Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 205 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mika Torvinen - Meadow In The Morning 24.06.2008

Mika Torvinen - Meadow In The Morning
Hyvin pyörähtää veisu käyntiin, padi enteilee jotain vänkää ja linnut tuovat soppaan oman ennakko-odotuksensa. Piano sopii introon, kuin nakutettu. Ja sieltähän se Jupiter-soundin lämpökin pukkaa esiin, soitanta on varsin tyylikästä ja luo hyvin nostalgisen fiiliksen. Ennen rumpujen pamahtamista menoon mukaan olisin toivonut kenties jonkinlaista nostatusta. Ehkä jotain haitsuilua tai vastaavaa. Itse rumpulinja on kyllä oiva ja mukavan tiukasti miksattu. Kappaleesta kokonaisuudessaan kuulee artistin taidon ja meininki on täydessä vauhdissaan oikein nautittavaa. Tuo kaikkein korkeimmalta soiva soundi on omille korvilleni hieman liikaa, siitä olisi voinut leikata kenties hieman volyymia poies. Sikälikin hieno biisi, että Jupiter saa miksauksesta kaiken vaatimansa tilan oikeutetusti. Oikke hyvä!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nectino (Vanhat) - Emotion 25.04.2008

Nectino (Vanhat) - Emotion
Pääsinhän vihdoin tämänkin äärelle. Liikkeelle lähdetään humpan peruskuvioilla. Haitsu on aika pirullisenkin tiukaksi viritetty, ehkä liikaa kompuraa tai härski eq? Pilaa pianosoundin tuomaa tunnelmaa hitusen. Menoa viritellään hyvin ja etenkin em. pianomelodia on oikein kelpo. Juustosaha on ehkä liian perus, vaikkakaan en sitä kaihda monen muun lailla täydellisesti. Sen kuorrutteena jokin eksoottinen filtteri tai vastaava ratkaisu olisi saattanut toimia hyvin. Miksauksellisesti tämä on (tuota haitsuvääryyttä) lukuunottamatta lähes täysin kunnossa oleva paketti. Basari pauhaa paksusti ja liidit soivat ilmavasti. Äänimaailma ei ole tukossa juuri missään kohtaa. Breikki on melodialtaan todella makea, mutta sekin on miksattu ehkä hieman liian kireäksi. Pieni särö ja matalampien äänien jättäminen mukaan olisivat lisänneet tunnelmaa entisestään, luulen. Kokonaisuudessaan ehdottoman laadukas paketti, mutta pientä omaperäisyyttä peräänkuuluttaisin edelleen. Kun tekniikka alkaa olla hanskassa näinkin hyvin, oma tyylin etsiminen ja vahvempi erottuminen valtavirrasta saattaisivat tuoda paljon hyvää mukanaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Escay - Freefall 09.01.2008

Escay - Freefall
Saha raikaa! Ehkä liian lyhyt nostatus tämän tyyppiseen humbaan. Varsinkin kiksupolitiikka polkaiseen käyntiin vähän kulman takaa. Kiksuilu on sinänsä ihan positiivisesti viritetty. Melodialinjasto on oikein oivaa noin teknisesti. Soundipuolella kaipaisin siihen enemmän oman käden jälkeä, tällainen kylmä sahailu laittaa aina nenän vuotamaan. Haitsu on viritetty meikäläisen korvalle liian digiksi. Ehkäpä vähän velo-heittelyä, ripaus ärverbiä ja kulmiin loiva särö, niin toimisi paremmin. Miksauspuolella tämä on ihan hyvää kiiseliä, joskaan tällaisille vedoille ominaista alakertaa en pääse maitopurkeillani monitoroimaan. Loppu on parasta tässä. Ei siksi, että biisi tosiaan loppuu siihen, vaan mukaan on saatu sitä peräänkuuluttamaani omaa soundia enemmän. Toi ainakin alussa kuuluva haitsupannailu on muute makia! Kokonaisuutena juurikin sellainen tasaisen laadukas vuolutyö, jota tältä artistilta voi odottaakin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Taiunta - Naurettava 13.10.2007

Taiunta - Naurettava
Maukkaasti lähdetään liikkeelle ja biitti oheissoundeineen on erittäin maukas. Lausunta on miksattu ehkä hitusen liiaksi taustan päälle. Tuossa on käytetty kivasti varioivia efektejä, mutta olisi voinut toivoa radikaalimpiakin filtterileikkauksia ja etenkin dynamiikkavaihteluita. Väliosa on kiva ja noita osia olisi voinut käyttää laulun kanssa reilumminkin, nyt laulanta tulee makuuni hieman liian reiluissa pötköissä. Sanoitus on sitä tuttua laatulinjaa, ajateltua ja prosessoitua. Kokonaisuutena ihan omissa atmosfääreissään pyörivä teos. Mainiota!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aeiouaih - Lower Nose 31.05.2007

Aeiouaih - Lower Nose
Raa'asti lähden kommentoimaan ihan muutamalla kuuntelukerralla. Tämä minulle annettakoon anteeksi. Mukavalla kitaroinnilla lähdetään matkaan ja laadukas laulanta tukee tyylikästä linjaa vahvasti. Taustalla, laulussa ja kitaroinnissa on käytetty paikoin todella makeita efektejä ja tyylikeinoja. Näin kappaleen soundiin tulee hyvin omaperäinen fiilis, väittisin jopa Aeiouahin trademark-soundiksi. ;) Alusta loppuun asti poljetaan mainitulla tyylillä, eikä meininki anna moitteen sijaa. Toki kuulen, että tämä kappale vaatii 10+ kuuntelukertaa avautuakseen täysin, mutta kyseessä on oltava upea tekele, jos jo ensimmäinen kuuntelukerta sai kuulijan pauloihinsa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Eternity - Cry For Eternity 31.05.2007

The Eternity - Cry For Eternity
Film scoremaisella jousistolla liikekannalle. Taustalla puliseva melodia on ehkä hieman kliseinen, mutta se on kuitenkin onnistuttu tekemään tyylillä. Kellosoundiin kaipaisi vahvempaa kaikua sekä velocity-vaihtelua. Nyt se pilaa lievästi muun leijailun tunnelmaa ollen hieman konemainen. Silti hauska lisä muuhun soundiin, joka muuten onkin todella upeaa leijailua. Kuoroäänet saisivat pienen breikin jälkeen pärähtää soimaan stereoista vahvoina, tuhatta ja sataa. Tämä toisi kappaleeseen tehokasta kontrastia, jota soundtrack-biisit usein sisältävät ja ikään kuin osakseen vaativatkin. Kokonaisuutena tyylikäs tekele, kuten odottaa saattoikin. Rakenteessa pienenä miinuksena on punaisen langan puuttuminen, itse en ainakaan moista löytänyt, vaan tässä kelkassa mentiin lievästi päämäärättä eteenpäin. Kuitenkin: Reverb-oppi hanskaan, teema paperille ja seuraava teos kaikuukin maailman suurimmissa konserttisaleissa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele the Slowdowns - Jane's Blues 05.01.2007

the Slowdowns - Jane's Blues
Rouhe! <3 Haitsustartin jälkeen pärähtävä virvelisample on täysin tunnistettavissa tietyksi, tai sitten se on vain säädetty erään minunkin omistamani samplen kuuloiseksi. Se on kuitenkin pikkujuttu, kun kappale alkaa kehrätä eteenpäin supersulokkaasti ja maukkaasti. Voksut on selkeästi käsinpoimittu erityistä samettisuutta korvallapitäen. Groovekin on mitä mainioin, tosin rumpulinjaan toivoisin enemmänkin variointia. Miksaus toimii sikahyvin tällaiseen hidastempoiluun, mukaan on saatu sellaista paksua ja lämmintä otetta reippaasti. Sie se vaan ossaat.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Olden Goldies - sinker 05.01.2007

Olden Goldies - sinker
Aloitamma tutulla ja herkullisella pesukonebiitillä, joskin pesukoneeseen on laitettu mukaan myös yliladattu Duracell-pupu. Taustalla on kiva & miedohko choppailu, joka tuo pääpaukutteluun mukavaa rytmiikkaa. Haitsukka ei ole ehkä ihan muun meiningin mukaan jalostettu vaan ehkä hieman liian perinteikäs muutoin raikkaaseen menoon. Särönostatus on mukavahko ja sen perästä biitti kuulostaa jokseenkin Mr. Oizomaiselta. Taustalla on erittäin etevä eli pätevä piilomelodia, joka kerää kaiken huomioni. Välibreikkalutkin toimivat. Miinuksena mainittakoon se, että hunppa ei tuo korville mitään radikaalisti uutta edetessään. Jossakin tamppolattialla tämä voisi kyllä puolestaan toimia ylikovaa, etenkin kofeiiniyliannostuksella korostettuna. Gotz lotz av enerG!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Elämää ja aivokemiaa - Kultanauhainen ruusu 18.02.2007

Elämää ja aivokemiaa - Kultanauhainen ruusu
Hauskan epäballadimaisella soundilla rykäistään tekele liikkeelle. Tunnelmoiva liidi on melodialtaan niin ikään oiva, vaikka itse soundi on mielestäni hieman liian kompressoitu ja terävä. Pehmeämpänä se sopisi todella oivasti laulantaan, joka liidiä seuraa. Laulu on mukavaa ja laadukasta, kuten taustasounditkin. Tuo arpeggiointi ei tosin mielestäni sovi ihan täysin taustalle enää, vaikka alussa toimiikin. Toisaalta se tarjoaa mukaan hieman sellaista kokeelliseempaa ja tuoreempaa maustetta. Kokonaisuudessaan miksausta myöten varsin laadukas tuotos, vaikka itse en moista juuri nautinnokseni kuuntelisikaan. Tekniset seikat ovat saavuttaneet sellaisen standarditason, jonka avulla kelpaisi tähdätä suurempiinkin ympyröihin osuvilla sisällöllisillä keksinnöillä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Upea - Enough emotions 18.02.2007

Upea - Enough emotions
Hauskan kumisella bassolinjalla lähdetään liikkelle ja sitä tulee täydentämään mukava tilutus. Tilutuksen nostatus voisi olla pidempikin ja bassolinjaan kaipaisin enemmän rouheutta. Rumpuilu voisi niin ikään startata jonkinmoisen nostatuksen kautta. Basari on ehdottomasti liian "kapea", ei iskisi rintamuksille kiitettävästi kovastakaan PA-järjestelmästä. Arpeggio ja taustan pulinat ovat kenties biisin parasta antia itselleni. Rytmiikkapuolella kaipaisi reilusti enemmän variaatioita rumpuluuppeihin. Näillä elementtien / variaatioiden köyhyydellä kappale ei ole oikein oikeutettu pituuteensa. Tylsäks käyp loppua kohden. Positiivisina puolina mainittakoon kuitenkin, arpin ja pulinoiden lisäksi, jonkinmoinen rakenteellinen kokonaisuus sekä ihan jeppis ylä- ja keskiosastojen miksaus. Melodiavariaatioilla sekä alaosaston tuhdintamisella tätä voisikin tampata jossakin humppakornerissa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele sanmal - untitled 1 18.09.2006

sanmal - untitled 1
Voe että, heti meinas skobet hajota. Hyvin energiapitoisella kiksuttelulla siis pykäistään liikkeelle, joskin itse soundi on makuuni lievästi, mutta vain lievästi, kuivakka. Mieto ohilyönti välillä on oikein maukas tehokeino ja taustan pimputtelu toimii oikein hyvin, kuten toimivat muutkin taustan erikoisherkkukilkkeet. Kun snare tulee mukaan, niin johan alkaa toimia. Se tarjoaa kaikkea sitä lätinää, mitä basarista puuttuu, joten tämä parivaljakko pelaa yhteen oikein makeasti. Jossain vaiheessa mukaan tuleva säröinen melodia saisi olla ehkä leikatumpi yläpäästään, mutta ei paha toki näinkään. Meiningistä kokonaisvaltaisesti tulee mieleen valkopoolopaitaisten ranskateknomiesten snobijuhlat. Ainoastaan 23 millimetrin vaaka-akselissa tapahtuva päännyökytys on sallittu, muuten katsotaan pahalla monokkelisilmällä. Miksaus pelaa kyllä oikein hienosti kautta linjan ja soundit on hiottu oikein upeiksi. Minimalismilinja toimii myös kympillä, kikki saisi tosin olla hieman miedompikin. Tesnostahan en ikinä oo mitää ymmärtäny, mut kyl tää hyvin hunppaa!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aeiouaih - Regression 31.05.2007

Aeiouaih - Regression
Ohut ja sielukas kitarasoundi on oiva. Mukaan tuleva laulu on edelleen sitä taattua itseään; varmaa ja omaperäistä, siltikin niin tyylikästä. Kappaleen keskivaiheilla luulen jo kuuntelevani Pink Floydin lättyä, laatua kun on teos pullollaan. Kokonaisuutena varsin yksinkertaisista palasista koottu paketti vahvistaa sanontaa "yksinkertainen on kaunista". Ja pirun kaunista onkin!

