Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 26 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele AWAKEN - Guardian 20.05.2005

AWAKEN - Guardian
Ihan kiva rallihan tämä on. Tästä on hyvä lähteä kehittymään eteenpäin. Aloitetaan laulusta: ajoittan todella hyvin kuuloista, kyllä kuulee, että vokalisti osaa laulaa. Mutta, vokalistilta puuttuu powermetallissa tarvittava muna äänestään ja laulu on melko tasapaksua. Jäin kaipaamaan kunnon powerhehkutuksia tuohon äänenkäyttöön. Kitarariffit ovat ihan jees, mutta eivät edelleenkään tuota power kaavaa oikein noudata. Yksi mistä tykkäsin helvetisti tässä biisissä, oli nuo kitaramelodiat. Olivat hyvin sovitettuja ja monipuolisia. Rumpali ja basisti tekevät ihan hyvää yhteistyötä, mutta rumpalin asemassa olisin kyllä miettinyt noita basarikuvioita hieman enemmän. Rumpali pysyy hyvin taimissa, mutta soitto on vain aika kulmikasta ja munatonta. Ei silti.. ihan hyvän biisin olette saaneet aikaan. Se nyt vain hieman hukkuu massaan. Mutta katselen tulevaisuuteen positiivisin mielin :).
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Pohjan Tähden - Maze of sorrows 08.03.2005

Pohjan Tähden - Maze of sorrows
Ihan jees meininkiä teillä. PIenellä hiomisella tulee vielä kovaa kamaa. Rumpali erottuu ihan hyvin joukosta ja naputtelee todella asiallisesti. Siistiä riffittelyä myöskin. Ainoo mihin kiinnittäisin enemmän huomiota on toi kappaleen rakenne. Vaatii vielä hiukan hiomista.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Evil Angel - Demonical Blasphemies 19.12.2004

Evil Angel - Demonical Blasphemies
Todella oikean kuuloista Trashia teillä. Mahtava meininki, soitto toimii ku kaivon kansi. Ei perkele, hienoa. Lauluun olisin panostanut ehkä hieman enemmän, mutta kyllä se toimii tuollaisenaankin. Äijjät on kyllä Slayerinsa kuunnelleet, hienoa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Astrayed - On This Cold Ground 15.12.2004

Astrayed - On This Cold Ground
Hieman omalaatuinen biisi melodeathiksi. Ei ehkä täydellisesti lankea tohon kategoriaan, mutta ei haittaa, sillä biisi on todella hieno. Karua riffittelyä, tosin melodiaa jäin kaipaamaan hieman enemmän. Laulu on todella mahtavan kuuloista, ja siinä on munaa. Siitä ei moitteita. MIksaus on hieman karuhko, mutta biisin ollessa näinkin hieno, ei sillä ole väliä. Rummut eivät ehkä ihan melodeath-tyyliset, mutta ei haittaa sillä soitto on erittäin varmaa, joskin hieman yksinkertaista. Hyvää yötä, jatkakaa samaan malliin :)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Eternity Flames - Winterheart 09.12.2004

Eternity Flames - Winterheart
Hyvää riffittelyä ja oikea tunnelma tässä biisissä, mutta laulua jää kyllä kaipaamaan. Hieman ehkä liian yksitoikkoinen biisi mun makuuni, mutta pidän silti. Melodethiä kun tykkäät tehdä, niin vilkaise ihmeessä www.mikseri.net/coven
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele OPPRESSION - Rising From Oblivion 15.12.2004

OPPRESSION - Rising From Oblivion
Todella nätti omalla karulla tavallaan tämä biisi. Melodiat osuu todella nappiin ja korvaa hyvin ah- niin monesta mikserin heavybiisistä puuttuvan laulun. Riffittely on perusriffittelyä, mikä ei ole paha asia ollenkaan.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Koss - Questionmark v1 10.12.2004

Koss - Questionmark v1
Hienolta kuullostaa. Jäi hyvä fiilis. Toivottavasti saatte pian lisää materiaalia ulos.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sonicmind - Everlasting 10.12.2004

Sonicmind - Everlasting
Tämän biisin kertosäe on oikesti paras ja tarttuvin mitä olen kuulut pitkään aikaan! Harmi, että muuten biisi on turhan keskinkertainen. Kertosäe ansaitsee jo pelkästään ysin :)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sonicmind - Awake 10.12.2004

Sonicmind - Awake
Hyvin erotutte massasta tällä biisillä. Pidän todella paljon.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Northworld - Beneath The Northern Sky 09.12.2004

Northworld - Beneath The Northern Sky
Tehän vedättä aivan saatanan hyvin. Olette kehittyneet todella paljon kun vertaa siihen, miten veditte joskus kaksi vuotta takaperin. Todella hyvä biisi, joka ei päästä kuuntelijää irti hetkeksikään, siitä pitää huolen helveitn hyvät nyanssit joita ootte pystyny laittamaan sinne sun tänne. Ei mulla löydy valitettavaa mistään, se on täysi 10.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Drown Me Blue - Gone 01.01.2005

