Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 327 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lumeuni - Seireenin Kutsu (instrumental) 06.06.2008

Lumeuni - Seireenin Kutsu (instrumental)
Soundien primitiivisyys tuo mieleen vanhojen fantasiapelien musiikit. Ja tämähän ei ole haitta. Uskaltaisin myös väittää, että biisi toimii ilman laulua paremmin, sillä tällaisenaan se sisältää tavallaan odottavaisen fiiliksen; tempo on hillitty, eikä mikään instrumentti hypi silmille. Kokonaisuutena kivaa kuunneltavaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele AlfaKalle - Shoot First 06.06.2008

AlfaKalle - Shoot First
Riffi on melko hauskan kuuloinen, ja laulun alettua alkaa meininki olla jo aika hyvä. Fiilis on jotenkin kiero, mitä kämäiset soundit edesauttavat mainiosti. Laulun olisi voinut miksata hieman pienemmälle, mutta muuten toteutus on kaikessa barbaarisuudessaan viehättävä. Kyllä tätä mielellään kuuntelee.

Kommentti kappaleesta Kuuntele NOMA - Smeared and Smothered 06.06.2008

NOMA - Smeared and Smothered
Soundien osalta liikutaan raskailla vesillä. Kitarat ovat muhkeat, ja rummuissakin on hyvällä maulla prosessoidun oloinen soundi. Miinusta antaisin lähinnä vokalistin ilmaisusta, joka kuulostaa jotenkin heikolta. Tämä voi tosin johtua "puhelinefektistä", joka on käytössä melkein koko biisin ajan. Sävellyksen osalta kehissä on hyviä ideoita, mutta erityisen tarttuvia juttuja ei ole kovin paljoa. Sitä ei toisaalta ole välttämättä edes haettu. Joka tapauksessa tämä on ihan kelvollista mättöä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electric Lady Band - Haikuja 06.06.2008

Electric Lady Band - Haikuja
Melko tavanomaista mutta hyvin toteutettua kamaa. Soundimaailma on raikas. Pientä miinusta antaisin rummuista, joissa voisi olla vielä hieman kevyempi tatsi biisin luonteen mukaisesti. Kuunneltavaa tämä on, mutta mitään ei erityisesti jää mieleen. Parhaiten tämä passaa siis fiilismusiikiksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Moukka - Sairaus 06.06.2008

Moukka - Sairaus
Moderni suomenkielinen altsumetalli on minulle enimmäkseen vastenmielinen alue, mutta tämä biisi pysyy enemmän plussan puolella mielenkiintoisten soundien, suhteellisen hyvän laulajan ja paikoittain hyvien riffien/melodioiden ansiosta. Mokomat sun muut ovat ilmiselvä vertailukohta, mutta tässä tuntuu olevan enemmän groovea kuin esikuvillaan. Jonkun verran omaa ilmettä löytyy muutenkin, ja olisikin mukava kuulla bändin vievän ilmaisuaan vielä kauemmas omaan suuntaansa tulevaisuudessa. Henkilökohtaisessa katsannossani tämä menee osastolle "ihan jees".

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ever Since The Day - Stay Silent 06.06.2008

Ever Since The Day - Stay Silent
Melodisen rockin perusasiat ovat hallinnassa. Intron sointufiilistely on oikein mukava, ja säkeistön alettua huomaan odottavani, että se tulisi takaisin. Laulaja osaa asiansa, ja lausuntakin on kohdallaan. Kliseiden soveltamisesta sanoituksissa antaisin kuitenkin vähän miinusta. Soundit ovat hieman kummalliset ainakin rumpujen osalta. Joitakin keskitaajuuksia tuntuu olevan liian vähän. Muuten soundimaailma on asiaankuuluva. Erityisesti kitarat ovat mukavan rapeat.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Delusion of Xtatic Mood - Third Plateau 06.06.2008

Delusion of Xtatic Mood - Third Plateau
Biisi tuntuu aluksi melko satunnaiselta ja päämäärättömältä, mutta hiljalleen alkavat ideat kerääntyä. Biisin varsinaisesti käynnistyessä kuunneltavaa riittää erilaisissa soundeissa. Fiilikseltään biisi liikkuu perinteisissä avaruusmaisemissa. Se kuuluisa punainen lanka kuitenkin puuttuu, sillä biisi tuntuu enemmän usean biisin kokoelmalta kuin yksittäiseltä sellaiselta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö biisistä voisi nauttia space-himon iskiessä päälle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele 666 Pirstaletta - Osa 14: The Demonic Headache 06.06.2008

666 Pirstaletta - Osa 14: The Demonic Headache
Biisi rakentuu melko vähäisistä elementeistä, mutta niillä onnistutaan pitämään suhteellisen kiinnostava ilmapiiri yllä. En tiedä, onko tällä haettu varsinaista ahdistavuutta, mutta itselleni tämä edustaa lähinnä tarttuvaa minimalismia, jossa vinkuva äänitehoste ja peikkomainen ääntely ovat pääosassa. Aluksi vähän pelkäsin joutuvani kuuntelemaan jotain huumoripläjäystä, mutta biisi osoittautui ihan kelvolliseksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Routaraja - Pariisin yössä 06.06.2008

Routaraja - Pariisin yössä
Biisi on melko ovelasti sovitettu ennen kaikkea laulun kannalta. Laulaja ymmärrettävästi horjahtaa pari kertaa, mutta se ei lopulta häiritse paljoa. Soundit ovat vähän kolkot, mutta se tavallaan sopii biisin aihepiiriin. Kokonaisuutena biisi on kelvollinen, mutta se on toteutettavissa vielä paremmin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Piecemaker - Words Inside 06.06.2008

Piecemaker - Words Inside
Tässäpä on äkäinen meininki. Urut kirkuvat, ja laulaja vetää todella hyvin. Hetken päästä meininki tosin muuttuu oman makuuni turhan kasarihevimäiseksi. Säkeistön funkkaavampi tatsi sen sijaan on toimivaa tavaraa. Kokonaisuutena biisi on siis ehkä vähän hajanainen. Mutta kyllähän tätä kuuntelee.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Love Factory - 1 4 07.06.2008

Love Factory - 1 4
Kitara on ilmeisesti elektroakustinen, sillä siinä on juuri se epämiellyttävä soundi, joka tähän mennessä kaikissa kuulemissani elektroakustisissa on. Mutta jos unohdetaan soundi, on biisi itsessään toimiva tunnelmapala. Soinnuttelut ovat melko tutun kuuloisia, mutta hyvät soinnut ovat aina hyviä sointuja. Loppupuolella mukaan lisätyt särökitaratkin toimivat, mikä on mielestäni melko harvinaista. Kokonaisuutena tämä on kelpo tekele, jossa on rennon tunnelman hakemisessa onnistuttu melko hyvin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele KATARA - Minä olen tie 07.06.2008

KATARA - Minä olen tie
Kitaroissa on jännä soundi. Ne on kuitenkin jätetty taka-alalle, mikä on tyylilajin huomioon ottaen mukavaa vaihtelua. Urut tuovat lisää kieroutta muutenkin suhteellisen kimuranttiin meininkiin. Rakenteellisestikin biisi on kummallinen. Hiljaiseen osioon siirtyminen ei ole yhtä luonteva kuin muut siirtymät, mutta eipä tuo hirveästi haittaa. Kokonaisuutena biisi on kuunneltava, mutta omaan henkilökohtaiseen makuuni se ei valtavasti iske. Alan harrastajille tämä kolahtanee.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nauticus - Forbidden Borders of the Known World 06.06.2008

Nauticus - Forbidden Borders of the Known World
Alussa saadaan luotua viileä fiilis melko hyvin. Riffi on mainio, ja siinä on sopivan kolkko soundi. Jännitteen purkautuessa meininki on melko mielenkiintoinen. Hiljainen särökitara tulee mukaan pitämään fiilistä yllä, ja vokalistin ilmaisu on sävykästä. Tykkään myös rumpujen tribaalisesta meiningistä. Biisi tuntuu etenevän koko ajan häiriintyneempään ja aggressiivisempaan suuntaan. Hyviä riffejä löytyy. Kokonaisuutena piristävä annos tavallista persoonallisempaa tavaraa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalashnikov - Sherpa 06.06.2008

Kalashnikov - Sherpa
Biisi tempaa mukaansa nopsasti makean draivin ansiosta. Soitto on tiukkaa, ja soundit ovat miellyttävän pehmeät. Hyvää fiilistä alleviivaa vielä laulajan hento äänenkäyttö. Biisissä on paljon sovituksellisia yksityiskohtia, joiden ansiosta uudelleenkuunteluarvoa riittää.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Re-Pulse - Sweet Entwined Escape 06.06.2008

Re-Pulse - Sweet Entwined Escape
Laulajan ääni toimii mainiosti ja kannattelee muilta osin melko anonyymistä biisiä. Sävellyksellisesti biisissä ei siis tapahdu kovin paljoa, ja laulusovituksilla on päärooli. Biisin suurin vika onkin se, ettei siinä ole mitään vikaa; auttamaton massaan hukkuminen tekee siitä nautinnollisen korkeintaan yhden kuuntelun ajaksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele TOB - My Rainy Day 06.06.2008

TOB - My Rainy Day
Biisi on ideoiltaan hyvin perinteinen maantie-fiiliksellä toteutettu rokkauspala. Kitaraliidit, tarttuvat kertsit sun muut ovat kaikki läsnä. Ohuehkot ja tunkkaiset soundit syövät biisin voimaa, mutta epätavallisen pätevä vokalisti pelastaa melko paljon. "Ei paha", sanoisin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Grazy Mama & Sidekixx - Suru ansa 06.06.2008

Grazy Mama & Sidekixx - Suru ansa
Sävellykseltään biisi on melko tavanomainen, vaikka sointukuluissa vilautetaankin vähän epätavallisempia ratkaisuja. Soundit ovat aika kolkot, mutta tämä seikka yltyy häiritseväksi lähinnä vain kertsissä. Soitannollisesti homma pysyy hyvin kasassa, eikä laulajan tekemisissä ole juurikaan moitittavaa. Pieni loppuviilaus vain puuttuu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Marccus - Liar 07.06.2008

Marccus - Liar
Kyllä minä tässä hieman kasaria kuulen. Tulee jopa Mike Oldfieldin Crises etäisesti mieleen. Tämä voi tosin johtua siitäkin, että kitaroissa on samankaltaista soundia havaittavissa. Soundit kokonaisuudessaan ovat vähän ohuehkot, mutta biisi ei siitä varsinaisesti kärsi. Kelvollinen pläjäys on kyseessä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Sarko Stevens Band - Part 4 - On The Dancefloor 22.10.2007

The Sarko Stevens Band - Part 4 - On The Dancefloor
Kuulostaa kuin jostain pilkahduksen elämäniloa repinyt nuori Iggy Pop olisi päästetty ähkimään Donald Roeserin kadonneeseen disco-viritelmään. Soundien perverssi mekaanisuus yhdistettynä Sarkon lasiakin särkyvämpään inhimillisyyteen luo symbioosin ylittäen lihan rajat psykedeelisessä utopiassa, jossa sekä viiksi- että pimppikarvat värisevät 140 iskua minuutissa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dethera - Bullet For My Hangover 27.12.2007

Dethera - Bullet For My Hangover
En kuuntele tai diggaile tällaista modernia kamaa käytännössä ollenkaan, mutta tälle biisille on annettava erikoismaininta, sillä sen pääriffi on yksi tiukimmista, mitä olen vähään aikaan kuullut. Tuon yhden riffin ansiosta olen tätä kirjoittaessani kuuntelemassa biisin jo kolmatta kertaa läpi. Muita huomioita: mukava örinä, rumpalilla sopivan apinamainen meininki, suhteellisen meluisat soundit. Ainoa varsinainen miinus, jonka keksin, voisi olla se tyypillisin eli basarisoundi, joka on ainakin minun makuuni turhan kivinen. Joka tapauksessa tämä biisi on malliesimerkki siitä, kuinka yhden koukun tai kuninkaallisen riffin avulla kuuntelija saadaan kiinnostumaan ja kiinnittämään huomiota koko muuhun biisiin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Uncle Foe - Sack of Mush 06.06.2008

Uncle Foe - Sack of Mush
Jotain tuttua tässä on. En osaa sitä ääneen nimetä juuri nyt, mutta melko hyvältä tämä lähtökohdiltaan kuulostaa. Basson reilu esilläolo on muilta osin vaatimattoman soundimaailman suurin plussa. Sävellyksellisesti biisissä on melko tavanomainen meininki - tietysti "progeilua" lukuun ottamatta. Tämän tyyppisten bändien heikoin lenkki on usein laulaja, mutta nyt ei tarvitse pettyä. Kokonaisuutena biisi on toimiva, ja miinusta tuleekin lähinnä soundeista.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Out of Tune - Technocracy 06.06.2008

Out of Tune - Technocracy
Riffi on mainio, ja urut värittävät sitä kivan deeppurplemaisesti. Siirtymä räkäisempään osioon tapahtuu saumattomasti, ja vokalistin riehuminen on kivaa kuunneltavaa. Sounditkin ovat hyvät, vaikka voisivatkin olla myäs vähemmän prosessoidut. Kokonaisuutena mainio pala.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Re-Pulse - Moment In Ecstasy 09.06.2007

Re-Pulse - Moment In Ecstasy
Alun riffi tuntui aluksi suorastaan inhottavalta kankeutensa vuoksi, mutta yllättäen tykästyin siihen toiston myötä. Laulaja hoitaa hommansa hyvin, mutta hänen äänensä on miksattu hieman kummallisesti. Lisäksi rummut ovat aika elottomat. Biisi itsessään on toimivaa perushevimeininkiä, mutta omissa korvissani sen tehoa rokottavat nuo mainitsemani miinukset.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Somnam - Satellight 09.06.2007

Somnam - Satellight
Alku lupasi hienoja tunnelmia, mutta meininki vähän latistui Fruity Loopsista tuttujen rumpusoundien astuessa kehiin. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä faktaa, että bassolinjat ovat perhanan hyviä ja synat vangitsevia. Biisi on siinä mielessä jännä, että siinä on elektronisesta toteutuksesta huolimatta rock-fiilis. Tämä johtunee rumpusoundeista sekä rock-tyylisestä rytmikikkailusta. Tulee mieleen Mogwai ja kumppanit. Kokonaisuutena oikein hyvä biisi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Paganus - Paganus 16.04.2007

Paganus - Paganus
Perhana, nyt kuulostaa hyvältä. Pääriffi ei ole menettänyt voimaansa edellistä versiota kuunneltaessa, ja nyt vokalistin ilmaisukin on vallan mainion kuuloista. Hieman tulee kokonaisuudesta rytmikkäämpi versio Khanatesta mieleen. Soundit ovat mukavan runsaat ja kylmät. Jälkimmäisellä puoliskolla kuulostaa olevan jonkinlainen sadevesiefekti, joka on varsin kohtalokas. Lopussa laulu saa uudenlaisen, uhkaavan luonteen, mikä on mainio tyylikeino. Tämä on toimivinta doomia vähään aikaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Radio Pohmelye - The Spaghettification of Dr Vostok 09.06.2007

Radio Pohmelye - The Spaghettification of Dr Vostok
Intro koukuttaa tajuttoman hyvin. Basson ja rumpujen tullessa mukaan tuntuu kuin homma alkaisi horjua, ja niinhän se tekeekin välillä. Tästä selvitään kuitenkin säikähdyksellä, sillä se ei kuulosta huonolta. Ihmisäänillä varustettu osio toi välittömästi mieleen Mr. Bunglen, jolla oli vastaavan kuuloisia juttuja ties kuinka paljon. Biisin huippuhetket ovat alkupuolella, mutta sen kuuntelee kyllä mielellään loppuun asti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rikhard Black - Muuli 12.04.2007

Rikhard Black - Muuli
Tässä biisissä on kyllä potentiaalia makeita riffejä ja laulumelodioita myöten, mutta kehnot soundit rokottavat paljon. En ole varsinainen konerumpujen vastustaja, mutta huonoista sampleista en tykkää. Myös kitara on vähän laihan kuuloinen. Joka tapauksessa biisi itsessään on hyvä pala konstailematonta rokkia. Pidän erityisesti kertosäkeen riehakkaasta avoautomeiningistä. Toivon mukaan tulemme tulevaisuudessa kuulemaan uuden version elävämmillä soundeilla.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Sarko Stevens Band - Day Of Decapitation 15.03.2007

