Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 174 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele R&K - Brothers in Trance 25.07.2013

R&K - Brothers in Trance
Phil Collins soitti. Haluaa kuulemma uransa takasin. Aivan loisteliasta settiä. Jos jokin bändi oikeasti pitää vertauksena heittää niin Marillion on aika lähellä tätä tunnelmaa ja tyyliä. Biisi itsessään aiheuttaa itsessänikin hieman transsinomaisia tuntemuksia joten onhan tämä perkeleen onnistunut kappale utuisine äänimaisemineen.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Vrum - Cars Go In Two Directions 03.06.2011

Vrum - Cars Go In Two Directions
Joo olisihan se pitänyt aistia tässä jo ennen vokaaleitten alkua että tässä biisissä painaa vahvasti Mew-vaikutteet. En minä sitä pidä huonona asiana ollenkaan koska on hienoa että edes joku tekee loistavaa Mew-mäistä musiikkia kun bändi ei siihen itse enää pysty. Nuo sinne sun tänne puskeilevat melodiat ja paukkeet ovat ihan saatanan hyvän kuuloisia olematta liian sekalaisia. VItun jepa. Onks vanha? No on.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ihmisrauniot! Gather - Babylon In Fire 01.02.2011

Ihmisrauniot! Gather - Babylon In Fire
The CUREA! CUUUUREAAA! Haistan sen! Johtunee tuosta bassosaundista. Tykkään tästä vaikka onkin ihan paska.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele MC Pyllykone - Hymni Mc IiZulle 10.08.2010

MC Pyllykone - Hymni Mc IiZulle
Annan kympin kun kaikki muutkin antaa [3] Ihan helvetin hyvä kokonaisuus. Paska sullottu niin tiukkaan pakettiin että sitä kehtaakin viskellä.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Vissykissa - Mun hitti biisi 10.08.2009

Vissykissa - Mun hitti biisi
Tää on ihan perseestä :D Kymppi!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Posse Conspiracy - Tuplapotti 29.05.2009

Posse Conspiracy - Tuplapotti
MIE OON KOMEEMP!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Posse Conspiracy - Tuplapotti 29.05.2009

Posse Conspiracy - Tuplapotti
Mutta toi biitti on oikeesti vitu tiukka!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tädää Guitar Mix - Yehat Guitar Mix 17.06.2008

Tädää Guitar Mix - Yehat Guitar Mix
Omasta mielestäni kitarasaundia saataisiin käyttää electronisessa musiikissa enemmänkin. Jättää sellaisen kutkuttelevan fiiliksen aina kun se kitara värähtää. Alkupuoli toimi mielestäni paljon paremmin kuin loppupuoli. Saanen sanoa että kitaroinnit eivät olleet niin loistavia kun alettiin nostattaa kappaleen tunnelmaa. Muutamia aika loisto vetojakin siinä välissä oli. Oikea saundi oli ainakin löydetty. Pienellä hiomisella tästä tulisi suorastaan loistava kappale.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sonar Transistor - Seleccionador Natural 17.06.2008

Sonar Transistor - Seleccionador Natural
Vaikka tuolla mainittiinkin vaikutteissa John Fruciante, ja Santana tuli mieleeni tuosta alusta heti Tool. Tosin Ataxiakin. Siis tämä Frucianten proge sivuprojekti. Siitä sitten mentiinkin enemmän tunteelliseen kitaran helinään. Ja kyllä tämä kuullostaa aika loisteliaalta. Hieno kitarointi ei tarkoita sitä että tekee mahdollisimman monimutkaisia melodioita, vaan sitä että osaa luodo hienoja sävellyksiä. Jotkut saattavat ajatella että tuo monimutkaisuus on jokin merkki hienosta sävellyksestä mutta ei minusta. Sävellys aina ensin. Tässä oli helvetin hieno sävellys ja aika aavemaisesti mentiin seuraavaan säkeeseen. Todella kaunis kappale.Vähän yli neljän minuutin soiton jälkeen tullut pienet vingutukset kuullostivat hieman laimeilta mutta annan sen nyt anteeksi. Hieno kappale.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Red Light Fever - Getting By 16.06.2008

Red Light Fever - Getting By
Taisin löytää aika laatu laulun. Viihteellä mennään jossain yhdeksänkymmentäluvun keskivaiheilla, hieman folkin ja indien riettailla niityillä. Indie on siitä vaikea musiikin laji kun sitä on niin pirun hankala löytää niin paljoa uusia ulottuvuuksia. Yleensä sitä haetaan ihan vain saundillisella häröilyllä mistä itse en niin paljoa piittaa mutta tässä se onnistuttiin ihan vain tekemällä loistava kappale.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele TOB - Dance with a devil 16.06.2008

TOB - Dance with a devil
No tuliko Texas saundi mieleen? No totta helvetissä... Taikka sitten Nashville.. Ihan sama, vanhan kunnon Amerikan blues rokkia siltikin. Tuli mieleen juuri jokin Stevie Ray, taikka ZZ toppi heti kättelyssä. Tunnelmaltaan loistava kappale tomuisella kitaran vingutuksella. Kuka tästä oikeasti ei pitäisi? Laulaja on helvetin hyvä. Tarpeeksi ronskia meininkiä minulle. Tai no vielä pari vuotta lisää ikää niin sitten stetsoni päähän ja pullo kouraan.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Moukka - Negatiiviset ajatukset 17.06.2008

Moukka - Negatiiviset ajatukset
Pelkäsin alussa että säkeistön jälkeen lähtee jonkinlainen Nu-metal kertsi mutta onneksi vältettiin se ansa. Ihan jees musiikillisesti. Ei kylläkään ihan kylmiä väreitä selkäpiihin saanut. Laulumelodiat taas olivat mieleeni erittäin paljon. Kertsissä laulu oli sulaa kylmyyttä. Toimivasti puristettua tunnelmaa. Painostavan kertisin takia tämä onkin aivan loistava kappale. Loppua kohden parani koko ajan. Musiikillisesti ja laulun ohella. Kasvava kappale. Pidän koko ajan enemmän.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ever Since The Day - Stay Silent 16.06.2008

Ever Since The Day - Stay Silent
Vittu mikä bassolinja! Ihan helvetin kovat vibat tuli heti kun kappale alkoi. Sairaan hyvä nostatus heti alkuun että hyvä ettei kieli roiku suusta. Itse laulusta tai ylipäätään laulumelodioista en oikein pitänyt niinkään paljoa mutta sävellys oli suorastaan loistava. Hienojen bassotteluiden ystävänä pidin suhteellisen paljonkin. Uusilla laulumelodioilla olisin voinut läväistä melkein kympi. Nytten jäi sillä lailla vajaaksi niin en tiedä mitä tästä pitäisi antaa. Eli numerollista arvostelua en viitsi antaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele NiHiLi - Huoran Tarina 17.06.2008

NiHiLi - Huoran Tarina
Puhtaalla kitaralla vedetyt melodia kohdat oikeastaan pelastivat tämän kappaleen. Erityisesti minua otti päähän tuo pää riffi mikä sai minut tuntemaan että päätäni hakkattaisiin vasaralla tasaiseen tahtiin. Kaunisteltuna sanoisin että laulajalla on vähintäänkin jännä lauluääni. Ei luoja sentään. YYYyyyritystä enemmän.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele 666 Pirstaletta - Osa 14: The Demonic Headache 16.06.2008

666 Pirstaletta - Osa 14: The Demonic Headache
Jep ainakin tämä on tarpeeksi ahdistava ollakseen nautittavaa. Saundillisesti todella kohdallaan, vaikkakin tuo menninkäisörinä lähinnä hymyilytti. Demoninen päänsärky? Aika ronski nimitys tälle kappaleelle. Nimi olisi vaatinut tämän kappaleen olevan hieman eeppisempi ja paljon PALJON pimeämpi. Mielenkiintoinen kappale sinällään. Parhaimmillaan toimisi itselläni jos vituttaisi ihan saatanasti.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Routaraja - Pariisin yössä 16.06.2008

Routaraja - Pariisin yössä
Ah ah aaah. Seilaillaan syneen. Aivan mahtavia melodioita soittimien sekä laulun ohella. Näin suomirockin saralla yleensä ottaa päähän erittäin huolimattomat laulusuoritukset mutta tässä oli kyllä ne kohdallaan. Saundillisestikkin oikein loisto kipale. Ei tässä mikään osa-alue ole mennyt kunnolla mönkään vaikka ei tämä täysin täydellinenkään ole. No mikä olisikaan. Hieno kappale.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele MAP - Hearts Answer 14.04.2008

MAP - Hearts Answer
Vähän liian kliseist' rock menoa omaan makuun mutta tästä jäi oikein mukava "maku suuhun". Kaikki tästä meni vain taustamusiikkina ohi. Se on perseestä. En saanut tästä mitään syvällistä tai edes pinnallisempaa nautintoa. Ihan hauskaa jyystöä.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dreamcase - A dream in a dream 2 14.04.2008

