Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 51 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalashnikov - Sherpa 12.08.2008

Kalashnikov - Sherpa
Biisi noin yleensä kuulostaa korvaan miellyttävältä eikä mikään säre korvaa (paitsi wah kitara, jota jostain kumman syystä usein karsastan). Letkeys iskee muhun hyvin ja tästä biisistä sitä löytyy. Pidän varsinkin rumpujen osuudesta. Laulutyyli ei valitettavasti mun makuun sovi. Biisin lopussa oli osuus, joka muistuttaa housea, joka yksi suosikkigenreistäni on. :P
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele D-Vision Oldies - Do you feel me 23.08.2007

D-Vision Oldies - Do you feel me
Kivasti pärähti, tai pikemminkin kolahti käyntiin. Kuulostaa mukavan rikkaalta tämä biisi; paljon erilaisia efektejä, melodioita ja muita taustakolinoita yms., olematta kuitenkaan liian sekava. Miksauskin on omaan korvaan tarpeeksi puhdasta ja raikasta. Rakenne on kyllä hieman hämmentävä, ainakin aluksi. Hyvä oikeastaan niin, ettei ole liian ennalta-arvattava ja puhkikuluneen oloinen, vaikka sitten pohjimmiltaan olisikin se perus.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kloku - Radiance 25.05.2007

Kloku - Radiance
Joo tosiaan kuten sanoinkin tuossa aikaisemmin, niin osa rumpusampleistä kuulostavat vähän kehnoilta. laihoilta ja turhan monta kertaa kuulluilta ja kaiken lisäksi hieman "fruityloopsilta". Rumpukompeilla kyllä kikkaillaan varsin veikeästi aina välillä ja ne ovatkin parasta antia tässä kipaleessa. Alku oli suhteellisen mielenkiintoinen. Rummut nousivat ja oikeastaan itse biisikin lähti hiljalleen käyntiin ihan hienosti. Melodialinja jää vähän yksinkertaiseksi ja siitä ei saa paljoa irti. Bassolinjastakaan en osaa paljoa sanoa. Semmoinen perusbassolinja. Rakenne oli biisissä ehkä hitusen sekava. Jos biisiä meinaa pidentää, niin se tarvitsee ainakin lisää jotain soittimia ja osuuksia. Nytkin melkeinpä voisi lisätä melodian taustalle jonkin lisätsydeemin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Anckrock - The final Hope 07.05.2007

Anckrock - The final Hope
Jees. Melodiat ja muut tällasethan on hanskassa. (Tuli btw mieleen joku vanha rpg peli niistä) Seuraavaks vois jo ruveta vähän ettimään parempia rumpusampleja tai jotain sellaista. Nämä nykyset eivät järin hyviltä kuulosta (ainakaan ilman merkittävää muokkausta). Kompeista en osaa sanoa paljoa, semmoset peruskompit. Tuossa loppuvaiheilla ennen kertsiä viuhahtava stringi oli mukava lisä. Jonkinmoista lisämelodiaa olisi vielä mahtunut, luulisin ainakin. Edistystä edellisiin tosiaan on tapahtunut, kuten pitääkin. Kokonaisuutena selkeämpi yms. hienoa. Tästä on hyvä jatkaa. :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sunshine of Trance - You're not alone (Ultimate Trance Mix 2nd Edition) 24.02.2007

Sunshine of Trance - You're not alone (Ultimate Trance Mix 2nd Edition)
Kohtalaisen mukavat rummut tässä biisissä. Onneksi tuo alun kick vaihtui tuossa kappaleen edetessä. Tälleen, että se vaihtuu, sopii ihan mainiosti hienona kikkailuna, mutta muuten en olisi tykännyt siitä alussa olevasta basarista. Tuolla parin minuutin kohalla mukaan tuleva varsin terävä sahasaundi on hienon kuuloinen. Kivan rauhallinen, rento ja ehkä jopa tunnelmallinenkin biisi kokonaisuudessaan. Jotain tähän biisiin mielestäni pystyisi vielä lisäämään. Laatu voisi olla sen 160kbps, mutta eipä tuota nyt kovin huomaa, ainakaan mun laitteilla :P.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kloku - Counterfeit 26.12.2006

