Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 1418 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ei tukea - Jatketaan kuten tähänkin asti 14.04.2024

Ei tukea - Jatketaan kuten tähänkin asti
Näistä tämän vuoden puolella julkaisuista saisit yhtenäisen EP:n kasaan. Folkrockia ei saisikaan tehdä alle nelikymppiset.

Näissä biiseissä miksaukset ei ole veistelty samalla kaavalla, siitä pidän, siitä myös, että tässä oli luomua ja tilantunnetta. Ei mennyt tukkoon missään vaiheessa. Joku viisas on joskus sanonut, vai oliko se netin youtubevideossa, että indiemusassa pitää olla ainakin yksi virhe per kappale. Mitään suoranaisia "virheitä" en havainnut, ehkei kaikki iskut olleet millin tarkasti laatikossa, mutta sitähän se luomu parhaillaan on. Erityismaininta tamburiinista, jota en ole itse koskaan osannut vangita. Hyvä taltiointi ja olisiko ollut sopiva hertsitasku tambulle. Symbaali myös ihan smuutti.

Tarinallisetkin biisit näyttävät luonnistuvan. Omassa päässä mietin, että olisinko kokeillut tälläiseen peruskaavaa, että olisi ollut selkeä käänne kultaisessa leikkauksessa, soittimille break down ja mollia melodiaan. Välisoitto ajoi toki tätä asiaa, harmonisesti jatkettiin samal´ viisiin. Tai ehkä palata siihen miksi massit oli kassissa? Mutta jatketaan sitaateilla (olisiko Elvis Costello), käännös oma: kuulijalle pitää jättää aukkoja johon se voi pujahtaa. Esim. miksi rahat oli juuri urheilulaukussa. Tai ehkä tässä kävi niin kuin lottovoittajille: osa jatkaa kuten tähänkin asti ja joiden onnellisuus laskee.

Taidokas laulusuoritus, falsettihyppyineen. Olet kyllä tuottelias ja yhtään ei ole tullut vielä sekundaa vastaa!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ei tukea - Minä olen Super Reverb 30.03.2024

Ei tukea - Minä olen Super Reverb
Hieno jatkumo kappaleisiin, jotka voivat kertoa esineistä tai asioista, mutta peilaavat samalla ihmissuhteisiin tai ihmisten välisiin suhteisiin. Rockmusiikissa ne ovat olleet yleensä autoja tai huumeita, mutta kyllä itsellekin taitaa olla kaikupedaali sittenkin lähimpänä sydäntä. Musiikillisesti kuulen myös jonkinlaista jatkumoa kappaleisiin, joita olet julkaisuut tämän vuoden puolella. Joskus oli sellainen sanonta kuin rapakon takana, sattumalta yhdistän tämän tyylisen musiikin siihen aikaan, kun tätä fraasia viljeltiin ja siihen maantieteelliseen paikkaan, johon sillä viitataan. Eli jonkinlaista americanaa, joka omassa kuuntelussa on näkynyt vaikka Wilcon ja Ryan Adamsin ( ei se kanadalainen, tai osaa sekin kai lauluja tehdä). Olen pitänyt stemmoistasi, mutta tähän intiimimpään tyyliin ei ehkä beachboys-kööri olisi sopinut. Mielenkiitoinen taukorytmitys, oliko klikillä vai rumpalin nyökkäyksellä ykkönen löydettävissä? Indie estetiikkaan sopii, että ei ole liikaa (vai ei ollenkaan) editoimishommiin. Tällä en viittaa laulun puhtauteen, josta tunnetusti minulla ei ole varaa sanoa mitään, päinvastoin ihailen tuollaista vaivatonta ja musiikaalista tulkintaa. Joitain melodiaan kuulumattomian äänteitä oli jäänyt, mutta niin kuin sanoin, että ei tässä tehdä Beyncen kantrialbumia, vaan indiemusaa. Äänitteestä ja miksausta ei huomauttamista. Tälläiseltähän se pitää kuulostaakin. Sopivan simppeli sovitus ja sitä kautta äänikuva. Olet myllyttänyt hyvin noissa kisoissa, mutta jotenkin näistä irtobiiseistä tulee enemmän sellainen tunne, että olisivat henkilökohtaisempia ja se on tärkeä osa lauluntekijämusiikkia. Suosittelen ja toivon mies ja kitara -keikkoja, Savossa oli ainakin yksi kuuntelija.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Meanwhile - Lifestory 25.03.2024

Meanwhile - Lifestory
Nyt on putki päällä juomalauloissa, mutta voiko niitä olla liikaa. Vanhan juopon tilitys -tarina on perinteinen aihe ja jos miettii kisan teemaa, niin tämä on konkreettisesti sitä lähinnä. Hyvää laulua! Suomessahan jonkun Harri Marstio ja kumppanit on vetänyt tälläistä suomeksi ja toimii. Vaikka olisi helppo sanoa, että sävellys, sovitus ja enkkusanat ovat hyvin kliseiset, niin jos maailmankaikkeus poistaisi jonkun tämän tyyliin semikantateoksen ja laittaisi tämän tilalle, niin ero ei olisi suuri. Vielä pitää loppukertauksena mainita, että olipa toimiva laulusoundi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ric Bay - Venttiilivika 25.03.2024

Ric Bay - Venttiilivika
Olen oppinut tämän projektin kohdalla mehustelemaan jo etukäteen kappaletta, sen verran ollut laatua edellisissä näytteissä. Eikä tarvinnut pettyä tälläkään kertaa tähän 2000-luvun Junnu Vainioon! Musiikillisesti tämä oli suvereeni, itselle ehkä jopa liikaakin, että olisi täysin valloittanut indiesydämeni. Olet kyllä aika seppä, oliko vielä aika kiireellä aikataululla sorvattu menemään, voin kuvitella että oli hauskaa suunnitella ja toteuttaa visioita. Vielä mietin, että saako tämä vai eräs toinen kilpailija täydet pojot. Tuli jotenkin tyrmistyneen hyvä fiilis, että joku vääntää tälläisen ralllin kasaan tuosta vaan, ja ei tämä liian ole liian kaukana sellaista mitä tuli ns. nuorempana kuunneltuna.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cedar Bears - Back Home 25.03.2024

Cedar Bears - Back Home
Olen tainnut törmätä projektin nimeen, jossain keskusteluketjussa ja saanut mielikuvan, että tässäpä musiikillisesti sivistynyt heppu. Eikä tämä biisi paljoa vie sitä mielikuvaa muualle. Musiikillisesti paljon kaikkea kerroksellisuutta. Laulu oli aika varovaista ja varovaisesti miksattu, mutta lienee tyylikeino. Tässä ei ehkä niin samalla tavalla välittynyt kisan kantava lyyrinen teema? Jos yksittäisestä soundeista pitäisi suosikki valita, niin tuo sähisevä sooloskitta oli se. Vaatisi varmasti useamman kuuntelukerran, että kaikki tämän teoksen hienoudet avautuisi. Nyt jäi päällimmäisenä mieleen mielenkiintoiset kitarakerrokset.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ei tukea - Loppuun asti yhdessä 25.03.2024