Dreamcase - A dream in a dream 2
Tuohon 45s asti heittelehti aika paljon tuo melodian taso. Vähän sähläykseltä se senkin jälkeen kuullosti. Loistava bassosaundi tässä kappaleessa oli. 45s eteenpäin mennään entistä hektisempiin yhdistelmiin ja häiritsi aluksi pahastikkin että mitä ihmettä nyt on oikein tapahtumassa. Kyllä se siintä tasaantui loppua kohden ja lopetus oli todella onnistunut. Kaikin puolin hyvin tehty 3min instrumentaali.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele KVI - Bliss 23.03.2008

KVI - Bliss
Ihan sairaan jäätävä kappale. Enkä millään tapaa viittaa erääseen viestiketjuun foorumeilla. Hyinen meininki alkoi jossain keskikohdan paikkeilla. Tässä voidaan puhua kun mietitään kasvavia kappaleita ja tämä teki sen suurempia muuttumatta. Industrial tyyppiseksi örinäksi nuo vokaalit iskivät helvetin lujaa. Ne ja sinfoniset osuudet luovat keskenään uskomattoman hienon maailman. Vaikea sitä on nyt kuvailla. kuin merenranta mihin aallot iskevät ja katoavat, ja uusi aalto tulee jo päälle. Nuo kaikki säröäänet tuntuivat suorastaan röyhkeiltä kaiken sinfonisuuden keskellä. Tämä on teidän ylivoimaisesti paras biisi. Tämä on vitun kova biisi näin sanotusti. Sanoituksista on vielä mainittava että tämä kohta iski minuun. - i want to make them see the lies and how their light deceits with the darkest lies. - Vaikein on kommenttia antaa kun ei ole vastaajan mielestä mitään parannettavaa. Tätä oli todella vaikea kirjoittaa.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Karmine - Faceless World 03.03.2008

Karmine - Faceless World
Sävellys kuullostaa paremmalta kuin aiemmissa biiseissä joita olen kuullut. Laulumelodioissa mennään ihan jees rataa koko ajan. Mikään ei pomppaa silmille loistavana. Ihan hyvänä. Parhautta biisissä oli B säkeen lopussa tulleet taustat. Siinä kohtaa oltiin jo hyvän biisin kohdalla. Harmi vain että jo biisin alussa pystyin ennustamaan miten melodia menee. Ei jäänyt sen takia kutkuttamaan ollenkaan. Lopun ujellus-saundi toimi. Koko ajan oli semmoinen valitettava tunne että vedettäisiin hieman löysin rantein. Ootte parantannu.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalashnikov - Sherpa 14.04.2008

Kalashnikov - Sherpa
Aih aih. Kalashnikov kuullostaa aika kuplivalta verrattuna muuhun materiaaliin. Itseeni iski aika luujaakin tuo funky basso. Kokonaisuutenakin tulee mieleen että tätä voisi vetää isolla orkesterilla livenä. Kuullostaisi todella loistavalta. Näin äänitteenä tähän on saatu aika massiiviset saundit niihin kohtiin mihin pitääkin. Vaikka laulajan anti ei ole mitään maagista toimii se hyvin. Enemmän tunnelmaa kuin tekniikkaa. Niinhän monilla loistavilla laulajilla muutenkin on. Tiedä miten tämä sitten kehittyy vuosia eteenpäin. Kuullostaisi ihan että sitä voi työstää paremmaksi. Ihan hyvä kappale vaikkei teidän parhaimmistoon menekkään.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Pigswill - Come To Me 22.01.2008

Pigswill - Come To Me
No tässäkin pahaa pliisuilua tuntuu olevan jo haitaksi asti. Pitäisikö tämän olla jonkin sortin voimaballaadi? Tai angstin purkaus hoilatus? Miten tahansa jättää kylmäksi ponnettomalla tasaisuudella. Mikään ei pomppaa positiivisesti korvaan muttei tosin hirvittävän negatiivisenakaan. Se on tosin jo erittäin pahasti kun silloin alkaa olla erittäin vaikea antaa rakentavaa kommenttia. Silloin kun soolo jättää kylmäksi tietää ettei mistään voittajakappaleesta ole kyse... No bändi on nuori ja niin ovat jäsenetkin. Tästä voi kehkeytyä todella hyväkin bändi.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aurinkokenno - Mitä kuuluu, neiti Aika? (demo) 14.01.2008

Aurinkokenno - Mitä kuuluu, neiti Aika? (demo)
Tässähän on hieno meno näin alkuun päätän todeta. Loistava sävellys siinä mielessä että se toimi yksinkertaisesti. Ei liian yksinkertainen, eikä niin monimutkainen että se karkoittaisi tälläisen musiikin ystävät pois. Sanoituksista pitää sanoa vähintään sen verran että, *Samalla niin kokenut ja neitsyys tallella* tuo on ihan loistava kohta biisissä. Ei pelkästään sanoitukset olleet kohdillaan vaan se miten ne lämäistiin pöytään. Laulaja oli uskottava ammatissaan ja se on mikserin artisteissa aina silmiin pistävä luonne. Saundeissa ei ole mitään valitettavaa. Jos tämä työstetään loppuun demo asteelta niin ei paljoa tarvi alkaa viilaamaan. Melkein finaalissa oleva kappale. Itse ainakin pidän.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Assi Ilona - Vihaan sua! 14.01.2008

Assi Ilona - Vihaan sua!
Mukava biitti tässä ja sopii hyvin biisn ideaan. Miksi tämä kappale kumminkin huvittaa minua? No varmaan sen takia että tuo biitti ja äänimaisema muistuttaa 90 luvun gansta rappiä. Assi goes gansta jessss ^^ Ihan hyvä mutta ei lähellekkään täydellinen
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Orge Rampage - Parasite 14.01.2008

Orge Rampage - Parasite
Tämähän kuullostaa ihan loistavalta. Tuo välikohta ennen kertsiä toimi minuun kuin makkara uuniin. Junnaavaa melodian kulkua. Toimivaa sellaista. Harvoin mikään kappale jota kommentoin ansaitsee useampaa kuuntelua kuin yhden mutta tämä on yksi niistä. Hienosti sovitettu kappale kaikin puolin. Paljon kiinniotettavaa ja koukuttavia riffejä. Kappalehan on kaikilta osa-alueiltaan kunnossa ja yksi mihin itse kiinnitin huomiota oli laulajan lauluääni. Ei mitään söss englantia eikä kumminkaan mitään jenkki laulantaa. Saundi on todella yleismaallinen mikä on aina vain harvinaisempi asia nyky musiikissa. Tuosta välikohdasta mikä tuli ennen kertsiä tuli mieleen todella paljon Katatonia ja muutamat muut tälläiset semi progressiiviset metalli bändit. Uskoisin bändillä olevan paljon annettavaa Suomen metalli kansalle.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele KVI - Parantaja 09.12.2007

KVI - Parantaja
Aluksi kun kappaleen laittaa soimaan iskee päälle ihan uskomaton biitti. Se suorastaan iskee päätä taaksepäin. Loistavasti toimii. Basso toimii hiton hyvin aina kun sen sai eroteltua tuolta alta. Taustat on todella massiiviset ja samalla yhtenäiset mikä aiheuttaa tämän lievän apocalyptisen tunteen kappaleessa. Vokaalit toimivat myös todella hyvin ja kappale on rakennettu lähes täydellisesti pala palalta
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Pyromaniac - Golden Vaginal Tears 09.12.2007

Pyromaniac - Golden Vaginal Tears
Tämähän oli oikein helvetin toimivaa instru sahailua.
Saundillisesti vitun hyvänkuulloista ja kappale kokonaisuudessaan vain toimii.
Hennot koukut sahailun alla jäävät kummittelemaan takaraivoon.
Kaiken puolin rankka kokemus jos jää kappaleen pauloihin miten minä nytten jäin. Sairaan hyvä kappale ja todellakin :Raakaa tunnelmointia:
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kisha - Aurinko laski 26.10.2007

Kisha - Aurinko laski
paljon parempaa Kishaa kun nytten kysyitte Tässä kappaleessa on kaikkea paljon enemmän kuin kalenteritytöissä Aloitetaan että alku melodia vangitsee kuuntelijan kappaleeseen todella taidokkaasti. sövellys ei kuullosta millään tavalla kuluneelta. Se tuntuu ja kuullostaa todella raikkaalta. Varsinkin siinä mielessä koska Kisha on pop yhtymä. Laulumelodiat olivat todella hyvin istutettu kappaleeseen ja se saikin kuuntelemaan sanoituksia paljon suuremmalla mielenkiinnolla kuin mitä tahansa pop kappaletta. Itse sanoituksista pidin myös erittäin paljon. Kertosäkeeseen on saatu sopivaa yksinkertaisuutta. Ei tarvitse enää tässä kohtaan alkaa selitellä tarinaa eteenpäin. Kokonaisuudessa kappale on paljon PALJON parempi kuin kalenteritytöt ja jos Kisha löytää sen sopivan kolon näiden kahden biisin väliltä niin odotan jälleen innolla jatkoa

Kommentti kappaleesta Kuuntele Myastenia - Dead Eyes See No Daylight 28.10.2007

Myastenia - Dead Eyes See No Daylight
Alussa instrumentit tuntuivat menevän ihan perseelleen mutta se tunto siihen soittoon tulikin ihan hyvin "intron" jälkeen Jytinää tästä biisistä ainakin löytyi mikä on aika suuri ero suurimpaan osaan mikserin metallibändeistä. Äänivallit toimivat hyvin ja kuullostavat selviltä joten saundimaailma on ainakin juurrettu kohdalleen. Vokaalit ovat hyvät. Eivät millään tapaa ihmeelliset, mutta eivät missään nimessä huonotkaan. Asia mikä minua yleensä alkaa kaivelemaan on jos örinälaulussa ei ole tarpeeksi joustoa. Jonkinlainen muunnos olisi kappaleen aikana ollut itselleni enemmän kuin mieluinen. Kaiken kaikkiaan ok metalli mättöä. Tosin soitanta oli pikemminkin innon kuin taidon viemää. Hyvin te soititte mutta sekään ei noussut keskivertoa paljoakaan korkeammalle.. Loppujen lopuksi kappale on hyvä ja kestää kulutusta mutta silti saavuttamatta sitä suosikki biisin paikkaa mitä on aina ilo kuunnella.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Pyromaniac - Pyro-Fucking-Maniac 09.12.2007

Pyromaniac - Pyro-Fucking-Maniac
Pyromaniac suorastaan hämmentää toimivuudellaan. Loistosävelmiä ollut nyt tähän mennessä jokaikinen. Tässä kappaleessa mitä nyt olen kuunnellut alkaa olla jo todella hyvät saundit mikä on aina plussaa. Liian monissa blackmetal bändeissä on meininki että mennään mettään kasettinauhurin kanssa soittamaan. Paska on hyvä kiertää kaukaa. Pyromaniac kokonaisuudessaan on osoittautunut ehkäpä parhaaksi blackmetal bändiksi jota olen kuunnellut ja valaa jonkin sortin uskoa koko genreä kohtaan. Loistavaa materiaalia
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dead Poets Society - Distortedly beautiful 22.10.2007

Dead Poets Society - Distortedly beautiful
Taattua DPS laatua. Laulu sävellys ja ylipäätänsä kaikki on loksahtanut todella hyvin kohdalleen. Ei parasta mitä olen teiltä kuullut mutta materiaali on ollut sen verran hienoa että sekään ei ole minkäänlainen haukku. Biisistä ei ole jäänyt niin paljoa mieleen heti ensi kuuntelulla mutta saattaa johtua tilanteestakin missä sitä on kuunneltu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Assi Ilona - Auttaa yli 15.09.2007

Assi Ilona - Auttaa yli
Enkös mä tätä jo kerrankommentoinu mut sitte poistitkiii :( En tiiä johtuuko siitä että olen kuunnellu tän nyt pari kertaa putkeen vai siitä että oikeasti menit muutamaan tätä kappaletta hieman, mutta kuullostaa jotenkin täyteläisemmältä kuin silloin ekalla kerralla.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Evasound - Little Bit of Deficit 12.09.2007

Evasound - Little Bit of Deficit
Todella kaunis tuo huilu mikä vähän väliä käväisi kappaleessa ja sitä oikeastaan olisin halunnut muutenkin kuulla enemmän. Tämän tyylisestä progesta tulee pakostakin mieleen Von Hertzen Brothersin sävellykset vaikka kappale on selvästi oma yksilönsä. Todella kauniilla melodialla varustettu chilli kappale, ja todellakin toimii minulle. Mietin yhdessä vaiheessa että olisiko tämä parempi vielä jos tähän lisäisi vokaalit mutta päädyin siihen lopputulokseen että tämä on juuri siinä tilassa mihin sen on tarkoitettu olla

Kommentti kappaleesta Kuuntele NBS - Hanat auki 02.09.2007

NBS - Hanat auki
Biitti oli kyllä yllättävän letkeä niinku oli koko kappalekkin Kappale kokonaisuudessaan pysyi hyvin artistin hyppysissä vaikka oli muutamia kompastuskivijäkin matkalla. Esim riimit olisivat voineet olla paljon kekseliäämmät. On tämä monta kertaa aikaisemmin kuultukkin vaikka kappaleella ei olla haettukkaan mitään musiikillisesti mieltä räjäyttävää vaan hyvää biletys biisiä, ja letkeydellään tää kappale sen tavoittaa

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kisha - Kalenteritytöt 17.09.2007

Kisha - Kalenteritytöt
Kun tämän loppuun kuuntelin niin tuli sellainen olo ettei viitsisi edes kommentoida.. teimpä silti näin. Tää on jotenkin vain niin valmiiksi kasattu kappale joten minkäänlaista rakentavaa palautetta on periaatteessa vaikea antaa vaikka kappale itsessään ei hivo tietenkään täydellisyyttä. Pirteimpiä pop ralleja joita mikseristä olen kuullut. Ihan hauska idea mikä ei mielestäni kanna kappaletta kovin kauaa kun siihen ei lisätä oikeastaan kovin montaa kerrosta. Toistetaan samaa toimivaa hötkytystä mutta pää tylsyy vaikka kappale ei itsessään edes ole niin pitkä. Sama teema on oikeastaan sävellyksessäkin. Varsinkin tuo kitara oli mielestäni niin loppuunkulutettu jo ennen tämän kappaleen julaisua. Yksi jännä fakta kyllä oli että laulaja ei kuullostanut naiselta kappaleen ekoina sekuntteina ^^ heitti vähän radaltaan. Tosin se myös oli yksi asia mikä laulussa sai kiinnittämään enemmän huomiota itse kokonaisuuteen. Kappale kokonaisuudessa ei anna luultavasti kovinkaan monelle mitään pikällä tähtäimellä juuri sen takia että kyseessä on kesähitti tyylinen rallitus. jos tälläisellä menolla jatketaan eteenpäin mutta lisätään musiikkiin lisää kerroksia koukkuja ja muuta tarttumapintaa, Kishasta voisi tulla seuraava kesäpop komeetta. Yllättävän paljon olikin sanottavaa >_< vaikka ei mukamas ollut. Kappale itsessään on noin 7.5-8 pintaan joten ei tässä ihan hakoteilläkään olla

Kommentti kappaleesta Kuuntele Assi Ilona - Yksinkertaisesti versio2 25.08.2007

Assi Ilona - Yksinkertaisesti versio2
Tulee paljon tuosta taustasta näitä tunnelmallisen elektronisen musiikin akteja, jopa hieman ambient tyylistä. samalla tuo laulu nojaa tälläiseen suuntaan enemmän. Yksi näistä artisteista on Husky rescue vaikkei se nyt Ambienttia ole nähnytkään. Vetoaa toisiin ja työntää toisia vahvasti luontaan. sellaista se on minulla hyvässä musiikissa näin yleensä ja tämä saa minut syventymään tarkemmin kuin muissa kappaleissasi. Tunnelmointi musiikki on aika lähellä sydäntä ja tämä on taas sitä tynnelmointi musiikkia lähellä joten suorastaan loistava kappale. Muutenkin kaikki materiaali nitoutuu jotenkin yhteen olematta itseään toistavaa. Tässä kappaleessa taustat olivat kauniimmat kuin missään muussa kappaleessa. kutittelevat takaraivoa mukavasti, tuntien vähän väliä sellaisia voimakkaita nykäyksiä kappaleen maailmaan. Itelleni hienoin tuotoksesi

Kommentti kappaleesta Kuuntele Oireet - Huutoni 12.09.2007

Oireet - Huutoni
Selvästikkin Oireelle on tapahtunut jotain todella positiivista siitä kun viimeksi olen näitä vanhempia biisejä kommentoinut.
Draivi, riffit, ja eritoten laulu on parempaa kuin aiemmassa tuotannossa.
Oireet ovat ottaneet helvetin ison askeleen eteenpäin ja ainakin itse voin sanoa että hienoa.

