Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 1418 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Moukka - Sairaus 03.06.2008

Moukka - Sairaus
Hauska nimi bändillä, toisaalta ei edes haluta erottautua Suomen heviskenestä. Hauska laulutyyli, hieman haetaan sellaista ulkomaalaista maalailua. Sanoista ei oikein jää mitään mieleen, niitä olisi ollut mukava lukea jostain. Kertsi on hieman outo, en tiedä oliko joku sävellaji juttu tai jotain, mutta tuntu että siinä kohdasssa missä olisi pitänyt mennä ylöspäin hypättiin alarekisteriin. No ehkä se oli vaan sävelletty niin:) Juu, mutta tämä oli oikein mielenkiintoinen tuttavuus. Tyylistä tykkäsin, hieman tykimpi biisi tähän kehikkoon niin toimii aivan kympillä. Hieman tulee sellanen bändi kuin Kardian mieleen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lokosa - Anna Bröö 30.05.2009

Lokosa - Anna Bröö
Jee, suomenkielistä rokkia k-ringissä. Muistan tätä bändiä ennenkin kuulleeni. Ihan hauskat luomusoundit. Tulkinnasta tulee hieman 80-luvun uusromanttinen poppi mieleen, samoin kuin yhteyssoitosta. Tavallaan ihan virkistävää. Sanoissa on hyvää rytmillistä jatkuvuutta. Sanat muutenkin menivät juuri ja juuri sen klisee riman yli, kokonaisuutena toimivat hyvin musiikin kanssa. Rakenteesta en päässyt aivan kiinni. Toisaalta siinä oli piristävää ei-kertosäe keskeisyyttä; toisaalta taas kohokohdat antoivat odottaa itseään c-osaan. Annan intuitiolla ysin. Jotain mielenkiintoista tässä kuitenkin oli.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ever Since The Day - Stay Silent 02.06.2008

Ever Since The Day - Stay Silent
Hämärästi tuttu yhtye. Sopivan päräyttävä alku. Modernia radiotokkiahan tämä on, sopisi vaikka Poets of tha fallin levylle. Toisin sanoen ammattitaitoista, mutta ehkää hieman tylsää. Niin ja treenikämppää on kyllä käytetty hyvin äänityksissä, soundillisesti priimaa. Ihan hyvä laulaja, ääntämystä myöten. Kyllä tälle menestystä voi ounastella vaikka hieman kärsii omaperäisyydestä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele electrichaos - AWASH 13.08.2008

electrichaos - AWASH
Alkaa mukavan melodisissa merkeissä. Sitten jumahtaa jotenkin tuntuu ettei biisi etene tai kehity juuri lainkaan. No tälläsissä biiseissä onkin erilainen kaari kuin normi-popmusassa. Tämän voisi kuvitella jonkin pelintaustalla. Tosin tuo yksi tietty kuvio toisi varmaan hermoromahduksen pitemmän päälle:)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Disco-Elvis - Disco Elvis 02.06.2008

Disco-Elvis - Disco Elvis
Crust punk? Vocoderin toimii kohtuu hyvin, ei ole helppojuttu, kokemusta on. Tämä on ehken Loosen projekteista paremmasta päästä. Loppupeleissä kuintenkin ihan mielenkiintoista konemusaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele NiHiLi - Virheen Jälkeen 03.06.2008

NiHiLi - Virheen Jälkeen
On mikserissä paljon altsu metallia kun jo kolmas biisi putkeen. On tainnut Stamina luoda paljon jälkeläisiä. Tässäkin oli laulun miksaus hieman outo. Aika pop-melodia vaihtoehtoiseksi biisiksi. Musiikillisesti tästä tulee ala-asteen diskon balladit mieleen. Sanoista täytyy sanoa, että mielyttävän monipuolisia ovat, jos ovat saman tyypin tekemiä. Hiomalla näistä saisi kyllä jo aikas priimaa. Aikas pitkä biisi, mutta tuleehan tuolla loppupuolella hieman heviriffittelyä. Lauluunkin tottuu biisin edetessä. Mielenkiintoista musaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele NiHiLi - Kuplamuovi 02.06.2008

NiHiLi - Kuplamuovi
Aika erikoisia elementtejä sekoitellaan, enkä tiedä onko se aina niin onnistunutta. Juicemainen riimittely ei oikein uponnut, vaikka hyviäkin koukkuja löytyy. Kappaleessa oli ilmeisesti tarina, mutta draamankaari meni hieman ohi multa. Laulun miksaus oli hieman outo. Taustaörinät oli jotain ihan muuta. Tällänen voisi olla kohtuu mielenkiintoista hieman toisin toteutettuna.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Delusion of Xtatic Mood - Fourth Plateau 10.08.2008

Delusion of Xtatic Mood - Fourth Plateau
Kestääkö tää oikeasti tunnin? Hah, tulee varmaan kuunneltua läpi...Katoin aluksi että tämä on omistettu suurelle rap-artistille Dmx:llä. Pitäiskö kokeilla vaikka selvinpäin äänittelyä? Harva muusikko on mömmöissä saanut mitään fiksua aikaiseksi studiossa. Oho, täähän muuttu edetessään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Delusion of Xtatic Mood - Third Plateau 04.06.2008

Delusion of Xtatic Mood - Third Plateau
Heh, edellinen biisi oli 19 minuuttia ja tämä sitten pisti paremmaksi...Kohtuu ärsyttävän kuuloista. Ei valitettavasti ole eksoottisia huumeita nyt tarjolla, joten hieman jää kylmäksi tämä biisi. Toisaalta tuskin dikkailisin vaikka olisin vetänyt mitä mömmöjä. Curttikin se kai aikoinaan yskänlääkkeitä nautti...

Kommentti kappaleesta Kuuntele 666 Pirstaletta - Osa 14: The Demonic Headache 29.04.2008

666 Pirstaletta - Osa 14: The Demonic Headache
Oli kieltämättä aika spookyn kuulonen. Mielenkiintosta. Homma toimii, vaikka ei tätä nyt rehellisen nimessä popittelissa vappumusana:). Heh, hieman yllätyin kun huomasin kuka on asialla. Selvä monilahjakkuus. Hieno äänimaisema.

Kommentti kappaleesta Kuuntele AlfaKallen vanhat - Kill Them To The End Of Love 28.04.2008

AlfaKallen vanhat - Kill Them To The End Of Love
Biisin esittelytekstistä tuli mieleen se tapaus kun se yksi vapaapainija tyyppi veti niitä mömmöjä, tappo perheensä ja hirtti itsensä salilaitteensa. Monipuolista matksua sulla. Hyvää industrial rokkia ilman junnaavia hevikitaroita. Biisi kyllä muuttuu hieman pitkäveteiseksi edetessään. Tausta on aika junnaava ja melodiaa ei tässä ole juuri lainkaan. Hieno falsetti lopussa:). Tämä alko ihan mielenkiintosesti, mutta jostain syystä mielenkiinto ei pysynyt yllä koko biisiä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Raiwo - Fragor Maximus 03.05.2008

Raiwo - Fragor Maximus
Geah, Raiwoa puskee. Olenkin kuullut tämän jo useaan otteeseen. Selkeästi paras biisi uudelta ep:ltä. Muutenkin uusi matsku soundaa paremmalta. Mukavasti tulee mieleen YUP ja Don Huonot. Biisissä on mielyttävä rakenne, tai aina toimii jos legendaarisen ababcb -rakenteen rullaamaan pienillä lisä osilla. Lopussa hauskat New Order -synat. Sanat mulla menee kyllä aina ohi, mutta melodia jää soimaan päähäm, se kai oleellista:).

Kommentti kappaleesta Kuuntele Routaraja - Pariisin yössä 13.05.2008

Routaraja - Pariisin yössä
Tämän bändin muistan edellisistä suorituksista. Mukava näppäilykuvio vaikka soundi ei niinkään sovi aivan mun korvaan. Biisi kehitty sen verran hitaasti ja vähäeleisesti, että laulun sanoitus meni hieman ohi. Laulun äänitys oli pikkasen outo, aivan kuin tasot olisivat välillä heitelleet. Tässäkin ilmeisesti hieman viljellään sitä kuuluisaa huumoria:). Kertsissä hyvä ja tuttu laulukoukku.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lapsivesivärit - YO 23.04.2008

Lapsivesivärit - YO
No joo, mitä tästä sanois. Vaikea oikein saada otetta. Ei tämä vakavasti otettavaa hoppia ole, mutta sen verran outoa lyriikkaa välillä, että ei kuitenkaan pelkästään huumorimusaa. Ihme välikommentteja tummaihoisista, ettei vaan olisi keskenkasvuiset asialla. No nuorena pitääkin urpoilla. Rimmailu oli suhteellisen yksioikoista samoin kuin biitti, joka tosin hauskalla tavalla old schoolia. No olihan se Petri Nygårdkin suosittu:). Mutta tsemppiä musiikkiuralle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Trident - Kingdom 10.08.2008

Trident - Kingdom
Altsu metalli taitaa olla aika kovassa huudossa, kun tuntuu että joka toinen rinkibändi sitä tuottaa. Kun en kuuntele genreä niin kaikki tän tyyliset kuulostaa mun korvissa ihan samalta. Muutenkin kaikki pääkallot ja kädet puuskassa seisomiset alkaa tulla jo korvista ulos, mutta eipä se teidän vika ole. Soittotaito näillä bändeillä on aina kohdillaan. Onnea ja menestystä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Trident - The Wash 20.08.2008

Trident - The Wash
Soundit on aika karut, mutta melkein dikkailen. Rummut tuntuu elävän ihan omassa soundimaailmassa. Lueskelin jopa sanoituksia. Ihan mielenkiintoisia teemoja. Musiikillisesti tämä on mulle aika sahausta. Ei oikein herätä mitään tunteita. Mutta menestystä uralle:).

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lapsivesivärit - El paso 26.04.2008

Lapsivesivärit - El paso
Akkarissa on hieno soundi. Ainekin osaatta annostella huumorinne sopivaan mittaan. Sanotaan että suorastaan Vesku Loirin uskottavuudella vedettä sianespanjaa, muhun menis aivan täydestä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Piecemaker - Words Inside 23.04.2008

Piecemaker - Words Inside
Tämä on ehkä biisinne joka uppoaa mulle parhaiten. Tykkäsin tuosta alunrytmittelystä, jotenkin tuli suosikkina Pirnce mieleen, mutta kasariahan tämä on. Birdge oli kanssa cool, uppoaa aina kun hypätään half tempoon. Kertsi oli valitettavasti liian ironmaidenia mun makuun. Mielyttävän jämptejä nää biisit. Nykyaika arvostaa virtuositeettejä ja se ilmeisesti näkyy suosiossanne.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fatal Frame - Nurses Of Death 20.09.2008

Fatal Frame - Nurses Of Death
Wrauuu! Kohtuu hyvin tuotettu, tätä pystyy jopa kuuntelemaan. Kitaroissa on sopivaa melodisuutta. Ei tälle musa millään tavalla sovi mun maailmankuvaan, mutta oli kyllä positiivinen yllätys tässä genressä. Yleensä soundit on puolitahottamasti puuro, mutta tässä oli balanssi kohillaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fatal Frame - Quiet Lights 23.09.2008

Fatal Frame - Quiet Lights
Jonkin toisen biisin taisin teiltä jo kuulla. Tästä voi sanoa samat sanat eli tuotanto ja soitta pelaavat hyvin. Sellanen kauhuleffa-fiilis tästä tulee. Laulaja käyttää aika hyvin eri tekniikoita. Tämäkin oli ihan kuunneltava kipale,

Kommentti kappaleesta Kuuntele Love Factory - 1 4 26.04.2008

Love Factory - 1 4
Akkarin soundi ei miellytä erityisesti korvaa. Ja jotenkin tuntuu että kitara ei soi laveammissa soinnussa kovin puhtaasti, mitä hieman sotkee kahden akkarin päällekkäiset linjat. Soitto sinänsä on hienon kuulosta. Ja sävellyskin on oikein hieno. Kerrankin tuollanen elämää suurempi leadsoundi sopii johonkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele AlfaKallen vanhat - Vain hetken loistaa valo viaton... 23.04.2008

AlfaKallen vanhat - Vain hetken loistaa valo viaton...
Tämän proggiksen muistankin edellisestä biisistä. Hauska ujellus, kuulostaa pikkasen siltä samalta mikä on Good Vibrations -biisissä. Kyllähän tästä vaikutteen saa, että jotain musiikaalisuutta on tässä tekijässä. Soundi oli tässäkin hauskalla tavalla halvat, casio-kellopeli. Heh, loppupuoli oli kuin leikattu jostain toisesta mikserin ambient projektista.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Risto Leinonen group - Ei sanaakaan 02.05.2008

Risto Leinonen group - Ei sanaakaan
Katsos joensuulaisia. Hienot sovitukset akkareille. Kuulostaa hieman psykoottiselta tangolta. Hyviä stemmoja taustalla. Paljon hyviä soittojuttuja, niillä olikin annettu hyvin tilaa. Leadvokaali oli melko "arkisenkuuloinen" verrattuna muuhun meininkiin. Sanoista ei jäänyt mieleen muuta kuin että "rimmailu" oli välillä hieman huvittavaa. Ihan mielenkiintoista. Ok biisi, jonka etu on hieno sovitus.

Kommentti kappaleesta Kuuntele MAP - Hearts Answer 26.04.2008

MAP - Hearts Answer
Miksauskikka alussa oli ihan ok idea, mutta toteutus oli pikkasen outo. Suhteellisen kivasti kompit vaihteli. A-osassa ehkä turhankin suoraa sahausta mun makuun. Kertsissä - vai onko se birdge? - on aika hassut synaiskut, hieman outo miksaus ehkä siinäkin. Stoppeja oli osattu käyttää hyvin hyödykseen. Hyvää kasarirokkia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dreamcase - A dream in a dream 2 23.04.2008

Dreamcase - A dream in a dream 2
Kitarasankarimusaa, harmoonista sellaista. Tykkään tuollaisista kerrosjutuista joita ei ole suoraan tuplattu. Välillä ehkä toivoisi hieman laajempaa skaalaa, itseäni ainakin ottaa korvaan jos minuutti kaupalla soitetaan kovaa ja korkealta. Basso jäi melko vähän tilaa biisissä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Geremys Junction - Darlinston 12.04.2008

Geremys Junction - Darlinston
Alussa oli kyllä hienot kitarat, kuvioineeen ja soundeineen. Rummut ja bassot toimii vaikka ovatkin hieman konemaiset. Lead-soundikin on ihan ok, mutta ehkä mun makuun hieman liian sankarikitaramainen (vrt. Steve Vai yms.) Soolopuoli jäi hieman fiilistelyksi, ei tunnu oikein kunnolla olevan punaista lankaa, toisaalta ehkei se välity näin kerta kuulemalta. Taustan kitarat oli tässä parhautta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Exoar - Killed Faith 08.04.2008

Exoar - Killed Faith
Äänityksenä hieman tuhnu. Taustariffittely kuulosti hyvältä, mutta laulun tulo oli pikkainen pettymys. Ehkä tälläsessä odottaa aina että James käy laulamaan. Laulu vedetty ilmeisesti treeniksellä yhdellä otolla. Ei helppo suoritus, mikä toisaalta kuuluu vällillä äänessä. Ok trässiä, kitarat riffitteleväy mallikkaasti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lapsivesivärit - Maijan Rinnat 29.04.2008

Lapsivesivärit - Maijan Rinnat
Heh, teillä on kohta läpi käyty kaikki tyylilajit. Sopivan tuhnu nauhoitus punkkiin. Sisältö jäi kyllä aivan lapsi puolen asemaan, mutta voihan musiikkia käyttää myös välineenä. Sanoissa oli ilmeisesti sanomaa:).

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electric Freak - Oh, that thing again... 08.04.2008

Electric Freak - Oh, that thing again...
Tämä on ehkä paremmin balanssissa, niin äänityksen kuin "sävellyksen" puolesta, kun se edellinen. Ajottaisia hyviä fraseerauksia. Rytmipuolessa oli välillä pikkasen sellasta casio-vibaa. Ehkä tälläsissä biiseissä olisi hyvä olla jokin pääteema, sillä nyt kuulosti loputtomalta kitarasoololta, mikä itsessäänkään ei ollut kovinkaan fokusoitunut.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electric Freak - Explore 04.04.2008

Electric Freak - Explore
Soundit on aika hiomattoman kuuloiset, mutta taisitkin mainita, että ei ole miksaus sun alaa. Nää tämä oli shamaani-proggis sieltä paremmasta päästä. Soinnutus oli mukavan simppleli. Zoomi-soundit välillä tökkäs. Pituuskin on pidetty inhimillisenä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele AlfaKallen vanhat - Iloinen 12.04.2008

AlfaKallen vanhat - Iloinen
Masterointi on jäänyt aika hiljaiseksi, mutta toisaalta ei kaiken tarvitse soida niin lujaa. Alku antoi olettaa jotain hauskaa; oli hauska urkusoundi ja kasarisähkörummut. Mutta laulun myötä tämä muuttuikin "vain" spedeilyksi. Ei sinänsä huumorimusaa, mutta ei niin omituista, että suoranaisesti viihdyttäisi. Eli lähempänä Ryyd ja Batmania kuin Ristoa. Eikä tässä ole oikein ripaustakaan sellasta iloisesta homopopista, jota tässä yritetään kai parodioita. Scissor sisterilla on jotain oikeasti meneviä biisejäkin. No ehkä tuli hieman turhan vakavaa tekstiä, mutta ehkä odotukset olivat vaan hieaman tavallista korkeammalla hienon alun jälkeen.:)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Polar Ends - Ghost 10.08.2008

Polar Ends - Ghost
Lähtee tosi lupaavasti liikkeelle. Sellasta letkeää poppia jatsahtavalle tatsilla. Kertsi tuli aika puskista, en tiedä oliko hyvä juttu? Kai se oli? Ehkä se oli vaan se lähtö. Hyvää variaatiota säkeistöjen taustalla. Laulaja vetää hyvin, välillä ehkä ääntämys horjuu, mutta niinhän meillä kaikilla. Lopussa tulee vielä lisää stuffia, hyvin on tavaraa tässä mitassa. Oli kyllä hyvä biisi. Sopivasti poppia ja yllätyksiä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele DIVARi - Kirje 13.04.2008

DIVARi - Kirje
Voi kyllä nyt mennään niin kliseisellä linjalla, että hieman hirvittää. Laulu ja taustalaulu mallikasta. Ei käy kieltämään sitä, että hyvin on käsityönä tehty tämä laulu. Biisin pituus hieman mietityttää, tavallaan hienoa ettei kuitenkaan miten single edittiä ole ruvettu tekemään:). Mutta rehellisyyden nimissä viimeiset kaksi minuuttia eivät tuoneet mitään uutta. Kyllä tästä se tekemisen ilo kuitenkin löytyy.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electric sedatives - 3.Alprazolam 16.03.2008

Electric sedatives - 3.Alprazolam
Olipa hieno tilantuntu alussa. Sitten tämä meni aika tiluteluksi, ilmeisesti ilman minkäänlaista metronomia tai vastaavaa. Toisaalta metronomin kanssa tämä oli kuulostanut vielä enemmän joltain salaa nauhoiteltu kitaratreeniltä. Ei tässä tunnu oikein olevan mitään sävellyselementtiä. Kolmen minuutin jälkeen alko puuduttamaan ja vasta aivan lopussa tuli uudestaan jotain vähänkin mielenkiintoista.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cruel Persuations - Retarted 13.04.2008

Cruel Persuations - Retarted
Hard rockia, mutta ei sieltä kasareimmasta päästä. Syntikkojen, duurin ja limasten stemmojen puuttaminen on vaan plussaa tässä tapauksessa. Laulu ei erityisen luonnollisen kuullosta, mutta milloinkas se huutaminen olisikaan. En tiedä oliko pientä monotoonisuutta vai mitä, mutta lyhyestä kestosta huolimatta kävi pikkasen puuduttamaan. Äänityksenä ehkä pikkasen tunkkasen kuuloinen, mutta se on vaan hyvä asia ylituottamisen aikoina.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Salty Fish - No One Else (2008) 03.05.2008

Salty Fish - No One Else (2008)
Hieman tulee mieleen AOR ballaadit jotka soivat Novalla. No onhan niissäkin omat helmensä. Laulu toimii varsin hyvin stemmoja myöten. Vaikea sanoa onko se tämä tyyliljai vai itse biisin, mutta jotenkin jää aika hajuttomaksi ja mauttomaksi kaikilt osa-alueilta. Olihan toisaalta sellanen lämmin fiilis, ei yhtään väkisin väännetyn kuuloinen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele KATARA - Minä olen tie 19.03.2008

KATARA - Minä olen tie
Oliko tämä viikon biisivalinta? Tämäkin tuo mieleen Staminan (tästä saatte varmaan kuulla kyllästymiseen asti;)). Rakenteessa ihan hauskaa progemaisuutta, vaikka jotkut ratkaisut on aika klisee tasoa, mutta sehän musa on. Yllätyin puhtaasta laulusta, hyvin vedetty. Toisaalta väliosa oli ehkä hieman liian pehmeä, alko tulemaan jo gospelit ja eppunormaalit mieleen. Ja sen jälkeen taas aivan jotan muuta, on kai makukysymys onko tässä jo liikaa. Synasoundit olivat ainenkin liikaa:). Onhan tämä laadukasta. Eri asia mahtuuko Suomeen enää yhtään tälläistä bändiä...Voin vastat itse, että mahtuu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele KATARA - Kohtalon kivi 13.03.2008

KATARA - Kohtalon kivi
Tästä bändin olen saattanut lukea jostain nettijulkaisusta. Täytyy sanoa, että vaikka en heviä kuuntele niin Staminan ilmaisu on jotenkin aina kiinnostanut. On ehkä liian yksinkertaista sanoa, että te kuulostatte em. bändiltä. Täytyy sanoa, että bändi joka hoitaa kaiken itse äänityksiä myöten saa kyllä sympatiani. Virvelistä en niin perustanut, mutta se on maku kysymys ja tuollanen soundi toimii hevissä hyvin. Hyvä loppurymistely. Hyvää hevimäiskettä, jos ainut häiritsevä asia on ulkomusiikillinen eli se toinen bändi joka tästä tulee mieleen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele FEL - Koulubileet loppuu 04.05.2008

FEL - Koulubileet loppuu
Vähän epäilyttää tekijöiden pyyteettömyys, mutta parempi on kai ettei yritä edes arvailla motiiveja. En muista milloin olisin viimeiksi trancea ringisssä kuullut, ihan piristävää pitkästä aikaa. Tuo piano-kellopeli -soundi on aika hirveä, vaikka soittaakin ihan mielenkiintosia kuviota välillä. Välillä tuntu komppi puolella olevan hieman drum ´n bass -vaikutteita. Intro ja outro olivat sopivan erilaisia muihin osiin nähden. Kyllä tätä ihan mielellään kuunteli.

Kommentti kappaleesta Kuuntele WRATHAGE - Hic sunt diabolos (There are devils here) 04.05.2008

WRATHAGE - Hic sunt diabolos (There are devils here)
Aikamoista mäiskettä. Ilmeisen aktiivinen bändi, paljon on ainenkin tullut julkaisuja. Itse olen sen verran ateisti-nihilisti, ettei pahuus tai gospel erityisesti kiehdo. Aika monipuolinen rakenne oli biisillä. Ja sounditkin mielyttävän kirkkaat. Tämmöstä biisiä ei varmaan opita treeniksellä aivan hetkessä:).

Kommentti kappaleesta Kuuntele Beautiful Betrayal - Crown of Briar 13.04.2008

Beautiful Betrayal - Crown of Briar
Hiivimusiikki ei kyllä esteettisesti mielytä korvaani juuri lainkaan. Tästäkin voi sanoa tylsästi että soittajat sekä laulaja osaa hommansa, vaikka ei mikään kuulostakkaan kovinkaan persoonalliselta. Genreen perehtymätön ei kyllä näitä bändejä tai biisejä erota toisistaan, mutta niinhän se on kai kaikissa genreissä. Näin jälkikäteen sanottuna ja kerta kuulemalta, niin tästä jäi lähinnä mieleen jossain vaiheessa ollut hauska tuplattu kitaravingutus. Muuten meni kyllä ohi aivan muistijälkiä jättämättä. No, ehkä biisi kestää hieman paremmin aikaa, sitten kun on tarttuakseen:)

Kommentti kappaleesta Kuuntele MAP - Without My Woman 07.03.2008

MAP - Without My Woman
Jouduin joskus soittamaan J. Karjalaisen "Mä meen" -kappale, ja jotenkin se tästä tuli ekaksi mieleen. Samainlaista juurevuutta pohjalla. Ja ehkä skebasoundissakin on jotain 80-luvun bluesia. Laulajalla hauskoja Plant maneereja, jotka sopivat hyvin biisin fiilikseen. Hyvää bluesia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Red Light Fever - Spend Your Money Wisely 25.02.2008

Red Light Fever - Spend Your Money Wisely
Teillähän on paljon biisejä. Onko teiltä joku levy tullut? Niin, ja monipuolista matksua. Laulajalla kyllä hyvä brittirokki ääni. Ehkä tölkinavaus oli hieman liikaa, mutta kapakkapiano ei ollenkaan. Teillä on kyllä (jo vaikutteiden kautta) korvaa stemmoille. Biisissä oli myös simpplelin pohjan ohella absurdeja kohtia. Ja sopivasti mausteita hieman epätavallisilla soittimilla. Lopussa oli ties mitä? Hyvä jatkumoa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Red Light Fever - Millionaire 29.04.2008

Red Light Fever - Millionaire
Geah, yksi mikserin ykkösbändeistä. Nyt on löydetty niin siisti Lennon-soundi, ettei voi kun ihmetellä, vau! Tuotannosta irtoaa heti kymppi. Heh, hauskoja oli lukea muiden kommentteja, samoja vaikutelmia. Beatles soundi on ehkä maailman kuuluisin, mutta toisaalta aika haastava toteuttaa, varsinkin stemmoja osalta. Tässä siinä on onnistuttu. Sano vissiin aina kun kuulen uuden biisinne, että tämä on paras tähän mennessä, mutta taas kyseinen lause vaan tulee mieleen.

Pakko imuttaa tää lähempään kuunteluun.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Boomslang* - VVS 124 19.02.2008

Boomslang* - VVS 124
Tämä on ollut ehdottomasti paras T-Loose projekti tähän mennessä. A-riffistä tulee pikkasen grungesuuruus Soundgarden mieleen, mikä ei voi olla vääriin. Stemmatkin onnistuu kohtuu hyvin. Rokkibiisin on pidetty sopivan pituisena. Ehkä tästä jää pikkasen uupumaan tykkikertsi, mutta eipä sellasia aina tarvita. No yleensä kuluvat nopeasti puhki.

Kommentti kappaleesta Kuuntele SudenHetki - Master of death 18.02.2008

SudenHetki - Master of death
Soundit oli aika kaameet. Taustalla hauska harmonia. Sotasample oli aika klisee. Biisissä oli kyllä hyvin vaihtelua, siitä plussaa. Ihmerummut, vai tuliko tietsikalta? Onhan tämä terve tapa jalostaa vitutusta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mahan - onemanband - ABSOLUTLY ABSORBED 16.02.2008

Mahan - onemanband - ABSOLUTLY ABSORBED
JOhan pärähti komeasti liikkeelle. Stemmoihin oli panostettu, hyvä. Vanhat rokkiklassikot Purlesta Henkkaa tulee mieleen. Rakennekkin oli mielyttävästi vuosien takaa. Alussa ääntämys tökkii, mutta ei häiritse joka kohdassa. Biisillä on aika hyvin pituutta, mutta groove kyllä kantaa hyvin. Hyvää rokkia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele RRP: Greatest Hits Vol 2 - Kärpäset 21.02.2008

RRP: Greatest Hits Vol 2 - Kärpäset
tämä oli huomattavasti mielyttävämpi zipale kuin se edellinen. Olikohan tässä jotain kantaanottavaa? Teemalta tulee juuri joku punkdokkari ja tämä biisi voisi ehkä soida siinä. Tykkään aika paljon biisin ideasta, mutta en tiedä onko toteutus aivan rautaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Pate Nykänen - Höpötysmusiikkia 15.02.2008

Pate Nykänen - Höpötysmusiikkia
Pate Mustajärvi ja Nykäsen Matti kohtaavat? Kenen vauvasta lie hauskat samplet vedetty. Suhteellisen psykedeelinen teos, vaikka teksti ei ollut erityisen nokkela.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nauticus - Forbidden Borders of the Known World 14.02.2008

Nauticus - Forbidden Borders of the Known World
Onko tämä lisätty uudestaan tänne, sillä voisin lyödä vetoa, että olen kommentoinut tämän jo. Ilmeisen kunnianhimoiset enkkusanat. Biisin kunnianhimoinen, mutta aika hitaasti kasvava mun makuun. Ja voksuissa ja melodiapuolella ei ollut samanlaista kiinnikohtaa kuin soittojutuissa. Hyvältähän tämä kuullosti kun ottaa huomioon että en juurikaan tykkää progesta tai metallista:)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Soku08 - Taivaalta sataa paskaa 16.02.2008

Soku08 - Taivaalta sataa paskaa
Vaikka onkin tehty pikkasen kieliposkessa, niin ei ole ainenkaan aivan hutastu. Paska sade joka hukuttaa. Tää jää vähän keikkumaan sellasen vitsin ja absurdin komiikan rajalle. Rakenne oli ihan mielyttävä, tavallaan kaksi kertiä ja lopetus c-osalla. Täytyy sanoa, että aika pahan pistitte. Ehkä pieni ripaus vielä omituisuutta taustoihin olisi tukenut tekstin absurdiutta paremmin. Voisin melkein tiputtaa ysin, mutta jääkööt numerointi tällä kertaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele VTFF - Coq I Lévre 13.02.2008

VTFF - Coq I Lévre
Kaksi asia mitä tulee ekana mieleen, että Beatlesin Michell kai lähti liikkeelle samantyylisestä vitsistä. Heh, kitarasooloon kohdalla tajusin osuneeni aika lähelle! Toinen asia mikä tuli mieleen on Tuomari Nurmio. Tulkinta olisi ollut parempi ilman ajottaista huumoriaksenttia, mistä tuli Kummelit ja Veskut mieleen. Vähän jäin miettimään, että mikä tämän biisin funtio on, mutta sitten huomasin, että tämä on jonkinlainen sivuporjekti. Ihan hauska veto sinänsä. Varmaan jokin kaveripiirin ryyppyreissulla saatu idea tai yms.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Muistikuva - Valehtelet Remix 11.02.2008

Muistikuva - Valehtelet Remix
Virveli on mun makuun hieman kireä. Meinas mennä pikkasen iskelmän puolelle, mutta poppikertsi pelasta paljon. A-osan aloitusfraasi melodiassa on erittäin käytetty, mutta tuttuus tuo hyviä viboja. Olen kuunnellut Bowien Aladin Sane biisiä, missä on aika "mielenkiintoinen piano", välillä teidän piano toi samanlaisia viboja. Kokonaisuudessa tämä kuulosti hieman sellaiselta progedikkareiden poppiviritelmältä, missä sinänsä ei ole mitään väärää. Soittohan tässä toimii kuin häkä. Laulu myös. Tekstistä en saanut oikeastaan mitään irti, hieman ympäripyöreä makuuni, mutta ei missään nimessä kömpelö tai huonoa. Onhan tämä ehkä tällä rakenteella ja toistolla hieman pitkä biisi, mutta kyllä tämä vaivatti meni muutaman kerran putkeen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sental - Keinuu Veneessä 11.02.2008

Sental - Keinuu Veneessä
Uutta Sentalia, hyvä homma. Äänisi on varsin mielyttävä. Tulee hieman Avaimen pehmeemmät jutut mieleen. Tässäkin oli hyvää sanomaa. Rummut ei oikein potki näillä kajareilla. Sulla on kyllä taustoissa oma tyyli. Aika harmoninen äänimaailma.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Xiuhcotal - Bloodlust 13.02.2008

Xiuhcotal - Bloodlust
Jos tässä kerran on laulut, niin miksei odottaa ja tehdä biisi valmiiksi? Vai pitikö saada uusi sinkku nopeasti ulos:). Joitain hyviä sinfonisia ja harmonisia pätkiä korvani tavoitti. Lajissaan varmaan varsin pätevää.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Thimns P. Tilt - Songs of the Damned 19.02.2008

Thimns P. Tilt - Songs of the Damned
Musiikkia joka on irrotettu käyttötarkoituksestaan eli pelimaailmasta. Paha arvioitava. Tylsäähäm tätä on näin ajatuksena kanssa kuunnella, kun biisi etenee aika verkkaasti. Mutta ei voi silti kieltää etteikö tässä olisi painostava tunnelma.

Kommentti kappaleesta Kuuntele =MastaC= - Ilman Liikettä feat. Katya 16.02.2008

=MastaC= - Ilman Liikettä feat. Katya
Kyllähän mikserissä kaikenlaista räpää kuulee, mutta tämä sentään kuulosti jokseenkin aidolta, mitä se ikinä tarkoittaakin? Hyvä räppihaikka. Tässä on sellasta samanlaista tajunnanvirta riimittelyä kuiin Asalla. Naislaulaja vetää kyllä hyvin. Itellekin toimii tuo ysäriräppi parhaiten. Eli hyvänkuulosta menoa, vaikka biisi sinänsä ei puhutellut minua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Io° - Human Creation (2007) 19.02.2008

Io° - Human Creation (2007)
En tiedä millanen se alkuperäinen nauhoitus oli, mutta tämä on aika tunkkainen treenikämppänauhoitus. No kukin resurssiensa mukaan. Laula kyllä kuuluu kohtuu hyvin. Kitarat vetää ihan hauskoja stemmoja. VAikka en ole kummonen hevimies, niin jotkut kompit ja stemmat kuulostaa aika käytetyiltä, mutta niinhän se menee.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Life Depraved - Wanderer 19.02.2008

Life Depraved - Wanderer
Klassinen eeppinen päätösraita. Ei raskaimmasta päästä soundien puolesta, mikä toimii mulle kohtuu hyvin. Biitti on kyllä niin doomaisen laahaava, että pikkasen meinaa tylsäksi käydä. Hyviä stemmoja taustalla Jos ihan rehellisesti sanotaan, niin ei tätä kyllä 12 minuuttia kuuntele erkkikään, jos otetaan pois laskuista alan miehet. Kyllä tämä soundillisesti on kyllä ollut kuunneltavinta doomia ringissä. Lopussa kuulosti että tulisi jotain muuta, mutta ei tullutkaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Life Depraved - Life Resigned 04.05.2008

Life Depraved - Life Resigned
Alkaa yllättävän pehmeästi. Hauskat synakuorot taustalla. Kuunneltavat soundit kompin alkaessa, ei mene ihan puuroksi. Kyllä tästä tulee sellanen kivireen vetäminen mieleen, mutta se kai on doomin tarkoituskin. Vaatii kyllä aika pitkäaikaista omistautumista tämän musiikin dikkailu. Loppua kohti meininki paisuu elämää suuremmaksi, mikä sopi tähän varsin hyvin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele 40Hz - Qrona Phlares 17.02.2008

40Hz - Qrona Phlares
Mun vermeet ei vissiin päässyt sitten, aika hiljasta on alkupuolella biisiä:). Itseasiassa läppärin kajareista ei kuulunut juuri mitään koko biisin ajan. Onhan tauot tärkeä osa musaa, mutta onko hiljaisuus musiikkia. Ehkä tämä on lähempänä filosofiaa kuin musaa. Lennonilla oli muistaakseni kappale "kahden minuutin hiljaisuus" ja klassissa musiikissa on teos joku koostuu vain yleisen hälinästä kun orkesteri on hiljaa. No oikei eihän tämä nyt aivan hiljaisuutta ollut, kyllä sieltä jotain pihinää kuului:).

Kommentti kappaleesta Kuuntele Re-Pulse - Sweet Entwined Escape 22.01.2008

Re-Pulse - Sweet Entwined Escape
Eipä mun näkökulma hirveesti ole muuttunyt: kuulostaa erittäin pätevältä, mutta tällänen musa ei tyyliltään kiinnosta juuri lainkaan. Laadukas äänitys, tätä voisi erehtyä luulemaan Evanesenceksi (miten lie kirjotetaan). Tosin vaikka on särökitarat kehissä, niin kai soitossa on jotain vivahde ero jota en näin heviamatöörinä erota. Onnea ja menestystä vaan!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nauticus - These Wary Souls 01.02.2008

Nauticus - These Wary Souls
Heti kun ava k-ringin niin puskee kymmenen minuuttia progemetallia. No eipä tota ole oikeastaan tuskaan kuunnella. Ihan niin kuin olisinkin joskus kommentoinut jo tätä. Tässähän on kaikki proge-elementit kehissä, kääntyvät kompit jne. Laulumelodia tai tulkinta ei ole varsin mieleen painuva, jää muutenkin miksauksessa paitsioon. Soitto tässä oli mielyttävän proge, mutta voksupuolella ei tapahtunut juuri mitään mielenkiintoista.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Loudrunner - Loudrunner 22.01.2008

Loudrunner - Loudrunner
Nimikkobiisit on yleensä hyviä. Vaikutteista olisi voinut päätellä että olisi tullut jotai hieman rytmikkäämpää kamaa kehiin, mutta aika suoraan tämä toi mieleen matalta laulettua Iron Maidenin. "Kovaksikeitetystä" tuli heti mieleen, että tämä on joku lällybiisi joka on vedetty heviksi, se tästä välillä kyllä tuli mieleen. Ihan ok biisi. Uppoaa varmaan niille jotka tykkää 80-luvun alun hevistä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Van der Phunck - Freestyle 01 04.02.2008

Van der Phunck - Freestyle 01
Tätä tuli joskus dikkailtua, ja nyt uutta matskua, hyvä!. Chilliä kamaa tämäkin. Mukavan jatsahtavat sähköpiano iskut. Tykkään edelleen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Pääoma - Yövieras 04.02.2008

Pääoma - Yövieras
Lisää Pääomaa eetteriin. Tässä oli hieman vaativampi voksusuoritus kuin aikaisemmassa, mutta hyvin skulas. Tästä olisi mukava lukea sanat jostain. Soitto ttoimii hyvin. Tässä oli hieman symmetrisempi rakenne kuin edellisessä, ja se toimi mulle. Lopussa alko kertsikin laulattamaan kuulijaa. Jäänee mieleen? Kokonaisuudessaan mielenkiintoinen yhtye.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Pääoma - Murhaaja 03.02.2008

Pääoma - Murhaaja
Tätä lupasin kuunnella, mutta tulikin vastaan k-ringissä.:). Bändin ja biisin nimen selkeän ytimekkäät. En yleensä tykkään sähkiksen lead-harmonioista, mutta tässä kontekstissa ne menee. Melodian sopivan tutun kuuloinen. Sovitus tyylistä tulee pikkasen tuo Niskalaukaus mieleen, vaikka tuskin teillä on mitään tekemistä sen kanssa. Eli näyttää puuttuvan kertsi. Ilmeisesti kitarateema on sen tilalla. Toisaalta kappale oli sopivan lyhyt, että eipä tässä mitään kertsejä loppupeleissä kaivattukkaan. Äänimaailma on mielyttävä, piano tuo sopivaa vaihtelua. Vaikka kerronnassa oli käytetty melko tavanomaisia kielikuvia, niin täytyy kyllä nostaa hattua tekstille, jossa on narratiivisuutta ja ajatuksia samassa paketissa ja sopusoinnussa. Oikeastaan teksti oli loistava. Jotenkin tuli sellanen sotaveteraani-viba, mikä ei mua haittaa. Joltaikin osin tää jää hieman alimittaiseksi, tai aika vähällä on saatu kolmeminuuttia täyteen. Ehkä draaman kaarta olisi voinut vielä kehittää, sovituksen tai lyriikan kautta. Mutta koska harvoin törmään täällä tekstiin mikä minua miellyttää niin annan ysin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Pääoma - Vapaa 08.02.2008

Pääoma - Vapaa
Ja lisää pääomaa. Tämä alkaa jotenkin eri tavalla kuin muut biisit, mukavan duurinen meininki. Kyllä tämä on tähän mennessä paras biisinne. Jotenkin tulee sanoista mieleen Bruce Springsteen. Biisin pituus rakenteeseen nähden sopiva. Kertsin stemmoissa oli hyviä painotuksia. Kolme minsaa on se legedaarinen poppis biisin muotti ja hyvä sisältö siihen oli saatu. Mitä nyt lopussa oli pientä tiluttelua;). Hyvä biisi. Laajentaa sopivasti teidän matsua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sental - Ihmisen Tie 17.01.2008

Sental - Ihmisen Tie
Heh, klassikko:). Tässä oli paljon elementtejä jota voisi ilkeämpi ihminen kuitata camppinä, mutta musta on rohkeaa käyttää kuiskausta, ottaa tälläsiä laulunaiheita ja tehdä tälläsiä herkistelytaustoja. Tästä oikeastaan puuttu se nylonkielinen akkari ja lapsikuoro:). Sanoissa oli ainenkin sitä kuuluisaa syvällisyyttä. Laulullinen koukku olisi ollut mukava lisä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Järvi - Pois 04.05.2008

Järvi - Pois
Akkarissa oudon kämänen soundi. Teillä on aika perinteisiä biisin nimiä "pois" ja "syksy":). SAnoja olisi ollut mukava lukea jostain. Sovitus on kypsä, kasvu tapahtuu pienin askelin. Sanoissa oli paljon sellasia perinteisiä juttuja jotka hieman särähtää aina korvaan. Kyllä tää menee kai sellaselle edukettunen ja mikkokuustos -linjalla. Eli ei ihan kuitenkaan diipadaapaa. Alussa mietin miten tällänen biisi voi kestää 5 minuuttia, mutta kyllähän tuo meni ihan mukavastiö.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Järvi - Pieni sydän 09.02.2008

Järvi - Pieni sydän
Hmmm, pientä iskelmävibaa, mutta eihän se väärin ole. Sanoissa hieman ärsyttävää hokemista, mutta toisaalta se tarttuu heti kaaliin. Toisto ja saman asiasisällön variaatio teki tekstistä hieman onton mulle, toisaalta osoitti että lyyriset tyylikeinot on hyvin hallinnassa. Ei tämä häviä yhtään edukettusille tai janiwichomeille. Kaikin puolen tyylikästä tavaraa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Re-Pulse - Eyes Of Fire 17.01.2008

Re-Pulse - Eyes Of Fire
Naisen laulamana tällänen musa on ehkä piirun verran helpommin lähestyttävämpää. Tosin onhan tämä itsessään jo erittäin melodiarikasta. Näin ensi kuulemalta biisi vaikutti suhteellisen normirakenteiselta, mutta silti oli jotenkin vaikea hahmottaa, mikä olisi ollut kertsi. Ehkä vaatisi lisää kuuntelukertoja. Kyllä tästä jäi hyvä jälkimaku.:)

Kommentti kappaleesta Kuuntele DIVARi - Taivaisiin 15.02.2008

DIVARi - Taivaisiin
No täältähän tämä putkahti vastaan:). Ensivaikutelma: Kolmas Nainen. Saksofoni on muuten mahtava soitin, sillä ei voi biisiä pilata. A-osan melodia hieman monotoninen. Rakenne vastaa nykyajan hittirakennetta. Äänityshän oli ihan a-luokkaa. Sanat oli aika perinteiset ja ympäripyöreät. Sanat oli rakennettu aika hyvin käsityönä, mutta sisältö oli kyllä aika kevyttä. Ehkä se on joku ikä- tai makukysymys? Hyvästä käsityöstä kasi.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Flies Around The Light - Mask of Sanity 04.02.2008

Flies Around The Light - Mask of Sanity
Muistaakseni joensuulaisyhtye. Ensiksi kiinnittyy huomio rumpusoundeihin, jotenkin eivät ole mun korvan myönteiset, tosin vietin tuossa juuri viikon luurit päässä miksauksia kuunnellessa, joten olen kai aika jäävi sanomaan. Jotenkin tästä tuli mieleen Sub Urban Tribe ysärikaudelta. Ehkä laulajan (hyvä) ääni soi hieman vastaavasti. Sovituksessa sopivasti vaihtelua. Kertsin beatleaaninen alku mielittyy.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Flies Around The Light - Ghost in the Machine 12.01.2008

Flies Around The Light - Ghost in the Machine
Tämä taitaa ollakki semi-tuttu-yhtye Joensuusta. Ehkäpä on tullut jollain klubilla joskus nähtyä livenä, en muista aivan saletisti. Aluksi tästä tuli mieleen, että on aika tyypillinen pitkähkä nykyrokkibiisi, sellasta mitä vaikka Placebo vääntää. Ei jää ihan ykkösellä korvaan, pitäisi kuunnella muutaman kerran putkeen, ja niin teenkin. Meidät demobändi tunnistaa yleensä rumpusoundeista, niin kai tässäkin, mutta eipä tässä häiritsevän huonot soundit ole. Välillä ääntämys on pikkasen eksoottista. Välillä tuli jopa Weeping Willos mieleen, lähinnä voksujen ja melodian puolest. Hyvä moderni rokkibiisi. Ei ihan jäänyt ihon alle, mutta ei huono ollenkaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kozaks Of Metallishtan - I Drink Me A River 18.02.2008

Kozaks Of Metallishtan - I Drink Me A River
Perskules, Kosakit tulloo. Biisin otsikosta tulee muistoja mieleen Moskovan reissulta, kun pimeällä ladataksilla ajeltiin. Kaikennäkösiä suhareita kyllä näki. Musiikillisesti tulee ekaksi mieleen se Weill coveri joka on Doorsin ekalla (?) levyllä. Stemmojen kohdalla tietenkin System od down. Sovituksesta täytyy sanoa, että hyvin on kerrostettu komppi slaavilaistyyliin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DIRTY CLUB - Pink Meat 08.01.2008

DIRTY CLUB - Pink Meat
No johan on tarinat rakennettu:). Sekotan tämän bändin välillä yhteen toiseen bändiin joka täällä mikserissä pyörii. Aika tyylipuhdasta kasarirokkia, olisi varmaan mennyt läpi silloin; miksei myös tänä päivänä. Hyvin "restaroitu". Heh, kuulosti aivan kuin yleisö olisi hurrannut kitarasoolon aikana:)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Morg - Recurring End 18.02.2008

Morg - Recurring End
Laadukas äänitys, skebat erottuu hyvin. Ja rummut. Kyllä tämä äänityksen puolesta erottuu hyvin K-rinki trässistä. Laulaja raastaa kyllä aika hyvin välillä, varmaan pikkasen saksittu otto.:). Kyllä tästä huomaa että tosissaan ollaan, joten ei muuta kuin trässikansaa valloittamaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Above Sanity - A Picture 08.01.2008

Above Sanity - A Picture
Dieettiproge?:) Hieno stemma-alku! Tykkään muutenkin noista voksuista tässä biisissä. Sellasta 70-lukulaista menoa. Välillä tuli mieleen että tässä on sellanen pohjalla sellanen simppeli kosketinvetoinen biisi jota sitten hämmennetään progemaisella välisoitolla. Eli jossain mielessä biisi pyöri pikkasen ympyrää, niin kuin ei-edistyksellinen rokki. No joo, aika kaukana silti tässä ollaan mistään perusmenosta. Äänityksessä voisi olla hiomista, mutta kyllähän tuollaset "luonnollisen" kuuloiset rumpusoundit sopii 70-luvun vibaan. Ysin voisin tyrkätä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dreamcase - Under the Total Control 12.01.2008

Dreamcase - Under the Total Control
Heh, juuri luin "Vuonna 1984" -kirjan:). Musa on tällästä hevi-instrumentaalia, joka on ilmeisesti väsätty ihan kotitietokoneella. No tällänen visio tuli. Demokratiaa vaan musantekoon. Vähän tällänen kliininen soundimaailma häritsee instruissa. Vaikka balansoida kitaroitten ja koneiden välillä. Soitto ja harmoniataju sinäänsä mielyttävää.

Kommentti kappaleesta Kuuntele electrichaos - Nasty Little Devil 06.01.2008

electrichaos - Nasty Little Devil
Netti ei suostu soittamaan tätä biisiä? Sorry.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mustaruhtinas - Legacy of Hate 16.02.2008

Mustaruhtinas - Legacy of Hate
No joo, tämmönen musa on kyllä oma juttunsa ja vaatii pikkasen totuttelua. Kohtuu hyvät soundit,mikä on tälläsessä musassa aika oleellista, että edes jokin erottuu. Tekisi mieli sanoa, että hymyä huuleen pojat, mutta onhan tämä terve tapa viettää vapaa aikaansa.:)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Project Peter - Cantor can't or can 17.02.2008

Project Peter - Cantor can't or can
Alku oli ihan mielyttävä, mutta sitten alko kuulostaa pikkasen samalta kuiin Ronsonin pianosoolo Bowien kappaleessa Aladin Sane. Toisaalta ihan mielenkiintosta, että tyyppi joka osaa oikeasti (?) soittaa, niin mäiskii päättömästi. Ja on rakennettu sentään joku tarina taiteen tueksi. Mutta joo, olisihan tuo mennyt ehkä vähemmälläkin perille;)

Kommentti kappaleesta Kuuntele PahaTuuli - Kummajainen 09.02.2008

PahaTuuli - Kummajainen
Tätä muistan joskus kuulleeni. Ihan energista menoa. Tyylillisesti teksti ei ollut ihan mun juttu, mutta pahimmat kuopat oli väistetty. Kertsi on periaatteessa tarttuva, mutta olisi ehkä tarvinnut jotain ekstraa, tosin sitä tuli vikassa kertsissä. Rakenne oli tämä yleisin hittikaava, mutta biisi rullassa ihan hyvin ettei kaavamaisuus juuri häirinnyt. Kyllähän tuosta voisi hitti tulla. Teksti puolella kaipaisi ehkä jonkinlaista syvyyttä vielä pikkasen lisää ja sovituksiin enemmän variaatiota, mutta tämä on vaan mun henk. koht. näkemys. Tiedän tyyppejä joihin tällänen lyyrinen anti toimii kuin häkä. Ysi tippuu hyvästä meininigstä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Out of Tune - Dreamgrinder 17.02.2009

Out of Tune - Dreamgrinder
Tätä olen kuulllutkiin useamman rallin. Tykkään kyllä lyhkäsistäkin biiseistä, mutta en tiedä toimiko rakenne tässä, tosin nopealla kompilla on omat rakenteeseen vaikuttavat tekijänsä. Päälisin puolin tämä kuulostaa "vain" mätöltä, teillä oli muistaakseni myös toisenlaisia biisejä, ja hyvä niin.:)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Out of Tune - God is a Coward 07.08.2008

Out of Tune - God is a Coward
Ei ihme että on 15 biisiä, kun on niin lyhkäsiä. No, olihan ne Ramoneksellakin. Perususkontokritiikkiä ilmeistä. Se on yleensä paikallaan. Yleensä. Laulaja joutuu välillä pinnistelemään. JOhtuneeko korkeudesta vai temmosta? Hyvin tämäkin rokkas.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Out of Tune - Black Bloc Party 05.07.2008

Out of Tune - Black Bloc Party
Tässäkin on sellasta vanhan liiton riffittely henkeä, mutta ehkä tuo punk-kahaus syö pikkasen svengiä? Hauska hengähdystauko tulee tuossa keskellä. VOisin melkein väittää että tää biisi olisi parempi hieman hitaammalla temmolla, kaikki biisin hyvät puolet menee hieman hukkaan kohkaamisella. Toisaalta jos hardcore punkkia soitetaan, niin eihän sitä voi bluestemmolla soittaa:)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Out of Tune - Deadline 20.09.2008

Out of Tune - Deadline
Tällä yhtyeellä on ollut hyviä biisejä ringissä. Ehkä mun makuun liian nopeatempoista, tai kyllähän toimii tällein kertaluontoisesti. Mutta punkkiahan tämä on. Hyvältähän tämäkin kuulostaa, kertsiinkin pääsi mukaan biisin viime metreillä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele RRP: Greatest Hits Vol 2 - OiOi Jou 16.02.2008

RRP: Greatest Hits Vol 2 - OiOi Jou
Äänitys ja laulutulkinta ei kyllä korvaa hivele. Soitto kyllä menee, varsinkin bassolla hyviä juttuja. Sanat oli aika helinää, toisaalta sekään ei ole aina huono juttu. Tälle voi kyllä antaa minkä tahansa numeron, itse olen kyllä sen mukava mies, etten kenenkään vapaan ajan vietto harrastuksia käy mollaamaan, joten tsemppia vaan jatkolle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele SINFACTOR - Bones Of The Free 17.01.2008

SINFACTOR - Bones Of The Free
Siistillä kompilla lähdetään liikkeelle. Onko tämä veljesbändi:). Puheosuus toi hyvää vaihtelua. Rumpalim ratkaisuista tykkäsin. Tässäkin taisi tulla skebasoolo samassa kohtaan kuin muissa teidän biiseissä;). Kertsi ja voksusuoritus teitä parhaimmillaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele KVI - Parantaja 06.01.2008

KVI - Parantaja
Hieno sinfoninen alku. Tulee hieman mieleen 2000-luvun alun toimintaleffat tai Mortal Kombat peli. Erehdyin vilkaisemaan taas sanoituksia. Virhe. Ei mitään esteettisesti kiinnostavaa, pelkkää provoa. Miksi nihilismi käännetään aina tälläiseen muotoon? No, itse kappale oli varsin menevä. Soundimaailma toimii.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Surrealistic Space orchestral - Kenraalin Tyssendorffin vaaleanpunaisten elefanttien armeijja 11.12.2007

Surrealistic Space orchestral - Kenraalin Tyssendorffin vaaleanpunaisten elefanttien armeijja
Kiitettävän tiivis sävellys tällä kertaa. Ja olihan tuossa pianokuviossa jotain ideaa. Kyllähän tätä ihan musiikiksi voi sanoa. Siitä en ole niin varma, että voiko musiikki kuvastaa muuta kuin itseänsä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele ranca - Pyhä Poika 17.01.2008

ranca - Pyhä Poika
Voksut ovat omalla tavallaan lämpimän inhimilliset, kuulostatte varmaan livenä samalta - mikä on jees-juttu. Sanat olivat tässäkin varsin pätevät, vaikka tällänen sanasto ja toteutustapa ei minua viehättäisikään. Onhan tässä varmasti monella suomirokin dikkarilla hyvä paketti, pikkasen progea, rokkia ja heviä, siitähän suomalaiset tykkää:). Ja soittotaitoa. En tiedä jotenkin tästä jää aika mauton fiilis, vaikka kaikki tuntuis olevan kohdillaan.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele ranca - Ihmisen Laulu 11.12.2007

ranca - Ihmisen Laulu
Aika valmista kamaa kaikin puolin, mutta tosissaanhan tässä ollaan liikkeellä. Harmi, että kappaleen sanoja ei ole vielä lisätty. Päällisin puolesta kuulosti lyriikka puoli ihan ok:lta. Jotenkin tästä tulee sellanen 51 Koodia meets Don Huonot yhdistelmä mieleen. Biisin väliosake oli ansiokkaasti tehty mutta aika tylsä ja turhan kuuloinen. Taitaa olla makuukysymys. Mun puolesta biisi olisi voinut loppua siihen 3 minsan kohdille. Ehkä rakenteen kannalta 2 minuutin läppyrymistely on hieman epäsymmetrinen. Mutta kaiken kaikkeaan varteen otettava pumppu Suomen rokkikentällä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele ranca - Vanha Mestari 08.01.2008

ranca - Vanha Mestari
Ihan hyvin lähtee liikkeelle. Pienellä muutoksella tuosta saisi trendikästä diskorokkia. Voksut ok, vaikka aika tavanomaiset. Alkupään donkkarit tulee mieleen monestakin jutusta esim. sanoilla leikittely. Tavallaan mielenkiintoista matskua. Sellasta menevää. Tätä olisi 90-alussa syytetty kopioksi, mutta nyt 2000-luvun ehtoopuolella ihan piristävän kuuloista. Sanoissakaan ei ollut moittimisen sijaa. Muoto onnistuttiin säilyttämään luontevana läpi biisin, mikä teki sanaleikeistä uskottavia. Niin, ja äänitys / soitto oli toimivaa. Ysi on pakko tipauttaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Surrealistic Space orchestral - Aika 05.12.2007

Surrealistic Space orchestral - Aika
Jaa-has uusi shamaani projekti ja heti perään TT Allanin biisin:). Alun pianokuvio oli mielenkiintoinen, hyvin väistelty kaikkia tavallisia intervalleja. Sitten homma vähän jumahti datakilkutukseksi ja avaruushälinäksi. Eli minuutin verran jaksa kiinnostaa sitten alko jo puuduttaa, ehkä aika olisi voinut olla lyhyempi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fruits - Kapital 19.02.2008

Fruits - Kapital
Heviputken jälkeen on kyllä rento kuunnella pirteää jatsijammausta. Äänitys kuulostaa välillä omituiselta, ehkä livenä tilanteessa on mikit tai miehet heilunut tai yms.? Soittohan on suvereenia, mutta mitäs muutakaan jatsissa. Urut on jääänyt pikkasen paitsioon, mutta soolo-fonihan se tässä on pääosassa. Kyllä tämä oli piristävä veto näin aamutuimaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fruits - False Minister 05.12.2007

Fruits - False Minister
KOhtuu mielyttävä yllätys oli tämä biisi; melko suuttia jazzia. Hyvää vaihtelua k-ringin tarjontaa. Nauhotus oli tosin aika tuhnun kuuloinen. Rummut varsinkin kuulosti aika pahvilaatikolta, mutta mitäs pienistä kun soitto skulaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mind Factory - Medication 08.01.2008

Mind Factory - Medication
Ilmeisesti miksauksessa oli laitettu äänikuva johonkin kaikumaailmaan? Tavallaan ihan hauskan kuuloista. Laulaja hyvä, vaikka tälläsiä voksuja kuuleekin yleensä toisenlaisessa musassa. Voksuja kai 90 prosentti ihmisistä musassa kuuntelevat. Ja pitihän sen örinänkin sieltä tulla:). Viulun(?) ja skeban sommittelu hienon kuuloista. Jossain kohdassa oli lauluissa hauskaa rokkistemmaa. Sinänsä hieno biisi, että eteni koko ajan jotian kohti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mahan - onemanband - TRULY CHRISTMAS BLUES 05.12.2007

Mahan - onemanband - TRULY CHRISTMAS BLUES
Dikkailin joskus tällästä musaa, joten jonkinlaista pohjaa on. Tälläsessä musassa on turha puhua sävellyksestä tai sovituksesta vaan tunnelmasta. Ja olihan tässä sitä. Soitto oli tietenkin hyvää ja tyylikästä. Laulusuorituskin ihan mielyttävä. Ekaksi bluessiksi nappisuoritus.

Sivu: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15