Ei tukea - Loppuun asti yhdessä
Tämä pätee meihin suurimpaan osaa: jos ottaisi kaikista tekemistämme biiseistä parhaimmat puolet, voisi syntyä todellinen mestariteos. Tässä parasta oli äänimaailma. Biisistä itsestä tulee vähän mieleen se ,kun rock oli noin parikymppinen, niin isoillakin bändeillä oli älppäreillä biisejä, jotka oli tehty semisti kieliposkessa nyökkäyksenä edellisten sukupolvien musiikille. Suomesta tähän ei kai keretty, ellei lasketa sitä että Badding lauloi humppaa. No, ehkä Dave sopisi tähän verrokiksi. Tässä jäi myös vaikutelma, että oli aidosti tehty kisaa varten. Mukavan leppoisa meno, eikä sanoissa mikään häirinnyt - joskaan ei myöskään erityisesti noussut mikään esille. Olen kuunnellut tätä proggista jo sen verran, että olen oppinut tuntemaan ja mieltymään lauluääneesi. Ei kai voi muuta sanoa, että jälleen kerran tulit kamppailemaan kisavoitosta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele IT2 - Aika kultaa muistot 25.03.2024

IT2 - Aika kultaa muistot
Alkusointujen aikana mietin, että tämän projektin kohdalla en ole koskaan päässyt kärryille siitä mitkä ovat päävaikutteet? Sehän on tietysti positiivinen asia, että tämä ei suoraan kuulosta miltään toiselta bändiltä. Muutama sointuvaihdos toi mieleen 90-luvun grungebändejä, mutta voi olla sattumaa. Kitarasoolo ja sävellys sitten ehkä hieman perinteisempi. Hyvää vaihtelua, että tämä oli på finska. Paljon täytesanoja, mutta löysin yhden kiinnostavan lauseen: "Ei ruoho ole sen vihreämpää ajan tuolla puolen" Taisin kommentoida viimeiksi jotain tämän suuntaista: Ehkä kertsiin jotain pientä lisää voksupuolelle, tuplaa tahi stemmaa, niin voisi aueta kauniimmin. Panorointia? Mutta tässäpä melankolinen kokonaisteos kisan lähtökohdaksi! Muistaakseni ihmiskaaren onnellisuus on u-käyrä, niin tämä vanhuus taitaa olla joko keski-iän keskivaihetta tai sitten aivan ikäloppua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ei tukea - Café puistonpenkki 11.02.2024

Ei tukea - Café puistonpenkki
En ole tältä artistilta kuullut biisiä, josta en olisi pitänyt. Menisikö tämä vielä lähelle kärkipäätä. Sanoituksena ehkä ymmärrettävin tuotannostasi, mutta ei missään mielessä tavanomainen. Monta koukkua: ulkoilma, kahvi, alkoholi ja viittaus jonkinlaiseen ihmissuhteeseen. Pidän hirmuisesti laulusoundistasi, olen viime aikoina kaivannut suomalaista powerpoppia, ja osittain tajunnut, että sitähän tehtiin muinoin ihan valtavirrassa. Tämä liippaa lähelle sitä, mutta paremmilla lyriikoilla (sori Egotrippi ja Clifters). Soundeissa ja miksauksessa oli joitain asioita jotka upposi ja joitain jäin pohtimaan. Rummut oli hyvin pelkistetyt, mutta oliko siellä joku lattiatomi tai yms. laitettu vasempaan laitaan? Alkukitaran mielyttävän ränkkä, kertsissä polkaistut pedaalit, niitä voisi kutsua retroksi 30 vuoden takaa. Basso jäi vähän paitsioon. Joku syna taisi myös ujeltaa etäisesti. Huippukamaa!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Meanwhile - Kohti pubia 11.02.2024

Meanwhile - Kohti pubia
Tähän on törmätty monissa kisoissa. Aina on arvostettu biisejä ja tulkintaa, mutta laulunaiheet ovat menneet ohi oman maun, mutta nyt, kyllähän juomalaulu aina maistuu! Voisi upota myös Manner-Euroopassa. Kiva äänimaailma ja biisi rullaa kun nousuhumala. Jos jostain voi nipottaa, niin riimikaava ei kanna aivan viimeisiin säkestöihin ja muutama kohta, jossa tavuja liikaa. Loppuun vielä kehu: olen kuunnellut kisabiisejä putkeen ja tämä oli ensimmäinen, josta tuli tunne "ai nytkö tämä jo loppu, taidan ottaa heti toisen kierroksen".

Kommentti kappaleesta Kuuntele Narsistiapinat - Ole hiljaa tottele 11.02.2024

Narsistiapinat - Ole hiljaa tottele
Tulipa flashbak jostain 90-luvun lopusta. Minähän kuuntelin tälläistäkin musaa joskus! Marilyn Manson yms. tuli mieleen, yllättävän fressiä, koska eihän tälläistä enää juuri kuule. Muhkea, hyvä tuotanto. Sanoissa juuri siihen sopiva sanasto, kapinahenkinen. Rakenteellisesti optimaalinen. Pääsipä tämä yllättämään positiivisesti puun takaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ric Bay - Käpyomena 11.02.2024

Ric Bay - Käpyomena
Hauska, marttiservoimaisella, hyvällä tavalla. Tempo pikkasen sumputtaa sanoja, oliko ratkaisu sitten siinä, että saatiin alle kolmeen minsaa? Miksauksessa hienosti erottuu kaikki soittimet ja voksut, joissa onkin paljon kuunneltavaa ja seurattavaa. Vähän meinaa tulla jopa ananas ähky 2 min. kohdalla. Tykkäsin, että on otettu tarkkaan rajattu aihe, jota on kuitenkin käsitelty sanataiteessa sen verran fiksusti, että ei jää pelkäksi läpäksi. Sellainen fiilis jää, että pitäisi tutustua enemmänkin tuotantoosi. Kisoissa tullut vastaan kaksi kappaletta, joissa on ollut mielenkiintoisat sanat ja hyvä tuotato.

Kommentti kappaleesta Kuuntele kisabiisit - CleanUpTheDanceFloor 11.02.2024

kisabiisit - CleanUpTheDanceFloor
Komea taustakuva. Ja eikä siihen jää, tämä kun alkoi soimaan, niin hetken luulin että meni joku radiokanava päälle eli onpas hyvä tuotanto! Erityisesti tuo vokaalipuoli. Räppiosat olivat pieni notkahdus, mutta sehän on sääntö. Vähän tuo myös sellainen mieleen, että tämä voisi olla tekoälyn luomaa musiikkia, siihen hyvässä mielessä. Hyvän mielen poljentoa, ilman melodisia kaaria tai rakenteellisia kikkailuja. Hyvää duunia!

