Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 71 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Still and All - The First Wave 06.01.2007

Still and All - The First Wave
Taistelukenttä, pommikoneet, ammuntaa, ihmisten tuskanhuutoa. Mahtavaa. Suuret massat vyörymässä vihollislinjaa kohti. Soundit ovat kohdillaan ja näin yömyöhään kuulokkeilla kuunneltuna uppoaa korviin, mikään ei pistä korviin liikaa tai tunnu jäävän liian taka-alalle. Hyvä, parempi, paras. Pitkään aikaan en ole täällä näin taitavasti tehtyyn pätkään törmännyt.

Kommentti kappaleesta Kuuntele MASS - c78dl4 - c78dl4 (1) 09.10.2006

MASS - c78dl4 - c78dl4 (1)
En kyllä välttämättä ole oikea mies kommentoimaan tälläistä musiikkia, mutta kokeillaan. Ihan ensimmäisenä korviin pistää basson puute, odotin jotain todella potkivaa ja matalaa bassoa, mutta se jäi nyt uupumaan. Melodiapuolella homma jää hieman jumimaan, mutta taustalla kuuluvat kolkutukset tuovat tähän omanlaisensa leiman. Joskus kolmen minuutin jälkeen starttaava syntikka/padi/mikäonkaan-linja tuo eloa kappaleeseen, ja avartaa biisin äänimaailmaa kivasti. Noin 04.30 tuleva hiljainen pätkä, ja siitä hitaasti starttaileva rummutus pudottavat minut pois kyydistä, olisi ehkä saanut hiljalleen laskea tuohon suvantoon ja siitä sitten lähteä nopeasti jymisemään kunnon paukutuksella. Ihan kiva kappale, muttei omaan korvaani mitenkään hienoa tai maailmoja mullistavaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Hamarapuoli - Kaunis Katarin 30.09.2006

Hamarapuoli - Kaunis Katarin
En ala tästä soundipuolta edes arvostelemaan, kun kerta bändin jätkilläkin on tiedossa sen heikkoudet. Vaikkakin, kyllähän tästä sen verran selvää saa että kappaletta kuunnella voi, eihän se äänenlaatu kappaletta tee. Suomalaista melankoliaa. Mitenhän tätä nyt lähtisi purkamaan, soittaminen kuulostaa olevan ihan hyvin hanskassa, mutta laulajasta en oikein tykkää. Jotenkin kuulostaa siltä kuin yrittäisi huutaa liikaa, tai sitten yrittää liikaa. Kappaleen sanat ovat kivat, mutteivät kumminkaan mitään parasta tasoa. Ei tämä kokonaisuutena huono ole, älkää väärin käsittäkö.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aeiouaih - Regression 19.08.2006

Aeiouaih - Regression
Hitaasti starttaava kappale, hienosti toteutettu tämäkin. Saa ainakin itseni kiinnittämään huomioa kappaleeseen, eikä vaan mene toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kyllähän tälläisestä tykkää, pakostakin. Hienoa soitantaa ja laulajan ääni sopii mitä parhaiten tälläiseen. Joku nuotilleen laulettu laulu saattaisi pilata vain kappaleen tunnelman, ja vahvasti epäilen että myös sen tekisi. Ehkäpä vieläkin rumpuja jään kaipaamaan. Rauhallisia, hiljaisia rumpuja. Toisivat suuresti eloa kappaleeseen, vaikka tämä rullaa varsin nätisti näinkin eteenpäin. Me likes.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Skullfuck SS - Kosto 20.07.2006

Skullfuck SS - Kosto
musiikillisesti ihan toimivan oloista, itselleni mahtaisi toimia paljon paremmin instrumentaalina mitä laulun kanssa. miksaus hieman meinaa pissata korvaan, välissä alkaa kitara humisemaan aivan liikaa, menee ilo koko soundista. laulujen miksaamiseen panostusta niin ettei ne kuulosta noin irrallisilta niin toimisi heti huomattavasti paremmin. jotenkin jää sellainen fiilis että musiikki soi toisessa paikassa ja laulu toisessa ja ne vaan sekoittuu pakosta toisiinsa. soitannallisesti ja musiikillisesti ihan hyvää kamaa, laulut vaan laskevat biisin tunnelmaa ikävästi.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Playaz Inc - Freak da Pole 07.07.2006

Playaz Inc - Freak da Pole
oikein leppoista räpäyttelyä, selkeetä ja toimivaa, miksauksissa ehkä pieniä muutoksia, biitti jäi jotenkin hieman liian pienelle, ei kuitenkaan niin että olisi hirveästi häirinnyt. kunnon gangsta-räp on kyllä aina mukavaa kuunneltavaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele valve - Tule tyttö 08.06.2006

valve - Tule tyttö
hyvää musaaha tämä, hyvillä soundeilla, hyvillä miksauksilla ja hyvällä laulajalla. miten tästä enää mitään rakentavaa alkaa sanomaan? homma hanskassa, mutta tällä kertaa ei ole hanskat hukassa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aeiouaih - Vertical 23.05.2006

