Päivää,minä olen Tommi..ja minä..(huoh) olen basisti. Olen ollut basisti nyt kaksi ja puoli vuotta,ja välillä tuntuu ettei elämässäni ole muuta tietä.. Kaikki alkoi siitä kun eräs ystäväni kehotti minuakin ostamaan kitaran. Kitaransoitto tuntui hienolta,mutta pian halusin lisää,ja jotain vahvempaa. Metalcore-säröpedaalikaan ei enää tuntunut riittävän.



Annoin kitarani isälleni,ja hankin itselleni basson. Joskus toivon etten olisi koskaan edes kuunnellut musiikkia..mutta en silloin tiennyt millaiseen tilaan tämä audioeroottinen euforia minut saisi. Olen nyt liittynyt bändiin,joten alamäki alkaa olla loputon,ja vauhti pysäyttämätön. En enää hallitse itseäni,minun on pakko saada soittaa...tuntea se voima jota matalat taajuudet levittävät ympärilleen..mikä parasta,saan itse olla sen keskipisteessä..



Soittaessa kaikki huolet ja murheet unohtuvat,tuntuu kuin kaikki olisivat minulle velkaa..vaikka asia taitaa olla toisinpäin.. joskus vieläkin soitan kitaraa,mutta se on kuin suolaa haavoille..kipät muistot ajoilta jolloin huomasin olevani sairas,tulvivat mieleeni..olen oman himoni vanki..ja mikä pahinta,pidän siitä..