Kommentti kappaleesta Kuuntele IT2 - You 11.02.2024

IT2 - You
Perinteikkäät sanat sopivat kyllä euroviisuhenkeen. Jos mainitaan asioita joista pidin, niin eihän kaihoisa sävelkudos ollut yhtään pöllömpi! Äänimaailma tuki myls hyvin melodisia elementtejä. Koin tämän jotekin 80-luku henkisenä balladina, jota soolo alle viivasi. Äänitys oli omaan korvaan ihan ok, jotkut rumpujutut ehkä välillä pomppi korville. Laulu oli aiheeseen nähden kyyninen, mutta jolltain tavalla sekin sopi tähän. Olisiko jotain pientä värittelyä voinut olla stemmapuolella. Jostain tästä jotain uupuu kisaan nähden, niin ehkä selkeä kohoke, c-osa, ja tai loppunostatus. Tosin eipä se tälläisen biisin olisi sopinutkaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Erityinen tuki - Rakkaus jne. 06.02.2024

Erityinen tuki - Rakkaus jne.
Hieno laulu tämäkin, koskettava aihepiiri. Tykkään soinnutustyylistäsi, aina on seassa muutama erikoisempi käänne. Vaikka on vähäeleinen kappale, niin stereokuva aukenee hienosti kertsissä. Vasemmassa laidassa oli jokin symbali tai yms. joka vähän särähti välillä, mutta olisiko makuasioita. Basso ja virvelin hyvin pinassa, joka sopi tälläiseen herkistelyyn. Olkoot omaa jälkiviisautta jne, mutta komppaan ratkaisua että perinteinen sooloverse vedetään överiksi - olisin tehnyt samoin. Mutta siellä on promuusiikko tehnyt proäänityksen henkilökohtaisella otteella, arvostan kovin!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ei tukea - Klaus 16.11.2023

Ei tukea - Klaus
Vähän artsumpaa kamaa. Kirjallisempi sanoitus, jota oli helppo seurata, kun miljöö ja henkilöt olivat tuttuja. Eläytymisen lahjoja tai syntymähumalaa laulussa. Itselle ääni saa tuollaisia ulottuvuuksia vain darrassa. Lopussa tuli sitten musiikkipuolellakin hyvää maalailua, tai olihan se alkukin maalailua, mutta vähän kuin maitolasin takaa (siis sen ikkunalasin). Hirveän paljon ei tule suomalaisia vastineita mieleen. Kohdallani mainitaan välillä Kauko Röyhkä, niin hänen Helvetti on itselle paras suomenkielen puhelaulukappale. Ja jossain määrin tässä oli päästy sellaisiin tomwaits-viboihin, mitä Kakekin varmaan hakee. Kaiken kaikkiaan tästä jäi päällimmäisenä ajatuksena tämä - halu kuulla artistilta Ei tukea kokonainen (teema)levy, jossa olisi tälläinen biisi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ville Kotiranta - Ensi Syksyyn 04.11.2023

Ville Kotiranta - Ensi Syksyyn
Äänityksen erittäinen valmiin kuuloinen. Pirtu-sana paljasti, että jonkinlaista pilkettä on silmäkulmassa. Hauska sankaritenorimainen laulusoundi. Synapoppi itsellä myös lähellä sydäntä. Ei hullumpi ollenkaan!

Kommentti kappaleesta Kuuntele markoosi - Game of life 04.11.2023

markoosi - Game of life
Lämpimikseen jos saa heittää, niin jos nämä kaksi kisabiisiä yhdistäisi parhaimmista osistaan yhdeksi, niin siinä olisi minun voittosuosikki.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Meanwhile - Ihminen toiselle 04.11.2023

Meanwhile - Ihminen toiselle
Kaunis ja hyvin tehty, mutta henkilökohtaisista syistä riparigenre on itselle aika vieras. Ei mitään vikaa, sanoissa rivit kohdillaan, selkeä melodia ja äänitys miksauksineen pätevä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele New melodies - Chattii Chattii 04.11.2023

New melodies - Chattii Chattii
Tyylillisesti erilainen kuin toinen kisabiisi, mutta ehkei niin kaukaisesti kun äkkiseltään luulisi. Ehkä kertoo jotain, että kun biisi loppui, niin tuntui, että tätähän olisi kuunnelut vielä tovin pidempääkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Gestapo Summer - Flowers With Wings 04.11.2023

Gestapo Summer - Flowers With Wings
Ainahan sitä pitää joku nimi heittää, tällä kertaa tuli mieleen hieno yhtye nimeltä XTC, mikä on jo itsessään suuri kehu. Hyvä sävellys tämäkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Brutal Anger - I don't Care 04.11.2023

Brutal Anger - I don't Care
Jotenkin tämä lävähti kivasti korviin, kun on useamman kisabiisin kuunteluputki päällä. Olisiko tämä hieman hiotumpi kun ne muutama aikaisempi (enkä tarkoita, että niissäkään sinänsä mitään vikaa soundien ja esityksen puolesta), mitä olen kuullut. Mutta erottuu edukseen tämämn kerran kisakatsauksessa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele W.O.E. - Lokakuun kymmenes 04.11.2023

W.O.E. - Lokakuun kymmenes
Hyvin lähtee liikkeelle, tämä voisi soundien puolesta soida Radio Suomirokilla. Tyylilaji on punk, mikä on oikein, mutta mietin että olisiko sävellyspuoli avautunut paremmin hitaammalla temmolla. No nämä on näitä ikuisuuskysymyksiä. Plussaa siitä että teema on kohillaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele New melodies - Tulisit 04.11.2023

New melodies - Tulisit
Äänitys ja biisi tuo mieleen jonkun toisen maailman, menneen. Ja tämä ei kaikinosin huonossa valossa. Tykkään kyllä sellaisesta finnhits-iskelmästä, ehkä tässä oli pieni ripaus sellaista badding-henkistä klassista slaavimollia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kilpajakke - Cusp 04.11.2023

Kilpajakke - Cusp
Mielenkiintoista arvioida, kun edellinen oli monipolveinen rockteos ja tämä tasaista suvantojen välistä tamppausta.

Olen joutunut viime aikoina pelaamaan synabassojen kanssa, niin jotenkin osaa arvostaa heitä, jolla se on näin hyvin hallussa. Pidin myös unenomaisesta synamaailmasta, josta tulee aina mieleen jotain bornslippy-henkistä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Humppahiomo - My Night Out With Carpo, The Queen Of Autumn 04.11.2023

Humppahiomo - My Night Out With Carpo, The Queen Of Autumn
Tässäpä hieno tunnelmainen kappale, jossa on aidosti yllättäviä käänteitä. Kuunnellassa vilahtaa levyhylly silmien edessä, jossa on klassikkoalbumeita n. vuosien 1968-1972 väliltä, ilman että tämä olisi mitään halpaa retroilun retroilua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Gestapo Summer - Benz 04.11.2023

Gestapo Summer - Benz
Funkkihan maistuu liki aina, varsinkin jos on princemäistä läiskettä. Jännä soundi bassossa. Tässä projektissa paistaa musiikillinen yleissivistys, mikä kuuluu etenkin sovituspuolella.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Eetu ja mauttomat Tytöt - Ketjureaktio 04.11.2023

Eetu ja mauttomat Tytöt - Ketjureaktio
Voi olla, että kommentoin aina näin, mutta kuulomuiston perusteella tämä on paras kuulemani teidän esitys ja äänite ja biisi. Katsotaan vielä riittääkö kisassa pisteille :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele markoosi - Talk to me when autumn comes 04.11.2023

markoosi - Talk to me when autumn comes
Arvostan miksausta ja etenkin bassopuolta. Aluksi herätti isoakin innostusta, juuri hienon äänimaailman vuoksi. Ehkä lopussa semipopparin aivot kaipailivat jonkinlaista muutosta rakenteessa, mutta hyvä näinkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aimo Annos & Rytmi-Veikot - Blues Number2 04.11.2023

Aimo Annos & Rytmi-Veikot - Blues Number2
Syksy ja blues sopivat yhteen kyllä. Esittelyteksti kiinnitti enemmän huomioita kuin itse biisi, joka sinänsä oli taidokkaasti rakennettu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ei tukea - Ihan loppu 28.09.2023

Ei tukea - Ihan loppu
Ainahan pitää jokin joku nimi heittää, niin tällä kertaa sanoisin Suomen Elliot Smith. Laulusoundisi mielyttää ja selkeästi sinulla on tunnistettava tapa tehdä sanoituksia. Enkä viittaa vaan remppasanastoon (onko sitten ammatti- vai harrastus?). Musiikillisesti ja tuotannollisesti paljon pidettävää. (Mikähän tuo efekti on mitä käytettiin oikealla panoroiduissa stemmoissa?). Soittimia tuli sopivasti sisään. Tykkäsin noista semikolinajutuista, vaikka kaikki tuotannon osaset eivät olleetkaan niin hiottuja kuin yleensä. Ei kyllä tuottanut pettymystä tämä projekti tälläkän kertaa, laatukamaa joka kappale.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Second Cumming - Stuffed Venus 10.03.2023

The Second Cumming - Stuffed Venus
Rempseästi lähtee liikkeelle. Nykyisin kaikki yritetään edioitoida äänitysohjelmassa ruudukkoon, mukavan kaaottinen meininki tässä, ihmiset soittamassa. Otsikoista päätellen kieli on poskesta läpi. Tästä saisi aika monenlaisia miksauksia, jotenkin tuo bassorumpu lisää omassa kuuntelukokemuksessa sitä kaaottisuutta. Parhaimmillaanhan tämä on sellaista iggypopmaista huuruista menoa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Harken - Still Miss You 10.03.2023

Harken - Still Miss You
Välillä sitä itsekin haaveilee, että olisipa aikaa kokeilla myös tälläisen musiikin tekemistä. Toisaalta sitä miettii, että riittäisikö taidot. Upeaa jälkeä, oli saatu vielä kompaktiin mittaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Erityinen tuki - Hyvää uutta vuotta 10.03.2023

Erityinen tuki - Hyvää uutta vuotta
Tämän kerkesin jo kuuntelemaan etukäteen ja vähän toivoinkin, että tulisi vastaan. Tässä oli paljon, josta voisi sanoa, että noin olisin tehnyt itsekin ja paljon mistä voisia sanoa, että olisinpa tehnyt noin. Arvionnissa omat vahvuusalueet on varmaan sanoituksissa, se kiinnitti ensiksi huomiota, pidin tekstistä todella paljon. Toinen asia oli se miten biisin rakenne ja sitä tukeva sovitus eteni. Äänityshommista keskustelimme muinoin ja vähän sen pohjalta en tohdi niihin puuttua. Pätevä äänitys ja miksaus kyllä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Cavaa 10.03.2023

P. M. Kostiainen Project - Cavaa
Tämä onkin tuttu projekti vuosien ajalta. Napakat soundit ja soitot. Tämä kappale oli tämän projektin parhaimmistoa - ellei jopa paras. Toki omaan makuun suhteutettuna. Voksut näissä lähtee aina satalasissa, siinäkin ei sinänsä mitään väärää. Viimeiksi taisi puuttua tekstin tasoihin, tässä se puoli paremmin. Ja hei, kuka nyt ei juomalauluista tykkäisi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bald Beaver - He-Man (Heavy Metal Part I) 24.02.2023

Bald Beaver - He-Man (Heavy Metal Part I)
Alkuriffi oli varsin hyvä. Toimisi varmasti hitaammallakin temmolla. Sitten siirryttiin hassutteluosastolle, joka alussa vähän häiritsi, mutta sittenkin jotenkin siihen ui sisään. Tämä ei varmasti ole kaikkian musiikkia, mutta yllättävän vaivattomasti tämä lopulta upposi. Hyvää soittoa ja kieroa huumoria.

Kommentti kappaleesta Kuuntele FatShit - Varovaarau (Miksi ihmeessä?) 24.02.2023

FatShit - Varovaarau (Miksi ihmeessä?)
Hyvinkin persoonalliset soundit. Alku kyllä herätti mielenkiinnon, mutta sitten tuli edetessä vähän sellainen ADHD-viba. Melkein jokainen osio olisi voinut olla pohja jollekin omalle biisille. Muttan arvostan tälläistä kokeilua, kivaa tälläistä on varmasti tehdä, vaikka ei niin kuulijaystävällistä olisikaan. Eikä varmasti ole aivan kaikkien tajunnantilojen musiikkia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Beautiful Betrayal - Forever Her Name 24.02.2023

Beautiful Betrayal - Forever Her Name
Mukavan edessä miksaus, tuo heti sellaista provibaa. En tiedä millä tasolla bändi toimii, mutta tämä äänite on varsin ammattimaisen kuuloinen. Biisi oli hyvinkin monipolvinen, ehkä ihan viimeinen koukku jäi puuttumaan, mutta eipä niitä tarvitse aina ollakkaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele KRANK - Horns out of icons 24.02.2023

KRANK - Horns out of icons
Olisi joskus hauska kokeilla miksata tälläistä musiikkia. Mutta hyvinkin autenttista industrialrockia, ei täysin vieras genre omassa levyhyllyssä. Tämä taisi olla hieman vanhempaa tuotantoa. Mutta ei mitään huomauttamista, selkeä onnistuminen tässä genressä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bad Monk\'s Hill - F.I.P. 24.02.2023

Bad Monk\'s Hill - F.I.P.
Hieman vanhempi julkaisu. Itselle kovin tuttu genre. Monimutkainen rytmiikka. Pidän kovin Soundgardenista, se tästä ekana tulee mieleen, mutta hyvällä tavalla ei kuitenkaan liikaa. Omaan musiikkihistoriaan liittyen, en voi olla tykkäämättä tälläisestä rockista.