Kommentti kappaleesta Kuuntele the Slowdowns - L'ignorance 14.08.2006

the Slowdowns - L'ignorance
Rouhealla samplella ja kivalla pimputuksella startataan. Taustalla buumaileva basso on myös oikein maukas ja huilu toimii haitsuilun kanssa erittäin nätisti. Sinistä lämpöä meininkiin tuo saxofonin raspisoundi. Biisistä löytyy runsaasti kivoja pikku yksityiskohtia ja soundi on kokonaisvaltaisesti laadukasta. Miksauksella ja rapeilla soundeilla ollaan saatu aikaan hyvinkin savumokkainen pulputus. The Avalanches, Pepe Deluxé ja Rinneradio -vaikutteet tulevat ainakin esille. Ja ei tästä kyllä pahaa sanaa keksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele jm8k - Miksiei 12.07.2006

jm8k - Miksiei
Alkusoundi kuulostaa joltakin hämärältä psykepositiivarilta. Mukaan tuleva tamppaus on ehkä hieman liian munaton, sellainen lievästi tuhdimpi ja ronskisti tiukempi potku olisi poikaa. Soundimaailmasta tulee sellainen mielikuva, että mekaanisen musiikin museon esineistö meinaa hyökätä päälle tai RAYn Täyspotin laitteisto aloittaa kapinan. Breikkisektio on oikein oiva. Basarilinjaan kaipaisin välillä jotain roll-off -variaatiota tjsp, nyt poljetaan samalla paukkeella liiankin iloisesti läpi suvantojen ja huippujen. Miksauksellisesti äänimaailma on lievästi negatiivisessa mielessä korvia huumaava. Ainakin minun ääniaistimeni yrittävät välttää osaa kohti tulevista soundeista. Kun tarpeeksi soundeja soi päällekkäin on kakofonia melkoinen. Hiljaisemmissa kohdissa sen sijaan mennään oikein tasapainoisesti eteenpäin. Pannaileva tilutus on etenkin mieleeni. Kokonaisuutena kuitenkin kivan kokeileva tekele ja osa soundeista on erittäin mainioita.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nevernettles - Scryer 28.06.2006

Nevernettles - Scryer
Sumeasti lähdetään tässäkin käyntiin ja mitä mukavimmilla soundeilla. Pidempää soundien rakentelua olisin toivonut, mutta joskushan sitä kannattaa päästäkin suoraan asiaan. (: Biitti potkii jälleen oikein tehokkaasti, itseasiassa jättää ehkä hieman laulakin alleen. Laulanta ja taustan kilkkeet & pulputtimet toimivat oikein oivasti yksityiskohtineen. Biisi ei tarjoile kuitenkaan itselleni mitään koukkua eli sellaista soundia tai melodiaa, joka varsinaisesti saisi palaamaan tekeleen pariin myöhemminkin. Teknisesti tekele on kuitenkin laatua niin miksaukseltaan, soitannaltaan kuin lauluiltaankin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nevernettles - My Twisted Valentine 28.06.2006

Nevernettles - My Twisted Valentine
Hyvin Brian Enomaisissa tunnelmissa rykäistään käyntiin. Toimivan tehokas rumpulinja tulee mukavasti tahtia tamppaamaan, joskin tuo pad-intro olisi voinut olla pidempikin noin mukavine soundeineen. Laulanta on sopii hyvin tunnelmaan, hieman tuollaista utuista ja synkeää. Soundeihin olisin toivonut jotain tiukkaakin tiukempaa liidiä tuomaan sen kiinteimmän selkärangan biisille. Nyt meininki, ehkä tarkoituksellisestikin, on kompiltaan hieman laahaavaa ja atmosfääriltään sumumaista. Ei tässäkään asetelmassa sinänsä mitään moitittavaa ole, itselleni vain joku 30.000 voltin säröliidi olisi toiminut, kuin adrenaliinipiikki pakaraan. Miksaustyö on oivuutta, soundit integroituvat toisiinsa muodostaen selkeän kokonaisuuden, mutta myös erottelu toimii ja pienet yksityskohdat tuovat mukavaa korvaherkkua. Efektoinnista sen verran, että mielestäni laulu on säädetty liian kostealle kaikuineen, kuivempana olisi toiminut makuuni paremmin. Kokonaisuudessaan kuitenkin varsin upea ja tyylikäs tekele.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Free Soul - Game Over 21.05.2006

Free Soul - Game Over
Kivan pehmeällä hyräilyllä pyörähdetään liikkeelle ja säestävä kitara on oikein oiva. Rytmiosaston kolisee kivan rauhallisesti ja taustalta löytyy myös kivasti alapäätä tukevoittava elementti. Laulanta on samettista ja erittäin miellyttävää. Basso jammaa taustalla todellakin ihan kympillä, se on myös upeasti viritetty, tuollainen pehmeä ja ah, niin munakas. Sanoitukset ovat genrelle tyypillistä tunnemeininkiä, eli käy yksi yhteen soundimaailman tunnelman sekä tuon pehmeän äänen kanssa. Kertsikin on sellainen, että ainakin itselleni se jää soimaan armotta päähän. Ja se on hyvä se, varmistaa jo omalta osaltaan, että palaan kappaleen ääreen myöhemmin uudestaankin. Äänimaailmaan olisin tapani mukaisesti ehkä toivonut enemmänkin kilkettä ja koukkua, kaikenlaisia pieniä yksityskohtia sekä kerroksellisuutta. Tosin ei tämä kappale noita kaipaa niin paljoa, kuin keskivertoveisu, sillä jo laulanta toimii todella upeana ääniherkkuna kaiken muun funktionsa ohessa. Miksaus on tasapainoinen, hengittää mukavasti. Dynamiikkaa löytyy ja soundit pelaavat keskenään nätisti. Moogissa on ehkä jokunen hertsi makuuni liian korkeita ääniä, mutta eipä tuo mitenkään suuri "vika" ole. Kokonaisuutena kertakaikkisen nätti, samettinen ja mukava tekele. Äänimaailmaltaan ja etenkin lauluiltaan todella ammattimainen veisu, jään tykkäämään suuresti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele She-Goat - Night & Fog 16.05.2006

She-Goat - Night & Fog
Raskaasti lähdetään liikkeelle. Paukkeet ovat oivia ja taustan suhinat toimivat nätisti. Runttaus on varsin rosoista ja sitä säestävä marssirumpu pelaa yhteen kelvosti. Makuuni liian kauan ajellaan tuolla samalla runttauksella, väliin jotain spesiaalimpaa olisin toivonut tai sitten kenties reippaammin varioivaa riffiä. Breikki leijailee oikein nätisti, itseasiassa tuo korvan lepotauko tulee runttauksen päätteeksi kuin pyynnöstä. Kuorohoilaus toimii, mutta siitä jatketaan jälleen runttauksella hieman suoraan.

Kokonaisuutena varsin kaksipiippuinen tekele, soundit ja miksaus rokkaavat meikän makuun ihan kympillä, mutta rakenteessa ja monipuolisuudessa olisi kehitettävää. Soundien potentiaalia ei ole käytetty siis täysin, runttauksella kierompaa riffiä ja väliin vaikka marssirumpusoolo. Joka tapauksessa suuhun jää erittäin rosoinen ja teollinen maku, joten kelpo tekeleestä tässä on kyse.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Runoilija-Pojat - Suljettu ovi 10.05.2006

Runoilija-Pojat - Suljettu ovi
Varsin tehokkaasti pykäistään käyntiin, biitti on oikein mieluisa ja rumpusoundit on ruuvattu mukavan kuuloisiksi. Taustajousien melodiakulku tuo keskivaiheilla mieleen jonkin automainoksen, mutten muista tähän hätään, minkä. Joka tapauksessa jousisoundit tuovat keitokseen hieman haikeutta ja hyvää tunnelmaa. Räppi alkaa mielestäni liian aikaisin. Pidempi, meininkiin virittävä, intro olisi kohdallaan. Säestävä piano on oikein mainio, sekin tuo osaltaan meininkiin tunnelmakkuutta. Räppi on nauhoitettu ja säädetty varsin mukavaksi, kuulostaa laadukkaalta. Lyriikka on ihan perushyvää, ei mitään läpänheittoa vaan pikemminkin tuollaista mukavaa riimittelyä, jossa on ideaakin. Sloopin artikulaatio on pikkiriikkisen heikkoa välillä ja ellen ihan väärin kuule, niin parissa kohtaa ei mene ihan yks yhteen biitin kanssa, mutta heitto on todella minimaalista ja herran yleislinja on perin laadukasta. Kertsi on niin ikään ihan mukava, laulanta on myös melko tunnelmakasta. Jokin pieni seikka itseäni tuossa häiritsee kuitenkin, kenties soundi saisi olla ilmavampaa, harkittu tilakaiku ei olisi pahitteeksi. Ehkä..en pääse ongelman ytimeen. Kokonaisuutena kuitenkin herkkä ja mukava tekele, rakenne on tuollainen perusvarma a-b-a-b-c, mutta itse ainakin pidän perusvarmoista rakenteista. Miksauksessa on onnistuttu hyvin ja soundit soivat hyvin tasaisesti keskenään. Soundillisesti meininki on melko perusluikutusta, joskin toki laadukkaasti toteutettua sellaista. Itse pitäisin parista abstraktimmasta soundista, kilkkeistä ja pienistä yksityiskohdista. Pakettina kuitenkin varsin oiva genren edustaja.

Kommentti kappaleesta Kuuntele the Slowdowns - the Land of the Midnight Sun 18.04.2006

the Slowdowns - the Land of the Midnight Sun
Hieno voksusample, plussaa. Rento biitti, plussaa. Rahinat, todella paljon plussaa. Alkaa siis varsin vakuuttavasti ja saa suun messingille jo alkumetreillä. Kitara käy myös menoon, kuin pyörät autoon. Töräyttimet sopivat niin ikään biisiin hienosti ja kokonaisuus on todella tunnelmakas. Miksaus toimii todella upeasti ja soundi on makean rosoista. Alakertaan on laitettu kiva mutta hallittu basso tukevoittamaan soundeja. Niin ikään rakenne on hienosti hanskassa. Ainoana miinuksena mainittakoon tuon voksupätkän liika toistuminen. Muutoin tämä teos on kyllä parasta, mitä Mikserin piireissä olen viime aikoina kuullut. Oikea ääniherkku.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mika Torvinen - Mike H vs. Detumea - Laboratory 11.04.2006

Mika Torvinen - Mike H vs. Detumea - Laboratory
Hyvällä rutulla pyörähdetään vauhtiin. Sähkösuttu soundaa myös oikein mainiolle. Yhdyn Tonkun kommenttiin botnettomuudesta, itsellenikin olisi maistunut höysteenä energisemmät paukkeet. Pulinat ja ininät ovat kyllä todellista herkkua soundeiltaan. Melodiaan olisin myös toivonut ehkä hieman kierompaa koukkua. Ja KAUBELL! Lehmis on varsin käytetty, mutta hyvin se istuu meininkiin. Synthpopmaiset fillit ovat niin ikään rytmilinjassa oivuutta. Koko sopan höysteeksi olisi toivonut vaikkapa jotain huuruista vocoderi-paasausta. Miksauksellisesti hyvää on se, että dynamiikkaa löytyy kivasti ja kappaletta ei ole kompuroitu lyttyyn. Soundeissa on myös miellyttävää ilmavuutta ja meininki tosiaan pulputtaa tappiin saakka nätisti. Parilla mainitsemallani pikantilla yksityiskohdalla tämä olisi henkilökohtaisella arvoasteikolla kuningasteos.

Kommentti kappaleesta Kuuntele UDG - Motýl 12.07.2006

UDG - Motýl
Begins with pretty nice sounds, intro is maybe too short for my taste. Guitar picking in smooth, but I'd like to hear it spiced with some kind of a psychedelic effect, not too effected though. Bass plays along also very well and drums are ok. Chorus is maybe too hard-driven, pretty hc limiting, I quess? Sounds are pretty energetic though and makes my head nod. Mixing is pretty well done, maybe that background guitar drive is too "wide". Also in the end sounds become a bit messy, because of too many simultaneous sounds. Though overall pretty nice rock track. :thumb:

Kommentti kappaleesta Kuuntele AAE - Autumn Rain 14.08.2006

AAE - Autumn Rain
Matalampiprofiilista introilua olisin tähänkin veisuun toivonut ennen pianon mukaan tuontia. Pianosoundi on tässä lisäksi jotenkin kapeahko, joskin kun kitara tulee mukaan, niin äänispektrumi laajentuu kyllä. Kitarointi on mukavan rentoa ja tyylikästä sovittuen jälleen pianon kanssa yhteen äärimmäisen hienosti. Pääpianomelodiassa en jotenkin diggaile tuosta ehkä hieman poukkoilevasta melodiasta. Toisessa yhteydessä se toimisi paremmin, mutta tässä lievästi herkempi koskettelu olisi poikaa. Joka tapauksessa instrumentit on hyvin hallussa ja sovitus toimii oikein upeasti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele ivalo - Kertokaa (demo) 06.05.2006

ivalo - Kertokaa (demo)
Mukavalla kitaroinnilla pykäistään vauhtiin. Mukaan tuleva laulu on niin ikään varsin mukavan kuuloista. Sähkis tuo myös hieman sävyä menoon. Pelkistetty äänimaailma toimii toisaalta varsin kivasti ja tarjoilee rennompaa soundia, mutta ehkä itseäni mielyttäisivät kevyet kilke-elementit ja muut pikku yksityiskohdat ympäri biisiä. Nyt meno on makuuni hieman kuivakkaa ja suorasukaista. Itse biisi on rakenteeltaan ja tuotannoltaan kyllä todella hienosti hansikkaassa ja miksaus on tasapainoinen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele sopusointu - Hitaasti Mutta Varmasti 18.04.2006

sopusointu - Hitaasti Mutta Varmasti
Kitaran ja pianon yhteinen soundi on mitä mukavin. Juurikin tuollainen rennon chillaava taustaswingi. Biitti on sen sijaan melko perinteinen pauke, siihen olisin toivonut jotain kieroa groovea tai vastaavaa. Räppi sopii rentoine artikulaatoioineen hyvin biisin teemaan, mutta on mielestäni miksattu liian terävästi ja liian eteen. Räppi ei näin ollen integroidu taustaan vähääkään, mitä olisi hiukan toivonut. Rakenteellisesti kappale ajetaan alusta loppuun valitettavaan muuntumattomalla soundilla. Esimerkiksi joku kitarafiilistely välissä olisi tuonut entistäkin enemmän rentoutta meininkiin ja olisipa teemaan mielestäni sopinut jonkinmoinen torvi tai muu päristinkin. Kuitenkin, tasaisen laadukasta paahtoa ja fiilikseltään kyllä varsin oivaa kamaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Spacer - H 22.03.2006

Spacer - H
Oivasti viritetty, ruosteinen ujellus. Bassoinen taustamaalailu sopii mukaan myös todella upeasti ja varsinkin matalimman pamahdukset ovat erittäin upeita, mutta samalla hienostuneesti viritettyjä. Rumpulinja toimii niin ikään keitoksessa minimalistisine kuvioineen. Kuorotyyppinen hoilaus (liekö kuitenkin ihan synasoundi) pelaa mallikkaasti, joskin kappale feidaantuu ikävästi pelkästään siihen. Jokin terävämpi droppi olisi ollut minun mieleeni. Näillä soundeilla olisin myös halajanut pidempää sessiota, niin oivaa soitantaa oli mukana.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dj AssA - The Reflection of Summer 11.03.2006

Dj AssA - The Reflection of Summer
Heti mennään asiaan, mikä on toisaalta hyvä, mutta itse introjen ystävänä olisin toivonut jonkinmoista nousevaa starttia. Tiluliidi on kiva, juurikin tuollainen pirteä, mistä aina ilahtuu. Basari on hieman vaisu, jäänyt nahkaiseksi. Ei sillä, että se aina huono juttu olisi, mutta tällaiseen menoon munakkaampi kikki sopisi mielestäni paremmin. Clap-soundi on varsin oivasti efektoitu, avohaitsu sen sijaan on minun makuuni liian korviintunkeva, sitä heleämmäksi ja taaemmaksi toivoisin. Bassolinja on tuollainen perinteinen energiasaha, mutta toimii toki hyvin ja tässä tapauksessa on miksattu keitokseen aika oivasti. Pidemmillä soundeilla soiva liidi voisi soida hieman korkeammalta tai sisältää yläkerrannaisia. Snarerolli kuuluu asiaan, mutta on surullisen lyhyt. Juuri kun aloin sanoa, että paketti tarjoaa liikaa energistä menoa putkeen ilman suvantovaihetta, niin rummut poistuvat kuvioista ja korvat pääsevät hieman lepäämään. Suvantovaihe voisi tosin sisältää jotain padileijailua tai kepeän liidisoolon, nyt rumpu käy vaan paussilla ja tulee takaisin kehiin sen suurempia nostatuksia. Snarerollin kautta mennään onneksi edelleen täysimittaiseen mäiskeeseen. Tekeleen suurimmat miinukset ovat murhaavan kova avohaitsu, rakenteen putkimaisuus (mennään lähes samalla paukkeella startista stoppiin) sekä kunnollisen suvantovaiheen puuttuminen. Plussaa ovat energiset ja pirteätkin soundit, eikä itse melodiakaan huono ole. Efektisoundeilla, rumpufilleillä, breikeillä, dropeilla, nostatuksilla ja vaikkapa sillä mainitulla synasoololla olisi saanut meininkiin monipuolisuutta ja sitä myöten kappale kestäisi reippaammin kuunteluitakin. Lisäksi koukkuisen tarttuva melodia saisi palaamaan kappaleen ääreen myöhemminkin, sellaista eivät minun korvani biisistä löydä. Miksauksellisesti tekele on varsin ok, haitsu on todellakin liian kovalla ja basari kärsii särmättömyydestä. Bassolinja on kuitenkin mielestäni hitsattu runkoon nätisti ja liidit toimivat sen pidemmin soivan yläkerrannaisongelmaa lukuunottamatta varsin mallikkaasti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele AAE - Cyan 14.08.2006

AAE - Cyan
Liikkelle lähdetään mahdottoman mukavan kuuloisella pimputtelulla. Kenties jonkinlainen jousi-intro tai vastaava olisi ollut mukava lisä alkuun. Matkaan tuleva kitara toimii erinomaisesti pianon kanssa ja sovitus on herkullisen harkittu. Yksinkertainen on kaunista, sanotaan, ja tämä teos sen hienosti vahvistaa. Meininki on jotenkin haikeaa, mutta samalla toiveikasta; täydellinen biisi juuri aamuyön tunneille. Miksaus on tasapainoinen ja kipaleen ainoaksi selkeästi huonommaksi ominaisuudeksi jää lyhyehkö kesto. Näillä soundeilla ja kenties parilla lisäsoittimella kappale voisi olla helposti viisiminuuttinenkin. Hienoa työtä!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tokyo Highway Projection - R on hyvä kirjain 06.02.2006

Tokyo Highway Projection - R on hyvä kirjain
Alkaa oikein pirteällä chippailulla ja bassolinjakin on sitä itseään. Mukaan tulevat rummut ovat oikein mainiot, ehkä jokunen härskimpi filli sopisi myös joukkoon. Kun tilutus pääsee vauhtiinsa, niin johan on tyylikkään kuuloista. Sitten vaihtuukin meininki ihan toiseksi..ja taas! Eihän tässä meinaa perässä pysyä. Soundit itsessään ovat kyllä hienoja, mutta en edelleenkään ymmärrä , että niistä koostetaan tällainen samplerin kuuloinen tilkkutäkki. :( Soundeissa siis olisi potentiaalia, jos niistä olisi keskitytty tekemään yksi kiinteä kappale, eikä vain ajeltaisi satunnaisilla tiluilla 10-20 sekuntia, jonka jälkeen epäsulava vaihto ihan toisenlaiseen meininkiin. Tuo 3:30 tienoilla soiva pätkä kuulostaa muuten hieman MacGyver-tunnarin sid-versiolta, siitä bonusta. Soundeina tämä on lähes kympin materiaalia, kappaleena 5½. (:

Kommentti kappaleesta Kuuntele iNFRATUNA - Silence came with peace 20.01.2006

iNFRATUNA - Silence came with peace
Kivalla pulputuksella polkaistaan liikkeelle. Mukaan tuleva haitsuilu on myös oivasti viritetty ja sounditkin toimivat mitä mainioimmin. Potkupatteri saisi periaatteessa olla tiukempi, mutta toisaalta se pilaisi tunnelmaa. Pulputukset ja kilinät toimivat kyllä biisissä ihan kympillä. Tunnelmallisuus on niin ikään kappaleen valtteja. Miksaus on myös viilattu melko mainiosti. On erittäin harmillista, että joku ohjelmanmulkero estää kuulijoita saamasta korviinsa täysimittaista versiota tällaisesta korvakarkista. Fiilistelybiisit kun eivät lyhyenä pääsee täyteen toimivuuteensa. Mainio säätö siis, ja jään kuola poskella odottamaan, josko joskus linjoille saataisiin joku viiden-kuuden minuutin rutistus samaa mainiota soundia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nectino (Vanhat) - The Blue Pearl 18.01.2006

Nectino (Vanhat) - The Blue Pearl
Vauhdikkaasti puksautetaan käyntiin. Melodiat ja uikutukset ovat oikein mainioita. Basari on joko särötetty tai klippaa, joskin se kuulostaa ihan mainiolta. Intron jälkeen tuo särötys/klippaus tosin tuntuu vievän potkusta botnea aika pahastikin. Intron ja versen välinen droppi on ihan maukas, vaikka toki melko perinteinen. Aika härskillä kädellä on tunnuttu kompressoivan/limitoivan menoa paikoin. Bongo-filli on oikein mainio, kuten myös tuo hieman detunetettu(ko?) liidinosto. Hiljainen kohta toimii ihan kivasti, kaikua tosin saisi olla sopassa enemmänkin. Miksaus on vähän niin ja näin, osittain liian kompressoitua, osittain liian voimakasta ja melko kauttaaltaan aika equttamattoman kuuloista. Ts. soundit ahmivat toisiaan ja kokonaisilme on kevyesti puuroinen. Parasta antia biisissä ovat nuo omaperäiset fillit ja kikat, eikä paha ole tuo liidikään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Spacer - o.u.t. 06 22.03.2006

Spacer - o.u.t. 06
Rouheasti startataan, hienoja breikkejä ja pannattua efektiä. Intro rakentuu hyvin ja biitti on mitä mainioin! Yliparhautta korvilleni tarjoilee kuitenkin tuo tiluttava liidilinja, joka toimii mitä parhaimpana vastapainona rouhealle ja paukkuvalle pohjalle. Miksaus rokkaa todella, soundeja on paljon, mutta ne eivät ole puuroisia tai huuda toistensa päälle. Rakenteellisestikin kappale toimii loppuunsa saakka, meiningissä on punainen lanka, jonka varaan on rakennettu taidokkaita kikkailuja ja efektisoundeja. Yhtäkään parannettavaa asiaa biisistä en löydä, mikä tarkoittaa sitä, että käsissä on aikamoinen harvinaisuus Mikserin saralla. The Oivuus!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sulauma - Huurut 27.12.2005

