Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Lähetä pikaviesti
Lisää kaveriksi
LadataanLähetetyt biisikommentit
Yhteensä 375 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Alun käännetyt kitarat antoivat pienen hetken odottaa jotain kevyempää, mutta mäiskettähän sieltä sitten tuli. Todella komea soundi tässä on, vissiin ihan kunnon studiossa äänitettyä ja ammattimiesten miksaamaa? Tosin vokaalit oli kyllä jemmattu aika taka-alalle, ilmeisesti harkittuna tyylikeinona. Tästä tuli runttaavimmissa osissa aika vahvasti mieleen Alice in Chains, joka ei tosin ole allekirjoittaneelle kovinkaan tuttu bändi, mutta sen verran tullut vastaan että muodostin jonkinlaisen yhteyden. Ei haitanne. Biisi on vallan mainiosti kirjoitettu, joskin hienoinen kasvottomuus taitaa vaivata - ei ihan heti osaa sanoa, että mikä tästä tekee nimenomaan Sigiliä. Mutta muuten tosiaan mainio, ihan kompaktin mittaisena pidetty biisi jossa on raskautta, mutta myös riittävästi melodioita tekemään tästä isommankin joukon suosikin. Se hieman kevyempi osa, jossa annettiin hieman ilmaa biisille ja bassolle tilaisuus tulla etualalle groovaamaan, oli erittäin hyvä. Jos en ihan väärin muista, niin olen teiltä joskus aiemminkin kommentoinut jotain biisejä, ja niistä en kyllä hirveästi pitänyt. Tämä toimi huomattavasti paremmin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Hoppia vaihteeksi. Biisillä oli aika hieno intro, genrelle poikkeavasti mielestäni melkoisen pitkä. Muutenkin biitti oli aika omaperäisen kuuloinen, nyansseja löytyi. Biisissä oli myös annettu aika paljon tilaa musiikille, ilman että hoettiin päälle koko ajan jotain joujou-läppää, mitä kuulee turhan usein. Siitä pisteitä. Sitten räpit. Vähän kantikas oli flow, ja aina välistä osa sanoista tuli hieman nielaistua. Tämä pätee kumpaankin äänessä olleeseen räpäyttäjään. Se, mitä sain sanoista selvää, antoi ymmärtää, että ihan hyvällä asialla tässä ollaan kaikennäköisen meitsi-uhoamisen sijaan, mikä oli tietenkin ihan hienoa. Mutta vähän nykii kuitenkin, sanoisin että lisää treeniä ja sylkemistä, niin varmaan alkaa rullaamaan hieman pehmeämmin. Ja hieman lisää energiaa ensi kerralla, tähän taustaan ei pikkasen flegmaattinen räppäys mielestäni ihan täysin sopinut. Reippaasti vaan esiin, kun sanottavaa kerran löytyy. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Taas vaihteeksi metalshit, mikäs siinä. Melkoisen huonosti numerologiaan perehtyneenä en tiedä, onko 225:lle oikeasti jotain syvempää merkitystä, vai onko se ihan vain tähän keksitty hassu luku. Aivan sama. Asiahan tulee joka tapauksessa harvinaisen selväksi. "Nyljen sinut" on muuten hieno ilmaisu, oli kyseessä millainen biisi tahansa. Tylyä. Tämä oli jälleen kerran paras metalshit-biisi mitä on tähän mennessä tullut vastaan. Tulee fiilis, että jos kitarat eivät olisi pakollisella murosäröllä vedettyjä ja laulu ei hapuilisi örinätontin suuntaan, voisin tykätä vielä paljon enemmänkin. Ts. vähän vähemmän metallinen sovitus olisi mieleeni. Biisissä on paljon mainioita riffejä, jotka tosin vähän nykivät toisinaan - sampleista kasattu biisi varmaankin? Muutenkin idearikkaampaa kuin aiemmat biisinne, jokseenkin kypsempi ja harkituimpi kuin ne hieman puoli-improvisoidun kuuloiset aiemmat juttunne. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Reggaeta pukkaa. Kiva arpeggio tuossa takapotkunakutuksen päällä. Rummuissa mukavan konemainen soundi, ihan kuin joku vuosikertakone naputtaisi tahtia taustalla. Joitakin se saattaa häiritä, mutta omasta mielestäni se tekee siitä nimenomaan mielenkiintoisen - eihän reggaeen turhan hienot soundit kuulukaan. Tälläisenään biisi on aika jumittava, kun mitään hillittömiä erikoisuuksia ei matkan varrella tapahtunut. Oikeassa mielentilassa tälläistä jumittamista voisi kuunnella mielellään taustamusana tai kenties vähän tanssahdella, mutta näin tietokoneen äärellä istuessa aivot huutaa jonkinlaista johtavaa juttua tähän, käytännössä siis vokaaleja. Nyt kuulosti nimittäin juurikin biisitaustalta. Pistä ihmeessä laulut, voi tulla ihan mielenkiintoinen tuotos. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Lisää metallia ringissä. Tämä hämmentää. Laulussa eka mielleyhtymä oli itse Axl Rose, mutta tarkempi kuuntelu osoitti mielleyhtymän vääräksi. Laulu oli aika mielenkiintoinen kontrasti muulle biisille, jossa oli hieman selliasta pikkuprogea sykähtelyä erilaisten kummallisten osien välillä - ja sitten tosiaan siihen päälle tulee jotain glamrokahtavaa vokaalia. Onhan se kieltämättä aika erikoinen ratkaisu. Ovelaa oli myös tuo aikamoisen pitkä instrumentaaliosio. Bassosooloineen kaikkineen. Tuotantopolitiikka oli aika ilmava, mikä on metallissa sen verran harvinaista että siitä tuli ihan hyvälle tuulelle. Ei siis huono tekele ollenkaan. Sanoituksissakin taidettiin ihan oikeasti yrittää sanoa jotain, mikä on aina positiivista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Pitääkö tänäänkin kommentoida Metalshittiä... Tällä kertaa pukkaa näemmä eeppistä örinämetallia, ja nyt täytyy kyllä todeta että sanoihin pystyy todellakin samaistumaan, on ihan mieletön väsymys taustalla ja valitettavasti tämän biisin hidas junttaus ei ainakaan paranna tilannetta kovinkaan paljoa. Fokus on pikkasen kateissa. Tähän asti vastaan tulleista Metalshit-biiseistä tämä oli eniten ihan oikealta musiikilta kuulostavaa materiaalia. Tämähän on siis biisi! Soundit saisi olla pikkasen murhaavammat, nyt jäi pikkasen lussuksi - ja sehän ei varmaan missään nimessä ole tarkoitus. Omintakeiset laulunaiheet on aina plussaa, ja näin ollen jatkossakin on toivottavasti odotettavissa erittäin persoonallisista aiheista inspiraationsa ammentavaa metelöintiä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaahas, tänäänkin Metallipaskaa, no mikäs siinä. Biisihän on ainakin tarpeeksi lyhyt ja ytimekäs, ja tuo zapadapa-osuus ihan parhautta. Timmisti soitettu ja örinäkin on kelvollista, tosin juuri tuossa zapadapassa pikkasen taitaa tippua tahdista. Tai sitten ei. Ota nyt tästä tolkkua. Tässä mittakaavassa nautittuna erittäin kelvollista mäiskettä. Pidempi annos vastannee epiduraalipuudutusta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
"Tein tän hittien jälkeen", ahah, joo. Propsit asenteesta. :-) Moneskohan tyylisekous-biisi tämä jo on, jota kommentoin. Enkä vieläkään osaa sanoa mitään erityisen järkevää. Tavanomaiseen tapaan aika sekava kollaasi oli tämäkin biisi. Kitaransoitto oli kyllä ihan parhautta, en tiedä oliko ihan soitettu (siltä kyllä kuulosti) vai sampleista kasattu - mutta hyvin kyllä toimi. Hyvä meininki alusta loppuun, mutta pikkasen sekava (ilmeisen tarkoituksella?) palahan tämä on, ei sille oikein mitään voi. Kenties yritän turhan analyyttisesti, ehkä sitä sitten pitäisi vain sulkea silmät ja antaa homman toimia omalla painollaan. Soundimaailma oli oikein hyvä kaikessa ilmavuudessaan. Enempää ei sanaisesta arkustani juuri nyt irtoa, pahoittelut. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Toinen biisi hieman kasarivaikutteista uuden aallon synarokkia putkeen ringissä. Hassua. Erityisen hassua on tuo hieman kazoopilliltä kuulostava syntikka. Toinen hassu-osastolle menevä (muttei siis koominen) juttu on aikamoisen tyly vokalisointi - ei menty Simo Salmisen Rotestilaulun tontille, mutta lähellä pörrättiin. Muuten ei valittamista. Kiva poppiskappale - yksinkertainen ja pelkistetty, mutta kuitenkin omalla tavallaan niin kovin kiero. Ennenkaikkea omaperäistä, ja siitähän minä tykkään aina. Pilapiirrosjupakasta en sano yhtikäs mitään, aihe (jupakka siis, ei sanan- tai vaikkapa uskonnonvapaus) on jo jokseenkin loppuunkulutettu ja formaatti eli kommenttirinki muutenkin aikamoisen väärä paikka moiselle. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Oho. Olisin bändin ja biisin nimen perusteella odottanut kyllä jotain aivan muuta kuin mitä sitten tulikaan. Hemmetti, tästä tuli todella tehokkaasti mieleen joku bändi tuolta 90-luvulta, mutta nyt en millään muista että mikä se oli. Ei mitään muistikuvaa, mutta ihan valtava ahaa-elämys kuitenkin. Täytyy tulla kommentoimaan joskus, jos tulee mieleen. Tämä oli biisinä poikkeuksellinen huolella sävelletty ja sovitettu, mitä ei kovin usein mikserin rokkiosastolla tule vastaan. Lisäksi kauniiseen musiikkiin oli yhdistetty sagen tyly teksti, mikä on aina mainio yhdistelmä - Nick Cave tuli mieleen, vaikkei tässä ihan samaan lyyrisyyteen päästä (joka tosin olisikin jo aika paljon vaadittu). Lisäksi täytyy todeta, että tuohon tekstipuoleen olisin kaivannut laulajalta tulkintaan enemmän syvyyttä tai karismaa: nyt jäi vähän flegmaattiseksi, eikä kovin positiivisella tavalla, koska se söi vakuuttavuutta. Mutta tuohan nyt on vain kauneusvirhe muuten erittäin mielenkiintoisessa biisituttavuudessa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Se on muuten makeeta, kun laulu alkaa kunnon intron jälkeen. ELP ja Yes ovat vieraita, mutta omista suosikeistani vaikkapa The Curelta löytyy paljon biisejä, joissa laulu tulee messiin vasta parin minuutin soittelun jälkeen. Mutta mitäpä muuta tästä sanoisi? Tänään tuntuu tulevan ringissä pelkästään viiden minuutin haamurajan ylittäviä biisejä, joten tuo pituuskaan ei tunnu niin hämmentävältä kuin voisi kuvitella. Olisin tosin kuvitellut pelkän pituuden ja esittelytekstin perusteella, että biisissä olisi ihan tolkuttomasti erilaisia osia, mutta eihän niitä nyt ihan niin paljoa ollut. Melkoisen pitkiä osia kylläkin, ja soitolle oli tietenkin annettu paljon tilaa. Metallista en hirveästi tykkää, mutta tässä oli kyllä monia ihan mielenkiintoiselta kalskahtavia osioita, jotka itse ehkä sovittasin / tuottaisin hieman toisin. Rakenteen makein puoli oli ympyrä sulkeutuu -juttu, eli biisi alkoi ja loppui samalla tavalla. Laulu oli mielestäni ehkä vähän turhan paljon pintaan miksattu, se jotenkin tökkäsi korvaan kun se ensimmäistä kertaa alkoi. Pitkissä nuoteissa laulu kuulosti korviini jotenkin kummalta - oliko siinä jotain vireenkorjausta? Ja jossain vaiheessa oli jotain matalalta tulevaa murinaa, joka ei ihan vakuuttanut. Samoin täytyy sanoa, että runttakitarat harvoin korviani miellyttävät - se oli juuri se, mitä olisin sovittanut toisin. Muuten ihan hyvä, joskin vähän turhan tasainen äänimaailma, olisin ehkä kaivannut hieman rankempia dynamiikanmuutoksia pitkin biisiä, etenkin niihin kohtiin joissa mennään äänekkäimmistä osista hiljaisimpiin ja päinvastoin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin pätevästi tehtyä. Kunnianhimoisemman metallin ystävien luulisi tykkäävän enemmänkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Johan oli esittelyteksti. Asiaa. Eikun joo, siinähän onkin biisin teksti. Heh. Muistelen aiemmin kuunnelleeni jonkin Metalshitin biisin, joka oli mielestäni kaikessa typeryydessään aika helvetin hauska tapaus. Tässä oli vähän samaa ideaa, mutta ihan yhtä hyvä tämä ei ollut. En ole hifisti, mutta tämä soundasi tumpulta. Eikä se oikeastaan johdu edes soundista, vaan jotenkin pikkasen munatonta soittoa tässä oli pääosin, ja örinässäkin olisi voinut olla enemmän raivoa pelkän örinän sijaan. Eipäs velttoilla jätkät, tämä on rokkia. Hyviä elementtejä löytyi kuitenkin, lähtien jo ihan siitä, ettei maailmassa aivan varmasti ole tarpeeksi biisejä, jotka kertovat leivästä. Itse asiassa biisi herätti kiinnostukseni tätä paahtoleipätapausta kohtaan, täytynee joskus yrittää googletta tyypistä lisää faktaa. Musiikkipuolelta parasta antia oli se bassottelusta alkanut soolonkaltainen, jossa oli suorastaan hienoja musiikillisia ideoita. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Hah, taas tämä bändi, ja taas tarjolla on melkoisen yksinkertaisista elementeistä kasattu terhakka jumppabiisi. Hieman jotain daftpunkmaista tässä on, mutta soundit on vielä muovisemmat ja jotenkin vielä kinkymmät. Jotenkin ihan mieletön ja pikkasen perverssikin tunnelma tässä, johtuen osittain äänimaailmasta: en tajua millaisista laitteista näin karmeita soundeja saa irti. Vai onko ne vaan jotenkin pahasti käsiteltyjä sampleja... samapa tuo, ihan tajuttomia ääniä. Väkisinkin hymyilyttää, ainakin näin muutaman kuuntelun verran. Kyllähän tälläinen olisi piristävää vaihtelua television jumppaohjelman taustalla soimassa. Lisäksi pistää miettimään, että miksi niin kovin monet tekevät niin tavanomaista musiikkia ja sanovat olevansa omaperäisiä, kun voisivat tehdä vaikka jotain tälläistä ja olla ihan aidosti omailmeisiä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Juhannukseen on vielä pikkasen aikaa tätä kirjoittaessa, mutta hyvä että olette ajoissa liikenteessä. Sanoituksessa oli tavoitettu inhorealismin konsteja hyödyntäen jotakin helvetin olennaista suomalaisista juhannusfestareista. Paras läppä oli ehkä maininta siitä, kuinka norjan kieli luistaa. :-D Biisin synteettinen tausta karuudessaan oli suorastaan armoton, ja sitten kun siihen yhdistettiin vielä tuollainen todella lakooninen, suorastaan toteava puhelaulanta niin tuli fiilis, että seinät lähestyy toisiaan. En välttämättä tahtoisi kuunnella aamuyön tunteita luurit päässä pimeässä yksiössä. Eli kaikin tavoin onnistunut biisi, mainiota. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaa jaa. Viitisen minuuttia sirisevää ambienttia, vieläpä -sori nyt vaan- pikkasen geneeristä ambienttia. Mitähän tästä nyt oikeastaan pitäisi sanoa? Olihan tässä mukavasti elementtejä, jotka on suunnattu enemmänkin tuonne oikealle kuin vasemmalle aivopuoliskolle, eli kyllähän tätä voi halutessaan kuunnella vaikka kuinka suurella innolla, yrittäen kaivaa fiilistä esiin tai vaihtoehtoisesti äänimaailman syviä rakenteita eksaktisti analysoiden. Mutta kommenttiringissä ei oikein malttaisi. Kolme kertaa kuuntelin läpi, ja vietettyäni vartin biisin parissa oli lopputuloksena lähinnä melkoisen höntti olo - että jaa, tälläistä sitten tällä kertaa. Mielentila saattaa kenties olla aivan totaalisen väärä tälläiselle juuri nyt tälläiselle kamalle, mutta minkäs teet. Analysoisin mielelläni vaikkapa soundeja, jos osaisin niistä jotain sanoa, mutta kun en saa mitään muuta irti itsestäni kuin että ihan hyviä synapörinöitä ja hassuja efektejä. Hyvin sirisi kokonaisuus ja kaikkea, varmaan on vietetty pitkiä sessioita ääniä säätäen. Mikä on tietenkin (ainakin periaatteessa) hieno juttu. Mutta se, mistä itse ambientissa pidän eniten -sisäisten mielikuvien ja tunnetilojen muodostuminen- jäi tässä harvinaisen vajaaksi. Ei vaan puhutellut. Tämä biisi oli pikemminkin insinööritiedettä kuin humanismia, eikä siksi omia mieltymyksiäni lainkaan kutitteleva. Pahoittelut. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ja taas tulee tältä projektilta takuuvarmaa jälkeä. Lyhyt ja ytimekäs (sekä mahtipontinen), mutta kuitenkin oikein hyvää maanista, kenties hieman vaanivaa tunnelmaa on saatu tavoitettua. Ihan niin hyvä tämä ei ole kuin jotkut artistilta kuulemani kappaleet, mutta eihän tässäkään voi mitään vikaa sanoa olevan. Ei ehkä kanna itsenäisenä kokemuksena ihan samaan malliin kuin jotkut artistin kappaleista, mutta näin visuaalinen musiikki ansaitsisikin yhteyteensä myös kuvallisen annin. (Jotenkin pelottaa, että höpisen suunnilleen samat sanat joka kerta kun tätä tavaraa tulee kommenttiringissä vastaan. Pahoittelut - en vaan osaa.) Kuten olen tainnut aiemminkin sanoa artistin tekeleistä, voisi tämäkin mennä leffa-, peli- tms. äänimaailmana myös tuolla ns. suuressa maailmassakin. Siellä suuressa maailmassa tulee yllättävän usein vastaan paljon huonompaa äänitapettia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jumalauta, että onkin komea soundi. Mahtavan juureva soundi, saa bändin kuulostamaan bändiltä, ja kun vokalistikin joutuu tekemään vähän hommia erottuakseen muusta bändistä, niin hyvältähän se kuulostaa. Suomeksi tehtyä stoneria ei kovin usein kuule, mutta hyvä että sekin puoli on nyt tullut korjattua. Tosin en kyllä tiedä, missä mittakaavassa tämä oikein stoneria on, mutta kukas noista genreistä piittaisi. Retroilu ei useinkaan lämmitä sydäntäni, mutta tässä oli tärkein, eli fiilis mukana, joten ei voi kuin digata. En tiedä, teettekö keikkoja, mutta jos teette, niin niillä on melkoisen suurella todennäköisyydellä oikein hyvä meno. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Asiallinen artistinimi! Kappale oli tutunoloista melankolista ja synajousin sävytettyä suomihoppia, biitti ei aluksi kuulostanut kovinkaan erikoiselta mutta kyllähän siinä oli aika haikea tunnelma ja se oli ihan laadukkaasti tehty. Räppi oli vähän eri tasoa, siis ihan puhtaasti tuotantotekniseltä kannalta. Kun biitissä oli siisti ja jopa hieman kliininen äänimaailma, niin sen päälle tuollainen halvalla mikillä vedetty erittäin tunkkainen dynamiikkavapaa lofi-puhelaulusoundi ei oikein kuitenkaan istunut. Se on lähinnä laitetekninen ja tuotannollinen kysymys, eli ajan mittaan korjautunee. Räppäys itsessään ei toiminut lainkaan pöhkömmin, vaikka välistä sanat tuli hieman nieltyä ja mutistua (tämä etenkin ensimmäisenä äänessä olleella hopparilla, siis itse Lähetyssaarnaajalla ilmeisesti. CanMan veti vähän terävämmin.) Sanoissakin oli ihan kivaa maailmanparantelua, tosin bongin polttelu Torniossa ei valitettavasti tarjonnut itselleni tarttumapintaa. ;-) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaahas, tänäänkin tyylisekoitusta. Se on kyllä aivan julmetun suuri totuus, että omantyylistä musiikkia pitää yrittää tehdä. Alun kitarariffi oli hienoa alt.rokkia, mutta sitten sitä ei kuultu kuin parissa hassussa paikassa pitkin biisiä. Muu aika meni aika yksinkertaisen luupin jauhamiseen, jossa ei rumasti sanottuna tapahtunut kovinkaan paljoa, eikä tunnelma ehtinyt näin lyhyessä ajassa kehittymään hypnoottiseksi jauhamiseksi. Oikeastaan samat sanat kuin mitä eilenkin taisin sanoa: soundit ovat hyvät ja idoita piisaa, mutta jotenkin tästä tulee sellainen olo, että tekemiseen ei välttämättä ole satsattu hirveästi, on vain katsottu, että millainenkas biisi tällä kertaa tulee. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta sillä on kiusallinen tapa jättää railo kuuntelijan ja itse taideteoksen välille (tämän olen itsekin havainnut joissakin omissa projekteissani, joissa on ollut ideana lähinnä tehdä mahdollisimman paljon nopeasti). Tässä, kuten muissakin kuulemissani tyylisekous-biiseissä on aistittavissa huutava tarve jatkokehittämiselle. Punainen lanka puuttuu, ja sitä myöten biisin kuuntelu ei tunnu kovinkaan luontevalta. Tai sitten pitäisi ottaa kymmenisen näitä tyylisekous-biisejä ja kuunnella putkeen, josko niistä muodostuisi palasiaan suurempi kokonaisuus. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Huilusample oli aika kiva jippo. Biittiin yhdistettynä alkoi välittömästi niska naksumaan. Kitara nakutti myös mainiosti kivalla wah-soundilla. Vähän Beck-fiilistä tässä, osittain kiemurtelevan bassokuvion ansiosta. Perhanan hyviä sampleja kertakaikkiaan, tiedä sitten mistä ne on otettu, mutta hyvää tavaraa, kyllä. Biisinä jäi itsessään vähän ristiriitaiseksi, kun nuo useat yksinään hyvät jutut eivät oikein tuntuneet toimivan keskenään. Leikkaa-ja-liimaa -periaate on tuottanut historian valossa useita aika hienoja juttuja (tuo Beck on oikeastaan aika hyvä esimerkki tästä) mutta tässä ei ihan toiminut se palasista muodostuva kokonaisuus kuitenkaan. Pari minuuttia ihan letkeetä musiikkia, jota voisi ehkä luonnehtia ilkeästi väliaikamusiikiksi. Taisin jostakin artistin toisesta biisistä kommentoida, että hienoinen päämäärättömyys vaivasi. Sama kommentti sopii tähänkin. Pientä fokusta kehiin, niin tälläisistä ideoista kasvaa varmasti ihan hyviä biisejä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Auts. Rummut pukkaa sen verran terävästi, että tuntuu kuin niiden suurin idea olisi olla äärimmäisen epämiellyttävät. Kuiva ja karu wah-skitta nakuttaa kyllä makealla diskanttisoundilla, mutta tämä on varmaan eka kerta kun on biisiä kommenttiringistä kuunnellessa pitänyt laittaa soittosoftasta volaa alemmas, sen verran pahasti otti piikkisoundi korviini. Muuten tässä oli kyllä ihan hyviä ideoita, mutta hienoinen päämäärättömyys vaivasi. Punainen lanka jäi jotenkin tavoittamatta, erilaisia osia tulee ja hyviä ideoita sinkoilee, mutta mistään ei muodostu selvää kuvaa. Abstrakti maalaus muutettuna musiikiksi? Vaiko sittenkin vain hieman vasemmalla kädellä tehty harjoitelma, josta tekijä on saanut enemmän irti kuin potentiaalinen kuuntelija? Kenpä tietää. Propsit lyhyydestä ja reippaasta metelöintiasenteesta, mutta pelkään, ettei tästä biisistä jaa kuuntelun jälkeen mieleen kovinkaan paljoa. Paitsi ehkä todella tyly soundi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaa, välispiikkiä aluksi (ja jotain höpinää lopuksikin). No, livehän tämä onkin. En tiedä millä kamoilla on äänitelty, soundaa melkeinpä bootlegilta, vaikka taitaa olla kuitenkin ihan pöydästä (?) nauhoiteltu. Livesoittohan toimi kelvokkaasti. Kiusallisen hyvin jopa. Vähän donhuonomaista ja pikkasen neljäruusua menoa, eipä tuo haitanne. Ihan kiva vimma on bändillä päällä tässä, ja kappale on muutenkin sellaista ihan jees -tasoa. Seksuaalisuus on kaatopaikka -ajatus meni pikkasen ohitse (ja muutenkin osa tekstistä, tosin osasta en saanut edes selvää). Tuplabasari(?)lätkytyksestä en tykännyt, tuntui jotenkin hassulta. Muuten jäi sellainen jälkimaku, että tykkäsin tästä enemmän livenauhoituksen ja energian ansiosta, en osaa sanoa miten paljon tykkäisin tästä studioversiona. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
"EI tarvi kommentoida jos olet sen tehnyt jo." -- En muista näin tehneeni, joten kommentoidaan siis. Biisin (alun) tunnelmasta tuli jollakin hämärällä tavalla mieleen Aerosmithin wanha Dream on -biisi, mutta aika lailla eri maailmassa tässä muuten soudettiin. Kappaleena tämä kuului muuten osastolle, josta joku muu saattaa saada enemmän irti kuin minä. Ei siis huono, mutten ihan hirveästi innostunut. Se, mikä itseäni tässä eniten miellytti oli tuo junnaava meno, jonka päälle syljettiin tekstiä ihan hyvällä tulkinnalla ja vimmaisella meinigillä. Junttauksen olisin itse ehkä tehnyt vähän vähemmän metallisilla soundeilla, nyt nuo aivan tajuttoman säröiset kitarat olivat vähän puuroisia ja rummutkin lähinnä tumpsahteli menemään. Eli jos jonakin päivänä kuulen tämän toisenlaisella sovituksella, saatan tykästyä enemmänkin. Nyt jo oli iso nippu hyviä ideoita, jotka omasta vinkkelistäni katsottuna kaipaavat silti hienoista lisäjalostusta - niin tekstin, musiikin kuin sovelluksenkin osalta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Metallia, jonka bändin nimen perusteella voisi kuvitella olevan pahinta staminateollisuusrautiaista, mutta ei tämä onneksi ihan kuluneimpia latuja sentään suksinut. Tämä on vähän... vanhakantaisempaa kuin pinnalla oleva (ollut?) suomihevi. Vähän perinteistä siis, ja onhan tuota syyllisyysteemaakin käsitelty etenkin metallipuolella aika lailla aiemminkin. Ei siis turhan omaperäistä, mutta biisinä toimi kyllä ihan mallikkaasti, herättämättä lainkaan ärsytysreaktioita. Ja onhan lause "syyllisyyden tuolissa vuorotellen istutaan" ihan hieno kielikuva. Jos ne itseäni metallissa eniten puistattavat ominaisuudet (tuplabasarit ja tilusoolo tuli ekana mieleen) karsisi, niin tykkäisin varmasti enemmänkin. Ei huono biisi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tyylisekous taas. Biisi vaihtuu ringissä joka päivä? Eihän se tietenkiään kiellettyä ole. Jälleen pitää hämmästellä, että mistä löytyy näin mainioita sampleja? Kitarat kuulostivat oikein mainioilta, etenkin lopussa tullut hieman lofisti koliseva säröskeba. Muuten ei tässäkään biisissä lyhyessä ajassa ehtinyt tapahtua paljoakaan. Hyvä biitti, jonka päälle on kokeiltu kaikenlaisia eri juttuja, jotka toimivat kyllä ihan periaatteessa hyvin. Kokonaisuus vaan jää taasen hahmoittumatta. Eikä kyse ole pelkästään biisin lyhyydestä, kyllä puoleentoista minuuttiin pystyy tekemään biisin, jossa on rakennetta ja variaatiota. Puoletkin tuosta ajasta riittää, jos ette usko, tutustukaa Minutemenin tuotantoon. Vähän