Kommentti kappaleesta Kuuntele yolk - Closed Doors 24.02.2023

yolk - Closed Doors
Vähän vanhempi biisi, tyylillisesti voidaan pistää vielä julkaisusta hieman taaksepäin. Hyvä laulaja teille ja sehän on jo puolivoittoa. Tykkään paljon tälläisestä kahden kitaran menosta, jotka on panoroitu eri laitoihin ja soittavat vähän eri juttuja. Tälläistä kuuntelee kyllä mielellään, jotenkin tuli halu nähdä livenä tälläistä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Andy Livid - Crown To Headless King 24.02.2023

Andy Livid - Crown To Headless King
Hieman on tullut seikkailtua itsekin tuolla konemusa puolella, niin kyllähän tämä tuntuu heti kotoiselta. Jotain miksausjuttuja olisin ehkä tehnyt toisin, mutta nämä tunnetusti makukysymyksiä. Vaikka ollaan konemusapuolella, niin depechemodetyylisesti hyviä läpisävellettyja biisejä ja paljon harmonisia yksityiskohtia. Selkeästi on käytetty aikaa ja vaivaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Harpin Tähdet - Kaaos, Kuolema, Lucifer 24.02.2023

Harpin Tähdet - Kaaos, Kuolema, Lucifer
Tuntuu, että tässä genressä on menty soundien osalta eteenpäin. Mikserissä oli paljonkin deathia vuosikymmen sitte ja tuntui, että ne oli aina jotian suhinaa ja pihinää, mutta tässä on hyvät soundit ja erotteleva miksaus.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jeremy Antman - Super Action Kawaii Robots! 24.02.2023

Jeremy Antman - Super Action Kawaii Robots!
Otsikko herätti mielenkiinnon heti. Muutaman kitarabiisin jälkeen tämä oli hyvinkin freessinkuuloinen biisi. Tuleehan tälläistäkin kuunneltua. Paljon saatu matskua yhteen teokseen, sopii teemaan ja ajanhenkeen. Kyllähän tämä oli hyvää settiä!

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Declawed - Cynical Resign (Single edit) 24.02.2023

The Declawed - Cynical Resign (Single edit)
Tekivät osaavat selkeästi genrensä. Miksauspuolella ehkä välillä voisi olla erottelevampaa. Moniosainen biisi, näissä on aina haasteensa saako sen kaaren toimimaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele matti kutri - Painajainen(mikäköhän köhä mix) 24.02.2023

matti kutri - Painajainen(mikäköhän köhä mix)
ILahdun aina kun tulee suomenkielistä musiikkia vastaan. Positiivista tässä on se, että heittämällä tässä parasta on tärkein eli itse biisi. Äänitys- ja esityspuolella soittopuolella voisi olla hiomista siellä täällä. Toisaalta nykyisin on totuttu liian hiottuun musiikkiin. Laulupuoli kyllä pelittää. Hyvä biisi kyllä, sopivan mittainen. Mieluusti kuulisin lisää.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Saatanan Marionetit - Massakrematorio Satanaalia 24.02.2023

Saatanan Marionetit - Massakrematorio Satanaalia
Tämä ei ole ihan oma kuppi verta, mutta joitakin juttuja pystyn seurailemaan, kun tässä itse harjoittelen äänityshommia. Rummut on omaan korvaan onnistuneet äänitetty. Kitarasahaus toimii myös.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sinus - Minuus 24.02.2023

Sinus - Minuus
Todella hyvää soundia, varsinkin alarekisteri toimii. Sovitukseen oli nähty paljon vaivaa, sopivasti mutkaa ja muuntelua. Läpisävelletty ja hyvä sävellys onkin. Vaatisi ja kestääkin useamman kuuntelukerran. Sanoituksissakaan ei ole huomauttamista, mutta siinä puolella ehkä jäi omiin mieltymyksiin jokin tarttumapinta löytymättä. Juuri tälläiseen musiikkiin haluankin törmätä mikserissä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Picture Came & Broke Your Heart - PukPuk2 12.02.2023

Picture Came & Broke Your Heart - PukPuk2
Tykkäsin äänimaailmasta kovin. Varmasti tämän voisi miksata monella tapaa. Voksuja odotteli, mutta toimi näin instrunakin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Elämä jatkuu - Syyskuun 21. 12.02.2023

Elämä jatkuu - Syyskuun 21.
Kaikilla tavalla oikeaoppinen biisi. Hyvä äänitys sekä esitys ja laulunkirjoituksellisesti palikat kohdilleen. Olen tutustunut vasta Joni Ekman nimiseen artistiin, se tästä tuli ekana mieleen, mutta ehkä pienellä erotuksella - tästä puuttui täysin ironia tai pieni piikikkisyys. Mutta tarviiko kaiken aina olla sellaista?

Kommentti kappaleesta Kuuntele Erityinen tuki - Sekaisin -53 12.02.2023

Erityinen tuki - Sekaisin -53
Pidin jo esittelytekstistä. Tanakka biitti ja selkeästi on jokin haju vokaalien äänittämisestä ja miksaamisesta. Kyllähän tämä menee heti seurantaan. Ei kovin kaukana siitä mihin itse yritän päästä musiikilla soundien ja sävelkielen ja miksei myös sanojen osalta. Pitää tutustua muuhunkin matskuun.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Palazio Skibadoj 12.02.2023

Kalkutan Konepaja - Palazio Skibadoj
Pyörin Mikserissä enemmänkin yli 10 vuotta sitten, jos en väärin muista, niin tämä proggis oli jo silloin kuuntelussa. Pidän ja pidän yhä. Nimistä voisi päätellä, että tässä on ihan ammattiukot kehissä, joten ei ihme, että hyvältä kuulostaa. Jos jotain viitekehystä miettii omasta levyhyllystä, niin sinne Kingston Wallin ja von Hertzenin tienoilla asettaisin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Engraved Roots - Medicine Man 12.02.2023

Engraved Roots - Medicine Man
Ensin kiinnitän huomioita siihen, että onpa hyvän kuuloinen äänite, laulut eivät ole ehkä niin pinnassa tai kompuran sävyttämiä kuin nykymusassa, mutta riittävästi, että saa selvää. Polveileva biisi, ei ehkä ihan siellä oman genressä, mutta osaan nauttia tälläisestä hyvästä soitosta ja kitarapuolen soundeista.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sakka - Ai Tarak 12.02.2023

Sakka - Ai Tarak
Kiva nimi projektilla. Tetuninkieli? Nämähän on sellaisia sävelkulkuja, jotka näillä leveyspiireillä toimii aina. Itselle olen vasta harjoittelemassa miksausjuttuja. Jokainen kappale kuulostaa eri laitteilla vähän erilaiselta ja makumieltämyksiä monia. Rummut toimii hyvin, bassoalue kumisee ehkä hieman?