The Sarko Stevens Band - Day Of Decapitation
Justin, tuo saarivaltion kiero sielu. Hän jos kuka tietää, kuinka kertoa tarina ihmiskehon tärkeimmän eritteen roiskuttajasta. Kysehän ei siis ole itsetyydyttäjästä, vaan kauhistuttavasta murhamiehestä. Soundimaailma on erityisen karu ja tuo mieleen villin lännen autioituneet seudut, joiden asukkaat eivät uskalla astua ulos taloistaan. Laulun kaiku tuo mieleeni Anton LaVeyn The Satanic Mass -albumin, mikä ei TSSB:n musiikin kohdalla ole varsinaisesti yllättävää. Jos lyriikanpätkillä olisi oma valtio, "I could not kill 'em all" olisi vähintäänkin kunnanjohtaja.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Sarko Stevens Band - I lied 15.03.2007

The Sarko Stevens Band - I lied
Sarkofagus nousee jälleen kuolleista herättämään pahennusta kiristävän päähineen omaavien keskuudessa. Tällä kertaa mennään mollissa, ja meininki on muutenkin selvästi vakavampi kuin yleensä. Sanoitukset ovat kuin jääkylmä teräase lamaantuneen ihmisen lihassa, ja Sarkon äänessä on vampyyrimaista vittumaisuutta. Uutta on myös Rock Russelin omia kieroutumia tyydyttävä reippaan sähköinen kitarasoolo. Eunukin hedelmällisyyteen verrattavat rumpusoundit alleviivaavat biisin sosiopaattista luonnetta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele psykoosi - Ethnic 09.06.2007

psykoosi - Ethnic
Tässäpä vasta on hämärä fiilis. Tykkään siitä, kuinka täysin luonnoton elektroninen suhina tuo heti mieleen käärmeen ääntelyn. En tiedä, onko tämä tarkoituksellista, mutta ideaa biisissä on joka tapauksessa. Pääpaino on nimenomaan fiiliksessä, ja fiilis on rytmillä sekä leijuvalla synalla luotu varsin mainiosti. Todella hyvä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele 1969 - Rock is not dead!!! 29.01.2007

1969 - Rock is not dead!!!
Aivan uskomatonta. Perhanan loistavat lickit ja maailman törkein lausahdus maailman törkeimmällä äänellä. Lisäksi rummuissa on vastustamatonta svengiä ja pornoa. On aliarvioivaa sanoa tätä vitun hyväksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele RRP: Greatest Hits Vol 2 - Päiväunihiekkaa 29.01.2007

RRP: Greatest Hits Vol 2 - Päiväunihiekkaa
Aluksi biisi ei kuulosta mitenkään erikoiselta, mutta kertosäkeen häijyt lauluharmoniat herättävät huomioni. Kitarasoundi on mukavan terävä, mikä on etu varsinkin matalalta soitettaessa. Soundit ovat muutenkin hyvin toimivat. En löydä tästä oikeastaan mitään varsinaista valituksen aihetta. Toimivaa tavaraa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Control Banned - No Place Like Home 29.01.2007

Control Banned - No Place Like Home
Biisi lähtee napakasti funkkaamaan, ja odotan kuulevani törkeyksiä, mutta en varsinaisesti pety kuullessani hillittyä ja melodista laulua. Laulaja osaa asiansa, ja hänen ilmaisuaan on miellyttävää kuunnella. Rumpusoundeista tuntuu puuttuvan lopullinen potku, mutta muuten soundimaailma on mukava. Kosketinsoolo on ässä. Pidän myös erityisesti kertosäkeen laulumelodiasta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Takalo & Turunen - Kyynelvirta karjatilalla 29.01.2007

Takalo & Turunen - Kyynelvirta karjatilalla
Alussa kuulen kummallista mutta miellyttävää ääntä, joka saa minut odottamaan parhautta. Biisi lähteekin odotusteni mukaisesti hiljalleen käyntiin. "Laulu" kuulostaa kaikessa häiriintyneisyydessään varsin mainiolta. Sanoituksista en saa selvää, enkä tiedä, ovatko ne välillä edes mitään tunnettua kieltä. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään huono asia. Vaihtelua biisistä ei pahemmin löydy, joten oletan sen tarkoituksen piilevän hypnoottisuudessa. En ole tällä hetkellä hypnotisoitavissa, mutta biisi kuulostaa ihan hyvältä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Routaraja - Sydänmaa 29.01.2007

Routaraja - Sydänmaa
En ole koskaan ollut suomenkielisen romantiikkarockin ystävä, mutta voin antaa kuitenkin pari sanaa toteutuksesta. Kitara ja basso ovat soundeiltaan OK, mutta rummut ovat jääneet vähän kylmiksi. Varsinkin basari kuulostaa liian hyökkäävältä muuten rauhallisessa soundimaailmassa. Sen sijaan sävellyksellisesti biisi on mukava. Noin puolivälin paikkeilla vilahtavat jouset kuulostavat erityisen hyvältä pienestä rytmisestä horjahtelustaan huolimatta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Buddhist Warehouse Inc. - Dreamcraft 07.12.2006

Buddhist Warehouse Inc. - Dreamcraft
Hämärän ambientin maisteri tekee "comebackin" vähemmän tavanomaisen biisin kera. Aluksi musiikki leijailee varsin mukavasti, mutta pian mukaan tulee yllättävä elementti eli hieman viidakkomaiset mutta silti soundeiltaan modernit rummut. Fiilikseltään biisi on soundtrack-musiikille tyypillisesti melko mahtipontinen ja täynnä toivoa. Rakennekin olisi täysin perinteiden mukainen, mikäli suvantokohdan jälkeen olisi luotu jännite, joka purkautuisi lopussa. Tämä klisee on kuitenkin jätetty (onneksi?) pois. Tässä biisissä ei ole mitään vikaa, mutta on väistämätöntä olla vertaamatta tätä Authentiquen aikaisempaan tuotantoon. Esimerkiksi Inferian kaltaisista mestariteoksista ollaan valovuosien päässä. Mutta omassa lajissaan tämä pärjää mielestäni varsin hyvin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele SOULTRAY - My name on your stone 29.01.2007

SOULTRAY - My name on your stone
Tässä biisissä on vähän modernimpaa luonnetta, jota useimmiten vierastan. Tässä tapauksessa jonkinlainen muna on kuitenkin säilytetty. Kitarassa on aika rouhea soundi, jossa on juuri sopivasti säröä. Laulajan tyyli tuo mieleen ajoittain Fear Factorysta tutun Burton Bellin, mikä ei minulle entisenä FF-fanaatikkona ole lainkaan huono asia. Soundimaailma on yleensäkin perushyvä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalashnikov - Pyhäpäivä 09.06.2007

Kalashnikov - Pyhäpäivä
Minä kuulun siihen koulukuntaan, joka hyvin helposti alkaa nähdä punaista kuullessaan suomenkielisiä ja taiteellisia sanoituksia. Tällä kertaa en kuitenkaan purskahtanut itkuun, sillä sanat ovat ihan mukavat. Myös musiikki on menevää. Tykkään erityisesti parin minuutin kohdalla alkavasta trippailevasta väliosasta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Pyromaniac - LÄPI 29.01.2007

Pyromaniac - LÄPI
Tässä biisissä ei turhia pelleillä. HC-pohjaisilla riffeillä mätetään eteenpäin ronskin rääkymisen kera. Biisi saattaa ehkä olla kulunut, mutta se ei haittaa pätkääkään, sillä mukana on meininkiä, jota harvoilta oikeasti löytyy. Lisäksi soundit ovat varsin hyvät. Kaikki instrumentit erottuvat edukseen. Ainoa valituksen aihe on se, että biisi on liian pitkä. Tiivistettynä viesti menisi paremmin perille.

Kommentti kappaleesta Kuuntele My First Period - You Lick Piss When You Giggle 12.10.2006

My First Period - You Lick Piss When You Giggle
Basso tulee sairaalla tavalla esille tässä biisissä. Riffi on todella kova, eikä liuosta ole laimennettu mitenkään. Uskallan kuitenkin valittaa siitä, ettei näinkin hienon riffin ympärille ole kasattu pitempää biisiä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele My First Period - Spital 12.10.2006

My First Period - Spital
Jes, vittumaisuutta. Jo pelkästään biisin niimi ansaitsee täyden arvosanan. Myös biisi itsessään on varsin mainio. Kitara sylkee myrkkyä kuuntelijan kasvoille rumpujen suorittaessa väkivaltaisuuksia. Soundit ovat sopivan primitiiviset, mutta ehkä Big Black -tyylinen särinä toisi vielä lisää vittumaisuutta. Vaan eipä tämä mitenkään erityisen siirappista tai suloista ole tällaisenakaan. Hyvä niin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kylmän Raudan Sepät - Setä Samulin öljyinen käsi 29.01.2007

Kylmän Raudan Sepät - Setä Samulin öljyinen käsi
Koskettimet tuovat makua tähän muuten hyvin perinteiseen hevipalaan. Mitään erikoista en osaa erikseen nimetä, paitsi kertosäkeen riffin, joka on ihan mukavan kuuloinen. Soundit ovat peruskamaa. Jään lähinnä kaipaamaan ainoastaan bassoa, joka tuntuu vähän hukkuvan muiden instrumenttien alle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aresti - Mikä sekaa mitä 02.06.2006

Aresti - Mikä sekaa mitä
Biisi on rytmitetty osittain melko harvinaislaatuisesti, mikä on jo itsessään mielenkiintoista. Soundit ovat melko tylyt. Yleensä tämän kaltaisessa musiikissa suositaan surkean kliinisiä soundeja. Laulajan ääni on hyvä, ja hän osaa myös käyttää sitä. Jossain välissä menee hieman nuotin vierestä, mutta ei se niin vakavaa ole. Biisi olisi noin puolet lyhyemmäksi tiivistettynä toimivampi. Mutta kyllä se toimii näinkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aeiouaih - Vertical 24.05.2006

Aeiouaih - Vertical
Biisissä on melko neutraali mutta mysteerinen tunnelma. Soundit ovat sopivan kuivat ja lauluääni synkkä. Biisiä ei ole toteutettu perinteisin pop-kaavoin, eli mitään erityisen mieleenjäävää hetkeä ei ole. Sen sijaan on kaksi ja puoli minuuttia tasaista tunnelmointia. Ainoa valittamisen aihe on biisin vähäinen pituus. Tämän tyyppistä fiilistelyä kuuntelisin erilaisin kääntein maustettuna paljon pitempäänkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele RRP: Greatest Hits Vol 2 - Raha on valtaa 02.06.2006

RRP: Greatest Hits Vol 2 - Raha on valtaa
Syntikka on tässä biisissä se, mikä sulattaa sydämeni. Myös basso kuulostaa melko äkäiseltä. Ja onhan kertosäekin kaikessa kieroudessaan aika siisti. Itse biisi ei kuitenkaan kokonaisuutena ole niin vahva kuin tietyt yksityiskohdat. Huono se ei kuitenkaan ole, vaan toimiva peruspala.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Routaraja - Tämän kylän Elvikset 02.06.2006

Routaraja - Tämän kylän Elvikset
Pääriffi on jotenkin epämiellyttävä. Säkeistö kuulostaa jo paremmalta. Tunnelma on aika utuinen ja ehkä jopa perverssi. Jotain kieroa tässä joka tapauksessa on. Soundit ovat varsinkin laulun osalta sopivan rupiset. Aluksi odotin biisin olevan yhtä kammottava kuin pääriffi, mutta se osoittautuikin ihan toimivaksi kokonaisuudeksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Info & Opetus - Hippi Verilammikossa 29.03.2006

Info & Opetus - Hippi Verilammikossa
Soundit tuntuvat olevan murskaavammat kuin kahdessa aikaisemmassa biisissä. Riffit ovat minimalistisuudensa johdosta hyvin toimivia. Sanoitukset ovat aika hassut kaikessa luolamiesmäisyydessään, mutta juuri siitä syystä mukavaa viihdettä. Silkan murskaavuuden vuoksi tätä kuuntelee mielellään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Info & Opetus - Ihmismassa 29.03.2006

Info & Opetus - Ihmismassa
Kromaattinen HC-riffi tuo heti vanhat klassikot mieleen, ja klassisessa tyylissä pysytään koko biisin ajan. Kaikki turha on nakattu kaatopaikalle, ja vain kiinteä ydin on jäljellä. "Kaikki kuolee mun puolesta" on hieno rivi, joka jää soimaan päähän aiheuttaen väistämättömän kysymyksen: "Mitä vittua?"

Kommentti kappaleesta Kuuntele Info & Opetus - Vitun Juntit 29.03.2006

Info & Opetus - Vitun Juntit
Meininki on melko heavya. Vokalisti ei tosin alistu laulamaan millään tavalla riffien sävelten mukaan, vaan huutaa vihaisesti. Pääriffissä on hyvin apokalyptinen fiilis, kuten Sabbathilla joskus. Kertosäkeen riffi on puhdasta Sabbathia, ja se onkin biisin paras hetki. Soundit ovat oikein hyvät. Kitarasoundi olisi voinut olla biisin tyyliin sopien Sabbath -tyylistä hamppupörinää, mutta perinteisen vittumaisena rätinänäkin se toimii. Rummut kuulostavat myös hyvältä, mutta ne ovat hieman liian taustalla. Bassonkin kuulee, mutta se saisi kuulua enemmänkin. Sanoituksissa jätettiin mainitsematta rumat viikset ja kykenemättömyys muodostaa sekä järjellisesti että kielellisesti korrekti virke, mutta ei se haittaa. Siinä mielessä tämä on melkoinen yhteensattuma, että pohdiskelin biisin käsittelemää aihetta vain noin 10 minuuttia ennen biisin kuuntelemista. Aluksi tuntui siltä, että biisi on vain surkea tynkä, mutta pari lisäkuuntelua paljastivat biisin omaaman rakenteen ja tiiviyden toimivuuden. Aika hyvä biisi tämä loppujen lopuksi on.

Kommentti kappaleesta Kuuntele TakkuTakiainen - TakkuTakiainen Amolli Improvisaatio 1998 25.03.2006

TakkuTakiainen - TakkuTakiainen Amolli Improvisaatio 1998
Alku lupailee lempeitä tunnelmia, mutta pian tapahtuu muutos vähemmän helposti sisäistettävään meininkiin. Rytmin nykiminen on kohtuullisen mukava elementti, ja lievän satunnaisuuden luoma kieroutuneisuus pitää otteessaan. Aidolla pianolla soitettuna tämä kuulostaisi kuitenkin runsaasti paremmalta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Eternity Flames - Unreached Dreams 24.03.2006

Eternity Flames - Unreached Dreams
Alku on kohtuullisen lupaava. Melodiat ovat persoonattomuudestaan huolimatta mukavia. Stratovarius-rip-offia yhdessä välissä en tosin helposti anna anteeksi. Jotkut sointukulut lähentelevät jopa klassista musiikkia, mikä on erittäin hieno juttu. Biisin rakenne on omituinen, sillä se tuntuu vain pomppivan melodiasta toiseen ilman mitään selkeää järjestystä. Siinä ei sinällään ole mitään pahaa, mutta rakenteen järkeistäminen on aina hyvä tehdä. Biisi loppuu kesken, mutta en purskahda kyyneliin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele -CSPR- - Kuun Valoon 31.03.2006

-CSPR- - Kuun Valoon
Alun melodia tuo vahvasti mieleen In Flamesin. Biisi on muutenkin ehkä enemmän metallia kuin rockia. Laulaja vetää voimakkaasti, mikä takaa sen, että sanoitukset kuuluvat selkeästi. Itse en henkilökohtaisesti pidä biisin sanoituksista juuri ollenkaan, sillä niiden aihe tuntuu "lapselliselta". Biisi on kuitenkin tarttuvine melodioineen ja turvallisine pop-rakenteineen toimiva kokonaisuus.

Kommentti kappaleesta Kuuntele ...as Jy Sê Haan - Coffee Beans 30.03.2006

...as Jy Sê Haan - Coffee Beans
Alun tunnelma asettaa odotukseni kohtuullisen korkealle. Kun biisi lähtee varsinaisesti käyntiin, meininki on soundillisesti aika erilaista verrattuna siihen, mitä olen tottunut kuulemaan tämän tyyppisissä biiseissä. Se on vain hyvä asia, sillä persoonallisuus on aina plussaa. Useat melodiainstrumentit tarjoavat useita keskittymisen kohteita, mikäli biisiin jollain tavalla keskittyy. Biisin sisäiset teemat vaihtuvat sen verran tiuhaan tahtiin, ettei huomio ainakaan tiedostamattomasti lipsu muualle. Odotin koko ajan jonkinlaista kohokohtaa, mutta sellaista ei tässä tapauksessa ollut. Tämän tyyppisissä biiseissä sellaisia ei kylläkään taida usein olla, joten en laske sitä viaksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Routaraja - Routaraja 30.03.2006

Routaraja - Routaraja
Biisin aloittavassa riffissä on jotain tuttua. Varhainen Megadeth tulee mieleen. Soundit ovat aika pehmeät, mikä on tietyssä mielessä hyvä ja tietyssä mielessä huono asia. Laulajan ilmaisussa saisi olla enemmän rockia, eli hän saisi käyttää ääntään paljon rohkeammin ja röyhkeämmin. Soitannollisesti tämä on moitteetonta kamaa. Kitarasoolo on aika tyylikäs. Omaa ilmettä ei tästä löydy, mutta se ei itsessään ole niin huono asia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Plastic Tree 30.03.2006

Kalkutan Konepaja - Plastic Tree
Tämä toimisi paljon paremmin, jos miksauksessa olisi enemmän tilan tunnetta. Tällaisena meininki tuntuu melko ahtaalta. Biisi itsessään sen sijaan on lievästi tarttuva. Varsinkin säkeistön laulumelodia on hyvin koukuttava. Kertosäkeessä mieleen tulee Blur. Äänekkyyden lisääntyessä soundien kuivuus tulee varsinkin rumpujen osalta viimeistään esille. Laulaja vetää aika hyvin, eivätkä muutkaan bändin jäsenet kehnoile ollenkaan. Yhteenveto: biisi on muuten oikein toimivaa tavaraa, mutta vain soundit häiritsevät.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Extracorporeal Shock Wave - Melua-02 (Part 1 of 2) 29.01.2007

Extracorporeal Shock Wave - Melua-02 (Part 1 of 2)
Tämän kollaasin miellyttävyyden taso vaihtelee runsaasti, sillä teemat vaihtuvat melkoisella vauhdilla. Paras hetki on oikeastaan aivan alussa. Kitara kuulostaa ajoittain hyvinkin irralliselta. Elektroniset efektit kuulostavat aika halvoilta. Sanoisin tämän toimivan vain taustamusiikkina, sillä keskittyessäni en löydä tästä varsinaista sisältöä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Afar a Bird - Polka 31.03.2006

Afar a Bird - Polka
Heti alusta lähtien biisi kuulostaa erinomaiselta. Melodia on kulunut, mutta se ei haittaa pätkän vertaa. Tunnelma tuo mieleen Portisheadin, ja näin ollen alan automaattisesti odottaa naislaulajan ääntä. Laulaja onkin mies, ja hän kuulostaa aika paljon Thom Yorkelta. Aluksi säikähdän, mutta pian totun siihen, ja biisi kuulostaa jumalattoman hyvältä. Biisi etenee samalla minimaalisella instrumenttiryhmällään loppuun asti. Se on toimivin ratkaisu, sillä jokin trendikäs kliimaksi suurella soundimaailmalla olisi vain pilannut biisin. Sounditkin ovat erinomaiset. Kokonaisuutena tämä biisi kuuluu Mikserin parhaimmistoon.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Money 02.06.2006

Kalkutan Konepaja - Money
Säkeistöriffi on kitarasoundin ansiosta melkoisen tappava. Valitettavasti muiden instrumenttien soundit eivät ole niin hyvät. Biisi ei kuitenkaan paljoa siitä kärsi. Laulajan suoritus on hyvä, mutta itse jäin kaipaamaan pientä lisäaggressiota. Kokonaisuutena biisi on kuitenkin mainiota vaihtoehtopunkkia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Sarko Stevens Band - I am the blues (live @ Budokan) 02.02.2006

The Sarko Stevens Band - I am the blues (live @ Budokan)
On vaikeaa kuvitella sitä hysteriaa, jonka TSSB:n saapuminen ensimmäistä kertaa Japaniin on aiheuttanut. Vielä vaikeampi on kuvitella, millaisia konflikteja täysin kahtia jakautuneessa yleisössä on saattanut syntyä. Toiset haluavat kuulla simppeliä kantripoppia, kun taas toiset odottavat jointit näpeissään, että hemmot iskisivät eksperimentaalisen vaihteen päälle. Tämä versio on runsaasti täyteläisempi kuin sinkulla. Tamburiini ja soolokitara värittävät meininkiä, ja Sarkon jäljittelemättömän flegmaattinen "Yeah"-äännähdys kitarasoolon aikana on puhdasta kultaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Sarko Stevens Band - I am the blues 02.02.2006

The Sarko Stevens Band - I am the blues
Juuri kun luulin, että Sarko on ohjannut bändinsä omituisesti pukeutuvien true-indie-häröilijöiden suosimalle alueelle, julkaisee TSSB singlen, joka on tällä kertaa 100% kantria. Tämä tyylillinen vuoristorata tiputtaa tivolin mutaiselle maaperälle kaikki ne, jotka eivät ole täysin omistautuneita Sarkofaguksen taiteelle. Musiikkimaailmaa järkytti vähän aikaa sitten avoin kirje, jonka aihe oli studiovelho Sly Garyn erottaminen. Olen kuullut huhuja, että kyseessä olisikin vain mainoskikka, ja kieltämättä tässä biisissä kuuluu Sly Garyn soittotyyli. Biisi itse on tyylipuhdas akustisella kitaralla ja miesäänellä toteutettu rento pala, jossa Sarko kertoo olevansa blues. Hän ei kuitenkaan tyydy apinoimaan vanhoja legendoja, vaan tuttuun tyyliinsä inahtaa ja värähtää odottamattomina hetkinä. Kuulija odottaa, että lopussa joko kiljutaan päättömästi tai muulla tavalla aiheutetaan järkytystä, mutta se ei koskaan tapahdu. Bändi yllättää täydellisellä yllättämättömyydellä!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Evoked Curse - Evil Sacrifice 11.02.2006

Evoked Curse - Evil Sacrifice
Celtic Frost -rytmittely heti alussa saa minut melkein hypähtämään innosta. Riffikin olisi voinut olla enemmän CF:n kaltainen, eli epälooginen. Meininki laskee hölmön melodian ja blastin tullessa kehiin. Biisi ei ole varsinaisesti huono, mutta Evoked Apocalypsen hienous on valovuosien päässä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Evoked Curse - Evoked Apocalypse 11.02.2006

Evoked Curse - Evoked Apocalypse
Tässä on kaikki kohdallaan: kovat riffit, mukavan luolamiesmäiset soundit ja ilkeä rääkyjä, joka vetää välillä pienet Schmierit. Äärimmäisen pelkistetyllä riffittelyllä, rytmityksellä ja rakenteella luodaan tarttuva pala vanhan koulun metallia, jonka jaksaa kuunnella vielä monen monta kertaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nobelskaja Priz - Vremja Perestrojka 30.03.2006

Nobelskaja Priz - Vremja Perestrojka
Tämä on tosi hämärää. Jollain tavalla kiero melodia tekee aivoistani solmun samalla kun ilmeisesti itänaapurista kotoisin olevat hemmot selittävät jotain epämääräistä. Aluksi mieleni teki sanoa, että tämä on hirveää ulostetta, mutta biisi osoittautuu liian tarttuvaksi, enkä pysty siihen. Minut on voitettu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - Masquerade 30.03.2006

Celestial Aeon Project - Masquerade
Melodiat ovat oikein hyviä, ja tunnelma on ajoittain hyvinkin hämärä. Hämäryys on aina plussaa. Soundillisesti biisi on ykkösluokkaa. Kirkkautta olisi voinut kuitenkin olla vähän enemmän. Toivomani jouset saapuvat biisin loppupäässä, ja meininki muuttuu valoisammaksi. Tämä on todella hienoa tavaraa. Biisi olisi voinut jatkua pitempäänkin sisältäen jonkin orgastisen huipentuman, mutta tällaisenakin tästä pystyy jo nauttimaan paljon.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Grim Art - The Grim Art 08.12.2005

The Grim Art - The Grim Art
Basson puute häiritsee heti alusta alkaen, sillä soundimaailma on kohtuuttoman ohut ilman sitä. Muilta osin soundit ovat melko tyydyttävät lukuun ottamatta liian kovalle miksattua laulua. Miksauksessa on muutenkin jotain häikkää, sillä kitara hiljenee välillä huomattavasti. Soitannollisesti homma ei ole hirveän hyvin kasassa, mutta tämän tyylisessä musiikissa sillä ei ole merkitystä. Riffit ovat perinteistä 90-luvun norjalaismaista sahausta power-soinnuilla. Mitään erityisen ilkeää biisissä ei ole, mutta puolentoista minuutin kohdalla tapahtuva siirto efekteillä väritettyine rääkäisyineen on erittäin toimiva purkaus. Viimeinen riffi sen sijaan on biisin yleisilmeeseen täysin sopimaton. Laulaja onnistuu luomaan satunnaisin väliajoin hyvän tunnelman, mutta suurimmaksi osaksi hänen suorituksensa koostuu merkityksettömästä mölinästä. Kokonaisuutena biisi on kohtalaisen toimiva, mutta basson ja voimakkaamman vokalisoinnin kera se olisi jo oikein hyvä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele nots - Autumn Electric 27.11.2005

nots - Autumn Electric
Ei tämä progea ole, vaan jonkinlaista melodista rockia. Samplet ovat vehkeestä, mutta sävellyksellisesti tämä pärjää ihan mukavasti. Paremmalla toteutuksella tätä jaksaisi kuunnella enemmänkin, mutta tässä tapauksessa liiallinen muovisuus aiheuttaa suhteellisen nopean kyllästymisen. Myös biisi itsessään kaipaisi rakenteensa suhteen ehkä pienen piristysruiskeen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele nots - Life Is Short 27.11.2005

nots - Life Is Short
Melodia on hieman tavallisesta poikkeava, mikä on kohtuullisen hyvä juttu. Soundimaailma on perinteinen, mutta siitä tuntuu kuitenkin puuttuvan lopullinen muna. Kompinvaihdos ei ollut ollenkaan hyvä juttu. Turvallisuuden ja tavanomaisuuden pilaama mieleni järkyttyi, ja kyyneleet virtasivat jokena. Tämän tyyppisessä musiikissa ainakaan minä en valitettavasti kykene sulattamaan mitään, mikä rikkoo "sääntöjä". Mutta en missään nimessä käske sinua olemaan kokeilematta uutta, vaan mieluummin rohkaisen jatkamaan kokeilevalla linjalla. Tämä biisi tuntuu vielä jotenkin keskeneräiseltä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haikaus - Kaunii 11.11.2005

Haikaus - Kaunii
Oikein hieno kitarariffi käynnistää homman. Kitarassa on juuri oikeanlainen delay, joka tuo biisiin rytmikästä ambienssia. Oikean kaiuttimen valtaa väriä tuoden hieman erilainen melodia, joka on myös mukava. Laulu on todella hyvän kuuloinen. Sanoituksia biisissä ei tunnu juuri olevan, mikä on hyvä juttu, sillä tämän tyyppisiä biisejä kuunnellessani suosin totaalista rentoutumista, mitä sanoituksiin keskittyminen voi häiritä. Raskaampaa soundia sisältänyt osio ei kuulostanut täysin sopivalta, mutta paremmalla toteutuksella se varmasti sopisi biisiin oikein hyvin. Kokonaisuutena tämä on kuitenkin miellyttävä tunnelmapala.

Kommentti kappaleesta Kuuntele POLTE - totta vai fantasiaa 31.03.2006

POLTE - totta vai fantasiaa
Alun riffi on melko kulunut, mutta ei se varsinaisesti haittaa. Rumpusoundit ovat aika kummalliset. Varsinkin basarissa on epämiellyttävän metallinen. Biisi itsessään on simppeliä ja toimivaa rockia. Kertosäkeen laulumelodia on oikein mukava. Mieleen tulee Turbonegron Rock Against Ass.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Flame - Dark Demonic Domain 08.12.2005

Flame - Dark Demonic Domain
Biisin aloitus on ihanteellinen kaoottinen purkaus. Säkeistössäkin säilytetään osa kaoottisista elementeistä kromaattisella riffittelyllä. Vauhti pidetään kovana. Mutta minuutin ja viidenkymmenen minuutin kohdalla laitetaan lievä rocktähti-mentaliteetti päälle kitarasooloa myöten. Tämän jälkeen biisi viedään loppuun hyväksi havaitulla nopealla mätöllä sekä infernaalisella demonikuorolla. Tässä biisissä vilahtelee jo nihilistinen potentiaali.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Flame - Internal Wrath (Infernal Hate) 08.12.2005

Flame - Internal Wrath (Infernal Hate)
Melko rässäävä ote on tässä. Riffit koostuvat säveliltään melko loogisesta power-sointusahauksesta. Myös tuotannollisesti ollaan enemmän thrashin puolella. Kitarasoundi on suhteellisen hillitty mutta massiivinen. Rummut sen sijaan ovat selvästi taka-alalla. Vokalisti toteuttaa ulosantinsa astetta modernimmalla tavalla, eli tiettyjen rajojen sisällä. Tunnelman vahvistamiseksi on lauluun laitettu Beheritin mieleen tuova kaiku. Soitannollisesti kaikki on kunnossa. Biisi etenee vanhan thrashin tavoin perinteisellä rakenteella, jossa ei ole sijaa kaaokselle. Mitään tämän syvempää biisissä ei ole, joten se sopii satunnaiseksi metalliseksi viihteeksi talvi-iltoihin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele POLTE - kesä 96 30.03.2006

POLTE - kesä 96
En ole koskaan erityisesti pitänyt näin kesäisistä rock-biiseistä, mutta kuuntelemaan kykenen toki. Rummuissa on hieman urpot soundit, mutta se ei enää haittaa niin paljon, kun muutkin soittimet alkavat äännellä. Meiningistä tulee mieleen Klamydia, mikä ei ole kovin miellyttävä eikä toisaalta myöskään hirmuisen looginen mielleyhtymä. Laulaja vetää kohtuullisen hyvin, mutta paranneltavaa löytyy vielä hieman. Kokonaisuutena biisi toimii, ja voin kuvitella satunnaisen jäbän kuuntelevan tätä innoissaan vaikkapa kotibileissä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele SkullFuck - Beast and prey 17.12.2005

SkullFuck - Beast and prey
Hahaa, biisit on ilmeisesti laitettu nopeusjärjestykseen. Tämänkin biisin riffit ovat rautaisia. Lopetus oli kuitenkin aika kehnosti toteutettu. Kokonaisuutena biisi on kuitenkin hyvä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele SkullFuck - Suicidal Rape 17.12.2005

SkullFuck - Suicidal Rape
Nyt on vauhtiakin mukana. Mätön jälkeisessä mosh-osiossa on perhanan kova riffi. Kitarasoolo on hauskan kuuloinen. Tämän biisin kohdalla lyhytkestoisuus on hyvä ratkaisu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele SkullFuck - ...and then you die 17.12.2005

SkullFuck - ...and then you die
Kun bändin nimi on Skullfuck ja vaikutteina mainitaan Slaughterin ja Blasphemyn kaltaisia bändejä, en voi olla kuolaamatta litratolkulla. Biisi lähteekin käyntiin kunnon luolamiesriffillä, minkä jälkeen alkaa vyörytys. Virvelisoundi on ihanan iskevä. Soundit ovat muutenkin sopivan rujot juuri tällaiseen meininkiin. Ainoastaan vokalistin persoonaton ilmaisu hieman häiritsee. Riffit ovat silkkaa minimalistista murhaa ja rytmi saa kehon sykkimään kuin riivatulla. Vaikka biisi vähän toistaakin itseään, se ei pahemmin haittaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele SkullFuck - I Hate 17.12.2005

SkullFuck - I Hate
Tämähän potkii vielä kovemmin kuin edellinen biisi. Primitiivinen mäiske runnoo kaiken siveellisen kasaan. Ainoa huono puoli on biisin tynkämäinen rakenne, johon ei näytä sisältyvän muuta kuin pääteema. Biisi on kuitenkin hyvin nautinnollinen kokemus niin kauan kuin sitä kestää.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Stench Of Decay - Souls Of Possession 27.03.2006

Stench Of Decay - Souls Of Possession
Tässä biisissä on hieman ruotsalaista meininkiä. Puolen minuutin kohdalla yksinään soiva dempattu riffi paljastaa kitarasoundin tuhnuisuuden. Jotkut riffit ovat erityisen julmia. Kolmen minuutin kohdalla tuleva muutos on kuin suoraan Demigodin debyytiltä. Pyydän anteeksi, jos jatkuvat vertailuni vituttavat. Perinteisiä dramaattisia muutoksia (hitaasta nopeaan, tunnelmallisesta soolosta takaisin julmuuteen) sisältävä Souls of Possession pitää otteessaan loppuun asti kuin vihaisen mummon kourat.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Stench Of Decay - Alive And Rotting 27.03.2006

Stench Of Decay - Alive And Rotting
Sekä riffit että örinä tuovat mieleen vanhan Demigodin, mikä on enemmän kuin hyvä asia. Demigodin tavoin brutaalin kitarasoundin vahvistama kromaattinen tremolosahaus luo matalan murinan kanssa hyvin julman äänimaailman panssarivaunun tavoin jyskyttävien rumpujen päälle. Biisirakenteen suhteen ei ilmeisesti ole kuitenkaan menetelty ison D:n tyyliin, eli kokonaisuus etenee iskevän pop-orientoituneesti. Biisissä on pari loistavaa rytmikoukkua tavallisempien osioiden välissä. Noin kahden minuutin kohdalla saapuva tuplabasaritykitys on todella raskas. Ehtaa circle pit -kamaa Soundit ovat harvinaisen raskaat, mutta samalla hyvin selkeät. Ne tuovat lopullisen voiman biisiin. Voin hyvällä omatunnolla sanoa tämän kuuluvan kovimpiin suomalaisiin dödisbiiseihin millä tahansa asteikolla.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Goresoaked - Postmortal Haemorrhoids 23.09.2005

Goresoaked - Postmortal Haemorrhoids
Kehitystä on tapahtunut sekä biisien, soiton että tuotannon kohdalla. Makeita riffejä vilisee ja, rumpalin työskentely on varsin tyylikästä. Treenausta on selvästi harrastettu, sillä edellisen demon hataran soittelun tilalle on tullut tiukka täsmätykitys. Vokalistin ääni ei ole erityisen persoonallinen, mutta tyydyttää kuitenkin. Loppupään rääkäisyt kuulostavat aivan Dani Filthiltä, mikä on hassua. Enpä ole pitkään aikaan kuullutkaan näin pätevää mättöä Suomen suunnalta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Goresoaked - Coprourinal Eucharistia 23.09.2005

Goresoaked - Coprourinal Eucharistia
Tästä biisistä tulee hyvin läheisesti mieleen Spawn of Possession. Hitaammassa osiossa vedetäänkin sitten kunnon Suffocation-tyylillä. Tässäkin biisissä on paljon hyviä riffejä, ja vaihtelua piisaa aika perhanasti. Brutaalia grindaavaa dödistä ja vanhan koulun rässiä paiskotaan vuorotellen. Minä tykkään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Sarko Stevens Band - Hey you 20.09.2005

The Sarko Stevens Band - Hey you
Joskus harvoin sitä sattuu löytämään jotain, joka ilmentää nihilististä filosofiaa musiikin keinoin: ensin Von, sitten Immolation ja nyt tämä. Onko tämä etikankirpeää pop-parodiaa vai nuoren, vihaisen miehen keskisormen nosto koko ihmiskunnalle? Itse tulkitsisin tämän olevan kumpaakin. Hieman country-henkinen kitarasoinnuttelu ei anna pienintäkään varoitusta siitä audiaalisesta nyrkistä, joka lyö kuulijaa poskelle Sarkon avattua suunsa. Pentti Peruskuuntelijalla on koeviikko kesken, sosiaalisia asioita hoidettavana ja kaoottisen maailmamme tapahtumatkin hieman painavat mieltä, mutta Sarko haistattaa vitut ja käskee kuuntelemaan biisinsä. Jos en kuuntele, minulle käy huonosti. Onneksi en saa selvää, mitä silloin tapahtuu. Kliimaksina toimii hieno melodia, joka olisi jonkun toisen käytössä vain "hyvän kuuloinen", mutta tässä tapauksessa sen merkitys ei rajoitu vain siihen, miltä se kuulostaa. Jumaliste, tämä on nihilismiä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele JACKDUFF - Little piece of me 11.09.2005

JACKDUFF - Little piece of me
Loistava riffi! Astetta rauhallisempi biisi astetta herkemmällä tunnelmalla. Kertosäkeeseen siirryttäessä tapahtuva hidastus on äärimmäisen hieno veto. Kokonaisuutena todella hyvä biisi, joka sopii täydellisesti vaikkapa illanistujaisten taustamusiikiksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haikaus - Kuulema 17.08.2005

Haikaus - Kuulema
Tämä biisi on melkein kuin edeltäjänsä vastakohta. Tunnelmaa biisissä on vain aavistuksen verran, eikä äänimaailmakaan sen kummemmin herätä mitään tunteita. Kuuntelin biisin kaksi kertaa, ja kummallakin kerralla unohdin biisin täysin ja keskityin johonkin aivan muuhun. Biisin loputtua ajattelin: "Tässäkö se olikin?". Sanoitukset kuulostivat olevan perinteisesti syvällisempää matskua, mutta muuten biisistä puuttuu se mystiikka, joka edellisestä suorastaan huokui. Mutta saattaa tietenkin olla, että mielialani on väärä tämän biisin kuuntelemiseen, vaikka saankin Aailma -biisistä nytkin kicksejä. Tämä uutukainen on samantyyppinen kuin Aailmakin, kuten muinaisessa kommentissani toivoinkin, mutta tällä kertaa se jokin puuttuu. Mutta toisaalta, mestariteoksen jälkeinen teos onkin aina se vaikein tehtävä. Uskoni ei toistaiseksi horju.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Creepy Crawlie - Chicken Leg 13.08.2005

Creepy Crawlie - Chicken Leg
Hyvin perinteinen riffi kuljettaa raivokasta biisiä ja rääkyminen rankaisee poloista kuuntelijaa pahemmin kuin koskaan ennen. Myös armottomia riitasointuja kuullaan perinteiseen CC-tyyliin. Napakymppiin osuu tämäkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Creepy Crawlie - Smile Of Victory 13.08.2005

Creepy Crawlie - Smile Of Victory
Tässä biisissä ensimmäinen riffi ei potki aivan yhtä lujaa kuin edellisissä. Mutta pian sen jälkeen mätetään hieman, mitä seuraa hitaampi hetki, joka on varustettu komealla riffillä. Samanlainen vuorottelu toistuu vielä pitäen biisin mielenkiinnon yllä. Ei aivan niin hyvä kuin edelliset biisit, mutta edelleen tuhat kertaa parempi kuin useimmilla bändeillä, jotka kutsuvat itseään punkiksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Creepy Crawlie - Testicle Cat 13.08.2005

Creepy Crawlie - Testicle Cat
Tätä on odotettu pitkään. Biisi käynnistyy tuttuun tapaan apokalyptisellä riffillä. Sitten alkaa totaalisen raivokas mättäminen, ja kasvoilleni lyödään pari kivikovaa ja sekopäistä HC-riffiä. Loistavan räkäinen laulu on entisellään, ellei jopa parempi kuin ennen. Olen havaitsevinani myös soitossa sekä varsinkin soundeissa kehitystä. Kokonaisuutena liki täydellinen mättöpala.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haikaus - Aailma 12.08.2005

Haikaus - Aailma
Erittäin hyvä tunnelma. Itämais-vaikutteisen laulumelodian kanssa ei ole tehty ihan kaikkein perinteisimpiä ratkaisuja, mikä on hyvä asia. Intron jälkeen siirrytään hyvin mystisiin maisemiin. Äänimaailma hiljenee ja monotonisen basson alla jumputtaa sopivan tunkkainen bassorumpu. Naisen ääni kuuluu yhä taustalla. Vähitellen taustalta hiipii esille uhkaava ääni, jonka häivyttyä meininki "laukeaa". Muitakin rytmi-instrumentteja tulee mukaan, ja naisääni on taas etualalla. Lopetus tapahtuu jälleen hiljaisemmissa tunnelmissa. Hyvin sävelletty ja hienoilla soundeilla varustettu biisi, jonka tunnelma ei hellitä missään vaiheessa. Tällaista tunnelmallista tavaraa kuulisin Haikaukselta mielelläni lisää tulevaisuudessakin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele JACKDUFF - Bullet 4 you 11.09.2005

JACKDUFF - Bullet 4 you
Aluksi hieman häiritsee, että basso soittaa riffin niin korkealta, mutta siihen tottuu pian. Laulaja kuulostaa hyvältä. Riffeissä on vivahde AC/DC:tä, mikä on puhdasta plussaa. Soundit ovat muilta osin hyvät, mutta rummuissa saisi olla enemmän munaa. Erittäin toimiva rokkipala.