Aeiouaih - Vertical
jotenkin tämä meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. enemmänkun tähän keskittyy, niin tämä kuulostaa varsin mainiolta minimaaliselta soitannalta. laulanta toimii kyllä hyvin, mutta, rumpuihmisenä kaipaisin oikein hiljaista ja hidasta rumpukomppia. hyvää tää on, uskoisin että jää soittoon enemmänkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele kutina - kehä 08.07.2006

kutina - kehä
kivan kuuloista, ja mitä tärkeintä, matalaa ja aivoihin potkivaa bassoa löytyy vaikka naapureille asti jakaa. :> itse tykkään juuri tälläisestä, missä on rummut jätetty pintaan (tahallisesti tai ei) ja muut melodiat ovat vain ns "täydentävässä" roolissa. me likes.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Galantine - FunkMeister [2006] 01.06.2006

Galantine - FunkMeister [2006]
letkeätä menoa. ehkä kovana basson ja rumpujen ystävän olisin noita toivonut hieman enemmän kuuluville, mutta hyvä näinki. kesäisen rento meno ja hienosti sekoiteltu eri soittimia, me likes.

Kommentti kappaleesta Kuuntele POLTE - Kossu pakkasessa 10.05.2006

POLTE - Kossu pakkasessa
vappu tosiaan oli ja meni, ehkä tämän kappaleen ansiosta olisin voinut saada vapputunnelmasta kiinni. ei tästä oikein mitään rakentavaa keksi, ei tästä löydä valittamisen aihetta. toimii kuin junan vessa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele POLTE - Lennetään taivaalla 10.05.2006

POLTE - Lennetään taivaalla
mahtavaa, fantastista ja perkeleen toimivaa. kitaratykitys toimii, soittajilla taitoa aivankun pitää, samoin kun laulajalla. saa jalan polkemaan tahtia ja miettimään että missä on diili, toimisi varmasti myös radiosta soitettuna!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - Cherry Blossom 25.04.2006

Celestial Aeon Project - Cherry Blossom
tuo mieleen viimeisen samurain, jollain tapaa. ekana mielikuvana päähän tulee vanha japani ja samurait. on jotenkin sellaista rauhoittavaa fiilistä, joka tuo korvien väliin tyhjyyden ja odottavaa nousevaa aurinkoa, mikä tässä kappaleessa tarkoittaa räjähtävää taistelukohtausta. samaa hyvää linjaa olet jatkanut mitä muidenki tämän projektin tuotosten kanssa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele the Slowdowns - the Land of the Midnight Sun 14.08.2006

the Slowdowns - the Land of the Midnight Sun
Hmm, tälläistä. Miten tätä kuvailisi, rentouttavakin on liian lepsu sana. Voisin kuvitella itseni jonnekin iltahämärään, kaupungin valojen keskelle istumaan tämä kappale soiden lapuissa. Basso potkii just niinku pitääkin, ei tule yli eikä jää peittoon ja muutenkin kokonaisuus on hyvin hallussa. Saa sellaisen olon että tämän tekijä on tiennyt mitä on ollut tekemässä ja mihin on pyrkinyt. Pakkohan tälläisestä on pitää, on sen verran hienosti toteutettu kappale. Me likes.

Kommentti kappaleesta Kuuntele AAE - Seconds 11.09.2006

AAE - Seconds
Nam, pianoa, nam. Kappaleen intro saa mielikuvan pyörimään pimeän syysillan ympärillä. Eipäs saakaan, kunhan laulu (hieno laulu) lähtee mukaan, vaihtuu päähän maisema öisestä järvestä jonka selän toisella puolella aurinko laskeutuu ja koko taivas on punertavan värinen. Tätähän kuuntelee tosiaankin ilokseen, mahtavaa musiikkia synkkiin syys-iltoihin. Laulun kaiku toimii mielestäni tehokeinona, erittäin toimivana sellaisena. Saa ajatukset kappaleeseen eikä mihinkään muuhun. Me likes, hyvä kappale. Tulee varmasti soimaan useamminkin pimeinä iltoina.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele AAE - Seconds 13.05.2006

AAE - Seconds
hieno kappale, kaikin puolin. pianosoitanta on aina ollut korvaani hienon kuuloista, ja kun sitä vielä höystetään kappaleeseen sopivalla hieman synkällä laululla niin kuulostaa tosi hyvältä. ehkä olisin kaivannut jotain oikein hidasta rumpukomppia vielä taustalle, mutta menee hyvin näinkin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lopetuskomissio - Ensimmäinen Mielen Demoni 25.04.2006

