tästä voisi saada ihan kuunneltavan tekeleen.. ??

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kitkaliitto - fireballs and reptiles 01.07.2005

Kitkaliitto - fireballs and reptiles
juu tuo diskantti iskee kyllä aika raastavasti kalvoihini.. :/ mutta oli sen verran hyvä biisi että kyllä nyt sen verran korviaan aina raiskaa... Hei izki niinQu Iha kympix.... ihku

Kommentti kappaleesta Kuuntele byteSound - to look 01.02.2006

byteSound - to look
Tuo harppu on koko kipaleen ajan erittäin maistuva... efuilla oli leikitty oikein kunnolla mikä toimi hyvin, tosin nuo feidailut jäi hieman hämäämään ? 808 hyppää vähän turhalla agrella päälle(tykkäsin enemmään noista filsu kohdista)missä komppi vaimentui.. ihan messevä raita, mistä olisin pitänyt huomattavästi enemmän ilman koppailua...

Kommentti kappaleesta Kuuntele HaaHuu - Hyperion 18.05.2005

HaaHuu - Hyperion
Tämähän maistui! Maistui maistuvan synkistelyä. yön pimeimmät hetket. Nami tuo kapuava tu-tu-tu-tu ääni :) TOimii...

Kommentti kappaleesta Kuuntele kirna - Section Intact 02.06.2005

kirna - Section Intact
Level Neljä rupeaa olemaan jo aikas vaikea, mutta eiköhän tästä selvitä. välillä lipeää käsistä, mutta silti erittäin hyvää psyykkailua :L)

Kommentti kappaleesta Kuuntele keijo virtanen t p duo - aallot 28.03.2005

keijo virtanen t p duo - aallot
ihan mukavaa maalailua (live???).. tosin tuon korkean synan ääni on ärsyttävän kapea ja pistävä sen olisi voinut jättää pois kokonaan... mielenkiintoisempia instrumentteja taustalla..

Kommentti kappaleesta Kuuntele esoteric grandaddy - kuumaa lasia 11.08.2005

esoteric grandaddy - kuumaa lasia
tuli mieleen tuuli mikä ujeltelee ja pyörii ison lasi pullon sisässä välillä karkaa ulos ja imaisee uudestaan sisään.. hyvin olet lasin ominaisuuden äänellä saanut tehtyä :D

Kommentti kappaleesta Kuuntele DirtyHippi - sä oot mulle unelma!!!!1 19.08.2005

DirtyHippi - sä oot mulle unelma!!!!1
juu ei huono...tuli hieman tuommoinen lemmenlaiva lipuu niilillä olo.. biitistä en tykännyt sitten ollenkaan :( muuten biisi oli hyvin kuosissa, miksaus toimi erin omaisen hyvin samoin kuin kaikki muukin expt. biitti. nii joo ja niinkuin joku tuolla ylempänä mainitsikin tuo voksupätkä alkoi kyllä ärsyttämään eteenpäin mentäessä, tiedä sitten oliko hyvä vaiko huono asia ??? jep jep

Kommentti kappaleesta Kuuntele TOLETRANCER - 2THE THERMOSTATE 24.05.2006

TOLETRANCER - 2THE THERMOSTATE
jepulis... hyvin keinuttaa tuo bassolinja koko kipaleen.
maistuvia elementtejä paljon, me like..
minun makuun nuo9 vocsut toimi ihan hyvin.
miksauskin hyvässä kuosissa.
hieman olisin pituutta ehkä napsaissut pois ?
rupesi tuolla lopussa hieman liikaa jumimaan... :)
mutta oikein maistuvaa putkeilua ....