Drown Me Blue - Gone
Todella hieno biisi, tykkään. Biisin rakenne on todella hyvä, tuo cleani laulu iskee kyllä juuri oikeissa kohdissa sopivasti. Mun makuuni todella hieno, vaikkakin pitää sanoa, että mitenkään taidokasta se cleanilaulu ei ole :). Ei kuitenkaan haittaa. skebat ovat hyvin munakkaat ja rumpali erottuu edukseen todella vahvasti tässä biisissä. Erittäin hieno biisi kaiken kaikkiaan.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Project Eternity - Sing When You're Burning 09.12.2004

Project Eternity - Sing When You're Burning
Mahtava meininki tässä biisissä on. Laulusta pidin erityisesti. Tuo c-osa oli mielestäni hieman irrallinen ja korni verrattuna muuten todella hienoon biisiin. Erotutte massasta mielestäni positiivisesti. Jatkakaa samaa rataa. Dethiä kun tykkäätte tehdä, niin käykääpä ihmeessä katsastamassa www.mikseri.net/coven
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Drown Me Blue - Lamentation 01.01.2005

Drown Me Blue - Lamentation
Hyvällä fiiliksellä vedettyä darkkista tämä. Soitatte hyvin yhteen, ja biisi on muutenkin todella tasaisen hyvää duunia. Ehkä hieman yksityoikkoiseksi jää kuitenkin. Laulu on mielestäni aika heikkoa, mutta kieltämättä sopii biisiin. Olisin itse kuitenkin hakenu jonkunlaista toista meininkiä tohon ääneen. Ihan mukiinmenevä biisi. P.S Tuo synamelodia oli ihan mahtava.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele ...Nothing But The Truth - Dawn 08.12.2004

...Nothing But The Truth - Dawn
Todella hyvät melodiat, mutta muuten aika vaisu biisi. Tarvitsisi enemmän nyansseja ja vaihteluita. Jäi sinällään kovin yksinkertaiseksi.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele blue note adjacent - Salusa Secundus 02.07.2003

blue note adjacent - Salusa Secundus
tää saa ysin ja ansaitsee sen. tuhtia meininkiä.. lyriikat sais olla kovemmalla :). en lähe analysoimaan ku en osaa, vaan aika perstuntumalla tää ysi napsahtaa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele 9 circles of hell - Laid Back 10.12.2004

9 circles of hell - Laid Back
Hyvää perusbläkkistä! Laulussa on juuri niin paljon munaa kuin pitääkin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele graydance - Wintergreen 15.11.2002

graydance - Wintergreen
erinomaista. pääsee mun soittolistalle :). Ei tää mun mielestä kovin progea ole, mutta hällä väliä. Ei vois kyllä parempaa biisiä olla videovaihtoehdoksi =)
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele May i cry - Memory Remains 12.12.2004

May i cry - Memory Remains
Todella kaunis biisi. Taidolla tehty, ei ihme että uppoaa porukkaan kuin häkä :).
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele May i cry - Memory Remains 13.10.2002

May i cry - Memory Remains
hienoa työtä. ysin arvonen kyllä. Ainoana miinuksena se, että sanoista ei saa juurikaan selvää. Muuten olis kyllä kymppi napsahtanut.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Premiere of the Funk - Showfunk 12.12.2004

Premiere of the Funk - Showfunk
Tää on jumalauta aivan mahtava viisu. En kuuntele yhtään tämän tyylistä musiikkia, mutta tälle lämpenen ihan raivolla!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Premiere of the Funk - Showfunk 05.09.2002

Premiere of the Funk - Showfunk
loistavaa ja helvetin taidokasta! mä tykkään :)
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele oliver - scars tänään

oliver - scars
Loistavaa! Kerrankin oikea valinta viikon biisiksi. Ainoa miinus tulee siitä, että meno menee välillä hieman yksitoikkoiseksi ja tasaiseksi puuroksi, mutta muuten erittäin hienoa ja ammattitaitoista kamaa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele D Fast - da sexy gal -groove tänään

D Fast - da sexy gal -groove
Loistavaa! Jopa meikäläinen, vankka konemusiikin vihaaja diggaa tästä... johtuen kyllä siitä, että tää on niin erilaista.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Drowned In Life - Dead Child Within 20.12.2004

Drowned In Life - Dead Child Within
Täämähän on aivan törkeän hyvää. Laulusta en oikeastaan pidä; liian puhdasta makuuni, mutta melodiat ovat todella upeita. Kuulostatte todella ammattitaitoisilta ja soitatte yhteen todella hyvin. Etenkin rumpali erottuu varmuudellaan todella hyvin kun vertaa muihin mikserirumpaleihin. Jos laulu olisi vähemmän munatonta, niin voisin harkita faniutuvani, uppoaa kyllä musiikkina aika kympillä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dewian - In Profane Uncast the Circle of Wiccan tänään

Dewian - In Profane Uncast the Circle of Wiccan
Vakuuttavaa. Erityisesti soolot kolahti.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Managers olo - When I Got High (feat. Hughes) tänään

Managers olo - When I Got High (feat. Hughes)
Todella mielenkiintoinen biisi.. rummuissa etenkin ihan kivaa settiä.
8