Sami on selvästikkin sisäistänyt laulun paljon paremmin tällä kertaa ja kuuluu äänessä ja tunteessa minkä se välittää kuuntelijalle.
Rösönen punk asenne ja kappaleeseen muutenkin sopivat lyriikat lunastivat oikeutetun aseman Oireitten parhaana biisinä.
Jos kehitys on tähän suuntaan oireista voi tulla todella hieno suomi punk bändi

Kommentti kappaleesta Kuuntele NBS - Kolmen kopla 02.09.2007

NBS - Kolmen kopla
Tää todellakin kuullostaa 90luvun Suomi Hip Hopilta million kavereilla oli enemmän intoa mutta taito ei ollut mitään päätähuimaavaa. Sama asia tässäkin kappaleessa. Kyllä te hyvällä draivilla syljette tarinaa mutta se sisältö kärsii siinä samalla. Itse Rappäys tyyleistä en saa kovin iskevää kuvaa. jotenkin ne menevät vain korvien ohi jättämättä minkäänlaista tunnetta jälkeensä

Kommentti kappaleesta Kuuntele Butterfly Apocalypse - Suicidal Creation 10.08.2007

Butterfly Apocalypse - Suicidal Creation
No aloitetaampas. Helvetin hieno logo! helvetin tyhmä nimi. Hienoa musiikkia. Ja sehän tässä ratkasee eniten. Monilla mikserin metalli bändeillä on se pulma että soittan järevyys ei yhdy nauhoituksessa. Tässä taas on molemmat todella kovalla jyskeellä mukana. Kappale tuntui välillä hieman laahaavan eteenpäin mutta joka kerta sen pelasti kulman takaa tuleva koukku. samalla tuntui minulta katoavan se kappaleen punainen lanka mikä on tärkeä osa jos syventyy musiikkiin. Sen katoamisen vituttaminen kumminkin vahvisti sen että tämä on juuri sellaista musiikkia mihin minä haluan päästä sisälle jotan mielenkiinto ei lopahtanut missään vaiheessa

Kommentti kappaleesta Kuuntele Myastenia - 10th Moment 28.10.2007

Myastenia - 10th Moment
Tässä kappaleessa tuli itselleni voimakkaasti esille että laulajan rauhallinen örinä laulanta ei tuntunut vapaalta. Hieman vaivanloiselta tuntui... Tämä minusta pitäisi pitää mielessä kun jatkaa bändin kehitystä eteenpäin. Itse laulusaundista muuten tykkään. Riffit ja melodiat iskevät todella hyvin. Kaikki on rakenneltu kannattelemaan toisiaan. Rumpu, kitarat, basso. Kaikki pelasi yhteen tässä kappaleessa Olikos tuo basso mikä soi tuossa vähän keskikohan paikkeilla? En ihan varma ole mutta silti se oli itselleni takuuvarma koukku tässä kappaleessa. Melkein kympin kappale. Melkein
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mahan - onemanband - CHANGING FRUSTRATION 02.08.2007

Mahan - onemanband - CHANGING FRUSTRATION
Tästä huomaa todella selvästi kuinka pitkä matka itelläni on vielä edessä! Todella hieno versiointi, ja veit kyllä tän mun kappaleen sellaisiin svääreihin että ei voinut kuin tuijottaa kun oma kappale muuntui joksikin todella hienoksi selvästi maalailevammaksi kokonaisuudeksi. JUURI tälläistä Proge rock musiikkia olen itse halunnut tehdä vaikka siihen on aikaa niin tuntuu todella hienolta että teit tästä kappaleesta jotain mihin tähdätä. Coivisto kiittää ja kumartaa!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Backstabbing Bastard - Chainstation 03.08.2007

Backstabbing Bastard - Chainstation
Tarttee isompaa runttaa laulun taustalle, laulussa on juuri sitä runttaa. Melodisemmat kohdat toimivat hiton paljon paremmin kuin mättö. Hämärä idea sekoittaa noin monta laulu tyyliä sekaisin viitaten tohon noidan örinään tossa alussa. Varsinkin örinän ja puhtaan laulun yhdistelmä lopussa nostattaa kappaletta ylöspäin. Tähän vaikutti myös että puhdas laulu ei ollut liian neitimäistä vaan siinä oli kunnon raspia. Enemmän Runttaa Runttaukseen niin avot!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bow at the Altar of the Riff - Evil Witch 04.08.2007

Bow at the Altar of the Riff - Evil Witch
Nyt alkoi tulla sitä Doomin tunnelmaintia ja kylmyyttä. Varsinkin noin puolivälissä siirtymä oli erittäin onnistunut Ei tämäkään mikään mestariteos ole vaan jää aika pitkälti tausta musiikiksi ilman vangitsevaa tunnelmaa. Mutta mielestäni tässä on paljon parempia ideoita ja sävellys kokonaisuudessaa oli jylhä. eli siis hyvä asia Doomissa Mahtava feidaus varsinkin kun on demon lopetus biisi

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bow at the Altar of the Riff - Metal Funeral 03.08.2007

Bow at the Altar of the Riff - Metal Funeral
Laulu on varmaankin miksattu tarkoituksella noin hiljaiseksi mikä on aika huono päätös. Johtuen ihan laulajan laulu tyylistä. Se ei ole tarpeeksi kummitteleva tai selvä että siihen keskittyisi toden teolla. Kuullostaisi varmaan todella hyvältä jos se olisi hieman paremmin esillä.
Sitten tuli loppu temmon nostamis kohta ja homma alkaa taas hieman kuolla ihan muun takia kuin kappaleen idean. Kappale alkaa kuullostaa joltain Proge rockilta eikä Doomilta...... alkaa hiertämään tää Doomin rajojen paukuttelu kun se ei oikein mielestäni sovi.

Muuten tunnelma oli sopivan jylhä

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bow at the Altar of the Riff - The Dragon Riders 03.08.2007

Bow at the Altar of the Riff - The Dragon Riders
Todella hieno huilumainen kitara ja jotenkin Jhonny Rotten kuuloista ininää tuo laulu, muuten en voi kuin tunnelmallisesti kommentoida.

Alussa Maalailee paljon synkemmin mutta lopsahtaa lopussa.
Kuullostaa jonkinlaiselta Post Metallilta enemmän kuin Doomilta
Tempo tuntui vain kasvavan loppua kohti missä se alkoi olla jo liian pirteän kuulloista. Ei Doomiksi vedä mutta muuten ihan hyvä kappale.

Äänen laatua on aina tyhmä arvostella joten en tee sitä nytkään

Kommentti kappaleesta Kuuntele Assi Ilona - Haluan,haluan.. 21.08.2007

Assi Ilona - Haluan,haluan..
Aika säröinen kokonaisuus ja se tässä kai sain mut vakuuttuneeksi. Ei mikään perus R&B ääni vaan lähemmäs naispuolista samuli putroa. Tästä muutoin tulee mieleen näitä puhetyylin laulajia mutta samalla ei tule myöskään sellaista makkua että koetettaisiin kopioida toisten tyylejä. Omaperäistä suomalaista matskua ja sellaista ei kyllä ole tarpeeksi millään musiikin genrellä. Koskettimet toimivat ainakin itselleni hyvin vaikka se olikin aika paikallaan junnaavaa

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electrical Shaman - Fallen soldier 25.07.2007

Electrical Shaman - Fallen soldier
Tämä on surrealistista perkele!! Nauraa tälle ei voi ja tosissaakan tätä ei voi ottaa.. jos ottaisin voisi spyykkeeni kokea muutaman surrealistisen kolhun. Toi Camel tuli jotenkin selvästi vaikuttajana näin jälkeenpäin ajatellen mutta ei olisi tullut mieleen ellen olisi huomannut noilta artisti sivuilta... Levyllä tän vois pätkii kolmeen viiva neljään osaan ja ripotella muiden kappaleiden väliin mutta juuri nyt näin pitkänä tää ei oikeastaan maistu. Puuduttavaa kuulla elektro saundeilla höystettyä kitaran soittoa 14minuuttia. Taisin saada päänsäryn... Liian vähän vaihtelevuutta tai ainakin sellaista mitä olisi pystynyt huomioimaan. Kuuntelin jopa koko kappaleen *nodnod ja pakko sanoa että sen paras kohta oli loppu siitä kahdeksan pistettä Jotkut eivät osaa edes lopettaa ajoissa! Ja se loppu oli oikeasti hieno!!!!! &%4684(/%&/%(897896)/¤3¤%#¤%#
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cravestoalytuzum - Tunnen 25.07.2007

Cravestoalytuzum - Tunnen
Viulu kuullosti todella hienolta vaikka se taistelikin todella paljon pianon kanssa. Sävellys oli kaunis, täyteläinen lämmittävä.. Toisin kuin laulu. Laulu repi iloisuuden peiton pois silmiltä likasi kaiken viattoman mitä yritetään näyttää. Tunnelamaltaan mahtava kappale ja tulee mieleen Yhden mielen loppu, kun pieni sielu musertuu oman painonsa alle. Raastavaa ja kaunista samalla aikaa mikä on aina hankala saavuttaa. Paljon parempi kuin tuo Syntymä:55 Todella paljon.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele FEL - Hasekki 22.07.2007

FEL - Hasekki
.... Ai pitäisikö tästä sanoa vielä jotain? Aika tyhjentävää musiikkia siinä mielessä ettei se anna yhtään mitään kuuntelijalle. Se on hektistä, tehty huumorilla, on sekalaista, ja ei hauskaa. Eli mikä ei kuulu joukkoon? Paljon parempaakin musiikkia saadaan loopeilla joissa ei ole muuta kuin pumpelipau tai titititata..... Aika heikon kuvan antaa bändin muusta materiaalista varsinkin kun sitä noin paljon on tehty

