Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Oikosulku perustettiin Tampereella 90-luvun loppupuolella. Noin 19-vuotiaista muusikoista koostuva bändi kierrättää maukkaasti retro-hengessä Led Zeppelin – Tehosekoitin – Hellacopters – AC/DC -vaikutteita, mutta musiikki on vahvasti kiinni nykypäivässä, varsinkin miehekäsäänisen laulusolisti Rinon elämänjanoisten lyriikoiden kautta. Loppuvuonna 2001 bändi solmi levytyssopimuksen Tamperelaisen Poko Rekordsin kanssa ja Oikosulun debyyttisingle ”Rock ’n’ Roll musaa” nousi maaliskuussa 2002 Suomen virallisen listan sijalle 10. Bändin debyyttipitkäsoitto ”Oikosulku”, joka Jani Viitasen tuottamana tarjoilee biisi toisensa jälkeen aitoa ja mainiota rock ’n’ rollia, saatiin kauppoihin maaliskuussa 2003. Oikosulun ensimmäinen musiikkivideo ”Mä liidän” julkaistiin huhtikuussa 2003 ja se oli mm. MoonTV:n yksi kesän 2003 näytetyimmistä musiikkivideoista.



Oikosulun kokoonpano vakiintui nykyiselleen vuonna 2001 rumpali Simon ja kitaristi Antin liityttyä bändiin. Antin mukaantulon myötä alkuaikojen vahvat punkrock-vaikutteet alkoivat väistyä perusarvoihin luottavan maanläheisen rockin tieltä. Bändin soitannossa kuuluu ja näkyy kiitettävästi kitarannostelua, menoa ja meininkiä sekä vankkaa uskoa omaan juttuun. Muutaman vuoden aktiivisesti keikkaillut Oikosulku on ehdottomasti livebändi, joka osaa ottaa yleisönsä ja hallitsee rock-kliseet monta kokeneempaa bändiä paremmin.



Faniverkoston kasvaessa Oikosulku on alkanut keikkailla ikärajattomien keikkojen lisäksi myös aktiivisesti K-18-paikoissa. Tähän mennessä bändillä on takanaan yli 100 keikkaa ja faneja ympäri Suomen. Loppuvuonna 2004 starttaa Oikosulun seuraava kiertue, jolloin bändi lähtee jälleen tien päälle.



Vauhdikkaiden keikkojen ja hienon vastaanoton saaneen pitkäsoiton myötä bändi on ollut paljon mediassa esillä (mm. Nelonen, Radio SuomiPOP, Aamulehti, MoonTV, Turun Sanomat, Sue...). Alkuvuosi 2004 on kulunut keikkaillessa ja uutta materiaalia työstettäessä. Myös toinen pitkäsoitto on työn alla. Bändiltä ilmestyy uutta materiaalia talvella 2005. Oikosulun taival suomalaisella rokkitaivaalla on vasta alkanut.

Pikaviestit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: