Joskus ehkä 2003, 2004 (13 tai 14 v) aikoina aloin kiinnostumaan musiikin tekemisestä vähäisten kokeilujen kautta. Jotenkin siinä tuli sitten todettua, että taas vaihteeksi on taidettu kaivaa esiin eräänlainen pitkään itseltäni piilossa pysynyt ulottuvuus. Siitä on sittemmin kehitytty jatkuvasti eteenpäin, toisinaan jopa näennäisesti suhteellisen pitkilläkin harppauksilla. Tämä tarkoittaa sitä, että pienelläkin aikavälillä tasoero voi olla huomattava biisejä verrattaessa, sikäli kuin ne verrattavissa olisivat.
Välillä ihmettelen, mihin hävisi tämä musiikista niinkään välittämätön minä...
En aikoinani kuitenkaan kovin paljoa kuunnellut omatoimisesti musiikkia tai saanut mitään kiksejä semmoisesta huuhaasta. Penskana kuitenkin paukuttelin kattiloita ja niiden kansia.
Nykyisin olen ajoittain paukuttanut tänne joitain eritasoisia kappaleita halukkaille kuulijoille. Toiset niistä on tehty enemmän, toiset vähemmän tosissaan. Se ei tarkoita, että tekisin musiikkia väkipakolla, vaikka saattaahan se välillä niinkin olla. :D
Toisinaan nämä ikiräikeät midiäänet höyläävät tärykalvojasi, ja toisinaan taas olen suorittanut homman kuitenkin laadukkaampia ääniä käyttäen, kuten VST-instrumentteja. Asennekysymys se vaan on, mitä tekee, ja millä tavalla tekee. Joskus on aikoja jolloin on tarkoitus revitellä ja pyrkiä mahdollisimman paskaan lopputulokseen. Semmoisia hetkiä saattaa olla itse kullakin.
Sanotaan nyt vielä, ettei koko koneen kiintolevyä ole tarkoitus tänne jyrätä, sillä onhan se suhteellisen raastavaa siirtää koko pienen ''urani'' musiikillinen kirjo. ''Pari'' seismistä käyrää kertynyt.
Laitteistoa ja välineitä päivittelen tilanteen salliessa. Laadukkaat laitteet tietysti edesauttavat olennaisesti myös tuotettavan musiikin laadussa silloin, kun niitä oppii edukseen käyttämään. Hintojen ylhäinen taso tuntuu olevan kuitenkin tavallisin hidaste shoppailuun, enkä pyyhi persettäni shekkeihin.
Monet kappaleet ovat vielä turvallisesti siinä vaiheessa, että päivityksiä voi jaksamisen riittäessä niidenkin osalla tapahtua. Läheskään kaikkien kappaleiden lopullisuudesta ei ole vielä päätetty tuomarin vakavalla naamalaitoksella. Myös rakentavia ehdotuksia saa antaa, vaikka oma tyytyväisyys onkin tärkeää, ellei tärkeintä. Otan kuitenkin palautteen huomioon, ja pyrin itsekkyydestä huolimatta saamaan lopputuloksesta siedettävää myös muille kuulijoille, vaikkei kaikille voikaan olla mieliksi.
Kommentoiminen on sallittua.
Nauti tai kärsi! Otatko riskin?
-----------------------------------------------------------------
Kopsasin tänne vielä erään vanhan viestini foorumista. Siinä on selitetty joitakin
asioita vähän tarkemmin. Jos kiinnostaa, niin lukea saa.
...
Topic: Musiikin tekosi OIKEA syy? Miksi aloitit sen?
Ximonic
Peruskäyttäjä
Kirjoitettu: 14.04.2006 13:27 (108/114)
ENSIN VÄHÄN HISTORIAA. LUKEKAA TAI JÄTTÄKÄÄ LUKEMATTA, MUTTA SE KYLLÄ TÄYDENTÄISI VASTAUSTANI MELKOLAILLA, JA VALOTTAISI ASIOITA OMALTA KOHDALTANI...
Aluksi kokeilin jotain eJay-ohjelmia ihan vaan huvittelumielessä. Tuntui hauskalta yhdistellä palikoita, ja saada jotain aikaan.
Myöhemmin se kuitenkin alkoi tuntua liian yksinkertaiselta.. Keksin jatkuvasti omia juttuja, mutta en pystynyt niitä toteuttamaan tuolla eJaylla, kun se on vain semmonen valmiista palikoista kasattava systeemi.
Sitten veli antoi minulle keyboardin, ja aloin tykkäämään sillä pimputtelusta.
Jonkun ajan päästä veli asensi minulle jonkin vanhemman Cubasen, ja tein sillä sitten jonkin aikaa sellaisia ''midi-kappaleita''. Huomattiin että niissä alkoi olla jo meininkiä, ja myöhemmin hän opasti minua käyttämään vähän uudempaakin ohjelmaa..
Hän antoi minulle Logic Audio 5-ohjelman, jota vielä tänäkin päivänä käytän.
Opetti minua alkuun, kertoi jotain tietyistä toiminnoista, ja kuinka se periaatteessa toimii... Opin nopeasti, ja hommat alkoi jydäämään.
Tein ensin vaikka minkälaista musiikkia sekaisin... Konemusasta poppiin.
Äänimaailma oli vielä aika paljolti sitä miditasoa, mutta kuitenkin jo instrumentteihin sovitettuna...
Meni aikaa, ja kehityin... Löytyi hyviä soundfontteja yms.. Opin käyttämään monia muitakin erilaisia toimintoja, ja soveltamaan niitä musiikkiin.
Tuolloin vaan jotenkin ihastuin elokuvamusiikkiin, klassiseen, sinfoniseen ja kaikkeen tuommoiseen, ja aloin itsekin sitä tehdä...
Taas ajan kanssa kertyi kokemusta, ja hommat alkoivat luistaa.
Alkoi musiikki mennä jo siihen suuntaan, että laitteistot eivät enää vastanneet kunnolla tarpeitani. Piti ostaa lisää muistia, ja vaihtaa osia... Tilattiin Saksastakin härveliä tukemaan musiikintekoani.
Ei mahda mitään; rahaahan siihen menee... Ja se olikin monesti tiukilla.
Välissä koneesta pamahti prosessori ja meni n. kuukausi ennenkuin saatiin kaikki taas kuntoon... Aina tuli uusi ongelma, ja taas rahaa meni kuin ovista ja ikkunoista, kun löytyi uusia ongelmia koneen komponenteista sun muusta... Melkein kaikki mahdollinen saattoi vain mennä pieleen (koko sitä tarinaa en jaksa edes kirjoittaa)... Olin siis kuukauden ''tauolla'' ja halu tehdä musiikkia oli taas hirmuinen. Hylly notkui klassisen ja soundtrack musiikin massasta, jota olin kuunnellut sinä aikana.
Kun vihdoinkin saatiin kone taas kuntoon, on musiikki vaan parantunut entisestään, ja olen taas päässyt purkautumaan...
Siinäpä tulikin sitten sitä historiaani jo melkolailla, ja musiikkia on ollut todella kiinnostavaa säveltää. Tuokin ylhäällä oleva, mahdollisesti hyvinkin uuvuttava tekstin pätkä, on n. parin/kolmen vuoden sisältä tiivistettyä turvetta. Olen syntynyt 90-alussa - ja tämähän olikin ehdottomasti paras kohta kertoa syntymävuosi. Elikkäs nopeaa on kuitenkin ollut tahtini musiikkia tehdessäni.
Musiikkia on alusta alkaen ollut tarkoitus tehdä omaksi iloksi, ja kaikkien yllätykseksi teen siitä tietenkin juuri sellaista, kuin haluaisin itse myös kuunnella... Kai siitä joku muukin kuuntelee. Toivottavasti vain ei minun vaan itsensä mieliksi Ô.o
Veljen kanssa ollaan luultavasti suuntautumasumussa sitten debyyttiprojektin valmistuttua levy-yhtiöihin tai omakustanteeseen... Ihmiset ovat sitä halunneet, ja tottakai kaikki saavat nauttia siitä.
Mitä iloa on musiikista, jota kukaan ei saa kuunnella?? ;)
(Ja tähän loppui viesti)-------------------------------------------------------------
Pikaviestit
Rekisteröityneet jäsenet voivat lukea ja jättää toisilleen pikaviestejä.
Kirjaudu sisään sivun ylälaidasta.
Kaikki materiaali on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla. Kappaleiden tekijäinoikeudet kuuluvat artistille. Forum-tekstien sekä kommenttien tekijäinoikeudet kuuluvat kirjoittajalle. Kuvien tekijäinoikeudet kuuluvat kuvaajalle. Kaikki muut tekijäinoikeudet kuuluvat Mikseri.netille. Voit kopioida tältä sivustolta löytyvää materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöösi. Materiaalin uudelleentuottaminen, levittäminen ja julkinen esittäminen on kielletty ilman lupaa.