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cravestoalytuzum - Syntymä:55 20.07.2007

Cravestoalytuzum - Syntymä:55
Riffittely kuullosti joteinkin väsyneeltä. En ainakaan itse jaksa tätä itsesäälin ja uhman sekoitusta kuunnella uudestaan. Progressiivistaei minun mielestäni ollut mikään tässä biisissä. Kaikki jatkot tuntuivat niin itsestään selvältä. tahtoisin koko ajan kuunnella musiikkia mikä kuullostaisi enemmän elävältä. enkä tarkoita että pirteämpää vaan sellaista missä tuntuu että kappale on eletty.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Oblivions Summoning - Atonal gathering 22.07.2007

Oblivions Summoning - Atonal gathering
Kuullostaa hektiseltä peli musiikilta. Tän vois hyvin ajatella jonkin sonicin taustalle. kappele on turhan lyhyt että se antaisi jotain oikeasti hyvää itsestään irti. Hienosti surrasi nuo 77 sekunttia mutta jotain jää kaipaamaan Tuli tupla postaus

Kommentti kappaleesta Kuuntele Oblivions Summoning - Atonal gathering 22.07.2007

Oblivions Summoning - Atonal gathering
Kuullostaa hektiseltä peli musiikilta. Tän vois hyvin ajatella jonkin sonicin taustalle. kappele on turhan lyhyt että se antaisi jotain oikeasti hyvää itsestään irti. Hienosti surrasi nuo 77 sekunttia mutta jotain jää kaipaamaan

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mental Jump - Year off 25.07.2007

Mental Jump - Year off
Varsin vähällä informaatiolla varustettu artisti prkl ei tälläisellä musiikilla mitään selvittelyjä kaivatakkaan. Struck down by the voice. Todella hienoa. Ei ole mikään paras kappale vähään aikaan mutta tässä oli selvä alku ja loppu mikä tuntuu olevan erittäin vaikea saada aikaan. Ainakin osilla mikseriläisistä ja erityisesti itselleni vaikea asia. Hyppyyttävää groovaava kappale. Miksaustyö oli hoidettu myös hyvin. Ei loistavasti mutta hyvin, mikä sekin on mikserin keskiarvon yläpuolella.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Multi Climex - Waiting 23.07.2007

Multi Climex - Waiting
Kuullosti välillä hieman ponnettomalta.
Sävellys ei ole mikään hirvitävän koukuttava tai mitään mieleenpainuvia riffejä ei oikeastaan ollut.
Bändi tuntuu nojaavan liikaa laulajaan mikä saa kuuntelijan kyllästymään nopeasti.
Kitara soolon aikana tuli selväksi se että se oli aivan liian alas miksattu. Vauhtelevuus puuttui ja se söi kappaleesta myös sitä vauhdin tuntua. Kun ei oikein meinata mennä minnekkään

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kuoleva Luonto - Vuori 24.07.2007

Kuoleva Luonto - Vuori
Mielikuvien maalaislussa tää biisi onnistuu ainakin lähettämään mieleen sellaisen vähän lumisen vuoren huipun, jolla jokin vanha viikinki ajan soturi katselee alhaalla näkyvää aroa. Onnistunut instrumentaali biisi kaiken kaikkiaan. Ei liian lyhyt eikä pitkä ja melodia oli tarpeeksi joustava ja mahtipontinen. Fantasia meininki tuli tästä todella paljon mieleen varmaankin tuon äänimaailman takia, mutta en sanonutkaan että se olisi missään tapauksessa huono asia. Ainoa asia mitä jäin hieman kaipaamaan oli että taustalla olisi ollut jonkinlaista ryskettä. jos tähän esim lisäisi jonkinlaiset raskaat hitaat rummut olisi kuuntelu paljon jykevämpää ja täyteläisempää
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele gerana - Green Bubbles 18.08.2007

gerana - Green Bubbles
Tää on juuri niitä kappaleita jotka kuplivat pään sisällä Kappaleeseen pääseee niin helposti sisälle mutta kappaleen tunnelma ei enää päästä irti ennen kuin koko 3min ja 20s ovat menneet. On aina vaikea kommentoida tälläisiä kappaleita missä ei selitetä mitään mutta niissä on ses transsimainen tunnelma koko ajan läsnä. Mitään ei tullut puskan takaanta päin naamaa vaan kaikki tuntui pysyvän yhdessä vieden kuuntelija omavalitsemaan fantasia maisemaan Hieno kappale

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lepakkotiimi - Kantapään kautta 23.07.2007

Lepakkotiimi - Kantapään kautta
Kappale lähtee käyntiin hienolla introlla ja siirtymä siitä ekaan säkeeseen menee kyllä hyvin. Sanoitukset vaihtelevat laadultaan laidasta laitaan. Välillä kuullostaa liian itsestään selvien asioiden hokemiselta mutta välillä tulee oikeasti hienoja riimejä. Koko kappaleen rakenne kannattelee itseään hyvin aina loppuun saakka, mutta lopetus mikä on yksi vaikeimmista asioista kun tekee musiikkia ei ole tällä kertaa mennyt ihan putkeen.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Saara - Omenapuu 21.07.2007

Saara - Omenapuu
Kertosäkeessä olisi pitänyt laulun tempo olla nopeampi. se iski jotenki todella negatiivisena aspektina. Miksaukssessa on tehty muutama huono valinta mutta kokonaisuus on hyvää. Tää olisi voinut olla todella hieno kappale mutta kertsi ei ollu tarpeeksi nostattava. Lauluääni on ihanan pehmeä. Pidän siitä varmaan myös koska sitä ei ole tuotettu pilalle. Nyky pop tuottajat tappavat laulajan poistamalla siitä kaikki reunat ja piikit pois mikä kuullostaa kuin kone laulaisi, Tää oli paljon eläväisempää ja raikkaampaa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Van der Phunck - Almost Human 20.07.2007

Van der Phunck - Almost Human
Noista puhe sampleista tuli todellakin vanhanajan fiilis. Parhaimmillaan erittäin pelottavan kuulloista kuin jostain kauhuleffasta. Häiritsevää sanan jokaisessa muodossa, ja erittäin surullista. Tarina itsessään oli hieno mutta muutkin osa-alueet oli tehty erittäin hyvin. Varsinkin yuo rummutus iski minuun. Oikeaan kohtaan pientä vinkunaa ja värähtelyitä niin käsissä onkin kympin arvoinen biisi
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Belz Krov - Pahin on ohi 04.08.2007

Belz Krov - Pahin on ohi
Noita Känkkäränkkä alkanut tehdä metallia oli ensimmäinen vaikutelma Aika angstiset sanotukset ja oikeastaan jos äänimaailman vois piirtää kuvana siinä olis kymmenn vuotias pikkupoika heittälemässä vanhoja leluja seinään. Voiko tästä sitten nauttia? No ei helvetissä! Tästä ei voi tulla parempi olo millään mutta jos on valmiiksi vihainen auttaa varmaan raivon polttamiseen oikein mukavasti. Silti jotenkin ylipääsemättömästi............ mahtava
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Butterfly Apocalypse - Exposure 10.08.2007

Butterfly Apocalypse - Exposure
DeathToAll sanoi no nyt kyllä pitää sanoa etten tykännyt ollenkaan. ei mitään tämmöstä hintusta vaan kunnon mättöö... aiempi tuotanto oli paljo parempaa. DeathToAll saa mennä viiltelemään rannettaan äitin hopelusikalla. Tää oli ihan perkeleen kovaa matskua. Haistelin sellaista Swallow The Sun Doom fiilistä ja tämä oli todella kaunis ja samalla riipivä kappale. Pianon ja lead kitaran yhteistyö sujui saumattomasti luoden kitkerän kauniin äänivallin näiden kahden maailman väliin. Sanoituksessa oli jäätävän hienoja kielikuvia mikä tälläisissä kappaleissa on tärkeää minulle. sen pystyy jotenkin haistamaan jos ei ole jotain sanottavaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele gerana - Indian Rain 18.08.2007

gerana - Indian Rain
Alussa tunnelma oli viemässä tyyliin ne melankolisemmat kappaleet Husky rescuelta mutta sitten keskikohan kohdilla tunnelma oli jo aika rapian poksahteleva. taitavat ne intiaanit sitten tykätä tanssia. Koko kappale toimii hyvin ja vaihdokset toimivat hienoina jatkumona koko kappaleen läpi. Pystyi näkemään ne intiaanit tanssimassa sadetta maan päälle

Kommentti kappaleesta Kuuntele Minimirangaistus - Trollit hyppii silmille! 20.07.2007