Kloku - Counterfeit
Tää on ilman muuta paras tuotokses tähän mennessä, sanonpa tähän heti alkuun. :P Jahas. Heti alkuun lähetäänkin jo vauhdilla. Melodialinja toimii ihan hyvin, ei ole epämääräistä tilutusta. Hyvä veto oli vaihtaa tuossa yhessä kohtaa melodialinjaa korkeammalle. Alussa (ja ehkä myöhemminkin) on taustalla myös jokin sopiva padi tai vastaava. Fillissä oli hyvä idea, mutta toteutus (tai oikeastaan siinä käytetyt äänet) ei ollut paras mahdollinen. Nuo äänet fillissä vois olla siis hieman järeämpiä, imo. Snare kuulostaa kyllä sopivalta. Rummuissa mättää omasta mielestä vain tuo crash, mikä läiskyttelee vallan vietävästi tuolla lopulla. :P Tuonne viimeiseen osuuteen se ehkä sopii, muttei ehkä aiempaan. Bassolinja oli mukavan rouhea ja toimii ihan hyvin. Loppu oli ihan hyvä ja sopivan, notta ehtii rauhoittua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Araknes - Searching for Answer 13.11.2006

Araknes - Searching for Answer
Ja pirkule meni kommenttikin väärälle biisille :D Tuo yllä oleva siis tarkoitettu Bright & Happylle. sry mate, my bad :D
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Araknes - Searching for Answer 13.11.2006

Araknes - Searching for Answer
Pidin varsinkin tuosta soittimesta joka pärähti ilmoille 0:54 tienoilla. Melodiat olivat ihan onnistuneita ja soittimet hyvän kuuloisia muutenkin. Rakenne oli sinänsä aika outo tässä biisissä ja tuosta lopusta nyt varmaan turha enää mainita. (noh.. tuli sitten mainittua :P) Lisäksi biisissa tuntui pienoinen toiston maku Rummut olivat mukavan letkeät biisin tunnelmaan nähden. Basari voisi olla hieman voimakkaampi samoin ehkä bassolinjakin. Pientä miksausta ehkä voisi myös lisätä ääniin. Varsin mukava biisi. Pientä viilausta ehkä niin olisi jo melko tykki kipale. :P
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Wavescale - Starborn 10.11.2006

Wavescale - Starborn
Löytyihän sitä chill outia lisää kuunneltavaksi tälle illalle. :) Melodiat ovat varsin mukavia. Rumpukompit aika tavallisia, mutta ajavat hommansa. Kaipaavat pikkuisen lisää puhtia ja vaihtelua. Ehkä vähän tuntuu toistolta tämä biisi, mutta ei ehdi kyllästyä. Huilusta en yleensä tykkää, mutta tässä se kuulostaa hyvältä. Ihan mukava äänimaailma tuossa huiluttelukohdassa ja muutenkin koko biisissä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Ride - 4. Getaway (demo 2006 draft) 15.11.2006

The Ride - 4. Getaway (demo 2006 draft)
Varsin mukavan kuuloinen kipale illalla kuunneltavaksi taustalle. :) Soittimet ovat hyvässä suhteessa toisiinsa ja rumpujen kaikki osat kuuluvat tarpeeksi hyvin. Laulu jää ehkä hieman soitinten taakse.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kloku - Battle In Dream 15.09.2006

Kloku - Battle In Dream
Rauhallisemman alun jälkeen meno muuttuu varsin mukavan meneväksi. Ensimmäinen lead-ääni ei ole mikään järin hienon kuulonen, mutta sitä seuraava on ihan hyvä. Rummut eivät ole ihan normitavaraa ja siitäpä plussaa. Melodia on ehkä paras mitä sun kipaleissa on kuultu. Bassolinja ja basari voisivat olla vähän voimakkaampia. Rakenne vähän toistaa itseään: yks väli rauhallista ja sitten taas mennään ja sitten rauhoitutaan taas vähäks aikaa ja sit taas täysillä. Joop.. Pomppaa kyllä tokaparhaaks biisiks Kloku-tuotannossa! :D

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kloku - Sleep Away 23.06.2006