Kommentti kappaleesta Kuuntele Project YIFF - Twisted Shadows 03.06.2005

Project YIFF - Twisted Shadows
ihan miksei raita .. kikki tykitti hyvin ja sopi bassolinjan kanssa hyvin yhteen.. vikana tässä on se että rupeaa puuduttamaan jo tuossa 3 minuutin tienoilla..efuja rutkasti lisää peliin/variaatiota..jep

Kommentti kappaleesta Kuuntele Zitru's Hedelmä - Zitru's Hedelmä - Aaltojamit 04.01.2007

Zitru's Hedelmä - Zitru's Hedelmä - Aaltojamit
Zippi rancea.. Ihan mukavan kuuloista tuosta 1:40 eteenpäin.. Tuo alun introilu oli mielestäni aika irti tuosta loppupäästä. 3:20 melodia on mainio :) Basso jauhaa tuommoista 90 luvun house linea, mutta se käy tähän kuin napa silmään. tat taa tat taa tat taa . . . %) Juu tykkäsin kyllä kipaleesta paitsi tuosta alun intr8ilusta. Tekno meets chip in Forest. %)

Kommentti kappaleesta Kuuntele GuatemalanInsanityPeppers - Oasis Jungle 03.08.2005

GuatemalanInsanityPeppers - Oasis Jungle
namiahan tämäkin oli :) tosin ehkä turhan lyhyt.. hieman cirkleltä kuulostaa ja se on hyvä :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele GuatemalanInsanityPeppers - Seaturtle - Catch ...and Release 03.08.2005

GuatemalanInsanityPeppers - Seaturtle - Catch ...and Release
oikeen mukavan kuuloista... minä tykkää...
hieman ehkä tippuu välillä epäselväksi liiasta kitaroitten päällekkäisyydestä..
-< hanurin palkeitten pössyttely oli aivan mahtavaa...
Erittäin maistuvaa soitantaa...pitää kyllä nyt muutkin kappaleet kurkistaa.... :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Oshidashi - Emsalö 22.02.2005

Oshidashi - Emsalö
nättiä... voco toimii erittäin hyvin padien kanssa yhteen.. tuo biitin mukaan tulo oli ehkä hieman hätäinen.. ihan mukava ehkä hieman "puuduttava" raita .?

Kommentti kappaleesta Kuuntele Solarblaze - Fungus (Antidote Mix) 27.04.2006

Solarblaze - Fungus (Antidote Mix)
oho .. aika kovaa lähti käyntiin kun perkat iski kehiin... tuosta kikin äänestä en pitänyt ilman niitä, mutta nyt ei kumise enää niin pahasti. paljon pitkiä efuja ja suhinoita. pidän.. mukava breikkiin laskeituminen . odottelee, odottelee.. nyökyttelee. . . juu hyvin lähti taas käyntiin . mukavan painostava melodia.. tuo basson nosto ei oikein iske. hieman läskimmät padit ois ehkä toiminut paremmin ? no mielipideasia.. Erittäin maistuva raita... pidin paljon . . .

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lumous - Viilto 21.02.2005

Lumous - Viilto
oho.. aika v:een kova... tuli tuosta lopun rutistuksesta mieleen hieman vanha incubus..lämmitti :) Laulu toimi erittäin hyvin, hieman ehkä tuossa kertsissä tiputtiin" tavallisuuteen". Erittäin maistuva teos joka löytyy kyllä tämän jälkeen kova levyltäni..

Kommentti kappaleesta Kuuntele Machine Dominatrix II-laatu - Virgin Slut 20.03.2005

Machine Dominatrix II-laatu - Virgin Slut
tästä tuli tuo islannin tyttö kolmikko mieleen.. Toimii ihan hyvin ..ehkä pientä pontevuutta olisi voinut olla lisää noissa vokaaleissa..bassolinja kuljetti erittäin hyvin eteenpäin vaikka olikin kasaripornoa..Rummut taas aika latteat/laimeat.. iloisen haikea tunnelma tässä ?? :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Luke S. Walker - You can Break 25.02.2005

Luke S. Walker - You can Break
ihan mukava raita.. lievästä tunkkaisuudesta miinusta, etenkin tuon snaren kohdalla. tuntuu että iskut tulisivat jonkun verhon takaa..? ja pientä kasvua olisi mahd. voinut tapahtua tuon breikin jälkeen.. voksut ihan nätit . tuo alun bassopadi todella ahdistava hyvällä tavalla..:) torville en liiemmin lämmennyt, rupesi vaan ärsyttämään pidemmän päälle.. tulipas sekavaa tekstiä . :)