Minimirangaistus - Trollit hyppii silmille!
Tässä on sitä aitoa Punk asennetta mitä ei kyllä löydy nyky suomen muilta "Punk" bändeiltä. Sanomaankin on pakko yhtyä. Mitä vittua Trollit ja haltiat liittyy oikeaan musiikkiin. No ei helvetti mitenkään. Saundit oli Punk. Sanotukset oli Punk. Sävellys oli Punk. En mä teitä voi mistään vaihtelevuuden puutteesta syyttää koska tää on nimen omaan punkkia, ja genren sisäisesti todella onnistunut veto
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Routaraja - Yö on kaunis kasvoillasi 20.07.2007

Routaraja - Yö on kaunis kasvoillasi
Suomi rock melankolian ja Metallisen tunnelmoinnin yhdistelmä. Oli alussa aika mielenkiintoista kuunneltavaa. Lopussa taas alkoi olla aika puuduttavaa. Melodian kulkuja tolla soolo kitaralla ei ollut tarpeeksi. kuin se olisi laitettu liian taakse. Eli vokaalit ottavat liikaakin tilaa kappaleessa. Lopetus ei myöskään tuntunut sopivan mitenkään kappaleeseen. Kappale tuntui samalta kuin joku latelisi ennenkin kuultuja nasevia, ja turhia kommentteja. Ei kuullosta yhtään valmiilta kappaleelta. Mutta tätä voisi ja kanattaisi tytöstää pidemmälle

Kommentti kappaleesta Kuuntele Belz Krov - Joutenaika 04.08.2007

Belz Krov - Joutenaika
Räkäisen ja särkyneen äänimasan alta kuului oikeastan hyvä sävellys. Täähän meni melkein tunnelmainninn asteelle jumalauta. Pienellä sensuurilla sain aivoni kiertymään kappaleen ympärille mukavasti estäen tosin pieneksi hetkeksi veren kulun pääkoppaan. Sopii hyvin mielipuoliseen tunnelmointiin tai tätä voi käyttää ihan babymakeing musiikkina

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mika Perälä - Wilma2 11.06.2007

Mika Perälä - Wilma2
Täydellinen Intro tai outro biisiksi Mutta en oikein usko että tämä palkästään
tälläisenä kantaisi vaikka levyltä. Kappaleessa ei periaatteessa ole mitään vikaa mutta silti jää odottamaan jotain mikä nostattaisi sen seuraavalle asteelle. Hyvä alku. Hyvä loppu. Mutta väliltä ei jää melken mitään käteen
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele G.O.R.E. - You = Disease 11.06.2007

G.O.R.E. - You = Disease
Nimestä tulee mieleen heti kättelyssä Slipknotin people = Shit, eli lähtöasetelma ei ole kovinkaan heppoinen. Alun jälkeen on pakko tulla siihen johtopäätökseen ettei nimi kappaletta huononna. Perkeleen hyvältä kuullostaa. Pahin asia mikä Trash metal bändillä voi mennä pieleen on se että riffit ovat liian kevyitä tai sammalaisia niin minkään laista tuhon ja räiminnän tunnetta ei tule. Tässä mentiin aika keski kovaa tahtia. Oikeastaan kaikki soittimet on miksattu vähän liian hiljaisiksi. Varsinkin rumpuja olisin kaivannut paljon enemmän eteenpäin. Laulussa oli tarpeeksi uhoa ja inhoa nostattaaksen kappaletta yksinkin. Jos toimii niin toimii.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jyrki Iivanainen/ Sinä teit sen EP - Aamunkaste 12.06.2007

Jyrki Iivanainen/ Sinä teit sen EP - Aamunkaste
Herkistelyä vähän lisää. ai ai.... Hieman liian samanlaiset taustat kuin Alta jään kappaleessa jos nämä on samalla EP:llä on. Ainakaan ne eivät toimi suoraan peräkkäin kuunneltuina. Tuntui hieman väsyneeltä kuin oltaisiin istuttu koko päivä auringossa, että ei se ihan yhtä hyvin kantanut kuin Alta jään, mutta kelpo kappale silti. Valmis paketti tuntuu bändi/artisti olevan mutta se meidän rakastama variaatio tulee varmaan sitten seuraavalla EP:llä paremmin esiin. eikö niin. : )
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jyrki Iivanainen/ Sinä teit sen EP - Alta Jään 12.06.2007

Jyrki Iivanainen/ Sinä teit sen EP - Alta Jään
Herkästi soivilla annetaan hyvin tilaa laululle jotta se voisi nostattaa kappaletta lentoon. Sanoitukset ovat taas hyvää laatua mutta vokaalit taas ovat aivan mahtavat. Hienoa maiseman maalailua tässä harrastetaan perkule. Ei löydy kyllä asiaa mistä teitä nyt voisi kritisoida (mikä suututtaa sisällä kytevää kriitikkoa), mutta tuntuu hyvältä löytää biisejä joita ei tarvi kritisoida. Jatkakaa samaan malliin mutta älkää liian samanlaista matskua ulos puskeko että olisi jotain variaatiota.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jyrki Iivanainen/ Sinä teit sen EP - Astrologiaa 12.06.2007

Jyrki Iivanainen/ Sinä teit sen EP - Astrologiaa
Tulee pakostakin haikea olo kun tämä kuullostaa ihan vanhemmalta suomirockilta kuten Aki Sirkessalo, Manba ja muut ikivihreät mitä huudatetaan vain kotona ja koulu luokan turvallisten seinien sisällä. Toimii taas todella hyvin, ja nuo huudahdukset saavat pakostakin pienen hymynpoikasen huulille. (mutta älä kumminkaan kerro sitä kenellekään) Haikailua ja unelmia joita kaikki oikeastaan harrastavat, eli tuskin kovin montaa ihmistä nuo sanoitukset jätä kylmäksi.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jyrki Iivanainen/ Sinä teit sen EP - Sinä teit sen 12.06.2007

Jyrki Iivanainen/ Sinä teit sen EP - Sinä teit sen
Todella hienoa vokaali työskentelyä kun hukkui se parempi termi päästä kuin mato särjen mahaan... Näin kesän aikana todella toimivaa musiikkia. Tuotanto on todella laadukasta, ja kaikki instrumentit on miksattu sopivalle kovuus luokalle. pehmeästi soivat kitarat varsinkin lämmittivät mieltä todella paljon. Tärkeintä tässä biisissä oli tietenkin laulu joka soi lämpimästi koko rallin ajan jättämättä mitään imelyyden makua suuhun. Inhimillisiä tarinoita pitää juuri tuollaisella tavalla päästää ulos. Lähdin kesken arvostelua etsimään wikipediasta sitä hienompaa sanaa sille laulun ilmaisulle mutta ei löytynyt sieltäkään. Taidampa mennä sekoamaan.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Microtheft - Tamy - Que Pena / Tanto Faz (Microtheft remix) 20.07.2007

Microtheft - Tamy - Que Pena / Tanto Faz (Microtheft remix)
Täähän kuullostaa mukavan eläväiseltä pumpulin ja auringon värjäämältä musiikilta. Leppoisa ja rento olo valtaa mielen helposti kun kuuntelee tälläistä musiikkia. Kaikki miksaukset on menneet aivan nappiin varsinkin kun laulu osuus tuli mukaan tapahtui se sulavasti ja helposti. Äänimaailma itsessään laittaa mietteliääksi että mitä artisti on ajatelllut kappaletta tehdessä. Kappaleessa ei tuntunut olevan mitään vikaa eikä löytynyt mitääm ,istä voisi edes parantaa joten kappale on täydellinen siinä mitassa mitä mikään kappale yleensä voi olla
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Out of Tune - Technocracy 17.06.2008

Out of Tune - Technocracy
Punkkarilta karkasi mopo käsistä. Sähköpianon käyttö tässä biisissä heitti kyllä ajatukset jonnekkin muualle kuin perinteiseen punkkkiin ja kun vaikutteissa on Primus, ja Jimi niin kyllä sen jo ymmärtääkin. No tietenkin QOTSA vaikutteetkin siitä kuuli. Mitään rakentavaa että minulta nytten saa joten joudutte tyytymään tähän näin. Jees meininki. Seitan!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Myastenia - Bloodred Wine 28.10.2007

Myastenia - Bloodred Wine
Hieman sama ongelma kuin aikaisemmassa. Laulu eu suostunut nostattamaan kappaletta ylemmälle tasolle. Muutamissa kohtia sekin oli lähellä mutta jää silti hieman vajaaksi tulkinnaksi. Sävellys on mitä on. Vanha kulutettu mutta silti niin toimiva. Kaikki kikat tässä kappaleessa on kuin olisi kuullut joskus aikaisemmin. Muutamat hienot rouheiset melodiat sieltä tulikin ja hyvältä kuullosti. Varsinaisia koukkuja kappaleessa ei oikein löytynyt. Mikään ei paljoa napannut ajatustani. Kappale tuli ja meni. Kappaleen sanoituksista tulee mieleen että *paska ryyppyreissu. Mutta hei! Ainakin saadaan ryypätä.*

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electrical Shaman - Rising africa... 15.06.2007

Electrical Shaman - Rising africa...
Päähän nousee kuvia kuplista ja lentävistä elefanteista ja aika moinen tukko värejä. Kappale ainakin maalailee paljon mielikuvia päähän mutta jättääkö se jälkeenpäin mitään konkreettista? Kyllähä se. Hienot poksahtelevat kitarat ja regemäinen pjoing pjoing äänet saavat mielen nystyrät kyllä jylläämään. Pakostakin tulee ajatus että lievässä humalatilassa tämä kappale aiheutaisi skitsifreenisiä paniikkikohtauksia pakostakin. loppuun päin mentäessä pakka menee täysin yli laidan omituisten rumpukomppien rävähdellessä korvissa. En kyllä tiedä missä kohtaa olisi hyvä kuunnella tälläistä musiikkia. Sienissä?
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Oireet - Rumaa Ja Kaunista 11.06.2007

Oireet - Rumaa Ja Kaunista
Aloitettaan huonoista puolista. Logo on ihan hirvittävä. Laulaja ei selvästikään ole harjoittanut soitintaa kovin paljon. Se mikä on yhteistä esim Toni Wirtasen laulannassa ja tässä oli että molemmilla on hirvittävä laulu ääni. Mutta Toni.W osaa laulaa. Se on päälimmäinen ero. Ei lauluäänen pidä olla kaunis että ulos anti olisi hyvää. Mutta kun lisätään lauluun tylsät ja todella itseselvät sanoitukset on paketti jo todella sekaisin. Monessakin mielessä bändi on aika kaukana perus Suomirockin aatelista mutta lupausta bändiltä löytyy. Bändi ainakin kuullostaa siltä että on laulujenssa takana. mitä ei voida sanoa joistain nimeltä mainitsemattomissa mikserin bändeissä. Sävellys oli sitä samaa mitä jokaisessa 2000 luvun Suomirock kappaleissa eli se ei jäänyt oikeastaan yhtään päähän. Bändillä on paljon petrattavaa mutta ei Oireet ole toivoton tapaus.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Re-Pulse - Moment In Ecstasy 15.06.2007

Re-Pulse - Moment In Ecstasy
No bändin ja kappaleen nimestä luulisi että Re-Pulse olisi jokin trance akti. Onneksi ei. Perinteisen suomalaisen metalli kulttuurin mukaan nainen ei voi olla metalli bändissä solistina ellei ole klassinen linnaherrasta höpöttävä ooppera laulaja. Onneksi laulaja ei putoa tähän katekoriaan. todella hienon kuuloista tulkintaa. kyllähän se ääni hyvin kantaa mutta siinä ei ole sitä teennäisyyttä mitä esim Tarja Turusen laulussa mielestäni on. Kappale on mielestäni juuri sopivan melodista. Aika usein melodinen yhdistetään Power Metalliin mutta siitäkin kuopasta pysytään tällä kertaa poissa. mukavan jylhät rummut ja rouheita melodioita ja kaiken kaikkiaan hyvän kuuloista matskua.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Roster - Ninive 10.08.2007

Roster - Ninive
Tuli tossa alussa heti mieleen Iron Maiden. Mahtava toi alotus melodia. Laulusta kuulee selvästi että se on todella työstämätön mikä hieman söi kappaleen uskottavuutta. Mutta se työstämättömyys tarkoittaa myös että sitä voi parantaa helpostikkin. Esim jos vain kuuntelet paljon musiikkia laula ihan jokaisessa kappaleessa mukana se on itelleni salakavalasti tuonut laulutaitoa. Lauluun pitäisi saada muutamia koukkuja lisää koska se ei jäänyt kalloon kiinni ollenkaan ellei suuri maailma kohtia lueta pois Sävellys on totisesti toimiva ja rullaa oikealla temmolla 4 minuuttisen läpi

Kommentti kappaleesta Kuuntele Turingin poppikone - Veikko (akateeminen versio) 20.07.2007

Turingin poppikone - Veikko (akateeminen versio)
Laulaja kuullostaa helvetin naurettavalta. johtuen varmaan noista sanoituksista mitkä tuntuvat todella typeriltä. Laulajan taidotkaan eivät ole kovin hyvää. Turingin popikone on varmaan luullut että pelkkä laulu kannattelee tätä kappaletta mikä on ollut iso virhe. Jos käteen ei jää mitään kuin melkein tosissaan tehtyä surinaa veikosta joka hakkaa pampullaan hippejä. tästä saisi paljon paremman jos höpötyksen väliin olisi laitettu jonkin laisia kitara riffejä tai melodioita.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Roster - Hevitaivaaseen 10.08.2007

Roster - Hevitaivaaseen
Jos sivuutan laulajan selvän kokemattomuuden niin laulu ja sävellys toimivat todella hyvin. Saundit on mitä on mutta niistä on turha valittaakkaan. kaikki soittimet on miksattu sopivalle korvia miellyttävälle asteelle. Tunnetasolla tämä voisi nostattaakkin tunteita sitten kun tämä jossain vaiheessa tehdään valmiiksi. plussaa Outrosta. se oli TIUKA

Kommentti kappaleesta Kuuntele Somnam - Satellight 15.06.2007

Somnam - Satellight
Haikeaa tunnelmaahan tässä haetaan, ja kyllä se saavutetaan jos mieltä avartaa tarpeeksi. Ei millään tasolla täydellinen biisi muttasiinä on paljon hyviä koukkuja. Pääosassa oleva piano tuo tunnelmia aika laidasta laitaan, surua, haikailua, unelmia. Kaikkea löytyy jos haluaa sen niinpäin ajatella. Vähän liian pitkä kun tässä ei kovin isoja muutoksia tule koko kappaleen aikana.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Karmine - Crossroads 09.06.2007

Karmine - Crossroads
Tosta semi hitaasta melodian kulusta tulee väistämättä mieleen Negative. riffittelykin on tylsää ja hhieman puuduttavaa. Eli periaatteessa myyvää. Laulaja osaa hommansa mukiinmenevästi mutta tunteen palo puuttuu lähes täysin. Kuten sekin nykyajan populaarikulttuurissa on tapana. Onnea pojat olette tehnyt NRJ hitin
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Marccus - So Bizarre 15.06.2007

Marccus - So Bizarre
Todella ärsyttävä soundimaailma. Taustoista lauluun asti. Tulee mieleen Suede meets pet shop boys. Ei oikein toimi omiin korviin. Ensiksi tulevat hawaiji synat johdattavat todella syrjään kappaleesta varsinkin sen sanomasta. Sanoitukset tuntuivat olevan ainoa kunnolla toimiva osa-alue
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electric Lady Band - Emma tieda 20.07.2007

Electric Lady Band - Emma tieda
Jazz fuusio on pärähtäny päin kasvoja jo vähän aikaa kiitos mikserin ja tää kuullostaa todella hyvältä mikserin muihin Fuusio Jazzin harrastelijoihinkin verrattunakin. Kitara on todella kaunista kuunneltavaa mutta se ehkö anna tässä kappaleessa tarpeeksi hengitys tilaa. Joustavuutta voisi olla enemmän. Kappaleen ainoa huono puoli on ettei se tunnu etenevän minnekkään

Kommentti kappaleesta Kuuntele Orge Rampage - The Paradox Divine 14.01.2008

Orge Rampage - The Paradox Divine
Joo taas saundilliset asiat ovat aika pielessä mutta tässä mennään jo aika syvälle suohon tuon miksauksen kanssa. riffittely on aika saamatonta ja vaikka alussa, ja (kertsissä?) olikin erittäin mielenkiintoinene muistettava melodian mussutus ei se pelasta koko kappaletta. Miten basso on miksattu noin huonosti? Se kuullostaa kuin todella lihava mies päästelisi ihopuomuistaan ilmoja. Basso tuo raskautta soittoon ja se on tässä unohdettu. Biisi ei oikeastaan kuullosta miltään vaikka muutamat kivat melodiat sieltä sylettiinkin. Takaisin piirrustuspöydän ääreen.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Orge Rampage - Omega Cycle 14.01.2008

Orge Rampage - Omega Cycle
Kyllä se kaiku vokaalit pistävät tässä kappaleessa terävästi korvaan, hyvässä mielessä. Kyllä kyllä... Tämä kuullostaa aivan loistavalta setiltä. Komppikitara on ihan hyvin miksattu mutta soolo kitaran pienet ti ti ti äänet olisi pitänyt kuulua paremmin, näin antaen jonkinlaista sielua enemmän kokonais sävellykselle. Ainakin herätitte oman mielenkiintoni tätä bändiä kohtaan. Örinä kuullosti aika pehmoiselta ja puhdas laulu veikin tätä kappaletta parhaiten. Tykkäsin, mutta en niin paljon kuin Parasitesta. Saundien viimeistelemättömyyden takia 8.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Free Soul - The Matter of all Facts (Live @ Korjaamo, Helsinki) 29.10.2007