Kloku - Sleep Away
Jei.. Aluksi aattelin, että harmi kun tämä biisi on pilattu rätisevillä äänillä, mutta sitten huomasinkin et äänikortin asetuksissa oli pari kohtaa vinksallaan. Alku on tosi mielenkiintosen olonen. Rummut nousevat hyvin ja lisää kilkuttimia yms. tulee mukaan sopivasti. Välillä ehkä hiukan suoraviivaisesti tuon jonkinmoisen revcrashin jälkeen, mutta eipä häiritsevästi. Tuo stringeillä tai jollain tehty melodia/padi tai mikälie ei ole aivan puhdas, mutta se oikeastaan sopiikin tämän biisin luonteeseen, saattaapi tarkoitus ollakin. Pelkäsin, että sama melodialinjan jankkaus kävisi tylsäksi biisin loppuun kohden, mutta näin ei aivan käynyt. Hieno mystinen lopetus biisillä. Vaikea on nyt keksiä paljoa korjattavaa, mitä nyt ääniä ehkä miksailla vähäsen. Lisätä voisi jotain pientä kilkemelodiaa tai jotain taustalle. Tämähän oli varsin kuunneltava kokonaisuus. Laadultaan paljon edellisiä biisejä parempi. Mieleen tuli rumpujen ja tunnelman osalta pari biisiä HL2 -pelistä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Chillkix - Memories 10.11.2006

Chillkix - Memories
Varsin mukavaa chillailua. Muhkeat soundit, varsinkin rummuissa, mutta silti rentous säilyy. Soundimaailma muutenkin on varsin hyvä.
Rumpukompit ovat kyllä oivalliset. Biisistä voi löytää paljon kaikennäköistä pientä hilpettä ja efektiä, kun tarkemmin rupeaa kuuntelemaan.
Sopivaa musaa näin illan ratoksi. :)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kloku - Love Tale 12.04.2006

Kloku - Love Tale
Jeppis.. tämä oli positiivinen yllätys, koska laatu on parantunut kyllä hurjasti edellisiin biiseihin verrattuna. Alussa ihan jännää kikkailua. Spiikit voisivat olla vähän selvempiä. Rummut olivat ihan toimivat. Clappeihin ehkä hieman voimakkuutta. Melodiat ajoivat asiansa. Tuo pikkuisen nousun jälkeinen muutos melodiassa oli hyvä lisäys. Bassolinja oli semmoinen perusbasso. Soundit noin yleensä ihan hyvässä tasapainossa. Jos lyriikoista pitäisi jotain sanoa, niin ei tuo tarina kovin paljoa auennut. Alussa kerrottiin vähän tarinaa ja samanlainen osuus voisi olla jossain välissä. Biisi ei tarjonnut kovin paljoa yllätyksiä tai vaihtelua, mutta olihan tämä ihan toimiva kipale. Mikään ei aiheuttanut verenvuotoa korvissa. Jos numeroilla haluaa leikkiä, niin jotain 7½ tasoa tämä varmaankin on.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Master H - How I do 16.04.2006

Master H - How I do
Äänenlaatu tässäkin hieman huono. Parempi biisi ehkäpä kuin tuo Outi I need you. Tässä on muutamia hyviä kikkailuja. Biitti toisti turhan paljon samaa. Tästä on hyvä jatkaa.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele UDG - Vune 06.04.2006

UDG - Vune
Sounds are very bright and clear, that's good. Instruments are in a good balance. Drums were maybe the best part of this song, but other instruments were good too. And yeah, the sax was cool. Pop/rock etc. isn't my genre, but this song is quite good, I think. Bad thing is that I can't understand your language. :P
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Outset - Supa Bass (Short Cut) 13.02.2006

Outset - Supa Bass (Short Cut)
Uuf.. tämäpäs toi mukavasti meininkiä tähän päivään. :) Äänet ovat kyllä todella kirkkaita ja selkeitä. Jotenka miksaus on onnistunutta. Melodiat ovat tuttuja tarttuvia Outset -melodioita. Ehkä vähän liikaa hoetaan samaa linjaa. Melodian kaverina voisi jotain pientä lisä-ääntä myös olla mukana. Vaikea tästä on mitään suurempaa vikaa löytää. Outsetin tyyli vain on juuri semmoinen, joka napsahtaa mun makuun melko täydellisesti. :P
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele jvproject - Energized 28.01.2006

jvproject - Energized
Jeesh.. Alussa vähän turhan monta kertaa biitti hiljeni ja ihan alussa oleva ääni loppui kuin seinään. Biisin arvosanaa syö se, ettei sen aikana tullut oikein mitään yllätystä tai kohokohtaa. Elikkäs hieman liian suoraviivainen. Melodiat kaipaisivat rinnallensa vielä jotain lisä-ääniä. Melodialinja itsessään oli ihan toimiva. Rummut ja bassolinja toimivat myös ihan hyvin. Tämmöinen perusralli, jota voi taustamusana kuunnella sujuvasti.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Acrobite - Carol 20.10.2006

