LadataanMinä olen Mika, saman kesän lapsia kuin Sgt.Pepper's Lonely Hearts Club Band. 10-kesäisenä kiinnostuin rock-musiikista ja kitaransoittamisesta, kun kotoani löytyi akustinen kitara ja Elviksen Golden Records-älppäri. Faijani, joka oli harrastanut kitaransoittoa, opetti minulle perussointuja ja tabulatuurista soittamista. Varhaisimmat oppimani kappaleet olivat amerikkalaisia kansanlauluja kuten Tom Dooley, Oh Susanna ja Aaveratsastajat. Sinänsä tuo amerikkalainen perinnemusiikki mätsäsikin aika kivasti silloin jyllänneeseen rockabilly-kuumeeseeni. 12-tahtisen bluesin sointukiertoa opetellessani ja tempoa lisätessäni hoksasin että hei, tämähän on That's Allright Mama! Tavallaan keksin siis saman mitä idolini oli keksinyt jo neljännesvuosisata aikaisemmin.
Muutama vuosi jälkeen Elviksen löysin elämäni toisen suuren rakkauden - The Beatles! Luultavasti olen edelleenkin sillä kannalla että soikoon hautajaisissani A Day In The Life. Musamaustani lähemmin kiinnostuneet vilkaiskoot levyhyllyäni. Kitaristeista minuun ovat vaikuttaneet ainakin Scotty Moore, Eric Clapton ja Jimi Hendrix, jos en nyt koskaan oppinutkaan soittamaan Laylaa tai Voodoo Chilea. Rautalanka- ja surf-musiikista innostuin tottapuhuen myöhemmällä iälläni.
Jaa se mun muusikkohistoriani? Kotistudiolla ja treenikämpillä lymyilyä kaikki nämä vuodet. Jonkinlaista kulttisuosiota pääsin minäkin maistamaan 2000-luvun alkupuolella, kun soitin soolokitaraa Bim Boulevard Bandissa. Oman julkisen soolodebyyttini tein mikserinetissä syksyllä 2006, esiintyen aluksi Laiska-Jaakkona vähän niinkuin sori-pohjalta. Mikserinet ja myspace ne lienevät jatkossakin julkaisukanava demoilleni, mutta kivempi niin kuin piilotella biisejä pöytälaatikossa...?