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fiona's Scarlet Swan - Hold Yr Horses 12.02.2023

Fiona's Scarlet Swan - Hold Yr Horses
Perkules, sehän lävähti heti hyvin käyntiin. Itse vasta harjoittelen miksausjuttuja, niin täytyy ihan kadehtia, kuinka hyvät ja erottelevat soundit tässä on. Ilmeisen hyviä soittoja. Tämä on sellainen heti iskevä powerpop-biisi. Vähän siinä rajoilla on toistoa liikaa, mutta ei kyllä ilme värähtäisi, jos tämä soisi vaikka Radio Rockilla, hattua kyllä pitää nostaa!

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Eihän siinä sitten mitään (jos tahdot olla mulkku) 12.02.2023

P. M. Kostiainen Project - Eihän siinä sitten mitään (jos tahdot olla mulkku)
Hauskasti tässä oli aina jotakin tuttua mihin tarttua, mutta sitten taas viime metreillä mentiin eri suuntiin, esim. riffi ja laulusoundi. Pidän suoraviivaisesta ja alatyylisestä sanastosta, ehkä joku uusi taso olisi voinut olla vielä sanoissa. Soolo oli hyvä. Laadukkaan kuuloinen äänitys ja sopivan räkäinen yleissoundi. Virveli on itselle se tärkein ja vaikein miksata, tässä oli siinä puolella erottuva soundi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kustaa Viikunan Sisävesilaivat - Juoksen pimeässä (alcohol demo) 24.02.2022

Kustaa Viikunan Sisävesilaivat - Juoksen pimeässä (alcohol demo)
Itseasiassa ihan mielyttävä teos. Vaikea sanoa, että onko osa viehätystä demomaisuudessa, vai tulisiko tästä helmi kiillotettuna. Mutta sävelkieli ja laulajan fraseeraus toimivat itselle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Hatevolution - Slaves To Your Faith 24.02.2022

Hatevolution - Slaves To Your Faith
Ilmeisesti uskontokriittinen ralli. Kitara murisee mukavan matalalta. Ehkei ihan sitä omaa estetiikkaa, mutta sanoituksessa nähty vaivaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Klawie - Flight to Freedom 24.02.2022

Klawie - Flight to Freedom
Biisin kuvaus osui hyvin nappiinsa. Sen verran hyvin miksattu, että vaikea erottaa mikä on soitettua ja mikä samplea. Toimii hyvin siinä mielessä, että jokin sarjatraileri alkaa vilisemään silmissä harmaansävyssä ja kallioineen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nakki J - Ainut Syy 24.02.2022

Nakki J - Ainut Syy
Punkkia ja kansanmusaa. Poguesilla toimii ainakin. Ei voi mitään, mutta 90-luvulla kasvaneena tässä tulee jotekin Klamydia mieleen. Kertsissä ihan hauskat riimitykset. Omaperäisyyttä tähän tuo tosiaan tuo nordman-viba. Ihan hyvä fiilis jäi tästä. Eikä vähiten siksi, että olen Ginin ystävä :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Vihaiset Villet - Vaihdossa Helvetissä 24.02.2022

Vihaiset Villet - Vaihdossa Helvetissä
Tälläistäkin musiikkia olisi hauska nähdä. Rumpali pistää ihan napakasti. Eikä tämä nyt kaukana ole sellaista indiemenosta tyyliin Räjäyttäjät. Taitaa olla nuorempia maestroja asialla. Soittotaito on jo hyvällä mallilla!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Saatanan Marionetit - The Village 24.02.2022

Saatanan Marionetit - The Village
Tässä genre joka jää itselle hyvinkin etäiseksi estetiikalta. Sen verran voi saada irti, että tämä on hyvin soitettu. Matalammissa voksuissa oli persoonallisempi ote. Kiipparit toivat tähän harmoniaa. Kitarasoolo kuullosti hyvällä tavalla lpäimietityltä, jos vedetty yhdellä otolla, niin hatunnosto.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fiona's Scarlet Swan - Giants 24.02.2022

Fiona's Scarlet Swan - Giants
Grungella on isokin paikka sydämessäni. Eilen tuli vielä uutinen Mark Laneganin kuolemasta, vaikka Alice in Chains tästä tulee hieman mieleen. Pidän erityisesti kohdassa, jossa kitaralinja ja laulumelodia muodostavat yhdessä liikkuvan harmonian. Parasta tässä se, että tämä ei kuulosta pastissilta vaan voisi luulla, että on ihan ehtaa tavaraa sieltä 1990-luvun alusta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sinus - Peili 21.02.2022

Sinus - Peili
Oho, suomeksi laulettua rokkia. Alkaa olla jo katoava luonnonvara. Tämä oli vielä hyvin tehty kaikinpuolin: soundit, sävellys, soitto. Sanat tukivat hyvin musiikkia, soivia sanoja ja sopivan minimalistiset tunnelman luomiseen. Köörikohta oli kaunis.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Olavi Salo - Olavi - Sokeutta 21.02.2022

Olavi Salo - Olavi - Sokeutta
Täytyy tunnustaa, että olen tälläisen huojuvan indie-estetiikan ystävä! Biisinä ei näin kertakuulemalta ihan aukea, mutta voisin uskoa, että löytäisin tuotannostanne jonkin piilohelmen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Matti Niemelä (lauluntekijä) - Korallien tango 21.02.2022

Matti Niemelä (lauluntekijä) - Korallien tango
Tämähän oli ihan sitä itseään eli aito tango! Uskottava: soitettu, sanoitettu, laulettu ja sovitettu oikeaoppisesti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Empirisch Abnormal - 0002 Progress 21.02.2022

Empirisch Abnormal - 0002 Progress
Tykkäsin kyllä tuosta kitarasoundista, joka toi mieleen 90-luvun alun alternative musan, mutta ehkä tälläinen satunnaiskertakuuntelu ei tee oikeutta tälläiselle musalle, joka vaati aikaa uppoutumiselle albumimitassa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Sly Cocker the Ultimate Rocker 21.02.2022

Kalkutan Konepaja - Sly Cocker the Ultimate Rocker
Tämän yhtyeen taidan muistaakkin aikaisemmista kommenttirinkikerroista. Tinkimätön oman näkemyksen toteuttamista, uskoisin. Itämainen välisosa oli eniten mieleen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mr.Maggot - Flatline (Demo) 21.02.2022

Mr.Maggot - Flatline (Demo)
Voksut (oliko peräti kaksi eri laulajaa) erikoisen irtonaiset, mutta otetaan se plussana nykyaikana, kun editointi ja virittäminen on klassikon päässä. Ihmismieli etsii aina jotain vertailukohtia, tulisiko tästä joku Faith No More mieleen? Loppuu hieman kuin seinään, albumiraitana toimisi?

