Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 34 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Oculus Septimus Dei - Tantric Space Messenger 24.07.2006

Oculus Septimus Dei - Tantric Space Messenger
Kyllähän tämä toimii oikein makeasti, ja etenkin tuo messenger-piippaus on hyvä idea (eipä ole ainakaan tullut ennemmin vastaan, icq-hälytysääniä tosin on). Mutta niinkuin kommentissa ylempänä onkin mainittu, on idea karannut hiukkasen lapasesta ja piippausta ylikäytetty. Ehkäpä sitä olisi voinut efektoida loppua kohden että olisi kuulostanut vähän tuoreemmalta. Mutta ihan hyvin teos pitää otteessaan loppuun asti. Liikaan häröilyyn ei olla lähdetty vaan tunnelma pysyy hanskassa. Parhaat hetket tulevat noin 8 ja 9 minuutin välillä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Qtio - Qtio - Sulle (ft. Jussi Aho) 19.05.2004

Qtio - Qtio - Sulle (ft. Jussi Aho)
Ihan hyvin tää läppä kestää loppuun asti. Tämän sanomanhan voi tulkita monella tavalla, ja monella tasolla. Itselleni tuli mieleen nämä kuolleille kavereille omistetut rappi-biisit, mitä Suomessakin monia tullut vastaan. Mutta eipä tässä nyt analysoida kuitenkaan, sen saa jokainen tehdä itse... Kun taustakin on varsin laadukasta tasoa niin tälle ei tosiaankaan voi antaa tuota huonoimman bändin arvonimeä. Mutta jos nyt sitten kritisoidaan tuota heittelevää äänenvoimakkuutta vielä, vaikka sitä tuolla mainittiinkin jo. Mutta komediahip-hop ei yleensä ole näinkään pitkäkestoista, verrattuna esim. Petri Nygårdiin.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sakke - Samat paheet 19.03.2004

Sakke - Samat paheet
Demoksi kuulostaa varsin hyvältä, soundeissa nyt olisi vähän parantamisen varaa, mutta kyllä tässä on sopivasti koukkuja mitkä pitää oman kiinnostuksen yllä, ja laulajan vahva eläytyminen on myös hienoa. Soittokin on taitavaa. Jotenkin tämä kuulostaa vähän joltain Apulannan ja Zen Cafen hybridiltä, en sitten tiedä...
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Allekirjoittaneen henkinen elämä - Hänen läsnäolonsa on kuin voima 16.03.2004

Allekirjoittaneen henkinen elämä - Hänen läsnäolonsa on kuin voima
Ehkä hivenen outo aloitus tässä, ottaen huomioon koko loppubiisin? No kuitenkin ihan näppärästi tämä toimii. Tunnelma on hyvin rauhoittava, ja sinänsä kliseinen kitara jää hyvin taustalle, mihin se kuuluu ja antaa tilaa puheelle. Kyllä tätä ihan mielellään kuuntelin, virkistävä kokemus, ja suosittelen ihmeessä jatkamaan samalla linjalla, eteenpäin vain. Sanoitukset jäivät tosin vähän mysteerisiksi.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jinx - Mind Control 17.03.2004

Jinx - Mind Control
Beatti potkii kyllä ihan hyvin ja melodia on ihan ok. Häiritsi vähän tuo särisevä syntikka minuutin kohdalla, kuulosti vähän epävireiseltä, onneksi sitä ei kauaa kestänyt. Hieno väliosa rakentaa tunnelmaa ihan hyvin, bassoa olisi ehkä voinut laittaa kovemmallekin. Ihan hyvä biisi tämä kyllä on, mutta ei ehkä sieltä omaperäisimmästä päästä.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sakke - Aikanaan, kyllä 17.03.2004

Sakke - Aikanaan, kyllä
Vähän tunkkasen/vaisun oloiset soundit tässä. Laulajan artikulaatio on kyllä todella mainiota, ja soitto on muutenkin hyvää. Sävellyspuoli on myös hyvä, mutta miinukseksi täytyy laskea kyllä vaisut soundit.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Oswell - Raivostunut parranleikkaaja 17.03.2004

Oswell - Raivostunut parranleikkaaja
Heviä enemmän tämä kyllä kuulostaa ihan rankalla kitaralla vahvistetulla teknopoppiksella, tiedä sitten onko se tarkoituskin vai jopa loukkaus :) Vähän yksitoikkoiseksi tämä kuitenkin jää, eikä hirvittävästi tuo pääriffi loista omaperäissydellään. Ehkä liikaa myös panostetaan vain kitaraan ja rumpuihin jotain muutakin olisi saanut nousta esille. Mutta on se varmasti ollut virkistävää tehdä tällainenkin biisi välillä jos muut ovat sitä "oikeata" heavy metalia.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Asylum - Drifting Into Insanity 17.03.2004

Asylum - Drifting Into Insanity
Heti tulee mieleen jotkut LucasArtsin seikkailupelit niiltä ajoilta kun kunnollisia sellaisia vielä tehtiin. Ehkä johtuu siitä, että niissä on aika surrealistiset maailmat yleensä, ja tämä biisi sopisi kyllä sellaiseen menoon loistavasti. Biisin meininki liikkuu iloisuuden ja mielipuolisuuden häilyvällä rajalla mallikaasti. Biisin kesto on juuri sopiva.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Red Trax - The Legacy 24.02.2004

Red Trax - The Legacy
Periaatteessa tällaisista biiseistä on ylitarjontaakin nykyään, eikä tämäkään se uraa uurtavin kiksautusbiisi ole, mutta nyt kyllä isketään niin suoraan hermoon ettei tästä voi olla muuta kuin pitämättä. Se oikeuttaa mielestäni tällaisten ns. melodisten trancebiisien ylitarjonnan että sieltä tällaisia helmiä löytyy. Todella hyvä meininki, syntikat nakuttaa niin iskevästi ja vaihtelevuutta, koukkuja ja breakkeja löytyy hienosti.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Toivottomat - Ollaan Turkissa 17.03.2004

Toivottomat - Ollaan Turkissa
Kyllä tämä on aika koominen setti jo taustoiltaan, kieltämättä varsinkin nuo syntikkatomit tuovat mieleen että joku olisi lähtenyt tekemään julmasti epäonnistunutta miami vice-tunnarin uudelleen lämmittelyä :D Mutta kyllähän tämä hauska oli.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Toivottomat - Ennustaja 17.03.2004

Toivottomat - Ennustaja
Varsin hauska biisi, tausta on sopivan menevä ja sanat ovat melkoiset.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele SpeaK(wanhat) - Exploring Minds 24.02.2004

SpeaK(wanhat) - Exploring Minds
Melko kokeellisen kuuloinen alku, etten sanoisi. Ns. orkestraalinen fiilis tosta kyllä välittyy noitten pizzien ansiosta varsinkin. Vähän sekaiseksi kyllä heittää, mistään ei oikein saa kiinni, äänet puuroutuvat. Meininki parantuu heti kun biisi vähän rauhottuu. Vähän joltain syntikkatomilta kuulostava rummuttelu on kyllä hieno ja mahtipontisuuttakin löytyy kun eteenpäin mennään. En kyllä missään nimessä tätä rauhalliseksi biisiksi sanoisi, välillä tulee kyllä todella intensiivisiä kohtia. En tiedä kuuntelenko tätä uudestaan niin innolla, vähän turhan sekainen, mutta omaperäisyydestä kyllä pisteitä.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele DiversAeon - Cultivating The Attractor 17.03.2004

DiversAeon - Cultivating The Attractor
Kyllä tosiaan rakentuu aika vahvasti loppua kohti varsin ahdistaviin tunnelmiin. Ihan loppu on kyllä mainion kuuloinen, mutta en tiedä sitten, josko alkua olisi saanut tehdä vähän mielenkiintoisemmaksi. Huono kuitenkin olen noisea kommentoimaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kerho & co. - Kerho 16.02.2004

Kerho & co. - Kerho
Hienosti rullaa biitti ja moniääninen kertosäe pistäisi Setä Koposenkin vapisemaan!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele SynaVelho - Goot 05.03.2004

SynaVelho - Goot
Hyvä ilonen ja keskiaikainen meininki alussa mikä sitten muuttuu ensin vähän synkemmäksi ja sit rankemmaksi, eli sopivaa vaihtelua, mikä on aina hyvälle.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haava - 7. Vaiettujen valtakunta 16.02.2004

Haava - 7. Vaiettujen valtakunta
On tullut ensikosketukset tähän noiseen tämän ringin mukana, ja sanoisinpa niin että tässä on harvinaisen hyvä esimerkki noise-biisistä. Mielestäni pelkät särjetyt matalat äänet eivät riitä, vaan tässä nimenomaan kyse on enemmän tunnelmasta ja ahdistavuudesta kuin siitä että äänet eivät kuulostaisi hyvältä. Ensimmäistä kertaa uskallan jo antaa arvosanaakin tämän genren edustajalle ja annetaan vielä hyvä sellainen.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele T-ace - Enkeli 10.02.2004

T-ace - Enkeli
Hyvän kuuloinen, huolellisen oloinen hidastempoinen balladi. En nyt tiedä tuosta rankkuudesta niin, olisi ehkä enemmänkin särmää saanut olla, ja yllätyksellisyyttä. Laulu toimii hyvin ja biisikin soljuu sulavasti.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Popinski - always welcome [featuring hot sensation] 03.02.2004

Popinski - always welcome [featuring hot sensation]
Omatessani sairaan fetissinomaisen kiintymyksen 303-pätkiin huomasin kiinnostukseni nousseen luettuani esittelyyn. Ja kyllähän ne sieltä ajan myötä tulivatkin, mutta aloitetaan ihan alusta :) Alku on lupaava, biitti toimii kohtuullisen hyvin vaikka onkin suht yksinkertainen, mutta erityisesti kimeä "vikinä" sopii siihen loistavasti ja fillit ovat oivia. Sitten luodaan mukavasti jännitystä, ja kun se lopulta purkautuu, meininki on erittäin tiukka. Raskas kitara on erittäin olennainen osa tätä biisiä ja oikeastaan väliosassa jää vähän kaipaamaan sitä, kun meininki putoaa ehkä liiankin vaisuksi aiempaan verrattuna. Mutta kuitenkin hyvin onnistuttu.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele W.A.N.T. - Longing To Fly 17.02.2004

W.A.N.T. - Longing To Fly
Sujuva poppisbiisi ja laulajan ääni tekee vaikutuksen puhtaudellaan ja hienoilla laulukoukuilla. Tausta jää väkisinkin hieman statistin osaan vahvan laulun takia, mutta hyvin sekin on tehty. Vaikuttava kappale, ei voi muuta sanoa. Jopa tämän sangen usein käytetyn fly-sky-high riimittelyn annan mielelläni anteeksi, ei se töksähtele :) Ehkä joku poppigenre osuisi tosin paremmin kuin balladi.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bramer - Dust ( Original Mix ) 10.02.2004

Bramer - Dust ( Original Mix )
Tässä biisissä on varmaankin suhteelisen tuore konemusiikin harrastaja kyseessä. Biisistä ei oikein löydy mitään punaista lankaa (melodioista tai bassolinjasta ei oikein saa otetta) ja ihan perusasioissa on välillä rankkaakin hapuilua. Virekin on välillä kateissa. Mutta jotain hyvääkin löytyi. Jotkut rumpufillit osuivat maukkaasti kohdilleen. Parasta antia oli kompin taustalla oleva bongoilu sekä rauhallinen pätkä jossa komppi ja korkea vinkuva syna oli unohdettu. Tältä pohjalta olisi saatu rakennettua ihan ok ambient biisi.
5