Acrobite - Carol
Jo alku kuulostaa lupaavalta. Heti ensimmäinen soitin on mukavan kuuloinen. Hyvät soundit on kyllä muutenkin tässä biisissä. Kirkkaat ja raikkaat. :) Ehkä hieman enemmän muhkeutta voisi olla mukana. Huiluttelu on varsin hyvän kuuloista, vaikken yleensä pidä paljoa huilusta. Kipale oli mukavan tunnelmallinen ja sopii hyvin syysilloille. :) Biisi loppui vähän tönkösti tai tylsästi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele G-Powered - Kun surun kohtaat (D1 Edit) 02.04.2006

G-Powered - Kun surun kohtaat (D1 Edit)
Jei! Löytyipäs vihdoinkin lisää hyvää eurodancea täältä mikseristä, kumma kun en aiemmin näitä biisejä ole löytänyt. :P

Mutta itse biisiin:
Lauluissa ei mitään suurempaa vikaa ole ollenkaan.
Melodian rinnalle sopisi jotain pientä lisähilkettä. Bongot (vai mitkä lie) tuossa breikkikohdassa oli mukava lisä.
Äänet olivat mukavan puhtaita. Ja kaikenlisäksi mukava nähdä, että eurodance biisi on lisätty vuonna 2005, eikä 90 luvulla, notta ei genre vielä ole kuollut. :D
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kloku - Voice Of Love 03.12.2005

Kloku - Voice Of Love
Jahas. Alusta tulee heti mieleen kasarimeininki, tuosta virvelistä varsinkin. Hi-hat mikä tulee seuraavaksi on hieman liian terävän kuuloinen ja rumpuihin saisi lisätä jotain pientä hilkettä. Melodian kumppaniksikin kävisi jotain täytettä. Apaattiset robopuheet ovat ihan jännä lisä. Sanoista en osaa oikein muuta sanoa, kuin että ovat melko kliseiset, mutta meneehän ne tuossa. Jos en olisi nähnyt biisin nimeä, niin kuulisin tuon yksittäisen "Voice of Love" -lausahduksen "Hoosianna":na. :D Kehitystä taas löytyy aiempiin biiseihin verrattuna. Ei enää kauheaa sekalaista pimpelipompelia melodiat ja kumppanit, kuten joissakin biiseissäs.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haikaus - Kaunii 11.11.2005

Haikaus - Kaunii
Äänimaailma on jälleen mielenkiintoinen ja omaperäisyyttä riittää myös. Lopun alun mäjäytys tuli täysin yllätyksenä, kuten näemmä muillekin, ja hätkähdin hieman. Sähkökitara oli turhan tunkkainen. Mukana oli sopivasti elektronisuutta, josta pidän. Tuommoista kikkailua, mitä oli ihan lopussa, olisi saanut olla enemmänkin ja kappaleen pituuskin voisi olla hieman pidempi. Jotain pientä voisi myös lisätä biisiin. Tiedä sitten olisiko se rumpuihin monipuolisuutta vai jotain pientä melodian tapaista. Vaan hyvinhän tämä näinkin toimi. Ei pärjää ihan Aailmalle, mutta hyvä kipale silti.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aurisgale - Vanishing soul 08.11.2005

Aurisgale - Vanishing soul
Tässä on sekoitettu sopivasti paria genreä, joista pidän kovasti, eikä ole ihan tavallista massatrancea. Äänimaailma rokkaa jälleen ja erilaisia efektejä sun muita taustaääniä on riittämiin ja niillä vielä kikkaillaan mainiosti. Stereokuvaa käytetään hienosti joissakin äänissä ja ne liikkuvat hyvin puolelta toiselle. Tuossa loppupuolella yhessä kohtaa bassot kumisivat aika hyvin ja muutenkin biisin ajan. Eipä oikeastaan ongelmia löytynyt. Pitää vain kuunnella pari kertaa uudestaan, että rakenteesta saa selvän. Nuo alkutarinat ovat aina hyviä ja vievät sopivasti mukaan tunnelmaan.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Labtracks - Heat 13.11.2005