Lopetuskomissio - Ensimmäinen Mielen Demoni
soundit ovat jotenki tukkoiset, vaikkakin träkkerimetalliksi onkin ihan hyvin uppoavaa. kyllähän tälläistä kuuntelee, mutta ei tästä oikein osaa mitään sanoa. ei huono, mutta ei kyllä hyväkään. keskitasoa

Kommentti kappaleesta Kuuntele Proyo - Teen Maasta Taivaan ft. Sussu 10.03.2006

Proyo - Teen Maasta Taivaan ft. Sussu
olen kai jotenkin omituinen tapaus kun tuo sussun lauluääni kolisee paremmin ku motillinen halkoja. ensimmäisillä kuunteluilla koko kappale vaikutti etäiseltä ja oudolta, nyt kun tätä on kuunnellut enemmän nii tästä alkaa pitämään enemmän. kaikki osat toimii, tuo sussun laulu tuo pirun hienon lisän tähän. hienot taidot molemmilla. sanat hyvät. kyllä tää varmasti pitkään soi, olen huomannut että jos kappale aukeaa vasta useammalla kuuntelulla niin sitä pitempään se soi. hieno kappale. we want more!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Her Wickedness - Lost Girl 28.02.2006

Her Wickedness - Lost Girl
kokeilullista. sitä itseään, sitä mistä voi saada hyvät fiilikset tai sitten ei toimi ollenkaan. tämä on jotenkin noiden kahden väliltä. osa kappaleesta toimii, osa ei. tiedä sitten johtuuko tuo omasta olotilasta, vaiko kappaleesta. en saa tähän niin hyvää otetta että kunnolla kommenttia voisin antaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Blue Mace - Her Temple 13.03.2006

Blue Mace - Her Temple
ilman tuota hienoa bassoa, tämä ei olisi mitään. se tuo kappaleeseen sen tietyn tunnelman mitä tämän genren kappaleet vaativat, ja se tuo sen hyvin. rummut toimivat hienosti, ja tuo syna/mikänytikinäonkaan, tuo varsin hienoa ja mukavaa lisää. jossain kohden tuntuu että jää kaipaamaan jotain, vaikkakin kokonaisuutena kappale on täyteläinen ja loppuun hiottu, mietitty ja harkittu. sellaisen tunnelman tämä ainakin luo. mielikuvana tästä herää konvertin sanojen mukaan busy ja lötkö. maailma jossa ihmisillä on kiire, mutta eivät voi liikkua nopeaa vaan ikäänkuin jumittavat, ja mailma pyörii puolinopeudella. ihmiset, salkut, bussit ja autot, mikään ei liiku niinkuin meidän maailmassa, vaan kaikki pyörii tuplanopeudella. kappale syöpyy mieleen, ja yhtäkkiä tajuaa havahtuvansa kun kappale vaihtuu. hienoa toteutusta, hienoja soundeja ja hiottu kokonaisuus. 9 ja fanitus.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele DIRTY CLUB - Shout Salute For Pussygram 16.04.2006

DIRTY CLUB - Shout Salute For Pussygram
mitähän tästä nyt sanois, jonkun aikaa tuo vähän ac/dc:n tapainen laulu toimii mutta pitemmän päälle ärsyttää. soitannat, soundit ja muut ihan jees kamaa

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - Burn them down 03.03.2006

Celestial Aeon Project - Burn them down
alkuhan tuo mieleen ihan medal of honor-sarjan pelit. samantapaista soundia tässäkin. mieleen tulee mustavalkoisia kuvia sota-ajoista, joissa näyy panssarinvaunuja, miehiä juoksemassa ja huutamassa komentoja toisilleen. sitten kamera lähtee liikkumaan nopeasti yli sankan ihmismassan joka vyöryy eteenpäin tuhoten kaiken tieltään. hienoa hienoa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele GARM - Fuck The Grace 28.02.2006

GARM - Fuck The Grace
alun riffi tuo slipknotin etäisesti mieleen, mutta sitten nekin ajatukset jäävät taka-alalle kun toinen rankempi riffi lähtee mukaan. jotenkin cob tulee laulajasta mieleen. ja soitannasta muutenkin. ei pahalla, cob on yksiä lempibändejäni. hyvin tää toimii!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sonicmind - Reflections 16.04.2006

Sonicmind - Reflections
tulee soad mieleen, hyvässä mielessä. vieläkun olisi muutama rauhallinen kohta ollut niin oi että olisi saanut mielen orgasmin lähelle. soitot, laulut ja tuotanto vaikuttaa varsin hyvälle, fanin saitte.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Her Wickedness - So Sweet 11.01.2006

Her Wickedness - So Sweet
Jaksat kyllä aina yllättää positiivisesti näillä kokeilullisilla kappaleillasi. Tämäkin toimii kuin junan vessa, äänimaailma on hienon outo, jotain korkeampaa soundia tuohon olisi vielä hieman kaivannut lisäksi. tämä on juuri tälläistä musiikkia mitä on mukava heti aamusta kuunnella, kun huomaa pitävänsä jostain erilaisesta. on kyllä varsin hyvin toteutettu kappale.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Bad Excuse - Out of Control 28.02.2006

The Bad Excuse - Out of Control
riffi kuulostaa jotenkin moneen kertaan kuullulta. mutta laulu toimii, jopa tosissaan hyvin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele PiiloVoima! - Puukko Puukon perään! 30.12.2005

PiiloVoima! - Puukko Puukon perään!
jaas, aletaan sitte latomaan kommenttia: Biitti: Ei yhtään mun korvaan hyvänkuuloinen, tuo piano/mikä olikaa kuulostaa liian tönköltä, saisi olla kaikua hieman enemmän, olisi tullut biittiinki paljon surullisempi vaikutelma. missä vanhat kunnon bassolinja? ainakin näin kuulokkeilla muutamaan kertaan kuunneltuna basso ja rummut olivat huonot. biitistä 7. Flow: Flow rullaa hyvin, paljon paremmin mitä joissain aikaisemmissasi kappaleissas. tuo "anteeks" mikä tulee kertsin alussa särkee ja pahasti. miksaukset kusee siinä kohden aikas pahasti, mutta muuten onkin ihan ok miksaukset. 8 Sanoitukset: Biisin paras osio, rimmaavat hyvin ja näissä on ajatusta takana. ei ole helppoa tuollainen. 9 jaksat vaan taivaltaa, paistaa se aurinko viel risukasaanki joskus.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele MIELOIN - Lyriikka - Satua Elämä (clip) 25.12.2005

MIELOIN - Lyriikka - Satua Elämä (clip)
innolla tuossa huomasin että olit uuden kappaleen lisännyt, mutta tämä kappale olikin pieni pettymys. mun mielestä sun suuhun sopii paljon paremmin agressiivisempi tyyli. mutta sitten itse biisiin: biitti: melkoisen unettava oloinen, olisi voinut olla vähän enemmän, jäi näin vähän kolkoksi. jotain puuttuu, vaikka löytyyki hienoa pianoa ja bassoa. flow: pätkii jotenkin, kannattaisi vielä vaan vähän enemmän harjoitella tätä hitaampaa sylkemistä. ei tuo flow nyt sentään huono ole, mutta lisää vaan treeniä. sanoitus: huomaa että näitä on mietitty ja kasattu viksusti. lyriikat ehdottomasti sitä taattua laatua, tässä kappaleessa paras osio.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bublgum Electronics - Electrical 20.12.2005

Bublgum Electronics - Electrical
alun malodiat, pimeä huone, tuska pään sisässä. rumpujen mukaan lähtö, clubi huone, valoja joka paikassa, tanssivia ihmisiä ja mahtavaa meininkiä. alun suhteellisen tylsän osan jälkeen kun kappale starttaa kunnolla alkaa tälläisenkin rumiluksen jalka vipattamaan bassontahtiin ja volumea on saatava lisää. sitten sitä onkin pienennättävä koska tuo liian kovalla/korkealla menevä synä/mikä nyt onkaan alkaa kuulostamaan pahalle. onhan tässä mahtavaa menoa ja meininkiä, rumpulinjat pirun hienot ja biisin fiilis kyllä hipoo betonibunkkerini kattoa! tämä kyllä jää pitempäänkin soittoon ja tulee kuunneltua useamminkin. hienoa työtä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele PiiloVoima! - Kukaan tunne mua! 19.12.2005

PiiloVoima! - Kukaan tunne mua!
Erilaista, erilaista ja erilaista mitä oon tottunu sun suusta kuulemaan, mutta myönnetään, toimii kyllä tälläkin lailla. biitissä oli muutamia elementtejä mistä en hoppibiitissä pidä, mutta se nyt ei ole vakavaa jos kappale muuten toimii hyvin. sanotukset kuulostaa pirun hyvälle ja flow rullailee edellisiä kappaleita paremmin. hyvää settiä! =)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Deadly Maids - Run To The Light 05.10.2006

Deadly Maids - Run To The Light
Kun soolo alkaa, tulee ehkä ensimmäinen "valittamisen" arvoinen asia, ei sovi tuollainen tilu-soolo ollenkaan tälläiseen kappaleeseen. Hitaasti kehittyvä ja melodikas soolo olisi melodiseen kappaleeseen paljon parempi. Laulajan ääni on just hyvä, ei häiritse siinä mikään. Sopivan rosoinen, eikä ole edes yritetty saada siitä liian puhdasta. Kitarat ovat ehkä ihan hitusen liian taustalla, olisi hienoa jos tälläinen kappale pyörisi enemmän kitaralinjojen ympärillä. Hyvä biisi, jatkakaa samaan malliin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele RRP: Greatest Hits Vol 2 - Ennustus 25.11.2005