Free Soul - The Matter of all Facts (Live @ Korjaamo, Helsinki)
Vaikka Funk ja Soul ylipäätään ovat harmillisesti itselläni vielä aika pahasti pimennossa jos puhutaan ihan musiikin olemuksesta, on tässä kappaleessa upeaa loistoa ja hämyisyyttä sopivissa suhteissa. Aivan loistavaa live soitantaa. Kaikki menee täysin yhteen ja vokaalityöskentely jättäää janoamaan lisää. Kiertoa vähän mutta kappale silti kasvaa korvassa mitä pidemmälle se kerkeää kulkea. Saundillisesti loistava veto joista mieleen jäivät lämpimänä bassosaundi, soolokitarointi ja tottakai itse vokaalityöskentely.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Butterfly Apocalypse - You Hide Beneath the Crust 10.08.2007

Butterfly Apocalypse - You Hide Beneath the Crust
Mitä vittua noi sian vinkasut oli :D Vei mut aika kauas kappaleesta jollain tapaa vaikka olihan nekin jonkinlaisena koukkuna mukana. Vokaaleja voisi laittaa kovemmalle tai siten lauluajan pitää opetella örisemään lujempaa. Koko kappale tuntuio valuvan hukkaan koska siinä oli paljon hyviä ideoita mutta niissä ei ollut yhtään tarttumapintaa

Kommentti kappaleesta Kuuntele Extracorporeal Shock Wave - Melua-03 (Part 1 of 1) 25.07.2007

Extracorporeal Shock Wave - Melua-03 (Part 1 of 1)
En ainakaan haluaisi olla yksin pimeässä huoneessa kun tämä laulu lähtisi soimaan kun valossakin heittää syvän varjon pään päälle. Pelottavaa elektronista tykyttämistä. Massiivista ilman minkäänlaista oikeaa suuntaa. Hämäryys taantuu pikkuhiljaa ja kappaleen lopussa on kerennyt jo tottua kaikkeen häröilyyn eli jos jotain tässä on vikana on sen pituus. Vaikka lopussa yritetään vielä kerran repäistä ja kunnolla. Mutta sekään ei enää riitä. en enää pelkää pimeää

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dreamcase - Crazy Sliding On The Ice 24.07.2007

Dreamcase - Crazy Sliding On The Ice
Kuin moottori sahalla sahaisi. Kitara saundi on ainakin yksi rouheimmista mitä olen kuullut. Kaikki ei ole tässä biisissä aivan kohdallaan mutta silti siinä on jotain omaa jännää tunnelmaa. Esim soolo kitara on miksattu liian kovalle muihin nähden. tai sitten muut on miksattu liian alas... Tässä kappaleessa taas oli se vikana että pituutta riitti mutta vaihtelevuutta ei ollut tarpeeksi. Vinkuva soolokitara toimisi paremmin pienellä vaihtelevuudella. Se oli myös välillä liian viheltävä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele gerana - Chili 18.08.2007

gerana - Chili
Kppaleella on ehkä hienoin kuvaus mitä olen mikserissä nähnyt =D Parhaimmillaan kappale tuo ihania muistoja niiltä lapsuuden vuosilta kun pelailin innoissani Pleikkari ykkösellä Tombaa. Tää on niin aurinkoista ja jyppivää että toimisi todellakin johonkin peliin taustamusaksi. Välillä voimakkaammin esille tulleet koskettimet kuullostivat todella voimakkailta ja näin toten myös varastivat shown. aivan mahtavaa

Kommentti kappaleesta Kuuntele Hailmix - Essential Oil 23.07.2007

Hailmix - Essential Oil
Tykkään tästä ihan helvetin paljon! Tästä on hyvä jatkaa arvostelua. Progemaisia koko ajan kehittyviä askeleita ottava suoloisen melankolinen kappale. Kaikki lisä äänet mitä kappaleessa on tuovat vain hyviö asiota kokonaisuuteen. Mikään taustaääni ei tunnu turhalta tai harkitsemattomalta. Kappaleessa on koko ajan sellainne vaivaton flow mikä kutittelee mielen sopukoita. harvinaisen täyteläinen kappale joka puolelta.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Muistikuva - Oma tie 15.06.2007

Muistikuva - Oma tie
Monilla bändeillä tuntuu olevan sanoituspuolella tapana että surullisissa kappaleissa ladellaan vain kaameita tapauksia peräjälkeen mitkä eivät oikeasti liity mitenkään toisiinsa. sama iloisissa. Tässä taas tarinan hopeinen lanka tuntuu pysyvän kokoajan kasassa. Laulajan vokaalityöskentely ei päätä huimannut mutta ei se missään nimessä ollut huonoa. Vähän samalla tavalla kuin laulussa ei sävellys puolikaan ole mikään ihmeellinen. Ei oikein jäänyt millään tapaa mieleen.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Muistikuva - Matkalla 15.06.2007

Muistikuva - Matkalla
Hieno laulu niistä hyvistä hetkistä. heti ensimmäisistä sekunneista lähtien odotukset nousevat todella korkealle, eivätkä ne pettymystä tuota. Hyvin kauniisti soiva melodia varsinkin se pim äänet toimivat todella hyvin. Laulaja hoitaa hommansa todella hienosti mutta kertosäe olisi vaatinut huudatusta loppuun. Niin laulajan ääni olisi noussut toisiin ulottuvuuksiin Tosin jos siihen ei vain keksi sellaista niin turha kai sitä on pakottaa. Sanoituksetkin olivat ihan kiitettävää tasoa. Kaikin puolin tyylikästä ja herkkää musiikkia, ja kai pitää jossain vaiheessa katsastaa nuo teidän muutkin biisit.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Radio Pohmelye - The Spaghettification of Dr Vostok 15.06.2007

Radio Pohmelye - The Spaghettification of Dr Vostok
Todellakin tuo kuvaus nörtti spykedeliapoppi osuu aivan naulan kantaan! Todella sekopäistä tunnelmaa ja hyrinää. ei kylläkään laita kuuntelijaa painamaan uudestaan päälle. Kaiken tuon mölinän ja lallallalla kuorojen päälle olisi itseasiassa toiminut todella hyvin oikeaa laulua. Yleensä musiikki tarkoitetaan sopivaksi johonkin tunnelmaan, mutta tätä on aika vaikea laittaa soimaan missään muussa tilaisuudessa kuin Jali ja Suklaatehtaan soundtrackille.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kirofoni - Peili 03.04.2007

Kirofoni - Peili
Täähän on hieno kappale. Kuullostaa aika paljon Stam1nalta vaikka onkin hieman kevyempää. Jos teillä ei ole levytys sopimusta ni lähettäkää ihmeessä demot Sakaralle.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kirofoni - Taakka 02.05.2007

Kirofoni - Taakka
No johan on tuli mieleen että sitte ku teidän levy tulee joskus ulos ni sehän pitää käydä ottaas haltuun. jos se tulee olee täynnä edes puoleksi näin hyvii kappaleita niin ei olisi turha ostos. Vaikka tässä on se Thrashi kohta ni tuntuu olevan kauempana mokomasta ja stam1nasta kuin nuo kaksi muuta. Hitaasta kohasta tulee yrjänän kovin "sarkastinen" laulutyyli mieleen, mutta tämä onkin paljon uskottavammin vedetty. On hyvä merkki kun bändiä voi verrata moneen eri bändiin kuten CMX, Kotiteollisuus ja Swallou the sun. Silloinhan bändi kuullostaa omalta itseltään.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kirofoni - Kannan 01.05.2007

Kirofoni - Kannan
On helvetin hienoa kun joku tekee tälläisiä biisejä. Aika monella metalli bändillä on ettei vain haluta tehdä vähän hitaampaa biisiä muuten kuin sinkuksi. Variaatio on raskaitten bandien kaveri. Soundi maailma alkoi olla jo melkein doomin suuntaan, muttei ihan. Metalllisin biisi teiltä tähän mennessä ja pakostakin paras. Ootte paras bändi mitä olen mikserissä kuunnellu, ja se seuraavaksi paras on kaukana teidän takana.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dreamcase - A Dream In A Dream 24.07.2007

Dreamcase - A Dream In A Dream
Tulee mieleen Steve Vai:n Passion & warfare. Mahtipontisuutta ja haikeutta samassa paketissa mutta se että kappale on vain 2.24min pitkä syö lopussa sen nostattavan tunteen.

Tätä olisi voinut työstää paljon pidemmälle ja kannattaisikin koska tästä voisi pienellä uudelleen rakentelulla tulla todella hieno kappale.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Evasound - Minus Celsius 12.09.2007

Evasound - Minus Celsius
Todella hienoa chill out musaa. jättää aika leijuvan tunnelman jälkeensä. Ja kaiken lisäksi kappale on ylitsepääsemättömän kaunis. Saundit ovat ihan kärkiluokkaa mitä mikseriartisteilla ylipäätään on. eilikkä nekin ovat hyvin kunnossa miksauksen ohella. Kappaleen rakenne on todella onnistunut siirtymäkohtineen ja melodian vaihteluineen. Kappale toimi Kappale oli kaunis Kappale oli hyvä

Sivu: 1 2