Kommentti kappaleesta Kuuntele tejeez - hassu höpöily 12.07.2005

tejeez - hassu höpöily
Jo pelkästään soundien Nintendo-luontoisuus antaa biisille lisäpisteitä. Pisteet eivät kuitenkaan ole lähelläkään putoamista, sillä melodiat ovat loistavia. Voin kuvitella mielessäni Nintendon tasohyppelyn, jossa isotukkainen hemmo ampuu örvelöitä tulipalloilla. Näiden mielikuvien siivittämänä totean, että tämä biisi on ässä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Eternity Flames - Withering Tears 12.07.2005

Eternity Flames - Withering Tears
Tuttua tavaraa sävellyksellisesti, vaikka uudistusta sampleosastolla on tapahtunut. Melodioita ja monotoniaa vuorotellen. Pari melodiaa tuo mieleen Mike Oldfieldin tuotannon. Rakenteeltaan biisi ei tunnu kovin ehjältä. Kokonaisuutena tämä on kuitenkin ihan kuunneltava tekele. Hieman yllätyksellisempi materiaali ei kuitenkaan olisi pahitteeksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Three Gees - Kesäaika 12.07.2005

Three Gees - Kesäaika
Lyriikat ovat aika hulvattomat, mikä on vain hyvä asia. Joitakin suosikkiaiheitani (mansikka, ruumis...) käsitellään biisin aikana. Biitti on hyvin eläväinen ja piristävä. Voiton vie kuitenkin kertosäe, joka on loistava kaikessa typeryydessään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Arcane - Fucking Deja Vu 12.07.2005

Arcane - Fucking Deja Vu
Ensimmäisenä huomioni kiinnittyy loistaviin soundeihin, jollaisia ei joka päivä demolla kuule. Biisi itsessään on melodista metallia örinälaululla ja astetta synkemmällä tunnelmalla. Jotkut melodiat ovat erityisen hienoja. Kahden ja puolen minuutin kohdalla meininki tuo mieleen Diablon (bändin, ei pelin). Omaa ilmettä biisissä on niukasti, mutta sekä sävellyksellisesti että toteutuksellisesti tämä on kuitenkin laadukasta tavaraa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele PahaTuuli - Huominen (Vanha versio) 12.07.2005

PahaTuuli - Huominen (Vanha versio)
Mukavan rujojen soundien saattamana saapuu hieno melodia. Laulajan ääni on muuten kunnossa, mutta sävelet menevät muutamaan otteeseen hieman huti. Biisin ainoa varsinainen heikkous on kuitenkin lievä kasvottomuus. Mutta siitä huolimatta tämän jaksaa helposti kuunnella loppuun saakka nautinnolla.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Antti Stimul - Satsuma 12.07.2005

Antti Stimul - Satsuma
Alku kuulostaa jotenkin laimealta, mutta basson tullessa vähitellen esille homma alkaa kuulostaa paremmalta. Bassokuvio on jotenkin ilkeä, ellei jopa perverssi. Ja sehän on hyvä juttu. Etäisesti Nintendon mieleen tuova syna säksättää sen päälle yhtä nintendomaista melodiaa. Se on vielä parempi juttu. Mutta vaikka biisi kuulostaa kaikin puolin hyvältä, se ei kuitenkaan pysy mielenkiintoisena loppuun asti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Morg - With Blinded Eyes 16.07.2005

Morg - With Blinded Eyes
Biisi alkoi niin vihaisesti, että aivoni räjähtivät. Ja hurmoksellinen tila pysyi yllä koko bisiin ajan. Riffit ovat rautaisia ja örinä rankaisee yhtä lailla. Rankkojen soundien ansiosta keskitempoinen jyräys kuulostaa erityisen raskaalta. Kiinnitän aina erityistä huomiota virvelisoundiin, ja tässä tapauksessa se on hyvin tyydyttävä. Biisin armoton groove pakottaa minua moshaamaan pääni irti. Vajaan neljän minuutin jälkeen alkaa Obituaryn mieleen tuova julma jynkytys. Biisi loppuu samalla infernaalisella rymistyksellä kuin alkoikin. Tämä on erinomainen biisi kaikin puolin. Omaa ilmettäkin löytyy selvästi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Chloroform Creations - Summoning The Evil 19.07.2005

Chloroform Creations - Summoning The Evil
Biisissä on hyviä riffejä siellä täällä, mutta kuuntelukokemusta laimentavat liian pehmeät soundit. Ja luonnollisesti konerummut vähentävät nautintoa myös. Murina on oikein hyvä. Cannibal Corpsen aikainen Chris Barnes tulee mieleen. Biisissä on vaihtelua aika runsaasti, mikä on tämän tyyppisessä mäiskeessä aina hyvin tärkeää. Hieman rokkaavampaakin meininkiä on kuultavissa biisin loppupuolella. Kokonaisuutena kohtuullisen toimiva virsi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Chloroform Creations - From The Dust...(intro) 19.07.2005

Chloroform Creations - From The Dust...(intro)
Alussa kuuluu tylyn kuuloista narskumista, joka tuo mieleen ruumista narskuttavan örvelön. Sitten tulee kitarameininkiä, joka muistuttaa hieman Stonen muinaisia välisoittoja. Lupaava intro.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bonesaw - Waiting 15.07.2005

Bonesaw - Waiting
Intro on kohtuullisen hyvän kuuloinen. Kompin lähtiessä käyntiin päällä soi hieman kummallinen mutta mielenkiintoinen riffi. Vilkko kuulostaa aika hyvältä. Kertosäe on kohtuullisen hyvä. Sen jälkeen tulee mukavaa kitaraharmoniaa. Metallica tulee hieman mieleen biisin kulkiessa vähitellen kohti loppuaan. Tämä biisi ei kuitenkaan enää yllä kahden edellisen tasolle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bonesaw - Kingdom of Feces 15.07.2005

Bonesaw - Kingdom of Feces
Todella kova riffi heti alussa. Säkeistön riffi on sekin hyvä, mutta astetta rokkaavampi. Kertosäkeessä taas kuullaan mukavaa harmoniaa. Bridgessä taas laitetaan raskaampi ja synkempi vaihde päälle. Sanoitukset ovat myös aika mielenkiintoiset. Erityisesti lause "I spread my semen on the mirror" sai minut hetkeksi hieman hämmentymään. Sellainen häiritsevä moka tässä on kuitenkin tehty (varmaankin miksatessa), että laulu on noin kymmenesosasekunnin musiikkia edellä. Mutta biisi itsessään on hyvä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bonesaw - The Fine Art of Retribution 15.07.2005

Bonesaw - The Fine Art of Retribution
Hyvä riffi aloittaa biisin lupaavasti. Säkeistö tosin menettää hieman tehoaan, koska örinä ei sovi siihen. Kertosäkeessä örinä (varmaankin Tupen vastaava) tuo mieleen Glen Bentonin, mikä on erittäin hyvä asia. Kitarasooloa edeltää pieni Chuck Schuldiner -tyylinen harmoniapala, joka on kiva. Pian harmoniaa tulee lisää, ja sitten hieman tapporiffiä. Tässä vaiheessa tajuan, että demo ilmeisesti vain paranee loppua kohden.

Sivu: 1 2 3 4