RRP: Greatest Hits Vol 2 - Ennustus
melodia on oikein tarttuva, laulut jokseenkin onnistuneet, hieman parempi olisi voinut olla laulantakin. ei mitään suuria vikoja mistä nyt jaksaisi alkaa sen koommin selvittämään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Saraste - Moodswing 25.11.2005

Saraste - Moodswing
menevää musiikkia, basson mukaan tulo sai kyllä säikäyttämään, oli volumet sen verra isolla. hienoa musiikkia, jalka alkoi kyllä heti etsimään basariniskujen tahtia ja polkemaan matkassa. mahtavaa!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele PiiloVoima! - Jokapäivä 15.11.2005

PiiloVoima! - Jokapäivä
oooh, noiden kahden jälkeen tämä iskee todella hyvin. flow toimii, riimit alkaa kuulostaa jo varsin hyvältä. biitti oli muuten hyvä, mutta mielestäni tuo pianosample olisi saanut olla hieman hiljaisemmalla/korkeampi. ei mitään, hyvä kappale.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - Remembrance 17.11.2005

Celestial Aeon Project - Remembrance
oli niin hienon kuuloinen kappale että piti kuunnella kolme kertaa putkeen. tuli aivan jotkut fantasiapelit mieleen, positiivisessa mielessä. hyvä kappale :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bitch So Sweet - Beneath The Surface 28.02.2006

Bitch So Sweet - Beneath The Surface
radiorokkia. sitä itsessään. kuulostaakin ihan siltä. ei sillä, ei huonolla. ei näin hyviä kappaleita soi radiossa. ne on tylsempiä ja huonompia. tietyllä tapaa karu soundimaailma tukee biisiä hienosti. kaikki osa-alueet toimii kuten rokissa kuuluukin toimia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele ROUTA/ AIKA - avajaiset 25.11.2005

ROUTA/ AIKA - avajaiset
hienon oloinen kappale. vieläkun saisitte kappaleen nauhoitettua kunnon studiolla ajan kanssa ja kunnon miksaajien kanssa niin olisi varmasti mahtavaa kuultavaa. hyvä tämä oli näinki.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - Frozen Silence 03.03.2006

Celestial Aeon Project - Frozen Silence
aavat vihreät pellot ja sankarijoukko ratsastamassa kohti määränpäätään voitettuaan pahan. tämä on sellasta hienoa musaa joka saa pysähtymään, olemaan paikallaan hetkeksi ja keskittymään ainoastaa musiikkiin mikä soi. yhtä hienoa mitä muutkin kappaleesi.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Randomtalks - The Day Above Me 17.11.2005

Randomtalks - The Day Above Me
ensimmäiset mielikuvat oli jonkun pelin/leffan sekava kohtaus jossa toimisi tälläinen musiikki purn hyvin. vaikka toimii hyvin kyllä ilman sitä peliä/leffaakin. hienot sävellykset ja rummut.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele POLTE - kesä 96 16.04.2006

POLTE - kesä 96
pitkä kuuma kesä. ensimmäinen asia mikä tuli mieleen, eikä suinkaan huonossa mielessä. soundit ja muutkin tuovat pitkän kuuman kesän mieleen, toimii hienosti. kyllä tästä yhden uuden fanin saitte.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Too Ugly LTD 16.04.2006

Kalkutan Konepaja - Too Ugly LTD
taattua kalkutan laatua, ei tästä vaan voi olla pitämättä! mahtavaa soittoa, hienoa laulua ja hyvät soundit, mitä muuta tarvitaankaan?

Kommentti kappaleesta Kuuntele Riku Rotten Project - Haavekuva 16.11.2005

Riku Rotten Project - Haavekuva
ooh, hienoja riffejä, hienot rumpukompit mutta hieman tunkkaiset soundit jotka hieman laskevat yleiskuvaa, mutta eivät kyllä niin häiritsevästi että sen takia suuria moitteita tulisi. ihankuin olisi otettu vaikutteita maj karmasta ja stam1nasta, sen verran samantyylisyyttä löysin. hieno kappale
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele deep impulse - Break The System REMIX 2005 21.10.2005

deep impulse - Break The System REMIX 2005
ooh, laadukasta drum´n´bassia. juuri tälläistä tämän genren edustajien kappaleet tulisi ollakin. räpäytykset toimivat kyllä yllättävän hyvin. hyvä kappale. varsin menevän oloinen ja hyvä fiilis.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - Jester's Tear 28.02.2006

Celestial Aeon Project - Jester's Tear
loppu. eka mielikuva. leffan loppu, hienot maisemat ja elokuvan sankari seisoo uhmaten auringonpaistetta. mutta seuraavat mielikuvat eivät enää lopusta kerrokaan, vaan uuden alusta. luomistarina, mistä kaikki lähti ja miten asiat olivat alussa. miltä kaikki näytti. hitaasti tarina etenee kohti itse tarinan alkua, kulkua ja sitä kaikkea mitä tarina tuo tullessaan. hienoa musiikkia. kyllä tästä fanitus tulee ehdottomasti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - Hope for rebirth 25.11.2005

Celestial Aeon Project - Hope for rebirth
auringonlasku, romanttinen kohtaus jossain toimintaleffassa jonka päähenkilö on juuri pelastanut maailman ja voittanut elokuvan kaunottaren puolelleen. tai vaihtoehtoisesti fantasiamaailma joka on pelastunut pahan voimilta. hienoa musiikkia, ei voi kuin kehua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DIRTY CLUB - Porno Samurai 21.10.2005

DIRTY CLUB - Porno Samurai
aah, hienoa. laulanta on kyllä oikein mahtavaa =) kyllähän nuo kitara ja rumpulinjat toimivat, mutta en tälläisestä genrestä sen koommin osaa mittään sanoa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dr.Groove - Content Provider 12.08.2005

Dr.Groove - Content Provider
ensimmäinen mielikuva kappaleesta oli joku amerikkalainen vanha leffa ja kapakka. justiin sellainen rento meininki. hyvä kappale ja kyllä oli toteustus onnistunut. kitarasoolo oli juuri oikein tehty. kaiku laulussa on juuri oikean kuuloinen kappaleen kokonaisuuteen nähden
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sävy - Kuivat kyyneleet 12.08.2005

Sävy - Kuivat kyyneleet
alun riffistä ensimmäinen ajatus oli "zen cafe". jotenkin on mun korvaan zen cafen kuuloista, mikä ei todellakaa ole miinusta mielestäni. miksaukset oli hieman huonot mutta itse kappale sen verta hyvä ettei jaksanut alkaa siihen kiinnittää huomiota edes.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mukelo - iTÄ-tURKU 11.08.2005

Mukelo - iTÄ-tURKU
bassolinja oli kyllä aivan toimiva. ei mitää siitä valittamista, mutta itse kokonaisuus olio kyllä aika tumma. en nyt oikein tälläseen musaan ole mitenkään päin perehtynyt niin en kehtaa sen koommin alkaa arvostelemaankaan-.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Creepy Dölls - Red 11.08.2005

Creepy Dölls - Red
alun kitarariffi ei oikein iskenyt. olisi saanut olla jotenki iskevämmän kuuloinen. rummut lähtee hienosti matkaan ja fillit on soitettu hyvin. iso plussa rumpujen ja kitaran "yhteensoimisesta". laulaja tekee hommansa kuten pitääki. tälläiseen kappaleeseen mielestäni oikealla äänellä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Blueborn - 80s Child 21.12.2005

Blueborn - 80s Child
oi oi ja vielä kolmannen kerran oi. alku lähti lupaavasti liikkeelle, odotin tuosta kitarariffistä alun perusteella jotain tylsän tavallista, mutta löytyihän sieltä kivoja vingahduksia jotka korvaani varsin paljon miellyttävät. laulanta toimii hienosti, hienosti toimiii säkeet ja kertosäkeistöt. open hi-hat ei mielestäni joihinkin osiin toiminut, olisi saanut olla kiinnikin välissä mutta ei se mitään, oli vaan yksi ainoista asioista mitkä häiritsivät. toinen on tauko säkeen ja kertosäkeen välissä, siinä jäi automaattisesti odottamaan nopeasti räjähtävää kertosäettä, mutta tuo tauko pilasi sen. hieno kappalehan tämä on.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Trakkerterrorist - Kheemon 5 (horror time) 16.04.2006

Trakkerterrorist - Kheemon 5 (horror time)
unimusiikkia, ei niinkään horror time. taino, saattaisi tämä jonkun kauhuleffan taustalla toimiakin. hyvin kokeilevaa, jännää, mutta jotain jää kaipaamaan. ihan hyvä suoritus.

