Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan


Vergilius Maro oli roomalainen runoilija. Hänen kolme tärkeintä teostaan olivat Eclogae (eli Bucolica), Georgica ja Aeneis.



Vergiliuksen isä omisti pienen maatilan ja hänellä oli varallisuutta ainakin sen verran, että hänellä oli mahdollisuus lähettää poikansa koulutielle. Vergilius opiskeli ensiksi Cremonassa ja Mediolanumissa (nyk. Milano). Hän jatkoi opintojaan Roomassa ja päämääränä oli virkamiehen ura. Vergilius valmistuikin myöhemmin reetoriksi eli oikeuspuhujaksi. Reetorin ammatti ei kuitenkaan ollut oikea valinta Vergiliukselle, sillä hän oli luonteeltaan ujo, hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Hän aloitti runojen kirjoittamisen ja pääsi Maecenaan vaikutuspiiriin.



Rakkaus luontoon ja Italian maaseutuun on yksi Vergiliuksen runouden keskeisistä teemoista. Hänen läpimurtoteoksensa on vuosina 42-39 eaa. kirjoitettu Bucolica, missä hän romantisoi maalaiselämää käsitellen kuitenkin myös aikansa ongelmia, kuten maatilojen pakkoluovutusta sotien veteraaneille. Tämän myös Vergilius oli joutunut kokemaan.




Don Vergilius Maro on suomalainen runoilija. Hänen tärkein teos on Hologrammi



Vergiliuksen koti sijaitsee Suomen lähes suurimmassa maalaiskylässä ja hänen perheellään oli kannustustaitoa sen verran, että
hänellä oli mahdollisuus tehdä mitä vain. Vergilius aloitti jääkiekon ja karaten. Hän jatkoi molempia lajejaan 8 vuotta ja päämääränä oli urheilulukio. Vergilius pääsikin lopulta jääkiekossa ikäistensä Sm -tasolle ja saavutti karatekisoissa monia mitalleja.ylikilpailuhenkinen sm- taso jääkiekossa ei kuitenkaan ollut oikea valinta Vergiliukselle,
sillä hän oli luonteeltaan ujo, hiljainen ja syrjäänvetäytyvä.Hän jatkoi kuitenkin karatea ja aloitti runojen kirjoittamisen ja pääsi nauhottamaan oman paikkakuntansa seurakunnan soittokämpälle.



Halu tuoda esille elämän hyviä puolia, toivoa ja luontoa on yksi Vergiliuksen runouden keskeisistä teemoista.
monissa tulevissa teoksissaan hän romantisoi elämää käsitellen kuitenkin myös aikansa ongelmia,
kuten epäoikeudenmukaisuus. Tämän myös Vergilius muiden ihmisten joukossa oli joutunut kokemaan.




Pikaviestit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: