Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 311 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haava - 9. Taantuma takaisin todellisuuteen 16.03.2004

Haava - 9. Taantuma takaisin todellisuuteen
Nyt ei toimi ihan niin hyvin kuin noissa aikaisemmissa biiseissäsi. Mä en vain saanut tunnelmasta kiinni. Vokalistilla oli kyllä kaunis ääni, mutta se ei oikein tuntunut sopivan muun biisin kanssa. Vokaaleihin olisi voinut lisätä jotain kellarisoundiefektiä. Nyt kuulosti siltä että toisessa suunnassa joku pelaa jotain tietokonepeliä ja toisessa suunnassa joku katsoo vanhoja kotivideoita siskostani pienenä. Eli kuulosti siltä että voksut ja tausta tulevat eri suunnista ja eri tavalla, ja se rikkoi kokonaisuutta.. Ehkäpä taustaa enemmän esille ja voksuja hieman taustemmalle.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Allekirjoittaneen henkinen elämä - Hänen läsnäolonsa on kuin voima 18.03.2004

Allekirjoittaneen henkinen elämä - Hänen läsnäolonsa on kuin voima
Kitarat oli kyllä todella mukavat! Kai tässä jokin viestikin oli joka nyt sattui menemään ohi korvieni.. Onko sulla ollu limaa suussa kun ällät lätisi sillei hauskasti? :) Ihan mukava kipale..
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele SILVERINE - Change 22.06.2004

SILVERINE - Change
Jumalattoman upea biisi! Agressiivisen ahdistava kertosäe painautuu lihamurekemaisesti syvälle aivojen syvimpiin syövereihin ja jää sinne jylläämään vielä biisin loputtuakin. Upeaa, kertakaikkisen upeaa!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Asylum - Drifting Into Insanity 21.03.2004

Asylum - Drifting Into Insanity
Ihan mielettömän hauskan kuulosta kilkatusta! Sai hymyn huulille ja pään hakkaamaan biitin tahtiin.. Hyvin oli toteutettu nuo hitaat ja nopeat kohdat, sopi hyvin toisiinsa nähden.. Kyllä tää aika mielenvikaista pimputusta on..
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sohvaperuna - Ärsyttävää pimputusta!! 29.02.2004

Sohvaperuna - Ärsyttävää pimputusta!!
Öh!? Biisin nimi on kyl osuva! :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mishkin - In Between 03.07.2004

Mishkin - In Between
Nyt se on selvä! Tästä pojasta tuli teidän fani! Näin ammattimaisesti tuotettua musiikkia ilmaiseksi, uskomatonta! Tässä biisissä on nyt tunnelmakin kohdallaan mikä hieman noista aikaisemmista puuttui, joten kymppi tälle! Teidän bändistä tulee muuten hieman mieleen jenkkiläinen Creed, mutta kyllä tätä kuuntelee paljon mieluummin..
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haute Couture - Through The Fields Of Human Mind 14.03.2004

Haute Couture - Through The Fields Of Human Mind
Ensimmäinen Avant-Garde biisi jota olen kuullut.. Kyllä oli omituista! Häiritsevän pelottavan sekaista.. Tälläisistä aivokikkailuista mä tykkään! Tää ei ollu pelkästään hienoa kuunneltavaa, vaan myös hieno kokemus!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Formed - The Easiest Moments 29.07.2004

Formed - The Easiest Moments
Laitteet on ilmiselvästi kunnossa, mutta hieman vaikuttaa että kärsitte luovuuden puutteesta. Tässä ei mielestäni ollut mitään erityisen omaa, eikä oikeastaan mitään mihin voisi tarttua. Soitatte kyllä ihan kiitettävästi, mutta ei tämä biisi silti millään tavalla säväytä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele mc kauhava - Mannen I Traktoren Är Galen 16.02.2004

mc kauhava - Mannen I Traktoren Är Galen
Tuo bassokikkailu oli kyllä erittäin mukavan kuuloista! Muuten en tästä sekamelskasta saanut mitään irti..

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mishkin - I Never Thought 03.07.2004

Mishkin - I Never Thought
Kyllä tämäkin biisi rokkaa, ei tosin niin hyvin kuin tuo "Everything Is Not Ok".. Kyllä huomaa että jätkät osaa soittaa, ja laulajan äänikin on sopivan rokahtava.. Täytyypä kuunnella vielä noita muitakin biisejä kun kerran näin loistavaa musiikkia kerrankin löytyy.. Koska annoin E.I.N.O.-biisille ysin, joudun antamaan tälle kasin, vaikka erittäin hyvä biisi tämäkin on..
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haava - 7. Vaiettujen valtakunta 16.02.2004

Haava - 7. Vaiettujen valtakunta
Tää on jo melkein liian pelottavaa mulle... Kylmät väreet tulee.. Kamalaa.. Hirveää.. Mutta tykkäsin..
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele T-ace - Enkeli 09.02.2004

T-ace - Enkeli
Nyt on kyllä jotain häikkää tässä Hifi streamin kanssa, pätkii kokoajan.. Mutta ei nyt anneta sen häiritä.. Kyllähän tässä mukava tunnelma oli, ja muutenkin kaunista kuunneltavaa.. Kitaroista pelkkää plussaa.. Minkäänlaisia miinuksia tästä en keksi, mutta jokin jäi silti puuttumaan.. Ei kympin arvoinen teos mutta lähelle pääsee..
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celsius Minus - Icicles 09.02.2004

Celsius Minus - Icicles
Wow! täähän oli varsin menevää trancea! Melodiat oli oikein mukavia, pannaukset erittäin onnistuneita. En tästä mitään vikaa löytänyt.. Viimeistely ihan huipussa! Ei tästä voi olla pitämättä, pakko ladata kovalevylle.. Täyden kympin arvoista tavaraa!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jady - Summertime (feat. Nitro D) 16.02.2004

Jady - Summertime (feat. Nitro D)
No nyt tää tulee mulle jo kolmatta kertaa... Hyvä biisi edelleen!

Kommentti kappaleesta Kuuntele SpeaK(wanhat) - Scattered 15.02.2004

SpeaK(wanhat) - Scattered
Olipas varsin jännä kipale! Tätä ois kiva kuunnella automatkoilla, taidampa polttaa tän levylle.. :) Kyllä mä tästä tykkäsin! Tää oli aika hyvin viimeistellyn kuulonen ja soundit oli mielenkiintoisia.. pientä nintendo-fiilistä ilmassa..

Kommentti kappaleesta Kuuntele Glamorous Ending - Classic Way to be Seen 06.03.2004

Glamorous Ending - Classic Way to be Seen
Sanat oli kyllä niin perinteiset kun vaan olla ja voi, ainakin ne mitkä kuulin.. Rummuissa soi sama (humppa) komppi lähestulkoon biisin alusta loppuun.. Laulajan ääni on kyllä hyvinkin rock, mutta muuten tästä ei löytynyt sitä fiilistä jota rokissa pitäisi olla.. Akustiselle musiikille ei koskaan voi antaa alle 6 huonompaa, ja koska tämä nyt oli melko hyvän kuuloista tavaraa niin pistetään nyt seiska sitten..
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Alipaine - Sinä 27.01.2004

Alipaine - Sinä
Mä kyllä tykkäsin todenteolla, mahtava fiilis tässä biisissä! Tälläistä Apulanta tyylistä poprockia kuuntelee hyvinkin mielellään. Paketti pysyy hyvin kasassa alusta loppuun, ilman minkäänlaisia häiritseviä virheitä.. Soitto kulki mukavasti ja rummuissa oli fiilistä, vaikkakin pauketta niissä olisi voinut olla vieläkin enemmän! Tää pyörii nyt siinä 9-10 välimaastossa, joten annetaan nyt sitten 10 piristykseksi talvi masennukseen..
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele soikio - kämsteri 26.01.2004

soikio - kämsteri
Kohtuullisen kivan kuulosta psytrancee (vai goaa?), tosin hieman tylsähkö.. Alku antoo odottaa paljon mutta sitten se vaan jäi pahasti junnaamaan paikoilleen.. Vaihtelua ja kaikenlaista filtterikikkailua olisi saanut olla reippaasti enemmän.. En tosiaankaan yritä sanoa että biisi huono olis ollu, hyvähän tämä on, mutta parempiakin löytyy..
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Entraz - Side Effects 04.02.2004

Entraz - Side Effects
Ensimmäiset 2 minuuttia on kyllä aika tylsää kuunneltavaa.. Biisi ei tunnu kehittyvän oikeastaan mihinkään suuntaan, ja se tekee kuuntelemisesta aika tuskaista.. Mieleeni tuli heti Wipeout nimisen pelin musiikki, ja siihen peliin tämäkin voisi sopia.. Tästä en kokonaisuutena osaa sanoa mitään hyvää, täähän oli vaan 6 minuuttia yksitoikkoista jumputusta.. Tässä oli ainesta parempaakin, mutta vaikuttaa siltä että nyt oli menty sieltä missä aita on matalin..
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele DiversAeon - Initial Unraveling 23.01.2004

DiversAeon - Initial Unraveling
hmmmmmmm... Tää on kyllä sellanen genre mistä en tiedä yhtään mitään.. Kuulosti samalta ku mikä vaan biisi mun entisillä kajareilla..

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haava - 1. Paholaisen parjattu piano 27.01.2004

Haava - 1. Paholaisen parjattu piano
Hui! pelottaa! Tämä teos on kyllä omiaan tunnelman luomiseen.. Musiikillisesti en tätä osaa arvioida, joten en sitä myöskään tee..

Kommentti kappaleesta Kuuntele Orgazmo - Tears (ft. VPM) 08.05.2004

Orgazmo - Tears (ft. VPM)
Ohhoh! Vai osaa se Apekin tehdä musiikkia.. Ihan mieletön meno tässä biisissä! Vokaalit oli rautaa ja melodiat toimi todella hyvin! Eipä tästä nyt pahaa sanottavaa keksi vaikka kuinka miettii.. Lähestulkoon täydellistä..
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Orgazmo - Tears (ft. VPM) 01.02.2004

Orgazmo - Tears (ft. VPM)
Wou! täähän oli ihan mielettömän upeeta kuunneltavaa! Paketti pysy koko biisin ajan hyvin kasassa ja kokoajan hyvä meno päällä.. Kyllä kuuntelen toisenkin kerran..
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Djjamsen - Dj. Jämsén - The Sound Of Dj. 04.11.2004

Djjamsen - Dj. Jämsén - The Sound Of Dj.
Tämä nyt ei aivan yltänyt tuon alemman biisin tasolle. Tämä oli oikeastaan hyvinkin rasittava teos. Jälleen toteutukseltaan mukavahko mutta mitään erityisen mielekästä tässä ei ollut. Pettymys oli kyllä suuri tuon alemmaan biisin jälkeen.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Formed - Nothing 14.01.2004

Formed - Nothing
Wau! Miten tällänen biisi on mikseriin eksyny?? Vaikka en tämän genren suuri ystävä olekkaan, voin sanoa että on kyllä upeeta musiikkia! Hieman Kornin(siis sen bändin) tyyppistä musiikkia, ainoana erona se että tätä kuuntelee paljon mieluummin! Tälle biisille ehdoton 10! Ja ainesta vaikka viikon biisiksi! Täytyy käydä kattomassa noi muut biisit kun aikaa löytyy..
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Djjamsen - Dj. Jämsén - A Drop In A Storm 04.11.2004

Djjamsen - Dj. Jämsén - A Drop In A Storm
Tuli tässä vielä mieleeni että ne stringit tai mitä lie padeja olivatkaan, kuulostivat myös todella hienoilta. Clapeista en niinkään välittänyt (joku gm-clappi kenties?), mutta ei ne millään tapaa häirinneetkään. :) Juuh, eipä tässä nyt sitten muuta. Palaan asiaan jos vielä tulee jotain kerrottavaa. :)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Djjamsen - Dj. Jämsén - A Drop In A Storm 04.11.2004

Djjamsen - Dj. Jämsén - A Drop In A Storm
Helvetin hauskankuuloista jumputusta! Latasimpa tämän tässä samalla koneelle, sen verran hienoa tavaraa tämä on. Hyvin ammattimainen miksaus, ja instrumenttivalinnat kovin onnistuneita. Rummut, ja varsinkin fillit oli niin ikään hienosti toteutettu. Huh, kertakaikkisen hienoa paukutusta.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele DjAnonymous - Cable 11.01.2004

DjAnonymous - Cable
Veikkaanpa että tää on tehty Fruity Loopsilla; noi fruityn preset soundit ei kyl oikeen sytyttäny. ja muutenkin koko biisi oli tälläistä tasapaksua persoonatonta fruity räpellystä.. En kuitenkaan sano että biisi huono olisi!
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele DiversAeon - References 23.01.2004

DiversAeon - References
Njoo, olihan tässä ihan hauskoja kikkoja.. Suurimmat plussat tulee biisin tunnelmasta! Tulee kylmät väreet tätä kuunnellessa..

Kommentti kappaleesta Kuuntele DiversAeon - References 23.01.2004

DiversAeon - References
Njoo, olihan tässä ihan hauskoja kikkoja.. Suurimmat plussat tulee biisin tunnelmasta! Tulee kylmät väreet tätä kuunnellessa..

Kommentti kappaleesta Kuuntele Quaint - Perfect Day 06.01.2004

Quaint - Perfect Day
Aika upeesti tehty kipale! Kuulosti ihan passionworksilta.. Ei tää kyl mun mielest 10 biisi ole, mut hyvä kuitenkin..
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dmgl - pienen pieni veturi 08.10.2004

Dmgl - pienen pieni veturi
mikäs kumma tämä tälläinen on? :D Eipä ole teknisesti kovinkaan vaativa biisi, mutta se hymynpilkahdus minkä tämä sai aikaan tuo muutaman säälipisteen. ;)
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Pitch Alert - Take Me Away 15.04.2004

Pitch Alert - Take Me Away
O-ou.. Kyllä räjähti.. Näin hyvää trancea en ole mikserissä pitkään aikaan kuullukkaan.. En keksi mitään moitittavaa, kaikki toimii paremmin kuin hyvin.. Jotkin melodiat toi etäisesti mieleen Lambadan (jonka trance versio on muuten melko hauska).. :) Sanottakoon nyt vielä sen verran että kyllä tämä on mikserin trance biisien keskitasoa reippaasti parempaa, mutta ei nyt vielä sen kirkkaimman kympin arvoinen. 9.33 antaisin jos voisin.. Hyvää työtä!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Vasemman raajan halvaus - Todellinen maailmani 18.03.2004

Vasemman raajan halvaus - Todellinen maailmani
Ensimmäiseksi pisti korvaani tuo megamatala basso joka suorastaan satutti korvaani, vaikka sitä ei varsinaisesti edes kuulunut.. Mä en oikein missään vaiheessa saanut tunnelmasta kiinni vaikka kuinka yritin.. Mun korviin vain matalaa bassotusta.. 6+, sorry.. Täytyypä kattella noita muita biisejä..
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Vasemman raajan halvaus - Lobotomia 18.03.2004

Vasemman raajan halvaus - Lobotomia
Oi niitä modeemiaikoja.. :) Pisteet tulee tästä nostalgiapurkauksesta minkä tämä biisi sai aikaan..
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele DiversAeon - Disclamation 23.01.2004

DiversAeon - Disclamation
Yhdyn täysin noihin 2 edelliseen kommenttiin.. Hieno tunnelma tässäkin biisissä! Luulin ennen että Industrial on vain järjetöntä kolinaa, mutta tää biisi viimeistään todisti miten hyvää industrial voi olla!

Kommentti kappaleesta Kuuntele puuhäntä - Cult Tit Halloo 24.12.2003

puuhäntä - Cult Tit Halloo
Mukava tunnelma tässä biisissä, rauhallista mutta ei tylsää. ja tuo Lo-fi henkisyys sopii hyvin tunnelmaan.. Tämä sopisi hyvin vaikka johonkin elokuvaan taustamusiikiksi..?
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cosmic Storm Cloud - Turkey Hunting 24.12.2003

Cosmic Storm Cloud - Turkey Hunting
Hienoa Psytrancea! jos en olis nähny kenen biisi tää on ni oisin luullu tätä infected mushroomiks.. Hienoa jumputusta alusta loppuun.. tätä lisää!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Beaner - Edward III 07.02.2004

Beaner - Edward III
Täyttä Rockiahan tämä! Varsin hyvää sellaista.. Kaikki on kunnossa eikä häiritseviä tekijöitä ollut oikeastaan yhtään..
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele X-RADIAL - Vieläkö Huomenna 24.12.2003

X-RADIAL - Vieläkö Huomenna
Tykkäsin kyllä mutta tosiaan parantamisen varaa on vielä lähes jokaisella osa-alueella..
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kunt-Vivalti-Wiren - Heinillä Härkien Kaukalon 22.12.2003

Kunt-Vivalti-Wiren - Heinillä Härkien Kaukalon
Mielettömän upea tuotos! Toi räppi ois kyl saanu olla ees suomeks jos se sinne oli pakko tunkee.. ilman tota räppiä oisin antanu 11+ mut nyt on tyytyminen kymppiin..
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rattlesnake - Still There Beyond 22.12.2003

Rattlesnake - Still There Beyond
Mieletön energialataus heti alusta alkaen!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Formed - S.I.T.O.S. 25.01.2004

Formed - S.I.T.O.S.
Tuosta alusta en pitänyt ollenkaan! Muutenkin pidin noista aikaisemmista biiseistä enemmän.. Ei tämäkään huono biisi tosiaankaan ole! Hienoa musiikkia tämäkin!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Formed - Without 25.01.2004

Formed - Without
Ei voi muuta sanoa ku että on loistavaa musiikkia! Pidin kuitenkin tuosta Nothingista enemmän joten 10 jää nyt antamatta..
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Frostborn - Farewell the past 14.12.2003

Frostborn - Farewell the past
Hyvin Stratovariusmaista musiikkia.. Ainoana erona se että tätä kuuntelee paljon mieluummin! Levyttäkää jumankauta! Harvat näin hyvää musiikkia ilmatteeks jakelee!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele DjAnonymous - Blow 14.12.2003

DjAnonymous - Blow
Ekaksi biisiksi lähes loistava! =) Miljoona kertaa parempaa ku mun ensimmäiset räpellykset.. Jatka samaa rataa! =)
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Timeshifter - Another World 13.12.2003

Timeshifter - Another World
10 minuuttia (lähes) täyttä tavaraa! tää on harvinaista.. kaikki palaset loksahtanu täydellisesti paikoilleen.. Ihmetyttää tuo kun jotkut eivät siitä pianosta tykänneet, sehän oli ihan kiva lisä siihen eikä se mua ainakaan häirinnyt ollenkaan, päinvastoin! Nuo omituiset täysin äänettömät tauot tuolla 2 ja 5 minuutin paikkeilla ei ihan mielestäni sopineet muuten hyvinkin menevään biisiin, tietysti siellä joku rauhallisempi tauko täytyykin olla mutta vois siinä kuitenki jotain ääntä kuulua.. 10 en ihan voi antaa mutta ei se kaukana ole.. annetaan nyt sitten 1 numero minuuttia kohden eli -->
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalusto - Getting Dark 10.12.2003

Kalusto - Getting Dark
Ei hassumpi. Etenee kivasti mutta loppuu liian lyhyeen.. Soittimissa ja itse biisissä olisi voinut olla enemmän syvyyttä.. Tuosta hevosen laukkaa muistuttavasta biitistä en tykännyt ollenkaan.. muuten kyllä ihan siedettävä kappale!
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Frostborn - Angel 08.12.2003

Frostborn - Angel
Hienoa musiikkia! huomaa että on soittotaitoisia kavereita mukana.. Eikö tälläinen musiikki myy nykyään? tämä ainakin voisi menestyä.. Kaikinpuolin siistiä jälkeä..
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele System Reset - Highflyer (Fantasy Remix) 29.12.2003

System Reset - Highflyer (Fantasy Remix)
Tää oli just niinku suoraa oppikirjasta! Nuo sävellajin muutokset eivät vaan menneet kovin sulavasti.. Mutta kokonaisuutena upea biisi!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele System Reset - Sorcerer 29.12.2003

System Reset - Sorcerer
Sehän kuulosti hyvältä! Jotain kilkuttimia olis voinu olla lisäks..
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Minor Chill - Hexolution 08.12.2003

Minor Chill - Hexolution
hienoa kaunista musiikkia!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Krzysztof Radomski - Bluest Orb 08.12.2003

Krzysztof Radomski - Bluest Orb
Really relaxing and fantastic sounds! a little bit psychedelic maybe..
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Free beats - Morning (Masteroitu versio) 19.02.2004

Free beats - Morning (Masteroitu versio)
Biisin keski arvosta päätellen tästä on tykätty paljon.. Itse en kuitenkaan tuohon joukkoon kuulu.. En nähnyt tässä mitään erikoista.. Tosin tunnelma oli hieno, ja basso mukavan matala. Mutta muuten tässä ei ollut mitään mikä minua olisi säväyttänyt..

Kommentti kappaleesta Kuuntele A-Trax - Electrical 13.02.2004

A-Trax - Electrical
Tuota noin.. olenkin tätä jo kommentoinut mutta oli pakko tulla korottamaan toi ysi kymppiin.. Tätä mä oon nimittäin kaikista mikseristä löytyvistä biiseistä kuunnellut eniten!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele A-Trax - Electrical 04.12.2003

A-Trax - Electrical
Ei hassumpi. Toi kitara todellakin toimii ja biitti on kohallaan. Tällaista kuuntelee mielellään.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Silent Parade - Soft Asylum 14.12.2003

Silent Parade - Soft Asylum
Kulkee hienosti alusta loppuun! Hienoa musiikkia tämä on..
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele A-Trax - Harmony 05.12.2003

A-Trax - Harmony
Toi electrical oli kyl paljon parempi. mutta ei tässäkään todellakaan mitään häpeämisen aihetta. Hyvä kokonaisuus..
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele A-Trax - Try Again 14.02.2004

A-Trax - Try Again
Lähtee rakentumaan ihan mukavasti.. Melodiat on enemmän ku kivat, ja tuo sahasoundi kuulosti hyvältä! Leadit on ehkä vähän turhan kovalla.. Olisin rytmisoittimille kaivannut enemmän syvyyttä, mutta hyvin kulkee näinkin.. Kyllä tälle ysin kehtaa antaa!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haava - 8. Antakaa sydämmettömänkin levätä 03.01.2004

Haava - 8. Antakaa sydämmettömänkin levätä
Mitäköhän tästä sanoisi.. Mielenkiintoinen voisi olla sopiva adjektiivi kuvaamaan tätä biisiä.. Vähän säikähdin tuossa 4 minuutin kohdalla kun alkoi hirveä meteli, se oli kyl kauheeta! Pilasi tunnelman! Numeroa en uskalla antaa koska tälläistä "musiikkia" en ole koskaan aikaisemmin kuullut..

Kommentti kappaleesta Kuuntele A-Trax - BreathyWind 14.02.2004

A-Trax - BreathyWind
Siis voiko olla mahdollista ettei seitsemän biisin joukosta löydy edes yhtä huonoa biisiä? Siltä nyt näyttää.. Tää biisi on kyl taas niin loistavaa matskua ku vaan olla ja voi! Melodiat todella upeat! Rummut toimii! Kaikki toimii! Täytyypä käydä toi remix kattomassa..
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele ElectricKoaLa - Beats Just Walking (rmx) 08.12.2003

ElectricKoaLa - Beats Just Walking (rmx)
Yllättävän hyvää FL kamaa.. kuitenkin itse biisiä tässä arvostelen ja se oli mielestäni aika mitäänsanomatonta jumputusta.. Vaikeaahan se on fruityllä tehdä monipuolista musiikkia joten se kyllä nostaa tän biisin asemaa mun silmissä..
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele DJ Kemeli - Ystävistä parhain 05.04.2004

DJ Kemeli - Ystävistä parhain
Jälleen ihan loistomatskua! 10 tippuu samantien!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele levo - ongelma ep - 04 - toimenpide 06.12.2003

levo - ongelma ep - 04 - toimenpide
jaa-a.. Aika mitäänsanomaton teos.. Tuollainen koko biisin ajan kestävä lähes muuttumaton jumputus ei kyllä viittä minuuttia jaksa kiinnostaa.. Tarkoitukseensa varmaan ihan menevä mutta minkäänlaiseksi hittibiisiksi tästä ei todellakaan ole.. Toivottavasti en nyt saa kenenkään vihoja niskoilleni tästä kommentista.. henkilökohtaisesti ei napannut ollenkaan..
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celsius Minus - Lightningride 27.12.2003

Celsius Minus - Lightningride
Ihan kuin olisin kuullut tuon alun jossain aiemmin.. Muistaakseni jossain Infected Mushroomin biisissä oli saman tyylinen alku, mutta ei siitä sen enempää.. Oli kyllä hyvin tehtyä jumputusta ja mikään ei sinäänsä häirinnyt, mutta 10 on kuitenkin varattu kaikkein parhaimmille biiseille, ja tämä ei mielestäni sitä ollut, eikä aivan ysinkään arvoinen, 8+ voisi olla sopiva..
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cosmic Storm Cloud - Respawn 24.12.2003

Cosmic Storm Cloud - Respawn
Ei voi muuta sanoo ku WAU!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Putous - Tietä pitkin tai ojaan! 03.07.2004

Putous - Tietä pitkin tai ojaan!
Siitä onkin jo aikaa kun edellisen kerran teidän sivuilla kävin.. Vietän tänään tälläistä epävirallista mikserirock-päivää ja päätin sitten pistäytyä täälläkin.. Ei ole kyllä meno muuttunut sitten viime kuuntelun! Toisaalta eipä ole tullut uusia biisejäkään sitten viime vuoden.. No tätä biisiä en aikaisemmin ole kuunnellut, joten ei olisi tarvinnutkaan tulla. Tässä biisissä ei muuta vikaa ollut kuin nuo alussa tulevat liian rajut pannaukset, se nimittäin tuntuu isoilla luureilla pahalta kun kaikki paine tulee vain toiseen korvaan.. Tuota lukuunottamatta biisi oli oikein nautittavaa kuunneltavaa.. Epävirallisen mikserirockpäivän kunniaksi jätän kympin, muina päivinä olisi tullut yhdeksikkö.. Tämän lisäksi saatte kaupan päälle uuden fanin! :)
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Putous - Sivustaseuraaja 29.12.2003

Putous - Sivustaseuraaja
Loudasin tän joskus pari viikko sitten koneelle mut näköjään unohdin arvostella.. Eli siis täähän oli ihan loistava! Nyt tässä kiireessä ei ehdi mitään rakentavaa kirjoittaa.. pahoittelen!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Putous - Et koskaan oo niinkuin ne muut 13.12.2003

Putous - Et koskaan oo niinkuin ne muut
Vähän Neljä Ruusua tyyppistä musiikkia, hieman rokimpaa vain.. Ja paljon parempaa! Kumma etten ole tätä radiosta kuullut.. Pidin paljon!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele The U.S.A. Band - Krapulalaulu 08.02.2004

The U.S.A. Band - Krapulalaulu
Tää biisi on kyllä todella ajankohtainen tällä hetkellä! Ei tästä voi olla pitämättä tässä mielentilassa! :) Hieno biisi todellaki!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele MjN - Sano mua kersantiks 21.12.2003

MjN - Sano mua kersantiks
Mä en kyl hirveesti tykänny..
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Erotiikan - Porvarit 12.04.2004

Erotiikan - Porvarit
Ensimmäisen minuutin ajan nautin suuresti kuuntelusta.. Kitarat oli tunnelmallisia, ehkä hieman psykedeelisiäkin.. Mutta sitten kun nuo voksut tuli mukaan niin tunnelma latistui täysin.. Onneksi sitä ei kestänyt kun minuutin.. Viimeinen minuutti oli jälleen hienoa kuultavaa. Pelottavampaa kuin ensimmäinen minuutti.. Tätähän voisi arvostella kolmena erillisenä osana: 0.00-1.05 min: 9 1.05-1.50 min: 6 1.50-3.10 min: 9 Ja siitä saaame keskiarvoksi 8. Eli hyvä biisi! :)
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haava - 3. Turhautuneiden tunteiden tehdas 08.03.2004

Haava - 3. Turhautuneiden tunteiden tehdas
Kuinka häiriintynyt täytyy olla että saa tälläistä tehtyä!? Tämähän on aivan loistavaa! Kyllä se yksinkertainenkin voi olla kaunista.. Paskoisin varmaan housuihini jos tätä keskellä pimeää metsää kuuntelisin, sen verran pelottavan kuuloista tämä on.. Kaikki nuo etäiset kilkuttimet ja tuo matalahko hakkaaminen toi mieleeni jonkun lähestyvän robotti hirviön tummassa pimeässä tehtaassa. Robotti alkaa vähitellen pudotella ruuvejaan kunnes on täysin osissa lattialla.. Sitten tulee toinen, ja vielä toinen.. Tämä kommentti on varmaan yhtä mielenvikaista luettavaa kuin biisi on kuunneltavaa.. Kaikki mitä tässä lukee on tarkoitettu otettavaksi kohteliaisuutena. Lyhyesti sanottuna: Pidin paljon!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Shiwas Kebab - Ken Tietää 23.12.2003

Shiwas Kebab - Ken Tietää
Jooh, ihan hauska..
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Blueborn - Feelin' Fine 08.02.2004

Blueborn - Feelin' Fine
No ei kyllä mikään ihme että tää on viikon biisiksi valittu! Loistavaa jälkeä kaikinpuolin! Varma kymppi tälle biisille!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Blueborn - My Sweet Addiction 02.07.2004

Blueborn - My Sweet Addiction
Tästä on kaikki sanottava jo varmaan sanottu, mutta kerronpa nyt ainakin mitä olen mieltä tästä.. No, ensinnäkin, biisi oli hyvä! Eniten korvaan pisti todella puhtaat soundit, miksaus tosin mielestäni ei ehkä ole parhaalla mahdollisella tavalla onnistunut, miksattu mielestäni liian paljon vasemmalle. No tuo nyt on sivuseikka, eikä se biisin loistavaa fiilistä latista! Laulajan ääni on mukavaa kuunneltavaa, jota mielellään toisi enemmän esiin, kitarakin on hieman pimennössä... Hupsis, eipäs olekkaan, tilanne korjautui kun laitoin ääntä kovemmalle. Samalla tuo biisin vasemmalla soiminen alkoi häiritsemään.Nyt alkaa kyllä mennä jo turhan lörpöttelyn puolelle. Totean tähän loppuun että biisi oli erittäin hieno, mutta ei ehkä aivan täydellinen. Ysin siis laitan, älkää muistelko pahalla.. :)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Deformis - Viidakkoradio 26.12.2003