Kommentti kappaleesta Kuuntele rewind - Uranium 03.04.2006

rewind - Uranium
electronista. edellisen kinetic-kappaleen jälkeen odotettavisssa jotain hienoa. noh, sitähän sieltä tuleekin ja kyllähän tämäkin saa jalan hytkymään ja pään nyökkäämään. soundit hipovat korvakäytäviä, ja kyllähän tästä lennokkuutta löytyy.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Reflecting Black - PyroIncarnation 28.02.2006

Reflecting Black - PyroIncarnation
agressiivista. potkii. lujaa. kitarat ovat juuri sitä mitä pitääki, rankat mutta pienet vingautukset tuovat niihin mahtavasti eloa. ettei olisi slipknot soinut stereoissa joskus? on ainakin vähän samantapaista. hyvällä, ei pahalla ollenkaan. ny tekisi mieleni huutaa ja lujaa. kappaleen agressiivisuus tarttuu kuulijaankin hienosti. hyvä kappale, ei huonoa sanaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele D Fast - the world that doesn't exist 20.12.2005

D Fast - the world that doesn't exist
mielikuva: joku häröinen vanha kellari jossain maailman kolkassa, odottava fiilis että kappale pääsee starttaamaan ja ihmiset fiiliksiinsä. itse kappale: on kyl juuri sitä genreä miksi tämä on luokiteltukin. tämän tahdissa kyllä ottaa rennosti tovin jos toisenkin ja päälle vielä kolmannen. parin minuutin kohdalla uutta melodiaa ja uutta rumpua ja uutta mielikuvaa. nyt valot ovat kevyesti lähteneet matkaan ja ihmiset nousseet nahkapenkeiltään. tunnelma vieläkin kireä ja odottava. yhtäkkiä koko mesta räjähtää ja kaikki on messissä. hienoja rumpukomppeja ja melodioita. 03.30 ja tämänkin miehen jalka alkaa vipattamaan pimeyden keskellä. vähän ennen viittä minuuttia tuleva hiljaisuus tulee ja pysäyttää kaiken. ihmiset alkavat valua pois kun luulevat että esitys loppui jo. osa kuitenkin jää odottamaan jatkoa, ja olen itsekin siinä porukassa. kyllä meikälle upposi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Saddam's Family - PropAgenda 12.08.2005

Saddam's Family - PropAgenda
aika tunkkaisen oloset soundit. mutta kappale ei itsessään äänenlaadusta kärsinyt. aivan menevä kappale, jossa kitaralinjat ovat varsin melodiset.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele KVMS - Energia 22.07.2005

KVMS - Energia
jotenki hämmästyin kun ensin latailin ton talk the talk, walk the walk biisin. erinlaista ku se mutta pirun hyvää silti! energia-nimi kyllä sopii biisin kans hyvin yhteen. kyllähä tätäki kuuntelee useampaan otteeseen, hyvä biisi!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele furi anga - furi anga - grey velvet 20.12.2005

furi anga - furi anga - grey velvet
01.00 kappaletta kulunut ja tässä odotellaan että joskos kappale starttaisi kunnolla. hetkeä myöhemmin rummut lähtevätkin hienolla kompilla kuljettamaan kappaletta eteenpäin. toinen haikka/mikä nyt onkaan kun lähtee messiin niin kappale muuttuu hienosti hienompaan suuntaan. 02.14 ja tunnelma nousee kattoon. voksut pelaavat kiitettävästi, vaikka niihin ehtii jo alun aikana hieman kyllästymään. rumpukomppi muuttuu taas hienompaan suuntaan, voiko tälläisestä olla tykkäämättä? loppua kohden kappale pysyy samantasoisena koko ajan, mukavaa fiilistä ja paljon! jää kyllä soittolistalle pyörimään

Kommentti kappaleesta Kuuntele Virasto - Syypää 11.01.2006

Virasto - Syypää
toimii kuin junan vessa. hienoa suomirockkia pirun kivoilla soundeilla. kitarariffit ovat hienoja, mutta jotenkin sen oloisia että olisi samanlaista kuultu ennenkin. kitaroista puuttuu se tietty omaleimaisuus, vaan se ei näin hyvässä kokonaisuudessa paljoa häiritse. tuo kohta missä kitara vaihtuu cleaniksi näppäilyksi on hyvä lisä, rauhoittaa kappaletta juuri tarvittavasti. kyllä tämä fanituksen arvoista musaa on.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DIRTY CLUB - Backseat lover 11.01.2006

DIRTY CLUB - Backseat lover
Laulu on mitä on, mutta sopii jotenkin kappaleeseen. soundit hieman tunkkaiset, vaan sehän ei menoa haittaa yhtään. tuo soolo/väliosa/mikänytikinä onkaan, sopi hyvin kappaleeseen ja sen avulla tähän tuli vähän lisää "ilmaa". ihan kuunneltava kappale.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ave Katala - Locked Inside 05.10.2006