Sulauma - Huurut
Rahina on aina mukavaa, rahina on ystävä ja kun sillä startataan, niin eipä pahasti voida metsään mennä. Tuo kaiutettu puhallinsoundi antaa todella mukavan kontrastin rutulle. Kevytleikettä rapealla leivällä. Bassolinja istuu korvaani heti alkusoundeistaan asti. Todella muhkea ja kermaisen täyteläinen, mutta myös riittävän tiukka. Korkeammat kilkkeet ja vinguttelut jatkavat kauttaaltaan mukavan linjan viljelyä matalan osaston päälle. Kappaleen tunnelma on hieman mystinen, huuruinenkin. Soundit ihastuttavat kyllä minua heti kättelyssä. Vaikka ne eivät olekaan suurieleisiä ja vaikka melodiapatterit eivät jää päähän jyräämään. Jotakin suurta vetovoimaa koko tekeleessä on. Kenties se vetovoima on soundien harkitussa valinnassa, niiden keskinäisessä sovituksessa ja tyylikkäässä miksauksessa. En voi liikaa korostaa, että etenkin bassopuoli on itse oivuus. Huonoa sanaa en keksi kappaleesta juuri vääntämälläkään. Soundeissa on rapeutta, reilusti variaatioita ja yleismeininki on mitä parhain. Ehkä itse survoisin tällaiseen kappaleeseen runsaasti filtteröityjä sahaliidejä ja arpeggiolinjoja, mutta sellainen saattaisi pilata kokonaan kappaleen tasapainon. Ei voi muuta sanoa, kuin oh & hoh.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Buddhist Warehouse Inc. - Glacial Control (Electrocuted edition) 23.12.2005

Buddhist Warehouse Inc. - Glacial Control (Electrocuted edition)
Tiukalla basarilla tosiaan startataan, "jytkeet basso", niin kuin vielä nukkuva veljeni tuosta naapurihuoneesta kommentoi. Soundimaailma lähtee mukavasti rakentumaan kappaleen edetessä. Taustapadit ja kilkkeet pelaavat hienosti yhteen ja soivat mukavan hienostuneesti. Tuossa 2:21 paikkeilla homma starttaakin sitten hienoimpaan loistoonsa ja kyllähän tuo ihan namikasta menoa on. Etenkin tuo padiosasto on kyllä todella upeasti viritetty. Vaikka en trancea pahemmin kuuntelekaan, niin kyllä tämäntyyppinen materiaali aina uppoaa. Supersahojen poisjättö on ollut erittäin hyvä päätös ja kappaleen soundit eivät hyökkää korviin millään tasolla. Sen sijaan sitä huomaa kuuntelevansa erittäin tasapainoisesti miksattua kokonaisuutta. Soitinten erottelu toimii ja soittimet kuulostavat hyviltä. Kymppiin asti tämä ei ihan kuitenkaan yllä tuon lievän suoraviivaisuutensa vuoksi, mikä tietysti on melko tavanomaista trancebiisille. Jokatapauksessa kuitenkin siis erittäin onnistunut tranceveto!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Stocco feat. Stocon mutsi - Unilaulu 03.12.2005

Stocco feat. Stocon mutsi - Unilaulu
Starttaa ihan hyvällä soundilla. Vokalisti on ensin ehkä hieman hakoteillä, ei oikein räväkästi lähdetä mukaan meininkiin. Sitten tuleekin jo jokseenkin ammattimainen beatbox-sektio, joskin se menee lopussa ehkä lievästi offbeatissa. Tehokeino tosin sekin. Tätä seuraa kohtalaisen hyvin rytmissä pysyvä pikasäkeistö ja jälleen perään mielenkiintoinen beatboxailu. Biisi on ihan hyvin miksattu: äänet eivät ole puuroutuneet, vaan ovat melko hyvin eroteltuina. Bassopäätä olisin ehkä henkilökohtaisesti buustannut lievästi. Dynamiikkaa on melko reilusti, mikä on hieno juttu. Soundeja ei ole irstaasti kompressoitu lyttyyn. Paikoin olen havaitsevinani 'noise reduction'-käsittelyn aiheuttamia äänihäiriöitä tai ainakin vastaavanlaista kirkasta kitinää. Kappaleen ehdoton heikkous on sen lyhyt kesto ja toinen miinus tulee tylystä lopusta; jonkinlainen feidaus tai muu vastaava olisi saattanut olla poikaa. Toisaalta näin kappale on melko luomu, mikä näinä superdetunetetun kompressiofiltteri-hypersahan aikoina on toki tervetullutta.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tokyo Highway Projection - Saulin henkkarit jäi kotia 01.12.2005

Tokyo Highway Projection - Saulin henkkarit jäi kotia
Alun piano on kuin koulun kevätjuhlasta. Kun rummut tulevat mukaan, meininki kuulostaa taasen nuorisoelokuvapopilta. Tosin nuo rummuthan ovat hieman chippimäiset, mikä on kuul. Alkava melodia saisi olla terävämpi ja tiukemmin kompressoitu. Kun tuo arpeggiomainen melodia iskee mukaan, meno vaihtuukin puolestaan Megamaniin. Siitä mennäänkin sitten lieviin cyberpunk/industrial-maisemiin. Ja sitten onkin vuorossa FF7:n Cloud järjettömässä pilvessä. Seuraavaksi maisemiin tulevat myrkkysammakot teknobileineen. Sieltä siirrytäänkin hyvin Hell Marchimaiseen (C&C: Red Alert) bassolinjaan hetkeksi. Chippielementit ovat jälleen namiskuukkeleita. Tuossa 5:21 kohdilla tulee erittäin makeaa pelimusatilua sen pienen hetken. Ja sitten mennäänkin Niuvanniemen mielisairaalan teknofriikkisiipeen. Detunetetut sahat soivat nätisti, tosin valitettavan vähän aikaa. Kokonaisuutena kappale kuulostaa pikemminkin jonkinlaiselta tuotossamplerilta. 12 minuutin aikana kuulee vaikka miten potentiaalisia soundeja, mutta niiden käyttö jää valitettavan lyhytaikaiseksi. Kappaleessa pitäisi mielestäni olla edes yksi koko keston ajan mukana oleva punainen lanka, jotta teosta voisi yhtenäiseksi sanoa. Miksaus on myös paikoin hieman puuromaista ja kompressointia olisi voitu harrastaa hieman reippaammin. Kappale on kyllä itselleni oikea tuskatekele: toisaalta soundit ja ideat ovat osittain todella hienoja, mutta toisaalta en voisi itse puhua kokonaisesta kappaleesta ja tosiaan tuo miksauskaan ei ole ihan viimeiseen asti viritetty. Annan nyt kuitenkin yhdeksikön noiden hienojen soundien ansiosta.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Belz Krov - Ikkuna Lumesta 15.11.2005

Belz Krov - Ikkuna Lumesta
Mielenkiintoisia soundeja, kyllä. Rapinat ja nuo matalat huminat. Tuon intro-osa jumittaa ehkä hieman liian kauan saman rapinan ympärillä. Kun kappaleeseen tulee mukaan selkeämpiä elementtejä, se alkaa kuulostaa oikein mainiolle, koira ainakin tuntuu sekoavan tästä soundista. Tuo kappaleiden yhdistäminen lienee tapahtuu tuossa kohtaa, missä haitsu alkaa paukuttaa. Ei mielestäni oikein toimi näin, ehkä parempi tulos olisi tullut vuorottelemalla tuota rumpuosiota ja ambientosiota. Tuo rumpupaukutuskin sinällään on toki laadukasta. Parasta herkkua tämä itselleni olisi tosin ollut nimenomaan ilman tuota rumpuilua, eli viiden-kuuden minuutin mittaisena dark ambient -tsipaleena. Miksaus toimii hyvin ja soundit ovat kokonaisuudessaan rouheita. En nyt viitsi sakottaa tuosta sikamaisesta ristisiitoksesta, koska ambienttisoundit jauhavat niin nätisti. ;)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haust - Ferðalag í tómleika 15.11.2005

Haust - Ferðalag í tómleika
Pimpelipom-soundi pädillä höystettynä tuo mielikuvia agenttikeikasta keskieuroopan yössä. Tyylikästä, ehkä chillaavaakin menoa. Melkoisen kevyttä ja selkeämuotoista menoa pimeäksi ambientiksi. Äänimaailmakin saisi paikoin olla soundirikkaampi ja vaihtelevampi. Toisaalta, varsinkin nuo padiäänet ovat sielukkaita ja erittäin mukavia. Miksauspolitiikka on hyvin hanskassa ja äänet ovat kivasti tasapainoisia. Erittäin hyvä kappale nimenomaan taustalle ja tunnelmamusiikiksi. Kestokin on oikeutettu, kun äänet ovat suhteellisen kepeitä ja leijailevia.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haikaus - Kaunii 07.11.2005

Haikaus - Kaunii
Tosiaan mukavalla akustisella soundilla lähdetään liikkeelle ja akustinen soitantahan jatkuukin läpi biisin. Hoilaus on oivan kuuloista ja toimii hienojen padisoundien kanssa tyylikkäästi. Rummut tulee mukaan aika voimakkaalla paukauksella, huh. Rumpulinja on toki niin ikään tyylikäs. Miksauskin on toteutettu erittäin hyvin. Biisi tosin on jäänyt valitettavan lyhyeksi, tuolla soundien kerroksisuudella viisikin minuuttia olisi mennyt helposti. Joka tapauksessa herkullista leijuntaa ja äänimaailmaa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Moses Hazy - 14 Days, 14 Nights 21.11.2005

Moses Hazy - 14 Days, 14 Nights
Hienot kitarakuviot. Vokaaleissa hauskoja sivuheittoja sekä tuplauksia. Laulanta toimii kympillä. Ja taas torvia! Mahtavaa! Todella monipuolinen ja upea kappale sekä lisäksi ultimaattisen addiktiivinen. Ainoa miinus on se, että tämän mahtavuuden edessä kommentikin jää lyhyeksi, kun mitään ei voi kritisoida.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Moses Hazy - Rock`n`roll Alien 21.11.2005

Moses Hazy - Rock`n`roll Alien
Hyvin bluesmainen meininki, toimii hienosti. Salonkipiano on etenkin oikein mainio ja oh, tuo torvisektio, upeaa! Laulanta sujuu oikein näpsäkästi myös, mutta torvet ja piano vievät eniten huomiotani tyylikkyydellään. Ei tästä kritiikkiä keksi vääntämälläkään. Kokonaisuudessaan todella upea tekele ja melko lopun epävireiset runttaukset tuovat ne viimeisetkin pisteet kotiin.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electric Monk - Simple Man 21.11.2005

Electric Monk - Simple Man
Basso jammaa nätisti ja kitarakin soundaa hyvältä. Vokalisti, no ei tätä ehkä joka kommentissa tarvitsisi toistaa, rokkaa taasen ihan tappiin asti. Ei ehkä niin koukkaava biisi, kuin esim. Scoundrels-veto, mutta tasaisen varmaa ja laadukasta menoa tämäkin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electric Monk - Bye Bye Pain 21.11.2005

Electric Monk - Bye Bye Pain
Vokalistin ääni on kyllä jotakin niin mahtavaa. Rennompaa menoa ja kyllä maittaa tämäkin. Rummut kuulostavat paikoin hyvinkin jazzahtaville, mikä sopii meikälle niin ikään. Ei tästäkään nyt osaa huonoa sanaa sanoa, uppoaa, kuin risteilijä merimiinaan.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electric Monk - Modern Day Scoundrels 21.11.2005