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tanssiyhtye Norpat - Jää Sulaa (Final Version) 16.02.2004

Tanssiyhtye Norpat - Jää Sulaa (Final Version)
Tausta on kyllä hissimusiikin ruumillistumaa, ei sillä että siinä mitään vikaa olisi. Laulu on kyllä vähän liian hiljaisella, eikä paikoin ihan saavuta sitä lauluteknistä tasoa jota on haettu. Tai tiedä sitten kuinka vakavissaan tätä on loppujen lopuksi tehty. Mutta fiilis on kuitenkin ihan positiivinen tässä, kyllä tätä ihan mielellään kuuntelee.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kingston - Routa [live] 25.04.2004

Kingston - Routa [live]
Kovin suttuiseksihan tämä jää tosiaan, ja säkeistö ei siksi hirveästi seljennyt. Kertosäkeessä on kyllä munaa, ja nuorilla kavereilla löytyy kyllä hyvän asenteen lisäksi myös taitoa. Hyvää jouluakin tulee sangen munakkaasti :) En nyt numeroa lähde antamaan, kun ei pysty kuitenkaan äänityksen takia niin tarkkaan kommentoimaan, mutta peukalo nousee kyllä pystyyn tälle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Niina - Vuosi '04 18.02.2004

Niina - Vuosi '04
Taas tätä tappelua kommenttiringin kanssa, yritin kommentoida mutta ei tullut perille niin pistän ihan normaalia reittiä. Kuitenkin, erittäin vakuuttava suoritus laulajalta, myös stemmat ja tuo toinen ääni taustalla ovat todella hienot. Tausta on ehkä turhankin pelkistetty, ja tuo robottiääni ei toiminut mielestäni, ainakaan noin pitkänä pätkänä kuin sitä nyt on. Mutta kyllähän tätä mielellään kuuntelee vaikkei tosta rnb'stä nyt niin välittäisikään, eikä vähiten sen takia että mikseristä tämän tason tuotoksia tässä genressä löytyy.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Beaner - Edward III 16.02.2004

Beaner - Edward III
Rehellistä perus-rock meininkiä. Laulajan ääni on omaan makuuni vähän ärsyttävä, liiallinen venyttely ehkä häiritsee. Mutta ihan tasokas kappalehan tämä on, hyvin miksattu ja äänitetty myös. Kertosäekin iskostuu sopivissa määrin päähän.

Kommentti kappaleesta Kuuntele PehmoA & Casper - Yksi miljoonasta Feat. Anniina 08.03.2004

PehmoA & Casper - Yksi miljoonasta Feat. Anniina
Tausta on komea, ja muutenki hyvin jannut räpättää, juuri sellainen asenne paistuu flow'sta läpi, mikä valitettavan monista mikserin räppäreiltä puuttuu. Kertosäe oli sitten nenä päähän tälle. Hyvä
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Routa - Oodi leideille 17.03.2004

Routa - Oodi leideille
Toimi kyllä ihan hienosti vastavetona jollekin rakkauslaululle, en tosin tuota jotain parempaa-biisiä ole kuullut niin tiedä sitten kuinka rankka kontrasti näissä on, mutta voin vain arvata :D Sanat on nokkelat ja meno on tässä muutenkin hyvää ja rentoa. Sounditkin kuulostavat omaan korvaani ihan hyville.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jesus Burrito - Risin' 04.02.2004

Jesus Burrito - Risin'
Alku on kyllä hempeää "lämmittelymusiikkia", mutta tiukka rumpubiitti nostaa hienosti jännitettä. Basso taustalla on sopivan messevä ja laulu sopii hienosti tunnelmaan. Häiritsevä tekijä on se että laulu tuntuu liian kovalta, se jopa vähän särkee. Kestokin olisi voinut olla vähän pitempi, nyt ei oikeastaan päästä vielä edes vauhtiin. Mutta kyllähän tätä ihan mielellään kuunteli.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Casual Street Band - Come Good 20.02.2004