Ave Katala - Locked Inside
Ohhoh, sieltä alkokin tulee naisen ääntä vaikka odotinkin mieslaulajaa automaattisesti. Nainen kyllä sopii tälläiseen musiikkiin, vaikkakin tässä tapauksessa lauluun kaipaisi hieman lisää laajuutta ja se saisi olla miksattuna hieman pienemmälle. Muuten miksaukset ovat ihan asialliset, mitä nyt tuo laulu eniten tässä häiritsee. Ihan hyvä kappalehan tämä, pienillä parannuksilla kuulostaisi varmasti paljon paremmalle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DIRTY CLUB - ..makes me horny 16.11.2005

DIRTY CLUB - ..makes me horny
täähä on varsin hienon kuulosta. kuulostaa kunnon pilke silmäkulmassa musiikilta. muuten pirun hyvin toteutettu mutta laulu on häiritsevän pienellä. mutta kyllä tää hyvä on

Kommentti kappaleesta Kuuntele Pasi Korhonen - Pasi Korhonen - Method 10.09.2005

Pasi Korhonen - Pasi Korhonen - Method
ohoh. tää alko potkii alusta jo niin perhanan hyvin että en edes muista millon joku kappale olisi saanut heti fiiliksen päälle ekaa kertaa kuunnellessa. kuten moni on jo todennut tämän voi kuvitella jonkun action-leffan taustalle. aivan mahtavia melodioita ja toteutuksia, eipä löydy valittamisen sanaa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kongo - Muista Huominen 27.05.2006

Kongo - Muista Huominen
hmm, jaa-a, mitenhän tätä kommentois. kuulostaa sen verran hyvälle ettei tästä osaa oikein mitään hirveän rakentavaa palautetta enää kasata. laulajan ääni on oikeilla raiteilla, mutta ehkä hitusen puhtaampi saisi olla. hyvää rokkiahan tämä. :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kongo - Tyhjä Huone 27.05.2006

Kongo - Tyhjä Huone
kuten monessa aikaisemmassakin kommentissa on sanottu, cmx tästä tulee mieleen. vaikken kyseisen bandin fani olekaan, niin kyllä tämä toimii. miksauksesta sen verran että rummuista olisi snare saanut olla hieman pienemmällä, näin kuulokkeilla kuunneltuna pomppaa hiemn korville. muuten kyllä oikein mallikkaat miksaukset. kitarointi on kauniin kuuloista, tuo phaser (?) tuo kivan soundin tuohon, sellaisen kivan leijuvan kuuloinen. tuo jotenkin stereokuvaa lisää ja tilavuutta kappaleeseen. basari hukkuu joissain kohdin hieman muiden soittimien alle, ehkä siinäkin pientä parantelua. mutta ei mitään isompaa valittamista, hyvää rokkia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele rewind - Kinetic 03.04.2006

rewind - Kinetic
ehdottomasti mikserin parhaistoa bb-puolella omasta mielestäni. mahtaa mätkettä, vauhtia on ja synat tekevät tehtävänsä ja valtaavat koko huoneen hienoilla soundeillaan ja linjoillaan. mutta jos on paljon hyvää, niin yleensä sieltä löytyy jotain huomauttamistakin. lisää pituutta olisin tähän toivonut, joku 5 minuuttia olisi ollut sopiva. meinaa tuo 3.32 olla sen verran lyhyt aika että biisi loppuu pahimmilleen kesken. mutta hienoa, fanituksen arvoista.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Stane - Aurinko 28.02.2006

The Stane - Aurinko
stone sour. ensimmäisenä tuli tuo bändi mieleen. bassokuviosta ja siitä tietystä rauhallisuudesta mikä alussa välittyy kuulijaan. säkeen aikana tuleva basarin poljenta on laadultaan ja toimivuudeltaan hyvää luokkaa. harvoin kuulee noin hyvää basarisoundia mikserin rock-puolella! synat ehkä käyvät tuossa liian korkealla, matalammalta olisi voinut ehkä vähän tulla.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Cats and Dogs 21.10.2005

Kalkutan Konepaja - Cats and Dogs
rock? itse kyllä laittaisin tämän johonkin muuhun genreen, en vaan osaa sanoa mihin. mutta ei, hyvän kuulostaha tämä on. rummut on kyllä kivat, ja laulanta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Cats and Dogs 21.10.2005

Kalkutan Konepaja - Cats and Dogs
rock? itse kyllä laittaisin tämän johonkin muuhun genreen, en vaan osaa sanoa mihin. mutta ei, hyvän kuulostaha tämä on. rummut on kyllä kivat, ja laulanta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Taxi 28.02.2006

Kalkutan Konepaja - Taxi
polkkaa hyvinkin, ja hyvin onki toimivaa. soundit vaan jotenkin vähän latteat, muttei se menoa hidasta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DIRTY CLUB - Dirty club 28.02.2006

DIRTY CLUB - Dirty club
yhtä hienoa, yhtä hauskaa ja yhä hienoa. ei tästä pahaa osaa sanoa. tietty huumori paistaa hienosti läpi.