Electric Monk - Modern Day Scoundrels
Todella namia menoa, rokkaa mulla. Kymmenettä kertaa putkeen kuunnellessa piti tulla laittamaan jo kommenttia. Koko pumppu vetää upeesti, mutta kyllä etenkin vokalisti rokkaa ihan kympillä. Tuo lievästi räkäinen äänenlaatu sopii menoon, kuin olut suomalaiseen perjantaihin. Ainoa lievä miinus tulee kestosta, tätä soundia nimittäin olisi jaksanut kuunnella reilusti yli kolmekin minuuttia. Mutta on herkkua, ah niin herkkua, menee suoraan soittolistojeni kärkeen.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aeiouaih - Maybe 23.10.2005

Aeiouaih - Maybe
Mukavaa kitarointia ja bassottelua sekä eritoten tunnelmallista laulantaa. Mielestäni laululle olisi voinut antaa enemmänkin tilaa hiljentämällä kitaraa. Basso jyrää myös hitusen liian kovalla voimalla pyrkien jopa kitarasoundien ohi kaikkein päällimmäiseksi. Itse soundit ovat kyllä meikälle aika mieluista kuunneltavaa. Ja tuo laulu, tuo laulu! Enpä tästä tuon kummempia osaa sanoa, miksauspolitiikan tosiaan olisin itse säätäny eri tavoin. Kokonaisuutena kyllä varsin ammattimainen ja hienokin tekele. Mii laik.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Monoacid Soundsystem - 10 steps away 13.10.2005

Monoacid Soundsystem - 10 steps away
Mukavat perkussiot, ruttuinen basso ja vallan hauska tuo urputtava liidi. Rytmistä tulee jotenkin mieleen joku afrikkalainen poppamiesrumpu. Pannaileva haitsu on rok. Pikkaisen tulee mieleen myös Chemical Brothersin Hey Boy Hey Girl. Taustalla saisi olla mielestäni joku paketin kokonaisuudeksi paremmin liimaava pad/string (vast.) -setti.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Eternity - Super Sound(Soundtrack) 09.10.2005

The Eternity - Super Sound(Soundtrack)
Hyvillä ja mahtavilla patarummuilla starttaa tämä mielenkiintoinen keitos. Muut soittimet jäävät hieman noiden rumpujen alle, varsinkin tuossa alummassa. Matala mattosoundi on liian voimakkaalla ja soittimien erottelu ei toimi ihan kympillä varsinkaan silloin, kun pelissä on enemmän soittimia. Siltikin erittäin mielekkäitä orkestraalisoundeja. Kappaleesta puuttuu tosin se huikean komea nostatus ja nostatuksen jälkeen tarjoiltava nopeampi osuus. Lisäksi kappale on liian lyhyt ja sitä pituuttahan saisi nimenomaan tuolla nostatuksella ja muilla lisäosilla. Vaikuttaisi hieman liian nopeasti sutaistulta Super Soundin orkestraaliversiolta. Patience, man, patience!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Monoacid Soundsystem - I hit U with nosense 09.10.2005

Monoacid Soundsystem - I hit U with nosense
Matalasta 'Wuuu-UU' -äänestä tulee mieleen joku legendaarinen dnb-kipale, mutta ei tule mieleen nimeä. Rumpulinja on mukavasti ruttuinen, mukaan olisin toivonut reilummin korkeampia peltejä tms. Mukavaa jolokuttelua ja kilkuttelua löytyy myös kipaleesta. Kuten Tonkkukin tuossa tokaisi, niin kestoa on vähän liikaa, nelisen minuuttia olisi kenties ollut sopiva aika tällaiselle humpalle. Siltikin kyllä vallan hypnoottista tamppausta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - Straight into ambush 08.10.2005

Celestial Aeon Project - Straight into ambush
Kuten parikin tyyppiä on jo todennut, niin rumpulinja saisi kyllä olla mahtavampi, nyt se jää hieman tuollaiseksi nahkaiseksi noitarummuksi. Taustapadi ja tuo johtava melodia soivat mainiosti yhteen. Ehkä johonkin kohtaan olisi toivonut sellaisen nopeamman sektion ja joukkoon olisi sopinut myös lautaset. Tunnelmaltaan kuitenkin varsin mainio tekele.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - Jester's Tear 08.10.2005

Celestial Aeon Project - Jester's Tear
Heleät kilkuttimet alkuun ja hyvä matala säestys. Melodiat toimivat kyllä ja tunnelma rakentuu täydellisesti. Tunnelma myös pysyy hyvin koko kappaleen ajan, missään vaiheessa ei tule ylilyöntejä tai turhia kikkailuja. Huilusoundi on myös minun korviini todellista herkkua. Teknisesti myös erittäin tasokasta musiikkia.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Henen lähettipalvelu - Rakkauden tulivuori 02.01.2006

Henen lähettipalvelu - Rakkauden tulivuori
Kivaa akustista pimputtelua, soundi on myös mukavan kirkas. Laulua säestävä urkusoundi on myös kiva. Itse laulu on hieman apaattista, laulutaidosta ei taida olla tietoakaan? :) Hienoa kuitenkin, että uskaltaa laulella rohkeasti. Eipä silti, kyllä tällainenkin vokalointi toimisi mukavasti oikein säädettynä. Mielestäni laulu kaipaisi jonkinlaista ambient-otetta ja utua pintaan. Lyriikat ovat kyllä sen sijaan ihan päteviksi kirjoitetut. Rumpulinjat ovat hieman yksitoikkoiset, enemmän fillejä joukkoon, niin soppa olisi siltäkin osin herkullisempi. Yleismeininki on hyvinkin rauhallinen, ehkä tosin hieman iloisempaa meininkiä toivoisin. Nyt meno kuulostaa siltä, että kappaleen henkilö katsoo kirkasta aurinkoa ja ihanaa päivää vetäen samalla ranteitaan auki. Miksauksellisesti hyvä asia on se, että kappaleesta löytyy ihan mukavasti dynamiikkaa. Biisiä ei ole myöskään ahdettu täyteen soundeja ja kokonaisuus hengittää kivasti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Belz Krov - Stretskitse (feat. Pyry) 05.10.2005

Belz Krov - Stretskitse (feat. Pyry)
Friikki leijailusoundi. Sähkökitara tulee näpsäkästi ryhdistämään menoa. Kitara on ehkä hieman liian kapean kuuloinen. Laulu toimii säröineen hyvin, myös taustahoilaus on näpsäkkä. Pääkohdissa on ehkä hieman liikaa tavaraa soimassa kerrallaan. Kevyempänä voisi toimia paremminki. Nyt esimerkiksi rumpulinja jää täysin rutinoiden ja voksujen alle. Kyllähän tämä vallan energinen kappale on ja tarjoilee mukavaa soundia monenkin eri instrumentin muodossa. Ehkä rumpulinjaa paremmin esiin ja pituutta lisää, niin aikamoinen herkku olisi käsillämme. 8½
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Olden Goldies - bikini island(ylläri edit) 24.10.2005

Olden Goldies - bikini island(ylläri edit)
Jaha, tiukkaa rutistusta äsken kuuntelemani jazzikipaleen jatkeeksi. En koskaan ole ollut tällaisten säröbiisien varsinainen ystävä, mutta kyllähän tämä tekele varsin mallikkaasti humppaa. Ehkä liikaa saman loopin toistoa, menoa olisi voinut maustaa runsaimminkin aineksin. Breikit ovat silkkaa korvanamia.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele D-Beat - Towards the end 23.12.2005

D-Beat - Towards the end
Kivalla rumpulinjalla alkaa. Basarin olisi mun mielestä voinut miksata muhkeammaksi ja virveliksi joku kaiutettu roskissnare. Matalat örinät ovat oikein oivia, maistuu hiukan indu-meiningille tuolta osin. Kilkkeet sopivat erittäin hyvin höysteeksi ja kontrastiksi tuolle matalalle soundille. Bassolinja varioi hyvin välillä. Tilulla soiva melodia on kiva pikkupimputus. Loppua kohden rumpulinja kuulostaa jo paremmalta. Johtuneeko tuo alun laimeus sitten mukana soivista soundeista vai mistä. Rummuilla tulee myös pari ihan hauskaa filliä tuolla breikkisektiossa. Enemmänkin erillaisia fillejä olisin toivonut. Taustan ujelluspadi on muuten myös mainio. Miksauksellisesti biisi on ehkä lievästi puuromainen, pikkaisen olisin kaivannut erottelua enemmän esimerkiksi bassolinjaan. Soundit kuitenkin integroituvat hyvin toisiinsa ja kappale kuulostaa hyvin yhtenäiseltä. Biisin kestosta olisin ottanut ehkä minuutin pois ja leikannut osan tuosta breikistä pois. Lisää kilkkeitä myös joukkoon, niin aikamoista audiokarkkia tämä olisi. Ehdottomasti paras osio on tuo tilumelodiapätkä. Namia.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mika Thorwine - The Glory Of The Space 18.09.2005

Mika Thorwine - The Glory Of The Space
Alun basso toimii kyllä ja tuttu äänihän siinä mörisee. Iskupatterit ovat taattua kasaria, varsinkin nuo tomrollit, tuovat aina hymyn huulipieleen. Melodiat soundaavat mukavalta, tuovat mieleen paikoin Megamanin, joka on tietenkin sikahyvä juttu. Voksusample on tyylikäs ja riekaisee mukavaan väliin. Vocoderisoundikin toimii oivasti. Miksaus on ihan hyvin toteutettu, ainoastaan basarin lievä nahkaisuus ja yleistason vaimeus (vai onkohan vika volanupissani) häiritsevät hiukan. Kestoa kappaleella on mukavasti, eikä mihinkään yksityiseen soundiin kerkeä kyllästymään, koska ääniskaala on sen verran laaja.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele iNFRATUNA - as a Remembrance 16.09.2005

iNFRATUNA - as a Remembrance
Kerkesin jo kommentoida ensimmäistä versiota tästä biisistä sanoilla: "Mukavalla plimputuksella käynnistyy biisi. Tausta pädit sopii sekaan, kuin peruna keittoon. Rumpulinjassa basari potkii upeasti, niin ikään varsinainen bassolinja on mukava, ehkä toki vähän varioidumpikin voisi olla. Loppupuolen melodiat toimivat myös mainiosti. Tekninen puoli miksauksineen on varsin mallikkaasti hansikkaassa ja toki soundimaailma on kivan kuuloinen. Namu. " Tämän uuden miksauksen johdosta bassot tuntuisivat olevan ainakin paremmin esillä ja vielä edellistäkin jämptimpinä. Ei muuta lisättävää.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Harken - Dawn at Kilimanjaro 23.12.2005

Harken - Dawn at Kilimanjaro
Erittäin oivallisia padeja ja kitara tuo utuisille matoille upeita melodioita. Myöskin tuo bassomatto on upeasti viritetty ja jämäköittää tunnelmaa. Lyömäsoittimet käyvät niin ikään osaltaan biisin teemaan ja fiilikseen. Biisistä tulee mieleen hieman Final Fantasymainen tunnelmointi ja upeaahan tämä onkin. Miksauskin toimii hienosti ja äänet erottuvat toisistaan. Meno on rauhallista ja soundipolitiikka toimii. Jotakin koukkua tämä ehkä kaipaisi, jotta menisi tehosoittoon, mutta erittäin hyvänä taustabiisinä tämä menee. Lisäksi meininki sopii jouluaikaan, kuin kinkku sinapilla!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Acrobite - No Clouds 2005 (Original Mix) 02.12.2005

Acrobite - No Clouds 2005 (Original Mix)
Alun gate-tyyppinen soundi on minun makuuni liian kuiva, jonkinlaista kaikua säätäisin todennäköisesti itse vastaavaan soundiin. Basari on melko munakas, mutta liian leveä. Sen kanssa maistuisi ripaus napakkuutta. Snarerollit ovat melko perinteisiä ja varsinkin tuo nopeampi on hieman jotenkin suttuisen kuuloinen. Melodialtaan melko perustason tuuttailua, mutta ei myöskään mikään huono sävellys. Vokalistin ääni on oikein hyvä, mutta rytmitys tai jokin vastaava seikka ei toimi ihan kympillä. Kappaleen kesto on ehkä jopa minuutin liian pitkä näillä soundeilla; mukaan olisi toivonut pidempiä nostatuksia, erikoisia breikkejä tai jotakin muuta höystemateriaalia. Miksauksellisesti kappale toimii ihan hyvin tuota basaria lukuunottamatta.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele jm8k - se 8 rosvot 30.09.2005

jm8k - se 8 rosvot
Ihan mukavan muhkea potku, tosin tiukkuutta puuttuu. Friikit tilutukset puolestaan voisivat olla taajuusmaailmassa korkeampana, heleämpinä. Välillä kappale tarjoaa hyvinkin funk-tunnelmaisia soundeja. Tuo pääriffi on kyllä maukas, tuo iloa harmaaseen iltaan. Toisen (vai monesko onkaan) osan melodia taas tuo jotenkin kummasti Super Mario -pelit mieleen, mikä ei tietenkään ole huono asia. Kokonaisuutena biisi ei ole ehkä selkeimmästä päästää, vaan on sellainen tasainen jööti. Psytranceen en myöskään tätä lokeroisi (sikäli, kun sitä harrastan), ennemminkin johonkin experimental-luokkaan. Miksauksellisesti ei mitään maailman loistavinta, äänien erottelu ei ole paras mahdollinen ja hieman kompressiota kaipaisivat jotkin soundit. Silti melodioiltaan todella pirteä ja hauska biisi, tällaista saisi olla maailmassa enemmänkin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nectino (Vanhat) - To The Future 21.08.2005

Nectino (Vanhat) - To The Future
Mukavan tuoreet tilutukset alkuunsa. Basso on taasen vähän munatonta ja rummut hiukan puuromaiset, niitä ei selkeästi ole equtettu oikeaan suuntaan. Toisaalta taas kuulostaisi siltä, että finaalimiksaus/masterointi kusee jollakin tavalla, koska ainakin minun laitteistollani joku taajuusalue näyttäisi puuttuvan lähes kokonaan. Myös biisin yleistaso on aika vaisu spektrumianalyysin mukaan. Miksaus sikseen, soundipolitiikkaa tutkimaan. Tosiaankin tuo alun tilutus on minun korvaani jonkinlaista karkkia. Basso on tuollainen perusrutina, syvyydellä ja jollain muilla kikoilla siitä olisi saanut jopa ihan kelvollisen. Tai sitten vaihtamalla soundin aivan johonkin muuhun. Volyymiä lisäämällä tämän saakin jo humppaamaan paremmin eli tuo, mitä aluksi sanoin jonkun taajuusalueen puutokseksi ja rumpujen puuromaisuudeksi johtuukin ainoastaan tuosta mastertasosta. Summa summarum: Miksaus kohdilleen, pari lisäelementtiä soundeihin ja pikkukikkailua sinne tänne & mahdollisesti tuon perinteisen humppakaavan kirjoittaminen kokonaan uusiksi, niin tämä olisi ollut jopa erinomainen biisi. Hyvän tasolle tämä toki yltää näinkin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haikaus - Kuulema 17.08.2005

Haikaus - Kuulema
Vokaalilinja toimii yhtälailla erinomaisesti, kuin Aailmassakin. Tässä on myös itseäni valtaisasti miellyttävä bassolinja. Rummutkin ovat hyvät mukaanluettuna varsinkin perkussiosoundit. Nuo jonkintyyppiset cuttailu-efektit ovat niin ikään mainiota. Tuo varsinainen sanalaulukohta voisi olla höystettynä kevyellä kaiulla. Tämä on toki vain minun näkemykseni ja ymmärrän toki myös kaiuttomuuden, jos se on tarkoituksellista. Miksaus toimii myös hyvin, eikä tässä suurempaa "valittamista" keksi. Biisin atmosfääri ei ehkä ole kuitenkaan niin koskettava, kui Aailmassa, vaikkakin soundillisesti tämä on samaa tasoa. Laatua, siltikin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Free Soul - The Creature (Demo) 20.08.2005

Free Soul - The Creature (Demo)
Mukavat pikkuperkussiot ja tilutukset. Basso on miksattu selkeästi liian hiljaiselle ja vokaalit taasen liian 'eteen'. Vokaalit kyllä ovat niin lauluteknisesti, kuin lyriikoiltaankin vallan onnistuneet. Kiva lauluääni kaikinpuolin nostaa pisteitä roimasti. Soulpiano on myös vallan hienon kuuloinen. Kuten Aukikcokin tuossa sanoi, niin parin minuutin paikkeilla esiin tuleva kosketinsoundi todellakin hyökkää liian nopeasti silmille. Hieman pehmeämpi feidaus tai vastaavaa tuohon, niin olisi kelvollisesti jatkunut tuostakin kohtaa. Miksaus toimii kokonaisuudessaan ihan hyvin noita paria pikkuvikaa lukuunottamatta. Kyllä tämä ihan mielekästä poppissoulia on. Carry on!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haikaus - Aailma 11.08.2005

Haikaus - Aailma
Hyvä hoilaukset, ammattilainen selvästi asialla. Myös tuo leijaileva matala taustapadi on hienosti toteutettu. "Pisaraäänet" kaikuineen ovat myös oivat. Kappale pysyy erinomaisen rauhallisena, ei lähdetä hätiköimään. Matalasta pumppausäänestä tulee mieleen sydämenlyönnit. Kun biitti on noin rauhallinen, se rauhoittaa kummasti. 02:35 starttaakin sitten rytmikkäämpi sektio. Hoilaus on edelleen mainiota ja peltisiltä sekä lasisilta kuulostavat perkussiosoundit ovat mainioita. Kappale olisi toiminut toisaalta paremmin pelkästään tuollaisena leijailuna, mutta toisaalta taas ikään kuin kaipasikin osakseen tuollaista "rajumpaa" sektiota. Kyllä tämä ehdottomasti on parasta experimental/downtempo (vast.) -osastoa, mitä olen pitkiin aikoihin kuullut, ei pelkästään täällä Mikserissä, vaan ylipäätään missään. Lisäksi tekijän huippuluokkaa oleva omaperäisyys niin tässä, kuin monessa muussakin biisissä ansaitsee kyllä täyden kunnioitukseni edelleen.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Free Soul - Time Wasted Waiting (Live @ After Eight, Pietarsaari) 20.08.2005

Free Soul - Time Wasted Waiting (Live @ After Eight, Pietarsaari)
Omalla tavallaan tällainenkin äänitysmetodi toimii, vaikka tuo äänenlaatu nyt ei olekaan mistään parhaasta päästä. Mukavat pianot ja rummut, juurikin tuollaiset mukavasti jammailevat. Tilaefekti saa aikaan sen, että tuntisi itse olevansa jossakin hämyisen baarin nurkassa kuuntelemassa mahtavasti jamittelevaa soulbändiä, ei siis tosiaankaan huono. Torvisoundit toimivat myöskin mainiosti tässä sopassa ja unohtaa ei pidä toki myöskään itse laulua, hienoa sekin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Olden Goldies - mux_loop 30.07.2005

Olden Goldies - mux_loop
Okei, kuulin tän biisin vielä hieman keskeneräisenä taannoin ja silloin jo pidin saundista. Perinteisestä humppalinjasta poikkeava rumpuesiintymä, happoinen rutina ja toi droppi!! Ja dropin jälkeen meininki jatkuu vielä astetta happoisempana, minä tykkään. Ja kuten normaalistikaan, en keksi täydelliseen biisiin parannettavaa, joten tämä kommentti jää tyngäksi. Namia alusta loppuun!!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nectino (Vanhat) - Stargate 29.07.2005

Nectino (Vanhat) - Stargate
Starttaa kyllä varsin tehokkaasti tämä kappale. Melodiat ja arpeggiot ovat mainioita kaikuineen. Humppalinja toimii kelvosti ja paksusti, joskin vinkuu ehkä lievänlaista kompressuuria osakseen. Peruspertin bassorutina on ehkä liian perus, mutta kyllähän tuo aina toimii. Kokonaisuudessaan ihan jees, mutta ei timangi, koska miksaus ns. pissii pikkaisen tien sivuun. Ennen rumpuja oleva soundi on liian kaukaista, ehkä liian ohutta yläpäästä. Tietynlainen presence puuttuu. Basso/rumpulinjasta puuttuu myös sitä oikeanlaisen kompressoinnin tuomaa tiukkuutta ja botnea. Eli vahvin puoli ovat nuo kivat melodiat ja heikoin miksaus. Pisteet on kyllä nyt vaikee antaa. Ei tarjoile mitään omaperäistä ja sellanen terävin koukkukin puuttuu. Mut kyl tää on melodisesti melko nero tekele. Sanotaan kahdeksan ja puoli eli matematiikkaoppien mukaan se pyöristyy yläkanttiin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Zitru's Hedelmä - Yöryömijä 20.12.2005

Zitru's Hedelmä - Yöryömijä
Alkaa kivalla utuisella paiskesoundilla. Mukaan tulevan basari on melko munakas, mutta aika kuiva minun makuuni. Soundissa pitäisi olla enemmän kestoa ja pyöreyttä. Tai jotain. Ennen bassolinjaa tuleva breikki on mukava. Bassolinja itsessään on myös kivan jämäkkä, mutta ainakin tälle kuuntelusetupille liian kovalle miksattu. Kaiutettu hämymelodia sopii biisin olemukseen mukavasti. Tuo arpeggiomainen soundi puolestaan on hyvin Chemical Brothersmainen, ei paha olleskaan. Kun mausteiksi tulevat myös nuo taustan rutinat, on keitos aika herkullinen. Välillä mukaan tulevat korkeat meldiat tuovat hyvää vaihtelua junnaukseen, mutta soundi kuulostaa hieman presetmäiselle. Kun melodia pääsee parhaaseen vauhtiinsa, meno soundaa itänaapurin kansallissoinnuille yhdistettynä sumeaan kemikaalihappoon. Rakenteeltaan kappale on ehkä hieman liian moniulotteinen. Selkeämpi linja sopisi tällaiselle teokselle mielestäni paremmin. Kesto on myöskin hieman liian pitkä, vaikka soundimaailmaan onkin upotettu kiitettävä määrä elementtejä. Kenties tuollainen viiden minuutin energinen polkaisu olisi ollut enemmän minun mieleeni. Suvantovaihe on meiningissä se turhin osio minulle, mutta ymmärrettävästi toimii toisilla yksilöillä paremmin. Varsinkin tuohon suvantokohtaan olisi sopinut täydellisesti jotkin utuiset vokaalit höysteeksi. Miksauksellisesti tekele on varsin onnistunut tuota bassolinjan liiallista voimakkuutta lukuunottamatta. Soundien erottelu toimii ja ruttuiset äänet pääsevät loistamaan herkullisesti. Jos jotakin miksauksellista parannusta keksisin, niin peräänkuuluttaisin ehkä hieman energisyyttä joidenkin äänien tehokkaammalla kompressiolla. Loppusoundit ovat hienot kaikessa omaperäisyydessään.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele NameLess - Tomorrow (regenerated) 11.07.2005

NameLess - Tomorrow (regenerated)
Mukavan heleä startti todellakin, voisi sopia jopa johonkin ambientmatskuun. Snareroll on jotenkin hieman liian laimea ja nostatus saisi olla huomattavasti pidempi ennen kikkilinjan alkamista. Pääliidissä saisi puolestaan olla reippaasti reverbiä ja mahdollisesti myös muita efektejä. Miksauksesta sen verran, että equtus ei toimi kovin hyvin tai sitä ei ole ollenkaan harjoitettu. Esimerkiksi basarista tulisi reilusti munakkaampi pienellä equtuksella+kompressoinnilla. Koko biisi kauttaaltaan olisi kyllä myös tarkemman erottelun = equtuksen sekä kompressoinnin tarpeessa. Pienen breakdownin jälkeen tulevat arpeggiot ovat jälleen ihan mukavalta soundaavia. Noin niinkuin melodisena trancenahan tämä on tällainen klisepaketti klappeineen ja muineen, joskin ihan kelpo "trancetutkielma" tämä on. Voitokkaaseen soundiin vaadittaisiin todellakin tarkempaa miksaustyöskentelyä, reilusti koukkuja melodiaan ja yksityiskohtia soundiin sekä jotakin omaperäistä. Mutta siis artistin musiikintekokokemuksella vallan kelpo materiaalia, jään odottamaan maailmanvalloitusta ;)