Kommentti kappaleesta Kuuntele Crookmachine - D.B. Cooper 21.02.2022

Crookmachine - D.B. Cooper
Hyvin soitettu hyvä sävellys. Olisin voinut kommentoida lähelle tuota mitä on esittelytekstissäsi. Kitarassa plussana mielyttävä soundi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Neon Angel - Love Addiction 21.02.2022

Neon Angel - Love Addiction
Genren kuvaus kohdillaan, kovaa rokkia. Pianosta plussaa. Heti vilisee silmissä jokin kasarileffa. Osaatte hommanne, tälläinen voisi olla helposti kornia, mutta nyt komiaa!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fiona's Scarlet Swan - Ribcage 21.02.2022

Fiona's Scarlet Swan - Ribcage
Tätä olen tainnut aiemminkin kuulla. Harmoniamaailma ja moodien vaihto mielyttää, 1990-luvun alun rokkia alussa ja lopussa myös moderninpaa mättöä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Yksinäinen kulkija 21.02.2022

P. M. Kostiainen Project - Yksinäinen kulkija
Rouheaa menoa. Jukkien, Karjalaisen ja Nousiaisen äpärälapsi. Klassinen kulkuritarina. Kivasti annetaan biisin hengittää.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Yksinäinen kulkija 21.02.2022

P. M. Kostiainen Project - Yksinäinen kulkija
Rouheaa menoa. Jukkien, Karjalaisen ja Nousiaisen äpärälapsi. Klassinen kulkuritarina. Kivasti annetaan biisin hengittää.

Kommentti kappaleesta Kuuntele W. Wallentin - 4. W. Wallentin - Missä sä oot nyt 28.03.2019

W. Wallentin - 4. W. Wallentin - Missä sä oot nyt
Yllättävä kappale. Ihan jo soundien puolesta. Lyriikka on naivistis-parodinen? Melodiat kyllä toimivat. Mutta ei kai tämä paljoa eroa vaikka Reino Nordinin suorista sanoituksista. Melodiat kyllä pelittää. Ja jos tää melodia olisi kertsi ja vaikka jotkut Gasellit räpäyttäys verset, niin suoraa radiokamaa. Harmi, että projekti ei ilmeisesti ole aktiivinen? Sen verran mielenkiintoinen että seuraan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Automaton - Amnesiac Tale 28.03.2019

Automaton - Amnesiac Tale
Basso- ja sähkökitaraa käytetty mielenkiintoisella tavalla, äkkiseltään ei edes aina tajua, että missä. Hyvää duppia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lovijatar - Louhen Lahjat 27.03.2019

Lovijatar - Louhen Lahjat
Oi, suomenkielistä stoneria. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava. Mielenkiintoinen sekoitus, yleensä tämän tyylin hevissä lauletaan päihteistä ja kalevalavedot on enemmän sitä powermetallia. En tiedä kuinka paljon sanat olivat sitaatinomaisia, mutta hienoja kielikuvia kyllä oli mukana.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Snakepath - (Fly Me Away from This) Funky Hell 27.03.2019

Snakepath - (Fly Me Away from This) Funky Hell
Tämähän oli virkistävän ysärihenkinen rockralli. Äänitys ehkä aavistuksen sumea, mutta tässäpä soittaa kuitenkin oikeat ihmiset oikeilla soittimilla. Tykkkään tälläisistä napakoista vedoista. Oikeastaan aika erinomainen kappale.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Manifestaatio - Desolated Metropolis 27.03.2019

Manifestaatio - Desolated Metropolis
Haastavaahan tälläistä on kuunnelle, mutta äänimaisema oli omaan korvaan laadukkaasti miksattu. Teoksen nimi oli harvinaisen osuva äänimaisemaan nähden.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nok Nok - pullo punkkuu ja nostalgia 25.03.2019

Nok Nok - pullo punkkuu ja nostalgia
Harmi, että taitaa olla edesmennyt projekti. Aika muuttunut sen verran, että nythän tälläinen oudompi voisi radiossakin. Mielenkiintoinen proosallinen teksti. Seuraan projektia, vaikka ette taida olla aktiivisia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele SKling - Dawn of an Era 25.03.2019

SKling - Dawn of an Era
Aina jaksan ihailla, jos joku osaa näin maalailla maisemia musiikillisesti. Laadukkaan kuuloinen äänimaisemakin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Clicking Baddie - Catastrophic failure 25.03.2019

Clicking Baddie - Catastrophic failure
Vaikka jonkinlaista elektronisesta tanssimusiikkia teemmekin, niin lähtökohtaisesti trance ei ole se suosikkialagenre, mutta tämähän oli aika erilaista, mitä ajattelen perustrancesta ihan temponkin puoleta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Elämä jatkuu - Sataset pinoon 25.03.2019

Elämä jatkuu - Sataset pinoon
Olenkohan kuullut tältä projektilta jonkun toisenkin, mutta semmoinen mielikuva, että jonkinlainen 80-luvun äänimaailma oli toisessakin visiona. Eli estetiikka on harkittua. Kitarainstrumentaali, hyvinhän se keppi näyttäisi kädessä pysyvän. Harkittu ja ymmärrettävä sävellys.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fiona's Scarlet Swan - Dante 25.03.2019

Fiona's Scarlet Swan - Dante
Tämän yhtyeen alan jo tunnistamaan ja muistamaan. Yhtä laadukasta grungeilua kuin aiempikin minkä kuulin. Kun on kuunnellut kymmeniä ellei satoja tunteja tämän tyylistä musiikkia, niin toimiihan tämä heti. Sovitus toimii, sillä ei tule kertaakaan mietittyä, että mikäköhän osa nyt on menossa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Firman piikkiin 25.03.2019

P. M. Kostiainen Project - Firman piikkiin
Taitaa olla jo toinen juomalaulu minkä kuulen projektilta. Kertsissä oli mielenkiintoisiakin harmonia kohtia. Mielenkiintoisinta tässä on varmaan se, että musiikkityyli ja aihepiiri olivat eri paria. S

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lowland Flies - Once, Twice 21.03.2019

Lowland Flies - Once, Twice
Parasta tässä on jonkinlainen vaaniva tunnelma. Erikoisia sointuja välissä. Ei aina arvaa mihin suuntaan kvinttiympärä pyörii. Kiva pieni kitarasoolo välissä, sellainen 60-lukulainen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Airoria - Zero Clarity (mix2) 21.03.2019

Airoria - Zero Clarity (mix2)
Ilmeisesti miksausta on työtetty uudestaan. Makukysymyksiä kai mutta jonkinlainen kirkkaus soundeille olisi tehnyt hyvää näinkin synkälle musalle. Hyvin vedätte kyllä! Sopivanmittainen annos tämmöstä turpaan vetoa. Onko teillä kaksikin laulajaa?

