Käyttäjänimi

Salasana

Unohtuiko salasana tai käyttäjätunnus?

MoonTV Kellari
uusin jakso 30.11.
Ladataan

Piru Kange esittäytyy

- Sanat ovat metallia, joista musiikki heijastuu!

Piru Kange

Omia polkujaan kulkeva Piru Kange seikkailee äkkiväärän suomenkielisen rockin rujoissa maisemissa ja sekoittelee tyylillä rokkia, kansanmusiikkia, eeppistä progea, punk-kitaroita ja runoutta. Yhtyeen musiikilliset juuret ovat syvällä 80-luvun alun uudessa aallossa ja Piru Kangesta heijasteleekin läpi elementtejä mm. Ismo Alangon, YUP:n, CMX:n ja Don Huonojen tuotannosta.

Ratas Music julkaisi Piru Kangen debyyttialbumin "Viimeisen ihmisen hautajaiset" tuplalevynä 14.3.2012. Esimakua albumista saatiin singleillä "Niin vähän itsestäsi" sekä "Kun järki ei riitä". Tuottajana albumilla toimi Rake, joka on tuottanut mm. CMX:ää ja Maj Karmaa.


- Hommahan meni old school –linjalla. Postitimme vuonna 2005 demomme ja Rakelta tuli sähköpostia, jossa hän kertoi demon olleen "ehdottomasti mielenkiintoisinta kuultavaa pitkään aikaan". Siitä meidän yhteistyö alkoi, laulaja Ville Pekkanen kertoo. 

Piru Kangelle ominaista on oivaltavat lyriikat ja sanoituksiin panostaminen. Yhtyeen sanoitukset muodostuvat laulaja Ville Pekkasen ja kosketinsoittaja Kalle Sistolan toimesta. Kahden erilaisen persoonan kynästä syntyy tekstejä laajalta skaalalta ja kaksikolla on kyky nitoa tuotoksistaan mielenkiintoinen keitos, jossa maistuu niin perinteinen laululyriikka kuin 50-luvun modernismikin.

Lammilla vuonna 2003 perustettu Piru Kange on keikkaillut tasaisella tahdilla ja julkaissut omakustanne-ep:itä. Lisäksi pitkäsoitosta saatiin esimakua, kun Piru Kange lohkaisi levyltä kuuden biisin promo-ep:n, joka valittiin Soundin kuukauden demoksi syyskuussa 2010. Lyriikoihin satsaava yhtye sai myös finaalipaikan valtakunnallisessa rocklyriikka-kilpailussa 2006.

Piru Kange:
Ville Pekkanen – Laulu, kitara, sävellys, sanat
Heikki Lindberg – Kitara, taustalaulu
Riku Silpola – Rummut, taustalaulu
Timo Ollikka – Basso ja taustalaulu
Kalle Sistola - Koskettimet (ei live-kokoonoanossa), sanat   

www.pirukange.net
www.ratasmusic.fi

Julkaisu: Ratas Music Group       
Promokuvat: www.ratasmusic.fi/15

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:   
Maiju Asikainen           
Frontier Promotion          
045 6316 728          
maiju@frontierpromotion.com      
www.frontierpromotion.com  

 

Debyyttialbumin kappaleet "Niin vähän itsestäsi", "Kun järki ei riitä", "Kadotetut" sekä "Yellowstone" ovat vapaasti kuultavissa yhtyeen Facebook-sivustolla osoitteessa https://www.facebook.com/pirukange/app_178091127385.



Kaverit (3)

Katso kaikki

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella:

Kirjaudu