Parikymppinen epäpaikanhöylä. Koulut on kaluttu ja jotenkin tässä raksutellaan eteenpäin. Töitä on tarkoitus tehdä sen verran että toimeen tulee mutta mahdollisimman vähin työtunnein yritän selvitä.
Musiikin tekeminen on lähtenyt hyvinkin omaehtoisista lähtökohdista mutta yllättävää on ollut, että musiikkiani haluaa joku muukin kuunnella. Toimintatavat ovat nykäyksenomaisia, biisien tekeminen saattaa kestää jopa kuukausia. Toisinaan biisi valmistuu kahdessa tunnissa. Improvisaatio on aina ollut minulle tärkeää ja se kuuluu musiikissa. Soittotaidollisesti liikun aika heikoissa kantimissa mutta opettelen hiljaa koko ajan lisää. Soittaminen on mukavaa. Tapoja ilmaista itseään äänellä on niin monia, on jonkin synkistelyn tuhnuttamista koneella, bassolla böräyttelyä, balalaikalla päräyttelyä, kitaran rämpyttämistä tai pianon pahoinpitelyä. Mikä sattuu olemaan lähimpänä. Pitkäjännitteisyyden puute vaivaa mutta vähenevässä määrin.
Sisäisen maailman purkamista ilmoille, milloin minkäkin välineen kautta, jo vuodesta 1985.Musiikilliset harharetket alkoivat varsinaisesti vuonna 2002 pianotuntien merkeissä. Kaksi vuotta vaelsin säännöllisesti pianotunneille ja sen jälkeen olen soitellut omin nokkineni. Kielisoittimien suhteen olen täysin itseoppinut tai oppimaton, miten tuon nyt katsoo. Kirjalliset kiinostukset alkoivat siinä vaiheessa kun opin kirjoittamaan ja kuvataiteelliset ambitiot vuosituhannen vaihteessa kun kameran sai käteen.
Jos koet että on asiaa niin mailia saa lähettää osoitteeseen impronenÄTgmail.com.
- Tärkeitä artisteja ja bändejä - erityishuomiota ansaitsevat alleviivattuina
Led Zeppelin, CMX, The Doors, Keith Jarrett, Miles Davis, AC/DC, Guns N' Roses, Kraftwerk, Tom Waits, Nick Cave & the Bad Seeds, Beethoven, Anouar Brahem, The Beatles, Dead Kennedys, Burzum, Ultra Bra, Ennio Morricone.
Lisää infoa musiikkimaustani ja jostain muustakin täällä. - Antero Tienaho -
Projekteista oikeastaan ainut aktiivinen on Antero Tienaho, joka on allekirjoittaneen ei-nyt-niin-kovin-fiktiivinen vasen sivupersoona. Ohjaavina periaatteina toimivat hitaus, monotonia, tulevaisuuden ja menneisyyden ristisiittäminen ja koneen yhdistäminen orgaaniseen.
Sanottua Antero Tienahosta:
"Hyytävää tunnelmointia kultapikarista appelsiinin ja kirsikan kera." - Noison, kappaleesta Lifting of the Veil
"Aika intensiivinen kymppiminuuttinen. En tahdo kuulla tätä enää ikinä. Onneksi minun ei tavitse. Liian taitava. Hyvä, että fanitin." - Haava, kappaleesta Singing In The Rain
"Suomen Drone Doomin ylipäällikkö näyttää tai oikeastaan toteaa että näin sitä kuuluu tehdä." - makes69, kappaleesta I Love You.
"Jees. Vähän poppi veto kyllä kun tässä on niin paljon noita taajuuksia ja hiveästi tapahtumaa. Kaikkea ylimääräistä suhinaa ja muuta suuren yleisön kosiskelua." - Haava, kappaleesta Joet.
"Saat*na ku käy korviin välillä." - flaa, kappaleesta I Had Fun Last Week.
"Tässä on sellaista avointa yksinkertaisuutta ja haikeutta, joka värähtelee hyvin samankaltaisilla aallonpituuksilla kuin jotkut suomalaiset kansanlaulut, mutta yhtä lailla mieleen voisi tulla haikea afrikkalainen blues. Eli jonkinlainen moderni yleismaailmallinen kansanlaulu." - Doc*, kappaleesta Gaia.
Ilmeisesti itse Varg Vikernes on käynyt kuuntelemassa Antero Tienahoa, vieraskirjassa löytyy herran nimellä allekirjoitettu kommentti: "Mektig musikk." Ilmeisesti äijä on sitä mieltä että musa on hyvää. Sehän hyvä. Vai olisiko joku ruoja esiintynyt Vargin nimissä? Ei kai sentään!
Kaikki materiaali on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla. Kappaleiden tekijäinoikeudet kuuluvat artistille. Forum-tekstien sekä kommenttien tekijäinoikeudet kuuluvat kirjoittajalle. Kuvien tekijäinoikeudet kuuluvat kuvaajalle. Kaikki muut tekijäinoikeudet kuuluvat Mikseri.netille. Voit kopioida tältä sivustolta löytyvää materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöösi. Materiaalin uudelleentuottaminen, levittäminen ja julkinen esittäminen on kielletty ilman lupaa.