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaasunaamari - Eleven 21.03.2019

Kaasunaamari - Eleven
Ihan pätevältä ja oikeaoppiselta clubimusalta kuulostaa nostatuksineen! Erikoinen artistinimi. Jonkinlaista pophousea kai omakin projekti on, että siinä mielessä tuttu genre.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mappe - Kaipaus 20.03.2019

Mappe - Kaipaus
Hieno basso ja alussa. Luo hauskoja mielleyhtymiä, jos Miami Vice olisi tehty suomiversio, niin tämä olisi voinut soida soundträkillä. Taidokkaasti tehty ja soitettu ja laulettu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lovermens Club - Black system 20.03.2019

Lovermens Club - Black system
Hauskat nimet biisillä ja bändillä. Ennen kuin biisi alkoi, niin odotin aivan jotain muuta. Vielä kun genre ei ollut merkitty. Hyvää perinteistä kitararockkia, parasta tässä on ylivoimaisesti livesoitin fiilistä, vedetään antaumuksellisesti!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Saatanan Marionetit - Satanick Zombie Attack 20.03.2019

Saatanan Marionetit - Satanick Zombie Attack
En tiedä kuinka kieliposkessa vedetty, mutta tämähän on erittäin laadukkaasti äänitetty ja soitettu! Uskonnot ja muut yliluonnolliset asiat eivät ole oikein koskaan tässä muodossa kiinnostunut, mutta on maailmassa paikka tälläisellekkin itseilmaisulle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Deliverance (fin) - Leper's Hand That Feeds 20.03.2019

Deliverance (fin) - Leper's Hand That Feeds
Taisin kuulla jonkun toisenkin teiltä. Semmoinen mielikuva, että tyylillisesti tämä on hyvin samaa settiä eli teillä on selkeä visio musasta. Oikeat ihmiset soittaa oikeasti soittimiaan, sitä pitää arvostaa. Sen verran on riffirokki itselläkin takaraivossa, että saan hyvin kiinni tästä tyylilajista.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Murhatut viherkasvit - Pato 18.03.2019

Murhatut viherkasvit - Pato
Harmi että oli vain yksi biisi ja sekin aika vanha,niin että todennäköisesti projekti ei ole aktiivinen. Omalla tavalla tämä oli edellä aikaansa, sillä nythän on paljon tämäntyylistä - ja itse kuulun kuulijakuntaan. Mulle kyllä toimii, sopivan hämyistä musiikkia ja sanoituspuolta. Seuraan projektia, vaikka ei taida olla enää aktiivinen. Hienoa laulu!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Deliverance (fin) - 13 Shadows 18.03.2019

Deliverance (fin) - 13 Shadows
Metalliksi groovaa hyvin, mutta niinhän se käy esim. Panteraltakin. Voksuissa hyvä asenne ja ääntämyskin pelittää. Jostain tuli Peer Gunt mieleen, mutta voi olla ihan randommielleyhtymä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Save The Fallen - Tide 18.03.2019

Save The Fallen - Tide
Tykkään äänitehosteista biiseissä, saisi olla yleisempääkin. Kaikki hyvin taimissa. Kitarat murisee mukavan alhaalta ja puhdaslaulukin sujuu. Tässä kuuluu hyvällä tavalla, että on kitaralla sävellettyä musiikkia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ratiokratia - Punainen lumi (Juustopäät- cover) 17.03.2019

Ratiokratia - Punainen lumi (Juustopäät- cover)
Muistan Juustopäät ja tämä on muutenkin sellaista musaa mitä soiteltiin ja kuunneltiin 90-luvulla. Tulee ihan nostalginen olo, vaikka biisi en muista kuulleeni. Eipä taida raadiossa enää tälläinen musa soida, niin siksi kuulostaa freessiltä. Mielellään olisi kuullut myös omaa tuontantoanne.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Miksar - Domdom 17.03.2019

Miksar - Domdom
Oman genren musaa suurinpiirtein. Heti on kotoisa fiilis. Projektilla on vain yksi biisi, olisin mielellään kuunnellut lisää, että tyyli olisi hahmottunut paremmin. Mutta yleisesti sanoen tässä oli genreen nähden kaikki kohdallaan. Päämelodia jopa yllättävän tarttuva.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jumalaton Sekasorto - Inevitable Aryan Victory 17.03.2019

Jumalaton Sekasorto - Inevitable Aryan Victory
Huh, aika vaativaa musaa, niin otsikoltaan kuin ääniaalloiltaan. Kyse varmaan enemmän estetiikasta filosofian kuin musiikin näkökulmasta

Kommentti kappaleesta Kuuntele Polkka Kivinen Ensemble - Y & 10 (Vaieten) 17.03.2019

Polkka Kivinen Ensemble - Y & 10 (Vaieten)
Hauska esittelyteksti. Muutenkin varmaan kieli tulee poskesta läpi. Mutta en tiedä riittäisikö omat taidot edes tälläisen pseudoklassisen tekemiseen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Death Generation - Decay of Society 17.03.2019

Death Generation - Decay of Society
Kaiut alkuhevistä toimii mulle aina, sillä se on sitä musaa mitä itekkin olen kitaralla joskus hinkannut. Yllättävänkin pätevän ja ammattimaisen kuuloista, laulajalle plussaa soundista ja ääntämyksestä. Kaikuja myös nuoruuden grungemusasta. Tämähän oli oikeastaan aikas hyvää musiikkia!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Saatanan Marionetit - Blood is Redder than Water 17.03.2019

Saatanan Marionetit - Blood is Redder than Water
Saateteksti hymyilytti. Kaksikielisyys myös. Elämän synkkää puolta en kiellä, mutta ei se kyllä kummosesti puhuttele. Mutta aina muistan kehua sitä että joku tänä päivänä näkee vaivaa soittotaidon eteen.

Sivu: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15