Kommentti kappaleesta Kuuntele calmination - dark 10.07.2005

calmination - dark
Alkaa kyllä mukavan pimeillä tunnelmilla. Rapinat taustalla tuovat myös kivaa analogiaa kappaleeseen. Ns. intro-osa on kyllä luvattoman pitkä eli rummut saisivat alkaa mäiskeensä jo paljon aikaisemmin. En ole mikään breakbeat-asiantuntija, mutta jotakin selkeää liidi-instrumenttia olisin myös kaivannut mukaan. Eli mäiskeen joukkoon vaikkapa jotakin selkeää rutinaa. Taustatpädit ja -maalailut ovat kyllä upeita ja miksaus on vallan onnistunut. Kokonaisuus vaikuttaa kuitenkin melko raa'alle tällaisenaan.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele MC Rakkaus - Pitäkää kesänne! 30.06.2005

MC Rakkaus - Pitäkää kesänne!
Mukavan industrialihtava tausta tarjoilee kylmää tunnelmaa ja MC Rakkaus sanoo kyllä ihan oikeaa sanaa Suomen "ihanasta" kesästä. Tämä on juuri oikea biisi tällaisenkiin sateiseen kesäpäivään. Rubbish-projektin tuottama "scat-laulu" toimii kyllä hyvin muuten raskaassa pläjäyksessä. Se tarjoilee oivaa kontrastia. Särötykset kautta kappaleen toimivat myös orgastisen erinomaisesti. Teknisestä puolesta miksaus toimii kelvollisesti, flow kulkee ja yleisilme on mainion synkeä. Laatumateriaalia kaikinpuolin!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Trilobiitti - Make Me Feel (alkupala) 28.06.2005

Trilobiitti - Make Me Feel (alkupala)
Kivasti leijaileva liidi alkuun ja vallan hienot räimeet. Voco/roborutinoista täydet pisteet. Kyllä tämä erittäin mainolta rumpubasson alulta kuullostaa. Jos nyt jotakin kritiikkiä keksisin, niin ehkä hieman tarkempaa erottelua rumpuihin; heleyttä yläpäähän ja himpun tehoa bassohuminaan. Enpä muuten osaa näin upeaa kilkuttelua lähteä kritisoimaan. Da Herkkurutina.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nectino (Vanhat) - Summer Stomp(Guitar Remix) 28.06.2005

Nectino (Vanhat) - Summer Stomp(Guitar Remix)
En tiedä, onko vika taas näissä kuunteluluureissani, mutta miksaus tuntuisi kusevan aika pahasti. Kompressori vetää ikävästi joitakin soundeja lyttyyn toisten tieltä. Kitara oivana elementtinä olisi saanut olla puolestaan paremmin etualalla ja tarkemmin eroteltuna. Loppua kohden tuo kompuraongelma ei vaivaa enää niin pahasti ja ihan mainioita soundeja sieltä pääsee ilmoille. Kitaralle olisi voinut raapustaa jopa jonkinlaisen pidemmän soolon väliin, kyl se Santeri sen verran mainiosti näppäilee. Kasi tälle tipahtaa, jos nyt laitan tuon soundin latteuden kuulokkeiden piikkiin. Ja pientä pilkunnusausta: se kitara, mitä haet tuossa esittelytekstissä on muuten Stratocaster, eikä Sratocaster ;)
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele MC Rakkaus - Battleskaba I: Kettu-Vizi 31.05.2005

MC Rakkaus - Battleskaba I: Kettu-Vizi
Todella oivat lyriikat ja supersmooth flow. Ämsee rakkaus potkii perseelle mikserihoppareita ja nauraa räkäisesti päälle! Keep on good work!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electric Monk - Gnome 21.11.2005

Electric Monk - Gnome
Viinakätköjä on aina hyvä metsästää. Soundit ja laulut = rock, meininki = hyvä, miksaus toimii ja hyvin uppoaa tämäkin rallatus. Ehkä tuo tempo/rummutuksen tiheys aiheuttaa pientä vastareaktiota, mutta muuten oikein tykki paketti.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electric Monk - Summer Cat 21.11.2005

Electric Monk - Summer Cat
Astetta vaimeammin säädetty paketti, kuin nuo uudemmat tekeleet. No, volyymisäädintähän ei ole turhaan keksitty. Namikas ralli tämäkin on, meno on samalla rentoa mutta myös vauhdikasta. Soundipolitiikka toimii edelleen kaikilta osin samoin, kuin vokaaliosastokin. Tämä kappale kyllä tuo hymyn huuliin ja kesän mieleen. Kiitos siitä. Pieninä miinuksina tuo alhaisempi mastertaso ja jotenkin puuroisemman oloinen miksaus.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rähmä - Bingokerhon kevätjuhlat. 27.04.2005

Rähmä - Bingokerhon kevätjuhlat.
Kävinkin jo pätkään heittämässä arviota. Eli erittäin mainio biisi kaikinpuolin: Nimi on hilpeä, jyräävä liidi on mitä mainioin ja äänimaailma toimii viimeistä kilistystä myöten. Masterointi toimii ja miksaus siinä samassa. Äänet on selkeästi eroteltu, mutta toimivat kuitenkin hienona kokoneisuutena. Kappale on vertaansa vailla oleva, etten sanoisi hyvinkin uniikki, taideteos. Saa kyllä hymyn huulille meikäpojalle!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mokka - Pieni ihmeellinen otus 27.04.2005

Mokka - Pieni ihmeellinen otus
Lumoava startti. Kiva melodia, jotenkin niin rauhallinen ja kirkas. Äänimaailma muutenkin on tyylikäs. Miksaus on hyvin toteutettu, äänet erottuvat hienosti toisistaan. Voisin helposti kuvitella chillailevani tämän kappaleen tahtiin. Mitään suurempia lisäyksiä tai muutoksia tähän en keksi. Kerrassaan mahtavan upean helmeilevän tyylikäs downtempoilu!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Albert Roxtone - Clubber 16.05.2005

Albert Roxtone - Clubber
Tyylikästä kitarointia. Urut(ko?) ovat myös mielekkään kuuloiset. Vähän tuo soitinten erottelu/equtus jää puolitiehen ja ainakin näillä minun luureillani kappale kuullostaa liian bassovoittoiselle. Mutta muutoin vakuuttavaa soitantaa ja menevääkin settiä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Karkkipäivä - Liskot Sisään 21.11.2005

Karkkipäivä - Liskot Sisään
Reippaalla rutinalla startataan mukavasti. Ei helevetti tuota lyriikkaa, vokaali-intro toimii todella vahvasti, kun taustalla ei soi mitään. Taasen hieno aihe biisillä ja aivan loistava meininki. Miksaus rokkaa tässäkin teoksessa ja soundipolitiikka on hansikkaassa. Aihekin on niin lähellä omia ajatusmaailmoja, että eipä tälle voi muuta kuin napakympin tipauttaa.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele SoundTrack Factory - P.A.R.A.D.O.X. 16.05.2005

SoundTrack Factory - P.A.R.A.D.O.X.
Piti nyt sitten tulla tämäkin projektisi tarkastamaan. Kiva tilukilkutin, tuo mieleen hyvinkin fantasiamaisen menon, keijut sun muut ;) Biisi alkaa todella lupaavasti, mutta mukaan ei tulekaan muita instrumentteja, mitä odotin. Jotakin pientä stringiä taustalla kuuluu, mutta varsinkin basso-osaston soittimia olisi toivonut. Päämelodia soi kuitenkin varsin iloisesti ja kaikinpuolin kivasti. Parilla fätimmällä töräyttimellä olisi ollut täyden kympin biisi, nyt kaikessa piristävyydessään kuitenkin pistettä alemmas.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nectino (Vanhat) - Time of The Sun 14.04.2005

Nectino (Vanhat) - Time of The Sun
Alkaa hyvällä tuollasella diipliidillä, siitä pidän. Melodia on pop, voisi soida nopeamminkin. Rummut hukkuvat taustalle ikävästi. Mitämitä? Noin 53 sekunnin kohdalla havaittavissa pahaa leikkausta. Tuon kohdan jälkeen rummut kuuluvatkin jo paremmin. Tuosta kohdasta en pidä oikeastaan ollenkaan, jossa rummut soivat kuivana. Joku helinä olisi pitänyt taustalle laittaa. Reversepotku toimii hyvin mun persiille. 2:31:ssä tulee liian yllättävä vaihdos, ei oikein skulaa kympillä. Huononpikin toki voisi olla. Tuo rauhallisempi liidi on hyvä, tosin samaan aikaan taustalla soiva padi on liian kovalla. Meno jatkuu taas kovana, mutta vaihtokohta on taas turhan yht'äkkinen. Nostatuksen olisi kaivannut. Loppu on muuten jees, mutta tuon reversekikin olisi voinut laittaa muhkeammaksi. Kuuntelenpa kappaleen muuten kajareillakin... Rummut kuuluvat myös skobeista aika vaisusti alkuun, mutta yleisoundi kuullostaa jo paremmalta. Tuo leikkautuminen ei kuulu läheskään niin härskisti, kuin kuulokkeilla, joten et varmaan ole sitä itsekään huomannut miksaus/masterointi -vaiheessa? Kajareilla taasen tuon versen rumpu kuullostaa vaisulta, siinä missä kuulokkeilla se oli jees. 1:50 tärähtää liian kovaa liidi soimaan, ja taas ilman nostatusta (mikä sua vaivaa ukko). Basso on muuten aika härskin kuiva, kuin ruttuinen mummo. Jotain EQua tuohon. No, sitten positiiviseen osuuteen: Kyllä tämä laituribiisinä menisi ja pienellä säädöllä toimisi tanssilattialla alusta loppuun. Soundi on ehkä vähän erillaista Nectinoa (esim. ei nostatuksia). Näin tämän näkisin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Albert Roxtone - Heaven's Gate 16.05.2005

Albert Roxtone - Heaven's Gate
Rauhallista menoa. Kitaratsoitanta on kivaa ja meno chillaavaa. Tuo rokkaavampikin osa toimii upeasti. Vallan mainiot tilutukset. Rummut saisivat olla vaihelevammat. Biisi polkee tasaisen laadukkaasti ja miksauskin on mukavasti toteutettu. Jostain käsittämättömästä syystä en osaa tällaisia kitarabiisejä kovin laajasanaisesti kommentoida, mutta eiköhän se tästä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Huutava Paska - uskomaton taidepläjäys (loppuminuutit) 27.05.2005

Huutava Paska - uskomaton taidepläjäys (loppuminuutit)
Aeivan mainiota settiä! Sopii humaltatilaan (olen siis nyt humalassa) kuin nyrkki silmää nakkikiopsilla. Spiikit on mainipita ja Trilobiitti hoitaa kolme roolia siinä missä mä kolme venäläistä..ghmmm palveluammatissa olevaa sievää neitiä. Soundimaailma on laadukas, kuin venäjän tsaariperhe. Tästä ei voi olla pitämättä. Jatkossa menee tehokuunteluun!!!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nectino (Vanhat) - Spring Time 22.03.2005

Nectino (Vanhat) - Spring Time
Kaikinpuolin kiva kitarapoppisrämpyttely. Alun akustinen(ko?) kitara kuullostaa hivenen liian räikeälle, eli pehmeyttä ehkä voisi lisätä. Kakkoskitara soikin sitten jo kivemmin. Muutenkin tasaisen laadukasta menoa alusta loppuun saakka.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Konala Cartelli - Hyvä Fiilis (Dippidippidii -anthem) 18.03.2005