Deformis - Viidakkoradio
Hmm, tuo genren valinta hämmästyttää, ei tää musta drum'n'bassilta kuulosta, mutta hällä väliä.. Rauhoittavaa stressinhoito musiikkia, hieman rinneradio tyyppistä.. Kyllä tälläistä mielellään kuuntelee!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aaltopiiri - 1987 14.11.2004

Aaltopiiri - 1987
Parasta tässä oli biisin nimi, syntymävuoteni nimittäin. Muuten en oikein ymmärtänyt. Vaikutti siltä että hyvä biisi olisi raiskattu kaikenmaailman häiriöäänillä..

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haava (ReMixit) - LOGO LEHMÄ (AcidJazz ReMix) 08.02.2004

Haava (ReMixit) - LOGO LEHMÄ (AcidJazz ReMix)
Hui, säikähin tota pieruääntä ku olin venannu joku 2 minuuttia et tää homma alkaa toimimaan.. Nyt kyllä tuntuu siltä että kommenttiringissä on jotain häikkää ku tää biisi kesti vaan puol minuuttia.. No mutta ainakin se mitä kuulin, kuulosti hauskalta..

Kommentti kappaleesta Kuuntele Prototyyppi - Uuteen maailmaan 25.10.2004

Prototyyppi - Uuteen maailmaan
Hyvää eurodancea mutta ei nyt mitään Choralea vielä. :) Teillä tuntuu olevan pullat ihan hyvin uunissa, jatkakaa samaa linjaa!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kongo - Sinun Ikkuna 22.04.2004

Kongo - Sinun Ikkuna
Mukavan rauhallista fiilistelyä zen cafemaisilla sanoituksilla.. Turhan tylsähköä kuitenkin mun makuun, mutta hyvää työtä silti! Soundit kohdillaan, rummut toimii, laulu toimii jne jne..
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Big Red Timo Records - Samperin Hörhö 13.12.2003

The Big Red Timo Records - Samperin Hörhö
Höh!
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele pikku E - Pikku E 21.12.2003

pikku E - Pikku E
Mitäs tästä nyt vois sanoo.. Pieksee ainaki Pikku G:n kuusnolla..
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cosmic Storm Cloud - Jetline 24.12.2003

Cosmic Storm Cloud - Jetline
Tää on kans ihan loistavaa psyketransee! Ei jumankekka ku ei keksi mitää kirjotettavaa, yleensä sitä kirjottaa mitä kaikkii virheit biisis on mut täs ei tosiaan oo yhtään!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Stocco - Frequence Stab (acid cow mix) 28.12.2004

Stocco - Frequence Stab (acid cow mix)
Ööö, missä tässä oli se luvattu melodia? :D Ei vaan, kyllähän tässä jonkinlaisia musiikillisia pointteja jo kohtauksia oli huomattavissa. Kokonaisuutena tämä ei kylläkään ollut mitenkään nautittava teos, mutta kyllähän tämän nyt voisi jonkun amiga-pelin taustalle pistää paukkumaan. Ihme teos.. Meinasin ensin antaa seiskan, mutta pistetään nyt yksi piste siihen hyvä jätkä -lisää.. :)
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lime - Silence (part2) 13.12.2003

Lime - Silence (part2)
Jos mulla ois saunassa stereot ni tää sois siellä 24/7! ja sit tää vois kans sopii jonnekki hissiin soimaa ettei siel ois nii tylsää.. :S joo nyt on kyl jutut vähä väsyneitä.. Hyvä biisi oli! =)
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nummiranta - Kelatulihymni 23.12.2003

Nummiranta - Kelatulihymni
Tehdäänkö tälläistä musiikkia vielä? ei sillä väliä nimittäin kyllä tätä mielellään kuuntelee, vaikka en tämän genren suuri ystävä olekaan!

Kommentti kappaleesta Kuuntele MjN - Sano mua rehtoriks 21.12.2003

MjN - Sano mua rehtoriks
joopajoo
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Extreme J.T - The jou 16.05.2004

Extreme J.T - The jou
Siis niinq mitä vittuu? Tää on mielenvikasinta tavaraa mitä oon koskaan mikserissä kuullut! Ahdistavan sekavaa häröilyä.. Olen hullu.. Kiitos.. Syytän tätä biisiä.. Kutsunko poliisit? en.. koska olen hullu.. kiitos biisistä.. hullu biisi vai minä? On! toisaalta....... Oli lintukin ajattelematon! Ette te voi mua syyllistää! Saatana! Turtpii tulee jos vielä jatkatte! hullu biisi! Sikala.. ja känni..
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dj Drozen F - Turn it up 04.11.2004

Dj Drozen F - Turn it up
Bongasin tämän Mikseri suosittelee -listalta, ja näin jälkeenpäin täytyy ihmetellä miksi mikseri tälläistä suosittelee. Mielestäni varsin keskinkertaista psytrancea. Äänimaailma on jokseenkin ontto ja kapea vaikka hienoja ääniä tässä onkin. Psytrancea paljon kuunnelleena täytyy todeta että tämä on yksi heikoimmista kuulemistani psy-biiseistä tähän mennessä (useimmat ovat olleet varsin loistavia, joten vertailukohde on aika kova). Osanvaihdokset menee jotenkin tönkösti, epäpsytrancemaisesti (eli ei silleen hitaasti valuen). Kyllä tässä silti jotain hyvää on. Lisää kaikenlaista cut-off pelleilyä ja muuta efutusta. Lisää taustapadeja, lisää instrumentteja, lisää bassoa, lisää yläpäätä. Kyllä tässä aineksia on parempaankin. Jatka samoilla linjoilla, mutta seuraavaan biisiin kahden biisin edestä panostusta. Kiitti ja kuittaus. ;)
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Prototyyppi - Prototyyppi - Eka kerta 25.10.2004

Prototyyppi - Prototyyppi - Eka kerta
Eka kerta kun kuulen tämän version. :) Kyllä tämä tuon uudemman pieksee. Jotain räväkkyyttä tästäkin vielä puuttuu. Sanat oli kyllä vähän pliisut..
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Prototyyppi - Prototyyppi - Eka kerta(Mä oon Satu-rmx) 25.10.2004

Prototyyppi - Prototyyppi - Eka kerta(Mä oon Satu-rmx)
Aina elänyt siinä luulossa että tämä on Oranssi paskan biisi. Noh, hyvin paukuttaa silti! :) Tosin kyllä tuo alkuperänen lienee parempi ainakin toteutukseltaan.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Von Villebrandt Music - Pikku biisi 21.03.2004

Von Villebrandt Music - Pikku biisi
Olipas herkkää.. Paremmalla toteutuksella ja ehkä jonkilaisilla sanoilla tässä olisi ainesta vaikka kuinka hyvään biisiin.. Soitossa ei mitään vikaa! Oikein kaunista..
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Raja - Schimanski (Live at mokambo) 23.12.2003

Raja - Schimanski (Live at mokambo)
Pure energy! hieno kipale! jos jotai soitinta osaisin soittaa niin mielelläni jammaisin messissä..
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jurn:a - Walking On Ice 18.12.2007

Jurn:a - Walking On Ice
Pirun rauhoittavaa ja mukavaa fiilistelymusiikkia joka sopii tähän pimeään talviseen päivään mitä mainioimmin. (Vaikka enhän minä tiedä kuinka pimeää ulkona on kun töissä istun). Anyways, iskee tällä hetkellä omaan mielentilaan niin kympillä. Pistä mulle pikaviestiä myöhemmin kun näät tämän kommentin, niin osaan suunnata takaisin artistisivullesi. Tässä radiossa ei näytä linkkiä sinne olevan. :(

Kommentti kappaleesta Kuuntele DJ Kemeli - Minä tahdon kemelin 05.04.2004

DJ Kemeli - Minä tahdon kemelin
Täs on kieltämättä ideaa! Mikropuhe rulezzzzzzz! Bravo!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele DJ Kemeli - Kemeli on laiffii 05.04.2004

DJ Kemeli - Kemeli on laiffii
Mahtavaa! Matti Nykänen jää ihan kakkoseks! :)
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Elektrojänis - Pupu kattilaa soimaa 15.02.2004

Elektrojänis - Pupu kattilaa soimaa
Aika jännää kuunneltavaa oli, ja ehkä jopa hieman psykedeelistä.. Rakentui kokoajan kivasti suuremmaksi ja suuremmaksi kokonaisuudeksi, ja kokoajan oli sellanen jännittynyt olo että mitäköhän seuraavaksi tulee.. Alussa mietin että kuka viittii tällästä paskaa mikseriin lähettää, mutta lopussa tajusin että eihän tää mitään paskaa ookkaan, päinvastoin! Täytyy joku päivä kuunnella tää kunnon stereoilla äänet täysillä..

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cokkelin Civittaejaet - Oravalaulu (Uuskortti Remix) 02.08.2004

Cokkelin Civittaejaet - Oravalaulu (Uuskortti Remix)
Tässä on kyllä paljon enemmän makua kuin tuossa ylemmässä jenkassa. Sanat olivat oikeasti hauskoja, joskaan ei aivan haahahaha-hauskoja. Ne huilut oli mukavia! Luulin aina että Cokkelin Civittaejaet lausutaan Kokkelin Kivittäjät. Olipas yllätys kun se olikin Sokkelin Kivittäjät.. Njooh ihan sama, kiva biisi!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cc-Dream - One more time (koko biisi) 15.10.2004

Cc-Dream - One more time (koko biisi)
Kuulosti alussa erehdyttävästi erästä Stratovariuksen biisiä. Aivan Stratovariuksen tasolle tämä ei kyllä yllä, mutta kyllä tämä ihan kuunnetltavaa mättöä on.
8

Sivu: 1 2 3 4