Labtracks - Heat
Kyllähän tämä klubille sopisi. Ensimmäisenä tuli mieleen Dallas Superstars, onneksi kuitenkaan ei liikaa ole niidenkaltainen biisi. Percussiot olisivat voineet olla hitusen kovemmalla. Kick potkii hyvin ja muukin osasto rummuista toimivat. Pakko sanoa, että tuo bassolinja on varsin hyvä idea ja varsin hyvin toteutettu. Melodiatkin olivat melko oivalliset. Jotain pientä tästä puuttuu, muttei se kovin suurta ole, sillä menee näinkin ihan hyvin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Old tracks (Nexeon) - Invisible Life (Original mix) 23.10.2005

Old tracks (Nexeon) - Invisible Life (Original mix)
Rummuttelu oli mukavan sujuvaa. Breikit, fillit ja muut kikkailut olivat mukavia. Bassolinja taustalla voisi olla hitusen kovemmalla. Melodian kaverina voisi väillä olla joku jelppimässä vielä taustalla. Tuli mukavan rento fiilis tästä biisistä näin illan ratoksi (tai yöhän tuo jo näyttäisi olevan), vaikka tempo välillä on melko nopea. Välillä tuli jopa jonkinlaisia mielikuvia biisin aikana. :) Mukava biisi tuon samplen ympärille sitten loppujen lopuksi rakentui. (tai mistä minä tiiän, missä järjestyksessä mikin rakentui :P) Koneelle myöhempää kuuntelua varten ehdottomasti. Kyllähän melodic trance aina maistuu. :)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - Jester's Tear 23.10.2005

Celestial Aeon Project - Jester's Tear
Huomaa selvästi, että näissä puuhissa on oltu jonkin aikaa. Taidokkaasti toteutettu. Kappaleessa oli ihan mielenkiintoinen rakenne. Tuntuu, että biisi loppui harmittavan lyhyeen, mutta sehän vain tarkoittaa sitä, että kipaleesta jäi kohtuullisen hyvä maku. Ei ihan kuitenkaan täysin sitä soundtrack -tyyliä, josta eniten pidän.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - Hope for rebirth 23.10.2005

Celestial Aeon Project - Hope for rebirth
Varsin kaunis kipale. Tunnelma on mainio läpi biisin. Melodioita on kyllä soviteltu taidokkaasti yhteen. Välillä on montakin päällekkäin, mutta kuulostaa edelleen sujuvalta. Vain yksi asia häiritsi kappaleessa: tuo tamburiinin kilkahdus oli hieman liian äänekäs. Lisäksi taustalla rumpujen osuus olisi voinut olla hieman kovemmalla, varsinkin tuo patarummun (liekö patarumpu, näistä tiedä :P), mutta ihan jees näinkin. Tämä rentoutti mukavasti tässä illan suussa. Kyllä tämä koneelle pääsee myöhempää kuuntelua varten. :)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Splitter - The trip - Splitter - Huonoin biisi 08.04.2006

Splitter - The trip - Splitter - Huonoin biisi
Legenda. (antaisin kympin, mutta en viitsi sitä turhaa jaella :D)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haikaus - Aailma 13.08.2005

Haikaus - Aailma
Yllätyin tästä positiivisesti. Biisi oli mielenkiintoinen, rakenne oli mainio ja tunnelma onnistunut. Äänimaailma oli myös toteutettu hyvin, kuten myös naisen joiunta oli hyvänkuuloista. Biisiä kuunnellessa tuli heti mieleen kaikenlaisia mielikuvia. Esim. Lapin maisemia ja hieman karumpaakin seutua. Kappale sopisi myös hyvin elokuviin. Tämä on sopivan pituinenkin. Loppuosassa jännitteen laukaiseminen tuntui oivalta. Ensimmäiset minuutit olisivat kaivanneet ehkä vähän lisää jonkinmoisia ääniä. En paljoa korjattavaa keksi tästä. Elikkäs hyvin toteutettu kipale. :)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kloku - Dream source 04.08.2005