Casual Street Band - Come Good
Ohhoh, mikä alku, kivan rikkonainen biitti kompin kanssa ja hypnotisoivaa saksan kieltä! Kyllä kiinnostus heräsi. Sitten mennään diskohenkiseen tanssipoppikseen, mikä on ihan hyvä juttu, tosin kuitenkin vähemmän kuin odotin. Svengaa kyllä ihan hyvin, mutta vähän tasapaksu, vaikkakin hyvin tehty kyllä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fakap - Kauas (Lightspeed Mix) 26.01.2004

Fakap - Kauas (Lightspeed Mix)
Todella hieno biisi, alku nyt on ihan ammattimaisesti rullaava, mutta ehkä vähän perusmeininkiä. Mutta sitten tulee hieno pianomelodia ja pientä taukoa mättöön ja koko biisi saa ihan käsittämättömän rankan draivin päälle. Loistava biisi.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele aug - [-] 10.03.2004

aug - [-]
Tosi tyylikäs biisi, rinneradio tulee mieleen mutta onneksi tässä on menty breikkien kanssa paaljon pitemmälle.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Boozehill-oldies - Souldance 12.04.2004

Boozehill-oldies - Souldance
Miksauspuolella kyllä biisi oli hyvää tasoa, mutta tuo melodia nyt on vaan aika tylsä. Voisihan sitä välillä vaikka käyttää muitakin leadeja kuin iänikuisia filtterisahoja, varsinkin kun niillä toistellaan samoja nuotteja kuin bassolinjallakin. Mutta kun otetaan huomioon, että tekijäkin on suht nuori, niin näyttää hyvältä tulevaisuutta kohden. Perusasiat on kuitenkin jo ihan hyvin hallussa.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Elektrojänis - Pupu kattilaa soimaa 20.02.2004

Elektrojänis - Pupu kattilaa soimaa
Hieno äänimaailma tässä, ja kumea bassosyntikka on kyllä varsin vaikuttava, pitää biisiä kasassa. Myös tuo xylofoni tai mikä onkaan on hieno, mutta ehkä olisin odottanut vielä jotain enemmän tuonne efektimaailmaan taustalle. No, siitä valittaminen nyt ei oikeasti ole mikään iso juttu, hienohan tämä oli.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Illumination 03 - Recall 17.11.2004

Illumination 03 - Recall
Tässäpä kyllä on mainion kuuloista tavaraa. Rummut ovat tyylikkäät ja bassokuvio on juuri niin hypnoottinen kuin pitääkin. Keskeneräisyyttä kuvastaa tosiaan tuo yllättävä loppu, ja se että joissain sampleissa on aivan liian kova volyymi. Se vinkuva sample sekä tuo huuto mistä tuolla aiemminkin mainittiin, toimivat kyllä ihan hyvin, mutta saisivat olla selvästi hiljemmalla. Mutta kaiken kaikkiaan erittäin hyvällä pohjalla ollaan tämän biisin kanssa. Toivottavasti tästä kuullaan vielä lopullinenkin versio.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Stocco - Leave immediatly 11.03.2004

Stocco - Leave immediatly
Ideanahan tämä pelkkien ihmisäänien muodostama biisi on hyvä, tosin itse kyllä sain siitä jo tarpeeksi kun meillä koulussa oli sama aihe biisintekoon. Mutta ei siitä sen enempää. Tässä kappaleessa on kyllä aika paljon lähdetty loppujen lopuksi kokeilemaan vain tiettyjen äänien mahdollisuuksilla biisin rakenteessa eikä niillä ole mitään varsinaisia melodioita lähdetty hakemaan. En tiedä sitten jos tämän biisin ottaisi huumorikannalta, mutta näin ihan "tosimielessä" tätä arvioitaessa en kyllä valitettavasti voi vitosta enempää antaa. Tämä kappale ei oikeastaan lähde tuota ideaansa pitemmälle rakentamaan biisiä vaan keskittyy hassutteluun.
5