Konala Cartelli - Hyvä Fiilis (Dippidippidii -anthem)
Alun vinkulinjasta bonusta ja räkänen saluunapiano toimii just hyvin. Meininki vähän samantyyppistä, kun Tulenkantajien "Antaa kiertää"-kipaleessa, jos sallinette tämän vertauksen. Ehdottoman hyvä fiilistely/chillailubiisi. Juuri sellainen, jonka laitan kesällä mökin laiturille boomblasteristani soimaan ja naapurimökin ukki tulee valittamaan haulikko kourassaan. No, mä laitan vaan nupit kaakkoon ja otan heinänkorren suuhuni.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele rewind - Bomb the Innocents 21.02.2005

rewind - Bomb the Innocents
Rumpumäiskeet ovat kivaa kuunneltavaa. Elektrotilutus taustalla on myös mun mieleen ja varsinkin tuo deepimpi sähkörutina saa hymy korville. Tasainen, laadukas ja sähköisen herkullinen ovat oivia adjektiiveja kuvaamaan tätä tsipaletta.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele furi anga - furi anga - grey velvet 22.07.2005

furi anga - furi anga - grey velvet
Kuulin grey velvetin joitakin kuukausia takaperin ja siitä lähtien on ollut pakko kuunnella vähintään kerran päivässä. Voksu- ja etenkin pädiosastot toimivat todella hyvin, ilmeisesti juuri nuo pädit saivat minut addiktoituneeksi tähän kappaleeseen. Rumpubassottelu on toki myös todella makeaa ja tuotantopuoli jämptisti hanskassa. Laitan vielä Olaviakin huonommaksi tässä kommentoinissa, mutta en vaan keksi kritisoitavaa. Mahtaisa biisi!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele petuz - Love Emotion (Vision 2005) 23.12.2005

petuz - Love Emotion (Vision 2005)
Perustyylikkäällä melodioinnilla lähdetään liitoon. Arpeggio on myös sitä tuttua ja turvallista, mutta ihan mallikkaasti soi. Biitti edelleen tuttua settiä, basari voisi olla tiukempikin. Toisaalta tuollaisena vaimeampana sopii jotenkin paremmin biisin yleisilmeeseen. Ykkösliidin melodia on myöskin maukas ja jotenkin niin raikkaanoloinen. Meininki on kokonaisuudessaan aika tavallista, mutta jotenkin tässä on kauttaaltaan tuollainen raikas meininki. Miksauksellisesti ehkä bassopuoli on heikointa antia, mutta muutoin pumppu paukuttaa alusta loppuun näpsäkästi. Itse pidän juuri tällaisesta korkeasta ja lennokkaasta materiaalista, joka saa hyvälle tuulelle. Soittokertoja tämä biisi ei kotikuuntelussa kyllä kestä, kuin pari-kolme, mutta jossakin tanssilattialla voisi toimia erittäinkin mainiosti.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Karkkipäivä - Vantaa 21.11.2005

Karkkipäivä - Vantaa
Ratsastuskitaralla polkaistaan käyntiin ja nuotio-piiri-preerialla -kitara levitetään päälle hienosti. Lyriikat koskettavat oletetusti eniten vantaalaisia niin hyvässä, kuin ehkä pahassakin, mutta kyllä tuo saa hymyn suupieleen ulkopaikkakuntalaisellakin. Soittimet toimivat yhteen ja ainakin minun korviini kuulostaisi, että tässä biisissä on jo sitä peräänkuuluttamaani rosoisuutta muita biisejä enemmän. Mainiota.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele FOTO - Unta pettämään 05.11.2005

FOTO - Unta pettämään
Rempseästi lähdetään liikkeelle. Vokalistilla on tyylikkään samettinen ääni. Kitaroinnista tulee mieleen, kuin rockbändi olisi viety intialaiseen basaariin musisoimaan. Muutenkin biisistä kokonaisuudessaan tulee intialaisia tunnelmia, mikä on jännää, koska kappaleessa ei ole suoranaisesti mitään intiaan viittaavaa. Maybe it's just me. Kokonaisuudessaan vallan tyylikäs ralli, hyvin soitettu, laulettu ja miksattu. Itse biisin soittokuvioita pidin kuitenkin jokseenkin peruskaurana, eikä mukana ollut mitään addiktoivia koukkuja. Laatua siltikin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele FOTO - Jäätää 05.11.2005

FOTO - Jäätää
Tässä on jo enemmän sitä mainostettua "mustalaisleiri muuttaa Seattleen"-meininkiä. Miksaustyö jälleen hyvin suoritettu, laulu toimii, kitara rutistaa hyvin ja rummutkin ovat persoonallista namia. Vauhdikkaampi B-osa on herkullista huttua ja tarjoaa jotakin tarttumapintaa kaltaiselleni poppipojallekin. Eipä tästä pahaa sanaa saa sanottua, keep on rockin' steady.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jamcracker - Fire (Club mix) 25.01.2005

Jamcracker - Fire (Club mix)
Paksu särösoundi taustalla rokkaa ihan kympillä. Vokaaliosastokin toimii erittäin hienosti, etenkin miehellä, mutta ei naisvoksutkaan kauaksi briljantista jää. Kappale on myös todella hienosti suunniteltu, eikä tuki korvia liian monilla päällekkäisillä soundeilla. Kyllä tää päivän parhaaks menee.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rähmä - Lomautettu piano-opettaja 24.04.2005

Rähmä - Lomautettu piano-opettaja
Satuin kuuntelemaan biisin tuolla biittiskaba-osiossa ja ihastuin heti. Palcefacemaista draamaa ja tyyliä. Teknisestikin kappale on kuin tehty korvilleni, miksaus toimii erittäin hyvin ja basso saa täyden kunnioitukseni. Itseasiassa mieleeni ei tule ensimmäistäkään parannusta, jota voisin tähän keksiä. Voisin ylistää biittiä vaikka aamuyölle, mutta en siltikään pystyisi kuvaamaan, miten hyvä tämä mielestäni on. Numero puhukoon puolestaan. Carabus, olet sä aika äijä musisoimaan! ;)
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nectino (Vanhat) - The Final World 11.01.2005

Nectino (Vanhat) - The Final World
Kyllä on ihan rauhallista menoa ja kun mainitsit tuon tsunamikatastrofin tässä yhteydessä, niin ihan meinaa tulla suru puseroon tätä kuunnellessa. Skitta toimii ja meno on mukavaa. Genre ei nyt ehkä kuitenkaan ole kuunnelma. Tiedän sun työtavat fruityllä ja myös sen, että on hidas biisi ei onnistu niin hyvin, kuin nopea mättö. Siitä korkea arvosana, joka kannustanee jatkossakin tällaisiin tekeleisiin.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Chronosis - July 20th 11.01.2005

Chronosis - July 20th
Äänisample taustan kera toimii hienosti. Tuo heti kärkeen hyvinkin avaruudellisen kuvan silmiini. Muutkin äänet ovat kelpoja, mutta etenkin taustasoinnut toimii ihan kymppitonnilla. Nuo leveät huilumelodiat (vai mitä lie ovatkaan esim. 5 min. kohdalla) ovat myös upeasti tehtyjä. Taustalla olevaa tilutusta olisin kuunnellut useammissakin kohdissa. Jos tämä olisi paska biisi, niin 11 minuutin kestosta voisi langettaa kuolemantuomion, mutta koska kysessä on erittäin hienostuneesti rakennettu, kevyehkö melodinen herkku, on tämä ansainnut lähes kaiken kunnioitukseni.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Erektrio - Koreioiden Kanssa 16.05.2005

Erektrio - Koreioiden Kanssa
Muaha, mainio ranskalaissample alkuun. Kivat rutinat. Erittäin omaperäinen äänimaailma. Nimenomaan tuo rutinasoundi saa mielen iloiseksi. Paikoin tulee mieleen Tetriksen taustamusat ja sehän on vaan hyvä asia. Välissä oleva tauko on makuuni hieman liian pitkä ja loppuun tulevat sutimiset ovat aika turhat. Kappaleesta voisi helposti leikata parikin minuuttia materiaalia pois. Kuitenkin erittäin suuri rispekti ja pisteet omaperäisestä äänestä. Ei mene liiaksi kikkailuksi tämä biisi.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Buddhist Warehouse Inc. - Altum Silentium 23.12.2005

Buddhist Warehouse Inc. - Altum Silentium
Aina täytyy nostaa hattua sellaiselle kappaleelle, jolla ei ole kiire minnekään. Itse kun monesti pyrkii tuottamaan samaa, niin jostain se biitti sinne joukkoon eksyy ja tempomittariin pärähtää 30 numeroa lisää.. Tässä kappaleessa ei tosiaan näyttäisi olevan kiire minnekään. Tunnelma on hyvin merellinen ja harras. Merellisestä taasen tulee mieleen Steve Zissoun Vedenalainen Maailma, mikä tuo roimasti positiivista fiilistä kehiin. Itseasiassa voisin kuvitella tämän biisin esimerkiksi tuohon edellämainittuun elokuvaan jonkin kohtauksen taustamusiikiksi. Kaikuluotainmainen soundi on oikein hyvä, mutta olisi kaivannut ehkä lievää rakeisuutta osakseen tai sitä Haavankin mainostamaa analogista lämpöä. Nyt ääni on ehkä hieman liian kliininen, vaikkakin muilta säädöiltään muutoin lähes täydellinen. Rakenteellisesti kappale myös pumppaa liikaa tuolla kaikuluotainäänellä, mutta toisaalta tämä rauhallinen meno salliikin sen hyvin. Ei ala kyllästyttää tai puuduttaa missään vaiheessa kappaletta. Kappale pelaa hyvin dynamiikalla ja headroomia on jätetty aika roimasti. Se tuo kappaleeseen jotain maagista, kuten Jayskaekin jo tuolla mainitsi. Tila on myös erittäin hyvin hallussa ja tämän soundin myötä koko kuunteluhuoneeni tuntuisi täyttyvän vedellä. Loppua kohtikaan ei aleta lipsumaan rauhallisesta linjasta ja homma vedetään tyylikkäästi kotiin. Oma numeraalinen arvioni kappaleesta menee aika tarkalleen ysin ja kympin väliin ja siitä koulumatematiikan mukaanhan pyöristellään ylöspäin. Mainiota ambienttia!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nectino (Vanhat) - Electronic Techno Sounds 22.02.2005

Nectino (Vanhat) - Electronic Techno Sounds
No pitäähän sitä miehelle ainakin yksi kommentti antaa tähänkin kipaleeseen. Itsehän olen ollut mukana kuuntelemassa tämän biisin tekoa ja lupaavalta on kuullostanut. Odotin vaan niitä lyriikoita, mutta niitähän ei saatukaan silloin aikoinaan valmiiksi. Rummut voisivat olla paremmin kompressoidut, että pääsisivät oikeuksiinsa. Melodialinja on hyvä ja kaikki sivusounditkin pelaa. Biisissä olisi voinut käyttää enemmän erilaisia kikkoja, jotta siitä olisi saanut tilavamman. Olisi toiminut paremmin. Tuossa kolmen ja puolen minuutin kohdalla soiva pulputus olisi ehdottomasti kaivannut kaikua. Menevä kipale siltikin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rähmä - Piano-opettajan painajaisoppilas 24.04.2005

Rähmä - Piano-opettajan painajaisoppilas
Alun rutinat ovat kivan kuuloisia. Biitti on myös mielenkiintoinen, saa sydämen mukavasti epätahtiin. Abstrakti musiikki ei ole oikeastaa koskaan uponnut, en saa mitään irti ko. tyylistä. Siltikin erittäin mielenkiintoinen tekele ja teknisesti vallan mainiosti pelaavaa. Enemmän olisin toivonut variaatioita ja pikkukikkoja sinne tänne.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele StatusD - Paluu Mystiseen Aikaan 11.01.2005

StatusD - Paluu Mystiseen Aikaan
Jostain syystä alun liidi tuo aluksi mieleen Knight Riderin. Seuraavasta äänestä tuleekin sitten "Olipa kerran elämä"-fiilis. Äänet ovat kaikenpuolin mielenkiintoisia ja biisi toimii erinomaisesti rennohkona teknofiilistelybiisinä. Ei ole ehkä sitä kaikkein kierountuneinmpaa psytrancea, mutta kyllä tämmöisiäkin maailma tarvitsee. Ja minä ;)
9

Sivu: 1 2 3