Kloku - Dream source
Jiihaa! Uus biisi. :P Mistäs tätä nyt lähtis purkamaan. hmm.. Noh. Aloitetaan luonnollisesti alulla: alku oli muuten ihan hyvä, mutta pianoa tai jotain muuta olisi saanut olla hieman enemmän. Se alkuvaiheen loppuosassa oleva piano oli hyvä lisä. 0:57 alkava melodia on ihan jees. Ääni on hyvä. 1:22 tuleva lisä ääni oli lähinnä häiritsevä. Tai itse en ainakaan siitä pitänyt. Rummuista basari saisi olla kovemmalla. Bassolinja samaten (jos sitä nyt oli ollenkaan :P ). Perusrummuttelua. Jotain säpinää kaipaisivat. Kehitystä on tullut aikaisempiin biiseihin todella paljon. Esim. enää melodia ei ole sekavaa pilipalikilkuttelua, kuten joissain biiseissäsi. :) Jatkappa samaan malliin.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Profion - The Fantasy Ride 22.07.2005

Profion - The Fantasy Ride
Mukavan letkeä meininki heti alusta. Melodia nousee hyvin. Melodiassa oli yksi ääni, josta en oikein pitänyt. Turhan iloinen tai jotain. En osaa oikein sanoa. Mutta ei se biisiä pilaa ollenkaan. Mukavaa kikkailua on äänimaailmassa aina välillä. Rummut potkivat oikein hyvin. Kyllähän tätä uudelleen kuuntelee. ->koneelle
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Outset - 2107 10.06.2005

Outset - 2107
Vaikka en nyt mikään ihmekommentoija ole, niin täytyy sitä nyt tämän kerran kun on yksi lempiartisteista Mikseri.netissä kyseessä! :) Elikkäs rummut ovat semmoiset perusrummut, jotka toimivat ihan hyvin. Ei mitän ihmeempää niissä. Pienoista kikkailua esiintyy silloin tällöin.Potkii hyvin. Bassokin pauhaa hyvin. Äänimaailma on jälleen jees. Päämelodia on sopivan tarttuva ja iskevä. Tuo about 2:30 alkava "revittely" oli hauska omaperäinen pikku lisä. :) Spiikit kanssa ovat jälleen hyviä. Pienoinen kansantanssi(tai jokin semmoinen)fiilis tuli biisiä kuunneltaessa. Kovat oli panokset: pystyykö Outset pitämään laatunsa yllä, kun esim. Speculation (johon en ole vieläkään kyllästynyt, vaikka paukutettu on varmaan tuhannet kerrat :D) on todella hyvä. Ja hyvinhän se laatu säilyy. 9+++
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele D-Vision Oldies - The Sun 27.06.2005

D-Vision Oldies - The Sun
Instrumentit ovat hyvässä tasapainossa. Kick on vähän jotenkin purkkimainen (en löydä oikeaa sanaa) Muuten potkii ihan hyvin. Miksaukset on onnistuneita. Leadi ja piano ovat mukavan kirkkaita. Basso on se perusbasso ja toimii ihan hyvin sekin. Pianon kanssa kikkailu on mukava lisä. Aika perusbiisi, mutta hyvin tehty. Ihan hienolta voksutkin kuulostaa. Olisi mukava enemmänkin niitä kuulla. Kyllähän tästä kesäfiilis tulee. :)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kloku - Kaamosmasennus 11.07.2005

Kloku - Kaamosmasennus
Kommenttia käskit pistää niin täältäpä pesee. :P Hmm.. Aihe ja voksut on.. tuota.. omaperäiset. :D Melodiassa on selvästi yritetty yksinkertaiseen, selkeään ja tarttuvaan rakenteeseen. Siinä on suht hyvin onnistuttu. Melodialla myös kikkaillaan välillä ihan hienosti. Melodian ääntä olisi voinu hieman hioa. Vokaalit tosiaan vähän kaipaisivat ainakin lisää efektointia. Kicki saisi olla selkeämpi ja snare kovemmalla. Ja bassolinja vai mikä onkaan tuolla taustalla välillä saisi olla kovemmalla myöskin. Biisi olisi voinut jo loppua kohtaan 3:23 7½
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Profion - These Days (Dii Daa) 22.07.2005