siis ADHD-fiilistä ilmassa. Hyvänkuuloisia juttuja, mutta niistä ei luoda selkeää kuvaa vaan pikemminkin tuntuu siltä, kuin olisi vaihtanut radiotaajutta ja ehtisi kuunnella jostakin biisistä vain loput. Alan olla entistä vakuuttuneempi, että nämä biisintyngät muodostavat toimivan kokonaisuuden putkessa kuunneltuna. Lupaan soittaa playlistin läpi jonakin päivänä testatakseni hypoteesini toimivuuden. |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Hmm. Parhaudesta en tiedä, kauneuskin lienee aika pitkälti kuuntelijan subjektiivisesta estetiikan tajusta riippuva. Ainakin scorpions-rummut olisin itse korvannut vähän toisenlaisella menolla. Lead-kitara olisi ollut pirun nätti, mutta lupaava robertsmith-soundi oli ryssitty ihan liialla kasarifuzzilla - ja herranjumala, tilutussoolo. Ja laulusta tuli mieleen... Tommi Läntinen? Tai joku. Paatos on tietenkin aina kivaa, mutta jos paatoksessa ei ole hitustakaan karismaa tai tunnetta, se jää helposti aika banaaliksi. Tässä oltiin pelottavan lähellä järkytystä, jotenkuten riman paremmalla puolella kuitenkin pysyen. No, nyt kun on nimiä tiputeltu, niin voisi ehkä sanoa jotain itse biisistä. Sehän oli oikeastaan... ihan kiva. Sävellyksenä se ei ole kovinkaan mieleenpainuva, mutta toisaalta taas, siinä ei ollut mitään hirveän inhottavaakaan. Väkisinkin tulee mieleen, että tahtoisin kuulla ihan toisenlaisena tämän biisin, että saisi jonkinlaisen vaikutelman biisistä ihan noin niinkuin biisinä ilman sovituksen mukanaantuomia häiritseviä elementtejä. Sanoituksesta taas sanoisin, että arkista kahvinjuontia ja ihmisten tarkkailua (vaikka tässä tapauksessa periaatteessa omaperäisesti huoltamoympäristössä) on kuultu kautta historian ihan liikaa. Kliseetä pukkaa. Kertosäe toimi paremmin, kun kuvittelin, että siinä ei lauleta sanoja, mutta kun tajusin että siinä sanotaan jotain, niin en enää tykännyt samaan malliin. Kummaa. Joka tapauksessa, teksti kokonaisuutena ei motivoinut. Pari hyvää riviä siinä oli. Lapset, kokeilkaa ensi kerralla sellaisella pienemmällä ja hennommalla otteella, kun itse biisi oli sinänsä lupaava mutta ängetty tuotannollisesti täyteen suunnilleen kaikkea sitä, mikä aiheuttaa minussa puistatuksia. Vaikka tuskinpa tällä minuun tai kaltaisiini on yritetty tehdä vaikutusta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Lekan sikabändi? Mainio nimi. Tosin bändin nimi saisi odottamaan joko 1) huonoa huumoria, 2) mukahauskaa kikkelijazzia, 3) äänekästä ja väkivaltaista punkkia tai 4) jotain cover-orkesteria (omien pastissibiisien parissa). Eikä sitten ollut mitään noista, vaan jonkinlaista toisaalta hieman post-grungehtavaa amerikanrokkia ja toisaalta tällä hetkellä kovin pinnalla olevaa kasarihardrok-fiilistä sisältävää melodista mäiskettä. Laulaja kuulosti säkeistöissä sangen mainiolta, kovin pehmeältä ja ...mikähän sana sitä kuvaisi hyvin? Pumpuliselta? Joka tapauksessa lämpimän mutiseva laulu toimi kivasti. Kertosäkeessä ja bridgessä ja muualla ei kuulostanut ihan yhtä hyvältä. Samoin myös muu soitto kuulosti omiin korviini paremmalta, kun ei runtattu kitaroilla ja paiskottu rummuilla. Säkeistöissä oli sellaista kivaa meininkiä, josta englanninkielellä käytetään ilmaisua "jangle". Erityisesti arpeggiokitarasta tykkäsin. Biisinä periaatteessa ihan hyvä, mutta kyllä tuo kertsin pikkasen kulunut "laitetaas siihen sit kitara vetää brrrrkkhhh ja sit sä laulat kovempaa" -sovitus oikein toiminut. Soitto kulkee kyllä mainiosti ja (ilmeisesti jo nauhoitusmenetelmänkin ansiosta) fiilisikin on niin hyvä, että hieman toisenlaisella sovituksella pitäisin tästä vielä enemmänkin. Niin, ja kitarasoolot ovat noin 95 % todennäköisyydellä paskaa, joten kannattaa miettiä tarvitseeko biisi sellaista. Mutta kukin tyylillään, tietenkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Simppeli groove on paras groove. Tämä ei potki ihan niin kovaa hanurille kuin se ehkä voisi, mutta kyllähän tämäkin pistää jalan vipattamaan ja niskan naksumaan. Itse biisi jäi sitten vähän... vähäisistä elementeistä koostetuksi. Tulee fiilis, että tätä on varmaan ollut pirun makeeta soittaa, mutta sen kuuntelu ei ole ihan yhtä mahtava kokemus. Hyviä soundeja ja kaikenlaisia mukavia pieniä soittojippoja on biisi pullollaan, mutta kiusallisesti kappale ei oikein missään vaiheessa kasva kokonaisuutena suuremmaksi kuin osansa. Menee melkein paremmin taustamusiikkina. Tai ehkä pitäisi laittaa biisi soimaan taustalla ja soitella itse päälle jotain. Hmm..? Hyvää jammailua siis, ei sen enempää, mutta ei missään nimessä vähempääkään. Lisää irstautta kehiin, vikatkin seesteisyyden elementit nurkkaan ja rasvaa tilalle, niin toimii vielä paremmin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Heh, äsken tuli kommenttiringissä juureva suomenkielistä rokkia, ja nyt sitten tulee todella synteettista poppia lontoonkielellä. Kova on kontrasti. Ekalla kuuntelulla tuli mieleen, että jos kertosäkeessä paisuteltaisiin hieman enemmän, ei välttämättä oltaisi kovinkaan kaukana Pet Shop Boysin maastosta, etenkin kun vokalistissa oli vähän (hyvin vähän) samaa auraalista ilmettä. Muuten biisi oli aika mainio yhdistelmä, ikäänkuin puoliksi sellaista vaikeasti lähestyttävää haurasta kauneutta ja puoliksi sitten sellaista urbaania trendiretropulputusta. Kaikista kovin jippo jäi vielä kuitenkin puuttumaan. Tämä ei ollut ihan singlemateriaalia, mutta albumibiisiksi sopisi sitäkin paremmin. Parasta oli reippaan limainen tyttöjenkuolausmeininki. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Perhana, kuuleehan täällä joskus ihan ehtaa modernia rokkia. Tai siis modernia ja modernia, onhan tässä vanhojakin elementtejä mukana. Juuri sopivassa suhteessa. Nyt jää vähän pilipalikommentiksi, kun en oikein tiedä mitä tässä sanoisi - valittamista ei juurikaan ole. Hirveän vihaista tämä ei mielestäni ollut, mutta erittäin elinvoimaista kyllä, ja sehän on aina hienoa. Esittelytekstin perusteella voisi odottaa aikamoisen tunkkaista kotiäänitystä, mutta eihän tässä ole tuotannollisesti mitään vikaa - ainakin omaa korvaani miellytti tämä kohtalaisen riisuttu ja raaka äänimaailma, ilman turhia kilkkeitä. Lisäksi biisi on sopivan kompakti, ja laulajan tulkinta mikseritasolle harvinaisen tasokas. Ja soitossa nippu ihan oveliakin ratkaisuja. Kyllä. Tämä oli hyvä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tunnistan laulajan - joskus menin sanomaan, että tästä vokalisoinnista tulee Tommi Läntinen mieleen. Se on kuitenkin sen verran häijysti sanottu, että en sano sitä toiste. Eikä tämä nyt kauhean paljon Tommilta kuulosta kuitenkaan - biisin alussa ehkä ihan pikkasen. Grungehtava lyhyt väliosa taas toi mieleen CMX:n, jostain 90-luvun puolivälin tienoilta. Se on lienee aikamoisen positiivinen mielleyhtymä. Muutenkin ihan mainio biisi, jossa pakkaa sekoitellaan aika tehokkaasti erilaisilla osilla ja melkoisen, öh, painokkaalla tulkinnalla. Tuo tulkinta tässä onkin se, minkä mukana biisi kuuntelijasta riippuen joko toimii tai kaatuu. Kaikki paatosmittarit on vedetty punaiselle, ja laulaja tuntuu hetkellä minä tahansa repeävän liitoksistaan. Se miellyttää minua oikein tosissaan, koska kaikki yliampuva on aina positiivista. Vähän vaan häiritsi, että vaikka tulkinta oli munakka, jäi biisin sanoma kuitenkin tavoittamatta - että mitä helevettiä siellä oikein keuhkotaan, en tajua ollenkaan. Mutta kokonaisuutena: minä tykkäsin, kyllä. Paatos on poikaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaahas, että kymmenen minuuttia sirinää ja huminaa. Vaatii oikeanlaisen mielentilan, jota nyt ei ihan ole. Pahoittelut siis, jos kommentistani tulee hevonpaskaa. Mutta yritetään. Osa soundeista kuulosti sen verran tutuilta, että piti miettiä, olenko jo kommentoinut tämän aiemminkin. Artistinkin nimi kuulosti epäilyttävästi tutulta. Ei löydy kuitenkaan kommenttilistaltani. No, samapa tuo. Tässä oli kivoja soundeja. Paljon. Erilaisia, kivoja soundeja, joilla täytetään tilaa. Formalismin periaatteisiin nojaten tässä on ilmeisesti luotettu siihen, että kun muoto on kunnossa, sisältö muodostuu kuin itsestään. Eli tässä tapauksessa erilaisilla eeppisillä ja kokeilevilla soundeilla pyritään muodostamaan erikoinen, kenties synkähkö auraalinen laajakangasvisio. Se vaan jäi vähän saavuttamatta. Ääniä sirisee, juttuja tapahtuu, isoja kaaria maalataan - mutta kokonaisuus ei muodostu isommaksi kuin osiensa summa. Ammattitaitoisen kuuloista rutinaa ja kaikkea, mutta ei juuri nyt vaan yksinkertaisesti houkuta kuuntelemaan. Huonolla tavalla tylsää. Huomautettakoon, että kommenttirinki on tälläiselle kamalla vähän helvetin huono ympäristö, koska ei tälläistä tavaraa millään pysty kuuntelemaan samalla analysoiden, että mistäs mä nyt tykkäsin ja mistä en ja mitähän voisi tehdä ehkä paremmin tai toisin. Ja se pari-kolme kertaa mitä biisiä pitäisi luukuttaa ennenkuin siitä voi muodostaa mielipiteensä ja sanoa mitään rakentavaa on tämän mittaisten biisien kanssa aika iso palanen ihmisen lyhyestä elämästä. Niinpä tunnustan, että kuuntelin lähes kokonaan kahdesti, ja totesin, että en vieläkään pidä. Sori. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Oi, alle kaksiminuuttinen biisi. Hienoa! Tosin ekalla kerralla tuntuu loppuvan kuin seinään, mutta haitanneeko tuokaan. Tosi outo soundi tässä, mutta omalla tavallaan se on hyvä juttu, se erottaa tämän aika tehokkaasti. Tuo efektikitara on parasta, ja toinen soundihienous on bassosoundi. Muutenkin kuulosti ihan bändiltä, ei sekvensserituotannolta. Hyvä niin. Niin, ja itsekään en hyväksy politiikan ja uskonnon sekoittamista toisiinsa, koska lopputulokset ovat yleensä juuri sitä mistä tässä kerrotaan. Teksti oli muutenkin aika päällekäyvä, mutta sehän on vain hyvä. Lisäksi teksti oli ideapitoisempi eli oivaltavampi kuin siinä raha on valtaa -biisissä. Muutenkin tämä on ihan hyvä biisi, ei saa minua pogoilemaan valtoimenaan mutta miellyttää koukeroisuudellaan ja innokkuudellaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Juma, heti ekoista sekunneista lähtien tykkäsin. Soundi on härski, tosin voisi olla härskimpikin, mutta hyvä näin. Bändin jokainen soittaja toimii yksinäänkin, mutta tärkeintä kaikesta, soitto pelittää yhteen - ja tästähän muodostuu kunnon groove. Biisikin on ihan fiksusti rakennettu, ja vokalisti puskee viileän tekstin oikein miellyttävällä otteella. Jos nyt jotain pitää nitkuttaa, niin vokaalien karu soundi ei ihan kybällä miellyttänyt, se kun kuulosti efektoidulta, eikä aidosti (?) lo-filta, ikäänkuin olisi duunattu tarkoituksella turhan ilkeä ääni, ja muutenkin se erottui turhan hyvin muuten erittäin heterogenisesti soivan bändin joukosta. Mutta pikkujuttuhan tuo on. Muuten ei voi toivoa muuta kuin entistä enemmän hikeä, seksiä, groovea ja voimaa - hyvä näinkin, mutta ainahan voi parantaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Oh hoh. Johan on.. perkele. Kitaroissa on sen verran kirskuva pörinäsärö, että luureilla kuunnellessa tuntui siltä kuin joku käsittelisi porakonetta pään sisällä. Sehän on tietenkin lystiä se. Muuten kappale jäi lyhyytensä takia vähän välisoittomaiseksi teokseksi, josta ei "sävellyksenä" (huomatkaa lainausmerkit) jää paljoakaan päähän. Joidenkin taktisten samplejen ansiosta tässä on mukavan ahistava tunnelma kuitenkin, ja onhan tuo biisin (ja bändin) nimi jo sen verran hassu, että täytyy tykätä edes pikkasen. Tätä täytyy muistaa kuunnella jonakin päivänä, kun vituttaa aivan armottomasti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ja taas satakätistä. Bändi alkaa jo tuntua melkoisen tutulta. (Tai no, jos on jotain kolme biisiä kuullut viikon aikana, niin ehkä tuo on vähän turhan vahvasti sanottu.) Ei voi mitään, vanhempi CMX tulee yhä edelleen mieleen melko vahvasti. Vaikka eihän tämä samanlaista kuitenkaan ole. Pirun omaperäistähän tämä oikeastaan on. Biisin on ladottu oikeaoppisesti kaikenlaisia toisistaan reippaasti eroavia osia ja hieman kikkailuakin, ja koko paketti pidetään kuitenkin tiukalla soitolla kasassa ja tämän takia biisin kuuntelu on oikein miellyttävä elämys, kun dynamiikanmuutokset ja kaikki toimivat kuin tauti. Tuotantopolitiikan puolesta saisi olla vähän rapsakampi, nyt on pikkasen tumput soundit, mutta idea tulee kiistämättä selvästi esille. Erittäin mielenkiintoisen oloinen bändi, joka varmaankin jonakin päivänä tekee sen yhden biisin, millä voittavat minut puolelleen. Nyt ollaan vielä pikkasen tunnustelevalla rintamalla siinä suhteessa. Helevetin hauska yksityiskohta tuo mörinälaulu tuossa mikälie kertosäkeessä, hihittelen joka kerta kun se tulee. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaa, tätä bändiähän tuli pari päivää sitten viimeksi ringissä kommentoitua. Eipä pöhkömpää tälläkään kertaa, enkä tälläkään kertaa suostu allekirjoittamaan tuota alt.metalli -genrevalintaa. Mielleyhtymiä tulee aiemmin mainitun CMX:n ohella myös Kansanturvamusiikkikomissiosta ja jollakin kumman tavalla Nurmiosta ja ties mistä. Ulkomaanelävistä en osaa sanoa yhtä selviä vertailukohteita. System of a Down? Yksityiskohtia seuraa. Soolo oli karmea, ilmeisesti tarkoituksella. Jossain osissa taustalla ulvoi pädisyntikka, joka lämmitti. Biisi oli jotenkin turhan pitkä, kolmessa minuutissa alkoi vähän väsyttää. Lammas, jeah. Sanat olivat "ihan ok". Soundi oli jotenkin kesy tässäkin, vaikka oli ihan studioon asti vaivauduttu. Pähkinänkuoressa: olisi voinut stilisoida parin osan karsinnan verran, ja pistää kitaroita miksauksessa hieman kovemmalle. Kaikenkaikkiaan kuitenkin tykkäsin - kierosti vedetty punkinlätkytys miellyttää aina. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Tältä projektilta on tullut ennenkin vastaan ihan mielenkiintoisia biisejä, mutta nyt tuli kyllä se kaikista mielenkiintoisin tekele vastaan. Härre Gud, tämä on hienoa. "Kuuma tanssibiitti" tuhosi pokerini jo kättelyssä, mutta sitten kun erilaisia "soittimia" alkoi tulla mukaan tiluilemaan, niin huvituksen ja hämmennyksen hybridi oli aina vaan kovempi. Kunnes sitten tuli se viimeinen niitti - aivan jumalainen särölaulanta. Lo-fi on poikaa, ja tässä oli nimenomaan niitä parhaita halpasoundeja mitä löytyy. Lopussa vielä tuli kunnolla lisäsäröä jonkin minulle toistaiseksi tuntemattoman jutun muodossa - oliko se sitten joku halpiskiippari vai mikä. Soundipolitiikka ja häröily ei silti olisi mitään, ellei sen pohjalla olisi eriskummallinen, oivaltava ja vielä aivan selittämättömällä tavalla toimiva biisi. Radioepäystävällinen biisi jokaisella kuviteltavissa olevalla tavalla, ja tästä syystä vähän helevetin hyvä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Reggaeta melkoisen karulla soundilla. Mutta sehän kuuluu asiaan! Eihän tälläisen musan tarvitsekaan olla turhan hiottua ja viilattua. Kitara tilutteli vähän jazzahtavasti, jota en itse suppeassa katsannossani osaa oikein reggaeen mieltää. Mutta kukapa sitä tarkkoja rajoja voisi genreihin vedellä? Joka tapauksessa aika jännä, kun muu tausta nitkutti kuitenkin aika takapotkuisesti, ja sitten päälle pistettiin improvisoidun oloisesti tuollaista, no, kitarajazzia. Omaperäinen yhdistelmä kieltämättä. Ja toimii ainakin tämän biisin puitteissa ihan kelvollisesti. Laulua ei ollut, mutta sehän ei ollut mikään haitta, kun tuossa kitarassa oli jo ihan kylliksi seurattavaa. Ihan hyvää fiilistä, voisi ehkä olla jopa hieman hitaampi, jolloin groove pääsisi paremmin oikeuksiinsa. Pituudenkin puolesta aika passeli, tosin kai tästä kannattaa tehdä myös se 8 minuuttia kestävä dubversio... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Hämmentävää. Tästä tuli mieleen joku bändi, joka on tehnyt yhden 200 kpl myyneen levyn joskus 80-90-luvun liopulla. Parasta oli soundimaailma, joka oli aika persoonallinen ja kotikutoinen. Etenkin nuo tosi juustoiset syntikat ja lakonisesti toteava laulu. Loistavaa. Ensimmäisellä kuuntelulla meni äänimaisemaa ihmetellessä ja ihastellessa itse biisi niin tehokkaasti ohi, ettei sanoja tullut huomioitua. Myöhemmin huomasi, että nehän ovat varmaan tämän biisin keskeisintä antia. Täytyy vaan valitettavasti todeta, että aihetta "raha on valtaa" olisi voinut käsitellä ehkä jotenkin omaperäisemminkin. "Verot on vallansiirto" oli hyvin tokaistu kyllä, mutta vähintään vikan säkeistön "poliitikot on perseestä" -osasto oli turhaa. Kaikkihan tietävät, että näin on. Ja kaikki tietävät, että systeemi haisee. Mutta kenellä on antaa rakentavia korjausehdotuksia? Tämä biisi ei ainakaan yrittänyt antaa vastauksia. Ei kai tarvitsekaan, mutta... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Polte ei olekaan vähään aikaan tullut ringissä vastaan. Meno on tuttua, enkä vieläkään pääse siitä mihinkään että teissä on jotain suunnattoman kolmasnaismaista. Tosin tämän biisin kertosäe ei kyllä kuulostanut siltä osastolta kovinkaan paljoa. Soitto toimii taasen kuin tauti ja vokalistihan on kuin luotu laulamaan suomalaista poprokkia. Soundi on myös mukavan pelkistetty, kun mukaan ei ole tungettu turhia elementtejä. Parillakin kitaralla saa ihan hyvää ääntä aikaiseksi, kun osataan sovittaa omaa soittoa muun bändin menoon. Kyllä tästä kesähitti radioasemille voisi tulla, mutta onko jo liian myöhäistä, kun eletään elokuun puoltaväliä..? Joka tapauksessa, ystäviä tälläiselle materiaalille varmaankin löytyy - kaikki elementit ovat kohdallaan. Itse vaan en vieläkään ihan vilpittömästi tästä bändistä innostu, mutta olkoon se sitten minun mokani. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Alkoi muuten aivan saatanan hienolla nakutuksella, joka sai epäilemään että nyt tulee jotain todella mukavasti kolisevaa vaihtoehtorokkia. Ja vitut tuli. Tungettiin kurkku lahkeeseen, ja alettiin pistää tunkkaista hardrokkia. Ja aivan liian popahtavalla menolla, että olisin jaksanut kovinkaan suuresti innostua. Sanoitus vaikutti aluksi lupaavalta, mutta sitten kun kaivoin sen tuolta artistisivulta esiin niin huomasin, että eihän se ollutkaan (taas sai huomata, että toisinaan on ihan hyvä, että saa tekstistä vain osittain selvää). Ei nyt oikein tipahtanut, sori vaan. Vaikka kuinka runnotaan, niin jotenkin ei edes tule sellaista mukavaa mättämisen fiilistä, vaan lähinnä puuduttaa. Ja kun lopputuloskin jäi jotenkin harvinaisen kasvottomaksi, niin... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
On se niin väärin, kun jotkut ovat niin jumalattoman tuotteliaita. Kateutta herättää tietenkin ensisijaisesti se, että tuotannon taso ei pahemmin notkahtele. Parin hieman seesteisemmän ja melankolisemman biisin jälkeen on tarjolla taas vaihteeksi hieman runnovampaa ja pornompaa menoa. Mikäs siinä, ei haittaa ainakaan minua tipan vertaa. Tässä ei ollut ihan samaa, ööh, klaustrofobista tunnelmaa kuin joissakin vanhemmissa biiseissä, vaan päällekäynnin sävy on hieman selkeämpi, samalla tavalla kuin noissa hieman hitaammissa biiseissä. Tuotantopuoli siis eikun paranee, mutta onneksi hiominen ei heikennä biisien tehoa. Ja omaperäisyysaste pysyy totutun korkeana. Tälläistä ei tee kukaan muu (tai sitten yleissivistykseni on heikko). (Nyt on muuten pakko mennä tsekkaamaan, millaisesta hamosesta tässä oikein on kyse.) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Eipä ole vähään aikaan tullut Dirty Clubia vastaan, mutta parempi myöhään jne. Tyttöjen vonkaamisessahan on kaksi aika erottuvaa koulukuntaa. Toiseen kuuluu ne herkät runopojat (kuten minäkin silloin kun vielä olin nuori), ja toinen on sitten enemmän tätä suoran toiminnan osastoa. Tämän biisin valossa vaikuttaa siltä, että näistä kahdesta taitaa jälkimmäinen olla kuitenkin tehokkaampi menetelmä. Mahtava tuo basson dumdumdum-dum-juttu. Muutenkin soitto pelittää elukkana, ja laulu kruunaa teoksen - niin, ja sitten vielä nuo äijäköörivokaalt. Perkele! Kitarasoolossakin oli hyvää makua mukana. Kuvittelenko, vai onko soundipolittiikkakin parantunut hieman aiemmasta tasosta? Hjuva. Ei voi moittia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Rok! Tässä oli kieltämättä ihan mukava melankolinen pohjavire. Ja sitten täytyy kehaista kitaristia / kitaristeja, koska tässä oli oikein mainiota soittamista. Ja basso toimi hyvin myös. Biisi ei itsessään ollut mitenkään huono, mutta vähän vähänlaisesti se tarjosi mitään uutta tai yllättävää. Eihän kaiken tietenkään tarvitsekaan. Tai siis, jos vielä muotoilen näkemystäni, niin: tämä kuulostaa jotenkin todella tutulta, mutta samalla en osaa millään sanoa, että mistä tämä on tuttua. Geneeristä, mutta ei suinkaan yhdestä ainoasta lähteestä ammentavaa? Se kaikista omin ilme on mielestäni pikkasen katveessa kuitenkin. Muuten ihan valmista tavaraa. Tuleva klassikko lienee itseironisesti todettu, mutta toisaalta taas, kyllähän tässä on kaupallista potentiaalia ja riittävästi elementtejä, joilla massat voitetaan puolelleen. Minut voinee kuitenkin karsia joukosta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tässä oli taasen hieman kolmannesta naisesta kumpuavaa meininkiä ja vaihteeksi popeda-aspekti hieman vähempänä, paitsi ehkä lyriikkaosastolla. Niin, ja kossu on mun kuski -biisihän taitaa löytyä Freukkarien tuotannosta. No, asiaan. Polte on ennenkin vakuttanut minut ihan reippaalla menolla, mutta tässä oli hyväntuulisuus vielä hieman paremmin käsinkosketeltavissa. Bändille sopii kenties tälläinen hieman, hmm, rempseämpi tematiikka paremmin. Ehkä. (Olenkohan aiemmin sanonut jotain tasan päinvastaista?) Joka tapauksessa groovaa kuin humalainen hirvi. Rumpali lätkyttää vallan mainiosti. Hyväntuulista menoa siis, sopinee juominkien taustalle vallan mainiosti, kun aihepiirikin on mitä on. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Polte jatkaa valitsemallaan linjalla, joka on periaatteessa omaperäinen ja sitten taas toisaalta jo niin monta kertaa aiemmin tehty. Ei vieläkään oma palani kakkua, mutta tämä biisi lienee paras polte-biisi joka on tähän mennessä tullut vastaan. Laulaja oli läsnäoleva ja innostunut, kuten ennenkin, mutta tässä jotenkin vielä läsnäolevampi ja innostuneempi, mikä sai mielenkiinnon koko biisiä kohtaan kasvamaan jonkin verran. Tuotantopolitiikka parantunut, kenties? Ovelinta sävellysvinkkilistä katsottuna oli se basson voimalla kulkeva väliosa, joka on melkein kuin jostain toisesta biisistä ja tuo koko kappaleeseen sitä kuuluisaa draaman kaarta ihan tehokkaasti. Tekstistä vielä, että "koulutus on muka lääke vaivaan, todellinen ongelma ei ketään kiinnosta" - mikähän teidän tulkintanne todellisesta ongelmasta mahtaa olla? Muuten ihan kelpo teksti, joka ainakin yrittää valaa toivoa ihmisen mahdollisuuksiin. Toivo on aina hyväksi. Siitä kiitos. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Hardrok! Intron aivan saatanan kulunut sisäänrummutus aiheutti oitis hienoisen inhoreaktion, eikä fiilis oikeastaan paljoa parantunut biisin edetessä. Tämähän on suunnilleen kuin Dingoon olisi palkattu joku äijä soittamaan vitossointuja marsusoundeilla. Tosin kiipparisoundit oli paljon paremmat, teksti huomattavasti oivaltavampii ja laulusoundi siedettävämpi kuin porilaisorkesterilla. Mutta ei tämä kyllä kauheasti silti lämmittänyt. Isoin persoonallisuus tulee laulajasta, joka ei juuri nyt tuo mieleen ketään selvää esikuvaa. Positiivistahan se tietenkin on. Toinen hyvä juttu on jotkin aika oivaltavat stemmalaulut. Pahinta oli turhan tunkkainen "iso" soundi, joka ei vyörynyt tai ryskännyt, vaan lähinnä valui päälle. (Saattaa tietenkin olla, että mp3-raiskaus tekee pahaa ja biisi kuulostaa huomattavasti paremmalta pakkaamattomana. Nyt tuntui kuitenkin puurolta ilman nyansseja.) Kauheasti alkaa tuntua siltä, että 80-luvulta vaikutteensa napsiva suomirok tekee paluuta muodossa jos toisessa. Itse en ole tästä ilmiöstä aivan vilpittömän innoissani, mutta samapa tuo - ei ole minulta pois millään tavalla kuitenkaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Metalli on aika kaukana omista innostuksen kohteista, mutta tässä oli oikeastaan aika hyviäkin elementtejä. Säkeistöissä oli todella jännä rytmitys ja vaikka sanoitus tarjosikin alustan kliseepyöritykselle, niin tässä oli onneksi ihan omiakin ideoita tekstissä (no, olihan siellä hallaa ja muuta suomimetallin peruskuvastoakin vähän turhankin paljon). Jotenkin tuntuu siltä, että aivan toisenlaisella sovituksella tämä olisi ollut mielestäni vallan mainio biisi. Nyt hevikitarat ja tunkkainen rummutus aiheuttivat inhoreaktion, vaikka biisi olikin ihan kelvollista kuunneltavaa. Se on tietenkin ihan lupaavaa, kun yleensä tulee vastaan tavaraa, jossa on muoto kunnossa ja sisältö uupuu. Jos tykkäätte runtata hieman hardrokahtavaa heviä, niin vittuakos siinä sitten... mutta jos minä saisin päättää, tekisin tästä paljon ilmavamman ja raastavamman version. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Olutpian? Jees, olut pian - tosin nyt on aikainen lauantaiaamu, eli ei ihan kaikista otollisin aika bisselle. Äh, mitä puhunkaan, ainahan on hyvä aika oluelle. Popadaan / Pateen viitattiin tekstissä muutamaankin otteeseen, ja kyllähän musiikkikin siihen suuntaan taisi kumartaa. Perusrokkia ihan hyvällä kitaroinnillahan tämä on. Tekstin ideahan oli sinänsä aika omaperäinen rinnastus urheilukisojen ja rok-elämän lieveilmiöiden välillä, ja siinä oli pari ihan hyvääkin läppää. (Mutta että täytätte _yhdessä_ jokaisen pesän? Kuulostaa hieman kinkyltä.) Kappaleena tämä oli kuitenkin mielestäni hitusen liian pitkä, tosin en nyt oikein osaa sanoa että mitä siitä olisi voinut ottaa poiskaan. Tuosta na na na -jutusta tuli mieleen Dirty Club, ja oli pakko tsekata kuka projektin omistaa, ja arvaukseni osuikin sitten oikeaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Phunk. Tosin ei tämä mielestäin ihan puhdasta funkkia ollut, aika reippaasti lainattiin myös jostain seitkytluvun diskomaailmasta äänikuvaa. Mutta samapa tuo, kaipa disco ja funk jonkinlaisia sukulaisgenrejä ovat muutenkin. Hyvin groovasi, pää alkoi heilumaan mukana ihan tiedostamattaankin. Loistavaa rummutusta. Myös uruilla pistettiin menemään oikein komeasti, ja kyllähän se wah-kitarakin toimi mallikkaasti. Sulkemalla silmänsä voi melkein visioida bändin soittamassa biisiä viileästi, mutta innokkaasti ja hiki otsalla. Mainio biisi, ei turhan pitkä, ja parissa minuutissa oli saatu esiteltyä jo ihan kylliksi ideoitakin. Olisi itse asiassa voinut olla pidempikin, ekalla kerralla kuunnellessa tuli jokoseloppu-fiilis, mikä on aina hyvän biisin merkki. Pikkasen lofi soundikin puki biisiä oikein hyvin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Eurodancea... jaahas. Ikävää olla kyrpä, mutta... Tämä oli oikeasti aikamoisen kestämätöntä kuunneltavaa. Omaperäisintä oli musan katkaisu noilla rutinapätkillä, ja nekin lähinnä häiritsivät kuuntelua. Rutinoiden välissä oli harvinaisen geneeristä jumpsutusta, joka ei kyllä saa ainakaan meikäläisen tanssijalkaa vipattamaan millään tavalla. Kolmen kuuntelun jälkeen ei kappaleesta jäänyt mitään elementtiä mieleen, rutinaa lukuunottamatta. Ei voi mitään. Harvemmin viitsin sanoa näin ikävästi, mutta tämä kuulosti kyllä juuri sellaiselta biisiltä, jonka (periaatteessa) tekee kuka tahansa vähän aikaa esimerkiksi fruity loopsin parissa viettänyt. Tiedä sitten, onko tässä kyseessä vasta aloitteleva musiikintekijä vai ei, mutta jotenkin biisistä huokuu kokemuksen vähyys ja aika paha näköalattomuus. Mutta jostain pitää tietenkin aloittaa. Onko tossa biisin nimessä muuten tarkoituksella kaksi k-kirjainta? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Deja vitun saatanan vu! Kommentoin aamupäivällä pari biisiä, nyt illalla himaan tultuani avaan kommenttiringin, ja sieltä puskee samoja artisteja joita tuli jo aiemmin päivästä kommentoitua ja vielä samassa järjestyksessä. Maailmassa on virhe. Niin joo, arvostellaanpas nyt se biisi. Rauhallista menoa ja sellaisenaan oikein miellyttävää kuunneltavaa, ainakin edellisen korvani raiskanneen dancebiisin jälkeen. Tämäkin on instrumentaali - liekö koko artistin tuotanto sitten vokaalivapaata materiaalia? Siinä ei ole mitään pahaa tietenkään, mutta ainakin tämän biisin kanssa tuli koko ajan sellainen fiilis, että kuuntelee jonkin julmetun pitkän biisin instrumentaaliosuutta, joka on sijoitettu lauluosuuksien väliin / edelle / jälkeen. Ts. biisi ei oikein kanna itsenäisesti, ja on oikeastaan vaikea sanoa mistä se johtuu. Onhan tässä selkeä rakennekin ja kaikkea. Ehkäpä se jokin, joka antaa biisille kasvot, jää puuttumaan? Teknisesti kyllä ihan pätevää tavaraa, vaikka onkin turhan selvästi rakennettu kitaransoiton ympärille. Mutta jos kitara pysyy näpeissä, niin mitäs sitä piilottelemaan, kun kyseessä vieläpä on käsittääkseni yhden hengen projekti. Ja soundeista vielä sama kuin siinä edellisessä kommentoimassani biisissä, eli jotenkin kumman vaikea. Niin, ja mitään köydensovittelumusiikkia tämä ei todellakaan ole. Turhan kesyä eikä tarpeeksi ahdistunutta sellaiseksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ensin kehut biisin aihevalinnasta, johon oli vieläpä kirjoitettu sangen mainio teksti. Toiset kehut säkeistöjen sahaavista kitaroista, joita kuuntelee oikein mielellään - ja muutenkin oli kyllä mainiota kitarointia. Kolmannet kehut taustalauluista ja lopuksi vielä kehut oikein hyvästä meiningistä. Lisäksi biisi on juuri oikean mittainen. Pikkasen laulu tippuu jossain kohdissa, mutta eipä tuo niin vakavaa ole. Näin aamuvarhaisella tuli ihan hyvälle tuulelle kun tämän kuunteli, ja sehän on paljon se. Toimii siis myös Corollan ulkopuolella. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Aikamoisen lightprogea meininkiä. Toimii kevyimmissä hetkissä tosi kivasti, noista hevi-hetkistä en oikein ole varma. Olisivat saaneet olla ainakin sitten oikeasti rankkoja muniinpuhaltelun sijasta. Jostakin kumman syystä tämä ei vaan toimi minulle, enkä tajua että miksi. Tässä on kuitenkin rakenteen ja joidenkin melodioiden puolesta niin paljon juttuja, joista kyllä pidin. Aivoja haastava musiikki kiinnostaa aina, ja tässä oli ihan hyvät lähtökohdat - mutta kun ei, niin ei. En tiedä miksi. Ehkä on tullut kuunneltua liikaa joitakin niitä alkuperäisiä artisteja, joiden vaikutteet tästä kantautuvat melko selvästi läpi. Osaamisesta, näkemyksestä ja hyvästä yrityksestä kuitenkin kaikki mahdolliset kehut. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Rautalankaa! Jeah, sitä tulee harvoin näissä piireissä vastaan. Melkoisen sofistikoitunutta musiikkia, kauniin runollisella tekstillä ja otteella, joka on väkevä, mutta tulkitsee herkästi. Kyllä, tämä on hyvä. Vähän saattaa kärsiä treenikämppäsoundeista, vaikka ei kauheasti haitannut - silti, ehkä vähän tökki jotkin ässien suhahdukset ja muut rutinat, mutta eipä noista nyt oikeasti niin väliä ole. Tärkeintä on biisi, ja se toimii. Kovan fiiliksen olette saaneet treenikämpällä aikaiseksi. Jotain kauhean suomalaista tässä oli. Helevetin mukava kuulla ihan oikeaa iskelmää, jossa on sielua mukana kaikenmaailman muovinmakuisen ja steriilin tusinaiskelmän sijaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
En enää nykyään käy tsekkaamassa, että kukahan mahtaa projektin takana olla, kun ringistä pomppaa tuntematonta artistia vastaan, mutta tällä kertaa heräsi taas vaihteeksi epäilys ja piti käydä tarkistamassa. Arvasin oikein. Omalla tavallaan tämä on typeryydessään aivan saatanan hauska biisi. Ekat puolitoista minuuttia meni tuolle tumptumptumptump-biitille äänekkäästi hihitellessä. Hymy hyytyi, kun tajusin, kuinka paljon paalujunttaa olisi vielä tiedossa. Iso yllätys (krhm, sarkasmia) tuli, kun turpaanvetojunttauksen soundi muuttui olikos se nyt kahden ja puolen minuutin tienoilla. Toinen iso yllätys (sarkasmia) tuli siinä neljän minuutin kohdalla, kun laitettiin jotain ylinopeudella menevää arpeggiaattoria kehiin - sitä taisi tulla vielä myöhemminkin, ehkä, en ole varma. Muuten ei voi oikein analysoida tätä tekelettä, kun on vaan jotenkin turtunut olo. Suusta valuu kuola ja elohiiri vaivaa. Ahistaa. Syytän tätä biisiä. Mutta joo, tämä oli kieltämättä omalla sairaalla tavallaan hauska biisi. Jos naapurit alkavat jonakin päivänä vituttamaan, voin testata hifilaitteistoni tehoja luukuttamalla tätä aivan saatanallisella volyymilla. Muuta käyttöä tälle on kyllä aika vaikea keksiä. Toivottavasti edes tekijällä oli kivaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Aluksi alkoi kurkkua kuristaa, kun huomasin mitä genreä on tiedossa, mutta biisin kaunis intro puhalsi epäilykset pois. Oikein kaunista mollissa menevää melodista ja melankolista arpeggiokitarointia. Mutta sitten piti tietenkin pitää strato-vaihde silmään ja alkaa vinguttaa ja lätkyttää tuplabasareilla. Siinä keskeytyi lupaava erektio. Pitkän aikaa odottelin kovaa ja korkealta lähtevää laulua, mutta instrumentaalihan tämä sitten olikin. Ehkä ihan hyvä niin. Kokonaisuutena ei ihan niin huono kuin mitä tilulilu-genressä yleensä tulee vastaan, osittain johtuen siitä pikkasen surumielisestä fiiliksestä johon biisin intro saattelee. Olisin tykännyt vielä enemmänkin, jos sankarimetalliosuus olisi ollut huomattavasti vähäisemmässä roolissa. Muutenkin yhdistelmä krapula + käkikellometalli on mielestäni aika helevetin erikoinen sekoitus. ;-) Tuotantopuolesta sen verran, että jotenkin tajuttoman hiljaisella tämä allekirjoittaneen kaiuttimista puskee ulos. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Maukkaita kuplivia riffejä biisissä, ja joitakin tosi kivoja perkussioita, jotka tosin oli miksattu niin vaimeasti että tuntui, kuin perkussionisti olisi soittanut naapurihuoneessa (tosin ovi huoneiden välillä oli sentään auki). Lauluosuudetkin tulivat sangen vaimeasti, mikä tietenkin pakottaa kiinnittämään niihin huomiota enemmänkin, mikä oli ihan kiva - en pidä suurestikaan vokaalien "alleviivaamisesta". Takuuvarman letkeä meininki jatkuu, ja olihan tässä vähän bossanovafiilistä, vähän kuin omituinen yhdistelmä Girl from Ipanemaa ja jotakin suomalaista 70-lukuista iskelmää. Höystettynä ripauksella jotakin todella omituista tunnelmaa. Omaperäistä siis, ja omaperäisyyshän on (melkein) aina hyväksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Eipä ole vähään aikaan tullut tätä artistia vastaan, mutta nyt pääsee taas ihmettelemään. Tässä oli mielestäni aika helvetin hieno tausta, ja siihen on ilmeisesti painostettu huomattavasti enemmän kuin aiemmissa wickedness-biiseissä, missä taustan idea tuntui olevan lähinnä pirunmoinen junttaus jonka päälle vokalisti sai keuhkota. Tässä tausta oli todella nätisti kasattu, siinä pidettiin pienillä elementeillä jännitystä yllä ja välistä laitettiin nyansseina jotain pieniä mausteita. Sama oli muistaakseni tuossa suklaata ja tupakaa -biisissäkin, mutta tässä oltiin kehitytty taas hieman eteenpäin. Laulu kuulosti säkeistössä jotenkin erikoiselta, mutta ei välttämättä huonolta. En oikein osaa selittää, koska en tajua laulutekniikoista paljoa enempää kuin kana atomifysiikasta. Tuo venyttelevä, onko se nyt legato viralliselta nimeltään, laulutapa tekee joka tapauksessa ääneen yhdistettynä aika mielenkiintoisen efektin - ei siis huonon, mutta vähän erikoisen. Toisaalta taas, se lisää ehkä hieman sitä epätoivon fiilistä, josta teksti kertoo. Ekalla kerralla kun kuuntelin, iski kolmen ja puolen minuutin kohdalla suorastaan pettymys: nytkö se jo loppui. Artistin omaperäisyys on edelleen korkea, tai sitten en vain tunne kokeilevaa elektronikaa tarpeeksi laajalta alueelta. Hieno biisi, tosin sopii valoisaan lauantaiaamuun vähän heikosti. Pistänpä siis talteen ja kuuntelen joskus yöllä uudestaan. |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Ja trancea. Huoh. En kuitenkaan tahdo olla genrerasisti, joten ei auta muu kuin kuunnella ja yrittää muodostaa mielipide. Tässä oli jotenkin halvat soundit. Se ei minua tietenkään haittaa millään tavalla, mutta se vie jonkin verran huomiota itse biisin annilta. Yksittäisenä elementtinä se kaiuttimesta toiseen sahannut mikälie sample oli aika mainio. Sitä olisi tosin voinut ehkä käyttää vähän kevyemmälläkin otteella eikä tukkia sillä melkein koko biisiä - tai no, kenties tarkoituksena oli muodostaa sillä biisin selkäranka. Selkärankaa muodostaa tosin tuo junttaava bassorumpu; ja ihan tosi, seitsemän ja puoli minuuttia jumps-jumps-jumps -rummutusta on jo oikeasti aika kova pala sulateltavaksi, vaikka taisi se pari kertaa tauotakin (vain alkaakseen uudelleen, tietenkin). Biisin paras ominaisuus on silti sen moniulotteisuus, olihan tässä kieltämättä aika reippaasti erilaisia osia ja kokeilevaakin osastoa. Kiusallisesti vaan tuli sellainen fiilis, että biisiä on kasvatettu tekemällä tracker-patterni kerrallaan tietämättä koska lopettaa tai mitä jättää pois. Onpahan vain tehty, ja toisinaan eri patternien välinen siirtyminen ei vaan oikein toimi, toisinaan taas kaari osasta toiseen toimii ihan hyvin. Leikkaa ja liimaa -meininkiä? Yhteenvetona sanoisin, että kaipaa hiomista. Biisi on turhan pitkä, koska siitä puuttuu sellainen hypnoottinen elementti joka saisi unohtamaan ajan kulun ja vain innostumaan biisistä. Tulee vähän fiilis, että on laitettu kaikki mieleenjuolahtaneet melodiat ja osat biisiin kokonaisuutta pohtimalla. Pienellä stilisoinnilla voisi olla parempikin, ja lisäksi sitä "jotain pientä omaa" kaipaan myös hieman enemmän. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Rok rok. Aluksi tuntui epäluuloiselta, mutta alkoihan se toimia ihan eri malliin. Ja sitten nyki taas, ja sitten taas toimi. Enkä oikein ymmärrä, että onko tämä nyt kivaa vai ei. Juomalauluksi tämä oli hämmentävän ovela, hämmentävä ja kiero, ei tätä kännissä mukana lauleskella. Tuli pikemminkin fiilis juomalaulusta, jossa juomista seurataan ulkopuolelta käsin. Sehän on mielenkiintoinen ratkaisu. Biisikin oli jotenkin sellaista jumalattoman ahdistavaa bilerokkia, ikään kuin hauskanpitoa diapamikuurilla ja depression vallassa. Tai jotain. Helvetti, että on sekava olo tämän biisin kanssa. Ei tule muuta kuin typeryyksiä mieleen. Jos nyt jotain vielä pitää sanoa tuotantopuolesta, niin jotkin noista puhehöpinöistä, rahinoista ja muista efekteistä olisi voinut kukaties jättää poiskin. Muuten kyllä oikein hyvin ja mielikuvituksellisesti sovitettu, mutta vähän tumppu soundi vaivaa. Tämä biisi ei todellakaan paljastanut minulle, onko se lintu vai kala. Siitä isolla kädellä plussaa. Hämmennys on hyväksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Vaihtoehtorokkia hyvin suomalaisista lähtökohdista. Tässä voisi listata puolen tusinaa kotimaista enemmän tai vähemmän taiteellisista lähtökohdista kumpuavaa baritonivokalistijohtoista yhtyettä, jotka tästä tulee mieleen, mutta antaa olla. Keskitytään olennaiseen. Parastahan on tietenkin se, että kappaleessa on ihan oikeaa tunnelmaa. Se tekee tästä yksin jo ihan miellyttävän kuuntelukokemuksen. Taiteellisuus henkii tässä proosallisena lyriikkana ja melkoisen kimuranttina erilaisten osien välillä pujiotteluna. 90-luvulla tälle olisi saattanut napsahtaa levytysdiili alta aikayksikön, mutta nykyinen zeitgeist on hieman toisenlainen. Valitettavaa sinänsä, koska tämä on ihan hyvä biisi. Sovituksellisia jippoja oli vähintään kylliksi, dynamiikanvaihdoksia, efektikitaroita, stemmoja ja kaikkea muuta pientä kivaa mistä ainakin allekirjoittaneen korva tykkää. Ja slidesoolo toimi suorastaan hämmentävän hyvin. Propsit. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Soundimaailma ja vokalisti toivat mieleen hämmentävän kombinaation, missä joku maijavilkkumaankaltainen hoitaa vokalistin tonttia Neljässä ruusussa. Valitettavasti ei Maija, eivätkä Ruusut kuulu omiin suosikkeihini... Mielenkiintoisinta antia edusti teksti, jossa oli erittäin hassuja kielikuvia, mutta mistä teksti sitten kertoi - se jäi muutamalla kuuntelulla arvoitukseksi. Ehkä teksti pitäisi lukea jostain ymmärtääkseen. Musiikkipuoli oli sitten kertosäettä alleviivaavaa jokseenkin kestämätöntä radiopoppista, joka jättää minut kylmäksi, mutta voisin hyvin kuvitella jonkun toisen innostuvan enemmänkin. En siis olisi yhtään hämmästynyt, jos tämän joskus kuulisin ihan kaupalliselta radiokanavalta, kun tuotantopuolikin oli ihan pro-tasoa. Mutta enpä olisi hirveän innoissanikaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Heh, tästähän tuli hyvälle tuulelle. Ihanan tylyjä halpahallisoundeja, joista sitten otetaan iri melkein niin paljon kuin lähtee. Olisi voinut ehkä olla vielä pikkasen sekopäisempääkin melodiatykitystä, parhaiten toimi juurikin jossain n. puolentoista minuutin jälkeen, kun vinguteltiin ja paukuteltiin innokkaasti. Mitään rakennettahan biisin ei tietenkään oltu edes vaivauduttu rakentelemaan, sen kun oli pistetty uutta osaa toisen perään. Rakenne sekin, tosin. Hämmentävää tosiaan. Eihän tälläistä kuuntele erkkikään kovin pitkiä aikoja putkeen, mutta kerta-annoksena oikein kiva. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Mainio soundi bändillä. Riittävästi diskanttia, että eri mäiskinnät erottuu toisistaan, yleensä tälläinen kama kuulostaa vitunmoiselta puurolta josta ei saa kunnolla tolkkua, mutta tämä oli mukavan repivää. Huutolaulu oli myös aika mainio, kuunteli oikein mielellään. Eikä muitakaan soittajia voi moittia. Tekniikkaa oli, mutta homma ei kuulostanut muniinpuhaltelulta. Biisin paras kohta oli mielestäni tuo hieman "hiljaisempi" vaihe, jonka jälkeen -tietenkin- pistettiin oikein kunnon runnomisvaihde sisään. Muuten kappaleessa ei ollut mielestäni suuremmin vikaa paitsi että ihan vähän turhan pitkä se oli, etenkin kun loppupuolella tapahtui aika vähän mitään uutta ja mullistavaa. Soitto kulki kyllä komeasti loppuun asti, eikä kaikki osuudet olleet pelkkää metallikliseiden tiputtelua vaan ihan mielenkiintoisiakin juttuja tuli. Positiivinen yllätys. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Mahtava karu äänimaailma tässäkin. Soundi on aika repivä ja kirskuva, mikä on mielestäni ylituotannon ja puhkihiomisen aikakaudella aina mukavaa vaihtelua. Rummuissakin oli autenttinen fiilis, kellarihenkeä. Bändin parhaimpiin aspekteihin kuuluu ihan selvästi laulaja, jolla on vähän helvetin hyvä ääni ja karismaakin varmaan enemmän kuin yhdelläkään tähän mennessä vastaan tulleella mikserin metallivokalistilla. Muutenkaan ei ole teknisessä puolessa vikaa, mutta vokalisti on ihan parhautta. Kun otetaan huomioon, etten juuri lainkaan pidä metallista, mutta tätä kuuntelin oikein mielelläni, niin onhan tässä pakko olla aika paljon hyvääkin. Vielä hieman enemmän hörhöilyä kehiin, niin tykkäisin enemmänkin. Vaikka eihän tässäkään onneksi niihin kaikista ilmeisempiin ratkaisuihin ole syyllistytty. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
"Eka biisi" ja hardtrance-genre pisti kylmät väreet (ja ei, emme puhu positiivisella tavalla kylmistä väreistä) menemään selkäpiitä pitkin jo ennen biisin kuuntelua. Onneksi tämä ei ihan niin kauheaa sitten ollut kuitenkaan. Trancessa kuvottaa itseäni yleensä se naurettava pyrkimys johonkin älyttömään aggressiivisuuteen, kun biisit kuitenkin kuulostavat todella kesyiltä. Tässä oli jo vähän ilkeääkin soundia mukana, joten tämä oli heti vähän rankempi kuin vastaava jöötti yleensä. Rummut tosin eivät olleet mitenkään uhkaavat, vaan lähinnä tylsän jumpsuttelevat. Yksittäisenä elementtinä tuo, onkos se nyt viralliselta nimeltään Orch Hit, no kuitenkin tuo yksi läsähtävä sample, kuulostaa aivan helvetin typerältä. Myötähäpeä iskee. Juu, edelleen minut saa karsia trancenkuuntelijoiden joukosta. Kyllähän tämä biisi sellaisen perushilpeän untsunts-trancen joukosta erottuu hienoisella omaperäisyydellään ja olihan tämä oikeastaan ihan mallikkaasti tehtyäkin tavaraa, mutta todennäköisyys että haluaisin enää toiste kuunnella tätä biisiä on suunnilleen epsilonin luokkaa. Sori. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Mitä lie onkaan psytrance ja miten se eroaa tavallisesta tränsesta? Wikipedia tietää kertoa mm. että "The emphasis in psychedelic trance is placed strongly on purely synthesized timbres in terms of programming and lead melodies." Ok... Onhan tässä joitakin peruskikkelitrancesta onneksi erottuvia elementtejä. Allekirjoittaneen korvaa tuo terhakkaasti jyrnivä bassosoundi miellytti erittäin suuresti. Se tulee kimppuun eikä anna armoa. Kompissakin on sentään jotain idea joka pistää niskan naksumaan. Synanakutukset ovatkin sitten pääosin aika raivostuttavan kliseisiä - niistä tuli mieleen Elixir-hömppäurheiluohjelman taustalla toisinaan soiva teknojyystö, ja se ei ole kovinkaan positiivinen mielleyhtymä. Enemmän hypnoottisuutta kehiin, tässä oli ihan hyvää yritystä kuitenkin mutta se ryssitään noilla adhd-syntikoilla. Ja psykedelia-aspekti tässä ainakin on niin kovin vähäistä, että ainakaan tämän näytteen perusteella ei minulle selvinnyt, että mitä se psytrance lopulta sitten on. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Perusrokkia taitaa puskea. Mitähän fiksua sitä nyt osaisi todeta? Bändi ainakin soittaa riittävän hyvin ja laulajalla pysyy homma näpeissä. Biisin paras kohta taitaa olla tuo pre-chorus vai mikä fiddu se nyt on, jonka melodiasta tykkäsin kovasti. Omaperäisintä tässä kappaleessa on sanat, jotka ovat aika lailla eri maailmaa kuin mitä itse biisistä voisi odottaa. Nyt kun tarkemmin miettii, niin se ristiriita miellyttää ainakin minua. Hyvää oli myös biisin kompakti toteutus - kolmessa minuutissa tulee kaikki, mitä tarvitaankin, eikä grammaakaan liikaa. Mutta kaiken kaikkiaan, vähän peruskauraa tämä tosiaan on, enkä sen vuoksi jaksa ihan hirveästi innostua. Mutta kohderyhmäänsä (joka tässä maassa on melkoisen iso) tämä uppoaa aivan varmana, joten mitäpä tässä mussuttamaan. Enkä itsekään välttämättä vaihtaisi radiokanavaa, jos tämä sieltä sattuisi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Mitä vittua? PItääkö tämä arvostella taas? Jaa, olette vieläpä heittäneet edellisen version (ja sitä myötä kommentit) menemään. No jopas. Sikäli kun muistan, mitä taisin tammikuussa (tjsp) laulusta höpötellä oli jotain sen suuntaista, että kappaleen säkeistöjen tunnelma oli jännä (basson ja laulun "duetto" on kiva idea) mutta kertosäe hieman lässäytti tunnelmaa paatoksellaan. En tiedä, kaipa se jotenkin toimii paremmin nyt, kun dynamiikan muutos on suurempi. Ja edelleen on pakko kehua bändiä - soitto ja laulut toimivat komeasti. Niin ja teksti on edelleen joko todella hyvä tai sitten aikamoisen kakka. Ainakin bändin tuotannosta löytyy parempia tekstejä. Kuten olen todennut, itseäni miellyttävät enemmän tämän bändin energisemmät runttaukset. Mutta onhan se tietenkin ihan positiivista, että bändin tuotannosta löytyy myös tälläistä särmää. Saattaa jopa olla, että albumin tai keikan mittakaavassa tämä kappale tuo ihan positiivistakin varianssia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Ekalla kerralla kuuntelu meni melkein kokonaan ohi, kun hämmästeli ihmeellisen vaimeaa äänimaailmaa. Kuin kuuntelisi biisiä betoniseinän läpi, paitsi että bassot eivät jytisseet kumisten. Sanoistakaan ei meinannut saada selkoa. Ei kuulosta kuitenkaan lofilta kasettiäänitykseltä, vaan pikemminkin siltä että loppumiksauksessa vola on jotenkin tietoisesti jätetty turhan alas. Piti oikein äänikortin gainia säätää, että alkoi kuulua. Seuraavat kuuntelut menivätkin sitten suorastaan diggaillen. Mielenkiintoinen poppibiisi, jossa paras kohta oli ihan ehdottomasti se ärjyvä mikälie bridge ("...niin kaunis on taivas..."), jossa oli oikein, siis oikein hyvää mielipuolista menoa. Jawohl. Kertosäe oli sitä osastoa, joka jää takuuvarmasti päähän soimaan ja olisi suorastaan radiosoittokelpoinen, mutta sehän torpedoidaan reippaalla toteamuksella, että "tänään vittu viihdytään". Heh. Olen aiemminkin tainnut sanoa löytäväni tästä bändistä jotain donhuonomaista, ilmeisintä vissiin vokalistin hieman kalleaholamainen laulusoundi ja fraseeraus. Sekä musiikin hienoinen kierousaspekti. Huonompiakin vertailukohtia voisi olla, joten tässähän on pullat ihan hyvin uunissa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Jaahas, tämä vekkulilla nimellä varustettu bändi tällä kertaa. Mitäs nyt pukkaa? Melko sekavaa tavaraahan sieltä pukkaa. Tässä oli tälläinen periaatteessa sangen normaali ja oikeastaan ihan kivasti groovaava poppis, jota on sitten sörkitty pikkasen turhankin sekavaksi tunkemalla mukaan hyvin outoja sovitusideoita (nuo ihmeelliset känniörinät, bridgen falsettilaulu ja taustalla kuuluvat kaikenlaiset vinkunat) ja hyvin kummaa dynamiikkaa osien välille. Täytyypä siis todeta, että omaperäiset ovat lähtökohdat, mutta ihan niin hyvin tämä ei toiminut kuin ehkä olisi voinut. Sanoitus kestää kuuntelua, soitto rullasi, kertosäe oli ovela ja lisäksi miellytti sovituksellisena jippona tuo laulun hieman karkea, pikkasen särötetty peltipurkkisoundi. Hämmennys toimii siis tässäkin biisissä, mutta kosketuspinta jäi turhan vähiin. Ja soundi oli taasen vähän tumppu. Don Huonot tuli mieleen. Vielä kun ymmärtäisi, että miksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Tästä bändistä tykkää biisi biisiltä enemmän. Kiero linja, jossa erikoiset mutta sangen toimivat biisit kohtaavat poikkeavista aiheista kirjoitetut tekstit on lähellä sydäntä. Aina. Ja tämän biisin teksti oli loistava, t. nimimerkki punttisalilla piipahdin viimeksi 1997. Ja vielä äänimaailma kaikkine "jaksaa"-huutoineen on piste i:n päälle. Pikkasen puhelaulava vokalisointi sopii primitiiviseen riffirokkiin kuin se kuuluisa nenä päähän. Soundit on tunkkaiset, mutta niinhän kai salilla pitääkin. Biisin sävellyksellisesti paras oivallus oli se pieni instrumentaalinen pikku osa ennen jotain kertsiä. Enemmän en saa itsestäni puristettua tämän myötä. Ei kai tarvitsekaan. Tästä tykkäsin, vielä kun saisi astetta väkivaltaisimmalla soundeilla ja ihan pikkasen maanisemmalla tulkinnalla, niin tykkäisin vielä enemmän. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ensin ihastutti loistavan tunkkainen ja vanhanaikainen soundimaailma. Erityisesti pahvilaatikkorummut oli oikein mainiot. Soittokin kulki sillai sympaattisesti kompastellen, eli soitto kuulosti ihmisten suoritukselta. Laulukin oli tekniseltä tasoltaan sopivassa balanssissa bändin soiton kanssa. Biisi ei ole hirveän omaperäinen mutta ihan kelvollinen, joskin oma musiikkimakuni on enemmän hörhöilyosastolle suuntautunut joten en ihan täysillä jaksanut innostua. Mutta bändin pirteä meno pelastaa jo todella paljon, ja ainahan on mukavaa etteivät kaikki pyri tekemään puhkituotettua kovalevyrokkia. Kellarisoundi on niin hieno, että melkein kadehdin. Ja loppuun vielä kruunukorkin korkkaukselta kuulostava sihahdus, loistavaa! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
"Ja mikäli huomaat että jokin on pielessä, kerro miten sen voisi korjata." Positiivista kyllä, tällä kertaa tarvitsee motkottaa vieläkin vähemmän kuin yleensä. En tiedä mistä johtuu, mutta kuulostaa monella tapaa paremmalta kuin vanhempi tuotanto. Kaikista kovin hörhöily on jäänyt pois ja tilalle tuotu selkeästi popahtavampi lähestyminen, mutta se ei haittaa. Soundimaailmaakin on jotenkin siistitty, aiempi sinänsä viehättävä "tunkkaisuus" on poissa ja soundi on paljon puhtaampi. Kenties hyvä niin. Muutenkin kappale on tunnistettavaa wickednessiä, mutta aiempia tehokeinoja on päivitetty eikä mennä ihan samoja latuja kuin aiemmin (kaikkea ei läjäytetä väkivaltaisesti yhdellä kertaa kuuntelijan päälle, vaan kappaleessa on ihan oikeaa ns. draaman kaarta ja lisäksi tämä ei kuulosta samanlaiselta, hmm, sillisalaatilta kuin aiemmilla biiseillä oli tapana vaan biisi on yhtenäinen teos). Mikä on tietenkin positiivista - kehitystä siis tapahtuu! Viimeistään sanoista tekijän kyllä tunnistaa aika selkeästi, teksti kun on taas kerran aika tylyä tavaraa. Angstia, perkele. Siis vielä pähkinänkuoressa: tunnistettava linja jatkuu, mutta kehitystä on tapahtunut melkeinpä joka osa-alueella. Oikein hyvä. Arvosanaa en anna, mutta se ei missään johdu siitä, etten pitäisi biisistä. Päinvastoin, tälläistä tunnelmamusiikkia huomaa kaipaavansa aina toisinaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Melua, saatana. Kuten taisin joskus aiemmin saman projektin Melua ykköstä (?) kommentoidessani todeta, tällaisen kaman tekeminen on yleisesti ottaen julmetun hauskaa touhua - minulla on kokemusta. Soittimien tarkoituksellinen väärinkäyttö ja näennäisen epämiellyttävien äänien luominen on parhaimmillaan suorastaan katharttinen kokemus. Kuuntelijalle se ei välttämättä aina ole sitä, mutta veikkaisin, että tämäkin biisi tekisi ns. vitun lujaa kuunneltuna varmasti kummia psykkeelle. Tähän aikaan illasta ei vaan oikein viitsi. ;-) Möykässä oli kyllä joitakin niin tajuttoman hyvänkuuloisia soundeja, että voisin melkein sanoa olevani kateellinen. Yksi parhaista on juuri tuo ns. ampiaspesäsirinä, joka siellä aina toisinaan rutisi - tiedä sitten, millä vermeellä se on tehty. Myös kitarassa oli aika mahtava soundi, ja sillä soitettiin aina välistä oikein mukavia epämusikaalisia tilutuksia. Jos vielä olisi pikkasen enemmän tungettu feedbackia mukaan, niin a'vot. Mutta hyvä näinkin, pitänee joskus tsekata myös osa kaksi tästä teoksesta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Todella toimiva intro, imaisee tehokkaasti puoleensa. Sitten alkaa tulla turhan tuttua runttausta kuorrutettuna örinälaululta, joka ei kuulosta örinältä vaan lähinnä mutinalta. Sitten siirrytään takaisin soitteluosiin, jotka toimivat oikein mukavasti. Ja niin edelleen. Eli soittelu toimii ihan kivasti, etenkin nuo hieman kliinimmät osat, mutta runttaava kitara olisi voinut olla ilkeämpi ja kirskuvampi, sellainen sormella tökkivän vittumainen turhan kesyn säröpuuroilun sijaan. Eniten vitutti kuitenkin tuo laulu, jonka olisi voinut ehkä ihan jo uskottavuuden nimessä vetää oktaavia ylempää; nyt se on lähinnä tahattoman koominen. Nyt kun artistisivua tsekkaa, niin tässä on ilmeisesti rummuteltu yammun dd-55:lla? Pakko sanoa, että aika hyvät soundit on laitteesta lohkottu (itselläni on dd-35, jonka kanssa ei tiedä itkeäkö vaiko nauraa). Niin, ja asiaan palatakseni, biisi on sävellyksenä ihan hyvä ja soittohommat toimii kiitettävästi, mutta laulu vaan vieraannutti minut. Ei toivotonta siis kuitenkaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Kieroa menoa! Biisin aivan häkellyttävän kuuloiset muoviurut toivat tutun fiiliksen, ja olihan tuossa mainittu tuo Doktor Vostok, joka on tullut vastaan jonkin toisen projektin biisissä... Synat vetelivät outoja kuvioita, ja filtterikitara kierteli stereokuvaa pitkin oikein maukkaasti. Rummut ja basso kuulostivat astetta hifimmältä kuin kaikki muu tässä biisissä. Puhesamplet olisivat voineet tulla hieman hiljaisemmalla volymilla. Se tuotannosta. Itse biisistä ei voi todeta muuta kuin että yksinkertaisista jutuista ne hypnoottisimmat kokemukset rakentuvat. Tästä voi ainakin saada kuvitelman jamitilanteesta, missä bändi (jos sellaista nyt oli) soittaa haltioituneesti parin helpon riffin ja varman kompin päällä, antaen fiilispohjaiselle improvisoinnille vain vähänlaisesti tilaa - tärkeämpää on groove. Omailmeistä ja piristävää. Pakko tykätä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaahas. Thom Yorke sanoi jokunen vuosi sitten jossakin haastattelussa, että hän ei enää voinut kuunnella radiota, koska sieltä kuului hänen oma äänensä, mutta jonkun toisen laulamana. Mitähän mahtaisi mies sanoa tämän biisin kuultuaan? Jottei menisi täysin nillitykseksi, niin pitää kehua sitä mitä kehuttavissa on. Rhodesin ääni on eräs maailman esteettisimmistä asioista. Laulaja lauloi hyvin, mutta jonkun toisen maneereilla (ja äänellä). Ja biisi oli ihan hienosti kirjoitettu, tosin vähän kosketuspintaa vailla - jotain pientä tärkeää puuttui, muoto oli parempi kuin sisältö. Kuten aiemminkin olen tämän bändin musiikista sanonut: lupaavaa menoa, mutta vielä kuitenkin turhan paljon omaa ilmettä hakevaa. Jos tämä on bändin ensimmäisiä julkaisuja, niin se lienee ymmärrettävissä (ei koskaan pitäisi tuomita ensimmäisten julkaisujen perusteella). Mutta: jos menee epäonnistumista peläten aina orjallisesti muiden ihmisten luomia polkuja pitkin, ei koskaan tule luomaan mitään merkittävää. Muistakaa tämä seuraavan kerran treenikämpällä / studiossa / missä ikinä kohtaattekaan musiikin merkeissä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Radiohead! Tosin ei tietenkään läheskään niin hyvä, omaperäinen ja mielenkiintoinen kuin alkuperäinen. Myös Coldplayta olette vissiin kuunnelleet, mutta toisaalta taas, sekin lypsää Radioheadia, joten tässä on kyseessä eräänlainen, hmm, moniperintä. Ei voi mitään, mutta pikkasen nyt vaan vituttaa, kun on selvästi osaamista ja näkemystä, ja sitten se törsätään siihen, että tehdään melkoisia hiilikopioita esikuvien tuotoksista sen sijaan, että oltaisiin oikeasti luovia ja tehtäisiin jotain omaperäistä. Soitto on sievää, laulu on hyvää ja pätevää, soundikin on mukavan ilmava, kuulas ja kirkas, mutta sitten kun itse biisi on sävellyksenä lähinnä harjoitelma esikuvien käyttämistä maneereista ja sanoituskin lähinnä esimerkki siitä, että hallitaan englanninkielestä sanoja, jotka kuulostavat hyviltä ja näyttävät syvällisiltä paperilla... Kymmenen tai vielä viisi vuotta sitten olisin pitänyt tätä loistavana (silloin pyrin itsekin tekemään vastaavanlaisia kappaleita, heikolla menestyksellä), nyt ei enää jaksa. Toivottavasti bändiltä on parempaa tulossa, koska kaikki antaa ymmärtää että näin voisi olla. Tämän biisin positiivisin ominaisuus on siinä, että se houkuttelee kaivamaan The Bendsin tai OK Computerin levyhyllystä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jestas, mikä suunnaton esittelyteksti biisillä. En jaksanut lukea. Sen tajusin sentään, että tiedossa on melua. Tässä oli sangen mielenkiintoista äänimaailmaa tarjolla - yleensä täällä törmää aika sietämättömiin äänikollaaseihin, mutta tässä oli ihan jänniäkin ritinöitä. Otteen saaminen teoksesta on vaan aikamoisen vaikeaa, kaikennäköistä tapahtuu mutta jälleen kerran on fiilis, että on katsomassa jotakin videoinstallaatiota Kiasmassa jossa taustalla soi tälläinen melkoisen kokeellinen äänimatto. Siinä videolla pyörii hämmentyneitä ihmisiä, eläimiä, jotain koneita ja sen värimaailma koostuu noin neljästä mustan eri sävystä sekä valkoisesta ja toisinaan räiskyvästä kirkkaanpunaisesta. Jotain sloganeita siinä vilkkuu myös välillä. Paremmin en tätä "biisiä" juuri nyt osaa oikein kommentoida. Kitaristi tilutti välistä ihan hauskasti. Täytyy varmaan itsekin yrittää aktivoida oma experimental-projektini: tätä kuunnellessa muistaa, kuinka hauskaa erikoisien melukollaasien tekeminen oikeasti onkaan. Joten kiitoksia tästä. Ihan hyvää rutinaa oli. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Hyvääh! Kunnon poljenta ja rupinen meno, mutta mistään geneerisestä ja väsyneestä kolmisointusahauksesta ei onneksi ole kyse. Etenkin rytmiikassa perus-halonhakkaamiseen yhdistyi jonkinlainen nätti groove. Tätä voi siis myös tanssia, eikä pelkästään pogota. Soitosta ja laulusta kuuluu erittäin hyvin fiilis jolla on vedetty purkkiin. Ei eläimellistä raivoa, mutta oikein energistä runttausta kyllä. Tunkkainen ja säröisä soundi saattaa kenties syödä vähän biisin iskevyyttä, mutta toisaalta taas tuo äänimaailma on oikein sympaattinen ja pukee biisiä hyvin. Äh, nyt ei voi oikein haukkua mitään, vaikka tämä ei maailman persoonallisin tekele olekaan. Kiitettävä tippuu. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Metalshit! Loistava nimi bändillä! Ja vaikka nimi saakin odottamaan jotakin täysin kädetöntä huumorirävellystä, niin eihän se nyt ihan niinkään ole. Osaamista piisaa ainakin kitaristilla. Sanoituksen ytimekkyys muistuttaa minua joistakin Terveiden käsien vanhoista biiseistä (a la mulla on liian lyhyt sänky, kaks vihreää polkupyörää jne.) joten täytyy todeta, että ei ihan huonokaan. En tosin tiedä, tulenko enää koskaan kuuntelemaan tätä biisiä, mutta ihan hauska pläjäys noin niinkuin vaihteluna kyllä. Ehkä turhan pitkä, kuitenkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Hyvää soittoa! Erittäin hyvää soittoa! Saattaapa olla jopa mikserin ensimmäinen kitarasoolo, josta tykkäsin. Biisinäkin oikein kiva, sopivan ytimekäs ja todella hyvillä fiiliksillä ladattu. Moittimista ei sinänsä löydy, mutta ehkä vielä reippaampi meno olisi ollut omiin korviini toimivampi ratkaisu. Arvosana pyörii kasin ja ysin välillä, mutta tippuu kasiin kuitenkin, kun ei ihan omaa musiikkimakuani kohtaa kuitenkaan. Joka tapauksessa, tämä on vallan mallikas palanen musiikkia. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Uutta JannenEgoa! Ja heti ensitahdeista lähtien on selvää, että tämäkin kappale tatuoi itsensä aivoihini ja sydämeeni. Kitarasampleja käytetään niin munakkaasti, että siinä jää moni tiluttaja toiseksi. Hienoja start/stop -riffejä. Rummuissa on groove, jota ei meinaa uskoa koneella tehdyksi (nykyajan poppilevyjen loppuun asti trigatut ja koneella paikalleen säädetyt "oikeat" rummutukset kuulostavat monesti paljon sieluttomammilta). Lisäpisteitä henk. koht. suosikkini, eli lehmänkellon käytöstä. Sekä bassolinjasta joka yksinkertaisesti toimii. Miinukset tulee puhesamplejen käytöstä, joka meni runsaudessaan ehkä mielestäni ihan pikkasen liiallisuuksiin, mutta tämähän on nyt vasta kolmas kerta kun tätä biisiä kuuntelen. Kaipa niihin tottuu. Jonkin verran nikottelen myös viimeisestä minuutista, jolloin biisissä keskitytään lähinnä soittamiseen - tai siis, kun tässähän ei soiteta, niin... öö.. miksi tuota kutsutaan? Konejammaukseksi? Perhana. Olen avoimesti kateellinen. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Aina kun tämä artisti pomppaa vastaan ringissä, tulee hyvä fiilis jo ennen biisin kuuntelua. Ensinnäkin tietää, että tiedossa on sangen omaperäistä menoa. Toisekseen saa jännityksellä odotella, miten raflaava teksti ja tulkinta on tällä kertaa kehitelty. Tuttu wickedness -meno on tässäkin tallessa. Biisi on lievästi sanottuna päällekäyvä - se ei anna armoa kuuntelijalle vaan tunkee hämmentävän sanomansa väkivaltaisesti kuuntelijan aivoihin. Ekalla kerralla kuunnellessa iski suorastaan pettymys, kun biisi päättyi paljon nopeammin kuin olin varautunut. Nyt tippuu kiitettävä, kun en oikein osaa haukkuakaan millään. Artistin tuotanto tuntuu paranevan biisi biisiltä, hyvä niin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Bossanovaa voi siis soitella myös pelkillä kitaroillakin. Aina sitä oppii. Kappale oli melkoisen lyhyt, joka ei sinänsä haitannut millään tavoin, mutta etenkin ensimmäisellä kuuntelulla tuli "hö, siinäkös se olikin" -fiilis. Kyllähän sitä olisi toisenkin minuutin kuunnellut. Tällaisena biisi tuntuu kuin jonkinlaiselta välisoitolta jonkin levyn puolivälissä, toimien kuitenkin jotenkuten itsenäisestkin. Minimalismista, soittotaidoista, hyvästä fiiliksestä ja mainiosta ideasta siis vilpittömät kehut. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Dirty Club ilahduttaa meitä jälleen kerran jostakin rokin unohtuneen aikakauden syövereistä. Biisin intro oli kaunis - sillä skaalalla kun Dirty Clubia voi pitää kauniina. Ja muutenkin meno oli monilta osin aikamoisen pikkusievää, ihan hiturilinjalle ei menty mutta tämähän saattaa olla sellainen biisi, josta tytötkin tykkää (no, kyllähän ne tietenkin tykkää muistakin bändin biiseistä). Tosin antaumuksellinen laulusuoritus takaa, ettei tämä kaikista herkimmille ihmisille välttämättä uppoa. Laittakaa joskus biisien sanat näytille, koska ainakaan minä en ihan kaikesta artikuloinnista saa selvää. Asiaa teksteissä tuntuu sen sijaan olevan vähintään riittävästi. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Voi voi voi. Kuulostaa epäilyttävästi syvästi inhoamaltani nytkymetallilta noiden pörinäkitaroiden ja näennäisen kiukkuisen puhelaulannan takia. Ei todellakaan putoa minulle. Ei silti ihan täysin huono: ihan hyvään tahtiin putoaa höpisijältä tekstiä, ja olihan tuossa joitakin ihan hyviä ideoita sovituksen puolella - kliinistä c-osasta jo melkein tykkäsinkin. Tunkkainen soundikin on anteeksiannettavissa, jos tämä on ihan oikeata livemenoa. Mutta kun en nyt vaan ymmärrä, mistä helvetistä tässä edes on kyse. Jotain vaikutusvallasta meuhkataan, mutta idea ei välity lainkaan. Tekniikka on hallussa koko possella, mutta ideoiden jalostamista kaipaan. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Fonaatio pomppaa taas ringistä vastaan. Tämä biisi on huomattavasti miellyttävämpi kuin se, minkä viimeksi kommentoin. Lähinnä siitä syystä, että tässä idea välittyi. Biisin teksti oli aluksi mielestäni aikamoisen pahaa sosiaalipornoa, mutta lisäkuuntelun myötä sanoma alkoi kuulostaa astetta paremmalta. Kyllä tämän kuuleminen varmasti helpottaisi monen teini-ikäisen ahdistusta. Kai. Genreä tuntemattomalle tulee mieleen se, mikäs se nyt oli, @Junkmail. Arvosanaa en anna, kun en osaa sanoa, onko tämä nyt hyvää vai huonoa. Ei täysin huonoa, ainakaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tämä on nyt kolmas kerta kun joudun/pääsen tutustumaan tähän bändiin. Kehuttakoon oitis, että tämä oli näistä tähän asti vastaantulleista fonaatio-biiseistä ehdottomasti paras. Livemenoksi ihan hyvää, tosin vokalisti taisi pari kertaa tipahtaa biisin kohtalaisen reippaasta temmosta. Kertosäkeen syntsapimputus oli pikkasen rasittavaa yhden sormen kilkutusta, mutta kaipa siihen tottuu jos tätä enemmänkin kuuntelee. Ihan hyvää runttausta kuitenkin noin kokonaisuutena. Se, mikä teki tästä paremman kuin aiemmin kokemani fonaatio-biisit oli tämän biisin teksti. Ei se nyt mitään suunnattoman oivaltavaa lyriikkaa ollut, mutta aihe oli kiinnostavasti valittu. Yleensähän hopissa joutuu kuuntelemaan enemmän tai vähemmän puuduttavaa meitsi, meitsi -läppää mutta tässä oli omaperäisempää ideaa. Kiitos siitä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Biisin tausta toi mieleen jonkin tv-sarjan tunnarin. Päälle soiteltu akustinen vei kaikeksi onneksi parempiin suuntiin. Tuli toisaalta mieleen viljapelto ja toisaalta taas joku... purjehdustunnelma? Biisin pahin puoli oli sen vähän turhankin keveä meininki. Astetta muovisemmin tuotettuna biisi voisi melkein soida puhelimessa jonotusmusiikkina, mutta kaikeksi onneksi tunnetta ja taitoa oli niin paljon, ettei tuohon kategoriaan pudottu. Sävellyskin oli itse asiassa aika näppärä ollaakseen ihan vain soittelumusiikkia. Eli siis lähtökohtaisesti ok, mutta jotenkin tuntuu siltä, että - ja tätä on ikävä sanoa instrumentaalibiiseistä, mutta nyt on pikku pakko - tämä olisi voinut toimia paremmin, jos mukana olisi ollut laulu. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaa, taasen. Tuttu linja jatkuu, ja mikäs siinä, kun oma tunnistettava tyyli on löytynyt. Jännä idea panoroida kaikki rummut vasempaan nurkkaan. Sen vastapainoksi joku rytminen juttu, vaikka tamburiini, olisi tehnyt poikaa toiseen laitaan panoroituna, mutta menee näinkin. Puhesamplen (tai mikä se nyt oli) tarpeellisuudesta en ole ihan varma, ei se ainakaan tuonut mitään merkittävää mukaan biisiin, mutta aika vähänhän sitä viljeltiin muutenkin. Basso oli aivan loistava. Siinäpä se. Biisin vilpittämän iloinen meininki ja erikoiset ideat pitivät tätä pinnalla tehokkaasti kolme minuuttia, olisivat saattaneet pitää pidempäänkin. Kolme kuuntelua meni ohitse aivan huomaamatta, ei alkanut kyllästyttää. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ohhoh. Aikamoisen hyvää pieksentää! Aggressiivista menoa, mutta ei tietysti oikeasti millään tavalla rankkaa vaan lähinnä sellaista leikkisän kevyttä paahtamista. Osaamista ja soittovarmuutta löytyy kadehdittavasti. Tuo junttaavampi c-osa (vai mikä se nyt olikaan) oli muuten oikeasti helvetin hyvä idea ja helvetin hyvin toteutettu. Kun sen jälkeen pistetään taas hanaa, niin kyllä siinä alkaa jalka tamppaamaan myös tälläisellä metallia äärimmäisen vähän sietävältä kaverilla. Energisyydestä on siis pakko kehua, mutta muuten en kyllä todellakaan jaksa innostua tälläisestä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Taas kerran mainio pariminuuttinen katsaus poikkeuksellisen visuaalisen musiikin suuntaan. Kyllähän tästä saa käskemättäkin irti melkoisen vahvoja mielikuvia - joko synkkää mustavalkokuvaa toisen maailmansodan ajoilta, kuin johonkin rakeiseen puna-armeijan liikkeellepanoa dokumentoivaan filmiin olisi myöhemmin laitettu ahdistava äänimaailma. Toinen vaihtoehto on puhtaan fiktiivisten sotatoimien kuvaamisen tausta: en tiedä millaista, mihin aikaan tai kenen käymää sotaa se sitten kuvaa, mutta pahuuden ja edessä olevan kärsimyksen määrä on selvästi havaittavissa. Siinä mielessä siis todella hyvä soundtrack-sävellys, että tämä ei millään tavoin tarvitse visuaalista kuvaa toimiakseen. Tämä muodostaa kuvansa kuuntelijan päässä aivan oma-aloitteisesti. Se on aika paljon se. Teknisestä puolesta tuskin tarvitsee mitään sanoa, kun en todellakaan tiedä mitä tässä voisi tehdä "paremmin". | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Her Wickedness on tehnyt jälleen iloksemme uutta musiikkia. Tai uutta ja uutta - sen verran paljon tästä tuli mieleen nuo kaikki muutkin biisit. Tämän artistin tuotannon kanssa tuntuu itselläni olevan sellainen homma, että biisi joko toimii tai sitten ei, eikä oikein osaa edes selittää miksi. Tämä kuuluu niihin positiivisiin kokemuksiin. Mainittua outoutta en välttämättä tästä löydä sen enempää kuin muistakaan. Saattaa olla, että lauluosuudet ovat vähän haastavampia kuin ennen. Ainakin tulkinnan taso tuntuu kohoavan biisi biisiltä, tai sitten minä vaan alan tottua tähän. Joka tapauksessa, ihan mukavaa junttausta hyvällä angsti-tekstillä tämäkin kappale. Ei ihan kiitettävän arvoinen kuitenkaan. Niin joo, ja tuo "you bitch" kuulostaa oikein hyvältä. Tietenkin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Intro toimii kivasti. Mukava runttausriffi alkuun. Vasempaan kanavaan paneroidussa skebassa oli sangen kiva, hieman diskanttisempi rapsakka soundi, joten se ei pykinyt samalla tontille basson kanssa. Rummut toimi ainakin omasta mielestäni vallan mainiosti koko biisin, soitto kuulosti inhimilliseltä eikä pelkältä suorittamiselta. Örinä oli hienoa, olisi voinut olla vielä orisevämpi. Tekniset puitteet siis pääosin kunnossa. Kertosäkeen ensi kertaa kuullessani mieleen tuli, että sitä laulaa joku äänenmurrosta kokematon skidi. Tästähän ei tainnut kuitenkaan olla kyse. Aluksi se kuulosti oikeastaan aika sietämättömältä, mutta kun pari kertaa biisin kuunteli, niin havaitsi että kertosäe ja sen astetta mielenkiintoisempi laulusoundi olikin itse asiassa biisin jippo, joka erottaa sen muista 2^n kappaleesta vastaavia biisejä. Saattaapa pudota ihan kivasti genren ystäville. Allekirjoittanut ei tähän joukkoon kuulu, joten kokemus jäi lähinnä virkistäväksi vaihteluksi. En anna arvosanaa, ei tekisi oikeutta biisille kuitenkaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Uskallan väittää, että tämän tekijä/tekijät ovat jonkin verran Chemical Brothersin tuotantoon perehtyneet. Sehän on tietenkin vain plussaa. Biisi lähtee erinomaisesti käyntiin tuolla laiskalla suoralla biitillä, muuttuen kuitenkin myöhemmin aika energiseksi ja intensiiviseksi tanssitukseksi. Tätähän kuuntelee ihan mielelllään, koska soundimaailmaakin on mietitty vähän enemmän kuin yleensä mikserissä vastaantulevassa elektronikassa. Ei tajunnanräjäyttäjä, mutta ei todellakaan huono biisi. Jotenkin vaan miksaus vähän häiritsee, ikäänkuin osien välillä olevaa dynamiikkaa ei olisi mietitty ihan loppuun asti. Tai ainakin näin kuulokkeilla kuunneltuna tuntuu vähän tökkivän. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Miellyttävän kliini soundi bändillä. Se tosin on osittain heikkouskin: ainakin allekirjoittanut tykkää astetta rupisemmasta bluussin vääntämisestä. Tässä oli sellaista jostain Chris Rean, Dire Straitsin ja vastaavien joukosta ponnistavaa perinnettä. Tykkääkö siitä vai ei, onkin sitten ihan puhdas makukysymys. Ei missään nimessä huono kappale. Mukavan rauhallinen sävellys ja laulajan tulkinta tukee tunnelmaa. Soittotaidot on tottakai pätevät ja soittajat siinä määrin hyvää makua edustavat, ettei soolokaan tuntunut kikkelinhinkkaukselta. Omaa potentiaalia paikallisradiosoittoon, itse en vaan oikein jaksa innostua. | ||