Profion - These Days (Dii Daa)
Eurodance iskee aina. :) Nuo "nuhainen orava" spiikit oli tosiaan hauskat. :D Melodiat on hyvät. Äänet miellyttävät korvaa. Oiva kipale.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Trakkerterrorist - Deepfuture 08.04.2006

Trakkerterrorist - Deepfuture
Elikkäs tuo vinkuna, niin kuin sitä jotkut näyttivät kutsuvan, voisi olla semmoinen vähän harvemmin tuleva efektikikkailu, vaikkapa fillin yhteydessä, nyt siihen ehtii kyllästyä jo ennen puoliväliä. Rummut olivat hiukan hiljasella välillä. Rummuttelu oli kyllä paras osa tätä biisiä. Tuo haitsuttelu erottui turhan paljon muusta rumpujen osista. Rakenne on ainakin aika erikoinen.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Explosive - Dark war 11.07.2005

Explosive - Dark war
Rummut on aika kivat. Kick vaan kovemmalle. Jotain pientä melodiaa lisäksi taustalle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Outset - Speculation 12.02.2005

Outset - Speculation
Aikaisempiin kommentteihin ei paljon mitään lisättävää, mutta pitää nyt itsekin sanoa jotain. :P Eli ensinnäkkin nuo voksut aivan mahtavat. :) Äänimaailma jytää ja rakenne on hjyvä. Melodiat sopivat toisiinsa. Oikeastaan melko omaperäinen biisi (hyvässä mielessä), kun vertaa että tavanomaisia trance -biisejä täältä löytyy kyllä. Ei paljon huonoa löydy tästä biisistä, kun tässä biisissä hyvät puolet jyrää ylivoimaisesti. Biisi on hiukan lyhyt, mutta eipähän ainakaan toista itseään. Sanoisin että 9++
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele DJ Illuminate - Analog warp 10.07.2005

DJ Illuminate - Analog warp
Onhan nuo rummuta aika menevät, mutta vähän saisivat olla kirkkaammat. Oudosti mulla tuo 1:00 alkava melodian pätkä särisi. :/ Ja sitten kun se loppuu niin se loppuu vähän töksähtäen. Ihan kelpo biisi, jotakin kuitenkin puuttuu. Samaa junnataan lähinnä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Splitter - The trip - The Sonic 28.09.2005

Splitter - The trip - The Sonic
Jahas.. Meinannu jo pariin otteeseen tän arvostella, joten nytpä sen teen. :) Elikkäs tuota, biisi alkaa "saanko tulla sisään/utelias" -tyylisellä äänähdyksellä. Biisi rakentuu aikasta hyvin. Tuo hermoja riipivä dingdoingpoing ääni tulee mukaan hienosti faden avulla. Kick on peruskamaa. Eka filli oli aika jännä. Koostui tuommoisesta snareyhdistelmästä. Bassolinjakin on peruskamaa, mutta toimii ihan hyvin. Vähän kun mennään etiäpäin niin tulee tuo hiljaisempi osuus ja sitten taas nousu. Toimivat ihan hyvin. Sittenpä päästiinkin asiaan. Varsinainen melodia tulee esiin ja kuulostaapa kyllä hyvältä. Loppupuoli onkin sitten vanhan jankkausta. Jotain vaihtelua sinne. Hyvä äänimaailma. Toimiva biisi muutenkin.. Kyllähän tätä kuuntelee.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Splitter - The trip - Forest of souls 08.04.2006

Splitter - The trip - Forest of souls
Yarr, matey! No jos ei muuta niin rakenne on ainakin aika erikoinen näissä biiseissä. Huvittava kyllä tuo FL Studion puhetsydeemillä tehty lausahdus. Tuli mieleen, että joku hämärä ja epäilyttävältä näyttävä henkilö pitkässä takissa istuu bussissa vieressä ja kääntyy kuiskaamaan tuon. Mielenkiintosia ääniähän tässä oli muutama. Rummuttelu oli mukavan rentoa, mutta vaihtelua ei paljon tarjota. Erilaisia melodiasampleja käytetty kyllä muutaman biisin verran ja melodiat vaihtuivat välillä vähän turhan tökerösti seuraaviksi. Pysyvyyttä ei kovin paljoa löytynyt tästä veisusta. Mitä nyt yhtä rauhallista menoa läpi biisin. (Melkein legenda Alien's Revengen kanssa. :D)
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele DJ Illuminate - Feel the Beat 05.12.2004

DJ Illuminate - Feel the Beat
Tää muuten on hyvä! Rummut jytää loistavasti. Melodia on sopivan yksinkertainen, joka sopii tunnelmaan. Rakenne ihan ok, mutta loppu on aika tylsä. Kokonaisuus: 9+
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Trance Forecast - Soulscream 17.08.2004

Trance Forecast - Soulscream
Yhdyn edellisiin. Monipuoliset melodiat. Veikeät ääntelyt tuossa alussa. Kuoroääntely oli hyvä. Miksaukset kunnossa. Ei tässä muuta osaa sanoa. :)
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Thr - Troy 28.07.2004

Thr - Troy
Yhdyn edellisiin..Hyvä melodia ja miksaukset aika lailla kunnossa.. Biisi on kuin tehty laulettavaksi. Eli laulu sopisi tuohon todella hyvin. Niitä tosin on vaikea saada..
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele 1986 - Sunlight (Soundseekers Radio Edit) 17.06.2004

1986 - Sunlight (Soundseekers Radio Edit)
9+ Vaihteeksi pääsin kuuntelemaan rauhallisempaa ja rennonpaa musaa. Hyvä on tuo "orkesteri" tuossa taustalla tosiaan ja yhdessä vaiheessa oli "mielenkiintoiset" saundit. Filli tai jotain. :)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Thr - Liquid 11.10.2004

Thr - Liquid
Ajattelin tässä hetken, että mikä se yks biisi olikaan missä oli se yks tarttyva melodia ja nyt löysin tän! :D Eli aikas tarttuva sävel ja hyvä ääni. Kaikki ok. Lyhyt ja ytimekäs on juuri sopiva kuvaus.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Beatcontrol - Beatcontrol (vocal) 20.10.2004

Beatcontrol - Beatcontrol (vocal)
Aivan loistava biisi. Äänet soivat todella hyvin ja melodiat on kyllä rautaa. Basso on juuri oikeanlainen, rummut hyvät ja vocaalit sitten... no en keksi sanoja mitkä kuvais niitä. :D Biisi sai kyllä iloiselle tuulelle. Hyvä nimikkobiisi. Ei paljon kerrottavaa, kun ei ole paljon parannettavaakaan.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele VPM - DNA - (demomaster2) 26.08.2004

VPM - DNA - (demomaster2)
Jep jep! Hyviä efektejä ja hyvät saundit. Pitää kokeilla joskus kunnon popituksessa. En keksi tässä muutakaan sanottavaa. :) Jälleen loistobiisi.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sami Halinen (aka Human Sound) - Simplified Sounds 04.04.2006

Sami Halinen (aka Human Sound) - Simplified Sounds
Äänet olivat mukavan puhtaita. Melodialinjat ja bassolinja sun muut tällaiset on sutjautettu toisiinsa hyvin ja kaikennäköisiä efektejä, kikkailuja ja muita semmoisia oli tarpeeksi ja biisi tuntui sopivan täydeltä. Rummuissa häiritsi vain vähäsen tuo snare/clap/percussio (mikä lie noista) hässäkkä. Ehdottomasti koneelle myöhempää kuuntelua varten. :)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele veezay - Unition (Original Mix) 09.07.2005

veezay - Unition (Original Mix)
Kaikki tarvittava onkin taidettu jo kertoa, mut pitää nyt itsekin sanoa. :) Alku lähtee hyvin käyntiin fillillä ja jatkuu perinteisesti trance biisin tyyliin. Äänimaailma on hieno. Melodia on tosiaan miellyttävä. Rummut ja basso potkivat hyvin. Ja kyllähän ne voksut sopisivat tosiaan. :P Ongelma on nyt etten keksi mitään korjattavaa tässä biisissä. :/ Vaan hyvä niin! :) Biisi menee ehdottomasti lataukseen ja myöhempään kuunteluun, kuten moni muukin biisi tällä sivulla.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele EMS-Project - Liquid World 20.09.2004

EMS-Project - Liquid World
Kiva kuulla välillä vähän rauhallisempaa trancea. Ihan oli mukava biisi. Hyvät rummut ja sopiva melodia. Eipä voi muuta sanova.
9